En löydä koskaan ketään

tyttönen87.

Musta on alkanut tuntuun, etten koskaan löydä itselleni miestä. Täytyy varmaan vaa tottua ajatukseen, että olen aina yksin.

Olen tavallisen näköinen, jotkut ovat joskus nätiksi kehuneet. En todellakaan ole lihava, vaan normaali kroppainen (joidenkin mielestä laiha). Eli ukonäössä ei ole mitää vikaa, joka olisi syynä etten löydä ketään.

Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa, koska se on mukavaa ja hyvää vastapainoa koulussa istumiselle. Baareissa tulee harvemmin käytyä, koska en tykkään niissä jatkuuvasti rampata. Tottakai välillä on kiva lähteä viiheteelle kavereiden kanssa pitämään hauskaa. Opiskelu vie tietekin ison osan ajasta tällä hetkellä, sillä tavoitteena olis suht nopeasti saada tutkinto ja päästä työelämään.

Mun elämässä on kaikki ihan hyvin ja olen siihen melko tyytyväinen. Ajoittain kuitenkin tulee sellainen olo, että olisi mukavaa löytää oma kulta, jonka kanssa suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja viettää aikaa. Ehkä poikaystävä voisi tehdä elämästä vielä hieman paremman.

Mutta en tiedä mistä sen itselleni löytäisin? Sellaisen suunnilleen ikäiseni (eli ikää noin 22-26), mukavan, rehellisen, luotettan. Sellaisen jonka kanssa kemiat kohtaisi. Mies saisi olla urheulullinen, eikä viettää kaikkia viikonloppuja bilettäen.

80

1715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -89

      Mistäpäin Suomea olet?

      Täällä kirjoittelee parikymppinen, urheilullinen pitkätukka ;)

      • tyttönen87.

        En halua itseäni nuorempaa miestä.

      • Vauhdilla ATM:mässä

        Siitäs sait senkin vanhempaa naista vokotteleva urheilullinen pitkätukka!!!1

      • plääplääplöö
        Vauhdilla ATM:mässä kirjoitti:

        Siitäs sait senkin vanhempaa naista vokotteleva urheilullinen pitkätukka!!!1

        sinkkuuteesi hyvä tyttönen. Huoh, nämä naiset....kun vain saisitte kokeilla miehen versiota tuosta sinkkuudesta.

      • ...
        tyttönen87. kirjoitti:

        En halua itseäni nuorempaa miestä.

        Siedät pysyäkin sinkkuna kunnes osaat käyttäytyä.

        t. urheilullinen pitkätukka -84

      • tyttönen87.
        plääplääplöö kirjoitti:

        sinkkuuteesi hyvä tyttönen. Huoh, nämä naiset....kun vain saisitte kokeilla miehen versiota tuosta sinkkuudesta.

        Kai sitä nyt jotain kriteerejä saa olla. Tuskin kukaan ketä tahansa kelpuuttaa.

      • ...............
        tyttönen87. kirjoitti:

        Kai sitä nyt jotain kriteerejä saa olla. Tuskin kukaan ketä tahansa kelpuuttaa.

        vittu siinä on että muutaman vuoden nuorempi on automaattisesti kelvoton suhteeseen?

        "Ei ole tarpeeksi kokemusta lässyn lää"

        -.- lame-o

      • tyttönen87.
        ............... kirjoitti:

        Mun iässä, suurin osa muutan vuoden nuoremmista kundeista on viä vähän turhan lapsellisia.

      • jepjep1123
        tyttönen87. kirjoitti:

        Mun iässä, suurin osa muutan vuoden nuoremmista kundeista on viä vähän turhan lapsellisia.

        Ihan samaa mieltä aloittajan kanssa, ite oon samanikäinen kundi, eikä tulis mieleenkään alkaa seurustella itteäni pari vuotta nuoremman kanssa. Kyllä se vaan niin on, että elämäntilanne on varsin erilainen. Viimeistään valmistuttaessa tulisi ero erittäin todennäköiseksi. Tosin ehkä siksi itekin oon sinkku, kun on vaatimukset (ei pelkästään ikä) joidenkin mielestä aivan liian korkeella...

      • nuorekas mies
        tyttönen87. kirjoitti:

        En halua itseäni nuorempaa miestä.

        kelpaako itseäsi vanhempi mies? Vaikkapa joku 5-7 vuotta vanhempi.

      • ..............
        tyttönen87. kirjoitti:

        Mun iässä, suurin osa muutan vuoden nuoremmista kundeista on viä vähän turhan lapsellisia.

        "suurin osa "

        Eli ei kaikki automaattisesti? Jos on niin nirso ettei viitsi tsekata sitä pientää osaa niin on turha vinkua sitten netissä "kun ei löydä ketään".

      • jepjep1123
        .............. kirjoitti:

        Niin elämässä kuin pokerissa kannattaa jättää huono aloituskäsi pelaamatta. Koska _suurin osa_ niistä ei johda mihinkään ja odotusarvo on negatiivinen. Vähän fiksummille ihmisille kato asioilla tuppaa olemaan korkeemmat vaihtoehtoiskustannukset.

      • .................
        jepjep1123 kirjoitti:

        Elämällä ei ole mitään yhtäläisyyttä pokerin kanssa.

        Sitä paitsi jos se huono aloituskäsi onkin se viimeinen oljenkorsi, eikö kannattaisi sittenkin yrittää kuin jäädä joka tapauksessa häviölle?

      • jepjep1123
        ................. kirjoitti:

        Elämällä ei ole mitään yhtäläisyyttä pokerin kanssa.

        Sitä paitsi jos se huono aloituskäsi onkin se viimeinen oljenkorsi, eikö kannattaisi sittenkin yrittää kuin jäädä joka tapauksessa häviölle?

        On paljonkin. Ja mikä vitun "viimeinen oljenkorsi"? Jos on nuori, kaunis, fiksu kaupunkilainen, niin kyse on lähinnä vaan tasosta ja siitä, että elämän todennäköisyydet ei vielä ole pelanneet omaan pussiin. Joskus hyvälläkin pelillä voi käydä huonosti.

      • ...............
        jepjep1123 kirjoitti:

        On paljonkin. Ja mikä vitun "viimeinen oljenkorsi"? Jos on nuori, kaunis, fiksu kaupunkilainen, niin kyse on lähinnä vaan tasosta ja siitä, että elämän todennäköisyydet ei vielä ole pelanneet omaan pussiin. Joskus hyvälläkin pelillä voi käydä huonosti.

        Meen nyt paskalle.

      • .............
        ............... kirjoitti:

        vittu siinä on että muutaman vuoden nuorempi on automaattisesti kelvoton suhteeseen?

        "Ei ole tarpeeksi kokemusta lässyn lää"

        -.- lame-o

        jos mies on esim. 258 päivää naista nuorempi se tekee hänestä automaattisesti "henkisen kakaran". Nainen pitää kuitenkin itseään aina "ikäistään kypsempänä". Naisen mielestä hän oli itse silloin samanikäisenä, eli 258 päivää sitten, paljon kypsempi kuin ikäisenä miehet.

      • ........
        jepjep1123 kirjoitti:

        Ihan samaa mieltä aloittajan kanssa, ite oon samanikäinen kundi, eikä tulis mieleenkään alkaa seurustella itteäni pari vuotta nuoremman kanssa. Kyllä se vaan niin on, että elämäntilanne on varsin erilainen. Viimeistään valmistuttaessa tulisi ero erittäin todennäköiseksi. Tosin ehkä siksi itekin oon sinkku, kun on vaatimukset (ei pelkästään ikä) joidenkin mielestä aivan liian korkeella...

        "Ihan samaa mieltä aloittajan kanssa, ite oon samanikäinen kundi, eikä tulis mieleenkään alkaa seurustella itteäni pari vuotta nuoremman kanssa. Kyllä se vaan niin on, että elämäntilanne on varsin erilainen. Viimeistään valmistuttaessa tulisi ero erittäin todennäköiseksi."

        Kuulostaa kyllä niin teiniltä taas että. Ihan ku jotkut yläasteikäiset jotka sanois että en mä voi seurustella sun kaa ku sä oot kasiluokalla ja mä ysillä ja mä vaihdan koulua ens vuonna.

      • just...
        ........ kirjoitti:

        peräreikäsuomen hullujenhuone numero 24 onkin pentujen palsta.

      • pitää ottaa
        ............. kirjoitti:

        jos mies on esim. 258 päivää naista nuorempi se tekee hänestä automaattisesti "henkisen kakaran". Nainen pitää kuitenkin itseään aina "ikäistään kypsempänä". Naisen mielestä hän oli itse silloin samanikäisenä, eli 258 päivää sitten, paljon kypsempi kuin ikäisenä miehet.

        varsinkin ku täällä kyselet miestä ittellesi.KAikki eroamassa olevat ihrapallot jotka tahtoo vähän polkasta pitää käydä läpi, ku pasahat paksuks niin sitten ei enää tarvi olla ihmisten kanssa missään tekemisissä ku onhan sulla ihmiselämän suurin saavutus plakkarissa eli kersa.

      • siis
        Vauhdilla ATM:mässä kirjoitti:

        Siitäs sait senkin vanhempaa naista vokotteleva urheilullinen pitkätukka!!!1

        urheilullinen pitkätukka kommentoi aivan oikein, on kyseessä sitten nuorempi tai vanhempi nainen. vaikka en tiedäkään mitä hän täsmälleen sai vastaukseksi, niin ymmärrän hyvin minkälaisen vastauksen yleensä kokee tylyksi tai ei. kyllä jokaisella on oikeus tavoitella onnea, ja jos kohde on itseään vanhempi nainen niin mitä sitten, ei se muuta asiaa tässä ainakaan. joten, ei todellakaan ihme jos alkuperäinen naiskirjoittaja ei "löydä ketään" jos on niin tyly että se nostattaa tunteita; hänen kirjoituksensa otsikko pitäisi vaan muuttaa muotoon: "kukaan ei jaksa olla kanssani, koskaa huomaavat kuinka huonosti kohtelen ihmisiä ja mahdollisesti myös kestämättömän arvomaailmani."

      • niin löydät kyllä
        tyttönen87. kirjoitti:

        En halua itseäni nuorempaa miestä.

        Ei kannata torjua ketään iän vuoksi. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä eikä ikä välttämättä kerro henkilön kypsyydestä. Tutustu ihmeessä jokaiseen kiinnostuneeseen kirjoittelijaan täälläkin ! Täytyy olla itsekin avoin, jos haluaa kumppanin löytää.

    • kohtalosi.

      nuorta, ota tästä kolmi kymppinen sportti-jätkä.
      talot ja kaikki löytyy, ja olen hyvä sängyssä, mitäs siitä sanot. Voitko muka vielä muuta vaatia?

      • No huh hun

        Minkä ihmeen takia, joku kolmekymminen (jolla asunnot ja kaikki) ottais itselleen tyttöystäväksi köyhän opiskelelija tytön? Mitä järkee siinä on?

      • tyttönen87.

        Kyllä mieheltä voi muuta vaati kuin talon ja hyvät sänkytaidot. Mielestäni miehellä ei tarvi olla omistusasuntoa.

        Kemioiden kohtaaminen on tärkeää, ei siittä muuten mitään tule. Miehen luonne, keskustelutaito ja elämänasenne ovat tärkeitä asioita.

        ikä on tärkein.

      • tyttönen87.
        ... kirjoitti:

        ikä on tärkein.

        Ei ikä ole tärkein.

      • ...............
        tyttönen87. kirjoitti:

        Kyllä mieheltä voi muuta vaati kuin talon ja hyvät sänkytaidot. Mielestäni miehellä ei tarvi olla omistusasuntoa.

        Kemioiden kohtaaminen on tärkeää, ei siittä muuten mitään tule. Miehen luonne, keskustelutaito ja elämänasenne ovat tärkeitä asioita.

        "Kemioiden kohtaaminen on tärkeää, ei siittä muuten mitään tule. Miehen luonne, keskustelutaito ja elämänasenne ovat tärkeitä asioita."

        ... sekä ulkonäkö.

      • ..........
        tyttönen87. kirjoitti:

        Ei ikä ole tärkein.

        "Ei ikä ole tärkein."

        ... kunhan mies vain on naista vähintään päivän vanhempi. Naista päivän nuorempi mies on naisten mielestä "täys kakara".

      • ...
        tyttönen87. kirjoitti:

        Ei ikä ole tärkein.

        Vaikka mies olisi luonteeltaan sopiva, keskustelutaitoinen, elämänasenteeltaan oikeanlainen ja kemiat kohtaisivat, mistään ei tulisi mitään, jos mies olisi naista nuorempi.

        Eli ikä on tärkein.

      • ............

        Muutama nainen on jo myöntänytkin täällä että jos mies on sanotaan 365 päivää naista nuorempi on hän naisten mielestä "täys kakara". 365 päivää on muuten 1 vuosi, tiedoksi naiset. :)

      • ...
        ............ kirjoitti:

        Muutama nainen on jo myöntänytkin täällä että jos mies on sanotaan 365 päivää naista nuorempi on hän naisten mielestä "täys kakara". 365 päivää on muuten 1 vuosi, tiedoksi naiset. :)

        sellaista kakaraa kehtaa kypsä nainen edes kavereilleen esitellä...

      • tyttönen87.
        .......... kirjoitti:

        "Ei ikä ole tärkein."

        ... kunhan mies vain on naista vähintään päivän vanhempi. Naista päivän nuorempi mies on naisten mielestä "täys kakara".

        En ole sanonut niin, että mua päivän nuorempi mies olis täys kakara.

    • ................

      niin löydät miehen. Jos vain istut muiden naisten kanssa tiiviisti baarin nurkassa ja odotat kilttien ja kunnollisten miesten aloitteita, saat odottaa niitä hamaan loppuun asti. Pelimiehet, varatut ja muut vonkaajat tulee kyllä juttelemaan joten valitse niistä.

    • Sinkkumies85.

      tutustumisen arvoinen. Lauantaina baariin. Kelpaisiko?

      • no huh huh

        Mitä järkee tolleisessa viestissä on. Ethän sää tiä oottekko ees samalta suunnalta suomea? Millä todennäköisdellä osutte samaan baariin ja viä tapaatte siä?

      • täältä tullaan

        mutta kun suurin osa miehistä haluaa tehdä itse aloitteen koska miehen täytyy saada metsästää jos menen tekeen aloitteen niin olet tietty"huono nainen". Näin me emme koskaan löydä toisiamme koska meidät on tähän sonta uskomukseen kasvatettu.

    • ........

      Olet 22-23 vuotias. Silloin vielä todella suuri osa on sinkkuja. Miespuoleisista varsinkin. Itse olen vuotta vanhempi kuin tuo ikähaarukkasi muuten kyllä kriteeriesi mukainen. Parivuotta sitten olin aivan samanlainen. Enkä todellakaan ollut/ole ainut.

      Voit löytää sen poikaystäväsi, vaikka ollessasi viihteellä kavereidesi kanssa. Toki osa hakee niissä tilanteissa vain sängynlämmittäjää. Kyllä siellä joukossa on kuitenkin niitäkin, jotka hakevat jotain muutakin. Omaa aktiivisuutta se kyllä vähän vaatii. Stereotyyppisesti ajateltuna ne kaikkein sulavimmat iskijät ovat kokeneempia iskijöitä ja sellaisenaan vähän eriasenteella liikenteessä kuin sinä.

      Ei netttikään naispuoleiselle ole mitenkään huono vaihtoehto. Tarjontaa löytyy. Toki tarjonta on hyvin vaihtelevaa, mutta ei kai kukaan sanonut sen olevan helppoa.

      Onko sinulla seurustelevia kavereita, joiden poikaystävillä on sinkkukavereita, joihin sinä voisit jossain illanistujaisissa tutustua?

      • tuleva vanhapiika :D

        Olen törmännyt vain miehiin, jotka etsivät ihan jotain muuta kuin vakituista parisuhdetta ja olen saanut monet kerrat näpeilleni, koska olen ollut niin sinisilmäinen. Nyt minusta on tullut sitten varmaan liian varovainen. Mulla on takana vain yksi pidempi ja kunnollinen suhde ja ikää on 21-vuotta.

        Baareissa tapaa vain seksiä vonkaavia äijiä, netissä melkeinpä sama (tai sitten he ovat muuten täysiä tumpeloita) ja kavereiden poikaystäviä en tunne sen paremmin, joten en tiedä heidän sinkkukavereistaan. Harvoinpa niitä edes nään.

        Että taidan pysytellä sinkkuja vielä pitkään.

      • ...........

        helposti. Ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin liikkua ihmisten joukossa ja odottaa miesten aloitteita ja sitten valitsee siitä parhaat päältä. Nainen voi nirsoilla mielin määrin, aina riittää kulmana takana lisää panohaluisia miehiä parisuhteeseen asti.

      • ...........
        tuleva vanhapiika :D kirjoitti:

        "Baareissa tapaa vain seksiä vonkaavia äijiä,"

        ja mistähän johtuu? Ettei vaan siitä että liikut baarissakin passiivisena ja odotat miesten aloitteita. Onko ylläri että suurin osa tai kaikki aloitteen tekijät on seksin perässä? Mikset tee itse aloitetta miehille? Ei taida sulla rohkeus riittää.

      • edellinen
        tuleva vanhapiika :D kirjoitti:

        Olen törmännyt vain miehiin, jotka etsivät ihan jotain muuta kuin vakituista parisuhdetta ja olen saanut monet kerrat näpeilleni, koska olen ollut niin sinisilmäinen. Nyt minusta on tullut sitten varmaan liian varovainen. Mulla on takana vain yksi pidempi ja kunnollinen suhde ja ikää on 21-vuotta.

        Baareissa tapaa vain seksiä vonkaavia äijiä, netissä melkeinpä sama (tai sitten he ovat muuten täysiä tumpeloita) ja kavereiden poikaystäviä en tunne sen paremmin, joten en tiedä heidän sinkkukavereistaan. Harvoinpa niitä edes nään.

        Että taidan pysytellä sinkkuja vielä pitkään.

        En sanonutkaan sen olevan helppoa. Ei se kuitenkaan mitenkään mahdotonta ole. Olet parisuhteissa paljon kokeneempi kuin monet, koska noin nuoreen ikään mennessä sulla on takana jo parisuhde.

        Mitä yhteistä tapaamillasi äijillä on?

      • ............
        edellinen kirjoitti:

        "Mitä yhteistä tapaamillasi äijillä on?"

        Vastaan hänen puolestaan että ne äijät on aina ollu aloitteen tekijänä kun nainen on vaan odottanu passiivisena ja sukinu hiuksiaan kutsuvasti.

      • lellu.
        ........... kirjoitti:

        helposti. Ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin liikkua ihmisten joukossa ja odottaa miesten aloitteita ja sitten valitsee siitä parhaat päältä. Nainen voi nirsoilla mielin määrin, aina riittää kulmana takana lisää panohaluisia miehiä parisuhteeseen asti.

        Miesten harhaluulo. Itselläni on ihan toisenlaisia kokemuksia. Miestä ei ole mitenkään helppo löytää.

      • No mutta
        lellu. kirjoitti:

        Tarkoittaako se, että miestä ei ole helppo löytää, sitä ettei kukaan mies kiinnostu sinusta, vai sitä, että sinusta kiinnostuneita miehiä on jonossa joka kulman takana, muttet itse ole kiinnostunut kenestäkään heistä?

      • lellu.
        No mutta kirjoitti:

        Ei niitä musta kiinnostuneita miehiä oo juurikaan ollut.

      • kysyn vain
        tuleva vanhapiika :D kirjoitti:

        Olen törmännyt vain miehiin, jotka etsivät ihan jotain muuta kuin vakituista parisuhdetta ja olen saanut monet kerrat näpeilleni, koska olen ollut niin sinisilmäinen. Nyt minusta on tullut sitten varmaan liian varovainen. Mulla on takana vain yksi pidempi ja kunnollinen suhde ja ikää on 21-vuotta.

        Baareissa tapaa vain seksiä vonkaavia äijiä, netissä melkeinpä sama (tai sitten he ovat muuten täysiä tumpeloita) ja kavereiden poikaystäviä en tunne sen paremmin, joten en tiedä heidän sinkkukavereistaan. Harvoinpa niitä edes nään.

        Että taidan pysytellä sinkkuja vielä pitkään.

        jo käytetty ja saanut tilaisuutesi. Miksi kenenkään miehen pitäisi ottaa vakituiseen suhteeseen käytetty muiden miesten nussima huora? Oletko edes kaunis ja hoikka?

      • ..............
        lellu. kirjoitti:

        Ei niitä musta kiinnostuneita miehiä oo juurikaan ollut.

        "Ei niitä musta kiinnostuneita miehiä oo juurikaan ollut."

        On jo nähty moneen kertaan että nämä suhteelliset käsitteet on tosiaan suhteellisia riippuen kertojan sukupuolesta. Joku nainen sanoi täällä aiemmin että häntä masentaa kun miehet ei tee baarissa aloitteita no häneltä kysyttiin kuinka usein hänelle tehdään, vastasi että vain 1-2 kertaa illan aikana...... eli kysymys kuuluu: kuinka paljon on "ei juurikaan"?

      • älä ajattele
        kysyn vain kirjoitti:

        jo käytetty ja saanut tilaisuutesi. Miksi kenenkään miehen pitäisi ottaa vakituiseen suhteeseen käytetty muiden miesten nussima huora? Oletko edes kaunis ja hoikka?

        pelkästään alapäälläsi, idiootti.

      • lellu.
        .............. kirjoitti:

        "Ei niitä musta kiinnostuneita miehiä oo juurikaan ollut."

        On jo nähty moneen kertaan että nämä suhteelliset käsitteet on tosiaan suhteellisia riippuen kertojan sukupuolesta. Joku nainen sanoi täällä aiemmin että häntä masentaa kun miehet ei tee baarissa aloitteita no häneltä kysyttiin kuinka usein hänelle tehdään, vastasi että vain 1-2 kertaa illan aikana...... eli kysymys kuuluu: kuinka paljon on "ei juurikaan"?

        Käyn harvoin baareissa, eikä siellä todellakaan joka kerta ole kukaan mies yrittämässä iskeä mua. Opiskelujen parissa on ehkä noin 5 miestä ollut musta kiinnostuneita.

      • tyttönen87.

        Tuntuu, että baareissa tapaa vaan niitä seksiseuran etsijöitä. Kuinkakohan paljon pitäs baareissa notkua, jotta sieltä jotain löytäs?

        Nettiä olen joskus koleillut, mutta se jäi lyhyeksi. Vaikka profiilissa kerroin etsiväni seuraa tositarkoituksella suunnilleen ikäisistäni miehistä, vastauskia tuli 45 v miehiltä jotka kaipasi seksiseuraa. Eli ei huvittanut netistä miehen etsiminen.

      • .rfh

        käy vain seksiseuran etsijöitä (kuten esim. sinä).

      • 27v. ja sinkku.

        mitän muuta tarjokkeja kuin kavereiden kumppaneiden kaverit? miksi aina pitää " naida" läheltä kun muka ei saa muita? parittaminen ahdistaa.

      • pelkkää seksiseuraa
        tyttönen87. kirjoitti:

        Tuntuu, että baareissa tapaa vaan niitä seksiseuran etsijöitä. Kuinkakohan paljon pitäs baareissa notkua, jotta sieltä jotain löytäs?

        Nettiä olen joskus koleillut, mutta se jäi lyhyeksi. Vaikka profiilissa kerroin etsiväni seuraa tositarkoituksella suunnilleen ikäisistäni miehistä, vastauskia tuli 45 v miehiltä jotka kaipasi seksiseuraa. Eli ei huvittanut netistä miehen etsiminen.

        "Tuntuu, että baareissa tapaa vaan niitä seksiseuran etsijöitä."

        Ainakin omassa kaveripiirissäni vain 1% miehistä etsii baarissa pelkkää seksiseuraa, eli sellainen YTM-kaveri jolla on ollut satoja naisia ja joka on tosi taitava iskemään aina uusia naisia ja joka jotenkin aina onnistuu kiinnittämään naisten kiinnostuksen itseensä. Baareissa tytöt ovat tämän YTM:n perään eivätkä juurikaan juttele minulle tai muille kavereilleni.

        Loput kaverit etsivät pitkäaikaista suhdetta, mutta ovat aika ujoja ja harvoin uskaltavat lähestyä ketään naista.

        Melkein ärsyttää kun naiset ovat sellaisia typeriä kana-aivoja, aina tavoittelevat tuota YTM-kaveria kun muut mukavat kaverit saavat olla vuosia ilman naista. Ja naiset kehtaavat vielä valittaa että miehet muka etisisivät pelkkää seksiseuraa.

      • edellinen
        27v. ja sinkku. kirjoitti:

        mitän muuta tarjokkeja kuin kavereiden kumppaneiden kaverit? miksi aina pitää " naida" läheltä kun muka ei saa muita? parittaminen ahdistaa.

        No annoinhan jo pari muuta vaihtoehtoa poikaystävän etsimiseen. Keksitkö parempia? Tuo läheltä naiminen vaan on aika yleistä.

        Parittaminen kieltämättä voi ahdistaa. Mua aika harvoin koitetaan parittaa enää. Olen jostain syystä saanut nirson maineen tai sitten olen tuomittu toivottomaksi tapaukseksi.

      • edellinen
        tyttönen87. kirjoitti:

        Tuntuu, että baareissa tapaa vaan niitä seksiseuran etsijöitä. Kuinkakohan paljon pitäs baareissa notkua, jotta sieltä jotain löytäs?

        Nettiä olen joskus koleillut, mutta se jäi lyhyeksi. Vaikka profiilissa kerroin etsiväni seuraa tositarkoituksella suunnilleen ikäisistäni miehistä, vastauskia tuli 45 v miehiltä jotka kaipasi seksiseuraa. Eli ei huvittanut netistä miehen etsiminen.

        En sanonutkaan sen olevan aivan helppoa. Sinun pitää osata valikoida seurasi. Kyllä baarissakin on niitä, jotka etsivät jotain vakavampaa.

        Tuliko netissä vastauksia vain 45 miehiltä, jotka etsivät seksiseuraa? Oliko joukossa jokunen asiallisempikin?

      • tyttönen87.
        edellinen kirjoitti:

        En sanonutkaan sen olevan aivan helppoa. Sinun pitää osata valikoida seurasi. Kyllä baarissakin on niitä, jotka etsivät jotain vakavampaa.

        Tuliko netissä vastauksia vain 45 miehiltä, jotka etsivät seksiseuraa? Oliko joukossa jokunen asiallisempikin?

        Oli siä joukussa joitain asiallisempiakin vastauksia. Mutta sen verran epäasiallisia, ettei profiilia viittiny pitää.

    • top100-0

      ilmoitus ja käy treffeillä sadan sopivimman kanssa. Kai niistä joku natsaa..

      • tyttönen87.

        Netissä papat hakee seksiseuraa. Ja ne ei ollenkaan välitä siittä mitä ilmoitukessa lukee siittä, mitä toinen etsii.

      • reipas_poikamies
        tyttönen87. kirjoitti:

        Netissä papat hakee seksiseuraa. Ja ne ei ollenkaan välitä siittä mitä ilmoitukessa lukee siittä, mitä toinen etsii.

        Kuule netissä ne "kunnollisia" arvoja omaavat pojat jäävät syrjään, eivät vain kiinnosta tarpeeksi oman ikäistä naista. Muutamia viestejä ja homma kuivuu kasaan. Ennätykseni taitaa nyt olla 8 viestiä yhdeltä naiselta. Kun tässä on tulos omana itsenään niin mitä enää voi tehdä....siinäpä se. Hyvin outoa että syvintä olemustaan pitäisi alkaa "muuttaa" edes treffeille pääsyä varten. Voi toki ajatella että ne naiset ovat olleet vain vääriä, mutta joku heidänkin kanssa onnistuu paremmin.
        Näin olen huomannut.

        Tämä ei ole itsesäälinen sepustus topikkiin, mutta mulla on oikeat ainekset että en tosiaan löydä ketään. Jos joku nainen löytäisi minut, valmis olisin.
        Onhan tämä nettideittailu arkeen piristystä tuova "hobby" mutta, enemmän tässä kuluu kun saa, toistaiseksi.

      • apollo.
        tyttönen87. kirjoitti:

        Netissä papat hakee seksiseuraa. Ja ne ei ollenkaan välitä siittä mitä ilmoitukessa lukee siittä, mitä toinen etsii.

        tyttö sinä nyt sitten olet, mitä kokoa? Nätille hoikalle tytölle on paikka auki.
        t.sportti-jätkä.

    • hhoohhoijjaa

      Täällä on lapsellista porukkaa! Toki naisella saa ja PITÄÄKIN olla tasovaatimuksia, sanokoot lapselliset kriteereihin sopimattomat juntit mitä tahansa. Tsemppiä sulle tyttönen, pitää toivoo että se yks sun mielestä unelmamies viel sielt sattuis kohdalle. Tärkeintä on kyl varmaan se että lakkaa etsimästä, koska oman kokemuksen mukaan se on toiminut. T. 24v nainen

    • Urheilullinen pitkät
      • apollo.

        nostalginen olo ku katteli tota commodoren joystigin vispaamista.

    • YTM56v

      Täältä löytyis kokenut 56v. nuorekas, rikas ja komeaksi kehuttu mies. Tulen hakemaan sinut autollani.

      • lellu.

        Taas joku pappa, joka luulee saavansa nuoren naisen rahalla. Tälläiset kommentit ovat keskusteluissa aivan typeriä. Juuri tuollaisten pappojen takia AP ei viitsi kirjoitustensa mukaan pitää profiiliaan nettideiteissä.

        Jos nainen sanoo hakevansa alle 30 miestä, niin häntä tuskin kiinnostaa yli viiskymmiset? Opetelkaa papat lukemaan mitä ilmoituksissa ja keskusteluissa sanotaan. Vaikka papat haluaisi itsellleen yli puolta nuorempaa naista, naisia ei papat kuitenkaa välttämättä kiinnosta.

        Pääkii. keskustelun aloittaja on nyt minun omaisuuttani ja menen huomenna hakemaan hänet autollani.

      • tyttönen87.
        YTM56v kirjoitti:

        Pääkii. keskustelun aloittaja on nyt minun omaisuuttani ja menen huomenna hakemaan hänet autollani.

        En todellakaan ole sun omaisuutta, enkä koskaan tule olemaan. Älä edes kuvittele, että tulisit joskus hakemaan mut autollas.

        Etsin nuorta miestä, en vanhaa pappaa.

      • dghnsdhsdt
        tyttönen87. kirjoitti:

        En todellakaan ole sun omaisuutta, enkä koskaan tule olemaan. Älä edes kuvittele, että tulisit joskus hakemaan mut autollas.

        Etsin nuorta miestä, en vanhaa pappaa.

        katsopa aloittaja tyttönen87 kuinka paljon aloituksesi on saanut miinuksia, todennäköisesti kaikki mieslukijoilta. Vedä siitä oma johtopäätöksesi. Ehkä sinuun pätee termi tyhjänvalittaja?

      • lellu.
        dghnsdhsdt kirjoitti:

        katsopa aloittaja tyttönen87 kuinka paljon aloituksesi on saanut miinuksia, todennäköisesti kaikki mieslukijoilta. Vedä siitä oma johtopäätöksesi. Ehkä sinuun pätee termi tyhjänvalittaja?

        Tällä palstalla mieheillä vaan tuntuu olevan ihmeellinen kuvitelma, että kaikki naiste löytää itsellensä helposti miehen. Ja naisella ei tietenkään saisi olla mitään kriteerejä, vaan kuka tahansa pitäisi kelpuuttaa. Jos nainen kirjoittaa miehen löytämisen vaikeudesta, hänet leimataan heti rumaksi, vaikeaksi, turhan valittajaksi tai nirppanokkasi. Ei naisilla ole sen helpompaa kuin miehilläkään mieleisen kumppanin löytäminen. Koittakaa miehet jo ymmärtää se tosiasia.

      • AttractionIS shallow

        Kyllä varmasti MIEHEN saa, mutta kivan ja kiinnostavan ei :D Otetaan ulkonäkö vaikka. Mielestäni ihan kivannäköisiä naisia on todella paljon, ehkä puolet naisista. Osa on sitten hyvin kauniita. Nyt puhun siis vain ulkonäöstä. Jos miehistä puhutaan, löydän harvoin miestä joka olisi niin mukavannäköinen että ajattelisin hänen olevan edes muuta kuin perusruma. Ehkä joku 5 sadasta? Nyt tietysti sanotte että olen aivan kamalan pinnallinen jnejne, ehkäpä, mutta kun kumppania etsii, ulkonäöllä on tietysti väliä. Ei pelkästään kavoilla vaan koko ilmeellä, asenteella, huumorilla, itseluottamuksella jne. Jos on VAIN kiva ihminen ei pääse mihinkään, näin se nyt vain (suurimmalle osalle) on. Pitäisi olla jotain houkuttelevaa, minulle ainakin. Suurin osa suomalaisista miehistä on perunanenäisiä ja hieman lihavia, huono vaatemaku, huonosti istuvat vaatteet, kirjoilevat ja ovat olevinan tai sitten mököttävät ja punastelevat ja käyttävät sandaaleissa tennissukkia. Miten sellainen mies voisi minua kiinnostaa/kiihottaa...? Ihan tosissani kysyn. Olisihan se mahtavaa jos tällainen mies voisi tuntua kivalta ja söpöltä, mutta voi ei. Haluaisin voida ihastua tällaiseen nössöön mutta en tiedä miten johonkin, mitä pitää vastenmielisenä voisi ihastua... SAnotte varmaan että ihan oikein minulle että jään sinkuksi, mutta mitä minä itse sille voin etten rumista epävarmoista miehistä saa mitään viboja....?

        Siksi olen sitä mieltä että miehet kyllä löytävät helposti söpöjä naisia ja joku heistä on sitten tosi kivakin ja siihen voisi ihastua. Mihistä taas on niin vaikea löytää edes kivannäköistä, ja he sitten ovat joko näitä "YTM":iä jotka luulevat itsestään taas liikoja tai sitten ei vain muuten kolahda. Miksi kivannäköisiä naisia on NIIN paljon enemmän kuin miehiä??

      • 18+18
        AttractionIS shallow kirjoitti:

        "SAnotte varmaan että ihan oikein minulle että jään sinkuksi,"

        Sinäpä sen sanoit.. Haaveilet jostain mikä ei ilmeisesti ole oman tasosi mukaista, tai muuten et olisi sinkku. Noh, ole ihan vapaasti mitä haluat. Sitten siinä jonkin verran päälle 40 vuotiaana ymmärrät, että edes ne rumat keskitason miehet eivät ole rupsahtaneesta teikäläisestä kiinnostuneita. Mutta minkäs sille voi, kun ulkonäkö on niin tärkeää.

      • AttractionIS shallow
        18+18 kirjoitti:

        Olipa ennalta arvattava vastaus. Entä mitä jos olisit itse samassa tilanteessa? Ympärilläsi pyörii vain vastenmielisiä junttimiehiä? Miten ylipuhut itsesi ihastumaan sellaisiin? Olen tosissani. Olen edelleen sitä mieltä että nättejä ja mukavia tyttöjä on vaikka kuinka paljon, kivannäköisiä JA mukavia miehiä ei ole juurikaan. Miten ihmeessä voi alkaa kiinnostua sellaisista miehistä, joita pitää vastenmielisinä...? Olisi mahtavaa pystyä kiinnostuman tällaisista, mutta miten ihmeessä se onnistuu?

      • ------------
        AttractionIS shallow kirjoitti:

        Kyllä varmasti MIEHEN saa, mutta kivan ja kiinnostavan ei :D Otetaan ulkonäkö vaikka. Mielestäni ihan kivannäköisiä naisia on todella paljon, ehkä puolet naisista. Osa on sitten hyvin kauniita. Nyt puhun siis vain ulkonäöstä. Jos miehistä puhutaan, löydän harvoin miestä joka olisi niin mukavannäköinen että ajattelisin hänen olevan edes muuta kuin perusruma. Ehkä joku 5 sadasta? Nyt tietysti sanotte että olen aivan kamalan pinnallinen jnejne, ehkäpä, mutta kun kumppania etsii, ulkonäöllä on tietysti väliä. Ei pelkästään kavoilla vaan koko ilmeellä, asenteella, huumorilla, itseluottamuksella jne. Jos on VAIN kiva ihminen ei pääse mihinkään, näin se nyt vain (suurimmalle osalle) on. Pitäisi olla jotain houkuttelevaa, minulle ainakin. Suurin osa suomalaisista miehistä on perunanenäisiä ja hieman lihavia, huono vaatemaku, huonosti istuvat vaatteet, kirjoilevat ja ovat olevinan tai sitten mököttävät ja punastelevat ja käyttävät sandaaleissa tennissukkia. Miten sellainen mies voisi minua kiinnostaa/kiihottaa...? Ihan tosissani kysyn. Olisihan se mahtavaa jos tällainen mies voisi tuntua kivalta ja söpöltä, mutta voi ei. Haluaisin voida ihastua tällaiseen nössöön mutta en tiedä miten johonkin, mitä pitää vastenmielisenä voisi ihastua... SAnotte varmaan että ihan oikein minulle että jään sinkuksi, mutta mitä minä itse sille voin etten rumista epävarmoista miehistä saa mitään viboja....?

        Siksi olen sitä mieltä että miehet kyllä löytävät helposti söpöjä naisia ja joku heistä on sitten tosi kivakin ja siihen voisi ihastua. Mihistä taas on niin vaikea löytää edes kivannäköistä, ja he sitten ovat joko näitä "YTM":iä jotka luulevat itsestään taas liikoja tai sitten ei vain muuten kolahda. Miksi kivannäköisiä naisia on NIIN paljon enemmän kuin miehiä??

        mutta vaikka et olisikaan niin viestisi on täysin epälooginen: ensin sanot että suurin osa suomalaismiehistä on perusrumia mutta sitten heti perään että jopa puolet suomalaisnaisista on kauniita. Tämä ei ole mahdollista koska molemmat sukupuolet periytyy samasta geeniperimästä. :D Suunnilleen rumia ja kauniita on molemmissa sukupuolissa yhtä paljon. Miehissä on kyllä komeita jonkin verran enemmän kuin naisissa kauniita ja tämä on sitten ihan heteromiehen mielipide. :D

      • 17+6
        AttractionIS shallow kirjoitti:

        Olipa ennalta arvattava vastaus. Entä mitä jos olisit itse samassa tilanteessa? Ympärilläsi pyörii vain vastenmielisiä junttimiehiä? Miten ylipuhut itsesi ihastumaan sellaisiin? Olen tosissani. Olen edelleen sitä mieltä että nättejä ja mukavia tyttöjä on vaikka kuinka paljon, kivannäköisiä JA mukavia miehiä ei ole juurikaan. Miten ihmeessä voi alkaa kiinnostua sellaisista miehistä, joita pitää vastenmielisinä...? Olisi mahtavaa pystyä kiinnostuman tällaisista, mutta miten ihmeessä se onnistuu?

        Voi kuule, aivan helposti onnistuu. Olen tapaillut ja tulen jatkossakin tapailemaan naisia, jotka eivät ole näiden palstojen miesten mieleen ainakaan painonsa osalta. Silti olen itse ainakin painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Nykyisellä on itse asiassa ainakin ulkomuodollisesti melko paljonkin ylipainoa, mutta mitä enemmän häntä tapailen, sitä vähemmän asia minulle merkitsee. Ihminen sen ulkokuoren alla on kuitenkin todella lempeä, tunnollinen, hauska ja älykäs. Ensireaktio minullakin oli, että vähän överiksi meni, mutta onneksi en luovuttanut heti.. Ei se vaadi mitään ylipuhumista, riittää kun vaan jättää asian huomiotta. Toisaalta jos luonne on ahterista, niin se on ihan sama mikä naamavärkki siellä on, koska niin päin se ei onnistu.

    • jortsu__

      Uskon, että löydät kun olet valmis siihen. Olet ehkä ujo lähestymään tai ikävien kokemusten kautta pysyttelet itsenäisenä. Meitä hitaammin syttyviä on olemassa mutta se tutustuminen ihmisiin on vaikeaa. Voi olla, että olen ihan väärässä. Ainakin sinun elämäntilanteesi vaikuttaa hyvältä, selkeät uratavoitteet.

      Ajattele itseäsi älä muita! Suhteissa tulee aina pettymyksiä ja eikä se elämä välttämättä silloinkaan parempaa ole.

    • älä elättele turhia

      voit olla oikeassakin. mäkin odotin koko nuoruuteni varmaan jostain viistoistavuotiaasta asti, että kyllä se löytyy, olenhan vielä nuori ja niinhän ne kaikki sanoi.. Nyt liki kolmekymppisenä en enää usko tuohon hölynpölyyn. Ei mikään odottaminen asiaa muuta. Jos sä et ole kyennyt suhteeseen tai ei ole ollut mahdollisuuksia aiemmin, ei aika sitä eikä sua muuta.
      Ei tähän ikään mennessä ole voinut elää niin pullossa etteikö olis tavannut miehiä ja hyviäkin miehiä. Mutta kun ei ole niin, että sitä suhdetta mulle olis, niin niin ei sitten ole.

      Ennemmin vois neuvoa, että älä epätoivoisuuksissasi ala sitten niitä, joista ei mieheksi ole, mutta jotka voi satuttaa sua, eikä tarkoita sulle hyvää. Ainakin näin jälkeenpäin olis ollu paljon fiksumpi, jos oli tajunnut pikemminkin pysyä erossa niistäkin, joista olis luullut et niistä olis johonkin ollut. Mut oma toiveajattelu lähinnä monesti teki sen, ettei uskonut omia silmiään tai korviaan. Ja vaikka jotain huonoa havaitsi, jotenkin selitteli itselleen, ettei se voinut tarkoittaa tai se oli vahinko..
      Että jos et löydä hyvää, niin älä suostu mihinkään muuhun.

      Jonkun kerran kun tapaa jotain kusipäitä, helposti menee se luottamus sitten. Sitten menee kiinnostus. Ei kiinnosta miehet. Ja kun ei ole hyviä kokemuksia, ei tule mieleenkään edes haluta suhdetta. Täälläkin on palstat täynnä niitä, jotka alottaa sillä, että ne ´pistää vaatimuslistan ensin. Sitten niitä, joiden tarkoitus on vain nöyryyttää ja vihata. Voi olla hyviäkin, mut hyvät miehet on yleensä jo varattuja. Ja jos 23-vuotiaaksi olet onnistunut elämään ilman suhdetta, on todennäköistä, että ei se tilanne muutu. Kun ensimmäiset frendit alottaa sen "deittailun" kolmetoistavuotiaana, sä olet ikäloppu jo kakskymppisenä. Et suhteeseen ikäloppu, vaan siihen, että ei sulle ole kehittynty sellaista sosiaalista kykyä, että susta kiinnostuttaisiin aidosti ja et sulla olis sitä potentiaalia tai että sä enää osaisit aloittaa tai uskaltaisit. Ja sä tiedät oikeasti mistä se on kiinni. Toivoisin vain, että säästyisit joltain pahoilta jutuilta, ettet kyynistyisi.
      Ja että osaisit löytää elämästä sitä muuta sisältöä. Ei miehet ole kaikkien juttu.
      Jos mäkin olisin tiennyt tuon jo aikaisemmin, olisin elänyt vähän eri tavalla. luulin aina, että mulla olis mies ja perhettä, nyt en enää edes halua haluta.

    • ´

      Parikymppiset tytöt tuppaavat yleensä olemaan melko pinnallisia, kokemattomia ja murehtivaisia siitä miltä he näyttävät muiden silmissä. Kun olet kolmenkympin rajan rikkonut, suhtautumisesi elämääsi on todennäköisesti paljon erilaisempaa ja helpompaa kun huomaat sinulle alkavan jo ne muutkin miehet kelvata, jotka eivät täysin täytä sinun tämän hetkisen tasovaatimuksiasi, puhumattakaan ikäkriteereistäsi.

    • M24.

      niin lupaan syödä hatullisen paskaa! Asetupa miehenrooliin, niin silloin voi jo puhuakin ettei löydä...

      • ....................

        No ei kyllä löydä! Tässä toinen nainen (21 v, normaalipainoinen/hoikka) joka ei löydä, en ole ikinä edes seurustellut... Ja ennen kuin alat urputtaa minulle kelpaavan vain komeat, en todellakaan etsi komistusta. Ainoat 'pinnalliset' kriteerini ovat että pituus olisi vähintään itseni pituinen, samanikäisestä 5 vuotta vanhempaan (jotta ollaan henkisesti yhtä kypsiä, yhtä paljon elämänkokemusta takana ja suunnilleen samassa elämäntilanteessa) ja normaalipainoinen (koska olen itsekin normaalipainoinen ja liikuntaa päivittäin harrastava, eikä tämä tarkoita six-packia vaan todellakin keskiverto-normaalivartaloa). Vaikka pinnallisuus jää tuohon niin silti ei vain löydy... Ainoat noihin kriteereihin sopivat miehet jotka ovat minulle alotteita tehneet ovat olleet ulkomaalaisia (eurooppalaisia kuitenkin, ei mitään Afrikan tai Arabimaiden elintasopakolaisia). Eli tästä¨voidaan päätellä suomalaisten miesten olevan erityisen nirsoja...

      • ´
        .................... kirjoitti:

        Olisikohan tuo siitä syystä että et ole yksinkertaisesti koskaan tehnyt mitään sen eteen että ansaitsisit kiinnostavan miehen huomiota?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      26
      5079
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      149
      2497
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe