Loistavaa, jatkakaa samaan malliin.
T:Mainostajat
6min asiaa 60m ohjelmassa
4
492
Vastaukset
- vellu1234
missä laatu?
t:toinen mainosmies - Myötähäpeää
X-factor ohjelmaan olisi ollut lauluainesta näytettäväksi vaikka kuinka, kuitenkin ohjaaja ja tuotantotiimi
olivat valinneet ohjelman sisällöksi esitellä "ressukka laulajia", joista näkee jo ensisilmäyksellä, että ihan
kaikki ei ole kohdallaan, ei tarvitse edes laulua kuulla. Eräs laulajakin sanoi tulleensä vain huvin vuoksi kisaan mukaan "tuhlaamaan" kallista lähetysaikaa, jota ohjelma hänelle soikin reilusti.
Herää kysymys, mikä tämän ohjelman tarkoitus oikeasti on? Ymmärrän, että viihdeohjelma, mutta mitä viihdettä on katsoa peräjälkeen naurettavia laulajia, jotka muiden maiden X-factoreissa olisi stopattu kun
ensimmäiset sekunnit olisivat kuluneet lavalle tulosta. Suomessa heitä oikein haastatellaan ja tuhlataan
arvokasta tv-aikaa. Ja kun esitykset ei edes olleet hauskoja. Mitä viihdettä tehdään reppanoilla ja unohdetaan koko ohjelman "korkeatasoinen" kisa, josta piti alunperin olla kyse. Ihan suorastaan häpeän tätä suomalaisten JUNTTITAPAA tehdä näitä kykyohjelmia. Taitoa, talenttia ja hyviä laulajia täällä Suomessa on tosi paljon, mutta kun nämä ohjelmatyypit eivät halua heitä ruutuun. Siksi näihin ohjelmiin tulee kaikki friikit, kun he tietävät, että sillä pääsee SUOMESSA telkkuun.
Laittakaa hyvät ihmistet maikkarille suoraa palautetta! Ei auta täällä huutaa! Niin ainakin aion itse tehdä,
sen verran potuttaa hyvien laulajien puolesta, jotka ovat ottaneet tosissaan tähän kisaan osaa. Ei tuomarit mahda mitään sille, mitä tuotantotiimi päättää näytää...=/- YKS VAAN
KYLLÄ VASTAAVISSA ULKOMAISISSA ON IHAN SAMA JUTTU. KOELAULUVAIHEESSA NÄYTETÄÄN USEAMMANTASOISIA LAULAJIA. EI NE HETI ENSIMMÄISESSÄ JAKSOSSA NÄYTÄ VOITTAJA-AINEKSIA.
- huh ...
klippejä, kun se yksi ja sama mainos pyörii koko ajan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama395201Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä674201Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783736Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742750Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622586Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta652422Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282315Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792209- 1401751
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko411578