Nyt tarvisisin vertaistukea. En löytänyt täältä kuin vain nuuskan etsijöiden ketjuja, joten päätin aloittaa tähän uuden ketjun, jossa (toivottavasti) tupakoinnin lopettaneet keskustelisivat aiheesta.
Sen verran taustaa, että olen nelikymppinen nainen ja ollut parhaimmillaan aikuisiässä polttamatta yli kuusi vuotta. Olin todella ylpeä itsestäni, pääsin vihdoin tupakasta. Vaan eron yhteydessä aloin stressiä purkaakseni (huono selitys) taas polttamaan ja tässä viimeisen kolmen vuoden aikana olen ollut polttamatta ja polttanut vuorotellen. Parhaana/pahimpana vuonna lopetin varmaan viisi-kuusi kertaa ja aina aloitin uudelleen.
Ongelmani on seuraava: olen sujuvasti polttamatta sen pari kuukautta nikotiinipurkan voimalla ja jotenkin se ajatus siitä tupakoinnin haitoista vaan haihtuu mielestä. Just. Ykskaks sitten ruokakaupassa käydessäni vain sen askin ostan. Ihan vain fiiliksen parantamiseksi, vähän niinkuin jotain ekstraa työviikon jälkeen jne.. Eihän se fiilis siitä parane, päin vastoin. Onko kellään samanlaista tilannetta? Tupakan tuskaa ei enää varsinaisesti ole, mutta jotenkin siitä ei silti osaa luopua? Ihan on välillä ikävä kuin vanhaa hyvää ystävää. Mokomaa myrkkyä!
Olen ollut polttamatta taas sen pari kuukautta. Nyt tässä rauhallista lauantaita vietän ja meinasin kaupassa käydä.. en tiedä miten uskallan, nikotiinipurkatkin kun on samassa hyllyssä tupakoiden kanssa.. Kohtalotovereita?
Tupakka kuin kaveri?
55
4259
Vastaukset
- cancer man
Luultavasti keuhkosyöpä on tulevaisuuttasi.
- ja sä
jäät sporan alle..
- ahtauma
tauti.
- stumppilainen
stumppi.fi -sivustolle, siellä saat paljon parempaa ja fiksumpaa keskustelua aikaan ku täällä... Siellä on hyviä tupakoinnin lopettamiseen liittyviä päiväkirjablogeja yms. suosittelen
- Heippa!
Kiitos vinkistä. Huomasinkin jo, että tämä joku ihan sekopäiden sivusto..
- exexexsavu
kiitokset vinkistä tonne stumppiin! Olen itse ollut tupakatta nejättä viikkoa. Ei tee kovin pahaa, mutta tulee syötyä liikaa. Neuvoksi vaan tupakantuskaiselle, että PÄÄTÄ ettet osta enää ikinä tupakkaa ja laita 3 € päivässä säästöpossuun. Vuoden kuluttua pääset matkalle ilman tupakkaa.
- puhv
olen ollut vasta 2kk polttamatta polttanut olen 30v chambiks lääkkeellä aloitin mutta kyllä se tupakan himo tulee ajoittain vaikka ei nikotiini tarvetta olisikaan alkoholia kun ottaa niin lankeaminen tupakkaan on suuri täytyy vaan pinnistää
- pehan
tupakkaa huomenna ja kanssa lopetin chambiksen avulla. Söin puolikasta annosta. Hyvin on mennyt, vieroitusoireita ei ole ollut samalla lailla kun on aikasemmilla lopetuskerroilla ollut. Mieleen tulee vaan et pitäs mennä kessulle. Polttanut 24 vuotta. Lähipäivät kun on ollut stressaavia olen miettinyt tupakalle menoa, mutta olen vielä selvinnyt ja minulla hyvä motivaatio rahan säästämiseen niin en voi aloittaa uudestaan
- Juba__
... olet koukussa tupakkaan pelkästään laiskuuttasi. Huomaathan itsekin, että nuo ovat tekosyitä.
Hyvät uutiset: pääset halutessasi eroon tupakasta. Et ole nikotiiniriippuvainen, et siis tarvitse kallista nikotiinipurkkaa ongelmaasi.
Ehdotuksia: Riko totuttuja tapojasi. Tee se yhdellä rysäyksellä tai vähitellen oman tapasi mukaan, mutta lopeta tupakkaLAKOSTA puhuminen. Hae oheistoimintoja. Opettele vihaamaan tupakkaa ja tupakointia. Katsele ostarin nurkalla niitä luusereita, jotka joutuvat sytyttämään tupakan heti ulos päästyään. Neljä euroa on vanhat 24 markkaa, jonka olisi voinut käyttää johonkin hyödylliseenkin. Vaihda kaveripiiriä, jos sosiaalinen paine pakottaa polttamaan. - ex-Marlboro-man
Tupakka muistuttaa ensirakkautta: kumpaankin jää ikuinen kaipuu...
No joo. Suomeksi ja vähemmän runollisesti ilmaistuna tupakkakoukku istuu ikuisesti lihassani eikä päästä irti. Olen ollut polttamatta yli 20 vuotta (!) ja silti aina joskus tulee tilanne eteen, jollain haluaisi vetää tupakan. Näin minulla, mutta samaan aikaan lopettanut vaimoni ei tunnista tällaista sitkeää tupakanhimoa itsessään.
On se suorastaan v-mäinen aine tuo tupakka. Onnellinen jokainen joka ei koskaan ole aloittanutkaan.- 10+9=18
Hyvin ilmaisit nuo tuntemukset. Mutta päivä kerrallaan.
- tuo mieletön
Minua ei muistuta tupakasta tuo mieletön rakkaus, vaan "opin" polttamaan tyttäreni vuoksi, kun hän muutti kotiimme "rakkauden" loputtua.
Mutta mitä on tämä mieletön rakkaus? Se on tuskaa, jota ei voi kuvailla.
Kohdallani se on merkinnyt hylkäämistä suuren rakkauden saavuttamiseksi oman perheeni vuoksi. Vertaisin sitä, kuin pankin ryöstöksi. Minulla ja hänellä oli perheet, kaksi lasta. Lasten etu oli minulle ensisijainen, mutta ei hänelle.
Tämä on ollut painajainen tämän rakkauden vuoksi ja aivan äskettäin näin HÄNEN taas unessa tulevan luokseni.
Tätä kaikkea on kestänyt 30-vuotta ja tämä on hirveää. Itse aiheutin eromme, koska en voinnut sietää perheemme hajoamista. Hän taas hajoitti perheensä menemällä uudelleen avioon, koska nainen odotti hänen lastaan.
Itse hän selitti tilanteen, että oli tavoistaan poikennut minun jätettyä ja mennyt ravintolaan, josta jälkiseuraus oli lapsi.
Olen kuin "ruusunen"! Koskaan en pääse irti hänen rakkauden osoituksistaan. Ne olivat niin ihanial.
Mutta täytyy muistaa laulun sanat; ne oli niin suurta......., mutta kaunista valhetta vainen.
Yllättävää kohdallani on myös tuo tapa polttaa tupakkaa. Se alkoi poimimalla puoliksi poltetusta tupakasta, koska olin menossa ravintolaan ja suruissani tästä "rakkaudesta". Olin 35-v, siihen aikaan "raivoraitis" ja tupakoimaton. Tilasin drinkin ja tupakkaa. No ei se mitään, mutta myöhemmin siitä tuli ongelma.
Kuka voi määritellä rakkauden määrän? - Vessansiivooja
Kuinka niin ikuinen kaipuu?
Ensimmäinen suhdehan ei juuri ikinä kestä. Vai meinaatko sitä tunteen voimakkuutta?
- ---->
Onko sellainen ystävä hyvä joka tappaa sinut hitaasti?
ps: Ironista että juuri nikotiini aiheuttaa riippuvuuden.. se ainoa haitaton aine tupakassa. Nikotiiniriippuvuus on voimakkaampi kuin heroiini riippuvuus, tupakasta ei saa edes mitään voimakasta tunnetta kuten huumeista joten se vain tappaa antamatta yhtään mitään.
Kaikki riippuvuudet johtuvat jossain määrin tyytymättömyydestä itseensä/elämäänsä tai heikosta itsetunnosta. Kun oma elämä ja itsetunto on kunnossa ei kaipaa tupakkaa tai muita huumeita.
Olisi parempi että kannabis olisi laillinen, silloin jokainen halutessaan voisi turvallisesti rentoutua, nyt on tarjolla vain voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavia huumeita... tupakkanarkomania on suomen suurin huumeongelma. - Savutoli
Olet tekemisissä elämääkin vakavimpien asioiden kanssa. Mutta iloista kyllä, jos pystyt olemaan polttamatta 1 kuukauden niin pystyt olemaan polttamatta koko lopun elämääsi. Mikään aineenvaihdullinen homma ei sinuun enää vaikuta vaan uskomuksesi. Ja niistä sinun tulee luopua. Päivä kerrallaan hamaan kuolemaan ati mutta ajattelematta asiaa sen koommin. Kaikki onnistuu. Itse onnistuin 45 vuoden jälkeen ja jos lankean niin nousen heti ylös. Näin se homma pelaa.
- selväpyy
Millainen kaveri se sallinen on joka vahongoittaa tai tappaa?
Kannattaa aina miettiä että mikä on itselle hyväksi. Vaikka tupakka ja muut päihdetuotteet laillisista laittomiin voi tuoda hyvä olon tunteen, se on kaukana kuitenkin terveellisyydestä.
Terve ja selvä järki = terve mieli! - ?------?
Minulle työterveyshoitaja ei edes suositellut tupakanpolton lopettamista elämäntilanteen takia. Jos asiat ovat pielessä elämässä ja ihmissuhteissa niin silloin on turha edes yrittää. Kun elämä on mallillaan tupakanpolton lopetus käy helpommin. Vrsinkin jos on työelämässä ja elämä pielessä ja taistelee vielä tupakanpolton kanssa niin ei hommat onnistu töissäkään.
- ei enää selityksiä.
Lopeta tupakointi, niin kyllä ne työtkin alkaa luistaa.
Älä keksi verukkeita, äläkä vieritä syitä muille.
kyllä sinä onnistut, jos vain tahdot.
Tsemppiä !!!!!!!!!!! - vihreä bonus
ei enää selityksiä. kirjoitti:
Lopeta tupakointi, niin kyllä ne työtkin alkaa luistaa.
Älä keksi verukkeita, äläkä vieritä syitä muille.
kyllä sinä onnistut, jos vain tahdot.
Tsemppiä !!!!!!!!!!!Mulla on ihan sama tilanne. Syitä löytyy aina! Ja tupakka on vaan niin ihanaa. Nykyisin poltan jopa salaa, koska hävettää niin paljon, että en lukuisista lopetusyrityksistä huolimatta ole pystynyt olemaan polttamatta. Ja mikä olisi baarireissu ilman röökiä?
Pahin ongelma on ehkä se, että syön sitten tupakin sijaan=> lihon!!! Kuolenko keuhkosyöpään vai lihavuuteen ( olen riskiryhmässä saada diabetes).
Että ei ole helppoa!!! Olen jopa hautaillu tupakkiaskeja metsään lopettamispäätöksissäni! - ilman tupakkia
vihreä bonus kirjoitti:
Mulla on ihan sama tilanne. Syitä löytyy aina! Ja tupakka on vaan niin ihanaa. Nykyisin poltan jopa salaa, koska hävettää niin paljon, että en lukuisista lopetusyrityksistä huolimatta ole pystynyt olemaan polttamatta. Ja mikä olisi baarireissu ilman röökiä?
Pahin ongelma on ehkä se, että syön sitten tupakin sijaan=> lihon!!! Kuolenko keuhkosyöpään vai lihavuuteen ( olen riskiryhmässä saada diabetes).
Että ei ole helppoa!!! Olen jopa hautaillu tupakkiaskeja metsään lopettamispäätöksissäni!Lukekaa kaikki jotka tosissaan haluatte lopettaa, niin Allen Carrin kirja Vihdoinkin vapaa tupakasta!
Ymmärrätte todelliset syynne polttaa ja opitte arvostamaan savuttomuuttanne jatkuvan sätkän kaipaamisen sijasta. Lopetin kirjan avulla kerran, olin ilman yli kaksi vuotta. Sitten jotenkin unohdin sen, että YKSIÄ SAVUJA EI OLE. Eli jos lopetat, niin lopetat. Pikkuhiljaa huomasin että satunnaiset savut vaihtuivat yhä useampiin.... Nyt taas lopetin, kyllä, täysin tuon kirjan ansiosta! :)
Vaikkette uskoisi, mitä hävittävää teillä on jos aloitatte lukemaan tuota kirjaa?
t: savuttomana kohta puoli vuotta, ENKÄ kaipaa tupakkaa. - kuka keksi valmistaa
vihreä bonus kirjoitti:
Mulla on ihan sama tilanne. Syitä löytyy aina! Ja tupakka on vaan niin ihanaa. Nykyisin poltan jopa salaa, koska hävettää niin paljon, että en lukuisista lopetusyrityksistä huolimatta ole pystynyt olemaan polttamatta. Ja mikä olisi baarireissu ilman röökiä?
Pahin ongelma on ehkä se, että syön sitten tupakin sijaan=> lihon!!! Kuolenko keuhkosyöpään vai lihavuuteen ( olen riskiryhmässä saada diabetes).
Että ei ole helppoa!!! Olen jopa hautaillu tupakkiaskeja metsään lopettamispäätöksissäni!Syypäänä ovat tupakanvalmistajat! Ilman heitä ei olisi ainoatakaan tupakoivaa.
Minkäs nyt sitten teen kun olen "halpaan" langennut? Irti on paha päästä. - Juba__
kuka keksi valmistaa kirjoitti:
Syypäänä ovat tupakanvalmistajat! Ilman heitä ei olisi ainoatakaan tupakoivaa.
Minkäs nyt sitten teen kun olen "halpaan" langennut? Irti on paha päästä.Voi minua vässykkää kun minulle on kerrottu koko tietoisen ikäni ajan, että tupakasta ei pääse eroon. Siitä syystä minä poltan ja poltan ja en yritäkään päästä eroon, koska epäonnistuminen on helposti perusteltavissa ja surkuttelen itseäni langenneena tupakkateollisuuden uhrina... (jatkuu viulukvarteton vingutuksena)
Olet ollut tietoinen tupakan vaaroista ja että se aiheuttaa riippuvuutta. Miksi ihmeessä olit niin tyhmä, että aloitit? Se oli tietoinen valinta. Kärsi typeryydestäsi ja lopeta tuo mussutus. Voit tietysti lopettaakin, jos sinussa on miestä/naista... - absurdia
Juba__ kirjoitti:
Voi minua vässykkää kun minulle on kerrottu koko tietoisen ikäni ajan, että tupakasta ei pääse eroon. Siitä syystä minä poltan ja poltan ja en yritäkään päästä eroon, koska epäonnistuminen on helposti perusteltavissa ja surkuttelen itseäni langenneena tupakkateollisuuden uhrina... (jatkuu viulukvarteton vingutuksena)
Olet ollut tietoinen tupakan vaaroista ja että se aiheuttaa riippuvuutta. Miksi ihmeessä olit niin tyhmä, että aloitit? Se oli tietoinen valinta. Kärsi typeryydestäsi ja lopeta tuo mussutus. Voit tietysti lopettaakin, jos sinussa on miestä/naista...Tupakoinnin aloitin vuonna 1962. Kukaan ei edes vihjannut tupakan olevan myrkkyä silloin.
1962 tupakoitiin kaikkialla. Savukemainoksia oli kaikkialla. Että näin. - Klubi77
absurdia kirjoitti:
Tupakoinnin aloitin vuonna 1962. Kukaan ei edes vihjannut tupakan olevan myrkkyä silloin.
1962 tupakoitiin kaikkialla. Savukemainoksia oli kaikkialla. Että näin.Noinhan se on...tupakoikoon kuka haluaa...kunhan ei tupakoi toisten rahoilla!
- Teppo 52
ei enää selityksiä. kirjoitti:
Lopeta tupakointi, niin kyllä ne työtkin alkaa luistaa.
Älä keksi verukkeita, äläkä vieritä syitä muille.
kyllä sinä onnistut, jos vain tahdot.
Tsemppiä !!!!!!!!!!!mites mulla... en ole ikinä ollutkaan töissä!!
- marianneK
Juba__ kirjoitti:
Voi minua vässykkää kun minulle on kerrottu koko tietoisen ikäni ajan, että tupakasta ei pääse eroon. Siitä syystä minä poltan ja poltan ja en yritäkään päästä eroon, koska epäonnistuminen on helposti perusteltavissa ja surkuttelen itseäni langenneena tupakkateollisuuden uhrina... (jatkuu viulukvarteton vingutuksena)
Olet ollut tietoinen tupakan vaaroista ja että se aiheuttaa riippuvuutta. Miksi ihmeessä olit niin tyhmä, että aloitit? Se oli tietoinen valinta. Kärsi typeryydestäsi ja lopeta tuo mussutus. Voit tietysti lopettaakin, jos sinussa on miestä/naista...Enpä tiedä, mikä ongelma sinulla taasen mahtaa olla? Joku vakavampi kuin tupakointi? Mitä sinä täällä itse mussutat muille? Mitä itseltäsi on jäänyt saavuttamatta tai ymmärtämättä? Varmaan hyvin paljon. Vaikea uskoa että seurassasi viihtyisi kukaan. Tiedät sen kyllä itsekin ja sen takia vingut täällä, mutta sanottakoon se nyt tässä ääneenkin.
- m-vm -57
marianneK kirjoitti:
Enpä tiedä, mikä ongelma sinulla taasen mahtaa olla? Joku vakavampi kuin tupakointi? Mitä sinä täällä itse mussutat muille? Mitä itseltäsi on jäänyt saavuttamatta tai ymmärtämättä? Varmaan hyvin paljon. Vaikea uskoa että seurassasi viihtyisi kukaan. Tiedät sen kyllä itsekin ja sen takia vingut täällä, mutta sanottakoon se nyt tässä ääneenkin.
on vakavampi kuin tupakointi? Se tappaa, usko jo! Minä lopetin vuosi sitten, vaan se tappaa mut silti, sairastuin ahtaumaan vähän enne lopettamista, nyt otan kahta keuhkolääkettä, selvitäkseni päivän töistä, joten älä vähättele tupakointia.
- Kesä mummo
Tammikuun 22 päivä kello 13.30 piipahdin apteekissa ja ja ostin vahvinta nikotiini laasataria mitä hyllyssä oli.Tulin kotiin ja laitoin laasatarin selkään ja sätkävehkeet matkakassien mukaan ja niin lähdimme viikonloppu kylä reissulle.Ja siitä se sitten alkoi minun tupakka, ei lakko vaan tupakan polton lopettaminen.Olen 54 vuotias ,5 lapsen äiti ja 7 lapsenlapsen mummo,40 vuotta uskollinen tupakoitsija,vain muutaman kerran olen ollut pieniä pätkiä tupakoimatta kun lapsia tuli,mutta aina aloitin uskollisesti uudelleen .Sätkiä olen polttanut viimeiset ainakin kymmenen vuotta, ja niitä on mennyt parhaimmillaan ainakin kolmisenkymmentäkin päivässä.Viime vuosina alkoi olla jo keuhkoahtaumataudin oireita pitkälti ja osteoporoosi todettiin noin kuusi vuotta sitten ja ihottuma vuosi sitten joka on äitynyt erittäin sitkeäksi.Perhe on ollut tukena ja ystävät ja jopa ylpeitä tästä saavutuksesta niinkuin myös itse,laastareita en ole enää muistanut viikkoon laittaa , vuosia muhinut lopettamisajatus on tuottanut tuloksen ja olo on nyt mitä parhain,tuoksut hyvälle,henki kulkee iho on kuulakas ja heleä jonka sivullisetkin on huomannut ja liikunta tuntuu tosi mahtavalle ,juuri tänäänkin hiihdin 15 kilometriä ja ehkä illalla vielä pieni lenkki tulee tehtyä,paino on ehkä tippunutkin lopetuksen jälkeen,olo on hyvin sutjakka,ei ole tarvinnut korvata millään herkkujen mutustelulla tupakkaa.Helppo juttu jos on vain tahtoa.Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!Jos tälläinen tervatynnyri on lopettanutnut , niin se onnistuu sit keltä vain!
- Näkemiin ja kuulemii
Ihme vouhotusta tuon tupakan lopettamisen kanssa. Tunnen ihmisiä jotka ovat olleet riippuvaisia huumeista ja alkoholista. Eivät he kyllä ole joka kääntessä kehuskelemassa sillä että ovat päässeet aineista eroon, vaikka ovat olleet oikeasti tappavien aineiden kanssa tekemisissä.
Onhan tupakka tietysti terveydelle haitallista, mutta ei se oikeasti ole kyllä mikään suuri yhteisikunnallinen ongelma. Poltti tai oli polttamatta, mitä se keneenkään kuuluu?
No ei se ainakaan mulle kuulu..... - Savuton & onnellinen
Näkemiin ja kuulemii kirjoitti:
Ihme vouhotusta tuon tupakan lopettamisen kanssa. Tunnen ihmisiä jotka ovat olleet riippuvaisia huumeista ja alkoholista. Eivät he kyllä ole joka kääntessä kehuskelemassa sillä että ovat päässeet aineista eroon, vaikka ovat olleet oikeasti tappavien aineiden kanssa tekemisissä.
Onhan tupakka tietysti terveydelle haitallista, mutta ei se oikeasti ole kyllä mikään suuri yhteisikunnallinen ongelma. Poltti tai oli polttamatta, mitä se keneenkään kuuluu?
No ei se ainakaan mulle kuulu.....Ota selvää asioista. Tupakka tappaa. Tupakka on HUUMERIIPPUVUUTTA. Ei sitä kukaan täysjärkinen huvikseen polta, paitsi teinit.
Jos et ole koskaan polttanut niin turha tulla arvostelemaan, siitä eroon pääseminen EI ole helppoa. Kehuskelen siksi että olen ylpeä tupakoimattomuudestani, tupakoivia on kaikki nurkat täynnä. Piripää jos olisin joskus ollut, niin tuskinpa kehtaisin aineiden käytön lopettamisesta kehuskella.
Tupakoinnin koukkuun jää nyky-yhteiskunnassa niin moni, joten on saavutus päästä eroon siitä aivopesusta. - tupakatonmummo
Täällä toinen mummo, joka lopetti tupakan polton, kun lapsia laittoi. Oli tupakoimatta yli 20 vuotta ja luuli sitten voivansa polttaa "sunnuntaitupakoitsijana", mutta eihän se onnistunut. Alkoi pitkä tupakkirupeama ja nyt se on loppu. SIIS LOPPU! Ilman laastareita ym apuja olen pärjännyt, kun en päivässä paljon vetänyt, mutta aamuisin muistelen sitä kahvihetkeä kuistilla kaihoten. Oli siinä jotain taikaa!
Potkua vaan kaikille ihmisille, ovatpa koukussa mihin tahansa...urheilunarkomaanejakin on ja työnarkkareita. - rootsrockreggae
Näkemiin ja kuulemii kirjoitti:
Ihme vouhotusta tuon tupakan lopettamisen kanssa. Tunnen ihmisiä jotka ovat olleet riippuvaisia huumeista ja alkoholista. Eivät he kyllä ole joka kääntessä kehuskelemassa sillä että ovat päässeet aineista eroon, vaikka ovat olleet oikeasti tappavien aineiden kanssa tekemisissä.
Onhan tupakka tietysti terveydelle haitallista, mutta ei se oikeasti ole kyllä mikään suuri yhteisikunnallinen ongelma. Poltti tai oli polttamatta, mitä se keneenkään kuuluu?
No ei se ainakaan mulle kuulu.....Tupakka ei ole yhteiskunnallinen ongelma? Mistäs näin päättelit?
- Tupakan takia kuolee Suomessa noin 5 000 ihmistä vuodessa
- 30-50-vuotiailla tupakointi nostaa sydäninfarktin riskin viisinkertaiseksi (500 %)
- Tupakointi maksaa yhteiskunnalle 10-15 miljardia markkaa vuodessa
(lähde: http://www.poliklinikka.fi/?page=3646764&id=7276722)
Mun mielestä noi on melkosia yhteiskunnallisia ongelmia.
- maaret
monen kymmenen vuoden jälkeen ja lakkoja kokeiltu 3-6kertaa...ei kun lopettamista! ja nyt suomeksi sanottuna turvat tukkoon sellaisilta jotka ei asioosta mitään tiedä...kuten nikotiiniriippuvuudesta ja tupakoinnin lopettamisesta. Tuolla jo mummo kertoi kuinka hänellä oli helppoa tuella ja ilman, miedoilla nikotiinikorvausvalmisteilla..hahaaa... Mun ensi annos oli Zyban, diapam..etten kuolis sydäriin vieroitusoireissa, nikotiinitbl, purkkaa ja henkinen valmistautuminen= kirjoitin ja analysoin miksi poltan ja mitä siitä saan, mitä menetän...3kk meni ilman-kokeilin ja nalkissa kuin entinen alkoholisti; yksi tupakka liikaa tuhat liian vähän..näin mentiin taas vuosi....toista. Kokeilin Zybania uudelleen ja tuntui että auttaas, miesystävä oli tupakoitsija ja se siitä tuesta! Erottiin ja muutin omilleni, mietin juttuja ja aloitin taas joulukuun alussa Zybanilla ja nikotiinipurkalla...nyt tapahtui sellainen ihme, että helmikuussa jopa purkka maistui pahalle...Zybanit jäi syömättä..tuolla olisi jollekin muulle.
Krooninen bronkiitti helpotti, yskät loppuivat ja kaikki hyvät, jopa toi saamarin läskit alkoi olla joka päiväistä..nyt ollaan puhdistautumis vaiheessa koko ajan ja tupakka haisee pahalle ja maistuu. Maistoin viime viikolla- tilaisuus tekee varkaan- olin kuolla siihen sätkään...oksetti ja pyörrytti. Siis sellaista myrkkyä että...lailla pitäisi kieltää kuten huumeetkin. En tiedä typerämpää kuin niitä puolustaa, siinä nähdään ihmisen sivistyksen mitta! Mikään keinotekoinen huume ei ole hyväksi ja siitä riippuvaisia nuoria on liikaa, siellä on mennyt tulevaisuus ja perinnöt ja kaikki..ja turha on urputtaa sen rentouttavasta jne. hyvistä puolista. silloin on sellaisen mentävä sellaisiin maihin missä se on laillista ja pysyttävä siellä pössyttelemässä pas...elimistöönsä..ja kuolemaansa asti.kiitos.
Toinen on tää jonkin typerän kirjan ylistäminen, joka auttaa. Siis taaskaan ihminen ei ota vastuuta itsestään ja elämästään. Ystävä hyvä, mene peilin eteen katso itseäsi ja kirjoita jos voit syyt miksi poltat ja mieti, onko se todellinen syy miksi sanot niin. Nimittäin, tupakointi alentaa keskittymiskykyä, nikotiinin tuska tekee hermostuneeksi ja elimistössä se heikentää verenkiertoa ja näin ollen aivojen hapen saantia joka taas puolestaan vaikuttaa suorituskykyyn. Tupakoitsijoiden työkykyyn en ota kantaa, koska en ole samaa mieltä tupakoimattomien kanssa..on tullut seurattua..että...
Mutta silti kuulostaa siltä että et ole rehellinen itsellesi ja menet siitä mistä aita on matalin. Tee työtä itsesi kanssa, ja huomaat sinulle se olikin helppoa lopettaa. Mitään et menetä, ei siitä itse tunto kasva jos oli heikko, se kasvaa siitä että viitsit tutustua itseesi ihmisenä ja alkaa arvostamaan oman kehosi hyvinvointia. Ette tiedä miten hyvältä tuntuu kaikkine läskineni juosta, vaikka vähän kerrassaan aina pidempään. Miltä tuntuu katsoa kaunista ihoani peilistä, kirkkaita silmiä ja huomata kuinka koti ja auto ja kaikki tuoksuu...vielä kun saisi elää tupakan savuttomassa ulkoilmassa tässä rivarissa...siihen autta vain muutto, valitettavasti... Zemppiä sinulle ja kaikille muillekin yrittäjille ja onnistujille. Hieno ohje oli : ole armollinen itsellesi ja yritä uudelleen, kyllä onnistut :)- 6364464664644
Vaikka tästä tulee kitinä ryöppy niskaan, niin olen tupakoiva ja on totta mitä sanoit aikalailla. Itse näen tosin ne "jälkioireet" erillaisina. Itse kun olen tupakoimatta, niin vaikka kroppa ei nikotiinia vaadi...Mieli sitä haluaa, tämä on se mikä koukuttaa eniten tupakassa.
Ystäväni isä vuosia sitten sai lopetettua 35 vuoden jälkeen tupakanpolton yksinkertaisesti. Hän teki vedon pojalleen, että jos poika panostaa jääkiekkoon ja kuiva harjoitteluun, sekä opiskelee lukiossa ja kotona hyvin niin hän lupaa lopettaa tupakanpolton...Purkalla sai nikotiinin kuriin ja ongelmana oli aamusin juoda kahvi ja lukea lehti...Jos oli sen 20 vuotta tehnyt joka arkipäivä parvekkeella.
Niin ja siis faktahan on, että mitään ihmelääkettä ei ole olemassa...Varsinkaan minkään kirjan muodossa. Parhaat menestystarinat on lopettamisessa tehty sillä, että on keksitty joku pätevä syy, mikä antaa potkua lopettamaan. Oli se sitten kilojen karsitaminen, joku harrastus...Säästöt tai mikä tahansa.
Vaihtoehtoiset nikotiini valmisteet auttavat vain osaksi, ne eivät ole ihmelääke. Niillä saat kropan kuriin, mutta mieli pitää vangita johonkin toiseen, jotta voi puhdistautua.
Tässä itse olen harkinnut lopettavani, tai ankarasti vähentää...Olenkin kiinnostunut, kuinka kauan keneltä tahansa lopettaneelta meni selviytyä pelkästä nikotiinin puutteesta. Onko muutama päivä lähellä, pari viikkoa? - alfauros5
6364464664644 kirjoitti:
Vaikka tästä tulee kitinä ryöppy niskaan, niin olen tupakoiva ja on totta mitä sanoit aikalailla. Itse näen tosin ne "jälkioireet" erillaisina. Itse kun olen tupakoimatta, niin vaikka kroppa ei nikotiinia vaadi...Mieli sitä haluaa, tämä on se mikä koukuttaa eniten tupakassa.
Ystäväni isä vuosia sitten sai lopetettua 35 vuoden jälkeen tupakanpolton yksinkertaisesti. Hän teki vedon pojalleen, että jos poika panostaa jääkiekkoon ja kuiva harjoitteluun, sekä opiskelee lukiossa ja kotona hyvin niin hän lupaa lopettaa tupakanpolton...Purkalla sai nikotiinin kuriin ja ongelmana oli aamusin juoda kahvi ja lukea lehti...Jos oli sen 20 vuotta tehnyt joka arkipäivä parvekkeella.
Niin ja siis faktahan on, että mitään ihmelääkettä ei ole olemassa...Varsinkaan minkään kirjan muodossa. Parhaat menestystarinat on lopettamisessa tehty sillä, että on keksitty joku pätevä syy, mikä antaa potkua lopettamaan. Oli se sitten kilojen karsitaminen, joku harrastus...Säästöt tai mikä tahansa.
Vaihtoehtoiset nikotiini valmisteet auttavat vain osaksi, ne eivät ole ihmelääke. Niillä saat kropan kuriin, mutta mieli pitää vangita johonkin toiseen, jotta voi puhdistautua.
Tässä itse olen harkinnut lopettavani, tai ankarasti vähentää...Olenkin kiinnostunut, kuinka kauan keneltä tahansa lopettaneelta meni selviytyä pelkästä nikotiinin puutteesta. Onko muutama päivä lähellä, pari viikkoa?olen aina sortunut takaisin kun ei helpota vielä kolmenkaan viikon kuluttua.. mutta joillakin se saattaa kestää vain muutaman päivän, riippuu paljon henkilöstä.
- Houli Smouk
6364464664644 kirjoitti:
Vaikka tästä tulee kitinä ryöppy niskaan, niin olen tupakoiva ja on totta mitä sanoit aikalailla. Itse näen tosin ne "jälkioireet" erillaisina. Itse kun olen tupakoimatta, niin vaikka kroppa ei nikotiinia vaadi...Mieli sitä haluaa, tämä on se mikä koukuttaa eniten tupakassa.
Ystäväni isä vuosia sitten sai lopetettua 35 vuoden jälkeen tupakanpolton yksinkertaisesti. Hän teki vedon pojalleen, että jos poika panostaa jääkiekkoon ja kuiva harjoitteluun, sekä opiskelee lukiossa ja kotona hyvin niin hän lupaa lopettaa tupakanpolton...Purkalla sai nikotiinin kuriin ja ongelmana oli aamusin juoda kahvi ja lukea lehti...Jos oli sen 20 vuotta tehnyt joka arkipäivä parvekkeella.
Niin ja siis faktahan on, että mitään ihmelääkettä ei ole olemassa...Varsinkaan minkään kirjan muodossa. Parhaat menestystarinat on lopettamisessa tehty sillä, että on keksitty joku pätevä syy, mikä antaa potkua lopettamaan. Oli se sitten kilojen karsitaminen, joku harrastus...Säästöt tai mikä tahansa.
Vaihtoehtoiset nikotiini valmisteet auttavat vain osaksi, ne eivät ole ihmelääke. Niillä saat kropan kuriin, mutta mieli pitää vangita johonkin toiseen, jotta voi puhdistautua.
Tässä itse olen harkinnut lopettavani, tai ankarasti vähentää...Olenkin kiinnostunut, kuinka kauan keneltä tahansa lopettaneelta meni selviytyä pelkästä nikotiinin puutteesta. Onko muutama päivä lähellä, pari viikkoa?Tuhansia tupakoijia kuolee vuosittain auto-onnettomuuksissa! No, se siitä. Itse ehdin polttaa toistakymmentä vuotta, kunnes lopetin kuutisen vuotta sitten. Ehkä pari kertaa kuussa tekee todella mieli, lähinnä silloin, kun kävelee talvisäässä ohi tupakkaremmin ja ihana savu osuu nenään ja menee keuhkoihin. Tiedän kuitenkin, etten enää koskaan polta, koska päätin niin.
Ehdin mennä lakkoon pari kertaa ennen lopullista lopettamista, mutta eihän se onnistu, jos sitä ei tahdo 100%:sti. Minä visualisoin itseni irti tupakasta. Aina kun rupesi tekemään mieli, kuvittelin itseni erään ihanan urheilullisen naisen seuraan. Hän oli etäinen ihastus, näin hänet muutaman kerran viikossa, kun hän käveli reippaasti töihin pitkä punainen tukka hulmuten. En tiedä, kuvittelinko ihan oikeasti, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus, vai valehtelinko vain itselleni, mutta uskottelin, että minun olisi lopetettava polttaminen, jotta voisin pyytää häntä ulos--hän oli niin sporttinen, ettei hän koskaan ollut varmaan edes koskenut tupakka-askiin, eikä varmaan pitäisi tupakoivasta miehestä. Pidin hänestä niin älyttömän paljon, että onnistuin pääsemään tupakasta irti. Odotin muutaman kuukauden, jotta olisin ollut varma onnistumisestani, ennen kuin menisin kertomaan hänelle, että tupakasta irti pääseminen oli oikeastaan hänen ansiotaan. Ei olisi pitänyt odotella: hän ehti sinä aikana löytää miehen. Pian sen jälkeen hän tuli raskaaksi ja muutti pois. Järkytyin suuresti ja olin äärettömän pettynyt tapahtuneeseen, mutta siinä vaiheessa olin jo niin asennoitunut tupakattomaan tulevaisuuteen, etten enää aloittanut uudelleen. Nyt olen niin vahva, että periaatteessa voisin seurustella röökaavan naisen kanssa, jos hän muuten olisi ihana ja täydellinen. En tosin mielelläni oleskelisi loppuelämääni samassa kämpässä ketjupolttajan kanssa. En väitä, että visualisointi toimii kaikkien kohdalla, mutta minulla se toimi. Tärkeintä on motivaatio. Vai pitäisikö sanoa, että tärkeintä on taito huiputtaa itseään uskomaan, että voi elää ilman tupakkaa. Voi auttaa tupakkalakon alussa, jos välttää tilanteita ja paikkoja, joissa ennen tuli poltettua, esim. minun piti lopettaa aamukahvin juonti pariksi viikoksi, koska sen kanssa tuli aina ennen poltettua päivän ensimmäiset savut. Näin vuosia lopettamisen jälkeen voin sanoa, että elämänlaatu parani huomattavasti: ei enää limaisia ysköksiä, ei enää puuskutusta kilometrin kävelyn jälkeen, ei keltaisia hampaita. Eikä ole "viagranpuutostauti" vaivannut! Ainoa asia, minkä tupakoimaton menettää, ovat ne parit rentouttavat hetket, mitä tupakointi antaa päivässä. Ehkä myös sosiaalisia kontakteja jäi kaipaamaan--tupakoijat ovat paljon rennompia ihmisiä kuin tupakoimattomat. Ja aina löytyy joku jutunaihe, voi vaikka pyytää tulta, jos ei muuta. Mutta loppupelissä terveys on kuitenkin tärkeämpi asia kuin satunnainen juttuseura.
PS. Ex-tupakoijana on pakko sympatiseerata röökaajia siinä, että kyllä nykyään heidän vainoamisensa on mennyt jo liiallisuuksiin. Sellaisetkin ihmiset hyökkäävät tupakoijia vastaan, joita muiden tupakointi ei taatusti häiritse. Kunhan haluavat vain purkaa pahaa oloaan johonkin ryhmään, lähteä lynkkausporukkaan mukaan. Toiset purkavat turhautumiaan maahanmuuttajiin, toiset nuoriin, jotkut tupakoijiin.
- easy lopetus..
koska tupakoitsija tietää, että tupakka tekee sairaaksi tulee syöpä ja aamuisin päänsärkä ja keuhkut pihisee.. polttelin 25 vuotta, 2 rasiaa LM.ää/vrk.ssa en tienyt voivani lopetttaa... mutta viime elokuussa, näin miten kaveriltani katkesi verisuoni päästä. ja kaatui sanunassa, 3 vrk. tajuttomana, koska pään verisuonet kalkkeutuneen tupakan vaikutuksesta, kaverini jäi henkiin, mutta joutui lopettamaan tupakan.. tämän kun näin läheltä, heitin 09.09 -10 tupakat kehä kolmella auton ikkunasta ja stendarin myös.. nyt yli 200 vrk. ilman tupakkaa, ei mitään hätää tai vieroitusoireita,, kosaka suostuin lopettamis projeksiitn. otin sen vastaan mita huominen tuo.mutta tupakaa ei missän tapauksessa, ja ei mitään hätää. helppo lopetaa, ja nikotiin yms. purukumit yms, haittaavat vain lopettamista, nikotiinin vieroitus oireet kestää vain alle viikon, mutta totuttu tapa kauemmin. -käsille ei löydy tekemistä- mutta sellaiset nikotiin purkat yms. vain muistuttaa pitkään, sinulle, että jotain puuttuu, älä ota sellaisia käyttöön. turhia. koska sanoin jo, että nikoteeni vieroitus kestää, van kolme vrk.ta. antaudu projektin, että tupakan loputtua saatta vituttaa viikon yms, "mutta entäs sitten??" nyt jo keuhkot palautuneet, juoksen jo lenkilä n. 8 km. joska pystyn hölkkää jo n 3 km.. yes.. yes..älä pelkä vaan astu lopetus projektiin. .- luulet vaan, että vaikeeta. ei ole vaikeeta. -realy-
- Voi hyvin
Minä sen sata kertaa lopetin tupakan polton, sitten se vaan loppui, lopetin kun aloin oireilemaan.
Pelko sairastumisesta ja huoli omasta terveydestä, sai minut päätökseen että nyt se loppui ja niin se loppui.
Olen ollut n.vuoden polttamatta ja oireet on hävinneet, keuhkot toimii paremmin jaksaa hengittää ja on muutenkin parempi olla. Olen lisännyt liikuntaa ja mielikin on parempi. Kannattaa lopettaa!! - savuton
Moikka,
kuulostaa niin tutulta....Itselläni oli ihan samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia, kunnes työkaverini kertoi muutamasta tutustaan jotka olivat onnistuneesti lopettaneet reseptilääkkeellä nimeltä Champix..
Ajattelin silloin vaan kokeilla, en tosissaan lopettaa ja pian olen ollut kaksi vuotta ilman tupakkaa..
Lääke muutti suhtautumisen täysin...Se vaikuttaa mielihyvä keskukseen ja saa sen maistumaan ja haisemaan niin hirveältä.. Vaikka lääke on kallis, ei sitä tarvitse ostaa kerralla kaikkea, vaan osissa ja silloin se tulee muistaakseni halvemmaksi kuin aski päivässä ja on Todellakin sen rahan arvoinen..
Lopetettuani ei painonikaan ole juurikaan noussut, sitä ei tarvinnut millään korvata. Inhoan nykyään sitä hajuakin.
Lopettamisen jälkeen erosin ja isäni kuoli, joten jos olisin sortunut...olisin sen tossa kohtaa varmasti tehnyt.. - kas-kas
Terve, olin polttanut 52v. kun päätin jotta nyt riittää. Naiskaverini valitti ja niin ed. Yritin niiden purukumien kanssa lopettaa, mutta yhtä tyhjän kanssa. Minun lääkäri, kun olin tälle murheeni selostanut määräsi tapletit. LUBAAN, olikohan oikein kirjoitettu, muista häntä. Neuvoisin sinua keskustelemaan lääkärin kanssa niistä oireistasi, se auttaa. heippa.
- etnäin
Ne ketkä pystyy lopettamaan polttamisen heti niin eivät koskaan ole koukkuun jäänytkään koska niillä ihmisillä on parempi aivotoiminta joka estää tollasen typeryyden jo ennen kun se on alkanutkaan.
en ole koskaan maistanut enkä aiokkaan. selvisin 12kk armeijasta, 18-viikon mehtä reisuista ilman. kuolkaa syöpään nhjäh nhjäh- nhjäh... nhjäh
Ei ne kirjoittamaan opettanut sinua 12 kuukaudessa ;))
- etnäin
nhjäh... nhjäh kirjoitti:
Ei ne kirjoittamaan opettanut sinua 12 kuukaudessa ;))
no ei se opetetaan vasta seuraavissa kertseissä jos kerkee kun ei vänskän tarvii tommosia osata sitä varten on aliupseerit.
- millais
Vaikuttaakos polttaminen terveyteesi " ulkoisesti " yskää, nuhaa jne. Oiskos terveys millanen asia, meniskö " korren " tupakan edelle. Eihän tuo paino ongelmia, elik kun tupakatta olet niin lisääntykös paino. Tällöin liikuntaa sopusuhtaisesti, mielekkäästi lääkkeeks. " Liehotteleppa " itseäsi muulla kuin sillä tupakalla, esim. ne hedelmät. Osta jemmaan sitä nikot. purkkaa niin ei tarvetta sen tähden kauppaan, tupak. hyllylle mennä. Vertais tukea etsi, kimppa kiva, porukka oma missä päätätte tupakoinnin lopettamisesta, siis lopettamisesta. Selkärankaa, selkärankaa. onnee lopettamiselle. Sitä ressin lievitystä muilla keinoin !
- asdfasfasf
Minun oma tämänkertainen lakko loppui 2kk jälkeen ja poltin 2 tupakkaa, sitten olin 3 päivää polttamatta ja sit poltin viikonlopun ja maanantain, nyt on taas 24 tuntia ilman tupakkaa takana, hyvähän se olisi kun pystyisi olla ilman kokonaan , mutta tiedän että se savuke menee taas jossain välissä huuleen, so what ei siitä kannata paineita ottaa. pääasia ettei anna sen enää vakituiseksi touhuksi muuttua.
Joku ottaa rentouttavan paukun aina joskus vaikka juhlan tai rankan päivän kunniaksi, joku vetää pussillisen karkkia tai levyn suklaata, onko pienet paheet niin kauhea asia sillontällön.
TOKI toivonettä pystyt ja pystyn olemaan kokonaan ilman, mutta ei siitä retkahduksesta kannata kauheaa morkkista ottaa, kuitenkin jokainen savuton päivä on voitto!!
- Lonelylady
Minullakin tupakasta on tullut kuin ystävä. Olen tosin poltannut "vasta" 7 vuotta ja olen 25-vuotias, mutta silti. Mulla on tosin tilanne eri siinä määrin, että mulla ei ole enää kavereita. Ennen kaveriporukalla kun johonkin lähdettiin, niin en minä silloin polttanut juuri koskaan. Lähinnä siksi, että yli puolet kavereistani ei polta ja heistä löytyy myös pari hyvinkin tiukkaa tupakinvastustajaa. En vain halunnut polttaa tupakoimattomien kavereideni seurassa, koska tiesin etteivät he siitä savusta ja hajusta tykkää.
Nykyään olen menettänyt kaverini, tai pikemminkin minusta tullu niinsanottu varakaveri, eli minuun otetaan yhteyttä vain silloin kun minulta tarvitaan jotain. Eli todella harvoin. Ei koskaan huvin vuoksi, enää ei shoppailla, ei käydä tyttöporukalla baarissa eikä yhtään missään. Ei koskaan. Jos itse otan yhteyttä kavereihin päin, löytyy sieltä aina joku (enemmän tai vähemmän huono) selitys sille, miksi ei voi nähdä. En halua valittaa, mutta ihan viime aikoina olen huomannut olevani todella yksinäinen. Ja nyt joku tulee sanomaan, että tämähän on tottakai tupakan syytä, eli minun omaa syytäni kun poltan!?!? Tosin pari kaveriani ovat sen verran nirppanokkaisia tyttöjä, ettei heille varmaan minun seura edes kelpaa muutenkaan enää. Joskus aikoinaan he eivät suostuneet enää koskaan ottamaan erästä kaveriporukkaamme kuulunutta tyttö baariin mukaan, koska edellisellä kerralla tämä oli ollut näiden nirppanokkien mielestä "liian humalassa". Vaikka omin jaloin käveli, ei sekoillut, ei oksennellut, eikä ollut yhtään sen enempää humalassa kuin muutkaan meistä. Ja yksi kaveri tuli hylätyksi täysin sen perusteella, kun meni ihastumaan yhteen poikaan, johon toinen nirppanokka oli joskus vuosia sitten ollut ihastunut. Tytöt osaavat olla toisilleen, jopa omille kavereilleen, paljon iljettävämpiä kuin pojat toisilleen.
Olen yrittänyt lopettaa, joskaan en ikinä täysin tosissani enkä lopullisesti. Joskus menee helposti pari viikkoa ilman tupakin tupakkia, kunnes yhtäkkiä sitä alkaa tulla "ikävä". Se on vähän kuin hyvä kaveri, jota alkaa ikävöidä kun on hetken ilman. Parhaimmillaan olen ollut polttamatta lähes 3 kuukautta. Minkäänlaisia vieroitusoireita ei ole koskaan tullut. Tupakki on yksi nautinto tässä elämässä, mitä enemmän yritän kieltäytyä siitä, sitä enemmän tekee mieli. Kun ajattelen että saan polttaa milloin haluan, niin saattaa ihan vahingossa mennä se viikko tai pari viikkoa ilman, koska tietää sen, että koska tahansa jos alkaa tehdä mieli, voi polttaa.
Ps. Tosin yksinäisyydessä on hyviäkin puolia! Esimerkiksi voi kokeilla kaikkea jännää ja "kiellettyä" mitä mieleen tulee (tosin huumeita en ikinä kokeilis!), sellaista mitä et koskaan ihmisten nähden tekisi, etkä silloinkaan jos on vaarana että yhtäkkiä joku ilmestyy oven taakse!- Zyban
Kyllä sää vielä joskus onnistut... ei kannata luovuttaa!
- se ystävä
tappaa! Hengittäminen tappaa poltit tai et. Tupakit suuhun ja tuleks sanon minä
- S-asiakas
Miten on... saako tupakoida jos sosiaali maksaa, vai onko moraalisesti väärin?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897458Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1176189Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1594326Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?423076Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2292958Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782866Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882577Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862249
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181795