Aloitin eilen lukemaan tätä sinkkupalstaa ja huomasin kyseisen lyhenteen käytön ja tulin niin tuohtuneeksi että on jotain alemman tason miehiä, ylemmän tason miehiä ja keskiTASON miehiä. Eihän tuossa lyhenteessä oikeasti ole mitään perinpohjaisen uutta ja mullistavaa. Toiset miehet ovat haluttavempia kuin toiset. Yksi mielenkiintoinen seikka noissa lukemissani edellisissä kirjoituksissa oli että vaikuttaa siltä että monet ATM:t olivat todella katkeroituneita kaikenmaailman huoriin, lutkiin siis semmosille naisille jotka harrastaa yhden illan suhteita. Nämä naiset jotka vastaili näihin ATM:n tilityksiin taas eivät voineet sietää näiden epätoivoisuutta ja naisteen syyllistämistä ja sitä itsesääliä missä rypesivät.
Minun on jopa vaikea kirjoittaa, olen niin tuohtunut ja vissiin aika hämillänikin tästä asiasta ja se verbaalinen sota mitä näillä palstoilla on niin kylmää kyytiä että hyvä että uskaltaa kirjoittaa tähän.
Minä olen ATM: alemmman tason mies. Hyvännäköinen (vanhemmat naiset kehuu) kiltti, vastuuntuntoinen ja omastakin mielestä pikkuvioista huolimatta ihan varteenotettava vaihtoehto parisuhteeseen.
Jotain jää puuttumaan ja se tekee minusta ATM:n nimittäin hyvä itsetunto.
Ja maailmalla on on varmaan miljoonia miehiä, naisia, tyttöjä, poikia joilla on huono itsetunto ja niitä jotka ei pääse kokemaan rakkauttautta kenties ikinä. Ja se suututtaa. Myönnän.
Enkä itse haluasi olla sitä joukkoa joka ei koskaan saa ketää jota rakastaa. Olen toki vielä nuori ja aikaa on kyllä edessänikin mutta näitä pohdin ja varmasti pohtii moni muukin ja sen takia tänne kirjoittelenkin
Mutta takasin tuohon ATMYTM asiaan minuaa jotenkin vaan tuohduttaa ja suututtaa se että ylipäätänsä puhutaan jostain TASOSTA. Miksi ei vain voisi olla miehiä ja naisia jotka kiinnostuvat toisista olematta yhtään sen parempaa taikka huonompaa tasoa. Ja miksi joku mies on AT? No koska se on yksinäinen ja sen takia siitä pikkuhiljaa muodostunut säälittävä ja katkeroitunut ja ehkäpä myös naisvihaaja. Siksi se ei myöskään saa sitä naista, ei siis minkäänlaista. Aivan kamala noidankehä. Miten siitä pääsee ennenkuin alkaakaan ja jos alkanut niin mitä kovempia otteita sitten tarvitaan?
Juttua piisaisi mutta ehkä helpompi vastata muiden viesteihin vaihteeksi.
ATM, YTM, KTM. Voi ei, en halua uskoa tuommoiseen!
36
833
Vastaukset
- Älä tuohdu
- Lisää kaltaisiasi
Joo, oikeassa maailmassahan kaikki saa ja kaikille annetaan tasapuolisesti. Ei ole olemassa kauniita ja rumia, ei ole olemassa hyvää ja huonoa flaksia. Jossain mielikuvitusmaailmassa ihmiset voi sekä onnistua että epäonnistua. Tosimaailmassahan kaikki onnistuvat yhtä hyvin.
Hyvä, että sulla on realistinen kuva maailmasta etkä elä missään mielikuvitusmaailmassa. Kirjoituksesi osoitti sekä syvää tosiasioiden tajua että harvinaista empatiaa kaikkia maailman ihmisolentoja kohtaan, olet ihana ihminen.
- tuntuu, että..
Mielestäni "alemman tason miehet" ja "alemman tason naiset" löytävät kumppaninsa helpommin koska he tyytyvät vähempää. Mun mielestä kyse on siitä että on vaan niin nirso että siksi kumppania on vaikea löytää. Vaihtoehdot nirsolle on olla yksin tai harrastaa yhden illan juttuja ja odotella kun sopiva mies tulee vastaan. Monesti komeat miehet ei ole niin nirsoja, mutta ns. rumemmat yksilöt etsivät sitä täydellistä naista.
- MATologi
...että asiasta lakkaisi puhumasta muuta sitä tosiasiaa, että joiltain miehiltä vain puuttuu niitä ominaisuuksia, joita naiset haluavat. Tällaiset miehet ovat ATM:iä, voithan käyttää jotain muuta termiä esim. mies, jolla on huono menestys naismaailmassa, mutta ATM on vaan lyhyt, ytimekäs ja helppo kirjoittaa. Unohda siitä se taso, sillä ATM voi hyvinkin olla YTM:ää fiksumpi, henkisesti tasapainoisempi ja menestyneempikin. Otetaan esimerkiksi narsistit, nämä on useimmiten YTM:iä, naisia riittää, vaikka narsismi syö ihmistä sisältä, eikä tällainen mies ole todella onnellinen. Näe vaikka siten, että tuo TASO näissä termeissä on sellainen sisäpiirin vitsi. YTM:kin on ylempitasoinen mies pelkästään naisten mielestä, ei siis mitenkään yleisesti.
- Elämä on kovaa
Kaikki naiset haluavat täydellisen miehen.
Kaikki miehet haluavat täydellisen naisen.
Täydelliset ihmiset ovat kauempana täydellisyydestä kuin mitkään AT(N/M):t.
Poikkeuksia on, mutta he ovat harvassa.
Lykkyä tykö tuon yhtälön ratkaisemisessa.- Pähyilijä
Nämä taitaa olla näitä juttuja joille vanhemmat ihmiset nauraa :D
- näin on
tykkäävät analysoida kaiken niin pirun tarkasti mutta yksipuolisesti, että he ovat täysin hullaantuneet näihin termeihin. He myös jaksavat jatkuvasti jauhaa ATMyydestään koska he tuntevat olonsa tärkeäksi kuuluessaan tällaiseen joukkoon. Se on kuin klubi johon ulkopuolisilla ei ole asiaa koska heidän mukaansa muut (etenkään naiset) eivät voi ymmärtää heidän syvintä olemustaan. Hassuahan on se, että ATMt yhtäaikaa kerjäävät ymmärrystä muilta, ja samaan aikaan torjuvat kaikki kommentit jotka vähänkin ovat tsemppaavia tai muuten heidän puolellaan. He ikäänkuin eivät voi hyväksyä sitä että joku saattaisi ymmärtää heidän vaikeuksiaan ja tarjota esim vinkkejä kuinka päästä niistä. Tämä johtuu siitä että ATMt eivät ole valmiita tekemään itse mitään minkään eteen, he vaativat muita muuttamaan toimintaansa itselleen suotuisaksi. Uskonkin että heistä eivät oikeasti edes halua ATM kerhostaan ulos, koska se on heille niin rakas. Vähän kuin suojakilpi jonka takaa on lupa huudella muille ihmisille.
Oleellista tässä ATM klubissa on se että ihmiset jaetaan näihin lokeroihin (joita ei kovin monta ole) ja heidän käyttäytymistään analysoidaan kylmän kyynisesti. ATM unohtaa analyyseissään ihmisten inhimillisten tunteiden olemassa olon lähes järjestäen. Luulen sen johtuvan siitä että he ovat itse aivopesseet itsensä jo niin että eivät tiedä mitä tunteet ovat. Esim naisten perään haikaillessaan ATM ei kaipaa läheisyyttä ja henkistä yhdessäoloa, vaan naiset ovat heille yhtä kuin pillu. He eivät katso tapauksia yksitellen vaan tilastotietojensa valossa. Siis jos he pääsevät jollain lailla tekemisiin naispuolisen henkilön kanssa he eivät mieti tapausta sinä mitä se on ja naista persoonana, vaan he pohtivat sitä mitä yleensä samantapaisessa tilanteessa tapahtuu ja mitä naisen päässä yleisesti ottaen voisi liikkua.
ATMn keskustelutaktiikkaan kuuluu oleellisesti se että muita väheksytään, muiden kommentit yli-analysoidaan vääristäen ne sellaisiksi kuin ATM haluaa (eli sellaisiksi joihin ATM voi väittää vastaan) ja että ollaan ikäänkuin sokeita osalle tekstiä ja poimitaan sieltä vain pointit joihin ATM haluaa väittää vastaan. Siis loppujen lopuksi se on vähän kuin ATM sitten kävisi keskustelua vain itsensä kanssa; hän rakentaa keskuselun ja vie sitä eteenpäin juuri niin kuin itse haluaa.
Minun mielestä nämä miehet jotka itseään ATMiksi kutsuvat, ovat aivan eri asia kuin muut sellaiset miehet joilla ei ole onnea naisten suhteen. Nämä muut; ei-AT miehet mutta naisia saamattomat eivät todellakaan halua laittaa itseään tällaiseen yksinkertaiseen ja rajoittuneeseen kategoriaan ihmisenä. Se oleellinen ero on juuri se, että ATMt kutsuvat itseään ATMiksi, ja haluavat tuoda ATMyytensä julki muille ja vielä ylimielisesti, muut (naiset) tuomiten. Vähän kuin vilauttelisi klubin jäsenkorttia joka oikeuttaisi tietynlaiseen elämänkatsomukseen.
ATM rakentaa identiteettinsä tämän ATM ajatuksen ympärille. Se on vähän kuin jokin pelottava kultti, joka vie heidät mukanaan. Onhan täällä jo monesti tullut ATMn suusta kommenttia kuinka he ymmärtävät näitä kouluampujia yms. He siis ottavat tällaiset esimerkit avoimesti kerhoonsa, ja ikäänkuin yrittävät kiristää; jos naiset eivät rupea tanssimaan heidän pillinsä mukaan tässä on tulevaisuus.
Ja tämäkin viesti varmaan poistetaan, koska AT miehet eivät kestä kuulla tällaista kritiikkiä itsestään. Ainut kritiikki minkä he tässä maailmassa hyväksyvät on naisten kritisoiminen ja haukkuminen.- ...
Erittäin hyvä analyysi..Kiitos tästä.
nimim. "tämän palstan tasoluokituksiin ja ruikuttamiseen kyllästynyt" - mies olen
Tämä oli hyvin kirjoitettu näkemys, joka kuitenkin ohittaa muutamassa kohdassa väärältä puolelta:
"He ikäänkuin eivät voi hyväksyä sitä että joku saattaisi ymHe ikäänkuin eivät voi hyväksyä sitä että joku saattaisi ymmärtää heidän vaikeuksiaan ja tarjota esim vinkkejä kuinka päästä niistä.märtää heidän vaikeuksiaan ja tarjota esim vinkkejä kuinka päästä niistä."
Tämä kommentti ei tunnu ottavan huomioon yhtä merkittävintä parisuhdemarkkinoiden piirrettä: nainen pyrkii ja onnistuukin olemaan seksuaalisissa suhteessa aina itseään (selvästi) tasokkaampiin miehiin. Tästä seuraa se, että miesten keskinäinen kilpavarustelu ei voi johtaa naisten kiinnostuksen tasaisempaan jakautumiseen miesten kesken - se on nollasummapeli: jos yksi mies nostaa vinkkejä seuraamalla tasoaan, niin silloin välttämättä jonkun toisen miehen taso tippuu. Tästä syystä vinkeistä keskustelu on vähintäänkin sekundääristä. Miesten absoluuttinen, keskimääräinen "tasokkuuden" nousu toki on ilo naisille, mutta se ei mitenkään muuta/paranna aateeämmien asemaa.
"...ihmiset jaetaan näihin lokeroihin (joita ei kovin monta ole) ja heidän käyttäytymistään analysoidaan kylmän kyynisesti. ATM unohtaa analyyseissään ihmisten inhimillisten tunteiden olemassa olon lähes järjestäen."
Tämä ei oikein avaudu mulle ilman esimerkkiä. Miten analyysit ja johtopäätökset muuttuisivat, jos tunteita otettaisiin paremmin tarkasteluun mukaan? Oma käsitykseni on, että palstan keskustelijat hyvin ymmärtävät, että ihmisten ja naisten käytös perustuu hyvin pitkälle tunnetiloihin ja vähemmässä määrin järkeen; onko tämä muka analyyseissä sivuutettu? Esimerkki olisi poikaa. - Nään, nääs, nääs
Asian ytimessä.
Tällä palstalla ATM = itsesäälissä omaksi nautinnokseen rypevä mukakyyninen ihmisvihaaja
Ei tarvitse uskoa mihinkään, sillä "taso" ei tässä tarkoita muuta kuin "haluttuustasoa", eikä sillä oteta - tai ainakaan ei pitäisi ottaa, vaikka käytännössä onkin vähän toisin - kantaa yksilöiden muihin ominaisuuksiin saati sitten johonkin ihmisarvoon, kuten jotkut ovat joskus luulleet. Toisekseen toinen tässä asiassa monia hiertävä seikka lienee monien keskustelijoiden tapa yksilöidä lyhenteiden edustajia, etenkin muita kuin itseään, vaikka kyse on vain jonkinlaisesta tilastohenkilöstä.
Näin ollen ei lyhenteisiin voi, jos oikeaoppisia ollaan, liittää mitään ominaisuuksia. Huonosta itsetunnosta ei seuraa, että olet ATM, eikä siitä, että olet ATM, seuraa huono itsetunto. Tällä palstalla tosin kourallinen sekopäitä ovat omineet lyhenteen niin, että se saa tarkoittaa vain heidänkaltaistaan vaahtosuista lutkittelijaa, koska muut tekisivät "hallaa" heidän "aatteelleen".
Voit siis ihan rauhassa edelleenkin olla mies-yksilö, joka kiinnostuu nais-yksilöistä yksilöllisten toiveidesi perusteella toivoen, että kiinnostavien nais-yksilöiden yksilölliset toiveet sattuisivat osumaan juuri sinuun. Niin me olemme kaikki muutkin yksilöitä omine yksilöllisine toiveinemme.
Jos jotenkin haluat kuitenkin vielä ymmärtää ilmiötä, niin ilmaistaan näin: ihmisryhmän (olkoot ryhmä nimeltään vaikka "naiset", voi olla jokin muukin tarpeeksi iso joukko) yksilölliset toiveet vaikuttaisivat olevan samaan suuntaan kallellaan, joka tarkoittaa sitä, että kohteena olevasta perusjoukosta löytyy osajoukko, joka saa osakseen huomattavan paljon enemmän myönteistä huomiota kuin muille. Toisin sanoen klisee "jokaiselle on joku" ei vaikuttaisi pätevän, ainakaan jos ei halua ottaa asenteekseen sitä, että kuka tahansa kelpaa.- reipas_poikamies
"Miksi ei vain voisi olla miehiä ja naisia jotka kiinnostuvat toisista olematta yhtään sen parempaa taikka huonompaa tasoa. "
Mihin siis "taso" on sidottu, tai kuka edes sen määrittää? Ihmisen pitäisi olla ainutkertainen yksilö, joten täytyykö jokaisen yksilön käydä henkinen sulatusuuni lävitse kehittyäkseen tarpeeksi ennen kuin alkaa vastata "tason" vaatimuksiin?
Tai vielä pahempaa, onko jo mies tuomittu olemaan täysin yksin jos omaa jonkun "tasoon" sopimattoman, täällä at-ominaisuudeksikin määritellyn luonteen- tai ulkoisenpiirteen? - Tasomittari
reipas_poikamies kirjoitti:
"Miksi ei vain voisi olla miehiä ja naisia jotka kiinnostuvat toisista olematta yhtään sen parempaa taikka huonompaa tasoa. "
Mihin siis "taso" on sidottu, tai kuka edes sen määrittää? Ihmisen pitäisi olla ainutkertainen yksilö, joten täytyykö jokaisen yksilön käydä henkinen sulatusuuni lävitse kehittyäkseen tarpeeksi ennen kuin alkaa vastata "tason" vaatimuksiin?
Tai vielä pahempaa, onko jo mies tuomittu olemaan täysin yksin jos omaa jonkun "tasoon" sopimattoman, täällä at-ominaisuudeksikin määritellyn luonteen- tai ulkoisenpiirteen?Minusta tason määrittelee se kohderyhmä, josta ko. henkilö on kiinnostunut.
Siis jos mies on kiinnostunut nuorista naisista, niin hänen tasoaan eivät määrittele 15v vanhemmat naiset tai toiset miehet, vaan ne nuoret naiset. Heidän silmissään se taso mitataan. Ei siis auta vaikka ne vanhemmat naiset kehuisivat komeaksi, jos itse on kiinnostunut niistä oman ikäisistä tai nuoremmista.
Siksi minua ihmetyttääkin palstan miesten jatkuva jauhaminen siitä kuinka heidän tasoisensa mies ei saa seuraa jne. Samoin se, miten he tuntuvat määrittelevän ihmisen tason vain ulkonäön ja painon perusteella. Ei sitä tasoa määritä mies itse, tai toiset miehet. Siihen tasoon kuuluu kaikki se mitä ne kohderyhmän naiset tai miehet arvostavat, oli se sitten ulkonäkö, käytös tai luonne. Komea mutta omituinen ei ole yhtä tasokas kuin komea ja normaali, jos se nainen ei sitten satu pitämään niistä omituisista.
Esim. 30v rauhallinen ja tasainen mies on luultavasti huomattavasti tasokkaamman oloinen 30-vuotiaan kuin 18-vuotiaan naisen mielestä. - Pähyilijä
Tasomittari kirjoitti:
Minusta tason määrittelee se kohderyhmä, josta ko. henkilö on kiinnostunut.
Siis jos mies on kiinnostunut nuorista naisista, niin hänen tasoaan eivät määrittele 15v vanhemmat naiset tai toiset miehet, vaan ne nuoret naiset. Heidän silmissään se taso mitataan. Ei siis auta vaikka ne vanhemmat naiset kehuisivat komeaksi, jos itse on kiinnostunut niistä oman ikäisistä tai nuoremmista.
Siksi minua ihmetyttääkin palstan miesten jatkuva jauhaminen siitä kuinka heidän tasoisensa mies ei saa seuraa jne. Samoin se, miten he tuntuvat määrittelevän ihmisen tason vain ulkonäön ja painon perusteella. Ei sitä tasoa määritä mies itse, tai toiset miehet. Siihen tasoon kuuluu kaikki se mitä ne kohderyhmän naiset tai miehet arvostavat, oli se sitten ulkonäkö, käytös tai luonne. Komea mutta omituinen ei ole yhtä tasokas kuin komea ja normaali, jos se nainen ei sitten satu pitämään niistä omituisista.
Esim. 30v rauhallinen ja tasainen mies on luultavasti huomattavasti tasokkaamman oloinen 30-vuotiaan kuin 18-vuotiaan naisen mielestä.Onkohan tämä nyt edes ihan tervettä lukea näitä juttuja. Koko tää ATM YTM juttu alkaa haiskahtaa joltain niin mädältä. Aluksi luin tekstejä ja totesin ne mielenkiintoiseksi ja pidin kyseistä lokerointia keskustelua helpottavana välineenä ja muutenkin hyvin sellaisena mihin voi samastua.
Tottakai niin koska ainakin itse koin olevani ATM ja miettiä syitä sille ja oli myös mielenkiintoista lukea muiden kommentteja jotka ovat kokeneet ja kokevat yhä yksinäisyyttä.
Mutta koko touhun katkeruus, säälittävyys ja naisviha. Siis mitä hemmettiä?
Toisaalta kyllähän varmaan nuo pojat aika paljon leikkii ja trollaa ja provosoi huvikseen.
Ihan kuin tässä keskustelisivat vastakkain oikeasti huonon itsetunnon omaavat miehet ja naiset joiden itsetunnosta en osaa sanoa yhtikäs mitään.
Onkohan kukaan edes kysynyt palstan naisilta että mikä tekee miehestä ns. YTM: taikka KTM:n
(toi lyhenne alkaa kuvottamaan kohta) Nyt kysyin.
Btw: Onneksi tuli tänään muutakin tehtyä kuin tällä palstalla kyttäämistä :D - mies olen
Tasomittari kirjoitti:
Minusta tason määrittelee se kohderyhmä, josta ko. henkilö on kiinnostunut.
Siis jos mies on kiinnostunut nuorista naisista, niin hänen tasoaan eivät määrittele 15v vanhemmat naiset tai toiset miehet, vaan ne nuoret naiset. Heidän silmissään se taso mitataan. Ei siis auta vaikka ne vanhemmat naiset kehuisivat komeaksi, jos itse on kiinnostunut niistä oman ikäisistä tai nuoremmista.
Siksi minua ihmetyttääkin palstan miesten jatkuva jauhaminen siitä kuinka heidän tasoisensa mies ei saa seuraa jne. Samoin se, miten he tuntuvat määrittelevän ihmisen tason vain ulkonäön ja painon perusteella. Ei sitä tasoa määritä mies itse, tai toiset miehet. Siihen tasoon kuuluu kaikki se mitä ne kohderyhmän naiset tai miehet arvostavat, oli se sitten ulkonäkö, käytös tai luonne. Komea mutta omituinen ei ole yhtä tasokas kuin komea ja normaali, jos se nainen ei sitten satu pitämään niistä omituisista.
Esim. 30v rauhallinen ja tasainen mies on luultavasti huomattavasti tasokkaamman oloinen 30-vuotiaan kuin 18-vuotiaan naisen mielestä."Siksi minua ihmetyttääkin palstan miesten jatkuva jauhaminen siitä kuinka heidän tasoisensa mies ei saa seuraa jne."
Asian ajattelemista auttaa, kun ajatellaan yhtä 23-vuotiasta miestä nimeltään Jeppe, jonka kohderyhmään kuuluvat 20-vuotiaat naiset (ainakin jotkut heistä). Kuvitellaan edelleen, että näiden naisten silmissä noin 40% Jepen ikäisitä miehistä on haluttavampia kuin Jeppe ja vastaavasti noin 60% heistä on vähemmän haluttavia kuin Jeppe; haluttavuus tarkoittakoon seksuaalista puoleensavetävyyttä, oli se sitten ulkonäköä, käytöstä tai luonnetta. Jepen taso on siis "60%". Aino on 20-vuotias nainen, jonka vastaava määritelty taso on niinikään "60%" 23-vuotiaiden miesten silmissä.
Jos oikein ymmärrän, palstan miesten väite on, että Jeppe ei saa Ainoa seksuaaliseen suhteeseen, poikkeustapauksia lukuunottamatta. Sem sijaan Jeppe saa tasoa 45% olevan naisen, ja Aino saa tasoa 75% olevan miehen.
Oikein vai väärin? - Pähyilijä
mies olen kirjoitti:
"Siksi minua ihmetyttääkin palstan miesten jatkuva jauhaminen siitä kuinka heidän tasoisensa mies ei saa seuraa jne."
Asian ajattelemista auttaa, kun ajatellaan yhtä 23-vuotiasta miestä nimeltään Jeppe, jonka kohderyhmään kuuluvat 20-vuotiaat naiset (ainakin jotkut heistä). Kuvitellaan edelleen, että näiden naisten silmissä noin 40% Jepen ikäisitä miehistä on haluttavampia kuin Jeppe ja vastaavasti noin 60% heistä on vähemmän haluttavia kuin Jeppe; haluttavuus tarkoittakoon seksuaalista puoleensavetävyyttä, oli se sitten ulkonäköä, käytöstä tai luonnetta. Jepen taso on siis "60%". Aino on 20-vuotias nainen, jonka vastaava määritelty taso on niinikään "60%" 23-vuotiaiden miesten silmissä.
Jos oikein ymmärrän, palstan miesten väite on, että Jeppe ei saa Ainoa seksuaaliseen suhteeseen, poikkeustapauksia lukuunottamatta. Sem sijaan Jeppe saa tasoa 45% olevan naisen, ja Aino saa tasoa 75% olevan miehen.
Oikein vai väärin?Tuossa prosenttijeppe-esimerkissä tai sen kirjoitustyylissä on jotain sellaista minkätakia nämä ATM:t ovat niin säälittäviä. Tuommoinen naisen kollektiivisoiminen ja materialistaminen on varmaan juuri se juttu mikä aiheuttaa närää vastakkaisessa sukupuolessa. En tiedä mutta ainakin luulen sekä totuuksiahan on monia.
- MATologi
Pähyilijä kirjoitti:
Onkohan tämä nyt edes ihan tervettä lukea näitä juttuja. Koko tää ATM YTM juttu alkaa haiskahtaa joltain niin mädältä. Aluksi luin tekstejä ja totesin ne mielenkiintoiseksi ja pidin kyseistä lokerointia keskustelua helpottavana välineenä ja muutenkin hyvin sellaisena mihin voi samastua.
Tottakai niin koska ainakin itse koin olevani ATM ja miettiä syitä sille ja oli myös mielenkiintoista lukea muiden kommentteja jotka ovat kokeneet ja kokevat yhä yksinäisyyttä.
Mutta koko touhun katkeruus, säälittävyys ja naisviha. Siis mitä hemmettiä?
Toisaalta kyllähän varmaan nuo pojat aika paljon leikkii ja trollaa ja provosoi huvikseen.
Ihan kuin tässä keskustelisivat vastakkain oikeasti huonon itsetunnon omaavat miehet ja naiset joiden itsetunnosta en osaa sanoa yhtikäs mitään.
Onkohan kukaan edes kysynyt palstan naisilta että mikä tekee miehestä ns. YTM: taikka KTM:n
(toi lyhenne alkaa kuvottamaan kohta) Nyt kysyin.
Btw: Onneksi tuli tänään muutakin tehtyä kuin tällä palstalla kyttäämistä :D...voi näemmä nähdä MAT:n monella tavalla. En ymmärrä sun puhetta katkeruudesta ja naisvihasta. Jos jotkut ATM:nä itseään pitävät ovat katkeria tai naisvihaisia ei se ole MAT:n syy. MAT:ssa sinänsä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Jotkut on vain suositumpia kuin toiset pariutumismarkkinoilla. Ei sen kummempaa.
Miehet ovat huonommassa asemassa, ensiksi koska naisia on lukumääräisesti vähemmän, toiseksi koska joutuvat kilpailemaan myös itseään vanhempien ja menestyneempien miesten kanssa, koska nämä kaikki ovat samoilla apajilla ja siksi nuoret miehet ovat suuremmassa vaarassa syrjäytyä pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Tämä nyt ei sinänsä MAT:iin kuulu. Se on vain tosiasia.
Kyse on kuitenkin vain TILASTOISTA ja tilastollisessa tarkastelussa yksilöllisyyttä ei oteta huomioon, ei se tietystikään tarkoita, etteikö naiset ja miehet silti ole yksilöllisiä. Jokainen saa nähdä naiset tai miehet miten haluaa, MAT ei tähän ota kantaa.
Toisaalta sanoihan eräskin tunnettu kirjailija, että ihmiset rakastuvat ominaisuuksiin ei ihmiseen. - mies olen
MATologi kirjoitti:
...voi näemmä nähdä MAT:n monella tavalla. En ymmärrä sun puhetta katkeruudesta ja naisvihasta. Jos jotkut ATM:nä itseään pitävät ovat katkeria tai naisvihaisia ei se ole MAT:n syy. MAT:ssa sinänsä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Jotkut on vain suositumpia kuin toiset pariutumismarkkinoilla. Ei sen kummempaa.
Miehet ovat huonommassa asemassa, ensiksi koska naisia on lukumääräisesti vähemmän, toiseksi koska joutuvat kilpailemaan myös itseään vanhempien ja menestyneempien miesten kanssa, koska nämä kaikki ovat samoilla apajilla ja siksi nuoret miehet ovat suuremmassa vaarassa syrjäytyä pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Tämä nyt ei sinänsä MAT:iin kuulu. Se on vain tosiasia.
Kyse on kuitenkin vain TILASTOISTA ja tilastollisessa tarkastelussa yksilöllisyyttä ei oteta huomioon, ei se tietystikään tarkoita, etteikö naiset ja miehet silti ole yksilöllisiä. Jokainen saa nähdä naiset tai miehet miten haluaa, MAT ei tähän ota kantaa.
Toisaalta sanoihan eräskin tunnettu kirjailija, että ihmiset rakastuvat ominaisuuksiin ei ihmiseen."Miehet ovat huonommassa asemassa, ensiksi koska naisia on lukumääräisesti
vähemmän, toiseksi koska joutuvat kilpailemaan myös itseään vanhempien ja
menestyneempien miesten kanssa, koska nämä kaikki ovat samoilla apajilla ja
siksi nuoret miehet ovat suuremmassa vaarassa syrjäytyä pariutumismarkkinoiden
ulkopuolelle."
Nämä ovat aivan tosia asioita, mutta ymmärtääkseni näiden tekijöiden vaikutus on
verrattain pieni. Jo selvästi merkittävämpi tekijä on se, että nuori nainen
toivoo itselleen vain noin kahta eri seksikumppania seuraavan vuoden ajalle, kun
taas miehelle tuo luku on kymmenen. Tämä asetelmä luo naisille seksuaalisen
(valinnan) vallan. - aivann
Pähyilijä kirjoitti:
Tuossa prosenttijeppe-esimerkissä tai sen kirjoitustyylissä on jotain sellaista minkätakia nämä ATM:t ovat niin säälittäviä. Tuommoinen naisen kollektiivisoiminen ja materialistaminen on varmaan juuri se juttu mikä aiheuttaa närää vastakkaisessa sukupuolessa. En tiedä mutta ainakin luulen sekä totuuksiahan on monia.
Pähyilijä on oikeassa.
- mies olen
Pähyilijä kirjoitti:
Tuossa prosenttijeppe-esimerkissä tai sen kirjoitustyylissä on jotain sellaista minkätakia nämä ATM:t ovat niin säälittäviä. Tuommoinen naisen kollektiivisoiminen ja materialistaminen on varmaan juuri se juttu mikä aiheuttaa närää vastakkaisessa sukupuolessa. En tiedä mutta ainakin luulen sekä totuuksiahan on monia.
"Tuommoinen naisen kollektiivisoiminen ja materialistaminen on varmaan juuri se juttu mikä aiheuttaa närää vastakkaisessa sukupuolessa."
Eihän tällaisista asioista voida järkevästi keskustella ellei puhuta yleisistä käyttäytymismalleista. Siksi on tietenkin kollektisoitava naisia, miehiä, hoikkia, lihavia, akateemisia, ei-akateemisia, pitkiä, pätkiä, hauskoja, tympeitä, älykkäitä, tyhmiä, yms. jne. Vai onko parempaa ehdottaa? Onko luonteesta puhuminen materialisointia?
Jos asioista keskusteleminen tilastojen valossa ja huolellisten käsitteiden määrittelyjen kautta aiheuttaa joissakin närää, niin mitä se kertoonäistä närkästyvistä?
Mitä ajatusta on sanoa ei-aateeämmän kirjoitustyylistä, että sellaisen tyylin takia aateeämmät ovat niin säälittäviä? En käsitä. - kyselijä_
aivann kirjoitti:
Pähyilijä on oikeassa.
...asiassa?
- muutakin
eräs näiden ATM:ien merkittävä piirre on myös se, että he ovat järjestään sovinisteja, jotka pitävät miehiä parempina ja ylempitasoisina kuin naisia. Sen huomaa heti, kun aletaan juttu pariskunnista. Olipa kyseinen pariskunta sitten oikeasti millainen tahansa, niin AT-miehen silmissä pariskunnan mies on aina naista parempi ja korkeatasoisempi. Ja tavallinen mies on tehnyt ihan HIRVEÄN uhrauksen, kun on "tyytynyt" siihen tavalliseen naiseen. (Käsittääkseni tässä kyllä on ristiriita; eikös ole niin, että markkina-arvoteorian mukaan nainen voi saada seksiä ylempitasoiselta mieheltä, mutta EI saada ylempitasoisempaa miestä parisuhteeseen kanssaan)
AT-miesten mielestä nimittäin joka ikinen mies ansaitsee itselleen täydellisen unelmakaunottaren, kun taas naisen tulisi tyytyä mihin tahansa miespuoliseen hirvitykseen tahansa.- mies olen
Jos jokin aateeämmien poliittinen agenda haluttaisiin summeerata niin se kai voisi olla pyrkimys siihen, että kukin nainen ja mies ryhtyisi seksuaalisiin suhteisiin ei enempää eikä vähempää kuin oman tasoistensa kanssa. Tänä päivänä tämä ei toteudu, koska naisilla on seksuaalista valtaa, jota he myös käyttävät toimiakseen tavalla, joka ei ole sopusoinnussa kuvatun "ihanteen" kanssa. Onko joku tästä eri mieltä ja millä perusteella?
- nainen vastaa
mies olen kirjoitti:
Jos jokin aateeämmien poliittinen agenda haluttaisiin summeerata niin se kai voisi olla pyrkimys siihen, että kukin nainen ja mies ryhtyisi seksuaalisiin suhteisiin ei enempää eikä vähempää kuin oman tasoistensa kanssa. Tänä päivänä tämä ei toteudu, koska naisilla on seksuaalista valtaa, jota he myös käyttävät toimiakseen tavalla, joka ei ole sopusoinnussa kuvatun "ihanteen" kanssa. Onko joku tästä eri mieltä ja millä perusteella?
Kun puhutte naisten seksuaalisesta vallasta olisi syytä täsmentää, että sillä ei kuitenkaan tarkoiteta että kaikilla naisilla olisi seksuaalista valtaa tai, että kaikki naiset sitä käyttäisivät. Seksuaalista valtaa on vain osalla naisista, sillä viehättävällä ja usein kohtuu nuorella osalla, jolle sitä paitsi miehet "antavat" tämä vallan. Jotenkin tavis naisena hieman ärsyttää kuulla miesten kritisoivan tätä ns. valtaa mikä minulla muka kun kun olen nainen.
Ja että naiset käyttävät valtaa niin ettei se ole sopusoinnussa ihanteen kanssa? Joo, mitä tähän nyt sanoisi. Aika harva mieskään kai käyttää valtaa minkään ihanteen mukaisesti? Jos käyttäisi olisi tällä pallolla kai useammalla ihmisellä parempi elää.
Jokaisella ihmisellä on oikeus yrittää tehdä omasta elämästään mahdollisimman hyvää niin kauan kuin ei vahingoita muita. Sitä että viehättävä nainen ei suostu panopatjaksi omasta mielestään epäviehättäville miehille, ei voida pitää vahingontekona.
- ytm
...
- Reipas Poikamies
"
- 6
Olen YTN mutta näytän ATN:ltä, täydestä menee hehe..
Ps. Olette aika huvittavia :) - m30.
Heippa tinka_tiger!
Mulla on sulle kysymys. Ensin hieman valmistelua: suora tyylini ei usein miellytä naisia, mutta kaikella mitä sanon tai kysyn, on oma tarkoituksensa. Älä siis turhaa ajattele, että vain provoaisin. En kysy loukatakseni sinua tai nolatakseni sinua, vaan
Sitten se tärkeä kysymys, tai oikeastaan kysymykset.
1) Kuinka monen nössön kanssa olet seurustellut?
2) Kuinka monen nössön kanssa olet muuten ollut intiimeissä/eroottisissa väleissä vaikka ette olisikaan seurustelleet?
3) Monenko sellaisen miehen kanssa olet seurustellut, jota naisten enemmistö pitää rumana tai epähaluttavana?
4) Monenko sellaisen miehen kanssa olet muuten ollut intiimeissä väleissä, jollaista miestä naisten enemmistö pitää rumana tai epähaluttavana?- ...
Päälläsi on ähkinyt liian monta paskaa. Käytetty nainen!!
- m30.
Kiitos vastauksista! Epäilen kyllä, että kaunistelit ripauksen verran, mutta ei se mitään. Kiitos joka tapauksessa :)
Mitä muuten luulet, miksi kysyin näitä? - m30.
Kaunistelet luultavasti hiukan sitä, että olisit oikeasti valinnut useita taviksennäköisiä ja nössöjä miehiä itsellesi. Muuutta.. Jos olet valinnut kerrankin sellaisen miehen ja vielä aidosti tuntenut jotain, niin plussan puolella ollaan jo.
Kysyin nimittäin siksi, että on todella kamalaa lukea, kun joku nainen kirjoittaa jotain "kaikille löytyy oma rakas, ei ole mitään tasoja" tyyppistä juttua, ja sitten kuitenkin kun kysytään, niin naisen omat seurustelukumppanit ovat aina olleet komeita, suosittuja ja jännittäviä. Niissä tapauksissa menee usko naisiin ehkä enemmän kuin missään muissa keskusteluissa täällä suomi24:ssä.- m30.
Vaikutat kivalta naiselta :) Varoituksen sanana vielä, täällä palstalla on muutamia miehiä, joista yksinäisyys on tehnyt vielä paljon kärttyisämpiä kuin minusta. Toki he ovat vielä enemmän yksin joutuneet olemaankin. Toivottavasti et anna kärttyisten miesten ajaa itseäsi pois. Kyllä ne oikeasti susta tykkää, vaikka kommentit olisivatkin sellaisia kuin tuo yksi tuossa välissä.
- .......
En usko että on yleispätevää. Monet naiset haluaa "edustavan miehen" jota kehtaa esitellä. Toki miehessä voi olla vikoja, ja naamakin tavallinen, mutta jos on paksu lompakko ja korkea virka-asema niin sellaista on kiva ulkoiluttaa tyttökaverien silmien edessä, vai mitä?
- Pekkis635
Lukekaa Laasasta, niin viisastutte
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/34857-tasokeskustelun-surkea-taso-netissa - Joku vaan
Nimenomaan kyse on siis siitä, että kuinka paljon naiset osoittavat seksuaalista kiinnostusta ja kuinka suuri osa naisista olisi valmis seksisuhteeseen tai parisuhteeseen kyseisen miehen kanssa.
Myös naisten taso vaikuttaa. Kuvitellaan vaikka mies, jolla on ollut 20 ihan ok-tasoista naista. Kyseinen mies on pelkkä KTM. Mutta jos jollakin miehellä on ollut vaikka 50 kuvankaunista ja seksikästä naista, joiden perään muut miehet kuolaavat, niin kyseessä on aika lailla YTM.
Myös sekin vaikuttaa, että kuinka paljon mies joutuu itse tekemään niiden naisten eteen. Yrittää kovin iskeä jotakin ihan ok-tasoista naista, kun taas jotakin päinvastaista miestä tulevat ne kuvankauniit naiset itse iskemään.
Ja ylipäätään se, että kuinka suureen osaan naisista mies vetoaa NIMENOMAAN SEKSUAALISESTI. Eräs kaverini on kolmekymppinen, jolla juuri päättyi 4. seurustelusuhde. Kyseiset naiset eivät todellakaan ole mitään kauniita, kaukana siitä. Mies on myös itse joutunut tekemään hirveän määrän työtä, jotta on kyseiset naiset saanut suhteeseen. MIelestäni kyseessä on aivan selkeä ATM, ei kyseistä kaveria ole naiset itse tulleet iskemään, ei hänestä jutella naisten kesken, että kuinka HARVINAISLAATUISEN KOMEA ja fiksu kyseinen mies on, ei kyseistä miestä kohtaan naiset osoita SEKSUAALISTA kiinnostusta, kun hän heidän kanssaan juttelee, ei SUURI OSA naisia käänny katsomaan miestä, kun hän kävelee ohitse, jne.
Ei kyseinen kaveri todellakaan saa tai edes saisi joka viikonloppu seksiseuraa lukuisista naisista, vaikka hän haluaakin. Ei hän ole ikinä saanut valita parhaita naisia päältä, ei häneen kohdistu SUUREN naismäärään seksuaalista kiinnostusta.
Erä toinen kaverini on juuri tuollainen. Ei ole mitään ongelmaa saada seksiseuraa vaikka joka päivä, naiset tulevat iskemään, naiset osoittavat joka paikassa kiinnostusta, naiset vain kiinnostuvat kyseisestä miehestä, koska hänellä on TODELLA PALJON niitä ominaisuuksia ja piirteitä, joita naiset pitävät SEKSIKKÄINÄ. Siinä on siis se YTM, mies josta naiset haaveilevat ja keskustelevat, mies, jota naiset pitävät KAIKIN TAVOIN seksikkäänä ja puoleensavetävänä (tämä siis naisten suusta kuultuna ja ovathan ne naisten reaktiotkin ihan selkeitä).
Eli vaikka miehellä kuinka olisi parisuhteita, niin ei todellakaan tarkoita, että hän olisi lähelläkään KTM:ää ja nähnytkään. Naisten taso ja naisten osoittama seksuaalinen kiinnostus sen tason ratkaisee.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1324521Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k753262- 1021540
- 881385
- 96917
- 80806
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka19778- 42720
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?112699- 44642