Työuran pidentäminen!

Muutoksia!

Suomen yleiseurooppalaiseen tasoon verrattuna todella kehno irtisanomissuoja antaa yrityksille mahdollisuuden potkia 55-60 vuotiaat aina taantuman tultua kortistoon.

Esimerkiksi Kesko Oy sanoi viime vuonna tuttavani irti yli 30 palvelusvuoden jälkeen, juuri kun hän alkoi lähestyä 60 ikävuotta. Todella kaunis kiiton elämäntyöstä! Uudelleentyöllistyminen on erittäin epätodennäköistä, paras eläkekertymä jää saamatta ja eläke jää pienemmäksi. Tuttavani kertoman mukaan Kesko Oy potkii tuotannollistaloudellisista syistä pois paljon juuri yli 50-vuotiaita työntekijöitä. Tällainen ikärasismi loppuu vain irtisanomissuojaa parantamalla, silloin työurat pitenevät ja ihmiset pysyvät pidempään töissä. Myös tuttavani olisi ollut halukas jatkamaan töissä vielä monia vuosia, nyt hän on ja pysyy kortistossa veronmaksajien vaivoina! Sitten kyseinen suuryritys vielä mainostaa yhteiskunnallista vastuutaan!

Kuinka olikaan, kun Nokia lopetti Bochumin tehtaan Saksassa. Muistaakseni maksoivat keskimäärin noin 80.000 € per työtekijä, siellä "kultainen kädenpuristus" ja sitä kautta yrityksen todellinen yhteiskunnallinen vastuu ulottuu alemmillekin tasoille! Saksassa irtisanomistilanteessa erorahan suuruuden periaatteena saattaa olla puolen tai koko kuukauden palkka jokaista työvuotta kohti, jonka irtisanottu on ollut yrityksen palveluksessa.
Käytössä on myös kaava, jossa korvaus on ikä kertaa työsuhteen kestovuodet kertaa kuukausipalkka jaettuna tietyllä jakajalla, joka sovitaan neuvotteluissa (yleisesti 30 – 80).
Tuon kaavan mukaan Kesko Oy olisi joutunut maksamaan tuttavalleni noin 150.000-200.000 € erorahaa.
Uskon, että tällä Saksan mallilla alkaisivat työurat nopeasti pidentyä Suomessakin! Muistettakoon, että Saksa on yksi maailman johtavista teollisuusmaista, jonka talous on maailman neljänneksi suurin Yhdysvaltain, Kiinan ja Japanin jälkeen. Viennin kokonaisarvo taitaa olla maailman suurin ja tuottaa kolmanneksen kansantulosta.

Miksiköhän suomalaiset poliitikot eivät ota esille tällaista ratkaisumallia työurien pidentämisessä, vaikuttaisikohan se vaalirahojen suuruuteen?

4

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eläkekertymä!

      Minä ainakaan seniorina en voi pitää ikärasismia enkä varsinkaan tuon tyyppisiä irtisanomisia mitenkään perusteltuina.

      Minusta S-Ryhmä on senioreiden kauppa, varsinkin kun olen monessa tuotteessa huomannut, että K-Kaupan tarjoushinta on S-Ryhmän normaalihinta!

      • Arvosta ihmistä!

        Eikö EU:n perustuslakikin edellytä kansalaisten yhdenvertaista kohtelua.

        Sen perusteella Keskon menettely vanhenevien työntekijöiden suhteen tuntuu minusta ihan lainvastaiselta!

        Eipä silti, kävin joku aika sitten Keskon omistamassa VV-Autossa Audeja katselemassa. Harvoin on minua niin ylimielisesti katsottu päästä jalkoihin, kuin siellä tehtiin. Taitaa siis ihmisten ylimielinen kohtelu olla normaalia konsernin muissakin liikkeissa!


      • itseasiassa on
        Arvosta ihmistä! kirjoitti:

        Eikö EU:n perustuslakikin edellytä kansalaisten yhdenvertaista kohtelua.

        Sen perusteella Keskon menettely vanhenevien työntekijöiden suhteen tuntuu minusta ihan lainvastaiselta!

        Eipä silti, kävin joku aika sitten Keskon omistamassa VV-Autossa Audeja katselemassa. Harvoin on minua niin ylimielisesti katsottu päästä jalkoihin, kuin siellä tehtiin. Taitaa siis ihmisten ylimielinen kohtelu olla normaalia konsernin muissakin liikkeissa!

        Monella alalla on vaikeaa yli 45v saada enää töitä.


    • suomimummo

      ...Suomeen omaksuttiin tämä outo malli yhteiskunnallisten asioitemme hoitamiseksi, jossa yritykset toisensa jälkeen muuttavat pois. Isolta joukolta on hävitetty ostovoima ja silti pitäisi perustaa pieniä yrityksiä. Ei sitä ole ajateltu, että yrittäjät tarvitsevat myös ostovoimaisia asiakkaita. Rikkaat eivät tarvitse pienyrittäjän asiakkuutta muuta kuin sellaisessa kotitaloustyössä, jonka voi suurelta osin vähentää verotuksessaan. Sekin on järjetön laki. Toiset veronmaksajat joutuvat maksamaan toisen teettämän työn.

      Mutta tätähän enteili jo pitkään jatkunut Suomen päättäjien tapa toimia; mutkat suoriksi hinnalla millä hyvänsä tyyliin, eikä sillä ollut väliä, miten niille kävi, jotka menettivät miltei kaiken. Sama tapahtui maataloudessa. Vain todella isot pärjäävät.'

      Suomesta tehtiin samalla teknologinen yhteiskunta, josta normaalit työt on miltei hävitetty. Googlegin tulee Suomeen vai onko jo tullut? Onko Amerikassa todettu tietoteknisen valtaisan liikenteen ilmatilassa aiheuttavan jotain haittaa? Ei ne muutoin tänne tulisi. Sitäpaitsi, jatkuvasti tietokoneen ääressä istuminen sairastuttaa. Samoin ohjelmointi. Suomalaiset tulevat vielä kalliisti katumaan tätä kehityksen suuntaansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      128
      4531
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      72
      3268
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      102
      1550
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1395
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      96
      917
    6. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      80
      816
    7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      19
      788
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      720
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      112
      699
    10. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      44
      642
    Aihe