auraus

työni puolesta

Ihan on retuperällä Suomusjärvellä teiden auraus, esimerkiksi Seppelmäentie on paksussa lumessa.
Edellisen lumentulon jälkeen ei ole aura käynyt, suojakelin jälkeen tuli pakkanen, niimpä nyt on kamalat jäätyneet urat.Pohjapanssari kolisten kuljetaan.
Auraaja vaihtoon, josko työt tulis hoidettua!

18

781

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vituttaa jo rankasti

      Täällä keskikaupungilla kyllä aurataan aamuvarhaisesta lähtien pyörätiet sun muut. Kalusto painaa jumalatonta kyytiä ja lumivallit on jo niin korkeat, ettei jalankulkija enää pysty väistämään sinnekään. Oisko herra lumiauran kuljettajalta liikaa pyydetty, että pysähtyis siksi aikaa, että pääsis ohi. Tänä aamuna piti ottaa oikein kunnon spurtti, että ehdin risteykseen asti Valhojalla aurauskalustoa väistämään...edellisviikolla iso kalusto siirsi lunta katujen varsilta ja eivät yhtään välittäneet jalankulkijoista. Kyllä tämä aamuinen töihin meno alkaa jo pelottaa!!!

      • prkle auraajat

        Laitoin samasta aiheesta noottia tekniselle virastolle..ei ole enää niin matalaa lumivallia, johon voisi aurauskalustoa väistää ja silti he ei piittaa muusta kuin kovasta vaudista ja nopeasta urakoinnista..ei kai nyt jalankulkijalta voi vaatia, että singahtaa puoltoistametrisen lumivallin päälle vältääkseen auraajaa..Joskus olen vuonna viis hypännyt 120 korkeutta, mutta en halua sitä yrittää työmatkalla.
        Joko lumivallit postetaan tai kalusto pysähtyy, että jalankulkijat pääsevät ohi..

      • 28
        prkle auraajat kirjoitti:

        vali vali vali kaikesta. liiku autolla niin ei tarvi spurttailla

      • kullin jatke
        28 kirjoitti:

        vali vali vali kaikesta. liiku autolla niin ei tarvi spurttailla

        Voi vittu sun kanssa..olis terveellisempää liikkua jalan..taitaa olla aivos pakokaasujen pehmittämää.
        Kaikilla kun ei ole autoa edes!!

      • Kävellenkin perille.
        kullin jatke kirjoitti:

        Voi vittu sun kanssa..olis terveellisempää liikkua jalan..taitaa olla aivos pakokaasujen pehmittämää.
        Kaikilla kun ei ole autoa edes!!

        Itse parkkeeraan aina Cittarin parkkipaikalle ja sieltä kävelen hoitamaan asioitani. Autolla kuljen kun linja-autot kulkevat maaseudulle huonosti, ja sitten voin myös Prisman suuntaan mennä helpommin asioimaan. Välttämättä en autoa tarvitsisi, hyvässä tapauksessa ajan Saloon ja takaisin kerran 2 viikon aikana. Pysyy askel reippaana ja mieli virkeänä, eikä tarvitse etsiä vapaita parkkipaikkoja. En siksi osittain ymmärrä Salon keskustassa asuvia ihmisiä joilla on auto. Jos työskentelette kaupunki-alueella niin onko yleishyödyllistä ajaa se 5 minuutin matka aamulla työpaikalle vai säästäisikö senkin rahan käyttäen Bussin seutulippua, polkupyörää tai jalkoja? Bensa on kallista, vakuutukset maksavat ja auton kunto kärsii kun ajaa vain lyhyen matkan sillä. Lisäksi katsastukset ja korjaukset, sekä auton arvon aleneminen.

    • v.....aa

      Suomusjärven keskustassa aura kulkee iltayöstä (jos ollenkaan).Päivisin kalusto seisoo osuuspankin nurkalla ja kun tulee nukkumaanmenoaika niin jo alkaa kolina kylältä kuulumaan.Miksi ei voi päivällä hoitaa töitään?

      • kant salolaine

        Jollei se kalusto liiku yöllä, niin sitte sää parut täällä kun ei ol aamul teit aurattu. Perkele teiän rutinoi, kyl se sakki varmaan tekee niin paljon vaa kun kerkki, mut joskus niittenkin on pakko huilata sen sanoo jo työaikalakikin.
        Jos teil siel Suomusjärvel jää autol kiine johonki nii hakekaa rirast hiekka pyörien al, se on se teiän kultakaivos.

      • että näin
        kant salolaine kirjoitti:

        Kalusto seisoo "kuppilan" pihalla tunnista toiseen,mikä työaikalaki sallii tuntien mittaiset tauot.Kaupungilta yrittäjä laskuttaa suuret summat tekemättömistä töistä.

      • Pzzo
        että näin kirjoitti:

        Kalusto seisoo "kuppilan" pihalla tunnista toiseen,mikä työaikalaki sallii tuntien mittaiset tauot.Kaupungilta yrittäjä laskuttaa suuret summat tekemättömistä töistä.

        Tämä on kai sellainen juttu, johon yllättävän harva veronmaksaja on puuttunut. Jokainen voi huvikseen joskus katsoa, kuinka kauan kalusto kuppilan edessä viipyy....

      • piirturikyttä
        Pzzo kirjoitti:

        Tämä on kai sellainen juttu, johon yllättävän harva veronmaksaja on puuttunut. Jokainen voi huvikseen joskus katsoa, kuinka kauan kalusto kuppilan edessä viipyy....

        Kuka nyt päivällä,eihän siinä juokse vielä ylitunnit.Nokiallakin viikonlopulla 300% yiltunti.Se vielä puuttuu,että menevät auraajat lakkoon,ja mikä,vaikka joku myätämiälis niiden sullojien avuks.

      • karhuntassukka

        Sama urakoitsija ajaa hiekkaa lumen sekaan kävelytielle mutta autoteille valikoiden itse tiet miten sattuu.Osuuspankin kulmaa kyllä hoidetaan hyvin

      • 88
        kant salolaine kirjoitti:

        Jollei se kalusto liiku yöllä, niin sitte sää parut täällä kun ei ol aamul teit aurattu. Perkele teiän rutinoi, kyl se sakki varmaan tekee niin paljon vaa kun kerkki, mut joskus niittenkin on pakko huilata sen sanoo jo työaikalakikin.
        Jos teil siel Suomusjärvel jää autol kiine johonki nii hakekaa rirast hiekka pyörien al, se on se teiän kultakaivos.

        i-d-i-o-o-t-t-i

    • taustatietoa

      Kuka valittaa koska salosta kerrotaan kaikki ja kostoksi saatte jäädä auraamattoman tien taakse.Näin se juttu toimii näillä kulmilla.

    • Säälin autoja

      Retuperällä on myös Suomusjärvellä Osmontiellä lumenauraus, ei aurata vaikka loskaa on kaksikymmentä senttiä, koko viikonlopun sai autoiliat ryömiä.
      On niitä urakoitsioita parempiakin jotka hoitaa työt kunnolla!

    • slalom

      Pistä valitukset teknillisen lauttakunnan puheenjohtajafrouvalle. Sille joka tykkää moottoripyöräilystä ja haluaa nostaa nopeusrajoituksiakin sen vuoksi. Ehkä se ei ymmärrä, että joku haluaa liikkua talvellakin, vaikka ei 150 km/h, mutta pääsis edes kohtuullisesti töihin.

      • kesä tulee

        halikossa aurataan tiet kolmen koneen voimin samanapäivänä jos vaikka edelliseltä olis joku kokkare jääny reunaa pyörimää!että repikää siitä :D

    • opanen

      ihan retuperällä, tai siis oli, kun oli kunnon pyry ei ollut missään koneita. Ja sitten kun ei satanut lunta 2 tiekarhua ajoi peräkkäin ajoteitä turhaan, ja nyt ton liukkauden esto soran puhdistus kestää vaikka kuinka kauan, ja tehdään huonosti. Salo on niin paska paikka, ettei mitään määrää.

    • voi luoja

      Käsky lähteä auraamaan tulee tieliikennelaitokselta. Jos käskyä ei ole tullut eivät lähde auraamaan. Turhaan täällä napisette. Auraajat kyllä auraavat sitten kun lunta tulee niin lähes tauotta. Sen verran läheltä olen saanut asiaa seurata kun oma veli on ollut auraamassa parina vuotena. Siinä ei paljoa nukuta tai turhia taukoja pidetä, mitä nyt juuri ne lakisääteiset.

      Herrat ja rouvat ovat hyvät ja ajavat itse sen kuorma-autokortin ja hakevat ensi talveksi töihin johonkin firmaan joka hoitaa lumiaurauksia. Luulisi napinan loppuvan kun tajuaisivat hommien oikean laidan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4978
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      3996
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3574
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2067
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      124
      1528
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe