"Talentia -lehdessä ollut puutu kun.. -lista ohjaa kiinnittämään huomion vauvan oireisiin. Lopussa on kuin ohimennen huomautus, ettei mikään yksittäinen oire merkitse suuntaan tai toiseen. Riittääkö se suojaamaan virhediagnooseilta?
Kun oma huomio siirtyy etsimään listan mukaisia oireita vauvasta, on jo heilahdettu pois äidin ja vauvan vuorovaikutussuhteen tukemisesta.
Sosiaalitoimen ennakkotiedot ohjaavat etsimään vikoja äidistä.
-Ahaa, vauvan kasvoilla häilähti hymy, mutta käänsikin sitten katseen pois. Ja kas, nyt imee nyrkkiä. Johtopäätös: laiminlyöty vauva, vakavia traumoja. Vaan jospa vauvan hymyilyn keskeyttikin kauempaa kuulunut hälyääni, joka jäi itseltäni huomaamatta, ja hän kääntyi ääntä kohti? Jos nyrkin sovittaminen suuhun onkin samaa löytöretkeä kuin kaikkeen muuhunkin suun välityksellä tutustuminen, minkä kädet tavoittavat?
Arvion tekijää ohjataan epäilemään äitejä: "Äiti voi teeskennellä ja vastata kysymyksiin niin kuin arvelee, että häneltä odotetaan. Vauvojen käytös kertoo enemmän." Eikö ole aivan ymmärrettävää, että tarkkailutilanteessa ihmiset pyrkivät vastaamaan odotusten mukaan? Jos on kyse ensi kertaa äidiksi tulleesta, on aivan luonnollista, että hän etsii vielä omaa tapaansa olla äiti.
Jo pelkkä tarkkailu voi häiritä äiti-lapsi -suhteen muodostumista, tukemiseksi tarkoitettu taitamaton puuttuminen myös. Äiti joutuukin miellyttämään ulkopuolisia sen sijaan, että saisi keskittyä vauvaan rennosti ja huolehtimatta muusta. Entäpä huostaanottouhan alla tai kriisissä elävä ensi- ja turvakotiin turvautuja? Onko hänen vanhemmuutensa arvioiminen edes eettisesti oikein?
Miksi ylipäänsä vauvojen hymyjä ja äännähdyksiä aletaan kerätä ja tulkita laiminlyöntioireiksi? Miksei rohkaista ja kiitetä äitejä ja luoda turvallista ilmapiiriä, jossa uskaltaa kysyä ja keskustella? Puutu kun -lista kirjaa koko joukon oireita, joita tarkatessa kuka tahansa voi joutua epäiltyjen listalle.
Vanhemmuuden ja vuorovaikutuksen suomalaista standardia ei ole tieteellisesti asetettu, vaan näkymä asiaan on katsojan silmässä. Kyse on siis puoskaroinnista ja väärien positiivisten löydösten vaara on suuri. Niiden takia voi lapsi joutua väärin perustein erotetuksi vanhemmistaan. Ensikotien alkuperäinen tarkoitus huomioiden voi syystäkin kysyä, miten tällaisen toiminnan eettisyys on punnittu. Eikö ensikodeille kuulu nuorien äitien ja perheiden tukeminen ja tukitoimien suunnittelu? Miksi se on lähtenyt harhailemaan sosiaalitoimen matkaan? Miksi se ylipäänsä arvioi vanhemmuutta, eikö pelkkä tukeminen riitä? Eikö äitiys ole mahdollisuus, johon nuorella äidillä on oikeus saada tukea?"
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Osaavatko nykyajan hyväosaisista perheistä tulevat sosiaalialan viranomaiset tehdä muuta kuin etsiä ja kirjata vikoja köyhistä vanhemmista? Kokemukseni mukaan nykyisiä sosiaalialan "asiantuntijoita" yhdistää omahyväinen ja itsekritiikitön usko itseen ja oman alan muotivirtauksiin ja puoskarointimenetelmiin , kauhistuttava tietämättömyys, historiallisen ja yhteiskunnallisen näkemyksen puute ja halukkuus asiakkaiden yksilöpsykopatologisointiin olosuhteiden ja rakenteiden korjauksen sijaan.
Kun oma huomio siirtyy etsimään listan mukaisia oireita vauvasta, on jo heilahdettu pois äidin ja vauvan vuorovaikutussuhteen tukemisesta.
Sosiaalitoimen ennakkotiedot ohjaavat etsimään vikoja äidistä.
-Ahaa, vauvan kasvoilla häilähti hymy, mutta käänsikin sitten katseen pois. Ja kas, nyt imee nyrkkiä. Johtopäätös: laiminlyöty vauva, vakavia traumoja. Vaan jospa vauvan hymyilyn keskeyttikin kauempaa kuulunut hälyääni, joka jäi itseltäni huomaamatta, ja hän kääntyi ääntä kohti? Jos nyrkin sovittaminen suuhun onkin samaa löytöretkeä kuin kaikkeen muuhunkin suun välityksellä tutustuminen, minkä kädet tavoittavat?
Arvion tekijää ohjataan epäilemään äitejä: "Äiti voi teeskennellä ja vastata kysymyksiin niin kuin arvelee, että häneltä odotetaan. Vauvojen käytös kertoo enemmän." Eikö ole aivan ymmärrettävää, että tarkkailutilanteessa ihmiset pyrkivät vastaamaan odotusten mukaan? Jos on kyse ensi kertaa äidiksi tulleesta, on aivan luonnollista, että hän etsii vielä omaa tapaansa olla äiti.
Jo pelkkä tarkkailu voi häiritä äiti-lapsi -suhteen muodostumista, tukemiseksi tarkoitettu taitamaton puuttuminen myös. Äiti joutuukin miellyttämään ulkopuolisia sen sijaan, että saisi keskittyä vauvaan rennosti ja huolehtimatta muusta. Entäpä huostaanottouhan alla tai kriisissä elävä ensi- ja turvakotiin turvautuja? Onko hänen vanhemmuutensa arvioiminen edes eettisesti oikein?
Miksi ylipäänsä vauvojen hymyjä ja äännähdyksiä aletaan kerätä ja tulkita laiminlyöntioireiksi? Miksei rohkaista ja kiitetä äitejä ja luoda turvallista ilmapiiriä, jossa uskaltaa kysyä ja keskustella? Puutu kun -lista kirjaa koko joukon oireita, joita tarkatessa kuka tahansa voi joutua epäiltyjen listalle.
Vanhemmuuden ja vuorovaikutuksen suomalaista standardia ei ole tieteellisesti asetettu, vaan näkymä asiaan on katsojan silmässä. Kyse on siis puoskaroinnista ja väärien positiivisten löydösten vaara on suuri. Niiden takia voi lapsi joutua väärin perustein erotetuksi vanhemmistaan. Ensikotien alkuperäinen tarkoitus huomioiden voi syystäkin kysyä, miten tällaisen toiminnan eettisyys on punnittu. Eikö ensikodeille kuulu nuorien äitien ja perheiden tukeminen ja tukitoimien suunnittelu? Miksi se on lähtenyt harhailemaan sosiaalitoimen matkaan? Miksi se ylipäänsä arvioi vanhemmuutta, eikö pelkkä tukeminen riitä? Eikö äitiys ole mahdollisuus, johon nuorella äidillä on oikeus saada tukea?"
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Osaavatko nykyajan hyväosaisista perheistä tulevat sosiaalialan viranomaiset tehdä muuta kuin etsiä ja kirjata vikoja köyhistä vanhemmista? Kokemukseni mukaan nykyisiä sosiaalialan "asiantuntijoita" yhdistää omahyväinen ja itsekritiikitön usko itseen ja oman alan muotivirtauksiin ja puoskarointimenetelmiin , kauhistuttava tietämättömyys, historiallisen ja yhteiskunnallisen näkemyksen puute ja halukkuus asiakkaiden yksilöpsykopatologisointiin olosuhteiden ja rakenteiden korjauksen sijaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://www.ess.fi/?article=271067
.............
Vanhemmuus on muodissa
Nykyvanhempia moititaan usein siitä, että vanhemmuus on hukassa.
Matti Rimpelä tyrmää ajatuksen heti.
- Vanhemmuus on muodissa: luentoja pidetään, telkkarista tulee supernannyjä ja isätkin ovat paljon mukana lastenhoidossa. Vanhemmuus on tänä päivänä vain paljon haastavampaa kuin aiemmin.......................
.............
Tukea, ei moraalipuhetta
Kun vanhemmuus on vaikeaa, sitä pitäisi tukea.
- Moraalipuheita ei todellakaan tarvita: en ole koskaan tavannut vanhempaa, joka ei haluaisi olla hyvä vanhempi. Mutta perheet tarvitsevat tukea.
Työtä pitäisi tehdä hyvinvoinnin eteen, eikä keskittyä vain häiriöihin ja kriiseihin.
- Valitettavasti nyt hoidetaan lähinnä häiriöitä.
Rahaa ei löydy lasten ja perheiden peruspalveluihin.
Ja sitten taas lastensuojelumenot kasvavat kovaa vauhtia.
- On harmi, että perheet ovat hukassa meidän järjestelmältämme.
Terveydenhuolto, sivistystoimi ja sosiaalitoimi elävät kuin sääty-yhteiskunnassa, tiukasti toisistaan erillään. Jos lapsella on ongelmia, valtava määrä ammattilaisia voi tehdä työtä hänen kanssaan,
mutta kukaan ei katso ja ennakoi perheen tilannetta kokonaisuutena.
Tässäkin Rimpelä toivoo vanhempien tarttuvan toimeen.
- Kouluterveydenhuoltoonkin kannattaa yrittää vaikuttaa.
Vain neljä prosenttia vanhempainyhdistyksistä on osallistunut tähän.
Vanhemmat voisivat havahtua koululaisensa "työsuojeluun" vanhempainilloissa.
- Näihin iltoihinkin toivon kulttuurin muutosta. Vanhempien olisi syytä vaihtaa ajatuksia keskenään. Uutta ei synny, jos opettaja on ainoana äänessä...........
Hyvää, asiapitoista kirjoitusta!
Lasten pakkohuostaanotot oikeuden päätettäviksi. Lasten pakkohuostaanotot siirtyvät kuntien sosiaalilautakunnilta hallinto-oikeuksien päätettäväksi. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi hallituspuolueiden voimin hyväksymään lastensuojelulakiin sisältyvän päätöksentekojärjestelmän.
Näin Helsingin Sanomat uutisoi 8.2.2007. Onko mikään muuttunut?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lasten pakkohuostaanotot oikeuden päätettäviksi/1135224904737
---------
Miksi näitä iänikuisia linkkejä? Eikö aiheesta löydy mitään tuoreempaa?
Kappas vaan, taas on poistettu jopa asiantuntijoiden kannaottoja, viittaan Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J.P.Roosin kannanottoon Turvakotien väärinkäyttö.
Googlaa - turvakotien väärinkäyttö.
------------
Hei
Meillä on tämmöinen tilanne päällä täällä Lapissa.
Minun tyttäreni PAKOTETTIIN vastoin tahtoaan menemään ensikotiin tai muuten hänen vauvansa otettaisiin kiireellisesti sijoitukseen!
Hänelle ei kerrottu miksi ja minkä takia hän joutuu lähtemään! Hänellä oli tukiverkko olemassa joka ohitettiin olankohautuksella ja sanottiin ettemme tunne teitä ja pitää haastatella, ja tähän pitää saada ammattilaisen arvio. Tyttäreni on mt:n asiakas ja hänellä menee hyvin.
Sairaalassa tapahtui niin että yksi hoitajista haukkui vastoin parempaa tietoa tyttöä narkomaaniksi. Koska hänellä oli verikokeitten takia mustelma kädessään ja hänellä on tatuoinnit. Ja meillä vahva epäily että juurikin tämä kyseinen sairaanhoitaja teki tyttärestä valheellisen lastensuojelu ilmoituksen.
Emme tiedä mitä tehdä ja mistä saisimme apua tilanteeseen? Nämä kaksi sosiaalihuollon ammattilaista ovat sellaiset ihmiset joista monikin varoittaa