Piikkipuoskarointia

puoskarimix

Miksi ei valmisteta rokotteita joilla ei ole sivuvaikutuksia ?

Ehkäpä siksi että sellaisia ei osata valmistaa, kaikki toimivat rokotteet ovat saatu aikaan lukemattomilla kokeiluilla ja kun aikansa kokeillaan joku sekoitus sattuu toisinaan toimimaan, mutta kylkiäisinä on sitten niitä sivuvaikutuksia.

Jos tutkijat todella ymmärtäisivät kuinka ihmisen immuniteetti toimii niin voitaisiin valmistaa vaarattomia ja tehokkaita rokotteita ilman sivuvaikutuksia, mutta ennen kuin tähän päästään niin kuluu pitkä aika.

2

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rokotteen tarkoitus on herättää elimistön immuunireaktio. Tämä on jo vaikutus. Joillakin ihmisillä se voi olla voimakkaampi kuin odotettiin, samoin kuin rokotettava tauti olisi kyseisellä henkilöllä ollut voimakkaampi.

      Poikkeuksellisesti jokin rokotteeseen sisöltyvä aine iaheuttaa allergisen reaktion (vaikka silloin tarvitaan niin voimas reaktio, että se on tullut esiin jo aikaisemmin - esimerkiksi kananmuna-allergia, jota rokotettaessa kysytään - kananmunaa on niin monissa ruuissa, että se olisi paljastunut).

      Mielipiteesi "lukemattomista kokeiluista" ei pidä paikkaansa. Rokotteiden valmistus on jo vanha ala, jota on harjoitettu yli 200 vuotta. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä netistä lukee.

      • Celvapania meille

        Asia ei ole noin yksiselitteinen. Usealle ruoka-aineelle, siitepölyille, tietyille lääkevalmisteille, pysyin kaukana Pandemrix-rokotteesta. Tuokaan ei pidä paikkaansa, että vain harvalle kananmunalle tai- munan valkuaisaineelle allergisena olisi tullut voimakas reaktio. Säästösyistä koko kansalle hankittiin yksi rokote, joka ei siis sovi läheskään jokaiselle. Minä ja moni muu olisi kelpuuttanut Celvapan-rokotteen. Kananmuna-allergia voi alkaa minkä ikäisenä tahansa, yleensä täysin yllättäin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe