Ensin Laakeri oksensi järkytyksestä ajatellessaan syvästi vajaamielisen serkkunsa syöksyvän merten syvyyksistä päin traktoria ja luisuvan verisenä alas sen kauhasta. Sitten ajatus kuitenkin alkoi naurattaa häntä kovin. Ohikulkijat katsoivat oudoksuen miestä, joka istui puistonpenkillä tuolla tavoin sekoilemassa narkkarin lailla.
Laakeri oli yhtäkkiä pirteämpi kuin koskaan aiemmin. Hän kiisi kohti lapsuuden leikkipuistoa ja keinui niin suurella intohimolla, että keinu pyörähti ympäri ja Laakeri syöksyi portille, jota naapurin Jeesus oli juuri avaamassa. Laakeri oli niin ylpeä sankarillisesta tapaturmastaan, että ennätti leikkiä hetken verran Elvistä ennen kuin Jeesus välinpitämättömästi sulki portin siten, että Laakeri jäi puristuksiin ja menehtyi.
Lienee sanomattakin selvää, että Laakerin lahon pään vielä murskasi siihen osunut jalkapallo. Päivän lienee kruunannut poliisin välinpitämätön kulku ruumiin ohi.
Vitsi, jossa on idea ja opetus
Lars Outopää
1
1396
Vastaukset
- !!!!!!!!!!
????????????????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama245037Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634046Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve743612Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472473Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl762159Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272117- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371515