viljan hinnat nousussa

metsäveli

Viljan hinnat ovat edelleen nousussa.
Perustelut ovat samat kuin aiemminkin, eli viljojen vientiin kykenevien
valtioiden sadot ovat pudonneet viime vuoden tasosta, ja vientiin ei riitä
entistä määrää.
Varsinkin vehnän osalta ollaan kysyntään nähden katastrofin rajoilla.
Tässä linkki aiempiin katsauksiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8242338

"Market skeptics" sivustoa ylläpitävä Eric Decarbonnel on koonnut taulukon
planeetan vehnätuottajista, jossa käyttää pohjana USDA:n lukuja, sekä esittää
oman arvionsa.
Arvio on nykyisestä USDAn tuutilullasta poikkeava, ja se myös perustellaan.
Osa annetuista lähteistä on tämän katsauksen lukijoille tuttuja, mutta
uuttakin löytyy.
Decarbonnel käyttää valtavan määrän eri tietolähteitä koostaakseen lopuksi
johtopäätöksensä.
Lähdekritiikki näyttää myös olevan hallussa.

Decarbonnelin johtopäätökset ovat niin synkästi poikkeavia nykyisestä "vehnää
on, ja paljon" tiedotuksesta, että vähän kommentointia aluksi.
Tämän katsauksen lukijoille on varmaan selvinnyt mihin itse pohjaan arviot, eli
netistä löytyneet uutiset yritetään varmentaa muita teitä, joista sademäärät,
lämpötilat, satelliittikuvat ja kasvuston kehitysvaiheet tärkeimpinä.
Eli menetelmä saattaa olla erilainen kuin Decarbonnelilla.
Huolimatta erilaisesta lähestymistavasta, omat arvioni ovat samansuuntaisia.
Tässä linkki, -jäljempänä hieman kommentteja:
http://www.marketskeptics.com/2009/09/200910-world-wheat-production.html?showComment=1254100725320#comment-c8544174069011008086

Planeetan vehnäsadon määräksi kaudella 09-2010 arvioidaan 600,5 milj. tonnia,
kun se oli viime vuonna 682 milj. t.
USDA arvioi sadoksi 663,8 milj. tonnia, joten Decarbonnel kertoo virheeksi
63 milj. tonnia.
Tämä merkitsee että planeetan vehnäsato jäisi noin 40 miljoonaa tonnia kulutusta
pienemmäksi.

Suurimmat poikkeamat USDAn arvioon on Kiinan ja Intian kohdalla.
USDAn politiikkana on Kiinan osalta uskoa mitä Kiina kertoo, ja miksei
uskoisi. Kiina ei ole dumpannut viljojaan planeetan viljakauppaan, ja
on ollut lähes omavarainen viime vuosiin saakka, eli Kiinan sadot tai kadot
eivät ole markkinoita heilutelleet.
Kiina kertoi saaneensa vehnästä ennätyssadon eli 114 milj. tonnia, vaikka
kuivuus oli pahin vuosikymmeniin.
Decarbonnel arvioi sadoksi 95 milj. tonnia, mikä on kyllä hieman synkempi kuin
mihin itse olen valmis uskomaan.
Kuitenkin Kiinan kevätvehnän sato on ollut myös vaikeuksissa maan pohjoisosan
kuivuuden takia, joten empä voi vääräksikään väittää.
Muutaman viikon takainen uutinen kertoi Kiinalaisten viljantuontia hoitavien
yritysten käyttäneen jo kokonaan tälle kaudelle myönnetyt vehnän tuontilisenssit.
Jotain merkinnee.
Intian tämän kauden vehnäsato on vielä kylvämättä, mutta USDA uskoo sen määräksi
80,6 milj. t. ,ja Decarbonnel 66,8 milj. tonniksi.
Tilanne on kesken ja voi hyvinkin päätyä vieläkin pienemmäksi.

Decarbonnel rajoittuu tässä vehnän satomääriin, mutta tilannetta kiristää lisää
vehnän kulutuksen kasvu.
Kulutus taas kasvaa koska kuivuus vie muutkin sadot, ja puuttuvat kalorit korvataan
helpoimmin vehnällä.

Australian vehnäsadon määräksi arvioidaan 21 milj. t. mutta todennäköisesti
päädytään alle.

Kazakhstanin vehnäsato on avioitu 13,5 milj. tonniin, mutta se saattaa jäädä
10,5 milj. tonniin, niinkuin äskettäin uutisoitiin.

Marokon tämän kauden sato on vielä kylvämättä, samoin kuin Egyptin, Algerian ja
Tunisian, tähän joukkoon kuuluu myös Pakistan.

Decarbonnel arvioikin että 600,5 milj. tonnia on sato joka korkeintaan saadaan.
Tylyt lukemat, mutta hyvin perusteltu.
----------
Planeetta sanelee samat teesit, -tässä video Australian pölymyrskystä, joka taas
on seurausta el Nino säätyypin mukaisesta kuivuudesta.
http://www.youtube.com/watch?v=95tmYmeHf84&feature=related

Argentiinassa oli hallaa, Australiassa on parhaillaan ja Usaankin luvataan.

Egypti asetti ostotarjouksen 55-60 000 tonnin vehnäerästä, joka pitää
laivata marraskuussa.
Irak joka kertoi viikko sitten että tämän vuoden aikana ei vehnää osteta,
on kuitenkin markkinoilla 100 000 tonnin vehnäerä tähtäimessä.

Vehnäfutuurit nousivat koska rahastot ostivat 3000 futuuria.

Soija marraskuu 9,19 tammikuu 9,24
Maissi joulukuu 3,38 maaliskuu 3,51

Vehnäfutuurit:
joulukuu Chicago 4,55 Kansas 4,75 Minneapolis 4,88
maaliskuu-------------4,75--------4,91---------5,04
toukokuu-------------4,90---------5,03---------5,15

Pariisi vehnä:
marraskuu 122,75
tammikuu 124,50
maaliskuu 126,25

rapsi 256 maissi 121

69

7335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metsäveli

      Market skeptics on koonnut sivulleen koko joukon Intian lehdistön
      näkemyksiä maan tilanteesta.
      Eräässä niistä on etsitty vastaavuuksia nykyiselle kuivuudelle tilastoista.
      Laajuudeltaan nykyinen kuivuus löytää vastineen niinkin kaukaa kuin vuodelta
      1918.
      Intian monsuuni jäi 22 % vajaaksi ja 56 % maakunnista on luokiteltu vajauksen
      piiriin.
      Decarbonnelin kooste antaa Intian tilanteesta melkoisen synkän kuvan,
      ja eräät esimerkit viljelijöiden tilanteesta ovat kuin ilmestyskirjasta.
      Hallinto rauhoittelee tilannetta parhaansa mukaan, mutta epäusko näyttää
      leviävän hallinnon propagandaan.
      Pahoin pelkään että tilanne ryöstäytyy käsistä ellei hallinto pysty aloittamaan
      viljan tuontia.
      http://www.marketskeptics.com/2009/09/governments-lying-about-looming-food.html

      Tässä vielä kaavio Intian vehnäsadon kehityksestä, ja kuten näkyy, keskisato
      on jäänyt 2,4 tonniin hehtaarilta.
      Intian ilmasto on vehnälle liian kuuma, ja kun ilmastonmuutos on pahentamassa
      tilannetta, on seinä edessä.
      Ennustettu lämpötilojen nousu tekee viljelyn mahdottomaksi jo parin asteen
      nousulla.
      Kaaviossta voi nähdä vehnäsatojen pudonneen vuosina 1972 ja 2001 jolloin
      kuivuus oli nykyistä lievempi.
      http://2.bp.blogspot.com/_EZMGVwURo3M/SsFUvWH9mlI/AAAAAAAABwA/f8urjXasqKQ/s1600-h/2009-09-28_IN_WHTPRD0909-725777.PNG


      NSW:n eteläosassa mitattiin -1 asten pakkasia ja hallaa esiintyi laajalti.
      Sama näkyy olevan tahti parhaillaankin.

      Usan hallat jatkuvat edelleen ja soija sekä maissi on vaarassa.
      Vasta 37 % maissista on edennyt vaiheeseen jossa halla ei pysty vahingoittamaan.

      Egypti joka tilasi eilen 55-60 000 tonnia vehnää, ostikin 150 000 t. Venäjältä.
      Hinta oli 170 dollaria tonni FOB.

      Viljafutuureista maissi nousi koska rahastot ostivat, ja vehnä laski kun myivät.
      Vehnän hintojen laskuun riitti 3000 futuurin myynti.

      Soija marraskuu 9,17 tammikuu 9,22
      Maissi joulukuu 3,41 maaliskuu 3,54
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,47 Kansas 4,68 Minneapolis 4,83
      maaliskuu-------------4,67--------4,84------------5,00
      toukokuu---------------4,81--------4,96------------5,12

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 122,50
      tammikuu 124
      maaliskuu 128

      rapsi 256 maissi 122

    • metsäveli

      Venäjän viljojen sadonkorjuu on edennyt lukemiin 88,8 milj. tonnia,
      josta 55,9 milj. t. vehnää ja 17,9 milj. t. ohraa.
      Venäjällä ilmoitetaan luvut "bunker weight" määräisinä, eli määrä vähenee
      7-8 % kun vilja kuivataan ja puhdistetaan.
      Lopulliset luvut ovat sitten nettopainoa.
      Sadonkorjuu ilmoitetaan suoritetuksi noin 80 % kylvöalalta, joten teoriassa
      määrä kasvaisi vielä runsaasti.
      Nyt kuitenkin on suuret alat kylvöalasta joko tuhoutunut kuivuuden takia, annettu
      rehupulan takia karjalle laidunnettavaksi ym.

      Venäjällä on alettu povata lihapulaa koska hallitus on säätänyt tuontirajoituksia.
      Nautakarjan päälukuhan on pudonnut johtuen kuivuudesta, ja talvirehun vähyys laskee
      edelleen lukuja.
      Venäjällä on kuitenkin menossa siipikarja ja sikatalouden laajennuksia ja Venäjän
      maatalousministeri kertoo että eipä huolta, lisätuotanto kasvattaa lihatuotteiden
      määrää jo ennen vuoden loppua 500-550 000 tonnia.
      Ministeri kehuu että tuotanto on jo noussut 225 000 tonnia viime vuodesta.
      http://www.blackseagrain.net/content/view/23204/88/
      --------

      Jossain aiemmassa katsauksessa povasin Venäjän viljankulutuksen nousevan, koska
      kuivuuden viemää heinäsatoa joudutaan paikkaamaan viljoilla.
      No nyt sitten viljalla tapahtuvan lihantuotannon kasvu kuluttaa 2-3 milj. tonnia
      enemmän viljoja vuodentakaiseen tilanteeseen verraten.
      Samaa seuraa jatkossakin koska elintaso jatkaa vielä nousuaan, ja lihankulutus
      kasvaa vielä runsaasti johtuen alhaisesta lähtötasosta.

      USDA:n viimeisimmässä raportissa Venäjän rehuviljojen kulutus arvioitiin 31,05 milj.
      tonniksi jossa on 1,7 milj. tonnin vähennys viime vuoteen verraten.
      Rehuviljojen tuotantomäärät arvioidaan 30,4 milj. tonnin suuruisiksi.
      Eli kulutus olisi USDA:n mukaan tuotantoa suurempi.
      Puuttuva osa katetaan tietenkin rehulaatuisella vehnällä, jota tuli tänäkin vuonna
      aivan riittämiin.
      No näkyykös vehnän kulutuksen nousu USDA:n kirjoissa?
      Näkyypä kyllä, mutta vain 0,8 milj. tonnin verran, ja vehnän kulutus arvioidaan
      39,7 milj. tonniksi.
      Vehnäsato taas arvioidaan 56,5 milj. tonniksi.
      Lisää ihmetystä seuraa kun USDA arvioi Venäjän vievän rehuviljoja 2,1 milj. tonnia.

      USDAa on helppo moittia, mutta lukujen korjaaminen onkin sitten vaikeampaa.
      Rehuviljoja kulutettiin Venäjällä viime kaudella 32,7 milj. t. ja nyt lihantuotannon
      kasvu tuo tähän 3 milj. t. lisää, eli ollaan kulutuksen tasossa 35,7 milj. tonnia.
      Jos rehuviljojen sato jää 30,4 milj. tonniin, ollaan miinuksella 5,2 milj. tonnia.
      USDA lupaa vielä 2,1 milj. tonnin vientiä rehuviljoille, joten ollaan pakkasen
      puolella 7,3 milj. tonnin verran, eli tämän verran pitäisi löytyä aiempaa enemmän
      rehuvehnää.
      Viime kaudelta jäi Venäjälle vehnän loppuvarastoksi USDAn kirjojen mukaan 8,4 milj.
      tonnia.
      Tähän lisätään arvioitu vehnäsato eli 56,5 milj. t. ja saadaa 64,9 tonnin
      kokonaismäärä.
      Venäjän kotimainen vehnänkulutus nähdään 39,7 milj. tonniksi ja vehnän vienti
      16,5 milj. tonniksi.
      Eli kulutuspuoli yhteensä 56,2 milj. tonnia, eli määrä on vehnäsadon kokoinen.
      USDA vähentää kokonaismäärästä kotimaan kulutuksen ja viennin, ja päätyy
      sitten loppuvarastolukuun 8,9 milj. tonnia, mikä määrä vehnää pitäisi olla jäljellä
      ensi kesänä satokauden päättyessä.
      No edellisestä numeroilla ilakoinnista jäi jäljelle huomio että USDA on sokea
      Venäjän viljankulutuksen suhteen, mikä kaikkiaan saattaa nousta 10 milj. tonnia
      yli USDAn arvion.
      Tämä näkyisi viljamarkkinoilla joko rehuviljojen taikka vehnän vientimäärien
      vastaavan kokoisena laskuna.
      -----
      Argentiinassa oli selvää pakkasta vehnäalueilla, ja hallat jatkuivat
      Australiassa.
      Länsi-Australian vehnämailla on ollut halloja jo kolme yötä peräkkäin.
      Vehnä kestää pikkuhallat jos ei ole ehtinyt röyhylle.
      Usassa hallat ovat vahingoittaneet soija ja maissisatoa, ja lisää on
      luvassa.
      Lisäksi sateet ovat haitanneet korjuuta.

      Market skeptics & Nogger madonluvut ovat olleet esillä Usan farmareiden
      keskustelupalstoilla, -melkeimpä puhumattomaksi ovat porukan vetäneet.
      Saapa nähdä minkälaisen vastaiskun höynäyttäjät kehittävät.

      USDA:N varastoraportin inoittamana vehnäfutuurien hinnat ensin juntattiin
      uuteen pienuusennätykseen, mutta sitten aivan lopussa hermot pettivät,
      ja päädyttiin 10 centin nousuun bushelilta.
      Muut viljafutuurit nousivat myös.
      Rahastojen vain 2000 futuurin ostot riittivät nousun eväiksi, vaikka
      päivällä riekuttiin että vehnää nyt on vain niin maan valtavasti.

      Soija marraskuu 9,27 tammikuu 9,33
      Maissi joulukuu 3,44 maaliskuu 3,56
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,57 Kansas 4,76 Minneapolis 4,91
      maaliskuu------------4,77--------4,92-------------5,05
      toukokuu--------------4,89--------5,04--------------5,20
      Pariisi vehnä:
      marraskuu 122,50
      tammikuu 123,50
      maaliskuu 125,50

      rapsi 259 maissi 120

    • metsäveli

      Viikolla 18 -24 myytiin Usasta vehnää 538 200 t., ja laivattiin 631 300 t.
      Kesäkuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 10,769 milj. tonniin,
      mikä on 41,6 % USDA:n ennustamasta myynnistä.
      Myydystä vehnästä oli laivattu 6,748 milj. t. ja laivaamatta oli 4,021 milj. t.

      Maissia myytiin 1,223 400 milj. t., ja laivattiin 965 200 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myyntimäätä kasvoi 15,530 milj. tonniin,
      mikä on 27,7 % kauden myyntiarviosta.
      Myydystä maissista oli laivattu 3,702 milj. t., ja laivaamatta oli 11,827 milj. t.

      Soijaa myytiin 1,384 800 milj. t. ja laivattiin 209 000 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 20,167 milj. tonniin,
      mikä on 57,88 % myyntiarviosta.
      Myydystä soijasta oli laivattu 0,749 milj. t., ja laivaamatta oli 19,417 milj. t.

      Kommentit:
      Soijan menekki jatkuu vaudikkaasti ja Kiina oli taas suurin ostaja, eli 808 800 t.
      Kuten tuossa yllä mainittiin, on vajaassa kuukaudessa Usasta myyty 57,88 % arvioidusta
      myyntimäärästä.
      Markkinakommentaattorit ovat kukkuneet vaikka mitä, mutta tämä tosiasia on "jäänyt"
      kertomatta.
      Usa on tällä hetkellä ainoa kauppa auki planeetalla jossa soijasadot jäivät huonoiksi.
      Nyt on ehdottomasti pimitettävä kaikki hintoja nostavat tiedot, että saadaan vielä
      joku onneton tekemään nykyhintainen toimitussopimus, eli futuuri.

      Vehnäpuolella on jo sopimusten teko hiipunut, mikä ennakoi kylvöalojenkin jäämistä
      vähäisiksi.
      --------

      USDA arvioi Usan vehnävarastojen määräksi syyskuun alussa 60,4 milj. tonnia.
      Farmareiden varastoissa arvellaan olleen 22,8 milj. tonnia vehnää,
      ja farmien ulkopuoliset varastot arvioidaan 37,5 milj. tonnin suuruisiksi.
      "Disappearance", eli määrä joka on syöty taikka prosessoitu tuotteiksi Usan
      kotimarkkinoilla, sekä lisättynä määrällä joka oli laivattu ulos, arvioidaan
      olleen 17,98 milj. tonnia.
      Tämä määrä vehnää hävisi usasta kolmen kuukauden aikana, eli kesäkuun alusta
      elokuun loppuun.
      Tämä disappearance määrä oli 30 % pienempi kuin samana ajanjaksona vuosi sitten.
      Silloinhan jopa "wheat letter" ihmetteli asiaa.

      Ajanjaksolla oli Usasta ehditty laivata vehnää 4,370 milj. t., mikä vähennetään
      disappearance määrästä, ja saadaan Usan oma kulutus esiin, eli 13,6 milj. t.
      Tämä tekee 4,53 milj. tonnia kuukautta kohden, eli jos kulutus jatkuu samalla
      tasolla jatkossakin, niin peräti 54,44 milj. tonnia vehnää vaadittaisiin jo
      Usan oman kulutuksen tyydyttämiseen.
      No tämä nyt on tietenkin roskaa, mutta jälleen osoitus siitä että USDA:n
      lukuja ei pidä ottaa täydestä arvosta.
      Kyllähän tämä selitystä vaatii.
      Osittain tämä johtuu siitä että USDA ennustaa aina loppuvaraston määrän liian korkealle,
      ja joutuu sitten syksyllä tekemään suuria korjausliikkeitä.
      Pienempi osa johtuu taas loppuvaraston huonosta laadusta, mikä osuus joko tyrkätään
      lepikkoon taikka syötetään karjalle.
      USDA ennustaa vehnän kulutuksen päätyvän Usan osalta 34,5 milj. tonniin, mikä tekee
      kuukautta kohti 2,875 milj. tonnia.
      Normaali kulutus sekä laivausmäärä olisi ollut vain 12,995 milj. t., joten ylimääräistä
      "kulutusta" on ollut 4,985 milj. tonnia.
      Viime vuonna vastaavan ajankohdan disappearance oli 25,8 milj. tonnia, josta ylimääräistä
      "kulutusta" oli peräti 7,8 milj. tonnia mikä sattui olemaan lähes yhtä suuri kuin oli
      edelliseltä kaudelta perintönä saatu alkuvarasto.
      -------
      Viljafutuurit laskivat kun pellekoulu katsoi kunniansa vaativan kovatasoisten
      vientilukujen kuittailua hintojen laskulla.
      No taalan arvon nousuakin syytettiin.

      Soija marraskuu 9,18 tammikuu 9,24
      Maissi joulukuu 3,40 maaliskuu 3,53
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,52 Kansas 4,69 Minneapolis 4,87
      maaliskuu------------4,72--------4,85-------------5,03
      toukokuu------------4,84----------4,96--------------5,14

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 123,75
      tammikuu 124,50
      maaliskuu 126

      rapsi 260 maissi 121,75

    • metsäveli

      AWB eli Canadian Wheat Board sivustolta löytyy harvakseen päivitetty katsaus
      planeetan säätapahtumista maatalouden kannalta katsottuna.
      Tässä linkki viimeisimmästä 30 päivä syyskuuta julkaistusta katsauksesta.
      Alueiden nimet toimivat linkkeinä sääkartoille.
      http://www.cwb.ca/wcm/wps/wcm/connect/cwb/root/en/farmers/Weather/Weather highlights detail

      Seuraava sademääräkartta kertoo että Brasilian vehnäsato on menossa
      rehulaatuiseksi.
      Rehuvehnää ei Brasiliassa olisi tarvittu lainkaan, ja nyt tuontitarve
      lähentelee varmaankin 8 milj. tonnia.
      Kuten näkyy, Parana ja Rio Grande Do Sul maakunnat jossa vehnä viljellään
      on saanut yli kaksikertaa normaalin määrän sadetta.
      Huomioitavaa on myös se että taukoja on ollut erittäin vähän, ja kasvusto
      on ollut kostea enimmät ajat.
      Brasiliassa joudutaan normaalistikin suorittamaan tiheästi sienitautien
      torjuntaa, ja nyt jatkuvat sateet ovat olleet esteenä.
      Syyskuun sateet prosentteina normaalista:
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/1cpnp15.gif
      Syyskuun sateet:
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/1cpcp15.gif

      CWB tietää kertoa että Venäjän viljat ovat jo pääosin korjattu, mukaanlukien
      Siperian alueet.
      Venäjältä kerrotaan että Sipperian hallojen tuottamat vauriot viljasadolle
      ovat "rajoitetut" mitä se sitten käytännössä merkinneekään.
      Hallat olivat kuitenkin siksi ankarat ja kasvusto myöhässä, että arvelen osan
      viljoista siirtyneen rehulaatuiseksi.

      Nogger kertoo että Venäjän hallinnon näkemys on nyt että viljasato saattaa yltää
      90 milj. tonniin, mikä on 17 % alle viimevuoden tason.
      Nogger epäilee edelleen että noin 95 milj. tonniin päädytään.
      Jos nyt pitää paikkansa että sadonkorjuu on lähes ohi, niin arvelen että
      kyllä 90 milj. t. jo tekee tiukkaa, siis nettopainoinen sato, eikä "bunker Weight"
      Olisihan hieman outoa jos pitäisi kertoa että sato on 100 milj. t., josta 7 milj.
      tonnia mukulakiviä ja aidanseipäitä.

      Kanadan tilastolaitos arvioi että vehnäsato tulee olemaan 24,58 milj. t., kun se
      oli vuosi sitten 28,61 milj. t.
      Arvio perustuu farmareille suunnattuun kyselyyn, joka tehtiin syyskuun alussa.
      Ohrasadoksi ennustetaan 9,16 milj. t. jossa on 22 % alenema viime vuoteen
      verraten.
      Kun kyselyn aikana oli hyvin vähän viljoja korjattu, lukemat tulevat vielä
      muuttumaan.

      Nogger on koonnut katsaukse Ukrainan asioista, ja kertoo että heinäkuun
      alusta syyskuun 24 välisenä aikana Ukrainan viljanvienti on yltänyt
      yli 6 milj. tonniin, josta 3,25 milj. t. vehnää.
      Kun vehnäsato jäi 19 % alle viimevuotisen, niin "kuin vimeistä päivää"
      tahti ei voi kauan jatkua.
      Ukrainan taloudellinen tilanne on pakkotahtisen viennin takana, eli käteistä
      on saatava.
      Ukrainaa on vaivanut kuivuus joka yhdessä alentuneiden viljanhintojen kanssa
      on omiaan pudottamaan kylvöaloja.
      Landkom niminen suuren luokan yrittäjä maatalouspuolella on kuluttanut käteisvaransa
      vähiin, ja kun tiukkaa tekee suurilla, niin kuinkas sitten pienemmillä?
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/10/ukraine-continuing-to-milk-cash-cow-for.html

      Viljafutuurit laskivat kun rahastot myivät futuureja kautta linjan.
      Soijaa saatiin juntattua 33 centtiä 7000 futuurin myynnillä.
      Vehnäfutuurien hinnanlaskuun tarvittiin nyt 4000 futuurin myynti, ja short
      asemat ovat jälleen 70 000 futuurin tuntumassa.
      Joku rahoittaa tätä ääliömäisyyttä, ja pitää vain "seurata rahaa" niin syyllinen
      selviää.
      Amerikan touhut ovat jo kauan sitten mädänneet läpi systeemin, ja onhan niillä
      ollut aikaakin tähän, sillä futuurisysteemiä aloiteltiin jo 1800 luvun puolella.
      Monet mahtisuvut ovat tehneet omaisuutensa hihakorteilla, pienemmistä nilkeistä
      nyt puhumattakaan.

      Soija marraskuu 8,85 tammikuu 8,92
      Maissi joulukuu 3,33 maaliskuu 3,46
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,41 Kansas 4,59 Minneapolis 4,78
      maaliskuu------------4,60--------4,75-------------4,93
      toukokuu--------------4,73--------4,86-------------5,04
      Pariisi vehnä:
      marraskuu 123
      tammikuu 123,50
      maaliskuu 125,50

      rapsi 255,75 maissi 121

    • metsäveli

      Usan säät ovat suosineet heikosti sadonkorjuuta ja vasta 5-10 % soija
      ja maissisadosta on korjattu.
      Hallat ovat pysäyttäneet soijan kasvun muutamilla alueilla ja samaa
      tai pahempaa on luvassa, -ensin rankkasateita ja sitten yöpakkasta.
      Tässä viikon lopun ennuste:
      http://www.accuweather.com/news-story.asp?partner=accuweather&traveler=0&article=7

      Market skeptics on päivittänyt sivulleen Usan soijasadon tilannetta, ja
      hieman heikolta näyttää verrattuna junttaroikan ennusteisiin.
      Taudit, hyönteiset ja kelvottomat korjuusäät tuottavat satotappioita.

      Tässä sitten kaavio soijan "outstanding sales" määristä eli tehdyt kaupat ovat kyseessä:
      http://3.bp.blogspot.com/_EZMGVwURo3M/Ssgt38LxwFI/AAAAAAAABwg/k8di1ODw_5g/s1600-h/Total Outstanding Soybean Export Sales-727054.PNG

      Tähän on syytä huomauttaa, että ennätysmyynnin lisäksi osa soijasadosta on jo vaihtanut
      omistajamaata, eli Japanilaisen Marubeni kauppahuoneen "elevaattorit" ostavat
      suoraan farmareilta soijaa, joka vasta myöhemmin kirjataan vientikaupassa myydyksi.

      Tässä market skepticsin koko artikkeli:
      http://www.marketskeptics.com/2009/10/quick-agricultural-update.html

      Seuraavasta linkistä selviää millä pohjalla viimeaikaiset lisäykset planeetan
      viljasadoista pahimmillaan ovat, eli hatusta vedettyjä.
      Kazakhstanin presidentti sanelee että ennätyssato on saatu vaikka kuivuus oli
      pahanlainen.
      Presidentin lisä oli lähes 3 milj. t. viikon vanhaan arvioon, joka sekin oli
      viritetty presidentin mieliksi yläkanttiin.
      http://www.blackseagrain.net/content/view/23318/88/

      Britanniassa on valmistumassa etanolitislaamo joka vauhtiin päästyään voi käyttää
      10 % maan vehnäsadosta.
      300 milj. puntaa maksava laitos on rakennettu Usalaisten sijoittajien rahoituksella,
      ja tulee markkinoimaan tutteensa Shell yhtiön kautta.
      Kun otetaan huomioon satovaihtelut, niin englismannit joutuvat jonain vuonna
      viljan tuojiksi.
      Laiton tarvitsee 1,2 milj. t. vehnää ja tuottaa 450 milj. litraa etanolia, sekä sivutotteena
      0,35 milj. t. valkuairehua.
      Toinenkin tilaamo on valmisteilla, ja se valmistuu ensi vuonna.
      Tämä laitos vaatii 1,1 milj. t. viljaa vuodessa.
      Reipasta sijoittelua, kun ottaa huomioon että tämänvuotinen vehnäsato Englannin maalla on
      noin 13 milj. t.
      http://www.blackseagrain.net/content/view/23312/90/

      Brasilian vehnäsadosta arvioidaan menetetyn noin 25 % , mikä tekee 1,5 milj. tonnia.
      Tähän päälle vielä laatutappiot.
      Sadonkorjuu on noin puolivälissä.

      Viljafutuurit jäivät hieman plussalle oltuaan välillä reippaassa nousussa.
      Nyt ei saa päästää hintoja nousuun oli takapirujen reaktio, ja lopussa
      myyntimääräysten suma pudotti hintoja.

      Soija marraskuu 8,85 tammikuu 8,90
      Maissi joulukuu 3,41 maaliskuu 3,54
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,42 Kansas 4,61 Minneapolis 4,81
      maaliskuu------------4,62---------4,77------------4,95
      toukokuu-------------4,74---------4,88-------------5,05
      Pariisi vehnä:
      marraskuu 123,50
      tammikuu 124
      maaliskuu 128
      rapsi 254,75 maissi 122,25

    • metsäveli

      Eräs "heikko signaali" Brasiliasta.
      Moinhos Pacifico niminen yhtiö on kaapinut kasaan pääomat joilla
      se rakentaa Port of Santosiin viljavaraston, mikä valmistuu vuoden kuluttua.
      Tähän saakka yhtiön varastot ovat olleet vain parin laivalastin kokoiset, koska
      enempään ei ole ollut tarvetta.
      Argentiinan sekä oman maatalouden vaikeudet toimittaa vehnää ovat olleet
      päätöksen takana, ja valmistuttuaan hanke kaksinkertaistaa varastotilavuuden.
      Meneillään olevasta Brasilian vehnän sadonkorjuusta yhtiön presidentti kertoo
      että Paranan sateet eivät ole sallineet kunnollista sadonkorjuuta, ja sekin
      mitä on saatu korjatuksi, on ollut liian huonolaatuista prosessoitavaksi.
      Tilanteen arvellaan edelleen huonontuvan, ja ulottuvan myös Uruquayn puolelle,
      josta on voitu aiemmin ostaa vehnää.
      "We will have a period of difficulty in getting quality wheat," eli laatuvehnän
      saannin vaikeuksia povataan.
      http://foodbizdaily.com/archive/2009/10/05/93021-moinhos-pacifico-investing-to-ensure-off-season-wheat-storage-brazil.aspx

      Tässä vielä artikkeli syyskuun puolivälin tilanteesta Paranan osalta.
      Tilannehan on jatkunut yhtä kurjana jo kolme viikkoa lisää, joten onkohan
      jo täysi katastrofi kohdannut vehnäsatoa?
      Jos ennustaa asiaa sen perusteella kuin mitä on markkinapuheissa asiaa käsitelty,
      niin kylläpä on.
      Niissähän on oltu asiasta vallan vaitonaisia.
      http://foodbizdaily.com/articles/92575-almost-25-of-the-brazilian-wheat-crops-lost-to.aspx

      Markkinoiden käsitys on ollut että Brasilia kyllä jatkaa vehnän tuontiaan, mutta
      lähiajan kauppojen määrää pienentää oman vehnäsadon tulo markkinoille.
      Nythän on odotettavissa vähintään 3 milj. tonnin lisäkysyntää markinoille entisten
      5-6 milj. tonnin lisäksi, ja kysynnän voi odottaa alkavan välittömästi.

      Sääennusteet ja myöhässä oleva sato nostivat maissin hintaa välillä hintakaton
      tuntumaan.
      vehnäkin käväisi reippaasti loppulukemia korkeammalla.

      Soija marraskuu 9,10 tammikuu 9,14
      Maissi joulukuu 3,58 maaliskuu 3,70
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,60 Kansas 4,75 Minneapolis 4,96
      maaliskuu------------4,79---------4,91------------5,11
      toukokuu--------------4,92---------5,02-------------5,21
      Pariisi vehnä:
      marraskuu 125,25
      tammikuu 126
      maaliskuu 127,50

      rapsi 258,50 maissi 123,25

    • metsäveli

      Satellittikuvia länsi-Australian vehnästä.
      Tässä 16 syyskuuta kaikki näyttää vielä mainiolta:
      http://www.pecad.fas.usda.gov/cropexplorer/default_popwin.cfm?obj_name=modis_summary/modis_fullpage.cfm&modis_tile=r06c33&dt=200...

      Tässä sitten 1. 10. hallayön jälkeisenä päivänä, kun yöllä lämpötila oli 2 metrin
      korkeudellä 0-3 asteen pakkaslukemissa.
      Tässä näkyy vasta kuivuuden aiheuttamaa värimuutosta.
      http://www.pecad.fas.usda.gov/cropexplorer/default_popwin.cfm?obj_name=modis_summary/modis_fullpage.cfm&modis_tile=r06c33&dt=200...

      Lopuksi 5. 10. otettu kuva jossa on nähtävissä ikävä värimuutos.
      Weekly weather and crop bulletin kertoo että vehnän kasvuvaihe alueella
      on "reproductive", eli vehnä on tulossa tähkälle ja parhaat röyhyllä.
      http://www.pecad.fas.usda.gov/cropexplorer/default_popwin.cfm?obj_name=modis_summary/modis_fullpage.cfm&modis_tile=r06c33&dt=200...

      Tässä syyskuun sateet josta on nähtävissä että noin milli päivää kohti
      oli saatu sadetta vehnäalan itäreunalla.
      Noin kolmannes vehnäalasta on ollut kuivuuden puolella, mutta viileät ja hallaiset
      säät ovat pienentäneet haihduntaa.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/1cpcp7.gif

      Länsi- Australian hallinto ei kuvia kumarra, vaan lupaa edelleen loistosatoa,
      ja hallatkaan tuskin mitään vievät.
      Jätän vielä uskomatta.
      http://www.blackseagrain.net/content/view/23397/89/

      Conab, eli Brasilian hallinnon maatalouspuolen pulju, on pudottanut ennustettaan
      vehnäsadosta 5,25 milj. tonniin kun syyskuun arvio oli 5,85 milj. t.
      Tämä on noin 10 % vähennys tonnimäärästä, mutta syy on poikkeuksellinen planeetan
      vehnäsadon kiusoista, eli liiat sateet.
      Conab ennustaa tulevan soijasadon määrään noin 5. milj. tonnin lisäystä, eli
      62,3 - 63,3 tonnia olisi toiveissa saada.
      Maissisato jäisi lähes ennalleen, ja sen määräksi arvataan 50,9 - 52,2 milj. t.

      Viljafutuurit nousivat sääennusteiden lupaaman tappohallan takia.
      Junttamiehet selittivät että inflaatiota nyt pelätään.

      Soija marraskuu 9,12 tammikuu 9,16
      Maissi joulukuu 3,59 maaliskuu 3,72
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,63 Kansas 4,80 Minneapolis 4,95
      maaliskuu------------4,82---------4,96---------5,10
      toukokuu-------------4,95---------5,07---------5,21
      Pariisi vehnä:
      marraskuu 125,75
      tammikuu 126,50
      maaliskuu 128,25

      rapsi 258,25 maissi 123,50

    • metsäveli
    • metsäveli

      Viikolla 25.9 - 1.10 myytiin Usasta vehnää 767 300 tonnia ja laivattiin
      675 500 tonnia.
      Kesäkuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 11,526 milj. tonniin,
      mikä on 44,5 % kaudelle arviodusta myynnistä.

      Maissia myytiin 521 900 tonnia ja laivattiin 1,144 milj. tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 16,052 milj. tonniin,
      mikä on 28,7 % myyntikaudelle arvioidusta myynnistä.
      Maissia oli laivattu 4,8 milj. t.,ja laivaamatta oli 11,2 milj. tonnia.

      Soijaa myytiin 451 000 t. ja laivattiin 340 800 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 20,618 milj. tonniin.
      mikä on 59,1 % arvioidusta myynnistä.
      Myydystä soijasta oli laivaamatta 19,527 milj. tonnia.
      -----------

      FAO:n edusmies ennustaa vehnälle lisäkysyntää, joka tulisi planeetan riisisatojen
      vähyyden myötä.
      Ennuste pitää sisällään arvion että riisin hinnat tulevat nousemaan, ja maat kuten
      Irak ja Iran korvaavat osan halvemmalla vehnällä.
      FAOn hemmon mukaan ei olla riisin loppumisen edessä, ja että viime vuonna nähdyt
      ilmiöt olivat ylilyötejä.
      Viime vuonnahan esimerkiksi Filippiineillä alkoi hillitön riisin hamstraus, kun
      luottamus tavaran riittävyyteen katosi.
      Tämä johti tyhjiin hyllyihin kaupoissa ja ranttalimeininkiin, mikä pakotti
      hallinnon massiiviseen riisin tuontiin.

      Yhteiskunnissa pitää vallita luottamuksen ilmapiiri, että niukkuuden oloissa
      kaikkille riittää elintarvikkeita.
      No missäpä vallitsee? - ei niin missään.
      http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601012&sid=aTwMW6IfY9x8

      Irakin kerrotaan ostaneen 200 000 tonnia vehnää Usasta.
      Saudi-Arabia on ostamassa 550 000 tonnia vehää.
      Japani osti 149 000 tonnia vehnää.
      Israel osti 15 000 t. vehnää
      Marokko osti Usasta 55 000 t. vehnää.

      Viljafutuurit nousivat.
      Huomenna julkaistava USDAn raportti sekä viikonlopuksi luvatut kovat yöpakkaset
      vaikuttivat toisiaan vastaan.
      USDA löytänee taas runsaasti lisää vehnää, vaikka muutaman presidentin liiteristä.

      Soija marraskuu 9,36 tammikuu 9,39
      Maissi joulukuu 3,64 maaliskuu 3,76
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,74 Kansas 4,89 Mineapolis 5,05
      maaliskuu------------ 4,93--------5,05------------5,22
      toukokuu---------------5,07---------5,17----------5,32

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 127,25
      tammikuu 127,25
      maaliskuu 129,50

      rapsi 260 maissi 126

    • metsäveli

      Brasilian vehnäsato nähdään 4,5 milj. tonnin suuruisena, jossa miinusta
      syyskuun raportin arviosta 1 milj. t.
      Vähennys on 18 % aiempaan arvioon nähden, ja 25 % vuodentakaiseen satoon
      verraten.
      Hehtaarisadoksi arvioidaan vain 1,88 tonnia.
      Sadonkorjuun kerrotaan olevan Paranan osalta vasta 40 % suoritettu, ja
      Rio Grande do Sul maakunnassa vasta aloitellaan.
      Lisävähennyksiä satotasoon voi vielä tulla ja raportti epäilee näiden
      maakuntien omia arvioita liian suuriksi.

      Kanadan vehnäsatoa arvioidaan nyt 24,5 milj. tonnin suuruiseksi, missä
      on kasvua syyskuulta 9 %.
      Onkohan enää, tämänpäiväiset tiedot Kanadasta kertovat lumisateesta, joka
      on paikoin runsasta ja märkää.
      Raportti kertoo että vasta 80 % vehnäsadosta on saatu korjatuksi.
      Kanadan rypsisatoonkin arvioidaan 5 % korotusta, ja se nähdään nyt 10,5 milj.
      tonnin suuruiseksi.
      Jälleen planeetta tekee toiveet tyhjiksi, Kanadasta kerrotaan että 35 - 40 %
      rypsistä on vielä pelolla, ja farmarit eivät enää jaksa uskoa sadonkorjuun
      onnistuvan.
      Farmareiden arvio on että ainakin 2-3 milj. tonnia uhkaa jäädä korjaamatta.

      Kiinan maissisatoa arvioidaan nyt 5 milj. t. pienemmäksi, ja määrä olisi 155 milj. t.
      Liikkeellä on ollut alempiakin arvioita, ja eräs kiinalainen arvio oli 148 milj. t.

      USDA:n nettisivu sekoilee ja toinen raporteista jää puuttumaan.
      ----------

      Futuurikauppa oli sekavaa ja soija nousi, vehnä ja maissi vähän laskivat.
      Enemmän kuin USDAn uusin, hintoihin vaikutti talviset säät sekä runsaat
      sateet joista Usankin puolella osa on tullut lumena.
      Samaa on luvassa edelleen, ja kortit tullaan jakamaan pelissä uudelta
      pohjalta.
      http://www.accuweather.com/news-story.asp?partner=accuweather&traveler=0&article=4

      Soija marraskuu 9,64 tammikuu 9,67
      Maissi joulukuu 3,62 maaliskuu 3,74
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,68 Kansas 4,85 Minneapolis 5,04
      maaliskuu------------4,87--------5,01-------------5,18
      toukokuu-------------5,01---------5,12-------------5,30

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 126
      tammikuu 126,75
      maaliskuu 128,50

      rapsi 261,25 maissi 123,50

      • metsäveli

        USDA:n viimeisin raportti "Grain: Word markets and trade" oli nettisivun
        sekoilun ansiosta piilotettu arkiston puolelle, ja löysin sen juuri äsken.

        Otsikkokuva näyttää uhkaavaa riisipulaa Intian puuttuessa riisin viejien joukosta,
        koska noin 20 % satomenetyksistä on olut liikkeellä tietoja

        Nyt en ehdi enempää raporttia kommentoimaan, mutta tästäpä sitä
        voi silmäillä itse:
        http://www.fas.usda.gov/grain/circular/2009/10-09/grainfull10-09.pdf

        Usassa pakkaset ovat kiristyneet talvisiin lukemiin.
        Jopa Kansasin "double crop" soija on saamassa äkkilopun kasvuunsa, mikä
        on pahasti myöhässä.
        http://www.wunderground.com/US/Region/US/pxTemperature.html

        Metsäveljen sekoilun takia jäi edellisestä katsauksesta alkuosa pois, joten
        tässä koko roska uudelleen:

        USDA:n uusin raportti:
        http://www.fas.usda.gov/wap/circular/2009/09-10/WAPfull10-09.pdf
        Raportti sisältää koko joukon muutoksia edelliseen verraten ja tässä
        muutamia näytteitä:
        Venäjän osalta nostettin vehnän satoarviota lievästi, 57,5 milj. tonniin,
        jossa nousua 1 milj. t.
        Perusteluissa kerrotaan Siperian vehnäsadon olleen odotettua parempi, ja
        kompensoineen menetyksiä muualla, kuten Volgan alueella jossa 20 %
        vehnäalasta jää korjaamatta.

        Australian vehnäsadoksi nähdään 23,5 milj. t., jossa 0,5 milj. t. nousua.
        NSW:n ja Victorian menetykset uskotaan korvautuvan paremmalla sadolla
        muualla.

        Brasilian vehnäsato nähdään 4,5 milj. tonnin suuruisena, jossa miinusta
        syyskuun raportin arviosta 1 milj. t.
        Vähennys on 18 % aiempaan arvioon nähden, ja 25 % vuodentakaiseen satoon
        verraten.
        Hehtaarisadoksi arvioidaan vain 1,88 tonnia.
        Sadonkorjuun kerrotaan olevan Paranan osalta vasta 40 % suoritettu, ja
        Rio Grande do Sul maakunnassa vasta aloitellaan.
        Lisävähennyksiä satotasoon voi vielä tulla ja raportti epäilee näiden
        maakuntien omia arvioita liian suuriksi.

        Kanadan vehnäsatoa arvioidaan nyt 24,5 milj. tonnin suuruiseksi, missä
        on kasvua syyskuulta 9 %.
        Onkohan enää, tämänpäiväiset tiedot Kanadasta kertovat lumisateesta, joka
        on paikoin runsasta ja märkää.
        Raportti kertoo että vasta 80 % vehnäsadosta on saatu korjatuksi.
        Kanadan rypsisatoonkin arvioidaan 5 % korotusta, ja se nähdään nyt 10,5 milj.
        tonnin suuruiseksi.
        Jälleen planeetta tekee toiveet tyhjiksi, Kanadasta kerrotaan että 35 - 40 %
        rypsistä on vielä pelolla, ja farmarit eivät enää jaksa uskoa sadonkorjuun
        onnistuvan.
        Farmareiden arvio on että ainakin 2-3 milj. tonnia uhkaa jäädä korjaamatta.

        Kiinan maissisatoa arvioidaan nyt 5 milj. t. pienemmäksi, ja määrä olisi 155 milj. t.
        Liikkeellä on ollut alempiakin arvioita, ja eräs kiinalainen arvio oli 148 milj. t.

        USDA:n nettisivu sekoilee ja toinen raporteista jää puuttumaan.
        ----------

        Futuurikauppa oli sekavaa ja soija nousi, vehnä ja maissi vähän laskivat.
        Enemmän kuin USDAn uusin, hintoihin vaikutti talviset säät sekä runsaat
        sateet joista Usankin puolella osa on tullut lumena.
        Samaa on luvassa edelleen, ja kortit tullaan jakamaan pelissä uudelta
        pohjalta.
        http://www.accuweather.com/news-story.asp?partner=accuweather&traveler=0&article=4

        Soija marraskuu 9,64 tammikuu 9,67
        Maissi joulukuu 3,62 maaliskuu 3,74
        Vehnäfutuurit:
        joulukuu Chicago 4,68 Kansas 4,85 Minneapolis 5,04
        maaliskuu------------4,87--------5,01-------------5,18
        toukokuu-------------5,01---------5,12-------------5,30

        Pariisi vehnä:
        marraskuu 126
        tammikuu 126,75
        maaliskuu 128,50

        rapsi 261,25 maissi 123,50


    • metsäveli

      Viikonlopun aikana yöpakkaset päättivät kasvukauden enimmiltä Usan viljaalueilta,
      ja sateiden takia kelvottomat säät pitävät sadonkorjuun pysäyksissä ainakin
      seuraavalle viikolle.
      Planeetta on jo pannut matalaksi viimeisen USDA:n raportin arviot, ja asia
      näkyy jo pörssinkin käytöksessä.
      Soijan ja maissin vaikeudet heijastuvat muihinkin viljoihin, ja rehuviljojenkin
      kysyntä vahvistuu.
      Suomen viljatilanteeseen voi odottaa helpotusta kauran jääminen lumen alle
      Kanadassa.
      Kanadanjussi kertoo että kaura on vielä pellolla, ja pahimmillaan niitetty
      karheelle kuivumaan.
      Nyt sitten lumi on peittänyt niitoksen ja painanut pystyviljaakin lakoon.
      Usan puolella on soijaa jäänyt hangen alle, ja farmarit ihmettelevät miten
      korjuu onnistuu litteäksi painuneesta kasvustosta.
      Maisin osalta sadonkorjuu kyllä onnistuu kun säät paranevat, mutta viimeiset
      tiedot kertovat laadun menneen paikoin niin alas, etteivät elevaattorit
      suostu ottamaan tavaraa vastaan.
      Joidenkin alueiden maissi on saanut hometartunnan siinä mitassa, että sato pitää
      jyrätä matalaksi.
      Vehnän osalta hintoja nostaa syyskylvöjen viivästyminen koska korjaamaton sato
      estää, taikka on liian märkää.
      Eipä sohjoon kylvämisessä muutenkaan ole järkeä.
      Kylvöikkuna menee kiinni tämän kuukauden aikana, ja jo muutenkin vähäisiksi arvellut
      kylvöt pienenevät lisää.
      --------

      Ranska kertoo arvioineensa vehnäsatonsa 1 milj. t. liian ylös, ja selitys
      on viivästynyt tiedon kulku kylvöaloista.


      Saudi-Arabia osti 550 000 tonnia vehnää Kanadasta.
      Marokko on asettanut 200 000 tonnin ostotarjoukse EU:n vehnästä.

      Viljafutuurit enimmäkseen nousivat.
      Maissi ja soija olivat päivällä reilussa nousussa, mutta aivan lopussa saatiin
      takapakkia aikaan,- soija tosin jäi plussalle.
      Vehnä nousi reilusti.

      Soija marraskuu 9,99 tammikuu 10,00
      Maissi joulukuu 3,81 maaliskuu 3,93
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,94 Kansas 5,11 Minneapolis 5,25
      maaliskuu------------5,13--------5,26-------------5,41
      toukokuu-------------5,26--------5,38-------------5,52

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 127,75
      tammikuu 128,50
      maaliskuu 130

      rapsi 267 maissi 125,50

    • metsäveli

      Kauran maaliskuun futuurihinta nousi tänään Chicagossa 2,71 dollariin bushelilta,
      Kun kauraa menee tonniin 55,1 bushelia, tulee tonnihinnaksi 149,3 dollaria.
      Päivän dollarikurssilla 0,67, tulee eurohinnaksi 100 euroa/tonni.
      Kanadanjusit povaavat hintojen nousevan edelleen, koska pellolla vielä oleva
      kaura ei tule täyttämään laatuvaatimuksia.
      Kanadan tämänkesäinen kaurasato olisi muutenkin jäänyt pieneksi.

      Marketskeptics on kerännyt kokoelman Usan lehdistössä julkaistuista artikkeleista
      koskien sadonkorjuun vaikeuksia.
      Joitain arvioita on jo tehty satovahingoista ja Soijan osalta määriksi povataan
      6-8 milj. t., ja maissin kohdalta tarjotaan noin 10 % vähennystä kokonaissadosta.
      Eivät kyllä jää tähän.
      http://www.marketskeptics.com/2009/10/divide-between-usda-estimates-and.html
      Usan maissista on korjattu 13 % , ja soijasta 23 %.

      Kiina on asettanut vehnäntuonnille 2010 kalenterivuodeksi 7,2 milj. tonnin kiintiön,
      ja tämä määrä voidaan tuoda maahan alhaisilla tullimaksuilla.
      Kiina on lisäksi nostanut kotimaisen vehnän pohjahintaa varmistaakseen seuraavan
      sadon riittävyyden.
      Kiinan valtiovalta on jatkanut maissin ja soijan ostamista varastoihin, vaikka niitä
      on mainostettu runsaiksi.
      Valtiovallan viime keväänä toimittamasta varastomäärien tarkastuksen tuloksista
      on oltu hiljaa, ja tuskimpa mitään kuullaan jatkossakaan.

      Ukrainan syysvehnän kylvöistä on itänyt vasta puolet, ja toisen puolen kunnoksi
      arvioidaan 30 % hyvä, 43 % kohtalainen ja 27 % huono.
      Huono itävyys johtuu kuivuudesta, ja jos tilanne ei parane, voitaneen odottaa
      puolikasta satoa.
      Syysviljojen kylvöalaksi ennakoidaan 7 milj. ha.

      Saudien ostaman 550 000 tonnin vehnäerän hinnaksi arvellaan 253 doll/tonni, ja hintaan
      kuuluu laivauskulut.
      Hinta on noin 170 euroa/t.

      Vehnäfutuurit jatkoivat nousuaan, soija vähän alas, maissi ylös.
      Kanadan rypsisadon vaikeudet nostavat euroopassa öljykasvien hintoja.

      Soija marraskuu 9,93 tammikuu 9,95
      Maissi joulukuu 3,81 maaliskuu 3,93
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,11 Kansas 5,25 Minneapolis 5,37
      maaliskuu------------5,30--------5,41-------------5,53
      toukokuu--------------5,43--------5,52-------------5,65

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 128,25
      tammikuu 128,75
      maaliskuu 130,50

      rapsi 267,75 maissi 125,50

    • jahvetti moilanen

      Viljanhinta ei ihan heti nouse, ainakaan merkittävästi, Suomessa tuli niin hyvä sato, että tavaraa on kahden vuoden varastot.
      Myös ulkomailla on ollut poikkeuksellisen hyvät sadot, hinta nousee jatkossa varsin maltillisesti.

    • metsäveli

      Australian vehnäsadon arvioitua määrää on viime ajat ennusteltu aiempaa
      suuremmaksi.
      Ennusteissa on vain ollut varauksena että saadaan sadetta, eli yhtä tyhjän
      kanssa.
      Satelliittikuvat antavat kokonaan toisen kuvan asioista, ja kuivuus on
      silmin nähtävissä.
      Pahin katastrofi on ollut Queenslandissa ja NSW:n pohjoisosassa.
      Viime päivinä on vehnän värimuutos ollut nopeaa ja kyseessä ei suinkaan
      ole viljan valmistuminen.
      Etelä- Australiastakin löytyy kuivuusalue ja Länsi- Australiassa ollaan
      jo alueen itäosassa katovuoden edessä.
      Viimeiset kolme viikkoa on menty vähin vesin, ja sademäärä päivää kohti on
      ollut vain 0,3 milliä, eli vesi on haihtunut samantien taivaalle.
      Tästä vain tarkistamaan asiaa,- kannattaa myös käyttää vertailuna viime
      kasvukauden kuvia.
      http://www.pecad.fas.usda.gov/cropexplorer/modis_summary/index.cfm

      Enimmäkseen pientä nousua pörssin loppulukemissa, päivemmällä
      käytiin kauppaa reippaasti korkeammilla hinnoilla.
      Usan sadonkorjuulle povataan sääennusteissa lisää vaikeuksia.
      Nyt on viimein itänyt ajatus, että jos soijaa ja maissia ei saada pois
      tieltä, jäävät vehnän syyskylvöt vähiin.
      Tämä koskee eniten Chicagossa kaupattavan tyyppistä vehnää.

      Soija marraskuu 9,94 tammikuu 9,98
      Maissi joulukuu 3,83 maaliskuu 3,95
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,13 Kansas 5,24 Minneapolis 5,41
      maaliskuu------------5,32--------5,39-----------5,56
      toukokuu-------------5,44---------5,50-----------5,68
      Pariisi vehnä:
      marraskuu 128
      tammikuu 129,50
      maaliskuu 130,50
      rapsi 266,25 maissi 126

    • metsäveli

      Usan viljojen kauppatilastot tulevat julki vasta huomenna, "Kolumbus day" on
      syynä.

      Strategie Grain alensi arviotaan EU:n vehnäsadosta 129 milj. tonniin, jossa
      on vähennystä 1,2 milj. tonnia.
      Durum vehnä arvioidaan erikseen, ja sen määräksi annetaan 8,1 milj. t.
      EU:n ohrasadoksi arvioidaan 61,5 milj. t. , maissisadoksi 56,9 ja ruissadoksi
      9,9 milj. t.
      Kaikki viljat yhteensä olisivat arvion mukaan 290,3 milj. t.
      Arvio tuli julki jälkeen Ranskan hallinnon ilmoituksen, jossa se pudotti
      maan vehnäsadon määrää.
      Vehnän vientimääräksi uskotaan 16,2 milj. t., kun nälkäisille riitti viime
      kaudella peräti 25 milj. t. EU:n vehnää.
      Vehnän loppuvaraston määrää arvioidaan alas 2 milj. t. ja se nähdään nyt
      15,6 milj. tonniksi.

      Brasilian vehnäsato oli viime viikon edelleen sateiden alla, ja sademäärät
      olivat 25 -75 millimetriä.
      Lämpötilat oli kuin lehmän henkäys, eli päivisin välillä 25 - 35 astetta, joten
      taudit vievät sadon vähintäänkin rehuksi.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcpcp8.gif

      Kanadan karheelle niitetyt kaurat saivat taas lunta niskaansa, juuri kun
      edellinen lasti alkoi olla sulanut.
      Kanadassa on vielä muitakin viljoja korjaamatta, joista kevätvehnää noin 10 % sen
      määrästä.
      Tässä wikipedian kuva "swathing" menetelmästä, minkä tarkoitus on nopeuttaa
      sadon valmistumista, ja saada se vähällä kuivaamisella varastoon.
      Australiassa samaa menetelmää kutsutaan "windrowing" nimellä.
      http://en.wikipedia.org/wiki/File:Swather.jpg

      Ukrainan käteispula ilmenee vientimäärissä, - lokakuun 1-12 välisen ajan
      viljanvienti ylsi 708 300 tonniin.

      Algeria on ostamassa 50 000 t. vehnää marraskuussa toimitettavaksi.
      Japani osti 132 000 t. vehnää, mikä jakaantuu Usan, Kanadan ja Australian
      kesken.

      Viljafutuurit vähän laskivat

      Soija marraskuu 9,83 tammikuu 9,87
      Maissi joulukuu 3,73 maaliskuu 3,85
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,05 Kansas 5,18 Minneapolis 5,31
      maaliskuu------------5,23---------5,33------------5,46
      toukokuu--------------5,36---------5,44------------5,57

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 126,75
      tammikuu 128,50
      maaliskuu 129,75

      rapsi 266,75 maissi 125,50

      • Rupinjo
        Rupinjo kirjoitti:

        http://www.vyr.fi/uutiskirjeet/Viljaviesti/2009/lokakuu/esipuhe.php

        AVENAN VILJAMARKKINATIEDOTE 8/2009 (22.10.2009)

        Kasvaneet kylvöalat ja lähes ideaalit kasvu- ja sadonkorjuuolosuhteet johtivat ennätyssuureen viljasatoon maailmanlaajuisesti vuonna 2008. Alhaiselle tasolle laskeneet varastot kääntyivät taas kasvuun. Myös tämän vuoden viljasato ylitti aikaisemmat arviot ja tuloksena oli keskiarvoa parempi sato lähes kaikilla päätuotantoalueilla. Kasvaneet varastot yhdessä erittäin suuren tarjonnan kanssa painoivat viljojen hinnat alas EU:ssa ja maailman markkinoilla tasolle, jota ei ole nähty vuosiin.

        Maailman vehnäntuotannon arvioidaan olevan tällä satokaudella 668 miljoonaa tonnia (viime vuonna 682 milj. tn). Varastojen kasvu jatkuu, vaikka vehnän kulutuksen ennakoidaan kasvavan 648 miljoonaan tonniin (viime vuonna 638 milj. tn). Satokauden lopulla maailman vehnävarastojen ennakoidaan nousevan 20 miljoonalla tonnilla 187 miljoonaan tonniin, mikä vastaa 105 päivän kulutusta. Tällä satokaudella maailman rehuviljojentuotannon arvioidaan olevan 1093 miljoonaa tonnia (viime vuonna 1102 milj. tn). Rehuviljojen kulutuksen ennakoidaan kasvavan 31 miljoonalla tonnilla 1103 miljoonaan tonniin. Satokauden lopulla rehuviljavarastojen ennakoidaan laskevan 11 miljoonalla tonnilla 180 miljoonaan tonniin, mikä vastaa kahden kuukauden kulutusta.

        EU:n vuoden 2009 viljantuotannon arvioidaan olevan 293 miljoonaa tonnia, mikä on vain 17 miljoonaa tonnia pienempi kuin viime vuoden 310 miljoonan tonnin ennätyssato. EU:n viljankulutuksen odotetaan pysyvän viime vuoden tasolla 270 miljoonassa tonnissa. Tällä hetkellä viljan viennin ennustetaan olevan 23 miljoonaa tonnia (33 milj. tn) ja tuonnin 9 miljoonaa tonnia (12 milj. tn). Tämän perusteella loppuvarastot nousevat EU:ssa 12 miljoonalla tonnilla 72 miljoonaan tonniin tämän satokauden lopulla.

        Myös Suomessa saatiin keskimääräistä parempi sato kolmannen kerran peräkkäin. Kovalla työllä suuri osa vehnän ja kauran ylijäämästä onnistutaan varmasti viemään satokauden aikana. Mallasohran runsas tarjonta pakottaa osan mallasohrasta rehuksi tai interventioon, sillä mallastamoiden ja panimoiden kysyntä on erittäin hidasta. Tällä hetkellä sekä rehu- että mallasohralle ei ole juurikaan vientimahdollisuuksia. Siksi voidaan odottaa, että suuria määriä ohraa tarjotaan interventioon. Kannattaa huomioida, että ohran interventio loppuu tämän satokauden lopussa.

        Tällä hetkellä öljykasvien hintoja tukee huonojen sääolosuhteiden viivästyttämä soijapavun sadonkorjuu USA:ssa ja rapsin Kanadassa. Soijapavun tiukan tarjontatilanteen odotetaan helpottavan maaliskuussa, kun Etelä-Amerikan suuri soijasato tulee markkinoille. Brasilian ja Argentiinan soijapavuntuotannon ennustetaan nousevan 25 miljoonalla tonnilla viime vuodesta. EU:n vuoden 2009 rapsisadon arvioidaan nousevan 21,1 miljoonaan tonniin (18,9 milj. tn viime vuonna). Suurinta kasvu oli Saksassa 6,3 vs. 5,2 milj. tn ja Ranskassa 5,6 vs. 4,7 milj. tn. Syysrapsin kylvöjen on arvioitu nousevan 5-10 % Pohjois-Euroopassa.

        Lähiaikoina on odotettavissa, että suuri fyysisen viljan tarjonta hallitsee hinnanmuodostusta viljamarkkinoilla. Viime aikoina suuret sijoitusrahastot ovat palanneet myös maatalouden raaka-ainemarkkinoille ostaen raaka-aine futuureja suojaksi inflaatiota vastaan. Heikko US Dollari tukee hintoja USA:n raaka-ainepörsseissä, mutta huonontaa eurooppalaisen viljan kilpailuasemaa vientimarkkinoilla.

        Markkinaosapuolten mielenkiinto alkaa pikkuhiljaa siirtyä seuraavan vuoden satonäkymiin. Syyskylvöjen eteneminen ja sääolosuhteet molemmilla pallonpuoliskoilla vaikuttavat uuden sadon hinnanmuodostukseen ja nämä voivat osaltaan vielä vaikuttaa myös kuluvan satokaudenkin markkinoihin. Atlantin toisella puolella, Etelä-Amerikassa soijapavun kylvöt ovat käynnistyneet suotuisissa sääolosuhteissa, kun taas USA:ssa maissin ja soijapavun viivästynyt sadonkorjuu on jättänyt syysvehnän kylvöt jälkeen normaalista aikataulusta. Ukrainasta saadut satoraportit ennakoivat syysvehnän osalta mahdollista ongelmaa, kun itäminen on jäänyt heikoksi kuivien sääolosuhteiden takia.


    • metsäveli

      Viikolla 2-8 myytin Usasta vehnää 480 200 tonnia ja laivattiin 524 200 t.
      Runsaan 4 kuukauden myynnit kasvoivat 12 milj. tonniin, mikä on 49 %
      kaudelle arvioidusta myynnistä
      USDA:n uusin arvio myynnistä on 24,490 milj. t.

      Maissia myytiin 631 800 t. ja laivattiin 670 100 tonnia.
      Runsaan kuukauden myyntimäärä kasvoi 16,684 milj. tonniin, mikä on
      30,5 % USDA:n uusimman arvion kausimyynnistä.
      Myydystä maissista oli laivaamatta 11,1 milj. tonnia.

      Soijaa myytiin 654 500 tonnia ja laivattiin 605 300 tonnia.
      Samoin runsaan kuukauden myyntimäärä ylsi nyt 21,273 milj. tonniin, mikä
      on 59,8 % uusimman USDA:n arvion myyntimäärästä.
      Myydystä soijasta oli edelleen laivaamatta lähes kaikki, eli 19,577 milj. t.
      ---------
      Ranskanjusseille ei tarvitse neuvoa miten mieltä osoitetaan.
      Bloomberg tietää kertoa että Champs-Elysee pääkatu Pariisissa tukittiin
      ruuhka-aikana palavilla renkailla ynnä muulla.
      Plakaateissa kerrottiin viljelijälle maksettavan viljan hinnan pudonneen
      9 senttiin kilolta, kun viljelykustannus on 14 senttiä.
      Yleisesti myönnetään että kustannukset saa peittoon keski-Ranskan parhaalla
      alueella 140 euron tonnihinnalla, mutta asian nykytilalle on Ranskassa
      niinkuin muuallakin levitelty vain käsiä.
      http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601012&sid=aozDyE.TsgCM

      Asialle olisi yksinkertainen ratkaisu olemassa, eli pohjahinta, jonka
      alittamisesta pääsee käräjille.
      Tällaista vastaava järjestelmä on eräältä osin voimassa Intiassa ja Kiinassa,
      joissa valtio ostaa kaiken tarjottavan viljan ennalta ilmoitettuun hintaan, ja
      jos bisneshemmot haluavat apajile, on maksettava enemmän.
      Onhan EU:ssakin tämä interventiosysteemi mutta se nyt on enemmän pilkantekoa,
      kuin mikään ratkaisu.
      Niimpä nälänhätä on tilattu ja sehän myös saadaan.

      Australiassa on aloiteltu sadonkorjuuta ohrasta sekä rypsistä aloittaen.
      NSW:n pohjoisosassa on jonkin verran korjattu vehnääkin, mutta onko
      heinäksi, vaiko normaalisti ei selviä satelliittikuvista.
      Länsi-Australian vehnäsato valmistuu lähiaikoina, mutta erttäin kuivissa
      oloissa, kuten sääkartta alla näyttää.
      Osa vehnäalasta näyttää jääneen 1-16 ajalla peräti kuiville, mikä näkyykin
      satelliittikuvista.
      Satelliittikuva NSW:n pohjoisosasta näyttää että erästäkin noin 8 kertaa 8
      kilometrin aluetta pistetään vauhdilla nurin.
      Kun päiväsaavutus on ollut noin 3 neliökilometriä, niin lieneekö kyse muusta
      kuin heinänteosta.
      Alue on jäänyt tässä kuussa ilman sadetta.
      http://www.bom.gov.au/cgi-bin/silo/rain_maps.cgi?map=contours&variable=totals&area=aus&period=cmonth®ion=aus&time=latest

      Egypti osti Ranskasta 180 000 tonnia vehnää, kiire on, marraskuun lopulla
      pitää toimittaa.
      Etelä-Korean myllyjen ryhmä osti Usasta 23 000 t. vehnää.

      Viljafutuurit laskivat vähäisessä kaupanteossa, - iltapäivällä ei oltu kaikin
      osin saatu edes uutta noteerausta aikaiseksi.
      Nyt odoteltiin maanantaita, jolloin uskotaan erään suuren sijoittajan joutuvan
      myymään omistuksiaan uusien sääntöjen takia.
      Lienee roskapuhetta, tietääkseni tämä savotta on jo takana.
      Soija marraskuu 9,77 tammikuu 9,82
      Maissi joulukuu 3,72 maaliskuu 3,83
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,98 Kansas 5,10 Minneapolis 5,26
      maaliskuu------------5,17--------5,25-------------5,42
      toukokuu-------------5,30---------5,37------------5,53

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 128,50
      tammikuu 128
      maaliskuu 129,50

      rapsi 267,75 maissi 125,75

    • metsäveli

      Australian farmarit keskustelevat linkin palstalla satonäkymistä.
      Mallee nimisellä alueella, joka löytyy pääosin Viktorian osavaltiosta,
      on viljojen sadonkorjuu vielä noin 4 viikon päässä.
      Syyskuussa saatiin kohtalaiset sateet, mutta lokakuussa alle 25 milliä.
      Alueen maaperä on peräisin kuivemmalta ajanjaksolta jolloin kertyi lentohiekkadyynejä,
      ja on hyvin läpäisevää.
      Kasvaa vain fosfori, ynnä muiden ravinteiden voimalla.
      Kuvan perusteella vilja on hieman harvahkoa, mutta hyvinvoivan näköistä,
      - farmari odottaa hieman alle keskimääräistä satoa.
      Alueen viljat olivat jo menossa ketuille, mutta sitten saatiin sadetta.
      Halloja on ollut, mutta vahingot arvioidaan vielä pieniksi.
      Pohjoisempana NSW:n puolella onkin asiat huonommin, ja keskusteluun osallistunut
      farmari kertoo puolet sadosta jo syötetyn karjalle, ja lopusta odottaa 0,5-1 tonnin
      satoa hehtaarilta.
      Farmarin kertoma alue ei satelliittikuvassa näytä pahimmanlaiselta, joten
      laaja-alainen täyskato on saatu.
      http://talk.newagtalk.com/forums/thread-view.asp?tid=125656&mid=887631#M887631

      Länsi-Australiasta ei keskusteluun osallistuttu, mutta satelliittikuvia verrattaessa
      yllämainittuihin, täytyy huomattavasti synkentää alueen satonäkymiä.
      Alla olevassa linkissä jo kallistutaan hieman samaan, mutta syyksi kerrotaan
      lämpötilat, jotka perjantain jälkeen nousivat 38 asteeseen.
      Samaa näkyy olevan luvassa pitkälle ensi vikkoon, ja kun sadetta ei ole luvassa,
      sekä pohjana on alkukuun jatkunut kuiva säätyyppi, asiat menevät huonoon suuntaan.
      Alueen viljat ovat vielä pääosin vihreitä ja sadonkorjuu noin kuukauden päässä.
      http://www.abc.net.au/rural/news/content/200910/s2717693.htm

      Marketskeptics on taas koonnut kokoelman Usan lehdistöstä, ja ennätyssato
      näyttää hupenevan kokoon loppumetreillä.
      Maailmanlopun säät uittavat korjaamattoman sadon tulvilla, uutta satoa ei
      voida kylvää, taudit jylläävät ja sadonkorjuuta ei saada käyntiin.
      Kannattaa katsoa vaikka kuvien vuoksi.
      http://www.marketskeptics.com/2009/10/usda-estimates-are-wrong.html

      Tässä menee nyt paljon asioita uusiksi, ja tapahtuneella on lisäksi
      pitkä häntä.
      Jos vehnän syyskylvöt jäävät suorittamatta, niin eipä tule satoakaan.
      Suurin vaikutus tulee olemaan rehuviljojen kysyntään, koskapa Usa on
      suurin tämän tavaran viejä.
      Rehuviljojen satokin on planeetan mitassa ennustettu aiempaa pienemmäksi,
      jopa siinä määrässä että joudutaan syömään varastoja.
      Nyt tulee lisää vajausta vientipuolelle, samaan aikaan kun kysyntää on
      tullut ja tulossa lisää.
      Lievitystä on tulossa vasta kevätalvella, kun Brasilian maissisato alkaa
      tihkua markkinoille, -eipä kyllä riitä mihinkään, Brasilia tarvitsee
      satonsa pääosin itse.
      Entäpä tilanne EU:n syyskylvöissä?
      Nogger on ollut liikekannalla ja ihmettelee kylvämättömien peltojen
      runsautta Englannissa.
      Ranskassa viljelijät protestoivat hintojen takia, ja tuskimpa kylvävät
      entisiä määriä.
      Espanjassa tilanne on mennyt huonon sadon takia vieläkin huonommaksi.
      Siellä on jouduttu tuomaan runsaasti viljaa ja varastojen runsautta käytetään
      junttaamaan kotimaista hintatasoa.
      Jo viime syksyn kylvöt romahtivat, ja lisää tätä lajia voi jo ennustaa.
      EU:n itäpuolen tilanne menee yhä alamäkeä, ja tuotanto tulee siellä laskemaan
      edelleen.
      Tässä näytteeksi linkki Bulgarian tilanteesta, -viljelijöillä ei ole rahaa
      kylvöjen suorittamiseksi, ja hallitus jakelee epämääräisiä lupauksia.
      http://www.blackseagrain.net/content/view/23698/88/

      Viljafutuurit nousivat.
      Rahastot joutuvat nyt ostamaan halvalla myymiään kalliilla takaisin, short
      asemien korjaamiseksi.
      Shorttaaminen on yksi pirun keksinnöistä, ja se toimii aina viljelijää
      vastaan.
      Tämä johtuu siitä että myymällä toimitussopimus eli futuuri jota ei omista,
      lisätään samalla markkinoilla pyörivienn vehnänfutuurien määrää, ja tämä määrä
      on tempaistu hatusta, eikä sille ole reaalimaailmassa katetta.
      Toisinsanoen kukaan muu kuin peluri itse, -ei ole luvannut toimittaa

      tiettyä määrää oikeaa vehnää toimituspisteeseen.
      Toiminnan seurauksena on futuurihintojen lasku, mikä laskee reaalisenkin
      vehnän hintoja.
      Että hinnat tulevat shorttauksen ansiosta laskemaan, on jo ennalta tiedossa
      suurpelurien kyseessä ollen, mikä merkitsee samalla että on kyseessä tahallinen
      teko hintojen laskemiseksi.
      Short asemien korjaus taas yleensä onnistuu vähin äänin ja hintoja
      nostamatta.
      Nyt vaan shortanneilta palaa hihatkin, ja eipä tule surku.

      Soija marraskuu 9,96 tammikuu 10,00
      Maissi joulukuu 3,86 maaliskuu 3,98
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,17 Kansas 5,28 Minneapolis 5,41
      maaliskuu------------5,36-------5,44-------------5,57
      toukokuu--------------5,48-------5,55------------5,69

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 127,50
      tammikuu 129,50
      maaliskuu 131,50

      rapsi 269,50 maissi 126,75

    • metsäveli

      Australiassa NSW:n vehnäalueen itälaidalla on ollut halloja useaampaankin
      otteeseen ja linkin uutinen kertoo niiden paikoin olleen siinä määrin
      ankaria että koko viljasato on menetetty.
      Sääasemien lämpötilat olivat pahimmillaan noin miinus 1 astetta, mutta
      jopa -3 on jossain mitattu.
      Länsi-Australiassa oli yhtä pahat hallat kuun alussa, mutta sieltä ei vielä
      ole kuulunut arvioita, - hallat olivat kuitenkin siinä määrin ankaria, että
      vehnä sai värimuutoksen mikä sitten näkyi satelliittikuvissa.
      http://www.abc.net.au/rural/news/content/200910/s2718767.htm

      Usassa vehnän kylvöt ovat edenneet vasta lukuun 69 % , kun keskimäärä on ollut
      78 %.
      Asiassa on kuitenkin se piirre että eniten ollaan jäljessä pohjoisten
      osavaltioiden osalta, joisasa kylvöt ovat tasolla: Illinois 13 %, Indiana 22 %,
      Missouri 15 % ja Ohio 44 %.
      Kun noissa valtioissa kylvöjä estää pellolla korjaamatta oleva soija tai maissi,
      niin on täysin mahdollista että Usan syysviljoista 10-15 % jääkin kylvämättä.
      Vastaava tapaus sattui muutama vuosi sitten Kanadassa, jossa kylvöt eivät
      onnistuneet sateiden takia.
      Usan maissista on korjattu nyt 17 % ja soijasta 30 %.
      Sateita on edelleen meneillään ja luvassa.

      Nogger on pitänyt silmällä Intian suhinoita, ja kertoo että viimeinkin
      Intian hallinto purkaa vehnävarastojaan myyntiin.
      Hinnat vaan ovat reippaasti nykyistä markkinahintaa korkeampia, ja syyksi
      Nogger arvioi hallinnon yrittävän siirtää vehnän tuontitarpeen yksityispuolen
      huoleksi.
      Tämähän jo onnistui sokerin osalta, kun säädettiin varastojen enimmäismäärä, joka
      saa olla yritysten varastoissa.
      Tämä koski kuitenkin vain Intialaista sokeria, mutta tuoda sai vapaasti.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/10/india-might-be-in-wheat-import-market.html

      Selvää on että Intia joutuu tuomaan runsaasti vehnää johtuen vaikkapa riisisadon
      vähäisyydestä.
      Intian hallinnon varastoja on enimmäkseen käytetty tuetun ruokaohjelman tarpeisiin,
      ja varakkaampi väki on joutunut ostamaan ruokansa markkinahintaan yksityispuolelta.
      Kun hallituksen muistissa on aiemman vehnäntarpeen ajat, jolloin Intian suuret
      ostotarjoukset panivat vehnän hinnanousun alkuun, aiotaan nyt toimia toisin.
      Jos nyt Singh & Singh & siskonpojat pulju alkaa pyöriä nurkissa, niin eikun kaupantekoon.

      Israel asetti ostotarjouksen rehuviljoista, eli ohraa, vehnää ja maissia yhteensä
      70 000 tonnia.
      Japani on ostamassa 133 000 t. vehnää.
      Algeria osti 300 000 t. vehnää joka haalitaan kasaan monelta suunnalta.

      Usan futuuripörssi palkitsi farmareiden aherrusta liejupelloilla soijan
      hinnanlaskulla.
      Vehnääkin yritettiin, mutta huonolla menestyksellä.

      Soija marraskuu 9,82 tammikuu 9,85
      Maissi joulukuu 3,84 maaliskuu 3,96
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,17 Kansas 5,25 Minneapolis 5,35
      maaliskuu------------5,35--------5,41-------------5,51
      toukokuu--------------5,47--------5,52-------------5,63

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 127,75
      tammikuu 130
      maaliskuu 131,75

      rapsi 268 maissi 127,25

    • metsäveli

      Ukrainan tulevasta vehnäsadosta on liikkeellä sekalainen joukko arvauksia.
      Satoa arvioidaan niinkin alas kuin 13-14 milj. t., mikä jättäisi vientiin
      noin 7 milj. t.
      Tämä enemmän kuin puolittaisi vehnän viennin.
      Kylvöthän ovat jo pääosin tehty ja kylvöalat jäävät noin 6 milj. hehtaariin.
      Perusteluna puolittumiselle annetaan havainto joka kertoo että noin puolet
      kylvöistä kuivuuden vuoksi orastunut.
      Ukraina sai viime viikolla osalle alueesta sadetta, mutta eräs näkemys on että
      juurikaan ei tapahdu parannusta tilanteeseen.
      Vastakkainen mielipide taas on että puheet vehnäsadon puolittumisesta ovat
      liian pessimistisiä.
      http://www.agrimoney.com/news/alerts-of-ukraine-wheat-slump-too-pessimistic--879.html

      Venäjän sadonkorjuu on edennyt tasolle 98.8 milj. t. "bunker weight".
      Puhdistuksen ja kuivauksen jälkeen jäisi noin 92 milj. t. nettoa.
      Kylvöalasta kerrotaan nyt korjatun 91 %, mikä alkaa olla lähellä lopullista määrää.

      Brasilian vehnä likosi edelleen sateissa viikolla 11-17.
      Weekly weather and crop bulletin asettaa sanansa niin, että kuiva
      jakso tarvitaan välittömästi sadon pelastamiseksi.
      Kun tällaista ei ole luvassa, niin onkohan myllyvehnän laatuista tavaraa
      enää turha odotella.
      Jos näin käy, tulee planeetalle uutta kysyntää noin 5 milj. tonnia.
      Naapurimaa Argentiinan vehnäalue on saanut kohtalaiset sateet aivan etelää
      lukuunottamatta.
      Kylvöalat jäivät kuitenkin niin pieniksi, että sadosta ei liikene nettovientiä.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcpcp15.gif

      Iran kertoo ostaneensa kuluvan kauden aikana vehnää 3,7 milj. tonnia, kun
      USDA arvioi koko kauden ostoiksi 6 milj. t.
      USDA korjasi lokakuun raportissa lukujaan Iranin viime kauden ostoista
      9,3 milj. tonniin, ja nyt luvut alkavat viimein olla kohdallaan.

      Kazakhstanin maatalousministeri kertoo Kiinan ilmaisseen valmiutensa ostaa
      vehnää Kazakhstanista, Määräksi ministeri kertoo "niin paljon kuin Kazakhstan voi
      myydä".
      Kiinan asetti äskettäin yli 9 milj. tonnin tuontikiintiön vehnälle, josta määrästä
      noin 90 % jaetaan valtion yhtiöiden käyttöön.
      Myös maissille on asetettu kiintiö, jonka suurus on noin 7 milj. t.
      Nämä määrät ovat poikkeuksellisia Kiinan kyseessäollen.
      Kiinan vaurastuminen on kuitenkin nostanut kulutustasoa, ja omat viljat eivät
      varmuudella riitä.

      Japani osti 120 000 tonnia rehuvehnää ja 7000 t. ohraa.
      Jotain merkinnee se että laivaukset tulisi hoitaa loka-tammikuun aikana.
      Lienee pientä epäilystä ilmassa maissiostosten toimittamisesta ajallaan.

      Marokko on asettanut 200 000 tonnin ostotarjouksen EU:n vehnästä, -toimitus
      joulukuun 15 päivään mennessä.
      Irak on taas markkinoilla 100 000 tonnin vehnäerä tähtäimessä. Irak kertoi
      aiemmin että tämän vuoden aikana ei osteta vehnää, mutta osti jo suurehkon erän,
      ja tulee vielä ostamaan lisää.
      Taiwanilainen myllyryhmä osti usasta 73 840 t. vehnää.

      Usassa ja Euroopassa futuuripörssien hintatasot nousivat.
      Rahastot jatkoivat tänään short asemiensa korjausta, ja lisää tappiota tuli.
      Maailmanlopun säät Usassa ja Kanadassa estävät nyt junttaustoimet, ja kun
      seuraavakin viikko menee vesi- ja mahdollisesti lumisateiden merkeissä, ei
      hintojen laskulle löydy eväitä.
      Soijan osalta tilanne alkaa olla jo siksi kireä, että vientikauppojen täyttämiseksi
      tarvittava hyvälaatuinen soija käy vähiin.
      Homeista ja puolivalmista tavaraa kyllä löytyisi.

      Soija marraskuu 10,08 tammikuu 10,09
      Maissi joulukuu 3,98 maaliskuu 4,10
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,42 Kansas 5,46 Minneapolis 5,53
      maaliskuu------------5,60--------5,61-------------5,69
      toukokuu-------------5,71--------5,72-------------5,81

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 129,75
      tammikuu 132,25
      maaliskuu 133,75

      rapsi 270,50 maissi 130

    • metsäveli

      Viikolla 9-15 myytiin Usasta vehnää 627 600 tonnia ja laivattiin 467 300 t.
      Lisäksi myytiin seuraavan kauden vehnää 57 500 tonnia.
      Kauden myynnit kasvoivat 12,634 milj. tonniin, mikä on 51,5 % enustetusta
      myynnistä.

      Maissia myytiin 234 900 tonnia ja laivattiin 818 000 t.
      Seuraavalla kaudella laivattavaksi myytiin 14 600 tonnia.
      Maissin myyntimäärä kasvoi 16,918 milj. tonniin, mikä on 30,9 % ennusteesta.
      Myydystä tavarasta oli laivaamatta 10,584 milj. t.

      Soijaa myytiin 987 300 tonnia ja laivattiin 856 400 tonnia.
      Soijan myyntimäärä kasvoi 22,260 milj. tonniin, mikä on 62,6 % ennusteesta.
      Myydystä soijasta oli laivaamatta 19,707 milj. t. eli 88,5 %.
      -------

      Seuraavan kauden vehnäsatoa ostivat Meksikko ja Filippiinit.
      Irak oli tonnimääräisesti suurin vehnän ostaja, eli 200 000 t.
      Meksikko osti myös seuraavan kauden maissia.
      Kiina osti enimmät soijat eli 741 500 t.
      --------
      Eilen tuli kerrottua Ukrainan tilanteesta turhan optimistisesti, mutta
      korjataan.
      Ensin Noggerin katsaus Ukrainan viimeisimmistä.

      Noggerin katsauksesta enimmät osat tuli jo eilen kerrottua, eli vehnän huono
      itäminen ja tästä johtuvat matalatasoiset ennusteet ensi kesän sadosta.
      Nogger tietää kertoa lisäksi että johtuen taloustilanteesta, noin 22 % tuottajista
      sanoo jättävänsä lannoituksen syysvehnältä pois.

      Sitten tulee uutta tietoa: Ukrainan vehnän varastotilanne oli lokakuun alussa
      13,034 milj. t., kun se oli kuukautta aiemmin 2,754 milj. t. suurempi.
      Nogger heittää tähän kommentin, että jos kulutus plus vienti jatkaa tällä tasolla,
      niin koko varastomäärä on poissa helmikuun loppuun mennessä.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/10/ukraine-jungle-drums-are-beating.html

      Tässä USDA:n luvut Ukrainasta:
      Viime kesän vehnäsadoksi kerrotaan 20 milj. tonnia.
      Edelliseltä kaudelta tulee lisäksi perintönä alkuvarasto 3,1 milj. t.
      Eli vehnävarat yhteensä 23,1 milj. tonnia.
      Ukrainan vehnän kulutukseksi nähdään 12,1 milj. t.
      Ukrainan vehnänvienti on 8,5 milj. tonnia.
      Eli kulutus plus vienti yhteensä 20,6 milj. tonnia.
      USDA vähentää kokonaisvarannosta kulutuksen ja viennin, saaden ensi kesän
      loppuvaraston määräksi 2,6 milj. t.

      Nyt sitten Ukrainan State Statistics Committee kertoo lokakuun alun
      varastotilanteeksi 13 milj. t., eli johonkin hornan tuuttiin on hävinnyt
      viime kesästä lähtien 10 milj. tonnia vehnää.
      Tämä tietenkin jos USDA:n luvut alkuvarastosta sekä sadosta ovat oikein.
      Kun Ukrainan oma vehnänkulutus on 1 milj. t. kuukaudessa, ja uusi sato noin
      10 kuukauden päässä, tarvitaan ruokahuollon turvaamiseksi 10 milj. t. vehnää.
      Vientiin riittäisi enää 3 milj. t., mistä on jo osa ehditty myydä.
      Ukrainan on pakko piakkoin kieltää vehnän vienti, ja juuri kun hinnat
      ovat lähdössä lentoon.
      Köyhän osa on kova, ja varsinkin kun luottaa erinäisten höynäyttäjien
      tuutilullaan planeetan runsaista vehnävaroista.

      Edellinen koski vielä viime kesän sadon kohtaloa, mutta mitäpä jatkossa?
      Tuleva vehnäsato on kiistatta vaikeuksissa, mutta osa voidaan vielä korvata
      uusintakylvöillä ensi keväänä.
      Kevätvehnä kuitenkin menestyy huomattavasti huonommin Ukrainan ilmastossa, ja
      sitten on vielä otettava lukuun tuottajien rahapula, mikä karsii osan kylvöistä.
      Ukrainan syysvehnänkään satovarmuus ei ole kovinkaan hyvä, ja talvituhot saattavat
      tuhota suuren osan kylvöistä.
      On täysin mahdollista että Ukraina on poissa kuvioista ensi vuonna, ja asiaa ei
      ainakaan auta yhtään nollille painuva loppuvaraston taso.



      Soija marraskuu 10,05 tammikuu 10,07
      Maissi joulukuu 4,03 maaliskuu 4,14
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,51 Kansas 5,53 Minneapolis 5,60
      maaliskuu------------5,69--------5,68-------------5,76
      toukokuu--------------5,80--------5,79-------------5,88

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 131,50
      tammikuu 133,50
      maaliskuu 134,50

      rapsi 269 maissi 130

    • metsäveli

      USDA kertoo Australian vehnän loppuvaraston määräksi 5,5 milj. t.
      Tämä on satokauden 08-09 jämät, eli se mikä korjattiin viime vuoden puolella.
      Nyt kuitenkin ABARE kertoo vehnää olleen varastossa lokakuun alussa 3,4 milj. t.,
      mikä on nettomääräinen luku , eli jo myyty vehnä ei ole mukana.
      ABARE:n luvut ovat Australian loppuvaraston lukemat, eli satokausi 09-10 alkoi
      siellä lokakuun 1 päivä.
      Itse asiassa varastomäärä käväisi niinkin alhaalla kuin 2,44 milj. t., ja tämä oli
      elokuun lopussa, mutta alkanut sadonkorjuu on tuonut hieman täydennystä.
      Vehnästä oli 2.6 milj. t. myllylaatua.
      Siispä USDA:n luvuissa on Australian osalta 2 milj. tonnia ilmaa.
      USDA ennustaa loppuvarastoksi nyt alkaneen satovuoden päättyessä 6,5 milj. t.
      ja tämä luku on tietenkin jo lähtökohdaltaan 2 milj. t. vinossa.
      Kohta korjattava satohan on sitten oma lukunsa, ja sen määräksi USDA ennustaa
      23,5 milj. t.
      Tästä sitten ennustetaan 14,5 milj. tonnin vientimäärä.

      Tehdäämpä ihan vain harjoituksen vuoksi ja hatusta vetäen ennuste alkaneelle
      kaudelle.
      Kun satonäkymät menevät Australiassa parhaillaan alamäkeä, ennustetaan vehnäsadoksi
      20 milj. t., johon lisätään loppuvarasto 3,4 milj. t. ja saadaan yhteensä 23,4 milj. t.
      Tästä vähennetään USDA:n ennustama kotimainen kulutus 7,1 milj. t. sekä
      samankokoinen loppuvarastomäärä kuin nytkin, ja saadaan 10,5 milj. tonnia, mikä
      on samalla vehnämäärä, mikä ei Australiasta lähde ei kirveellä, ei sahalla.
      Vientiin jäisikin vain 9,5 milj. tonnia, mikä on 5 milj. tonnia vähemmän kuin
      USDA:n tuutilulla uskoo.
      Jollekin onnettomalle saattaa tulla nälkä.
      Tässäpä Reuterin artikkeli joka sivuaa asiaa.
      http://www.reuters.com/article/companyNews/idUKSYD53811820091014

      Vehnäfutuurit olivat päivemmällä reippaassa nousussa, mutta lopun myyntirynnäkö
      pudotti Chicagossa hinnat noin 20 senttiä huipun alle, - eiliseen hintaan tuli
      lievä lasku.
      Minneapolis jäi plussalle.
      Rahastot ostivat edelleen ja tekivät tappiota, -kyllä junttaroikkaa koskee nyt
      leukaan.
      Maailmanlopun säät jatkuvat Usassa ainakin ensi viikon, joten tappioita tulee
      vielä lisää, koskapa short asemista pelastautuminen on vasta alussa.
      Soija marraskuu 10,06 tammikuu 10,07
      Maissi joulukuu 3,97 maaliskuu 4,09
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,47 Kansas 5,49 Minneapolis 5,60
      maaliskuu------------5,66--------5,66----------5,78
      toukokuu-------------5,79---------5,77---------5,91

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 132
      tammikuu 134
      maaliskuu 135

    • metsäveli

      Australiassa rojahti vettä NSW:n pohjoisosan vehnäalueelle jossa yritetään
      jo korjata vehnää.
      Muualla jossa siitä olisi jotain hyötyä, olikin sitten kuivaa.
      Länsi-Australian vehnä näyttää erittäin pahalta, ja syynä on alkukuun jatkunut
      kuivuus, joka on jättänyt eräät alueet ilman sadetta.
      Koetetaampa toimiiko satelliittikuvan linkki,- kuva on eilispäivältä.
      http://www.pecad.fas.usda.gov/cropexplorer/default_popwin.cfm?obj_name=modis_summary/modis_fullpage.cfm&modis_tile=r06c33&dt=200...

      Kiina kertoo rehujen valmistuksen kasvaneen 17 % vuodentakaisesta määrästä.
      Tässä ihmettelen että miksi?
      Rehuviljojen sadot eivät ole olleet mitenkään poikkeuksellisen korkeat aiemmin
      ja nyt tuli maissin ja soijan sadoista katolukemat.
      Onkohan takana viimekeväinen Kiinan viljavarastojen syynäys, jonka tulokset on
      pidetty piilossa.
      Jos nyt varastot paljastuivat huonon tavaran loppusijoituspaikoiksi, niin nehän
      tietenkin määrättiin kiertoon.
      Ainakin Kiinan julkaisemien tuontikiintiöiden määrät tukevat tätä arvailua, nehän
      olivat vehnän osalta noin 7 milj. t. ja maissin runsaat 9 milj. t.
      Tuossa aiemmassa katsauksessa tuli kerrottua luvut väärinpäin.


      Rahastot pienensivät viime viikolla short asemiaan noin 10 000 "lots" verran.
      Kun kukin futuuri vastaa 15 tonnia vehnää, häipyi näyttämöltä olematonta tavaraa
      150 000 tonnia.
      Vielä on kuitenkin hatusta vedettyä ja harvennetusta ilmasta tislattua short vehnää
      pörssin kirjoissa 37 592 futuuria, mikä vastaa 563 880 tonnia vehnää, ja tämä
      määrä koski vasta Chicagon pörssiä.
      Rahastot ovat tehneet nyt tappiota, mutta kuinka paljon?
      Futuuri vastaa siis 15 tonnia vehnää, ja kun yksi tonni vastaa 36,744 bushelia,
      on niitä futuurissa 551,16 kappaletta.
      Rahastot myivät pahimmillaan bushelihinnaltaan noin 1 dollaria nykyistä pörssihintaa
      huonommalla hinnalla, joten nyt ostaessaan tulee dollari tappiota bushelia, eli
      551 dollaria yhtä futuuria kohti.
      Tämän laskuharjoituksen perusteella tappiot ovat nyt noin 5,5 milj. dollaria, ja jos
      tahti jatkuu, tulisi operaatiosta persnettoa vielä 20,7 milj.dollaria lisää.
      No onkopa tuo paljon vaiko vähän?
      Valitettavasti pikkurahaa, kun ottaa huomioon viljakaupassa pörssin ulkopuolella
      tehdyt voitot, jotka siis saadaan aikaan kun shorttaamalla tekaistaan olematonta
      vehnää, mikä sitten pörssihintojen laskun myötä romahduttaa yleisenkin vehnän
      hintatason.
      Kun viljamarkkinoita voi manipuloida näin mitättömällä panostuksella, niin
      uskottekos että Usan viljakauppaa hallitsevat jättiyritykset pitävät
      rähmäkäpälänsä erossa pörssin toiminnasta?
      Niimpä.
      ----------
      Filippiinit osti 133 000 t, rehuvehnää Ukrainasta hintaan 210 doll. t. C&F, eli
      tässä tapauksessa myyjä maksaa rahdin.

      Viljafutuureja laskettiin kovalla yrityksellä.
      Soijan laskuun vaadittiin rahastojen 5000 futuurin myynti, ja vehnäkin
      vaati noin 4000 futuurin uhrausta yhteisen asian vuoksi.
      Sääennustuksille viitattiin kintaalla, niitä kun oli liikkeellä kaksin
      kappalein, toinen lupasi vettä ja toinen myös, mutta vähemmän.
      Soija marraskuu 9,86 tammikuu 9,88
      Maissi joulukuu 3,78 maaliskuu 3,90
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,27 Kansas 5,31 Minneapolis 5,45
      maaliskuu------------5,46--------5,47----------5,62
      toukokuu--------------5,57--------5,58----------5,74

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 129
      tammikuu 131
      maaliskuu 132,75

      rapsi 265,50 maissi 128,75

    • metsäveli

      Usan syysvehnän kylvöt ovat nyt lukemissa 76 % , kun ajankohdan keskimäärä on
      ollut 85 %.
      Pohjoisessa on edistytty vain vähän, ja eniten jäljessä on Illinois 33% , kun
      normaalisti ollaan 85% tasossa.
      Indianan luvut ovat 43 ja 83 %.
      Tämä viittaa edelleen että aiotuista kylvöistä jää runsas 10 % suorittamatta.
      Kylvöt olisivat jo muutenkin jääneet viime kaudesta, ja nyt tulee vähennystä lisää.

      Maissin sadonkorjuu on edennyt 20 % tasolle, kun normaali on 58 %.
      Soija on korjattu 44 % alalta, kun normaali taso on ollut 80 %
      Maissin jyvät eivät ole kuivuneet kunnolla ja ne on pakko ajaa kuivurin läpi.
      Kuivauskapasiteetti ei nyt riitä, ja vaikka säät vähän paranisivatkin, ei
      märkää jyväsatoa voi varastoida mihinkään.
      Kuivumisongelman perussyy on myöhässä oleva sato, jonka kypsyminen jäi vajaaksi
      hallojen takia.
      Soijan laatuongelmat ovat suuret, ja etelässä 20 prosentista aina 90 % on viallista.
      Elevaattoreiden kerrotaan kuitenkin ottavan tavaraa vastaan, mutta tietenkin
      pilkkahinnalla.
      Kanadan puolella on tilanne samansuuntainen ja vehnänkin osalta joudutaan satoarviot
      korjaamaan pienemmiksi,- laatukaan ei ole ennakoidun tasoinen.

      Kanadalla olisi ollut hyvä sauma myydä Brasiliaan, jossa vehnäsato meni rehuksi.
      Usan perinteisten asiakkaiden vehnäntarve riittää tyhjentämään Usan myllyvehnävarat,
      ja nyt Brasilian vaihtoehdot ovat Australia, EU ja venäjä.
      Kun Brasilia on aiemmin ostanut vehnänsä Argentiinasta, josta nyt ei vehnää liikene,
      on nyt planeetan vehnäkauppaan tulossa erittäin suuri muutos.
      Brasilian vehnänkulutus on USDA:n kirjoissa 11,4 milj. t. ja kun omasta vehnäsadosta
      kelpaa vain vähän myllyjen käyttöön, tuontitarve tulee olemaan lähes 10 milj. t.
      Ja kuten tuossa tokostin, tarve suuntautuu lähes kokonaan markkinoille joiden vehnä
      olisi tehnyt kauppansa ilman Brasiliaakin.
      Tähän vielä Intian uudet tarpeet, sekä Lähi-Idän kuivuuden tuottama kysyntä, niin
      runsaista vehnävaroista ei kannata enää jauhaa.
      Alla linkki Argentiinan tilanteeseen: - viime kauden kuivuus pudotti nautakarjan
      päälukua yli 20 %, ja nyt povataan maan joutuvan tuomaan naudanlihaa.
      Sama on tilanne vehnän osalta, eli kun kylvöt eivät onnistuneet, ei vehnän tuonti
      ole poissuljettu.
      Satelliittikuvista näkyy että soijaa aiotaan kylvää erittäin runsaasti ja näyttää
      että huonommat vehnänoraat on pantu matalaksi ja soijaa tilalle.
      http://en.mercopress.com/2009/05/13/argentina-could-have-to-import-beef-and-wheat-in-2010


      Intia poisti tuontiriisin tullin, joka oli kokonaista 70 % oman riisintuotannon
      suojaamiseksi tuonnilta.
      Nyt ei siinä ole paljon suojattavaa, kun Intiankin julkistamien tietojen mukaan
      riisisato putosi 16 milj. tonnia.
      Riisille on tullut lisäkysyntää muuallakin, ja esimerkiksi Filippiinit tarvitsevat
      ennakoitua enemmän, koska muutama viikko sitten ollut taifuuni tuhosi satoa.
      Riisimarkkinat ovat pian paniikin partaalla, ja jos riisiä ei saada, täytyy puuttuvia
      kaloreita korvata vaikka vehnällä.
      Arvelen että näin käy Intiassa.

      Viljafutuureja juntattiin taas rahastojen toimesta.
      Kenenkään intressissä ei ollut puolustaa hintoja, mikä käytännössä olisi
      tarkoittanut vehnän ostamista kalliilla, kun pellekoulun luulo on että
      sen saa huomenna halvemmalla.

      Soija marraskuu 9,73 tammikuu 9,76
      Maissi joulukuu 370 tammikuu 383
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,03 Kansas 5,10 Minneapolis 5,26
      maaliskuu------------5,22--------5,28----------5,42
      toukokuu-------------5,34--------5,37----------5,54

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 127,75
      tammikuu 129,50
      maaliskuu 131,75

      rapsi 266 maissi 128,50

    • metsäveli

      Australian hallatuhot ovat olleet NSW:n alueella odotettua pahempia, ja
      jyväsadon sijaan vilja paalataan heinäksi.
      Tonnimääräiset tuhot eivät ole selvillä, mutta miljoonista dollareista puhutaan.
      Farmari kertoo hallan käyneen lokakuun 8 päivä ja kestäneen 6-7 tuntia.
      Pakkaslukemiksi farmari kertoo -3 .
      Pakkanen vaurioitti tähkää siinä määrin että jyvät ovat jääneet täyttymättä.
      Vehnäsadosta odotettiin kelpo tulosta, eli 3,5 t/ha.
      Farmari arvelee saavansa 170-180 Australian dollaria heinäksi paalatusta vehnästä tonnia
      kohti, kun viime vuonna sai 250 dollaria.
      Tässäpä linkki, -kannattaa klikata myös sivun pikkukuvat suuremmiksi.
      http://www.abc.net.au/rural/content/2009/s2725749.htm
      Halloja on ollut 8 päivän jälkeenkin useasti, ja laajasti NSW:n ja Victoriankin
      vehnä-alueilla, kuten 17 päivä lähes koko NSW:n käsittävä, sitten pienempialaisia 18,
      19, ja 24 päivinä.
      Tässä eräs hallatapahtuma. Lämpötilat ovat 2 metrin korkeudelta sekä katetussa tilassa
      mitattuja, joten kasvuston korkeudella ollaan avotaivaan alla jo pakkasen puolella
      kartan harmaasävyisesti merkityllä kohdalla.
      http://www.bom.gov.au/cgi-bin/silo/temp_maps.cgi?variable=minave&area=nat&period=daily&time=history&steps=10

      NSW:n pohjoisosassa on saatu viime päivinä sadetta runsaasti mutta
      vehnänkorjuu kärsii.
      Alue on ollut niin kuiva ja sato huono että tuskimpa asia paljonkaan harmittaa,
      Sensijaan on harmiteltu heinänteon hankaluutta.
      Länsi-Australian vehnäalan aivan itäisin laita sai viimein sadetta, mutta enimmät
      menivät kani-aidan väärälle puolelle.
      Tuskimpa hyötyi mitään, kuukauden kestänyt kuivuus jyvän täyttymisvaiheessa ehti
      määritellä satotason, ellei sitten lokakuun alussa käynyt paha yöpakkanen ehtinyt
      ensin.
      Vehnäalan läntinen osa jäi lähes kuiville.
      Queenslandin satotasoa on jo päästy mittaamaan ja jyväsato on ollut noin 1 tonnia/ha.
      Viime vuonna päästiin 1,4 t./ha.
      Sielläkin on myöskin paljon vehnää syötetty karjalle.

      Nogger on löytänyt seuraavan artikkelin jossa jo varovasti povaillaan paniikkia
      riisimarkkinoille.
      Filippiinien myrskytuhoista tiedetään kertoa että lähes miljoona tonnia riisiä
      olisi tuhoutunut pelloilla.
      Intian riisisadon povataan jäävän 20 milj. tonnia normaalista, ja arvio perustuu
      vuoden 2002 kokemuksiin, jolloin oli myös kuivaa.
      http://news.ino.com/headlines/?newsid=6896675370680

      Usassa vehnäfutuurien pieneen laskuun vaadittiin nyt rahastoilta 6000 futuurin myymistä.
      Tässähän alkaa kovatkin lääkkeet menettää tehoaan.

      Soija marraskuu 9,68 tammikuu 9,70
      Maissi joulukuu 3,69 maaliskuu 3,91
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4.94 Kansas 5,02 Minneapolis 5,19
      maaliskuu-----------5,13---------5,18-------------5,34
      toukokuu------------5,26---------5,29-------------5,45

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 127,50
      tammikuu 129,25
      maaliskuu 131,50

      rapsi 262,25 maissi 127,75

    • metsäveli

      Viikolla 16-22 myytiin Usasta vehnää 347 700 tonnia, ja laivattiin 430 800 t.
      Ensi kesäkuun alusta alkavan kauden laivauksiin myytiin lisäksi 14 000 t
      Kauden myynnit kasvoivat 12,976 mij. tonniin mikä on 52,9 % arvoidusta myynnistä.


      Maissia myytiin 367 200 t. ja laivattiin 667 000 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 17,286 milj. tonniin,
      mikä on 31,6 % myyntiarviosta.
      Myydystä maissista oli laivaamatta 10,284 milj. tonnia.


      Soijaa myytiin 691 000 t. ja laivattiin 1,433 600 milj, tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit ylsivät 22,951 milj. tonniin, mikä
      on 64,6 % kauden myyntiarviosta.
      Myydystä soijasta oli laivaamatta 18,965 milj. tonnia.
      ----------

      Brasiliassa Paranan osavaltion maatalousvirasto Seab pudotti torstaina edelleen
      arviotaan vehnäsadon määrästä.
      Uusin arvio on 2,6 milj. t., mutta samalla kerrotaan että laatu on huono.
      Sadonkorjuu on lukemissa 78 %.
      Normaalisti Parana tuottaa yli puolet Brasilian vehnäsadosta.
      Brasilia ostanee piakkoin vehnää Ranskasta, ainakin asian vaatimia pilkunviilauksia
      on ollut tekeillä.

      Uusimmasta "Wheat Letter" julkaisusta löytyy kaavio joka kertoo Syysvehnän
      kylvöalojen riippuvuuden vehnän hintatasosta.
      Pekästään hintojen laskun perusteella pudotusta tulisi viime vuodesta vain vähän,
      eli päädyttäisiin 42-43 miljoonan acren aloihin.
      Wheat letter kuitenkin varoittaa jo merkittävistä vähennyksistä kylvöaloihin,
      ja perustelut ovat samat kuin on näissä katsauksissa saarnailtu.
      Mitään lukuja ei kuitenkaan vielä anneta koska tilanne on kesken.
      Kun kylvöikkuna on jo sulkeutumassa, pellot on möyritty mutavelliksi ja urille.
      ja kylvöt ovat vasta noin 30 milj. acren tasolla, ei lopuista kylvöistä voi
      odottaa runsaita.
      Arvelen että päädytään 35-38 milj. acren lukemiin, voidaan kyllä jäädä allekin.
      Eli seuraava sato on katolukemissa jo valmiiksi syksyllä.
      http://www.uswheat.org/wheatLetter/doc/136773545E65597E8525765E004D1343?OpenDocument#

      Intian hallinto lupaa nyt purkaa varastoistaan 0,5 milj. t. vehnää, jonka saa
      jos maksaa laadusta riippuen 292- 365 US dollaria vastaavan hinnan.
      Tänään Intian pörssihinnat nousivat 300 dollariin tonnilta, mikä on ennätys.
      Halvalla vielä saa vehnää, kun ottaa huomioon että viimeisen hintapiikin aikana
      Intia joutui maksamaan reilusti päälle 400 dollaria tonni.
      Intiassa povataan jo 2-3 milj. vehnätonnin tuontia. mutta tämä vaatii vielä
      hallinnolta eräiden tuontia rajoittavien sääntöjen väljentämistä.
      Nämä tiedot löytyy Noggerin sivulta, josta seuraava linkki kertoo enimmät
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/10/wheat-hits-new-contract-highs.html

      Irak osti 300 000 tonnia vehnää josta 100 000 t. Usasta.
      Hinnaksi kerrotaan 234 dolaria FOB, eli tässä tapauksessa Irak maksaa rahdin.

      Usan pörsseissä viljafutuurien hinnat nousivat.
      Vehnän osalta ei rahastojen myymien 4000 futuurin myyntimääräkään jaksanut painaa
      hintoja alemmaksi.
      Soija marraskuu 9,85 tammikuu 9,87
      Maissi joulukuu 3,79 maaliskuu 3,92
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,03 Kansas 5,08 Minneapolis 5,23
      maaliskuu------------5,23--------5,24-------------5,39
      toukokuu-------------5,36--------5,35-------------5,51

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 129,75
      tammikuu 131,75
      maaliskuu 133,50
      rapsi marraskuu 265 helmikuu 275
      maissi marraskuu 130,75 tammikuu 135,25

    • metsäveli

      Usan syysvehnän kylvöjen odotetaan vähenevän myös satovakutuksen
      ehtojen takia.
      Jos kylvetään tietyn aikamäärän jälkeen, ja sato epäonnistuu, niin korvausta
      ei enää saa täyttä määrää.
      Satovakuutus korvaa kuitenkin estyneet kylvöt, ja kylvämättömästä alasta
      saa korvausta noin 60 % saamatta jäävästä tuotosta.
      Satovakuutus on vapaehtoinen mutta koska valtiovalta tukee maataloutta osallistumalla
      vakuutusjärjestelyn menoihin, ovat vakuutusmaksut kohtuullisia, joten vakuutusjärjestelmän
      piiriin kuuluu valtaosa tuottajista.
      Onko kysymys maataloustuesta, vai tuetaanko vakuutusbisnestä ja sen nappiherroja, onkin
      sitten riitelyn aihe.

      Länsi-Australian kuivuudesta on ollut useasti puhetta, ja lokakuun alkupuoli
      olikin lähes kuiva, eli sadetta alle millimetri päivää kohti.
      Lisäksi sateet tulivat tipoittain joten välitön haihtuminen oli suurta.
      Aivan viime päivinä satoi hieman paremmin eli pääosalla vehnäalasta noin 5-10 milliä.
      Alla olevan linkin pitäisi näyttää sateet koko lokakuulta, eli vettä on saatu
      alle 25 milliä, mutta osa vehnäaluetta alle 10 milliä.
      Aivan etelässä oleva 25-50 millin alue jää osittain vehnäalueen ulkopuolelle.
      Tarkistin lokakuun sateet viime vuodelta ja silloin saatiin 25-50 milliä, ja
      peittävyyskin oli hyvä.
      Kun vehnä on ollut jyvän muodostus, sekä täyttymisvaiheessa, ei tietenkään
      saavuteta viimevuoden satotasoa.
      Asiasta on vain oltu kovin vaitonaisia, ja sensijaan junttakäet ovat kukkuneet
      vanhoja arvioita joissa luvattiin pientä parannusta Australian vehnäsatoon.
      http://www.bom.gov.au/cgi-bin/silo/rain_maps.cgi?map=contours&variable=totals&area=wa&period=cmonth®ion=wa&time=history&steps=11

      Viljafutuurit laskivat rahastojen myydessä kuin viimeistä päivää.
      Maissifutuureja myytiin peräti 9000 kappaletta, soijaa 4000 ja vehnää 3000 futuuria.
      Nyt myydään alennuksella vaikka kaikkien tiedossa on jo että nousu on vain
      ajan kysymys.
      Joku tätä ääliörallia johdattelee ja rahoittaa.

      Soija marraskuu 9,78 tammikuu 9,76
      Maissi joulukuu 3,66 maaliskuu 3,79
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,94 Kansas 4,99 Minneapolis 5,12
      maaliskuu------------5,14--------5,15-------------5,28
      toukokuu-------------5,27--------5,26-------------5,41

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 126,75
      tammikuu 128,75
      maaliskuu 131,25

      rapsi marraskuu 269 helmikuu 274
      maissi marraskuu 128 tammikuu 132,25

    • metsäveli

      Länsi- Australiassa on saatu sadonkorjuu jo vauhtiin ja pohjoisosa vehnäalueesta
      alkaa olla jo selvä.
      viime viikon sateet eivät enää ehtineet parantaa vehnän tilannetta, joka oli
      lokakuun ajan vähissä vesissä.
      Linkin kartta kertoo sademääräksi noin puolella vehnäalasta 0 - 5 milliä.
      http://www.bom.gov.au/cgi-bin/silo/rain_maps.cgi?map=contours&variable=totals&area=aus&period=cmonth®ion=aus&time=latest

      USDA:N hemmot kävivät syyskuun lopulla tekemässä kiertomatkan Länsi-Australian vehnäalueilla,
      ja seuraavan raportin kartan mukaan kiersivät tuon sadekartassa näkyvän nollatasoisen
      alueen ympäri.
      Raportin kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi, mutta takaisin tekstiosaan kannattaa palata
      klikkaamalla kuvan alapuolelta return linkkiä.
      Kasvuston kehitysvaihe oli syyskuun lopulla paikoin röyhyvaiheessa, ja näyttää että
      lokakuun alun paha halla osui osittain kohdalle.
      Raportissa arvioitiin vehnäsadoksi parhailla alueilla 3 tonnia/ha.
      http://www.pecad.fas.usda.gov/highlights/2009/09/AustraliaCropTravel/

      Länsi Australian vehnäsadoksi odotettiin 9-10 milj. t., mutta viimeisimmät arviot liikkuvat
      8-9 milj. tonnin tasolla.
      Paha sanoa miksi sato päätyy, tuo hallatapahtuma saattaa olla seurauksiltaan yllättävä.

      Bloombergin junttakäet oliva kaapineet esille pönäkkää väkeä, joka ennustaa vehnän
      hinnoille yli 10 % laskua jouluun mennessä.
      Heppulit edustavat porukkaa jonka intresseissä on levittää tällaista epistolaa.
      Tuskimpa sentään markkinoilla ollaan aivan näin pihalla, mutta rivakka kukkuminen
      saattaa jotain vielä aikaansaattaa.

      Viljafutuurit nousivat Usassa ja rahastot olivat vaihteeksi ostopäällä.
      Soija marraskuu 9,97 tammikuu 9,98
      maissi joulukuu 3,82 maaliskuu 3,95
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,16 Kansas 5,20 Minneapolis 5,31
      maaliskuu------------5,36--------5,36----------5,46
      toukokuu-------------5,49---------5,47----------5,59

      Parisi vehnä:
      marraskuu 127,50
      tammikuu 129,50
      maaliskuu 132
      rapsi helmikuu 274
      maissi tammikuu 132,75

    • metsäveli

      Usan syysvehnän kylvöt ovat nyt tasolla 76 %, kun normaali olisi 90 %.
      Merkittävää asiassa on että pohjoisen kylvöt jäävät osittain tekemättä, koska
      esimerkiksi Illinoisin lukemat ovat vasta 35 %.
      Sateiden jalkoihin on jäänyt alue jossa kasvaa noin 20 % Usan syysvehnästä, joten
      noin 10 % vähennys kylvömäärissä on vallan mahdollista, ja tähän päälle vielä
      hintajunttauksen avulla tilattu vähennys.
      Satovakuutuksen määräaika meni Indianassa umpeen lokakuun päättyessä, joten
      tämän osavaltion kylvöt jäänevät alle puoleen.

      Maissin sadonkorjuu oli edennyt 25 % tasolle, ja soijan 51 % lukemiin.
      Tämän viikon säiden povataan olevan vähäsateisia, mutta ensi viikolla alkaisi
      taas maailmanlopun meininki.
      Kanadan tilanne on erittäin kurja, vehnääkin on vielä puimatta, mutta farmarit
      yrittävät ensin saada rapsisatoa talteen.
      Kaura on vielä puimatta lähes kokonaan, ja saattaapa jäädäkin, koska ei ole
      takeita sen kelpaamisesta ostajille.
      Kaurafutuurit ovat viime päivinä olleet nousussa.

      Intiassa Rajasthanin alueen hallinto kertoo että vehnän kylvöalat vähenevät
      36 % aiemmista.
      Syynä on vähäiset monsuunisateet, jonka seurauksena kasteluvedestä on pulaa.
      Muutenkin Intian asiat etenevät ennustetun kaltaisina, eli ruuan hinnannousu
      on ollut huimaa, mistä eräänä osoituksena vehnän pörssihintojen nousu yli
      300 dollaria tonnilta vastaavaan hintaan.
      Hallinto kehuu tulevaa vehnäsatoa, jota ei vielä ole kokonaan kylvettykään,
      mutta ei kerro kuinka tämä ihme saadaan aikaan ilman vettä.
      Intiasta on jo tullut riisin tuoja, mitä se ei ole ollut noin 20 vuoteen.
      Tuontimääräksi povataan 3 milj. tonnia, mutta määrä ei kyllä riitä, vaan lisäksi
      joudutaan tuomaan vehnää.
      Tämänpäiväinen uutinen kertoo Intian ostaneen kultaa IMF puljulta, mikä lienee
      varautumista vilja-ynnä muihin kauppoihin.
      Tämä siksi että dollarin tai muiden valuuttojen vakauteen ei luoteta, saati sitten
      Intian oman valuutan arvoon.
      Kultamäärä oli mahtikokoinen, ja rahaa piti yskäistä 6700 milj. dollaria.
      Ostaisihan tuolla noin 20 milj. tonnia vehnää, taikka riisiä määrän joka
      jäi kuivuuden takia saamatta.
      Arvelen että Intia teki loistokaappauksen.
      Nogger kertoo kultakaupasta:
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/gold-hits-all-time-high-as-india-buys.html

      Venäjällä on aloitettu vehnän interventio ostot, ja asiaan on varattu noin 3 milj. tonnin
      ostoon riittävä rahoitus.
      Venäjän "bunker weight" määräinen viljasato ilmoitetaan nyt 101 milj. tonniksi, joka
      vastaisi noin 93 milj. tonnin satoa.
      Tuskimpa luvut enää muuttuvat, koskapa Siperiassa Sonja jo lunta lapioi.

      Bloombergin junttakäet ovat kunnostautuneet Marokon vehnäsadon kehumisessa.
      Tässä näyte loistokkaasta tiedonanturoinnista:
      "Morocco will boost wheat output by 71 percent to a record 6.37 million metric tons
      in the marketing year that started on July 1 after “excellent weather” boosted yields,
      the U.S. Department of Agriculture said.
      Eli marokon kerrotaan saavan 71 % suuremman vehnäsadon joka yltäisi 6,37 milj. tonniin,
      ja nämä ilonpäivät koittavat loistavien kasvusäiden ansiosta, jotka saatiin heinäkuun
      jälkeen.
      Nyt on kuitenkin niin että Marokossa vasta kylvetään vehnäsatoa joka valmistuu vasta
      kevättalven aikana.
      Säätkään eivät ole olleet mitenkään merkilliset, enemmänkin ollaan jo vähissä vesissä,
      ja jos niitä ei saada lähiviikkoina on itäminenkin heikkoa.
      Bloombergin hemmot ovat sekoittaneet USDAn raportin tiedot viime kevättalven sadosta
      jolloin vettä saatiin Marokossa päälle 400 milliä vehnän kasvuaikana, ja osa
      kylvöistä kärsi liiasta vedestä.
      Tämän katsauksen lukijat muistanevat "saharassa vesistöjä" postauksen.
      Puheena ollut entisen kuivuneen suolajärven kohdalla oleva suuri järvi on vielä
      nytkin nähtävissä satelliittikuvissa, joskin hieman pienempänä.
      http://www.blackseagrain.net/content/view/24203/90/

      Usan futuuripörsseissä eilinen hinnannousu tuli vähän ennen sulkeutumista,
      jolloin rahastot ostivat runsaahkosti, vehnääkin noin 6000 futuuria.
      Jatkoivat tänäänkin ostojaan short asemien korjaamiseksi, ja viljafutuurit
      enimmäkseen nousivat, vehnää kuitenkin hieman heikotti.

      Soija marraskuu 10,06 tammikuu 10,10
      maissi joulukuu 3,90 maliskuu 4,03
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,15 Kansas 5,20 Minneapolis 5,29
      maaliskuu------------5,36--------5.36-------------5,46
      toukokuu--------------5,48--------5,48------------5,59

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 128
      tammikuu 130,50
      maaliskuu 132,25
      rapsi helmikuu 276
      maissi helmikuu 127,50

    • metsäveli

      Australiassa NSW:n hallinto on pudottanut vehnäsadon ennustettaan 1 milj. tonnia,
      syyskuisesta 5,5 milj. tonnin arviosta 4,5 milj. tonniin.
      Arviossa on mukana kuivuuden ja äskettäin varmistuneiden hallatuhojen vaikutus.
      Sateet ovat haitanneet edelleen sadonkorjuuta, eli samat harmit ovat kuin olivat
      viime kaudella, jolloin kelpo sato meni osittain rehuksi.
      Yleisesti uskotaan vieläkin että Australian vehnän kokonaissato päätyy noin 22 milj.
      tonniin, ja perusteena kerrotaan Victorian ja Etelä-Australian satojen suuruus.
      Satelliittikuvien sekä sademäärien perusteella ei kuitenkaan löydy tähän mitään tukea.
      Sateet ovat olleet lokakuun alun sateiden jälkeen vähäisiä, ja sademäärä on jäänyt
      alle 1 millimetriä päivää kohti.
      Kun enin osa sateista saatiin noin kuukausi sitten, eipä ole ihme että vehnä näyttää
      satelliittikuvassa kuihtuneelta.
      Satoa on kuitenkin jo alettu korjata, mutta onko kyseessä heinänteko, ei selviä
      kuvista.
      No onkos nyt Australiaan tulossa katovuosi?
      Jos asiaa arvioi vaitonaisesta tiedottamisesta, eli kun ei löydy eväitä junttaukseen,
      niin ollaan sitten hiljaa, - niin kylläpä ainakin arvioita huonompi sato on tulossa.
      Arvelen että alle 20 milj. tonnin tason päädytään, eli tuossa aiemmassa katsauksessa
      ollut hatustavedetty arvio näyttää nyt turhan optimistiselta.
      Australian vehnäsatoa on myyty ennakkoon jo monta kuukautta, ja kun nyt näyttää
      että vientiin riittää jotain 7-8 milj. tonnia, niin onkos Australian kauppa kiinni
      ennen joulua?
      Tähän kun lisätään vielä Ukrainan häipyminen markkinoilta myytävän loputtua, Brasilian
      tulo EU:n markkinoille vehnää ostamaan, sekä Intian tilanteen kiristyminen, niin
      tuskimpa hinnat ainakaan laskevat.

      Planeetan ruokahuollon nyrjähdysten listaa voi jatkaa vielä vaikka sivun verran,
      mutta lähiajan hintakehityksen kannalta vain muutama lisää:
      Kanadan viljasadon määrää ja laatuarviota joudutaan lähiaikana pudottamaan merkittävästi.
      Samalla putoaa myös vientiin liikenevä viljamäärä vastaavalla määrällä.

      Intia joutuu ostamaan riisiä, vehnää ja ruokaöljyjä jo ennestään kireiltä markkinoilta.
      Tähän joukkoon on joutunut nyt myös Filippiinit jonka riisi ja maissisatoja ovat
      taifuunit murjoneet useaan otteeseen.

      Lähi-idän kuivuus näyttää jatkuvan edelleen, ja sen alueen viljojen tarve jatkuu
      korkeana.

      Kiinan juuri kylvetty vehnäsato on jo alkuvaiheessa kuivuuden kynsissä, ja Kiina
      tulee vähin äänin ostamaan vehnää, - asiaahan on jo pohjustettu Kazakhstanin kanssa.
      Talouskasvu jatkuu Kiinassa edelleen koska kotimainen kulutuskysyntä on vasta lähdössä
      liikkeelle.
      Samalla kulutetaan myös elintarvikkeita aiempaa enemmän ja lihakarjan tarvitsema
      viljamäärän lisä ostetaan ulkoa.

      Ensi kesän vehnäsadot ovat lisäksi vaikeuksissa Ukrainassa, osassa Venäjää, Usassa, ja
      myös EU:n kylvöalat jäävät aiempaa pienemmiksi.
      Missäs menee hyvin?
      No Etelä- Afrikan vehnäsato taisi onnistua.

      Nogger on löytänyt arvion Intian "kesäviljojen" sadoista, -vehnä ei kuulu tähän ryhmään.
      Paljon on kaloreita kateissa.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/indian-summer-food-production-sharply.html

      Vehnäfutuurit nousivat rahastojen ostaessa noin 3000 futuuria.

      Soija marraskuu 9,95 tammikuu 9,99
      maissi joulukuu 3,84 maaliskuu 394
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,21 Kansas 5,26 Minneapolis 5,35
      maaliskuu------------5,40---------5,43-------------5.52
      toukokuu-------------5,53---------5,55------------5,64

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 128,50
      tammikuu 131,75
      maaliskuu 133,25
      rapsi 277
      maissi 128

    • metsäveli

      Viikolla 23-29 myytiin Usasta vehnää 284 500 tonnia ja laivattiin 289 800 tonnia.
      Vehnää oli myyty 13,260 milj. tonnia kauden myyntiarviosta, eli 54,1 %
      Määrästä oli laivattu 9,1 milj. t. ja laivaamatta oli 4,1 milj. t.

      Maissia myytiin 564 000 t. ja laivattiin 708 200 tonnia.
      Kauden myynnit kasvoivat 17,850 milj. tonniin, mikä on 32,6 % kauden myyntiarviosta.
      Määrästä oli laivattu 7,7 milj. t. ja laivaamatta oli 10,1 milj. tonnia.

      Soijaa myytiin 522 100 tonnia ja laivattiin 1,692 400 milj. tonnia.
      Kauden myynnit kasvoivat 23,473 milj. tonniin mikä on 66 % kauden myyntiarviosta.
      Määrästä oli laivattu 5,6 milj. tonnia ja laivaamatta oli 17,7 milj. tonnia.
      -----
      Vehnää ostivat vakioasiakkaiden lisäksi Iran 60 000 t., Kiina 36 600 t., ja Hollanti 22 500 t.
      Kiinaan myös laivattiin 45 600 tonnia.

      Maissin osalta on nähtävissä Kanadan satotoiveiden romahdus, eli se osti 211 200 tonnia.
      Marokko nappasi aiemmin muualle myydyn 45 700 tonnin erän.

      Kiina ostaa edelleen soijaa, ja nyt kelpasi 290 800 tonnia.
      Turkki osti 175 900 t. ja Hollanti 75 200 t., nämä ostot tapahtuivat aiemmin muualle
      myytyjen erien ostona.
      Kyse oli viljakaupassa toimivien bisneshemmojen ostamista eristä joiden lopullista
      ostajaa ei ostohetkellä tiedetä, ja nämä erät tilastoidaan myydyksi "unknown destination"
      eli tuntemattomaan määränpäähän myydyiksi.
      Nyt sitten Hollanti ja Turkki jotka ovat olleet umpiunessa, joutuivat maksamaan suolaisen
      lisän ostoistaan bisneshemmoille.
      Iranille ja Israelille kävi samoin 66 100 tonnin ja 57 500 tonnin kauppojen kanssa.
      No nämä olivat näitä tällä kertaa ei niin "heikkoja signaaleja", eli Usan soijasadon
      laatu ei ole kaikilta osin vientikelpoista, enimmät osat jo myydyistä eristä ovat
      laivaamatta.
      Arvelen että nyt ei enää oikein rohjeta myydä soijaa, koska toimituksen kanssa
      tulee ongelmia, ja lisäksi ei voi luottaa siihen että laivauksen saa täytettyä
      halvalla ostetulla soijalla.
      Arvelen että sama syy oli vehnäkauppojen vähäisen määrän takana, eli tuskimpa
      kukaan enää uskoo että nykyisillä junttahinnoilla saa laivauserän haalituksi
      kasaan.
      Niimpä tosiostajallekin puhellaan ilmoista.
      -------

      NSW:N vehnäalasta joka oli 5 milj. ha. on noin 4 milj. hehtaaria korjattu.
      Alueen asiasta vastaava ministeri kertoo että satoarvio on alle 4,5 milj. t.
      eli keskimääräinen hehtaarisato on painunut 1 tonnin tuntumaan.
      samanlainen tilanne on muidenkin viljojen kohdalla, ja viljojen satoarvio
      on pudotettu 6,6 milj. tonniin kun syyskuun jo vähennetty arvio oli 8 milj. t.
      http://www.efarming.com.au/News/efarmingnews/2894/winter-crop-prospects-continue-to-decline.html

      Seuraava artikkeli kertoo Länsi-Australian lokakuun säistä, ja eräitä kuivuusennätyksiäkin
      on tehty
      Osalla vehnäaluetta oli niin kuivaa että vastaavaa löytyy vuodelta 1969.
      Artikkeli ei puutu satonäkymiin mutta selvää on että arvioita joudutaan muuttamaan
      synkemmiksi.
      Länsi-Australiassa kasvatetaan noin 40 % Australian vehnästä.
      http://www.efarming.com.au/News/efarmingnews/2891/western-australia-in-october-2009-a-very-dry-and-warm-october.html

      Heikkoja signaaleja Australiasta:
      Eräs Queenslandin puimuriurakoitsija joka toimii myös etelässä, valittaa työn puutetta,
      mikä taas johtuu urakoiden peruuntumisesta.
      Noin 25 000 hehtaarin urakat ovat haihtuneet, ja masinisti sanoo että satotaso ei
      toteutunut lähellekään arvioituihin määriin.
      Länsi-Australian karjankasvattajat taas kertovat että tiinehtyminen on ollut vain 30 % tasolla
      johtuen karjanrehun puutteesta.

      Weekly weather and crop bulletin taas kertoo että ustralian vehnä jatkaa hyvässä
      tai erinomaisessa kunnossa sopivien sateiden ansiosta.
      Tässä ihmettelen että pitääkö uskoa bulletin hemmoja vaiko omia silmiä.
      Missäpä ovat nyt Bloombergin junttakäet? Nyt menee hyvä aihe harakoille.

      Egypti osti 120 000 tonnia vehnää josta 60 00 t. Ranskasta hintaan 195 doll.tonni
      ja 60 000 t. Venäjältä hintaan 189 doll. tonni.
      Myyjinä olivat Usalaiset viljajätit Bunge ja Cargill, jotka junttaavat hintoja planeetan
      mitassa.
      Kaikki se mitä olen lukenut näiden ilmestyskirjan petojen toiminnasta ei ole tervettä.

      Usan viljafutuurit laskivat rahastojen myyntikampanjan ansiosta.
      vehnäfutuureja myytiin 3000 kappaletta.

      Soija marraskuu 9,67 tammikuu 9,72
      Maissi joulukuu 3,76 maaliskuu 3,90
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,12 Kansas 5,17 Minneapolis 5,28
      maaliskuu------------5,32--------5,34-------------5,44
      toukokuu--------------5,45--------5,45-------------5,56

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 127
      tammikuu 131,75
      maaliskuu 133,50
      rapsi 274
      maissi 129,50

    • metsäveli

      EU:n viljojen vienti on kuluvalla kaudella vetänyt kelpo vauhtia ja nyt ollaan
      lukemissa 7,6 milj. tonnia, kun kauppaa on tehty 18 viikkoa.
      vehnän osuus koko määrästä on 6,2 milj. tonnia.
      Samana ajanjaksona on tuotu vehnää 1,9 milj. tonnia.
      Viljantuonnin kokonaismäärä on yhteensä 3,8 milj. tonnia.
      Sekä viljojen vienti että tuonti ovat alle viime kauden lukujen, ja eniten
      on laskenut tuonnin osuus eli 7,6 vastaan 12,2 milj. t.
      Viime kauteen vertaaminen on kuitenkin löysällä pohjalla, koska alkuosa kaudesta
      mentiin ostopuolen paniikkitunnelmissa.
      Eli kysynnässä ei todellisuudessa ole mitään vikaa.

      Kanadan tilanteesta on ollut puhetta useasti, mutta että asia ei jäisi metsäveljen
      höpinäksi, alla linkki Saskatchevan sadonkorjuun tilasta.
      Tiedot ovat osavaltion maatalousministeriön lukuja ja kyseessä on uunituore uutinen.
      Sadonkorjuu on kokonaisuudessaan luvussa 80 % ja viikon aikana oli edistystä
      tullut peräti 1 %.
      Pellot ja tiet pettävät koneiden alla ja toiveena on pakkaset, että koneille
      saadaan pitävä pohja.
      Kevätvehnästä on kojattu 80 %, durum vehnästä 92 %, kaurasta 61, % ohrasta 86 %,
      ja rypsistä 70 % .
      http://www.analystpalmoil.com/2009/11/agriculture-ministry-saskatchewan-harvest-remains-behind-schedule/

      Länsi-Australian alueen hallinto pudotti viljojen satoarviota 11,5 - 12,5 milj. tonniin,
      josta vehnää arvellaan saatavan 8 - 9 milj, tonnia.
      vehnän osalta pudotusta kuukausi sitten tehtyyn arvioon on 1 - 1,5 milj. tonnia.
      Syyksi satotoiveiden laskuun hallinto kertoo "vähemmän kuin suotuisat säät".
      Sadonkorjuu ei ole vielä edennyt alueelle jossa oli lokakuun alussa paha halla, joten
      arvelen että vehnän osalta päädytään vieläkin alemmaksi.

      Etelä-Australian asioista vastaava ministeri taas uskoo edelleen loistosatoon.
      Muunmuassa Eyre niemimaan vehnä näyttää ministerin mukaan loistavallta.
      Metsäveli- rievun silmissä taitaa olla vikaa kun mitään loistetta ei satelliittikuvien
      mukaan alueelta löydy.

      NSW päätyi katolukemiin, mutta seuraavassa linkissä on komeita kuvia joissa korjataan
      durum vehnän satoa pellolta, joka on keinokastelun piirissä.
      Muunlaista vehnäähän ei kannata kastella lainkaan.
      Satotasoksi arvellaan peräti 7 tonnia hehtaarilta.
      Alue on Narrabri nimisellä paikkakunnalla, ja satelliittikuvasta se löytyy NSW:n
      vehnäalueen pohjoisosasta suurehkon kolmionmuotoisen ja synkävihreän metsäalueen
      pohjoispuolelta.
      Tässä on hyvä tilaisuus opiskella miltä näyttää noinkin valkeaksi paahtunut vilja
      satelliittikuvan lehtivihreän aallonpituudelle viritetyssä kuvassa.
      Alue näyttää lähinnä harmahtavan vihreältä, ja missä puimurit ovat olleet asialla,
      näyttää peltopohja vaalean harmaalta.
      Kastellut alueet erottuvat selvästi ympäristön surkeuden keskeltä.
      http://talk.newagtalk.com/forums/thread-view.asp?tid=129526&mid=915091#M915091
      Satelliittikuvat löytyy täältä:
      http://www.pecad.fas.usda.gov/cropexplorer/modis_summary/index.cfm

      Viljafutuurit laskivat koska rahastot myivät kuin viimeistä päivää.
      Maissifutuurien hintojen laskuun vaadittiin 7000 futuurin nettomyynti, soijan
      4000, ja vehnän osalta 4000 futuurin myynnit.
      Ääliömäistä toimintaa, mutta ei näiden vilja-alan jättiyritysten kannalta.
      Myyntimääräys vain sisään ja hinnat romahtavat alas.
      Tappiot korvautuu sitten pörssin ulkopuolen viljakaupassa.

      Pariisin ääliöpörssi pitää taas vähäarvoista rehumaissia myllyvehnää arvokkaampana.

      Soija marraskuu 9,48 tammikuu 9,55
      Maissi joulukuu 3,67 maaliskuu 3,81
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 4,97 Kansas 5,01 Minneapolis 5,18
      maaliskuu------------5,17--------5,17-------------5,33
      toukokuu-------------5,30---------5,29------------5,45

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 126,75
      tammikuu 131,50
      maaliskuu 133
      rapsi 269,75
      maissi 134,75

    • metsäveli

      EU:n syyskylvöjen arvioidaan jäävän aiempaa vähäisemmiksi heikkojen
      hintojen takia.
      Viimeksi tällaisen arvion esitti USDA:n attsea pari päivää sitten.
      No tämähän tilattiin ja nyt saadaan.
      USDA:n heput tekivät kiertomatkan EU:n itälaidalla ja havaitsivat että
      Romaniassa on nähty maanviljelyn näkymät siinä määrin toivottomiksi, että
      peltoja on suurin määrin jätetty heitteille.
      Kun viljely ei kannata isoillakaan pinta-aloilla niin pelloille ei löydy
      vuokraajaakaan.
      Nyt ennustetaan jopa 30 % vähennystä kylvöihin.
      Naapurimaa Bulgariassa ollaan samalla tiellä.
      Nogger on koonnut kasaan viimeisimmät Romaniasta.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/romanian-winter-plantings-seen-down-30.html

      Australiassa Victorian eteläosan vehnäsadon näkymät näyttävät vielä hyviltä.
      Alue edustaa kuitenkin poikkeusta yleisestä tasosta, ja kuten linkin farmari
      kertoo, on pohjoisempana tilanne toinen.
      Näin etelässä ollaan vilja kylvetty myöhään, ja sadonkorjuu on vielä muutaman viikon päässä.
      Farmarin viljelemä alue on lähellä Horshamia, mikä löytyy satelliittikuvasta jonka
      alaan kuuluu vain pikku kolmio Australian etelärannikkoa.
      Kuvassa on keskivaiheilla synkänvihreä metsäalue, jonka yläpuolella vaakatasoinen
      suunnikkaan muotoinen tummahko alue.
      Metsäalueen pohjoiskärjestä kohti suunnikkaan itäreunaa vedetyn suoran puolivälistä
      löytyy farmarin viljelykset.
      Vallan hyvältä näyttää vehnän väri, mutta kuva-alan pohjoisreunassa vehnä jo kuihtuu.
      Satelliittikuvan alaosa onkin sitten vehnäalueen ulkopuolella, ja muussa käytössä.
      Linkin artikkelissa vielä uskotaan vanhoihin arvioihin Australian vehnäsadosta.
      Nyt vain sääennusteet lupaavat kuivaa ja erittäin kuumaa säätä Victoriaan ja
      Etelä-Australian vehnäaloille ainakin tämän viikon ajaksi.
      http://www.theaustralian.com.au/news/nation/bumper-wheat-crop-in-victoria-goes-against-the-grain/story-e6frg6nf-1225795567022

      Usassa on sadonkorjuuta voitu jatkaa vähän kuivemmissa säissä.
      Maissi on kuitenkin niin kosteaa, että kuivauskapasiteetti ei riitä, ja tämä sekä
      pehmenneet pellot hidastavat.
      Laatutappiot ovat suuret soijalla sekä myös maissilla jota vaivaa tähkän homehtuminen.
      Sääennusteet lupaavat taas lisää vettä, ja tilanne pahenee entisestään.
      Sadonkorjuun tilanne on erittäin poikkeuksellinen ja kukaan ei osaa sanoa kuinka
      huonosti tulee käymään.

      Usan viljafutuurit nousivat rahastojen ostaessa runsaahkosti.
      Eniten nousi kevätvehnä, eli Kanadan huono sato alkaa vaikuttaa.

      Soija marraskuu 9,64 tammikuu 9,72
      Maissi joulukuu 3,86 maaliskuu 4,00
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,40 Kansas 5,21 Minneapolis 5,46
      maaliskuu------------5,40--------5,38----------5,62
      toukokuu--------------5,53--------5,50----------5,74

      Pariisi vehnä:
      marraskuu 125,50
      tammikuu 131,25
      maaliskuu 132,75
      rapsi 268,7
      maissi 134,75

    • metsäveli

      USDA julkaisi tiistaina kuukausiraporttinsa, -tässäpä näitä:
      http://www.fas.usda.gov/grain/circular/2009/11-09/grainfull11-09.pdf

      http://www.fas.usda.gov/grain/circular/2009/11-09/grainfull11-09.pdf

      Kommentoitavaa löytyy taas runsaasti, mutta tässä vain Kanadan osalta.
      Kanadan vehnäsadon arviomäärää pudotettiin vain 0,5 milj. t. ja syyksi kerrotaan
      sadonkorjuun viivästyminen.
      Raportin perusteluosasta selviääkin että vähennys koskee vain satotason putoamista,
      ja mahdollinen sadon hylkääminen pellolle on sitten seuraavan raportin asia.
      Perusteluissa kerrotaan että lokakuun lopulla oli Kanadan länsiosan vehnäsadosta
      korjaamatta 10 % , mikä vastaa 1 - 1,5 milj. t. vehnää.
      Raportti myöntää että mahdollisuudet saada koko sato talteen ovat häipymässä.
      Sittenhän on tietenkin niin että vielä pellolla oleva vehnä ei ole enää leipävehnää.
      Raportti unohtaa mainita että vehnän tilanne on muualla Kanadassa samankaltainen,
      eli yhteensä noin 2,5 - 3 milj. t. on vielä pellolla, ja sekin mikä on saatu
      talteen on huonolaatuista.
      Kunnollista ja vientiin kelpaavaa myllyvehnääkin toki ehdittiin saada, mutta
      Kanadan kyky viedä tätä tavaraa on vähäisempi kuin mitä tonnimäärästä voisi
      olettaa.
      USDA taas uskoo vain 0,5 milj. tonnin vähennykseen, eli 18 milj. tonnin vientimäärään.
      Kanadan rehuviljojen tilaa ei kommentoida mitenkään.
      Tässä Kanadan vehnätase USDA:n mukaan:
      alkuvarasto---6,556 milj. t.
      vehnäsato-----24,0
      käytettävissä-30,556

      oma kulutus----7,1
      vienti--------18,0
      jää varastoon--5,856

      Noissa luvuissa on ristiriita, loppuvarastoon jäisi vain 4,9 milj. tonnia.
      Selittäköön USDA jos osaa.
      No Kanada on jo ostanut vehnää Usasta, ja ostaa vielä lisää, joten ehkä tuolta
      suunnalta löytyisi selitys.

      USDA:n raportista löytyy myös arvio Kanadan rehuviljojen viennistä, mutta arvio on
      jätetty ennalleen, eli 3,625 milj. tonniin.
      Kanadan arvioidaan ostavan 2,070 milj. t. rehuviljoja, ja tämäkin luku on sama
      kuin oli viime kuun raportissa.
      Eipä ole juurikaan muutettu rehuviljojen satoarviotakaan eli se nähdään 22,105 milj.
      tonniksi jossa on vähennystä vain 0,2 milj. t.
      Rehuviljojen kotimainen kulutus taas nähdään olevan ennallaan eli 21,865 milj. tonnissa.
      Rehuviljojen loppuvarastoa on veivattu 0.2 milj. t. alas ja loppuvaraston määrä olisi
      5,040 milj. tonnia, missä on pudotusta kauden alkuvaraston tasosta 1,3 milj. t.

      Raportin rehuviljojen osuus ei ole enää tästä maailmasta, koska ohraa ja kauraa on
      edelleen puimatta ja melkoinen osa jääkin.
      Arvelen että pellolle jäävä sato sekä hylkäys-osa korjatusta sadosta pudottaa sadon
      alle Kanadan oman kulutuksen.
      Rehulaatuista vehnää kyllä löytyy, joten tämän takia ei tarvitse välttämättä syödä
      varastoja nollille, taikka luopua rehuviljojen viennistä.

      Kanadan runsaita varastoja on mainostettu mutta mitenkä on?
      Rehuviljojen kulutus kuukautta kohden on n.1,7 milj. t., joten loppuvarasto vastaa
      vajaan kolmen kuukauden tarvetta.
      Vehnän loppuvarasto riittäisi toki jo 9 ja puoli kuukautta, mutta yleensä loppuvarastoissa
      pyörii vehnän huonoin laatu, eli pääosin rehuvehnää.
      Kanadan vehnäsato päätynee välille 20-22 milj, t. josta osa on durum vehnää.
      Kanadasta on aiemmin viety hyvälaatuista myllyvehnää, muutta nyt vientimahdollisuudet
      häipyvät laatuongelmien takia vähiin.
      USDA uskottelee että vehnän vientimäärät voivat säilyä viimevuoden tasolla huolimatta
      pienemmästä sadosta ja että laatu ei vastaa kysyntää.

      USDA pudotti arviotaan Usan maissisadosta 2,5 milj. tonnia.

      Viljafutuurit nousivat Usassa.
      Päivä alkoi rahastojen myydessä reiluhkosti, mutta lopulta sitten päätyivät
      ostamaan halvalla myytyjä kalliilla takaisin.

      Soija marraskuu 9,61 tammikuu 9,68
      Maissi joulukuu 3,94 maaliskuu 4,09
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,23 Kansas 5,25 Minneapolis 5,44
      maaliskuu------------5,43--------5,41-------------5,59
      toukokuu-------------5,56--------5,53-------------5,72
      Pariisi vehnä:
      marraskuu 124,75
      tammikuu 129,50
      maaliskuu 131,50
      rapsi 268
      maissi 134,50

    • metsäveli

      Venäjän sadonkorjuun tulokset marraskuun 11 päivän tilanteen mukaan ovat
      101,4 milj. tonnia "bunker weight" laskutavan mukaan.
      Kylvöalasta joka oli 47 milj.ha., korjattiin sato 42,6 hehtaarin alalta.
      vehnää määrästä on 63,4 milj. t., mikä on samoin puhdistamaton ja kuivaamaton
      määrä.
      Tiedot julkaisi venäjän maatalousministeri, joka kertoi lisäksi että satotaso
      oli 2,38 tonnia hehtaarilta.
      Syysviljojen kylvöalojen kerrotaan päätyneen viime vuotta korkeammalle, minkä
      kerrotaan johtuvan viime kesän katotilanteesta, mikä iski pahimmin kevätviljoihin.
      Tämä kehitys sisältää kyllä riskin talvituhojen kasvusta, eli kevätviljojen
      kylvöihin on Venäjällä hyvät syyt.

      USDA laskee viimeisimmässä raportissaan Venäjän vehnäsadon puhdistetuksi määräksi
      59,5 milj. tonnia, mikä on linjassa Venäjän oman ilmoituksen kanssa.
      Venäjän viljasato päätyi 14 - 15 milj. tonnia edellisvuotta pienemmäksi, huolimatta
      kasvaneista kylvöaloista.

      Eilinen Kanadan viljatilannetta käsittelevä katsaus jäi vielä puutteelliseksi,
      koska alla olevan linkin raportti pääsi metsäveli-rievulta hukkumaan.
      Raportti on USDA:n Kanadan asioita raportoivan attasean työtä, ja näyttää olevan
      kelvollinen.
      Löysin raportin juuri äsken, ja sen kommentoiminen jää toiseen kertaan.
      http://gain.fas.usda.gov/Recent%20GAIN%20Publications/LOCK-UP%20REPORT_Ottawa_Canada_10-29-2009.pdf

      Brasilian arvellaan poistavan 10 % tuontitullin joka koskee mercosul tulliliiton
      ulkopuolelta tuotavaa vehnää.
      Nykyiset arviot vehnän tuontitarpeesta ovat 6,5 - 7 milj. tonnia.
      Argentiinan kohta valmistuvan vehnäsadon määräksi taas esitetään arvioita välillä
      7,5 - 8 milj. t.
      Kaikki ei ole kuitenkaan hyvin satoa ajatellen, vaan vehnäalueen etelä- ja itäosat
      ovat olleet vähäsateiset.
      Satelliittikuvissa asia näkyy vielä varsin lievänä värinmuutoksena, ja noin kolmasosa
      vehnäalasta tarvitsee välttämättä sadetta viikon-kahden sisällä.

      Argentiinan kuivuus on syynä miksi USDA:n viimeisintä arviota planeetan soijasadon
      määrästä on suuresti epäilty, lisäyshän oli peräti 19 % ja arvio tukeutuu uskoon
      loistosadoista Usassa, Brasiliassa ja Argentiinassa.
      USDA nosti Argentiinankin satoarviota 0,5 milj. tonniin. ja kokonaissato olisi
      ennätysluokkaa, eli 53 milj. tonnia.
      Viime vuoden kuivuus jätti soijasadon 32 milj. tonniin.
      Marketskeptics on koonnut kokoelman asiasta nousseesta jupinasta, mikä on
      ollut erittäin aiheellista.
      http://www.marketskeptics.com/2009/11/drought-threatening-argentinean-soybean.html

      Etelä-Australiassa toimiva vehnänvienti-yritys valittaa että vientilaivauksia saatetaan
      joutua peruuttamaan, koska viljelijät eivät myy, vaan hamstraavat vehnää.
      Vientihemmolle kyllä vielä paljastuu että olematonta ei voi myydä, saati sitten laivata.
      Viime päivät on menty tappohelteiden merkeissä, ja ruutikuiva pohjoistuuli pahentaa
      lisää tilannetta.
      Säätyyppi jatkuu ainakin viikonvaihteen yli, eli yli viikko yhteen putkeen 30 - 40 asteen
      hellesäätä.
      Lisäksi tämä on jatkoa kuukauden kestäneelle kuivuudelle.

      Soija marraskuu 9,63 tammikuu 9,72
      Maissi joulukuu 3,94 maaliskuu 4,09
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,31 Kansas 5,35 Minneapolis 5,50
      maaliskuu------------5,52--------5,51----------5,67
      toukokuu-------------5,65--------5,62----------5,78

      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131
      maaliskuu 132,75
      toukokuu 134,50
      rapsi 269,75
      maissi 135

    • metsäveli

      Usan vientikauppaluvut julkaistaan vasta huomenna.

      Seuraavassa vähän eilen linkitetyn raportin purkua ja kommentointia:
      Kanadan viljasadon arviodaan putoavan runsaat 15 % viime vuodesta, eli 46 milj.
      tonniin viime vuoden 55,2 milj. tonnista.
      Leipävehnän vientimäärän ennustetaan putoavan 9 %, ja määräksi tulisi
      13,5 milj. tonnia, ja tämän vehnälajin sadoksi nähdään 19,5 milj. t.
      Durum vehnän vientiin ennustetaan taas lisäystä 7 % ja määräksi 4 milj. t..
      Rehuvehnän paikallinen kysyntä arvioidaan 3,2 milj. tonniksi, jossa lisäystä 3 %.

      Ohrasadon määräksi arvellaan 9,2 milj t. , jossa vähennystä peräti 22 %.
      Kaurasadon määrään nähdään vähennystä vieläkin enemmän, eli 34 %, ja määräksi
      arvioidaan 2,8 milj. tonnia.
      Ohraa vietäisiin 1,45 milj. t. ja kauraa 1,6 milj. tonnia.
      Näiden vientimäärien vähäisyyteen nähdään syyksi vähäinen kysyntä maailmalla.
      Kanadan oma ohran kulutus nousi viime vuonna 17,5 %, johtuen Usan tuontimääräyksistä,
      joiden vuoksi karjaa lihotettiin Kanadassa, kun aienmmin sitä vietiin Usan puolelle
      halvemman rehun ääreen.
      Tämän kauden paikalliseksi kulutukseksi ohran osalta arvioidaan 7,4 milj. tonnia.
      Kauran kulutusmääräksi nähdään 1,6 milj. tonnia, ja arvioidaan loppuvaraston supistuvan
      vähäisestä viennistä huolimatta 1,1 milj. tonniin.
      Raportti esittää näkemyksen että kauran hinnat laskevat noin 20 % johtuen Usan
      runsaasta rehusadosta.
      Tämän näen kyllä virheenä, ja joskin hinnat Kanadassa voivatkin laskea, on syynä
      kauran huono laatu, sekä rehuksi menneen vehnän runsaus.
      Kauran muu kuin rehukäyttö on kuitenkin noussut se hyvistä terveysvaikutuksista
      johtuen

      Yleisesti voidaan sanoa että Kanadassa päädyttiin selviin katolukemiin, ja tältä
      osin saadaan haudata vähin äänin puheet pohjoisen pallonpuoliskon hyvin onnistuneista
      sadoista.
      Osittain viimeaikainen viljojen futuurihintojen nousu on johtunut Kanadan tilanteesta,
      ja asia on jo vaikuttanut myös kauran pörssihintoihin, eli viime päivät on menty tasaisesti
      ylös.
      Dollarin arvon heikkeneminen on kuitenkin leikannut euromääräistä nousua, ja nyt ollaan
      kauran osalta edelleen noin 100 euron tonnihinnassa.
      Suomestahan on ajoittain viety kauraa Usaan, joten mitäpä USDA näkee tilanteen
      olevan kauran osalta?
      Usan oma tuotanto nähdään 93 milj. busheliksi, ja tuonti 95 miljoonaksi, eli noin
      1,8 milj. tonniksi.
      Vertailun vuoksi USDA:n näkemys Suomen kaurasadoksi, eli se nähdään noin 0,3 milj. tonniksi.
      Kauran käyttötarkoitus Usassa lienee yllättävää, eli vastoin yleistä luuloa suomalainen
      kaura ei mene hevosille, vaan elintarvikekäyttöön sen erinomaisen laadun takia.
      Tämä käyttö on ollut tasaisessa nousussa johtuen kauran terveysvaikutuksista, ja
      nykyinen jakautuma on rehukäyttö 120 ja elintarvikekäyttö 75 milj. bushelia.
      Kaura kasvattaa suurijyväisen sadon vain pohjoisen viileissä säissä, joten kun Kanadan
      kaurasadon laatu on nyt kelvotonta, on Suomi ainoa kauppa auki, kun puhutaan laatukaurasta,
      ja vientiin liikenevistä määristä.
      Hintojen pitäisi kyllä vielä nousta ja kauppataitoja- ja kanaviakin tarvitaan.

      Egypti osti 295 000 tonnia vehnää Venäjältä.

      Usan futuurihinnat päätyivät soijan osalta nousuun, muut lähes eiliselle tasolle.
      Kaurafutuurit nousivat, maaliskuu 2,82 doll. bushelilta.
      Soija marraskuu 9,68 tammikuu 9,90
      Maissi joulukuu 3,90 maaliskuu 4,05
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,31 Kansas 5,35 Minneapolis 5,48
      maaliskuu------------5,52--------5,50-------------5,64
      toukokuu-------------5,65--------5,62-------------5,76

      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131,75
      maaliskuu 133,50
      toukokuu 135,25
      elokuu 144
      rapsi 273,25
      maissi 135,25

    • metsäveli

      Viikolla 30.9- 5.11. myytiin Usasta vehnää 412 200 tonnia ja laivattiin 456 500 t.
      Kauden myynnit kasvoivat 13,672 milj. tonniin, mikä on 57,4 % koko kauden myyntiarviosta.
      Myynneistä oli laivattu 9,5milj. t. ja laivaamatta oli 4,09 milj. t.

      Maissia myytiin 488 500 t. ja laivattiin 758 000 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 18,338 milj. tonniin, mikä on
      34, 3 % kauden myyntiarviosta.
      Myynneistä oli laivattu 8,4 milj. t ja laivaamatta oli 9,8 milj. tonnia.

      Soijaa myytiin 1,272 500 milj. tonnia ja laivattiin 1,636 200 milj. t.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 24,681 milj. tonniin, mikä on
      69,4 % koko kaudelle arvioidusta myynnistä.
      Myydystä soijasta oli laivaamatta 17,431 milj, tonnia.


      Vehnäkaupoissa esiintyi sama menettely kuin on nähty soijan osalla, eli aiemmin
      muualle myytyjä eriä ostetaan uuteen määränpäähän laivattavaksi.
      Nyt olivat asialla Tunisia ja Egypti, 10 300 ja 30 000 tonnin määrillä.
      Maissin osalta kaupat tehtiin vakioasikkkaiden kanssa, -Kanada oli myös ostajana
      82 700 tonnin määrällä.
      Soijaa osti eniten Kiina, eli 961 200 t., ja lopuista tapeltiin vaihtamalla
      erien määränpäitä.
      Näitä lennosta ostajia olivat Kiina, Japani, Kanada, Espanja ja Thaimaa.

      Intia osti pikkuerän vehnää Australiasta, minkä hinta perille toimitettuna oli
      270-300 dollaria tonni.
      Intian hallituksen varastoista vehnää saisi hintaan 330-350 doll. tonni.
      Hallituksen suunnitelma etenee kuin juna kiskoilla, eli rajoittamalla varastojen
      purkamista saadaan hinnat ylös, mikä innostaa sopivasti meneillään olevia
      vehnän kylvöjä.
      Kun nyt saadaan yksityissektori ostamaan tuontivehnää tilalle, säästyy hallinnon
      vehnä ruokaohjelman käyttöön.
      Aiemman hintapiikin aikana Intian hallinnon rahat hupenivat yli 400 dollarin
      tonnihintaisen tuontivehnän ostoon.

      Hintojen nousun povaajia ilmaantuu pikkuhiljaa lisää, ja linkin epistola tulee
      hiippakunnasta jossa tuleva kehitys näkyy selvästi, eli lannoitepuolen kysyntä on heikkoa
      typpilannoitteita lukuunottamatta.
      "Even assuming a return to average plantings and yields, and typical growth in demand,
      global crop production would be set for "the largest shortfall registered
      in the last 30 years", the fertilizer group said."
      Eli vaikka kylvöt tästälähin palautuisivat keskimääräisiksi, sekä satotasot myös,
      viljantuotantoon planeetan mitassa saattaa tulla suurin vajaus 30 vuoteen.
      Tämän arvion perustana on vähentyneet pinta-alat, sekä lannoitteiden käytön vähäisyys,
      sekä kysynnän pysyminen pitkän ajan kasvu-uralla.
      Tähän voi sanoa vain että aamen ja hospoti, ja lisätä että entäpä jos säät eivät suosi
      jatkossakaan viljantuotantoa, vaan tämän kauden meno jatkuu?
      http://www.agrimoney.com/news/crop-markets-may-face-2008-style-food-crisis--978.html

      Pellekoulut katsoivat kunniansa vaativan ennätysmäisen soijan menekin kuittaamista
      hintojen laskulla.
      No tässä on tietenkin takana takapirujen myyntikampanja, eli kun jo ennalta tiedetään
      vientikauppojen määrä, varaudutaan hintojen nousun hillintään myyntimääräysten
      kera.
      Toimii kuin junan vessa.
      Vehnäfutuurit nousivat, koska oli pakko ostaa, eli rahastot korjailivat edelleen
      shorttauksiaan.

      Soija marraskuu 9,84 tammikuu 9,87
      Maissi joulukuu 3,90 maaliskuu 4,05
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,39 Kansas 5,40 Minneapolis 5,55
      maaliskuu------------5,59--------5,56-------------5,71
      toukokuu-------------5,72--------5,68-------------5,83

      Pariisi vehnä:
      tammikuu 132
      maaliskuu 133,50
      toukokuu 135,50
      elokuu 144

      rapsi 274
      maissi 134,75

      • metsäveli
        Rupinjo kirjoitti:

        http://www.vyr.fi/uutiskirjeet/Viljaviesti/2009/marraskuu/index.php

        Linkin tilanne-arviot olivat vallan kelvollista tavaraa, ainakin Suomen tilanteen
        kannalta.
        Kahden ensimmäisen kirjoittaja Seppo Koivula on kyllä järkimiehiä metsäveljen kirjoissakin.
        Koivulahan tuli ennustaneeksi edellisen hintapiikin melkein vuosi etukäteen.
        Pientä ennusteluahan oli jo näkyvissä nytkin, -ainakin rivien väleistä lukemalla.
        Hyvä kommenntti löytyy myös maailman viljataseen yhteydestä, eli junttaroikan hehkuttama
        varastojen kasvu asetetaan oikeaan yhteyteensä, ja todetaan kasvun olevan alle 1 %
        varastomäärästä tällä kaudella.
        "Suuret luvut löytyvät suurten lukujen joukosta", pitää paikkansa tässäkin, eli 13 milj.
        tonnin varastojen kasvu vastaa planeetan kulutuspuolen alle 80 tunnin kulutusta.
        Tuo varastojen kasvukin on kyllä vähintäänkin kyseenalaista, koska IGC:n luvuissa on
        Kiinan viljavarastojen määrällä merkittävä osuus.
        Kiinahan on selvästi liioitellut varastojaan, ja muutaman prosentin vähennys siellä heittää
        planeetan varastomäärien kasvun miinusmerkkiseksi.
        Viimeisimmät tapahtumat eivät ole ehtineet mukaan näihin arvioihin, eli kehitys jatkuu
        Suomen kannalta parempaan suuntaan.


    • metsäveli

      Länsi-Australian vehnäsatoa runneltiin rakeilla ja rajuilmalla.
      Pahannäköiseksi on vehnä mennyt tällä 600 hehtaarin alaa viljelevän
      farmarin pellolla.
      Rakeet tekevät pahaa jälkeä kun kohdalle sattuvat, mutta kokonaissatoon
      tällä säärintamalla oli tuskin paljonkaan vaikutusta.
      Enemmän arvelen vaikuttavan vehnäalan kohdalle sattuneen hallan, jonka
      seurauksista on alettu puhua.
      Kun puheet ovat olleet 30-100 % vahingoista alueen eteläisellä teunalla,
      jätän vielä uskomatta, varsinkin kun sadonkorjuu ei ole vielä yltänyt
      tälle alueelle.
      http://www.abc.net.au/rural/news/content/200911/s2743792.htm

      Viktorian vehnää on taas korventanut hellejakso jonka aikana on käyty
      päälle 40 asteen lämpötiloissa.
      Vehnä on valmistunut ennenaikaisesti, ja nyt ei enää puhuta loistosadosta,
      vaan parhailla paikoilla on päästy keskimääräiseen satotasoon, mikä
      "malleen" alueella kerrotaan olevan siinä 2,5 t/ha.
      Sadonkorjuu on kuitenkin vasta aivan alussa, joten paljon ei voi vielä
      laskea ensi tulosten varaan.

      Argentiinan vehnäsadon määrää ollaan taas laskemassa kuivuuden takia.
      Buenos-Airesin eteläosa, jossa tuotetaan yleensä noin 30 % Argentiinan
      vehnäsadosta, tuottaa tällä kaudella vain 10 %, kertoo alueen viljapörssin
      edustaja.
      Satelliittikuvista ei kyllä vielä voi näin suurta täystuhoa päätellä, kuin
      aivan pienellä alueella, mutta otetaan opiksi jos näin käy.
      Saattaahan kyllä olla että pörssin edustaja laskee mukaan pienten kylvöalojen
      vaikutuksen satoon.
      Argentiinan vehnäsato näyttää jäävän alle maan oman kulutuksen, ja jos nuo
      ennakoinnit toteutuvat, joudutaan etsimään tuontivehnää maailmalta.
      Noggerin saamien tietojen mukaan alueella käväissyt halla vaurioitti myös vehnää.
      http://www.blackseagrain.net/content/view/24617/90/

      Usan maailmanlopun sadonkorjuusäät ovat tuoneet mukanaan homemyrkky ongelman.
      Nämä "vomitoxin" myrkyt läpäisevät jopa etanoliprosessin, ja kerrotaan että
      mäskistä kuivatun "distillers grain" rehun myrkkypitoisuudet ovat olleet
      eräissä testeissä moninkertaiset siihen määrään verraten, missä esimerkiksi
      sika alkaa oksennella ruokansa.
      Maissin laatuongelmat ovat paikoin niin suuret että elevaattoreiden lastien
      hylkäysprosentit ovat olleet 15 -20 % luokkaa.

      Viljafutuurit nousivat Usassa.
      "Trend following" ryhmän rahastot olivat viime viikon lopulla Chicagossa
      35 144 futuurin verran short asemissa vehnän osalta.
      Tänään jatkettiin näiden syntien katumista ja rahastot olivat ostajina pörssiajan
      loppuun sakka.

      Soija tammikuu 10,10 maaliskuu 10,15
      Maissi joulukuu 4,02 maaliskuu 4,17
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,62 Kansas 5,60 Minneapolis 5,74
      maaliskuu------------5,83--------5,76-------------5,90
      toukokuu-------------5,96--------5,88-------------6,03
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 133,50
      maaliskuu 135,25
      toukokuu 137,25
      rapsi 276,25
      maissi 136,75

    • metsäveli

      Ukrainan vehnänvienti on pudottanut varastotason noin 11 milj. tonniin.
      Tämä oli tilanne marraskuun 1 päivän tasolla, eli noin 2 milj,. tonnia
      olivat vehnävarastot huvenneet kuukaudessa, koska lokakuun alun lukemat olivat
      13 milj. tonnia.
      Kun kauppa on vetänyt reipasta tahtia tässäkin kuussa, niin nyt ollaan sillä
      tasolla että Ukrainan oma kulutus riittää tyhjentämään varastot nollille
      ennen uuden sadon valmistumista.
      Nogger huomauttaa että tammikuussa on Ukrainassa presidentin vaalit,
      joissa vastakkain ovat venäjää fanittava Viktor Janukovits ja nykyinen
      länsimielinen presidentti.
      Tässä ihmettelen että ketä syytetään tammikuussa kun nälänhätä uhkaa ellei
      Ukrainaan aleta tuoda jo silloin huippuhintaista vehnää.
      Nogger vinoilee että bisnesväki vie nyt maasta kaiken mitä ei ole naulattu
      lattiaan, ja helvetin kiireellä.
      Arvelen että nämä paikalliset "räikkö räähkät" kavaltavat nyt isänmaansa itsenäisen
      tulevaisuuden.
      Tässä Noggerin näkökulma asiaan:
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/wheat-continues-to-pour-out-of-ukraine.html

      Usan maissisadon korjuu on tasossa 54 % ja soijan 89 %
      Sateet alkoivat uudelleen ja touhu on seis parhailla maissialueilla.
      Syysvehnän kylvöt ovat edenneet 90 % ja kylvöistä on noussut oraalle 77 %.
      Nain myöhäisistä kylvöistä ei Usassa suuria odoteta, ja miksi enää lainkaan
      yritetään, johtunee siitä että on ehditty tehdä toimitussopimus ensi kesän sadosta.

      vehnä ja soijafutuurit nousivat.
      Rahastot olivat edelleen ostajina.

      Soija tammikuu 10,29 maaliskuu 10,35
      Maissi joukukuu 4,02 maliskuu 4,17
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,74 Kansas 5,74 Minneapolis 5,82
      maaliskuu------------5,96--------5,90-------------5,98
      toukokuu--------------6,08--------6,02-------------6,10
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 134,75
      maaliskuu 136
      toukokuu 138
      rapsi 278
      maissi 136,75

    • metsäveli

      Hanki pellot peittää.
      http://earthobservatory.nasa.gov/IOTD/view.php?id=41295

      Runsas lumentulo peitti enimmät osat Kiinan vehnäalueesta, ja lunta
      tuli paikoin yli puoli metriä.
      Lumisateen määrä oli suurin sitten vuoden 1955 kertoo Kiinan hallinto,
      mutta ollaanko nyt lisäksi etuajassa jää kertomatta.
      Nesteeksi laskettuna tuli vettä 25-50 milliä.
      Minimi lämpötilat kävivät -5 -10 lukemissa ja paikoin oraat paleltuivat
      huolimatta lumipeitteestä.
      Tällainen suurialainen auringonvaloa heijastava peite muuttaa jo hieman
      paikallista ilmastoa, ja viime päivät on menty yöpakkasten ja nollakelin
      väliä.
      Onko tästä vehnälle enemmän hyötyä kuin haittaa, on paha sanoa.
      Kiinan syysvehnän kylvöt kärsivät kuivuudesta, ja satelliittikuvat kertovat
      että orastuminen oli ennen näitä sateita heiveröistä.
      Kiinan syysvehnä kylvetään lokakuun aikana ja lepotilaan se menee yleensä
      joulukuun puolivälissä, eli osa vehnästä ei ehtinyt oraalle lainkaan.
      Lumen sisältämä vesimääräkään ei ole kaikkialla suuri, mutta toisaalta
      normaalit talvikuukausien sateet ovat Kiinassa alle 10 milliä kuukautta kohden.
      Pelloilla on kyllä ollut vielä muutakin korjaamatonta satoa, ja kerrotaan että
      190 000 hehtaarin alalta kasvusto on "tuhoutunut", -mitä se nyt käytännössä
      merkinneekään.
      Aiemmin syksyllä Kiina kertoi onnistuneensa lisämään sademäärää kylvämällä
      kemikaaleja pilviin, mutta tämä säätapahtuma on planeetan tekoa.
      Seuraavassa artikkelissa epäillään aina -17 asteen pakkasten voivan
      vahingoittaa vehnän oraita.
      http://en.ce.cn/National/Local/200911/11/t20091111_20390711.shtml

      Noggerin tutkaan on ajautunut reuterin artikkeli joka kertoo Ukrainan
      ja Venäjän vehnää vaivaavan "suni bug" ongelman laskeneen merkittävästi
      viime kesän laatua.
      Tämä lentävä peli munii tähkään, ja syntyvä toukka erittää entsyymiä,
      mikä taas hajottaa vehnän gluteenia, eli sitko häipyy.
      Viime satokauden aikana Egypti pysäytti muutaman laivauksen joissa oli
      tätä ongelmaa.
      Nyt on voimassa jyrkkä ukaasi ainoastaan 1 % ötökkävahingon sallimisesta.
      Artikkeli taas kertoo että Venäjän vehnällä on keskimäärin 2,6 % saaste.
      Ukrainan vehnällä taas tauti on 4,6 % luokkaa, ja pahimmin saastuneet
      viljaerissä vaurio on 80 % luokkaa.
      Kovin tuntuu merkilliseltä ottaen huomioon vaikkapa Ukrainan vehnän
      huiman menekin tällä kaudella.
      Empä tiedä sitäkään kuinka tämä vaurio käytännössä määritellään.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/bug-damage-problem-in-black-sea-wheat.html

      Nogger on koonnut myös selvityksen Intian vehnänostoista Australiasta.
      Vehnäntuonti oli eräänlainen kokeilu jossa testattiin Intian viranomaisten
      sallivuutta vehnän laadun ja rikkakasvien siemenpitoisuuden suhteen.
      Tuonti tapahtui konteissa ja Nogger arvelee että vehnä oli ajettu puhdistusprosessin
      läpi.
      Epävarmuus vehnän hyväksymisestä oli sitä luokkaa että hinnassa oli 24 taalan
      riskilisä, ja hintataso Intiaan laivattuna oli 300-315 dollaria tonnilta.
      Paikalliset myllyt koettavat saada Intian lieventämään tuontivehnän laatuvaatimuksia,
      koska tuontivehnän käyttö on niille nyt edullista noillakin hinnoilla, varsinkin
      kun ottaa huomioon Intian kotimaisen vehnän huonon laadun.
      Nogger kertoo vehnän sisältävän 5-6 % pilaantunutta tavaraa.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/first-imported-wheat-shipments-clear.html

      Australian konteissa tapahtuva vehnänvienti sai alkunsa kun vehnäkauppaa
      alettiin vapauttaa aiemmin keskitetysti hoidetulta kannalta.
      Konteissa tapahtuva vienti sallittiin jo siirtymäaikana, ja eräät farmareiden
      osuuskunnat hankkivat laitteet joilla kontin täyttö onnistuu, ja aloittivat
      vehnän viennin.
      Kontti kipataan pystyasentoon, ja vilja valutetaan sisään, - ei onnistu
      kevyillä vehkeillä.

      Bangladesh osti alkuviikolla 100 000 tonnia vehnää Ukrainasta ja asetti
      uuden ostotarjouksen 60 000 tonnin erästä.

      Viljafutuurit laskivat hieman rahastojen ostaessa aamupäivällä ja myydessä
      lopussa vauhdikkaasti.
      Onnistuuhan junttaus noinkin, mutta nyt jäi työsaavutus työnsankareilta normien
      alle.

      Soija tammikuu 10,27 maaliskuu 10,33
      Maissi joulukuu 3,98 maaliskuu 4,13
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,66 Kansas 5,65 Minneapolis 5,70
      maaliskuu------------5,88--------5,80-------------5,86
      toukokuu-------------5,99---------5,92-------------5,97
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 134,25
      maaliskuu 135,75
      toukokuu 137,50
      rapsi 280
      maissi 136,25

    • metsäveli

      Viikolla 6-12 myytiin usasta vehnää 362 400 t. ja laivattiin 486 900 t.
      Kesäkuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 14 milj, tonniin, mikä
      on 58,7 % USDA:n uusimmasta myyntiarviosta.
      Myydystä vehnästä oli laivattu 10 milj. t. ja laivaamatta oli 3,9 milj. t.

      Maissia myytiin 352 900 tonnia ja laivattiin 683 200 t.
      Maissin myyntimäärä kasvoi 18,6 milj. tonniin mkä on 35 % myyntiarviosta.
      Jo myydystä maissista oli laivaamatta 9,5 milj. tonnia.

      Soijaa myytiin 1,349 400 milj. tonnia ja laivattiin 1,724 200 milj. t.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myyntimäärä kasvoi 26 milj. tonniin, mikä
      on 73,2 % USDA:n uusimmasta myyntiarviosta.
      Myydystä soijasta on enimmät osat laivaamatta, eli 17 milj. tonnia.
      -------

      Australiassa El Nino säätyyppi rasittaa edelleen maataloutta, -linkin sää ja
      maatalousraportti tulee linjaan sen kanssa mitä satelliittikuvat ovat kertoneet.
      Nythän myös Victorian osavaltio on alkanut ilmoitella vähentyneistä satotoiveista.
      Etelä-Australia on nyt ainoa vehnäalueista joka ei vielä ole ilmoittautunut tähän
      joukkoon.
      http://www.martellcropprojections.com/elninonov18.html

      Seuraava sääkartta näyttää sateet välillä 1 - 19 marraskuuta, eli kuivaa on ollut.
      http://www.bom.gov.au/cgi-bin/silo/rain_maps.cgi?map=contours&variable=totals&area=aus&period=cmonth®ion=aus&time=latest

      ABARE julkaisi marraskuun alussa katsauksen viljojen näkymistä, -tässä ei ole kyse
      "virallisesta" satoarviosta.
      Katsauksessa mainitaankin pohjana olevan lokakuun 23 päivä julkaistun ABARE:n satoarvion,
      eli luvut pohjaavat kuukauden vanhoihin tietoihin.
      Tässä satonumerot vehnän osalta:
      NSW
      -------6,3
      Victoria--2,7
      W-A-------8,7
      S-A-------3,5
      yht.-----21,2
      Katsauksesta puuttuu Queenslandin tiedot, eli jotain 1-1,5 milj. t.
      Australian vehnäsadoksi siis ennustettiin 22 - 23 milj. tonnia.
      Nythän on jo pudotettu NSW:n lukemia 4,5 milj. tonniin, eli miinusta 1,83 milj. t.
      Kun lisäksi vähennetään hieman Lansi-Australian luvuista, sekä nyt Victorian ja
      Etelä-Australian parhaillaan kutistuvan vehnäsadon lukemista, ollaan noin
      18- 19 milj. tonnin kokonaissadon määrässä.
      USDA:n tuutilullassa luvattu Australian vehnänvienti jäisi siten 6-7 milj. tonnia
      vähäisemmäksi.
      Nytpä pitää hieman kehua USDA:a, se kun huomasi että Australian varastoluvuissa
      oli ilmaa ja korjasi niitä viimeisessä raportissaan lähes saman verran kuin
      tuossa "Australian varastot" katsauksessa metsäveli-riepu saarnaili.
      Tässä linkki ABAREn tiedotteeseen:
      http://www.abare.gov.au/interactive/09_SeriesPapers/Grains.2/

      Egypti osti 175 000 tonnia vehnää josta 55 000 t. saksalaista hintaan 198,75
      dollaria tonnilta.
      Ranskan osuus kaupasta oli 60 000 t. ja Venäjän 60 000 tonnia.
      Linkin artikkelista löytyy taulukko joka kertoo Egyptin ostohistorian syyskuulta
      alkaen.
      Ostohinnat ovat tänä aikana nousseet noin 30 dollaria tonnilta.
      http://www.agrimoney.com/news/aggressive-prices-help-german-wheat-win-order---1013.html

      Tuossa artikkelissa mainittin myös Usalainen myyntitarjous Egyptin ostotarjoukseen.
      Se saattoi olla myös ainoa, koska Egyptin edellinen ostotarjous sai samanlaisen
      kiinnostuksen Usassa.
      Näyttää että usalaiset viljakaupan jättiyritykset eivät tarjoa vehnää myytäväksi
      entisellä innolla.
      No miksi eivät?
      Farmarit eivät myy vehnää junttahinnoilla, ja ne vehnämäärät jotka nämä yritykset
      saavat aiemmin tehtyjen toimitussopimusten perusteella, kannattaa pitää itse,
      koska on jo selvää että hinnat tulevat edelleen nousemaan.
      Pörssin käyttäytyminen kantaa samalla vettä näiden suuryritysten kaivoon, koskapa
      vaatimattomat vientimäärät ovat aiheena futuurihintojen laskemiselle.

      Markkinoilla on jo ollut puheita kilpailijoiden vehnävarojen ehtymisestä, ja
      on povattu usalaisen vehnän kysynnän kasvavan myyntikauden toisella puoliskolla.

      Soija tammikuu 10,39 maaliskuu 10,44
      Maissi joulukuu 3,95 maaliskuu 4,10
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,62 Kansas 5,61 Minneapolis 5,68
      maaliskuu------------5,84--------5,76-------------5,85
      toukokuu--------------5,95--------5,88-------------5,96
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 133,50
      maaliskuu 135
      toukokuu 137
      rapsi 280
      maissi 136

    • metsäveli

      Tänään tuli julki ensimmäiset arviot vähentyneistä Australian satotoiveista.
      Commonwealth Bank of Australia pudotti vehnäsadon ennustettaan vaatimattoman
      0,7 milj. tonnin verran, ja arvaa nyt sadoksi 21,6 milj. t.
      Profarmer Australia ennustaa 20,9 milj. tonnin vehnäsatoa, jossa on 1 milj. tonnia
      vähennystä aiempaan.
      Kuukauden vanha ABARE:n ennuste oli 22,7 milj. t., ja USDA:n lokakuun alun ennuste
      23,5 milj. tonnia.
      Näitä ennustuksia tulee vielä lisää, ja vehnäsato päätyy alle 20 milj. tonnin lukemiin.
      Tänään löytyi netistä sellaistakin tarinaa, että viimeksi kylvetty vehnä olisi
      paikoin kokonaan menetetty, ja syynä tähän kerrottiin päälle 40 asteen lämpötilat.
      Korkeimmat lämpötilat menivät päälle 45 astetta, ja eräitä ennätyksiäkin rikottiin.

      Etelä-Australiassa säärintaman yhteydessä tapahtunut salamointi sytytti joukoittain
      tulipaloja, ja seuraavan linkin kuvassa palaa vehnäpelto.
      Ukkosen yhteydessä ei saatu muutamaa milliä enemmän sadetta, ja enimmät alat jäivät
      aivan kuiville.
      http://www.abc.net.au/rural/news/content/200911/s2748545.htm
      Tässä vielä maksimilämmöt, ja kuten näkyy, muutamassa kohdassa vehnäaluetta on
      menty yli 45 asteen tason.
      http://www.bom.gov.au/cgi-bin/silo/temp_maps.cgi

      Intian riisinostojen povataan nousevan 5 milj. tonniin, koska myös tammikuussa korjattavan
      riisisadon näkymät huonontuivat etelä Intian tulvien takia.
      Kun otetaan vielä huomioon että Intian riisinvienti, mikä on ollut vuosittain
      noin 5-7 milj. t., - puuttuu nyt markkinoilta, markkinoiden tasapaino järkkyy yli
      10 milj. tonnin verran.
      Filippiinit taas menetti noin 1,5 milj.tonnia riisisadostaan myrskyjen takia, ja sen
      povataan vielä noin 3 milj. t. riisiä.
      Näitä määriä ei kyllä löydy markkinoilta, ja ranttaliksi menee.
      http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601012&sid=aVGzJMnEDiIQ


      EU:n vehnänvienti on nyt lukemissa 6,8 milj. tonnia, kun samaan
      aikaan viime vuonna oli vientilisenssejä myönnetty 6,9 milj. tonnin verran.
      Tällä viikolla myönnettiin vientilupa 156 000 tonnin vientimäärälle.

      Eräs markkinaguru ennustaa ohramarkkinoiden poksahtavan, ja 200 puntaa tonni
      saisi jo ennen joulua.
      Tässä noggerin humoristinen kommentti:
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/barley-market-will-soon-be-on-fire.html

      Tänään kuitenkin oli jo näkyvissä hieman "heikkoja signaaleja", mitkä ainakin
      viittaavat samaan suuntaan.
      Meksiko osti Usasta maissia peräti 495 000 tonnia kuluvan kauden toimituksiin, ja
      lisäksi 275 000 tonnia seuraavan kauden maissia.
      Tämähän sinänsä oli ennustettavissa Meksikon huonon maissisadon takia, mutta
      signaali liittyy kaupan yhteydessä hälistyyn "vomitoxin" ongelmaan.
      Jos Usan vientiin liikenevässä osuudessa alkaa olla ongelmana homemyrkyt, niin
      kuka sitä ostaa?
      Jos näin käy, tulee planeetan rehuviljojen kauppaan 20-30 milj. tonnin vajaus,
      mitä sitten yritetään paikata vaikka ohrasta tappelemalla.
      Saa nyt nähdä.

      Usan pörsseissä ei Australiasta puhuttu mitään, ja vehnäfutuureissa pieni lasku.
      Soija nousi.

      Soija tammikuu 10,46 maaliskuu 10,50
      Maissi joulukuu 3,91 maaliskuu 4,07
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,59 Kansas 5,56 Minneapolis 5,64
      maaliskuu-----------5,80---------5,72-------------5,81
      toukokuu-------------5,92--------5,83-------------5,92
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 133
      maaliskuu 134
      toukokuu 136
      rapsi 279,25
      maissi 135,25

    • metsäveli

      Argentiinassa saatiin sadetta paikoin runsaahkosti, ja kuivuudesta kärsineellä
      osalla Buenos Airesin ja La Pampan vehnä-alueesta 10-30 milliä.
      Uusia ennusteita vehnäsadosta on myös saatu, joista viljapörssin arvio on
      7,7 milj. tonnia, mikä on alle viimevuoden 8,4 milj. tonnin katolukemien.
      Syyksi kerrotaan hallat, kuivuus ja raesateet.
      Argentiinan maatalousministeriö on vähemmän toiveikas, ja ennustaa vain 7 milj.
      tonnin vehnäsatoa.
      Ministeriön lukujen mukaan paikallisten myllyjen vuosittainen tarve on 6,5 milj. t.
      Vientiin ei siten riittäisi ainakaan leipävehnää.
      Ministeriö kertoo maissin viljely-alan jäävän noin 12 % alle viime kauden, eli
      3 milj. ha.
      Viljapörssi latoo pöytään erilaiset luvut, ja arvioi maissille liikenevän vain
      1,87 milj. hehtaaria.

      Kanadasta on kerrottavissa lievästi parempaa, eli kuivat pakkassäät ovat sallineet
      sadonkorjuun jatkua, ja saattaa olla että enimmät saadaan talteen.

      Etelä-Australia ja Victoria sai viikonvaihteen aikana sadetta välillä 10-100 milliä.
      Vehnän sadonkorjuu vaikeutui, mutta tulipalot pysyvät nyt loitolla.

      NSW:n kuivuusalueet käsittävät nyt 73,6 % osavaltion pinta-alasta, ja loputkin
      ovat vähissä vesissä.
      Alueen maatalousasioista vastaava ministeri kertoo vehnän osalta, että 3,2 milj. ha.
      kylvettiin ja vain 2,6 milj. hehtaarin sato korjataan.
      Alueen vehnäsadon määrää pudotettiin jo aiemmin 4,5 milj. tonniin, mikä kylläkin saattaa
      olla optimistinen arvaus.

      NSW alueella on saatu kelpo satojakin siellä missä on satanut edes vähän.
      Linkin vehnä on kasvanut Liverpool plains alueella, ja farmari kertoo että
      satotaso oli huonoimmillaan 2,5 tonnia/ha, ja parhaat 4-5 t/ha.
      Lokakuun sateet olivat noin 50 milliä, ja saman verran saatiin jaksolla
      heinäkuun alusta syyskuun loppuun.
      Satelliittikuvista näkyy että alueella on myös kasteltuja peltoja, ja muutenkin
      vehnän värissä ei ole ollut havaittavissa vikaa.
      Alue löytyy NSW:n pohjoislaidalta kolmiomaisen synkänvihreän metsäalueen
      itäpuolelta, ja kun maat ovat parhaasta päästä, viljellään paljon muutakin
      kuin vehnää.
      Metsän tunnistaa nyt helposti pienehköstä punaruskeasta palo-alueesta.
      Tässäpä noin 3 viikkoa sitten kuvattua videokuvaa komeista maisemista.
      http://www.youtube.com/user/johndeere1993#p/a/u/2/_Gb0OdAZ1rk

      Chicagon pörssissä noteerattavan vehnän kylvöalan ennakoidaan jäävän 8,31 milj.
      acreen, kun se oli aiemmin 11,2 milj. acrea.
      Tämä siinä tapauksessa että kylvöt tehdään aiotun suuruisena, mikä ei ole
      todennäköistä.
      Tänään viljafutuurit ensin nousivat rahastojen ostaessa reiluhkosti, eli
      4000 futuuria vehnän osalta.
      Nousua säikähtäneet rahastot lopettivat ostot puolilta päivin, ja loppuaika meni
      nappikaupan merkeissä hintojen päätyessä eilistä alemmaksi.
      Shortanneet rahastot omistivat viime viikon lopulla 24 872 futuurin verran hatusta
      vedettyä vehnää, joten tappiota tulee lisää.

      Soija tammikuu 10,42 maaliskuu 10,47
      Maissi joulukuu 3,87 maaliskuu 4,03
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,57 Kansas 5,54 Minneapolis 5,64
      maaliskuu------------5,78--------5,70-------------5,81
      toukokuu-------------5,91--------5,81-------------5,93
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 134,5
      maaliskuu 135,5
      toukokuu 137,25
      rapsi 282

    • metsäveli

      USDA:n kenttäväkeä on tullut kehutuksi useaan otteeseen perusteellisesta ja useimmiten
      tarkasta raportoinnista.
      Pääkonttorin pönäkät täinpesät ovat sitten oma lukunsa.
      Nyt on taas aihetta hatunnostoon, kun USDA:n Kiinassa toimiva attasea rohkenee epäillä
      maan hallituksen propagandaa.
      Kiinahan on kertonut saaneensa ennätysluokkaa olevan vehnäsadon, huolimatta kuivuudesta,
      taudeista ja huonoista korjuusäistä.
      Attasea latoo vehnäsadosta tylyt lukemat, eli 106 milj. tonnia, kun kiinan ilmoitus on
      114,95 milj. t.
      USDAn virallinen arvio myötäilee totutusti Kiinan ilmoitusta, eli 114,5 milj. t.
      Maissisadon määrästäkin on riitaa, eli Kiina 163, USDA 155 ja attasea 150 milj tonnia.

      Se että Kiinan satoarviot ovat liioiteltuja, on täysin kiistatonta, ja usean paikallakin
      käyneen ryhmän vahvistama.
      Myos eräät Kiinassa toimivat alan yrittäjät ovat asian todenneet.
      Kiinan hallitus toimii kylläkin juuri niin kuin on viisasta toimia, eli ei pidä päästää
      hamtrausta valloilleen.
      Ristiriita propagandan ja todellisuuden välillä on attasean arvion mukaan 22 milj. tonnia,
      kun otetaan mukaan ainoastaan vehnä ja maissi.

      Nogger huomauttaa että kun noin 10 % Kiinan sadosta ei ole tässä maailmassa, niin onko
      sama ollut käytäntö aiemminkin?.
      Ompa kyllä piipittää metsäveli, - pari vuotta sitten Kiinassa oli paha keväthalla, ynnä
      muuta vaivaa.
      Eräs Kiinan hallinnon edustaja kertoi vehnäsadon jäävän noin 96 milj. tonniin.
      Sitten ei vähään aikaan kerrottu mitään, mutta lopulliseksi sadoksi saatiin kynää
      pyöräyttämällä 105 milj. tonnia.
      Nogger jatkaa vielä asiasta ihmettelemällä Kiinan varastomäärien luotettavuutta.
      Jos vuosittain paisutellaan satoa, niin kumulatiivinen varastojen kasvu on luonnollinen
      seuraus.
      Kun Kiinan varastomäärät ovat täydestä arvosta planeetan viljataseessa, niin on
      pelottava ajatus niiden osoittautuminen olemattomiksi.

      Nogger vinoilee lopuksi suunnilleen että nou hätä, vaikka Kiina valehtelisikin,
      niin loput kyllä puhuu varmastikin totta, ja vehnää on ja paljon.
      Kelläs olikaan seuraavaksi suurimmat vehnän mahtivarastot, mikäs se nyt oli,
      yikes! sehän oli Intia.
      Onkopa joku kuullut keisarin uusista vaatteista, lopettaa Nogger.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/chinese-crop-estimates-grossly.html
      Tässäpä vielä attasean raportti:
      http://gain.fas.usda.gov/Recent%20GAIN%20Publications/Commodity%20Market%20Update_Beijing_China%20-%20Peoples%20Republic%20of_11...


      Usan maissisadosta on korjattu 68 % ja säät ovat muuttumassa uudelleen myrskyisiksi
      ja vettä sekä lunta on luvassa runsaasti.
      Yöpakkasen vaurioittama maissi ei vaan kuivu pellolla, ja kun kosteana varastointi
      ei käy päinsä, rajoittaa korjuun etenemistä kuivureiden puute.
      Normaalisti maissi säilyy ilman varsinaista kuivausta tuuletetuissa siiloissa.
      Soija on kuivunut paremmin ja sadonkorjuu on 94 % lukemissa.
      Sekä soija että maissi ovat kärsineet laatutappioista, ja viljelijöiden taloudellinen
      tilanne alkaa olla kestämätön.
      Paikalliset käyttäjät ovat alkaneet vaatia maissin ja "distillers grainin" testausta
      vomitoxin myrkkyjen varalta, ja arvelen että vehnän käyttö lisääntyy ainakin siipikarjan
      ja sikatalouden osalta.
      Mistään ennätyssadosta ei pitäisi enää puhua mitään, sadon käyttökelpoinen osuus
      ei ole ennätysluokkaa, ja varsinkin vientikelpoinen tavara käy vähiin, koska
      Usan omat kuluttajat pyrkivät ostamaan parhaat päältä.
      Soijan käyttäjät, eli puristamot ovat rajoittaneet käyttöään seisokein, koska
      eivät ole halunneet kilpailla laivauksiin tarvittavan tavaran kanssa.
      Tilannehan pääsi näiden kannalta peräti pahaksi, kun viejät alkoivat maksaa 2,5
      taalaa bushelilta yli pörssihintojen.
      Nyt on sadonkorjuun etenemisen kautta alennushintoja toivoneiden suunnitelmat
      menneet ketuille, ja soijarouheen sekä öljyn käyttäjiä uhkaa pula.
      Jossain vaiheessa on pakko tunnustaa tosiasiat ja aloittaa tavarasta kilpaileminen,
      tai sitten lyödä pillit pussiin.

      Soija nousi, maissi ja vehnä laskivat.
      Hintojen nousun pelästyttämät rahastot olivat nyt poissa, ja myyntiaikeissa
      markkinoilla olleet hyppäsivät nyt pahasti tyhjään mäkeen.
      Usassa ollaan nyt kylläkin jo lomatunnelmissa, "kiitospäivän" ollessa torstaina, eli
      mellakka saattaa siirtyä ensi viikkoon.

      Soija tammikuu 10,46 maaliskuu 10,52
      Maissi joulukuu 3,76 maaliskuu 3,92
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,33 Kansas 5,29 Minneapolis 5,40
      maaliskuu------------5,53--------5,45-------------5,58
      toukokuu-------------5,66--------5,57-------------5,71
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131,75
      maaliskuu 133,25
      toukokuu 135,50
      rapsi 279
      maissi 135,50

    • metsäveli

      Argentiinan vitsaukset vaan lisääntyvät, nyt on vehnän kimppuun käymässä
      heinäsirkat, ja ilmavoimien apua on luvassa.
      Empä kyllä paljon laske tämän vaikuttavan,- mistäpä tähän hätään kaavitaan
      myrkyt, joita tarvitaan erittäin suuret määrät.
      http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601086&sid=aJm30yeIQl34

      Australian vehnän hinnat ovat alkaneet nousta, ja syyksi kerrotaan äskettäiset
      sateet jotka aiheuttavat sato sekä laatutappioita.
      Lisäksi farmarit eivät myy vaan näkevät jo että satotaso putoaa mainostetusta,
      ja mitään viljavuorta on turha pelätä.
      Linkin viljakauppias jo tunnustaa että viljan varannot olivat jo tiukalla,
      ja sateen tuomat satotappiot tähän päälle kärjistää tilannetta lisää.
      http://www.abc.net.au/rural/news/content/200911/s2752946.htm

      Nogger on etsinyt näkösälle venäjän viljojen vientihintoja.
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/11/russian-grainoilseed-prices_24.html

      Egypti osti 300 000 tonnia vehnää, josta 240 000 Venäjältä ja 60 000 t.
      Ranskasta.
      Venäjän hinta oli 198,65 dollaria tonni, ja Ranskan 210 dollaria.
      Egypti on lisäksi ilmoittanut että se ei aio ostaa vehnää Ukrainasta.

      Irak osti Usasta 100 000 tonnia vehnää.

      Japani osti 106 000 t. vehnää josta 85 000 t. Usasta.
      Japanin vehnän ostot laahaavat jäljessä viimevuodesta jolloin oli tähän mennessä
      ostettu 3,91 milj. tonnia.
      Nyt tällä Japanin huhtikuun alusta alkaneella ostokaudella on ostettu vasta 2,82 milj. t.
      Asia on outo siitäkin syystä että Japanin oma vehnäsato epäonnistui sateisuuden
      takia, ja jotain 0,5 milj. t. lisäystä ostotarpeeseen on arvioitu.
      Ilmeisesti USDA:n tuutilulla on nukuttanut japanilaiset umpiuneen.

      viljafutuurit nousivat.
      Rahastot olivat taas ostopäällä, ja vehnää ostettiin 3000 ja maissia 6000 futuuria.

      Soija tammikuu 10,54 maaliskuu 10,60
      Maissi joulukuu 3,92 maaliskuu 4,08
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,50 Kansas 5,46 Minneapolis 5,51
      maaliskuu------------5,71--------5,63-------------5,70
      toukokuu-------------5,84--------5,75-------------5,82
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 133,25
      maaliskuu 134,75
      toukokuu 136,50
      rapsi 281,75
      maissi 135,75

    • metsäveli

      Vehnän laatu on tullut ongelmaksi planeetan normaalin ruokahuollon kannalta.
      Asiaa ei yhtään auta äskettäiset sateet Etelä-Australian ja Victorian alueella.
      Linkin artikkeli arvelee että jopa tähkässä itäminen tulee ongelmaksi.

      Länsi-Australiassakin on ollut sateista ja viljan vastaanotto-määrät ovat
      olleet viime vuoden tason alapuolella.
      Tähän on ollut syynä myös kuivuuden alentama satotaso, sekä farmareiden kieltäytyminen
      myynnistä pilkkahintojen takia.
      Yleinen vaikerrus on viljakauppiaiden taholta että laivauksiin ei tahdo saada
      täytettä.
      Artikkeli kertoo Australian sadonkorjuun edenneen 40 % tasolle.
      Vieläkin näytetään uskovan että tulossa oli runsas sato, joka nyt loppumetreillä
      kutistuu määrältään ja laadultaan huonoksi.
      Satelliittikuvat sekä sademäärät kuitenkin kertovat että mitään loistosatoa ei
      ole ollut missään vaiheessa tulossa, ja kyseessä on ollut koko ajan tiedonpimittäjien
      junttapuheet.
      Australianjussit näyttävät nyt keskisormea tyyliiin: "juttele sinä vaan, kyllä
      sinut tunnetaan", ihan kuin suomipoika "moskovan tiltulle".
      http://news.alibaba.com/article/detail/agriculture/100206858-1-australia-wheat-crop-threatened-rain%252C.html


      Tässä esimerkki siitä miten pienetkin epäilykset pyyhkäistään sivuun kun kerran kaikki
      sanoo että "bumber harvest" on tulossa.
      Tämä video on marraskuun alun päästöjä, ja sen jälkeen lähes kaikki on mennyt alamäkeä.
      http://abc.gov.au/news/video/2009/11/06/2735962.htm

      IGC näkyy ennustavan planeetan vehnän kylvöaloihin 1,5 milj. hehtaarin vähennystä.
      http://www.agrimoney.com/news/world-wheat-plantings-to-fall-by-1.5m-hectares--1044.html

      Usan pörssit olivat torstaina lomalla.
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131
      maaliskuu 132,75
      toukokuu 134,25
      rapsi 280,59
      maissi 135

    • metsäveli

      Viikolla 13-19 myytiin Usasta vehnää 351 200 t. ja laivattiin 416 100 tonnia.
      Lisäksi myytiin seuraavalla kaudella laivattavaksi 42 400 tonnia.
      Kuluvan kauden myynnit kasvoivat 14,3 milj. tonniin, mikä on 60,4 % myyntiarviosta.
      Toukokuun loppuun ulottuvan kauden myyntiarvio täyttyy 9,4 milj. tonnin myynnillä.

      Maissia myytiin 1,223 600 milj. tonnia, ja laivattiin 627 900 tonnia.
      Lisäksi myytiin seuraavan kauden laivauksiin 402 900 tonnia.
      Maissin myynnit kasvoivat 19,9 milj. tonniin, mikä on 37,3 % myyntiarviosta.


      Soijaa myytiin 1,135 300 milj. t. ja laivattiin 2,434 500 milj. tonnia.
      Soijan myynnit kasvoivat 27 milj. tonniin, mikä on 76,2 % myyntiarviosta.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myyntiarvio täyttyy 8,4 milj. tonnin myynnillä.


      Venäjän maatalousministeri ilmoittaa että viljasato päätyy 93 milj. tonniin.
      Uutisesta on toinenkin versio jossa kerrotaan sadon olleen 95 milj. t.
      Vehnää tästä määrästä olisi 58 milj. t.
      Viljasadon kokonaismäärä jää 15 milj. tonnia viime vuotta pienemmäksi.

      Buenos-Airesin viljapörssi pienensi viikon vanhaa arviotaan Argentiinan vehnäsadosta
      7,5 milj. tonniin, eli 0,2 milj. t. miinusta.
      Satoa kerrotaan korjatun noin 20% vehnäalasta.

      National Australia Bank laski arviotaan vehnäsadosta 2 milj. t., ja arvaa sen
      päätyvän 21 milj. tonniin.
      Victorian kaatosateet ovat aiheuttaneet pahaakin jälkeä vehnäpelloilla.
      Kova tuuli ja lähes vaakasuoraan pyyhkivä sade sekä pahimmillaan myös rakeet
      tekevät tasaista jälkeä.
      Sateita on luvassa lisää.

      Usan futuurikaupassa maissi nousi, muissa vähän laskua, paitsi Minneapoliksen kevätvehnä
      jossa pieni nousu.
      Soija tammikuu 10,53 maaliskuu 10,58
      maissi joulukuu 3,97 maaliskuu 4,13
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,48 Kansas 5,42 Minneapolis 5,53
      maaliskuu------------5,69--------5,59-------------5,70
      toukokuu-------------5,82--------5,71-------------5,83
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131,25
      maaliskuu 133,25
      toukokuu 134,75
      rapsi 280

    • metsäveli

      Pohjois-Afrikassa on kehittynyt vehnäsatoa vähentävä kuivuus.
      Pahimmin ollaan vähissä vesissä Marokossa, jossa kylvöjä on pitänyt
      siirtää siinä mitassa että nyt aletaan olla ohi kylvöajasta.
      Ennakoitu kylvöala jää nyt saavuttamatta.
      Satelliittikuvat kertovat että vehnää on kylvetty vähän, taikka kylvöt vain
      eivät ole orastuneet.
      Siellä missä on voitu kastella oraat ovat vielä hyvässä kunnossa.
      Kasteluvettä ei Marokossa riitä vehnälle kuin ensiapuun, ja katovuodet ovat
      toistuva vaiva.

      Satelliittikuvista on tullut jauhetuksi runsaasti, mutta miten niitä parhaiten
      voi hyödyntää on jäänyt selittämättä.
      Tässäpä yksi tapa:
      Tallennetaan kaksi kuvaa eri vuosilta, mutta muuten samalta ajalta,- pari viikkoa saa
      olla eroa.
      Tehdään kuvaparista kansio "omiin kuvatiedostoihin", ja veivataan esille "esikatselu".
      Nyt sitten vain vaihdellaan kuvia edestakaisin kuvaruudulla.
      Kaikki muutokset oikein ponnahtavat esille, kuten pinta-alojen muutokset, kasvuston värit,
      ja patoaltaiden vesitilanne.

      Tuossa alussa kerrottu Marokon huono tilanne paljastuu erittäin tehokkaasti.
      Tämä menetelmähän on käytössä tähtitieteessä ja tiedustelun käytössä, kun pitää
      löytää pieniä muutoksia suuresta määrästä dataa.

      Usan viljafutuurit nousivat alun takistelun jälkeen ja päätyivät huipun tuntumaan.

      Soija tammikuu 10,60 maaliskuu 10,66
      Maissi joulukuu 4,02 maaliskuu 4,17
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,67 Kansas 5,60 Minneapolis 5,69
      maaliskuu------------5,88--------5,75-------------5,87
      toukokuu-------------6,00---------5,86------------6,00
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131,50
      maaliskuu 133,25
      toukokuu 135
      rapsi 282
      maissi 135,50

    • metsäveli

      Intian ruokahuollon kireä tilanne on johtanut kuluttajahintojen nopeaan nousuun.
      esimerkiksi viikolla joka päättyi 14 marraskuuta, oli elintarvikkeiden hintojen
      nousu 15,58 %, ja edellisen viikon lukemat olivat 14,55 %.
      Eniten on noussut perunan hinta, eli 151 % viime maaliskuusta.
      Kokonaisuudessaan inflaatio on ollut vuositasolla noin 10 %, joten kyse on
      puhtaasti "agflaatiosta".
      http://www.hindustantimes.com/rssfeed/global-economy/India-s-food-inflation-jumps-to-15-58-pc/Article1-480353.aspx

      Usan maissisadosta on nyt korjattu 79 % ja soijasta 96 %, -no näin ainakin
      USDA arvioi.
      Normaalisti vain 3 % maissista on tähän aikaan pellolla, -nyt 21 %
      Syysvehnän kylvöt taas arvioidaan 96 % suoritetuiksi, ja enimmät aiotuista
      kylvöistä on kylvämättä pohjoisessa, eli Illinois 92 %, Indiana 93 %,
      ja Missouri 69 %.
      Jos missä, niin kylvöalojen arvioinnissa USDA on huonoimmillaan, joten pitänee
      luvut ottaa vain suuntaa antavina.

      Martellin sivulla on taas kelpo kokoelma planeetan ongelmakohteista, ja
      seuraavassa suomennoksen sekaista kommentointia:

      Meksikon huonosta maissisadosta on ollut aiemmin jo puhetta, ja nyt arvioidaan
      sen jäävän 10 % viime vuoden tasosta.
      Meksiko on ostanut jo runsaasti maissia Usasta, ja viimeisen vientiraportin määrästä
      peräti 52 %
      Sama tahti on jatkunut edelleen, ja lisäksi on varmisteltu ruokahuoltoa ostamalla
      myös ensi vuoden syyskuulta alkavan kauden satoa.

      Kiinan maissisadon määrää on arvioitu monelta taholta Kiinan ja USDAn lukuja pienemmiksi.
      Niinkin alhainen kuin 144,37 milj. t. löytyy.
      Määrä on niin pieni että povataan maisin riittävyyden jäävän vajaaksi ennen uutta
      satoa.
      Tuleeko Kiina myös maissin ostajaksi, vaiko purkaa varastonsa vähiin jää nähtäväksi.

      Linkin artikkeli povaa myös vaikeuksia Usan vasta kylvetylle syysvehnälle, johtuen
      kehittymättömästä juuristosta.
      Juuriston kehitys taas jää vajaaksi koska kylmät säät siirtävät vehnän lepotilaan.
      http://www.martellcropprojections.com/home.html

      Chicagossa vehnäfutuureja shortanneet rahastot olivat viime viikon lopulla
      vielä 19 915 futuuria short asemissa.
      Tiistaina pelurit odottelivat rahastojen tulevan ostajiksi oikein joukolla,
      mutta sehän olisi nyt tullut kalliiksi.
      Niimpä siirrettiin suunnitelmien toteuttamista myöhäisemmäksi.
      Vehnäfutuureista kylläkin tehtiin enimmät kaupat eilistä korkeampiin hintoihin,
      mutta lopussa oli sitten luopumishenki vahvempi.

      Soija tammikuu 10,59 maaliskuu 10,66
      maissi joulukuu 3,99 maaliskuu 4,14
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,62 Kansas 5,56 Minneapolis 5,67
      maaliskuu------------5,84--------5,71-------------5,84
      toukokuu-------------5,96---------5,83------------5,95
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 132,25
      maaliskuu 134
      toukokuu 136
      rapsi 283,50
      maissi 136,75

    • metsäveli

      Usan syysvehnä on menossa lepotilaan keskenkasvuisena, ja nyt povataan että
      näin käy Kansasia ja Oklahomaa myöten.
      Kansasissa jäivät lisäksi syyskylvöt kesken sateiden takia, mutta vehnänoraat
      ovat kyllä keskimääräistä parempikuntoisia.
      Tässä sääennuste:
      http://www.accuweather.com/news-story.asp?partner=accuweather&traveler=0&article=2

      Venäjällä on herättänyt ihmetystä puheet vehnän suuresta "suni bug" vikaisuudesta.
      SovEcon puljun edustaja on kirjelmöinyt asiasta, ja näyttääpä että hemmo on ainakin
      osittain oikeassa.
      Todistus venäläisen vehnän paremmuudesta esimerkiksi Ukrainan vehnään verraten, nojaa
      siihen että Venäjällä suurehko osuus vehnästä on kevätvehnää, mikä kasvatetaan
      paljolti Siperiassa.
      Siperian pakkasten kerrotaan pitävät hyönteiset vähälukuisina.
      Joopa, mutta kyllähän vehnää kasvatetaan myös aivan Ukrainan naapurissa, ja aiempaa
      merkittävästi enemmän kasvatetaan syysvehnää.
      Volgan alueellakin osuus on jo 40 %.
      http://www.agrimoney.com/feature/letter-russian-wheat-clear-of-insect-damage--53.html

      Tässä vielä saman asian kommentointia:
      http://www.agrimoney.com/news/claims-wrong-of-bug-damage-to-russian-wheat--1063.html

      Usan futuuripösseissä eilisen hintojen laskun vauhdittajina olivat rahastot
      jotka myivät useita tuhansia vehnä-ja muita futuurejaja sama jatkui tänään.
      Eipä enää entinen junttakomento mene läpi, koskapa lasku jäi vähäiseksi.

      Soija tammikuu 10,34 maaliskuu 10,41
      Maissi joulukuu 3,91 maalikuuu 4,03
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,54 Kansas 5,51 Minneapolis 5,63
      maaliskuu------------5.76--------5,56-------------5,80
      toukokuu-------------5,88--------5,77-------------5,91
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131,50
      maaliskuu 133,50
      toukokuu 135,25
      rapsi 280,75
      maissi 136,50

    • metsäveli

      Viikolla 20-26 myytiin usasta vehnää 390 700 tonnia ja laivattiin 385 500 t.
      Kesäkuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 14,7 milj. tonniin, mikä
      on 62 % kaudelle arvioidusta myynnistä.
      Myyntiarvio täyttyy 9 milj. tonnin myynnillä.

      Maissia myytiin 659 000 tonnia ja laivattiin 879 500 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 20,5 milj. tonniin, mikä
      on 38,5 % myyntiarviosta.
      Myydystä maissista oli laivattu 10,6 milj. t. ja laivaamatta oli 9,9 milj. t.

      Soijaa myytiin 722 600 ja laivattiin 1,363 700 milj. tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 27,8 milj. tonniin mikä
      on 78 % kaudelle arvioidusta myynnistä.
      Myyntiarvio täyttyy 7,7 milj. tonnin myynnillä.
      Myydystä soijasta oli laivattu 12,6 milj. tonnia ja laivaamatta oli 15,1 milj. t.

      Vientikaupat tehtiin vakioasiakkaiden kanssa, - poikkeuksena kuitenkin Brasilian
      23 800 tonnin vehnänosto.
      -----------


      Kanada nosti satoarviotaan kautta linjan ja näkee vehnäsadoksi 25,5 milj. t.
      No kaurasato kylläkin arvioidaan alemmaksi.
      Rypsisadoksi arvioidaan 11,8 milj. t.

      Marketskeptics sivustolta löytyy tiedot Usan ruokakuponki ohjelman suruudesta.
      Tässä ylhäisessä isänmaassa joka kahdeksas kansalainen elää avustuksen varassa,
      ja lapsista joka neljäs.
      http://www.marketskeptics.com/2009/12/food-stamps-at-record-highs-in-us.html

      Usassa on julistettu maatalouden tuhoalueeksi kohta puolet koko valtakunnasta.
      Ja satohan oli ennätyksellinen.
      http://www.marketskeptics.com/2009/12/more-ag-disaster-areas-emergency-aid.html

      Marokossa on tehty päätös pienentää vehnän tuontimaksua, mikä oli peräti 135 %.

      Egypti osti 240 000 tonnia vehnää, josta 180 000 Venäjältä ja 60 000 Saksasta.

      Soija tammikuu 10,47 maaliskuu 10,54
      maissi joulukuu 3,85 maaliskuu 4,00
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,49 Kansas 5,48 Minneapolis 5,61
      maaliskuu------------5,71--------5,62-------------5,77
      toukokuu-------------5,84--------5,73-------------5,90
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 132
      maaliskuu 134
      toukokuu 135,50
      rapsi 280,50
      maissi 136,75

    • metsäveli

      Martell crop projectons sivulla kerrotaan että Argentiinan vehnäalueella käynyt
      yöpakkanen on aiheuttanut pahaa vahinkoa.
      Monet farmarit ovat jo päästäneet karjan laiduntamaan vehnää, koska jyväsato ei
      kata korjuun kustannuksia.
      Viljapörssi ei ole vielä muuttanut viimeisintä 7,5 milj. tonnin arviotaan, mutta
      "lisävähennykset ovat odotettavissa".
      Tämä veisi jo vehnäsadon pienemmäksi kuin on Argentiinan oma kulutus.
      Argentiina on voinut normaaliaikoina viedä vehnää noin 15 milj. tonnia.
      http://www.martellcropprojections.com/home.html

      Australiassa Victorian alueen tappohelteiden ja kaatosateiden aiheuttamia vahinkoja
      vielä ihmetellään, mutta "bumber harvest" puheet on jo lopetettu.
      Linkin farmari kertoo että mitään loistosatoa ei ollut tulossa, ja sateet ovat
      tuoneet itämisongelman.
      Satotaso on ollut 0,8 - 1,8 tonnia hehtaarilta.
      http://www.abc.net.au/rural/vic/westernvic/

      Usan maissin sadonkorjuuta vauhdittaa nyt luvassa oleva lumimyräkkä, joka
      lyö touhun taas seis.
      Maissi on edelleen märkää, ja "elevaattorit" lopettavat puolenpäivän aikaan
      maissin vastaanoton, koska enempää ei ehditä kuivata varastointikelpoiseksi.
      Farmarit taas pelkäävät että omatoimisesti kuivattu tavara ei säily, ja yrittävät
      päästä siitä eroon.
      Voisihan maissin jättää pellolle, jossa se kyllä pakassäässä säilyy, mutta kun
      luvassa olevat säät riittävät tuottamaan 10 -20 % satotappion tähkien putoilun
      ym. kautta.
      Maissifarmareille tulee tästä satokaudesta entistä synkempi pettymys, jos vielä hinnat
      romahtavat kelvottoman laadun, taikka pörssipelin takia.
      Selvää alkaa olla että paljon farmeja menee myyntiin, taikka konkurssiin.
      Jotain hätärahoitusta ollaan puuhaamassa, mutta arvelen kyseessä olevan enemmän
      poliitikkojen ääntenkalastus, kuin mikään vakavasti otettava hanke.

      Kanadan eilistä satoennustetta on jo ehditty lievästi epäillä liian suureksi.
      Arvio perustui marraskuun puolivälin aikaan tehtyyn kyselyyn.
      Onkohan kiireiset farmarit heittäneet vastauksena "kunhan jotain".

      Viljafutuurit laskivat rahastojen myydessä.

      Soijatammikuu 10,43 maaliskuu 10,50
      Maissi joulukuu 3,73 maaliskuu 3,88
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,36 Kansas 5,36 Minneapolis 5,48
      maaliskuu------------5,58--------5,49-------------5,63
      toukokuu-------------5,70---------5,60------------5,75
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 131,25
      maaliskuu 133,50
      toukokuu 135
      rapsi 281,25
      maissi 136,25

    • metsäveli

      Brasilian Rio Grande do Sul maakunnan vehnäsadosta on yhä noin 30 %
      korjaamatta.
      Normaalisti sato saadaan talteen marraskuun aikana, ja perään kylvetään
      usein soijaa.
      Pellolla oleva tavara on rehua, jos sitäkään.
      Syynä ovat olleet jatkuvat sateet, ja jokien tulvimisen takia evakkoon on
      joutunut 17 000 asukasta.
      Riisin kylvöt ovat myöhässä ja lasketaan että 10 % potentiaalista on jo menetetty.
      Soijan kylvöt laahaavat myös jäljessä, ja koska paras kylvöaika on marraskuu,
      ollaan jo osa sadosta menetetty.
      Soijan kylvöt ovat noin 40 % tasolla, kun normaali määrä on noin 65%
      Osavaltiossa kasvatetaan noin 17 % Brasilian soijasta.
      http://soycorn.net/news/Dec2_09-Losses-Due-To-Severe-Storms-Continues-To-Rise-In-Rio-Grande-do-Sul

      Tässä marraskuun sademäärät, eli päälle sentti vettä päivää kohti.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/1cpcp15.gif

      Kuten kartasta näkyy, on myös Argentiinan puolella oleva Entre Rios maakunta
      saanut runsaat sateet.
      Sieltä odotettiin saatavan noin 1 milj. tonnin vehnäsato, jota on yritelty korjata
      talteen.
      Pahoista laatuongelmista on jo tullut tietoja, ja kun Argentinan vehnäsato päätynee
      alle 7 milj. tonnin tason, on Argentiina vehnän ostaja joskus ensi vuoden aikana.

      Marokossa marraskuun sateet jäivät vilja-alueella välille 1-50 milliä, josta
      parempi puolisko sai keskimäärin 30 milliä.
      Marokon vehnäsadon kannalta merkitykselliset sateet alkavat marraskuun alusta,
      ja joulukuun alkuun mennessä saadaan keskimäärin 100 milliä.
      Ensimmäiset kylvöt tulevat tähkälle helmikuun alkupuolella, johon mennessä sadetta
      kertyy normaalisti noin 250 milliä.
      Viime talven hyvä vehnäsato saatiin yli 400 millin sadannalla, ja sateet saatiin ilman
      pitkiä taukoja.
      Vuoden 2007 katovuoden sato sai vain 100 milliä, jolla saatiin alle 2 milj. tonnin vehnäsato.
      vuoden 2008 talven olivat sateet 180 milliä, ja vehnäsato 3,5 milj. t.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/1cpcp12.gif

      Viime viikon sateet olivat parhaimmillaan 50 milliä, ja kolmannes alueesta sai vain
      10 - 30 milliä.
      Parhaat alueet ovat vain lievästi alle keskimääräisen sadannan, mutta kaksi kolmannesta
      vehnä-alasta on katovuoden raiteilla.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcpcp12.gif

      Marokko kertoo ostavansa ensi vuoden alkupuolella 1,5 milj. tonnia vehnää, eli viime
      talven 6,37 milj. tonnin ennätyssato ei koko vuodeksi riitä.
      Marokon vehnän kulutus onkin peräti 7,65 milj. tonnia vuodessa kertoo USDA.

      Usassa soijafutuurit nousivat koska rahastot ostivat, ja maissi sekä vehnäfutuurit
      laskivat, kun rahastot niitä myivät.

      Soija tammikuu 10,53 maaliskuu 10,51
      Maissi joulukuu 3,68 maaliskuu 3,83
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,26 Kansas 5,24 Minneapolis 5,39
      maaliskuu------------5,48--------5,37-------------5,54
      toukokuu-------------5.61--------5,48-------------5,66
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 129,75
      maaliskuu 132,50
      toukokuu 134
      rapsi 2,82
      maissi 135,25

    • metsäveli

      vähän laittoa aluksi: Kerroin aiemmin että Argentiina on normaaliaikoina vienyt
      vehnää noin 15 milj. t.
      Eipä tietenkään näin, vaan koko vehnäsato on pyörinyt lähellä 15 milj. tonnia.
      Satovuonna 2006-07 vienti ylsi 12,1 milj. tonniin, jossa osa oli vanhaa varastoa.
      2007-08 saatiin 18 milj. tonnin vehnäsato, josta vietiin 10,2 milj. t.

      ABARE eli Australian USDAa vastaava pulju, pudotti arviotaan vehnäsadosta 0,7
      milj. tonnia ja näkee sen nyt 22 milj. tonniksi.
      Pientä viilausta oli tehty, mutta lisävähennyksiä tulee seuraaviin arvioihin.
      NSW:n sadoksi nähdään 5,1 milj. t., kun taas tämän alueen hallinto arvioi sadoksi
      alle 4,5 milj. t.
      Länsi-Australin satoa on myös arvioitu alemmaksi, eli 8,1 milj. tonniin, mikä on
      vain hieman alle viime vuoden tason.
      Kuitenkin sadetta on saatu huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna.
      Sadonkorjuu on siellä alkanut takistellen, ja vielä ei ole ehditty alueelle
      jossa oli paha halla.

      Victorian kaatosateiden aiheuttamat tuhot ovat erittäin suuret laatutappioiden
      vuoksi, eli vilja on alkanut itää tähkässä.
      Kova tuuli ja sade lanasi viljat matalaksi, ja kun Australian sadonkorjuu onnistuu
      vain pellolla varastokuivaksi saadusta sadosta, saa kostea vilja maata pellolla
      kunnes kuivuu.
      Eräässä aiemmassa katsauksessa mainitulla Horshamin alueella satoi kerralla 61 milliä,
      ja senhän tietää mitä siitä seuraa.
      Farmarit laskevat kärsivänsä 50 dollarin tappion tonnia kohti, jos sato menee rehuksi.
      Vehnän osalta sadonkorjuu ehti edetä ennen sateita 20 - 30 % tasolle, kun taas enimmät
      rypsi ja ohrasadosta ehdittiin saada talteen.
      http://www.weeklytimesnow.com.au/article/2009/12/02/138631_latest-news.html

      Linkin artikkeli oli peräisin ajalta 2. 12. ja seurannut viikko oli kuivaa, mutta
      kuten seuraava linkki näyttää, niin taas on saatu täysosuma korjaamattoman viljan
      päälle.
      http://www.bom.gov.au/cgi-bin/silo/rain_maps.cgi?map=contours&variable=totals&area=aus&period=daily®ion=aus&time=latest

      Usassa maissista on vielä noin 10 % pellolla, ja missä sitä on eniten, saa nyt niskaansa
      lumimyräkän.
      Kymmenen prosenttia saattaa näyttää pieneltä määrältä, mutta se tekee hehtaareissa
      päälle 10 milj. acrea, eli noin 4 milj. ha.

      Usassa viljafutuurit laskivat maissia lukuunottamatta.
      Rahastojen myyntikampanja on alkanut tarttua muihinkin pelureihin.
      Farmareista on jo osa saanut sadonkorjuun loppuun ja nyt on ehdottomasti
      saatava "luulot pois".
      Pariisin ääliöpörssi uskoo jälleen että huono rehumaissi on hyvää myllyvehnää
      arvokkaampaa.

      Soija tammikuu 10,44 maaliskuu 10,52
      Maissi joulukuu 3,69 maaliskuu 3,85
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,19 Kansas 5,20 Minneapolis 5,33
      maaliskuu------------5,39--------5,33-------------5,48
      toukokuu-------------5,52--------5,44-------------5,60
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 128,75
      maaliskuu 131,50
      toukokuu 133,25
      rapsi 282,25
      maissi 133,50

    • metsäveli

      Usan maailmanlopun säät jatkuvat lumimyräkän ja jopa 40 mailin nopeudella puhaltavan
      tuulen merkeissä.
      Eräs farmari kertoo että noin 80 prosenttisesti pystyssä ollut maissi on nyt samoilla
      prosenteilla nurin.
      http://www.accuweather.com/news-story.asp?partner=accuweather&traveler=0&article=1

      Usassa on jo aloitettu maissin laadun moittiminen hintojen laskeminen mielessä.
      Laatu onkin huono, ja eräät elevaattorit ovat alkaneet sekoittaa huonoa maissia
      hyvän joukkoon, pystyäkseen toimittaman edelleen sovitut määrät.
      Vomitoxin ongelma koskee ehkä pahiten "distillers grainia" koska tähän etanolituotannon
      sivutuotteeseen kertyvät rasvaliukoiset ja haihtumattomat homemyrkyt.
      Lisäksi tapahtuu myrkkyjen rikastuminen, eli maississa ollut pitoisuus kolminkertaistuu.

      Homemyrkyt ovat "hirmumyrkkyjä", kuten Mirja Salkinoja-Salonen niitä luonnehtii.
      Suomessa ollaan niiden tutkimuksessa tieteen eturintamassa Salkinoja-Salosen
      ja M.A. Andersonin, ynnä muiden tutkijoiden ansiosta,
      Esimerkiksi cereulide, taikka suomeksi kereuliini myrkyn molekyylirakenne on selvitetty
      täällä.
      Eläinkuntaan kuuluville myrkyt ovat erittäin haitallisia, ja vaikutus on että "ensin
      tulet steriiliksi ja sitten lähtee järki", muiden oireiden ohella.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Sian_siittiötesti

      Kohtuullisen hirmuista, ja lisäksi nämä myrkyt ovat kestäviä, eli "paista taikka keitä, ja
      ne eivät ole moksiskaan" kertoi Salkinoja-Salonen eräässä radio-ohjelmassa.

      USDAn kuukausiraportti tulee julki huomenna, ja sen odottelu lakaisi
      pelurit pöydän alle piiloon.
      Pientä laskua saatiin aikaan.

      Soija tammikuu 10,28 maaliskuu 10,37
      maissi joulukuu 3,68 maaliskuu 3,83
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,15 Kansas 5,15 Minneapolis 5,31
      maaliskuu------------5,35--------5,28-------------5,46
      toukokuu-------------5,48--------5,39-------------5,58
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 127,75
      maaliskuu 130,50
      toukokuu 132,50
      rapsi 281
      maissi 132

    • metsäveli

      Viikolla 27.11-3.12 myytiin usasta vehnää 245 200 t. ja laivattiin 306 600 t.
      Myyntimäärä kasvoi 15 milj. tonniin mikä on 63 % kauden myyntiarviosta.
      Myyntiarvio täyttyy 8.7 milj. tonnin myynnillä.

      Maissia myytiin 847 700 tonnia ja laivattiin 706 500 tonnia.
      Myyntimäärä kasvoi 21,4 milj. tonniin, mikä on 40,1 % myyntiarviosta.
      Myydystä maissista oli laivaamatta 10 milj. tonnia, eli noin puolet.
      Ajankohdan myyntimäärä on 1,8 milj. tonnia yli viime kauden myynnin.

      Soijaa myytiin 927 700 tonnia ja laivattiin 2,067 300 milj. tonnia.
      Soijan myyntimäärä kasvoi 28,6 milj. tonniin, mikä on 80,5 % myyntiarviosta.
      Arvio täyttyy 6,9 milj. tonnin myynnillä.
      Ajankohdan myyntimäärä on 10,2 milj. tonnia yli viime vuoden tason.
      Myyntikausi jatkuu ensi vuoden elokuun loppuun.
      Myydystä soijasta on laivaamatta 13,9 milj. tonnia.

      Normaalista menosta poikkesi vehnän osalta Kanadan ostama 26 000 tonnin erä.
      Kiina osti enimmät soijat, eli 613 700 tonnia.
      Euroopan maista soijaa osti Hollanti 130 400 t. ja Saksa 65 100 tonnia.
      Usasta kaupataan myös soijarouhetta, ja sen viikkomyynnit ovat myös olleet
      huippuluokkaa, - nyt myytiin 297 200 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen myyntikauden määrä kasvoi tämän tavaran osalta
      5,1 milj. tonniin, mikä on 2,2 milj. tonnia yli viime kauden tason.
      Kuukausittainen Usan soijapuristamojen tarve on välillä 3-4 milj. tonnia.
      ---------

      Tässäpä USDAn uusimmat päästöt, kommentoin kunhan ehdin.

      http://www.fas.usda.gov/grain/circular/2009/12-09/grainfull12-09.pdf

      http://usda.mannlib.cornell.edu/usda/current/wasde/wasde-12-10-2009.pdf

      Usassa on alettu varovasti ihmetellä ensi vuoden vehnäsatoa, sen kylvöt kun
      jäivät vajaiksi.
      Martell Crop Projections sivulta löytyy kaavio jossa ennakoidaan Chicagossa noteeratun
      SRW vehnän sadoksi 400 milj. bushelia, mikä on runsas kolmannes aiempaa vähemmän.
      Arviossa on otettu huomioon huonokuntoisten oraiden vaikutus satoon, ja tämä arviointi
      perustuu kokemuksiin aiemmilta vuosilta.
      Saman suuntaisia ovat olleet muutkin arviot, ja tonneissa tuo tekisi noin 6 milj. t.
      http://www.martellcropprojections.com/wheat.html

      Venäjällä Volgan alueen syysvehnäalue on edelleen liian kuiva, ja lisäksi siellä sekä
      laajemminkin venäjällä ja Ukrainassa, on syysviljojen talvehtiminen ongelmissa.
      Normaalia lämpimämmät säät ovat pitäneet vehnän poissa lepotilasta ja poissa on myös
      kunnollinen lumipeite.
      Syysvehnän talvituhot ovat joskus olleet jopa 60 % tasolla.

      Futuuripörsseissä enimmäkseen ihmeteltiin ja nousua sekä laskua saatiin aikaan.
      Chicagossa vehnä sekä maissi nousivat.

      Soija tammikuu 10,27 maaliskuu 10,33
      Maissi joulukuu 3,77 maaliskuu 3,93
      Vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,17 Kansas 5,15 Minneapolis 5,30
      maaliskuu------------5,37--------5,27-------------5,43
      toukokuu-------------5,50--------5,38-------------5,55
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 128
      maaliskuu 130,25
      toukokuu 132,25
      rapsi 280,25
      maissi 131,50

    • metsäveli

      USDAn eilisen raportin märehtiminen on vielä kesken, mutta mitään mitään suuria
      muutoksia ei ollut edelliseen verrattuna.
      Pihalla ollaan edelleen, ja esimerkiksi Kiinan arviot vehnäsadosta on otettu
      täytenä totena.
      USDAn oman kenttäväen raporteille Kiinan asioista on viitattu kintaalla, eli on
      katsottu että Kiinan ilmoituksia ei ole terveellistä epäillä.

      Intia kertoo että vehnää olisi tulevan vuoden maaliskuun alussa 7,7 milj. tonnia
      ylimääräistä.
      Kun kireässä tilanteessa on politiikkana rauhoittelu, on tämä vain noin kuukauden
      kulutukseen riittävä varaston osa nimetty "surplus" eli ylijäämän nimellä.
      USDAn kirjoissa Intian loppuvarasto olisi 18 milj. tonnia, joten Intia näkee
      tarvittavan minimimäärän olevan noin 11 milj. tonnia, mikä on vajaan kahden kuukauden
      kulutukseen riittävä määrä.
      Tämä siinä tapauksessa että kulutus säilyisi entisillä raiteilla, mikä ei nyt ole
      mahdollista.
      Intian kuivuus on jo vienyt riisisadostakin noin 20 milj. t. ja tämän päälle
      paljon muutakin, joten jos yleensä on väljyyttä vehnäpuolella, niin kaikki tullaan
      käyttämään.

      Usan lumimyräkän arvellaan erään pellekoulun edustajan mukaan vieneen noin 2 milj. t.

      maissisadosta, - lopulliset tuhot selviää vasta kun nähdään paljonko sadosta jätetään
      korjaamatta.
      Yleinen kokemus että talvelle viivästynyt sadonkorjuu tietää 20-30 % satotappiota.
      Kun pellolla oleva sato edustaa noin 10 % maissin viljelyalasta, ja maissisadosta
      odotettiin 328 milj. tonnin suuruista, olisi korjaamaton sato 32 milj. tonnia.
      Niimpä tuo 20 - 30 % satotappio merkitsee 6,4 - 9,6 milj. tonnin vähennystä USDAn
      uskomaan maissisatoon.
      Tähän pitää vielä lisätä se maissimäärä joka ei ole kelvannut elevaattoreille, tai
      mikä on muista syistä jo tuhoutunut.
      Maissin hintaa yritettiin välillä saada alemmaksi, mutta se on jälleen nousussa.
      Kun Etelä-Amerikan soijainnostus näyttää vievän maissin kylvöt vaatimattomalle tasolle,
      tulee kunnollinen ja myrkytön rehumaissi edelleen kallistumaan.
      Tästä saa rehuvehnän ja ohran hintakin sivustatukea, varsinkin kun rehuviljojen varastot
      ovat laskussa.
      Ompa erään markkinagurun povaama ohran hintojen nousukin mahdollista, ainakin jos
      Kiina aloittaa maissin ostot.

      tammikuu 10,35 maaliskuu 10,43
      maissi joulukuu 3,89 maaliskuu 4,04
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,19 Kansas 5,17 Minneapolis 5,27
      maaliskuu------------5,37--------5,27-------------5,42
      toukokuu-------------5,50--------5,39-------------5,55
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 128,75
      maaliskuu 131
      toukokuu 133
      rapsi 282
      maissi 132,50

    • metsäveli

      Usassa maissin laatua heikentävä "vomitoxin" ongelma on aiheuttamassa suuret
      muutokset eri viljojen kulutus-osuuksissa.
      Linkin keskustelussa mainitaan tapaus jossa sikoja varten ostettu maissierä
      jouduttiin levittämään pellolle kun siat eivät sitä suostuneet syömään.
      Farmareiden kannalta lisämurhetta tuottaa homemyrkkyjen testausmenetelmien
      heikkoudet, - samasta viljaerästä voidaan saada täysin erilaiset testitulokset.
      Todetusta myrkkysaasteesta pudotetaan maissista maksettavaa hintaa, ja alennus on
      saattanut olla noin kolmannes.
      http://talk.newagtalk.com/forums/thread-view.asp?tid=136061&mid=963534#M963534

      Tänään kerrottiin että maissista jonka myrkkypitoisuus on alle 3 miljoonas-osaa,
      on paikoin alettu maksaa lisähintaa.
      Mitään selkeää kuvaa tilanteesta ei voi vielä antaa, mutta se mitä tässä vaiheessa
      on luettavissa, viittaa erittäin suuren ongelman suuntaan.
      Ongelma voi vielä pahentuakin, koska myrkkyjä tuottavat homeet kasvavat myös
      varastossa olevassa viljassa, koska amerikoissa kuivurit eivät ole sitä tasoa
      mitä ne ovat Suomessa.
      Etanolin tuotantoon myrkkymaissi kyllä kelpaa, mutta siinä tapauksessa menee piloille
      sivutuotteena saatava valkuaisrehu.

      Tänään julkaistiin tiedot maissin sadonkorjuun tasosta, ja vasta 92 % on korjattu.
      Arvelen että kaikkiaan sadonkorjuun tappiot ylittävät 10 % tason, ja laatutappiot
      vielä tähän päälle.
      http://www.mgex.com/documents/121409CropConditions.pdf

      USDAn lukujen mukaan planeetan maissikauppa on määrältään 84 milj. t. , josta USA
      hoitaa valtaosan, eli 52 milj. t.
      Maissi taas edustaa valtaosaa rehuviljojen kaupasta, mikä on arvioitu määrältään
      maissi mukaanlukien 110 milj. tonniksi.
      Maissipulaan helpotusta tulee kevättalven aikana vain vähän, koska Brasilian maissista
      riittää vientiin 9,5 ja Argentiinan 7 milj. tonnia.

      Australian vehnämarkkinoiden kireys on johtanut ensimmäisiin laivausten peruutuksiin
      Viterra niminen viljakaupan harjoittaja kertoo peruneensa kaksi laivausta, ja kertoo
      että enimmät laivauksiin tarvittavat tonnit ovat kylläkin varastoissa, mutta
      laivaukset varataan vasta kun lopput on saatu ostetuksi.
      Australiassa on vajaa puolet uudesta sadosta vaihtanut omistajaa, ja viime päivien
      huonot korjuusäät sotkevat lisää tilannetta.
      Farmareiden kerrotaan varastoivan viljansa itse, ja kaupantekoon aletaan vasta kun
      tilanne on selkiintynyt, eli ensi vuoden puolella.

      Usan futuuripörsseissä viljafutuurit nousivat.

      Soija tammikuu 10,55 maaliskuu 10,61
      maissi joulukuu 3,92 maaliskuu 4,08
      vehnäfutuurit:
      joulukuu Chicago 5,25 Kansas 5,26 Minneapolis 5,33
      maaliskuu------------5,43--------5,34-------------5,47
      toukokuu-------------5,56--------5,45-------------5,59
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 130
      maaliskuu 132,25
      toukokuu 134
      rapsi 282
      maissi 133

    • metsäveli

      Usalainen höynäytysjengi, eli erilaiset suurpankit kuten Goldman-Sachs ja Merrill-Lynch,
      ovat alkaneet jakaa ilmaisia neuvoja sijoittajille.
      Nyt kuulemma viljan hinnat ovat nousussa, ja varastojen määrääkin vähätellään.
      Metsäveli-riepu tässä ihmettelee että ihankohan pitää uskoa, - kyllä nyt alkaa jo kammottaa.
      http://www.agrimoney.com/news/crops-starting-long-term-bull-run-merrill-says--1112.html

      Lähipäivien pakkassäiden takia on Venäjällä ja Ukrainassa on odotettavissa vehnän
      "winter kill" eli talvituhojen syntymistä.
      Satelliittikuvat näyttävät että lunta on vain paikoin ja paljon on peltoja aivan
      paljaina.
      Vehnä ei ole saavuttanut täyttä talvikestävyyttä, ja tuho tulee kun juurenniskan
      lämpötila laskee vajaan 20 asteen tuntumaan.
      Pahalta näyttää, talvituhoja tulee näissä lämpötiloissa väistämättä.
      http://www.wunderground.com/global/Region/EU/pxTemperature.html

      Heikkoja signaaleita: Japani osti 120 000 tonnia rehuohraa.
      Japani on myös ostamassa 126 000 tonnia vehnää.

      Rahastot ostivat soijafutuureja, mikä nousi ja myivät vehnää sekä laskivat.
      Joulukuun futuurit poistuivat tänään selvitykseen.

      Soija tammikuu 10,55 maaliskuu 10,62
      maissi maaliskuu 4,07 toukokuu 4,18
      Vehnäfutuurit:
      maaliskuu Chicago 5,36 Kansas 5,26 Minneapolis 5,37
      toukokuu--------------5,50--------5,38------------5,49
      heinäkuu--------------5,60--------5,50------------5,61
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 129,50
      maaliskuu 132,25
      toukokuu 134,25
      rapsi 283
      maissi 132,75

    • metsäveli

      Meneillään oleva pakkasjakso Venäjän suunnalla on aiheuttanut arvailua satovähennyksistä,
      mutta huomio on keskittynyt Ukrainaan, jossa ei vielä ole menty paljonkaan - 20 alemmaksi.
      Kuitenkin Venäjän puolella Volgan alueella pakkanen on ollut -30 C tienoilla, mikä on
      aiemmin riittänyt täystuhoon, eli keväällä ei ole nousseet pintaan muut kuin rikkakasvit.
      Talvituhojen pelko on pitänyt aiemmin syysvehnän kylvöalat pieninä, mutta viime vuosien
      kuiva säätyyppi on aiheuttanut syysviljojen suosimista.
      Niimpä kerrotaan että volgan alueella jo 40 % vehnästä on syysvehnää.
      Nyt niille kyllä käy erittäin huonosti koska suojaava lumipeite puuttuu.

      Seuraavan linkin katsauksen lopussa ennakoidaan Ukrainan vehnänoraille vaikeuksia, joskin
      ei vielä suoranaisesti murhapakkasten tuomaa tuhoa.
      Vehnän oraiden kerrotaan kärsineen kuivuudesta, ja ne ovat vajaasti valmiina talveen.
      Satopotentiaalin katsotaan jo kärsineen.
      Argentiinan vehnäsadoksi ennakoidaan 7 milj. t. ja maissisadoksi 13 milj. t., jotka molenmmat
      ovat alle USDAn lukujen.
      http://www.martellcropprojections.com/home.html

      Egypti osti jättierän vehnää, eli 360 000 tonnia, mikä on suurin kertamäärä sitten
      vuoden 2008 vehnäpaniikin.
      Venäjän vehnää ostettiin 300 000 t. ja Ranskan 60 000 t.
      Ranskan vehnän hinnaksi kerrotaan 193,70 doll.tonni, ja tämän vehnäerän tyrkkyhinnan
      esitti Glencore viljajätti.
      Linkin artikkeli kertoo Saksalaisella vehnällä olleen menekkiä Saudien suuntaan.
      http://www.agrimoney.com/news/france-surprises-with-win-in-egyptian-grain-tender--1123.html

      Etelä-Korean rehutehtaiden ryhmä jätti maissin ostamisen väliin, ja osti sensijaan
      ohra- ja rehuvehnää.
      Jotain merkinnee.

      Viljafutuurit nousivat rahastojen ostaessa soija ja maissifutuureja.
      Vehnäfutuureja taas myytiin, mutta hinnat nousivat silti.

      Soija tammikuu 10,59 maaliskuu 10,67
      Maissi maaliskuu 4,10 toukokuu 4,21
      vehnäfutuurit:
      maaliskuu Chicago 5,37 Kansas 5,30 Minneapolis 5,44
      toukokuu--------------5,50--------5,42-------------5,54
      heinäkuu--------------5,61--------5,54-------------5,64
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 129
      maaliskuu 132,25
      toukokuu 134,75
      rapsi 285
      maissi 133,50

    • metsäveli

      Viikolla 4-10 myytiin Usasta vehnää 345 000 tonnia ja laivattiin 338 100 t.
      Kauden myyntimäärä kasvoi 15,3 milj. tonniin, mikä on 64,5 % uusimmasta myyntiarviosta.
      Arvio täyttyy 8,4 milj. tonnin myynnillä, -myyntikausi päättyy toukokuun lopussa.
      Myydystä vehnästä oli laivaamatta 3,8 milj. tonnia.

      Maissia myytiin 1,227 100 milj. tonnia ja laivattiin 776 500 tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myyntimäärä kasvoi 22,6 milj. tonniin, mikä
      on 43,4 % arvioidusta myyntimäärästä.
      Arvio täyttyy 29,4 milj. tonnin myynnillä.
      Myydystä maissista oli laivaamatta 10,5 milj. tonnia.
      Ajankohdan myyntimäärä ylittää viime kauden tason 2,4 milj. tonnin määrällä.

      Soijaa myytiin 934 700 tonnia ja laivattiin 1,663 100 milj. tonnia.
      Syyskuun alusta alkaneen kauden myyntimäärä kasvoi 29,5 milj. tonniin, mikä
      on 81 % uusimman arvion myyntimäärästä.
      Arvio täyttyy 6,9 milj. tonnin myynnillä.
      Ajankohdan myyntimäärä ylittää 10,2 milj. tonnilla viime kauden tason.
      Myydystä soijasta oli laivaamatta 13,2 milj. tonnia.
      ------

      Ukrainan vehnän varastomäärä jatkaa edelleen alamäkeä, varastothan olivat lokakuun
      alussa 13 milj. t., ja marraskuun alun lukemat olivat vähentyneet 11 milj. tonniin.
      Nyt Ukrainan tilastot kertovat joulukuun alun määräksi 9,4 milj. tonnia.
      Ukrainan omaan kulutukseen tämä määrä hupenee elokuun loppuun mennessä, ja tämä
      sillä edellytyksellä että joulukuun aikana ei ole myyty vehnää vientiin lainkaan,
      ja että lisävienti kielletään välittömästi.
      Nyt vain lienee niin että jäljellä oleva vehnä ei ole laadultaan myllyvehnää,
      ja Ukraina päätyy ostamaan vehnää takaisin. -millä rahalla, tässä ihmettelen

      Kaikkiaan varastot olivat 20 milj. t., josta 9,4 milj. t. vehnää, 3,54 milj. t.
      ohraa ja 4,7 milj. t. maissia.
      Nogger on koonnut taas erinomaisen katsauksen Ukrainan tilanteesta:
      http://nogger-noggersblog.blogspot.com/2009/12/ukraine-where-gullible-deserve-to-be.html

      Usan pellekoulut katsoivat kunniansa vaativan suurten vientilukujen huomioimista
      roimalla futuurihintojen laskulla.
      Soijan loppuhenkosia juhlittiin peräti 37 centin laskulla.
      Tässä riekuskelen että toivottavasti vienti hyytyy pian nollille, että saadaan
      "limit up" nousu aikaan.
      No vientimäärät olivat ennakoitavissa, ja korruptoitunut "price discovery" apparaatti
      pantiin töihin tuhti nippu myyntimääräyksiä eväinään.

      Soija tammikuu 10,22 maaliskuu 10,30
      Maissi maaliskuu 3,97 toukokuu 4,07
      Vehnäfutuurit:
      maaliskuu Chicago 5,18 Kansas 5,15 Minneapolis 5,29
      toukokuu--------------5,32--------5,27-------------5,39
      heinäkuu--------------5,43--------5,38-------------5,52
      Pariisi vehnä:
      tammikuu 128
      maaliskuu 131
      toukokuu 134
      rapsi 283
      maissi 133,25

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4194
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4102
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3914
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      20
      2725
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2475
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2074
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2072
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1950
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1609
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe