H-merkintä kuumotus

ei niin hyvä viikonloppu

Olen teini-ikäinen poika vasta ja viime viikonloppuna feilasin oikein urakalla.. Aloiteltiin parin kaverin kanssa oman puskan tuotoksistani päivällä. Meno oli letkeä ja kaikilla oli hyvä, turvallinen ja mukava fiilis. Paikalle tuli lapsuuden kaveri jolla oli itsellään alkoholia. Hän tarjosi bisset ja otettiin siitä, kun suuta kuivasi.

Lähdettiin läheiselle rannalle ja meno tuntui huonolta, liian paljon sekavia ihmisiä ympärillä, päätettiin lähteä kaverin kanssa keskustaan ravintolaan syömään. Tunti taikka kaksi meni siinä syödessä ja törmäsimme tämän jälkeen tuttavaan joka tarjosi lakkaa.. (nyt mentiin väärälle polulle.. -.-) Kaverin kanssa vähän laimea fiilis, kun pilvi loppu ja muut pitää "hauskaa". Haluttiin päästä fiilikseen mukaan. Otettiin lakkaa siinä, ja alkoholia päälle.

Liikaa lakkaa ja alkoholia päälle.. Tulos oli sairaalareissu. Kusitestit tehtiin ja positiivistä iski. Sanoin, että tultiin tarjoamaan ja otin vastaan. Kertoivat, että merkintä tulee ja psykiatrit muut sossut ynm. Lakasta eivät tienneet mitään.

Kuitenkin jotkut selviävät pelkillä sakoilla kasvatuksistakin joten onko mahdollista, että kertakokeilu voi johtaa merkintään?

32

13640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haistatavitut

      Siis ei poliisit liittyneet mitenkään? H-merkintä tulee esim hallussapidosta josta saat sakot. EI mikään vitun sossun tantta tai sairaala voi siihen vaikuttaa, eihän kukaan riippuvainen uskalla hakea hoitoon, jos heti ensimäisenä aletaan syyllistämään ja rankaisemaan, se on poliisin ja "oikeuden" heiniä. Sairaalassa toki nyt tiedetään, että olet käyttänyt ja se voi vaikuttaa esim todistukseen aselupaa varten, mutten usko että saat h-merkinnän.

      Ja mitä vittuu jostai pellejen merkinnöistä jossai vitun rekisteri, ei liity ainakaa mu elämää midis.

      • aloittaja

        Ei liittynyt poliisit mitenkään. Eihän sillä h-merkinnällä niin paljoa väliä ole, mutta hankaloittaahan se hieman elämää, kuten matkustelua jne.


      • gfgd
        aloittaja kirjoitti:

        Ei liittynyt poliisit mitenkään. Eihän sillä h-merkinnällä niin paljoa väliä ole, mutta hankaloittaahan se hieman elämää, kuten matkustelua jne.

        miten hankaloittaa matkustelua?
        en oo ennen kuullu et sitä tekis
        helvettiiii


      • eihajuakaan
        gfgd kirjoitti:

        miten hankaloittaa matkustelua?
        en oo ennen kuullu et sitä tekis
        helvettiiii

        Viisumin hakua se voi hankaloittaa jos meinaa mennä pidemmäks aikaa Jenkkilään, Kanadaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin tai muihin joihin pitää viisumi hakee.

        Mut joo, ei kyl sairaala mitään H-merkintää anna. Se on poliisin ja epäoikeuslaitoksen heiniä.

        Pian yksityistetty vankeinvalmistuslaitos varmaan tähtää siihen, että saadaan mahdollisimman paljon nuoria syrjäytettyä, jotka sitä kautta ajautuvat rikollisille teille, jotka sitä kautta ajautuvat vankilaan jotka sitä kautta ovat tuottoisia Oy Vankila Ab:lle.

        Mikäli Suomessa olisi demokratia, vankiloiden kuljetuksen ja vartioinnin yksityistämisestä tulisi äänestys jossa varmasti fiksut ihmiset äänestäisi ei. Harmi, ettei Suomessa ole demokratiaa.


      • nickre

        itse sain joskus sinne sairaalan papruihin ilmeisesti tuon h merkinnän. sanoin jollekkin hoitajalla että kodeiinia menee päivittäin. siitä merkintä,

        jotkut lääkärit evännyt kipulääkkeet tämä takia, eräs kirjoitti pullon codesan comppia kun olin flussassa.

        laki kaikille sama, tuomiot vain vaihtelee.


      • h-merkkiläinen
        eihajuakaan kirjoitti:

        Viisumin hakua se voi hankaloittaa jos meinaa mennä pidemmäks aikaa Jenkkilään, Kanadaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin tai muihin joihin pitää viisumi hakee.

        Mut joo, ei kyl sairaala mitään H-merkintää anna. Se on poliisin ja epäoikeuslaitoksen heiniä.

        Pian yksityistetty vankeinvalmistuslaitos varmaan tähtää siihen, että saadaan mahdollisimman paljon nuoria syrjäytettyä, jotka sitä kautta ajautuvat rikollisille teille, jotka sitä kautta ajautuvat vankilaan jotka sitä kautta ovat tuottoisia Oy Vankila Ab:lle.

        Mikäli Suomessa olisi demokratia, vankiloiden kuljetuksen ja vartioinnin yksityistämisestä tulisi äänestys jossa varmasti fiksut ihmiset äänestäisi ei. Harmi, ettei Suomessa ole demokratiaa.

        Tässä lähiaikoina tullut selailtua näitä H-merkintäketjuja kun olen tullut pysäytellyksi tuolla tiellä. Kun itse sain sen merkinnän ja sakot, konstaapelissetä kuulusteluissa ihan itse kertoi ettei sakkorangaistus vaikuta mm yhdysvaltoihin matkustamista ; tämä siinä yhteydessä kun eivät nostaneetkaan syytettä jolloin pääsee ihan rikosrekisteriin mukaan =)
        Se KYLLÄ vaikeuttaa asioita. Anoessani lupaa jenkkeihin ei tullut ongelmia.

        Aikaa omasta mokastani on pari vuotta eikä mihinkään muuhun kuin liikennevalvontaan ole vaikuttanut ; eli tikkua joutuu imemään ja jarruvalot välkkyy helposti kun tavataan ;)
        Matkustella olen saanut ihan rauhassa useilla eri lennoilla vuosittain, ympäriinsä ja ämpäriinsä.

        Pitää kuitenkin muistaa erotella sakkorekisteri rikosrekisteristä, poliisin oma tiedosta mm liikennevalvonnassa lienee erillinen asia. Päätellen ainakin reaktioista.

        Tietyt duunit on tietenkin out, kuten poliisinhommat tai rajavartiosto, tulli jne.


    • aaaaaaaaasdadasd

      Sinun kaltaisesi sekoilijateinit pilaavat kannabiksen maineen.

      • Jasso palaa

        Ettei nyt olisi hiukan liioiteltua. Kertokaapa nyt sitten mitä se H-merkintä tekee/tarkoittaa?

        En usko, että tuollaista merkintää on olemassakaan tai jos on, niin se on kyllä menettänyt merkityksensä.

        Jos rekisteri tsekataan, niin sitten tietty voi liikenteessä tulla hiukan erikoiskäsittelyä, tikkua suuhun tms.

        Sairaanhoidossa ei ainakaan ole tuollaista rekisteriä.

        Melkoista satuilua, ei ainakaan kipulääkkeiden käytöstä tuollaisia saa, enkä oikein usko päihdeongelmienkaan mitään merkkejä sinne tuovan.

        Eiköhän ihan rekisteristä katso tapausta, eikä mistään H-merkinnästä.

        Itsellä erittäin hyvä suhde muutamaankin lääkäriin ja jos kipua on ollut niin kipulääkettä on tullut, mitä nyt se ylivalvonta ottaa päähän, mutta se on kyllä ihan sama kaikilla.

        Ei tuollaiset merkinnät mitään tai ketään pidättele, ellei nyt sitten satuta lipeämään johonkin poliittiseen järjestelmään, jossa joitakin kansan osia aletaan laittamaan tuhoamisleireille.


      • 19+3
        Jasso palaa kirjoitti:

        Ettei nyt olisi hiukan liioiteltua. Kertokaapa nyt sitten mitä se H-merkintä tekee/tarkoittaa?

        En usko, että tuollaista merkintää on olemassakaan tai jos on, niin se on kyllä menettänyt merkityksensä.

        Jos rekisteri tsekataan, niin sitten tietty voi liikenteessä tulla hiukan erikoiskäsittelyä, tikkua suuhun tms.

        Sairaanhoidossa ei ainakaan ole tuollaista rekisteriä.

        Melkoista satuilua, ei ainakaan kipulääkkeiden käytöstä tuollaisia saa, enkä oikein usko päihdeongelmienkaan mitään merkkejä sinne tuovan.

        Eiköhän ihan rekisteristä katso tapausta, eikä mistään H-merkinnästä.

        Itsellä erittäin hyvä suhde muutamaankin lääkäriin ja jos kipua on ollut niin kipulääkettä on tullut, mitä nyt se ylivalvonta ottaa päähän, mutta se on kyllä ihan sama kaikilla.

        Ei tuollaiset merkinnät mitään tai ketään pidättele, ellei nyt sitten satuta lipeämään johonkin poliittiseen järjestelmään, jossa joitakin kansan osia aletaan laittamaan tuhoamisleireille.

        Kyllä ne lääkärit kattoo taustoja, ainakin mielenterveyspuolella. Minulta on evätty esim. ADHD lääkkeeni päihdetaustani takia. Jotenkin tuntuu että lääkärit ovat tulleet ylipäätään tarkemmiksi esim. syksyllä en saanut korvatulehdukseeni kuin antibiootteja ja jotain tulehduskipulääkettä. Kahtena viimeisenä vuotena en ole saanut kunnon särkylääkkeitä mistään ja siitä on nyt kaks vuotta kun minusta satuiltiin kansiin ja kirjoihin. Lääkärit toiminnallaan pakottavat potilaat harjoittamaan itselääkintää, ehkä se on mitä ne haluaakin.


      • 19+3
        19+3 kirjoitti:

        Kyllä ne lääkärit kattoo taustoja, ainakin mielenterveyspuolella. Minulta on evätty esim. ADHD lääkkeeni päihdetaustani takia. Jotenkin tuntuu että lääkärit ovat tulleet ylipäätään tarkemmiksi esim. syksyllä en saanut korvatulehdukseeni kuin antibiootteja ja jotain tulehduskipulääkettä. Kahtena viimeisenä vuotena en ole saanut kunnon särkylääkkeitä mistään ja siitä on nyt kaks vuotta kun minusta satuiltiin kansiin ja kirjoihin. Lääkärit toiminnallaan pakottavat potilaat harjoittamaan itselääkintää, ehkä se on mitä ne haluaakin.

        Lisätään vielä että minulla ei siis ole H-merkintää vaan potilastiedoissani lukee jotain päihdetaustastani.


      • PellejäPolttelijat

        Vai että oikeen maineen, huume mikä huume siinä missä muutkin. Porttihuumeksihan tuo on aika monesti luokiteltu, ja sitähän se onkin. Siinä sulle mainetta, rastafari.


    • Man 23-

      lakkaa ja brenkkua? oletko ihan urvelo jätkä, voi jäädä tuommoinen kombo viimeiseksi aineen mitä nautit. Jos et tiennyt niin alkoholi lakka = mahdollinen kuolema.

      Sunlaisten kuosaajien takia, meillä muillakin päihteiden käyttäjillä on huono maine..

    • H-Asiantuntija

      H-merkintä EI TULE SAIRAALALTA VAAN VIRKAVALLALTA ja mitä se H-merkintä tarkoittaa, no... se tarkoittaa sitä että olet ollu huumeiden käyttäjä ja/tai ylläpitäjä ja se vaikuttaa esim. viisumin hakuun, työpaikan hakuun, armeijaan, aseenkantolupaan jne. ja H-merkintä on hautaan asti rikosrekisterissä, että PASKA-juttu. Olen puhunut

      • Poliisi-valvoja

        Poliisina tässä asiassa otan kantaa sen verran, että kaikki huumeiden käyttäjät, tuottajat, myyjät, ylläpitävät henkilöt saavat sovitun rangaistuksen ja aina se ei ole H-merkintä eli Huume-merkintä rikosrekisterissä.


      • 4+4
        Poliisi-valvoja kirjoitti:

        Poliisina tässä asiassa otan kantaa sen verran, että kaikki huumeiden käyttäjät, tuottajat, myyjät, ylläpitävät henkilöt saavat sovitun rangaistuksen ja aina se ei ole H-merkintä eli Huume-merkintä rikosrekisterissä.

        Olenko käsittänyt oikein että pikkujutut esim. käyttörikos päätyy ainoastaan sakkorekisteriin. Lueskelin joskus Poliisin sivuilta että rikosrekisteriin tulee merkintä vasta kun henkilö on tuomittu jostain rikoksesta oikeudessa, eikä ilmeisesti aina silloinkaan esim. ajoin typeryyksissäni rattijuopumuksen itselleni eikä sitä näkynyt rikostausta otteessani (Tarkistin asian tilaamalla sen). Nykyisin olen lainkuuliainen kansalainen, enää en edes omista autoa : )


    • Yhteiskunnan vika

      Oikeesti hei. Pysykää erosta tollasista ku joku LAKKA.
      Ei voi olla hyväksi terveydelle eikä edes vaikuta kovin hyvin muutenkaan.
      .Jos tollastaa nyt kuitenkin on pakko ottaa ku ei kunnon huumeita löydä mistään, ni tietäis nyt edes sen että sitä ei kuulu nauttii alkoholin kanssa. Jopa hengenvaarallista.

    • Man with a pipe.

      Harmittaa kun on niin paljon tyhmiä pössytteliöitä.. Eikö teitä ole muita kuin minä jotka vain ja ainoastaan polttavat rentoutuakseen ja viettääkseen hyvää aikaa ystävien kanssa?

      • plolpolpolpolpollo

        mä poltan pilveä rentoutuakseni ja viettääkseni hyvää aikaa kavereitten kanssa, toisaalt välillä on mukavaa jos on tosi sativaista kukkaa ja dubstepit soi niin tulee psykedeelinen sekava olo :) hehehheeee aineski läppä lentää ku on sauhuis :DDD


    • robotDXM

      Mitäs se lakka muuten oikeastaan on? Siis onko sillä jotain tekemistä "lakan" kanssa? Vai mistä nimi juontuu?

      • dasdsa

        "Lakka" on gammabutyrolaktonia (GBL), joka muuttuu elimistössä gammahydroksivoihapoksi (GHB) eli tuttavallisemmin "gammaksi".

        En nyt mitenkään erityisen vaaralliseksi huumeeksi kutsuisi, mutta annostuksen kanssa pitää olla varovainen ja alkoholia ei todellakaan kannata ottaa.


    • poliisivaltio

      voiko h-merkintä tulla alaikäiselle vai onko se vaan kaikille.....?

      • mikävituoikeusvaltio

        *vai onko siinä jokin raja kuten että vain yli 15 vuotiaat tai yli 18 vuotiaat.....?


      • Jonttu28
        mikävituoikeusvaltio kirjoitti:

        *vai onko siinä jokin raja kuten että vain yli 15 vuotiaat tai yli 18 vuotiaat.....?

        Jos rikosrekisteriin tulee merkintä huumausainerikos, merkintä poistuu viiden vuoden päästä. Jos olet kovan luokan myyjä ja saat vankeustuomion, merkintä oistuu vasta kymmenen vuoden päästä. Poliiseilla nämä merkinnät näkyvät aina. Mutta jos tarvit rikosrekisteritodistuksen esim. työpaikkaan, merkintä ei näy heille.

        Kaksi kaveria kuoli lakkaan joitain vuosia sitten. Polttele sitä pilviä vaan.


    • täyttä soopaa

      Toi aloitus on provo, kukaan nössöinkään teini sano ensinnäkään itseään teini-ikäiseksi pojaksi. Ja heti sanotun perään alkaa kovien jätkien sekasekokäyttö pilvee ja lakkaa ja bissee ja kaikkee, välillä ravintolaan syömään, just joo.
      Ylen syöneenä sairaalaan , just joo.
      Sairaalassa mitään merkkailla, eikä sakoteta.

      Jätkä on nähnyt unta .

    • JerryJotton

      Jep, provolle toi kuulosti. Mutta faktaa siitä H-merkinnästä. H-merkintä joka vaikuttaa jonkun henkilön tulevaisuuteen tulee ainostaan Rikosrekisterimerkinnästä. Jotta merkintä päätyy rikosrekisteriin, pitää sen tuomion olla tullut oikeuslaitokselta, eli asia on pitänyt käsitellä oikeudessa, pelkkä sakkorangaistus ei siis riitä.

      Poliisi voi tonkia tapauskohtaisesti henkilön taustoja, mikäli siitä on jonkin uuden rikoksen tutkinnan kannalta selvää hyötyä. Tälläisissä tapauksissa ei poliisi kuitenkaan voi vanhaa tuomiota käyttää uuden tutkinnan "todisteena".

      Suojelupoliisilla on pääsy lähes kaikkiin rekistereihin ja he voivat tutkia ihmisten taustoja mm. yrityksien tilaamia turvallisuusselvityksiä varten. Jo pelkkä epäily erilaisista rikoksista tai vaikkapa naapurin tai jonkun muun antama vihje saattaa vaikuttaa tähän selvitykseen negatiivisesti, vaikka kyseessä olisi täysin keksitty juttu. Se miten pitkältä ajalta tietoja kaivetaan, riippuu turvallisuusselvityksen tasosta. Vuosittain näitä selvityksiä tehdään joitain tuhansia, koska ne ovat aika kalliita. Lähinnä selvityksiä ostetaan johtavaan asemaan/merkittävään talousasemaan tai tietoturvasemaan hakevista henkilöistä ja niitä ei tosiaan osta ihan pienet yritykset. Eli perusduunaria varten ei luonnollisestikaan tälläisiä selvityksiä tilata.

      Loppujen lopuksi H-rikoksesta saatu sakkorangaistus ei juurikaan vaikuta kenenkään elämään, muuta kuin käyttäjän lompakko hieman kevenee ja valtio pystyy työllistämään virkavaltaa.

      • JerryJotton

        Jäi virhe. Eli rikosrekisteriin päätyy ainoastaan vankeustuomiot, ei siis sakkotuomiot. Vaikka juttu olisikin ollut oikeudessa ja tuomio on sakkoja ilman vankeutta, ei siitä silloin tule H-merkintää rikosrekisteriin.


    • Tosi on

      Yhteiskunta "feilasi", sinä et.

    • H-MERKINTÄ

      oon 15 vuotias ja olin dokaa ja polttelee kavereitte kaa ja menin vähä out pelist ja sithä ne kytät nappas ja bongi oli repus ja alkoholia no siitä mä sain ainaki sen merkinnä ja sossut kimpus jatkuvaa

      • budha

        Ite oon 15 ja jäin budin hallussapidosta ja käytöstä kiinni ja sain merkinnän 10 vuodeks koska oon alle 18


    • Tietoavaille

      Kukaan ei ilmeisesti osaa vastata siihen että tuleeko alaikäiselle ( alle 18v ) käyttörikosmerkintä ( H ) poliisirekisteriin, jos tulee pelkkä sakkorangaistus.

      • Jerevan

        Vaikka ei löytyisi mitään, joku vain soittaa poliisille että sillä tai tuolla on varmaankin huumetta, niin siitä tulee merkintä Poliisiasiain rekisteriin ja se näkyy siellä 10 vuotta. Sinulle ei välttämättä edes ilmoiteta, et voi puolustautua. Aina kun sinut sitten pysäytetään kollataan taskut. Tulee tikkua suuhun tai piikkiä laskimoon jos autoilet.

        15 vuotta ikää tai enemmän ja sillä lailla menetellään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      24
      5037
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4046
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      74
      3612
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2473
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2348
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      76
      2159
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2117
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1515
    Aihe