Teenkö niin tai näin?

Taimimies

Melkein kaikissa metsää koskevissa "asiantuntija" lausunnoissa haisee palaneen käry. "Tapion ohjeissa sanotaan ...", "MHY:n ohjeiden mukaan tekekemällä..."

Metsä kiinnostaa yhdistyksiä, urakoitsijoita jne. niin kauan kuin siellä on jotakin riistettävää yksinkertaiselta metsänomistajalta.

Joka puolelta tulevat ohjeet ja oppaat tähtäävät vain ja ainoastaan muiden kuin metsänomistajan parhaaseen. Pitää tehdä sitä tai tätä niin sitten metsä kasvaa. Kustannukset vain nousevat muine haittoineen niin massiivisiksi, että mikään kasvu ei korvaa kuluja ja menetyksiä. Metsään luodaan työtä muulle yhteiskunnalle. Maksajana on metsänomistaja.

Metsästä voi saada tuloksellisen vain metsänomistajan oman viisauden ja hyvän kokemuksen avulla. Oma metsä pitää tuntea ja luonnon kanssa pitää olla sovussa ja harmoniassa. Se, että MHY:n kloppipoika suosittelee aukkohakkuuta ja raskasta muokkausta ei useinkaan tarkoita sitä, että metsä todella tarvitsee sitä tai että em. toimenpiteet olisivat muutenkaan taloudellisesti perusteltuja. Vaan kloppipojan suositukset todennäköisesti ovat vanhemmalta kollegalta perittyjä kliseitä, jotka pohjustavat työtä vanhemman kollegan velipojan muokkausfirmalle.

Siellä missä nyt on metsä niin sinne myös syntyy luonnollinen taimikko ellei MHY tms. sitä toimenpiteillään pilaa. Metsänomistajan vain pitää löytää ja oivaltaa metsälle tyypillinen uudistumistapa ja hyödyntää sitä. Se tarkoittaa sitä, että oikeasta paikasta otetaan oikea määrä oikeaan aikaan puuta pois. Yksinkertaista ja halpaa.

2

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se metsä

      metsään kasvaa vaikka sinne aukko tehdäänkin ja ihan ilman että sinne istutetaan yhtään mitään.
      minusta tuo on ihan älytöntä että sinne aukolle pitää jonkun valopään mielen mukaan istuttaa jotain tiettyä lajiketta kun se sekametsä tulee sinne kuitenkin ajan kanssa niinkun olen monta kerta nähnyt omin silmin tapahtuvan.
      olenpa nähnyt senkin ihmeen että istuttamalla istutetut puut ovat jääneet kakkoseksi luonnonmetsälle epäedullisen kasvualustan takia ja hävinneet harvennuksessa miltei kokonaan.
      luonnolla on aikaa se muokkaa lopulta itsensä sellaiseksi kuin haluaa.
      ihmisen aika on siihen verrattuna kärpäsen kakka elämän valtameren aallokossa.

    • ryysyjooseppi

      Kaikessa opastuksen, neuvonnan ja valvonnan toimin tapahtuvassa rahastuksesa.
      Kun tähän vielä lisätään politiikan mukanaolo ja ohjaus, niin rahastusketjut ovat täysin aukottomat, tämä kävi hyvin ilmi tämän metsänhoitomaksusekoilun yhteydessä tapahtuvassa päätöksenteossa, luvattiin vapauksia ja helpotuksia mutta tuloksena oli pihtiotteen tiukkeneminen.

      Politiikka näyttää kurjistavan kaiken koskettamansa, niin metsässä kuin kuntien ja valtionkin viroissa ja toimissa tulee yhä räikeämmin esille yksi ristiriita, "edunvalvojat voivat erinomaisesti, vailla mitään uhkia", mutta valvottavat alkavat olla kestokykynsä äärirajoilla, ministerin sanoin voi vain toivoa valvottaville "jaksamista".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4978
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      3996
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3574
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2067
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      124
      1528
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe