HIKO 1

hiko

KYLLA HANNUN RUBLUUTTI VOISI TOIMIAKIN!!!!

MUTTA EHKÄ HIEMAN MALTISEMMILLA ODOTUSPROSENTEILLA.

James Simons 71-vuotias matemaatikko, geometriasta Californian yliopistolla Berkleysssa väitellyt tohtori, meklari, MIT:n ex professori (Massachusets Insititute of Technology maailman huippuyliopistoja) Harvardin ex professori (samoin maailman huippuyliopistoja), Stony Brook yliopiston ex-professori, joka loi sinne maailman etevintä geometrian osaamiskeskusta, maailman noin 50. rikkain henkilö, on luonut rahastoja jotka toimivat melkein kokonaan matemaattisilla malleilla ja tietokoneilla.

Eli hänellä on ”hieman” parempi koulutus pohja kuin Hannulla, mutta toisaalta tietääkseni häneltä puuttuu ”tissibaarin” management kokemusta. Ja kaiken lisäksi Hannuhan on nero.

James Simonin firman nimi on Renaissance Technology Corporation ja sillä on pääkonttori Long Islandilla pienessä East Setauket kaupugissa lähellä James Simonin sponsoroimaa Stony Brook University. Lisaksi yhtiöllä on iso konttori New Yorkissa Manhatanilla, Los Angelissa, Lontoossa, Moskovassa, Intiassa, Maltalla ja ehkä jossain muuallakin. Kaikilla toimipisteillä on osoite, puhelinnumero sekä e-mail osoite. Hänellä on myös toimiva kirjanpito.

Tämä Stony Broks Yliopisto, jonka Simon ja hänen kaverinsa ylläpitää, ei sekään ole ihan pilipali putiikki. Se on osaa State University of New York systeemiä ja pelkästään Stony Brooks yliopisto käsittää 123 rakennusta, 440 hehtaarin tontilla, siinä on 22.000 opiskelijaa ja 1.900 opinto ahjoa. Sitä pidetään nykyisin eräänä maailman huippuyliopistona vaikka ikää ei ole kuin noin 50 vuotta.

Hannun ”konserni” on tietysti vähän samanlainen, pääkonttori Panama Cityssa, sivukonttori, Tampereella ja Nässjössä Smoolannissa jossain Suomalaisen ooppera laulajan kesämökissä. Pattayalla Thaimaassa toimii pitkään Hannun ylläpitämä valuuttakoulu nimeltä Pipsi…Kaikki osoitetiedot ovat tuntemattomia, puhelin numeroita ei ole, joku erääntynyt e-mail osoite tokin löytyy. Kirjanpito aineistoahan ei edes löytynyt, puhumatta kirjanpidosta.

Ehkä Hannun tausta tiedot jäävät hieman hopealle.

Renaissance Technology Corporation (tästä eteenpäin RTC) on hedge fund management yhtiö eli Suomeksi kai yhtiö joka hallinnoi rahastoja, joissa käytetään monimutkaisia rahoitus ja riskin suojaamis-instrumentteja. RTC:lla on useita rahastoja, jotka kaikki toimivat eri strategioilla ja ovat tarkoitettu eri asiakas ryhmille, riippuen asiakkaan riskihalukkuudestaan. Alkuperäinen rahasto on nimeltään Medallion, jossa on $5 miljardin pääomaa. Se on kai perustettu jo 1982 ja se on siitä asti tuottanut vuosittain 35%. Vielä pitää muistaa että tämä on nettotuotto kulujen jälkeen ja RTC veloittaa eniten kaikista kilpailijoista, 5% management fee ja voitoista 35%. Muut veloittavat 2% management fee ja 20% voitoista. Tämä Medallion on vuosien mittaan muuttunut yksityiseksi klubiksi kuten Wincapitakin. Ensin lopetettiin uusien asiakkaiden (jäsenten) ottamista hieman, myöhemmin lunastettiin kaikki ulkopuoliset ulos ja rahasto on nykyään omistajien ja henkilökunnan lypsylehmä. Eli hieman Wincapita henkeä paitsi että se ulos lunastaminen taisi joltain unohtua….
JATKUU

36

1312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiko

      JATKO2

      Medallion sijoittaa melkein mihin vaan, valuuttaan, enimmäkseen Swap muodossa (ei pelkillä EURO-USD-liikkeillä pystytä tekemään rahaa), raaka-aineisiin (öljyyn, soijaan, vehnään, riisiin, maissiin etc) yleensä futuuri sopimuksilla. Eri valtioiden obligaatiot käyvät myös. Medallionilla on 20 meklaria jotka valvovat että tietokoneen antamat osto-myynti suositukset ovat oikeita. Meklarit ovat paikalla 24 tuntia vuorokaudessa, siitä kun pörssi aukeaa maanantai aamuna Australiassa siihen asti kunnes ne menevät kiinni USA:n länsirannikolla perjantai iltana.

      Medallion ja RTC ovat keränneet valtavan tietomäärän eri pörssien käyttäytymisestä 50 vuoden aikana. Sitä tietoa analysoidaan jatkuvasti, 24 tuntia vuorokaudessa ja yritetään löytää eri pörssien ja eri sijoitusinstrumenttien sidonnaisuuksia. Kauppa ei ole niin helppoa, että ostanko nyt taaloja tähän kurssiin vai ei. Nyt puhutaan yksinkertaistettuna, että jos ostan miljardilla taaloja Intian pörssistä futuuri myynti kurssilla x niin voinko suojata sijoitukseni ostamalla vehnä osto futuuria Chicagon pörssissä samalla summalla uskoen että, jos taalan hinta laskee niin vehnän hinta nousee ja sitten taas vehnän ja maissin hinnoissa on sidonnaisuuksia joten ostetaan jossain pörssissä maissi futuureita j.n.e. Ja muistakaa että tämä oli erittäin yksinkertaistettu esimerkki. Todellisuudessa tietokone laskee satojen eri sijoitusinstrumenttien ja pörssien sidonnaisuudet ja niitten muutokset 24 tuntia vuorokaudessa ja kauppastrategiat muutetaan alle sekunnin viiveellä.

      Kuten varmaan jokainen tästä ymmärtää, niin tämän pyörittämiseen tarvitaan valtavaa tietokone kapasiteettia ja supernopeat tietoliikenne yhteydet. RTC itse ei kerro mitään heidän tietokone kalustosta mutta huhujen mukaan Long Islandin sähkölaitos joutui hankimaan uuden sähkö voimalan ihan vaan RTC:n tietokoneiden takia. Lisaksi siellä on nähty A&TT Bell Laboratories vetämässä valokaapeleita tontille. Ihmiset jotka ovat käyneet siellä ja entiset työntekijät kertovat kaikki, että se tietokone keskus on uskomaton. Ilmeisesti siellä pyörii muutama Cray Super tieto kone, joita Suomessa ei kai ole kuin yksi.

      Hannultahan löytyy se kuuluisa pari vuotta vanha laptoppi siellä Nässjon mökissä ja huhujen mukaan Wincapitan jäsenet keräsivät kolehtia että Hannu pääsisi ostamaan uutta tietokone kapasiteettia sinne Näsijärven rannalle kannettavan Compaqin muodossa.

      Olisikohan Hannun tietokone kapasiteetti siellä KILON ja MEGAN sarjassa ja RTC pyörii siinä jossain JOTTA sarjassa. Hannu häviää 1-10000000000000000000000….

      James Simon ei ole pyörittänyt putiikkia yksin kuten Hannu. Tämä James on varmaankin samanlainen nero kuten Hannukin, mutta hän on kerännyt ympäriinsä maailman etevimpiä, lähinnä matemaatikkoja, tilastotieteilijöitä, astronomeja, avaruusteknologian osaajia, sanojen (kielen) tunnistamisosaajia, koodin murtaja ammattilaisia (Codecracker englanniksi) mutta ei yhtään taloustieteilijää tai Wall Streetin kasvatteja (mikä sinänsä minua surettaa lievänä taloustieteilijänä). Hän on rekrytoinut ihmiset USA:n huippuyliopistoista, NSA:lta (National Security Authority, laitos jossa Simon oli itse joskus ollut toissa codecracerina Vietnamin sodan aikana), NASA:lta (USA:n avaruushallinto) ja IBM:n Thomas J Watson instituutista. Hänellä on töissä yli 300 ihmistä, joista yli sataa ovat väitelleet tohtoriksi. Hän ei ole rekrytoinut näitä ihmisiä vain USA:sta vaan hänellä on töissä tohtoreita jotka ovat väitelleet Pietarin, Moskovan, Havannan, Bonnin ynnä muissa ulkomaalaisissa yliopistoissa.
      JATKUU

      • hiko

        JATKO3
        Ihan vaan esimerkiksi niin voin heittää tänne muutaman nimen jotka ovat olleet tai ovat RTC:lla töissä. Jos ette tunne nimiä niin googlatkaa

        James Simons, Perustaja, President & CEO. Neljän huippu yliopiston entinen professori.. Valmistui Bachelor of Mathematics arvostetussa MIT:n yliopistolla 20 kymppisenä. Valmistumisen jälkeen lähti kaverinsa kanssa Lambretta skootterilla sieltä Colombiaan (teko joka minun mielestäni nostaa hänen arvostuksensa) maasta josta hän hieman myöhemmin osti jonkun vinyyli laattatehtaan, jonka menestyksen ansiosta hän sai ensimmäiset pääomat. Väitteli matematiikan tohtoriksi University of Californian Berkleyn opistolla 23 vuotiaana, aiheena geometria liittyen jotenkin Einsteinin kvanttimekaniikan ja kosmologian teorioihin, mutta mikrotasolla. On julkaissut kymmeniä tieteellisiä julkaisuja geometriasta ja on kaikista tunnetuin tiede piireistä Chern-Simons teoriasta, jota käytettään teoreettisessa fysiikassa string teorian kehittelyssä. On saanut lukuisia matematiikan palkintoja ja varmaan on ollut ehdolla Nobel palkinnoillekin. Kova jätkä. Siina sivussa hän on luonut nollasta omaisuuden joka oikeuttaa maailman noin 50. sijalle. Siinähän on Hannullekin tekemistä vaikkakin Wincapitan 3 vuoden odotusarvo kirkkaasti ylittää Simonsin omaisuusmassa….
        Tästä linkistä voi aloittaa googlamisen
        http://en.wikipedia.org/wiki/James_Harris_Simons

        Bob Mercer. Matematiikan professori oli puheen tunnistamisteknologian huippuasiantuntija IBM Thomas J. Watson Research Center:ssa ennen kun siirtyi Simonin palvelukseen. Yhdessä alla olevan Peter Brownin kanssa he vetivät IBM:n ääneen digitalisointi projektia IBM:llä, jonka päämäärä on luoda puheella käskettäviä tietokoneita. Vuodenvaihteesta RTC:n nykyinen co-CEO.

        Peter Brown. Myöskin tohtoriksi väitellyt Carnegie-Mellon yliopistolla. Muuten sama tausta kuten Bob Mercer. Myöskin nykyisin RTC:N uusi co-CEO. Jos haluatte katsoa Bob Mercerin ja Peter Brownin tieteellisiä saavutuksia niin tässä on linkki:
        http://en.scientificcommons.org/robert_l_mercer

        Paul Broder Tohtorimies tämäkin ja RTC:n risk manager. Kaveri oli muuten toissa vuonna kuultavana USA:n kongressissa koska hän oli varoittanut Madoff kuplasta jo vuonna 2003.

        Robert Frey. Matematiikan ja tilasto tieteen tohtori ja professori. Rahoittaa nykyisin henkilökohtaisesti vaimonsa kanssa kvantitatiivisen rahoituksen professuurin virkaa Stony Brook yliopistolla. Oli ennen RTC:ta töissä Harriksella suunnittelemassa automaatista vian määritys ohjelmaa laivaston lentokoneita varten. Sieltä hän siirtyi Morgan Stanley investointi pankkiin kehittämään ehkä maailman ensimmäisen automaattisen osakkeiden kauppajärjestelmää.

        Nick Patterson. Englannissa Irlantilaiseen perheeseen syntynyt vammainen lapsi joka oli mm. puolisokea. Siitä huolimatta hänestä tuli matematiikan nero ja väitteli tohtoriksi Cambridgen yliopistolla ja voitti Irlannin Shakki mestaruuden. Koodi murtajana Englannin salaisen palvelun kautta, hän siirtyi USA:han Princetown:iin N.J. missä hän jatkoi samoja hommia ja loi siellä aikamoista mainetta. Entisenä koodin murtajana itsekin työskennellyt Simon palkkasi hänet sitten RTC:lle. Niinä seitsemänä vuonna kun hän oli töissä RTC:lla hän käytti hyväkseen kykynsä analysoida pitkiä numero sarjoja, vaikkakin ei häntä, omien sanojensa mukaan, ollut yhtään kiinnostunut niitten takana olevista raha määristä. Vuonna 2000 hän kyllästyi ja siirtyi tutkimaan ihmisten ja gorillojen DNA-yhtäläisyyksiä Harvardin ja MIT:n palveluksessa.
        David Magerman Standfordissa vaitellyt tohtoriksi ja tehnyt myöskin uraa Pennsylvianan yliopistolla. Oli 13 vuotta toissa RTC:lla ensin ohjelmoijana ja loppuvaiheessa tuotannon pomona.
        Stephen Della Pietra. Harvardissa fysiikan tohtoriksi väitellyt. IBM Thomas J Watson Research Centerissa ollut tutkijana. Vuodesta 1995 kehittänyt matemaattisia malleja pörssien käyttäytymisestä RTC:n palveluksessa.

        Vincent Della Pietra. Harvardissa matemaattisen fysiikan tohtoriksi väitellyt. . IBM Thomas J Watson Research Centerissa ollut tutkijana. Vuodesta 1995 kehittänyt matemaattisia malleja pörssien käyttäytymisestä RTC:n palveluksessa.

        Glen Whitney. Matematiikan nero ja matematiikan tohtori. Lopetti vuosi sitten neljäkymppisenä RTC:n analyytikko palveluksesta oltuaan sitä ennen IBM:lla. “Elättää” itsensä jarjestelemällä MATH-HATTAN kiertoajeluja New Yorkissa, missä hän löytää matemaattisen ulottuvuuden rakennuksista, autojonoista, USA:n ulkomaavelka mainostaulusta etc. Varmaan mielenkiintoinen kiertoajelu kts vaikka tästä linkistä
        http://www.newyorker.com/talk/2009/08/03/090803ta_talk_paumgarten#ixzz0hI2ePwUw
        JATKUU

      • hiko
        hiko kirjoitti:

        JATKO 4
        Gudjon Hermansson, Stony Brook University:ssa väitellyt tohtoriksi ilmeisesti tietoliikenteen ja jaettujen muistien nopeudesta. Toiminut Medallionin tuotannosta vastaavana sekä tutkimustoiminnan varatoimitusjohtajana. Ainakin julkaissut huomattavan määrän tutkimuspapereita koskien jaettujen muistien ja tietoliikenteen nopeuksista.

        Henry Laufer. Entinen Stony Brook Yliopiston matematiikan professori, väitellyt matematiikan tohtoriksi Princeton Yliopistossa. Kaksikymmentä vuotta tehnyt tutkimuksia Alfred P. Sloan Fellowshipin apurahan turvin aiheesta “complex variables and algebraic topology” Kehittänyt RTC:lla lyhyen kaupan strategioita. Omistaa isomman mkin kuin Hannun Nässjön mökki. Kts linkki
        http://virtualglobetrotting.com/map/henry-laufers-house/
        Ralph Berlekamp, Amerikkalainen University of California Berkleyn professori joka oli kai vuoden töissä Simonsin palveluksessa ja nosti osakkaana Medallionin (tai kai oikeastaan sen edeltäjän AXCOM TRADING ADVISORS:in nimellä) vuosituotoksi yli 55%. Berlekamp on ihan oikeasti MIT:n sähkötekniikan tohtori ja ainoa Berkleyn yliopiston matematiikan fakulteetin professori, jolla ei ole matematiikan tohtori tutkintoa. Medallion hän nosti huimaaville prosentti luvuille muutamalla heidän kauppakäynti algoritmia. Nykyään hän on tunnettu informaation, koodauksen ja kombinaatiopelien teoriastaan. Hänen nimensä kantavat mm. Berleykamp-Massey seka Welch-Bergekamp algoritmit.

        James Ax väitteli matematiikan tohtoriksi University of California Berkleyssa. Han tutkii sitten professorina numero teoriaa Stanford ja Cornell yliopistoilla ennen kuin hänkin päätyi Stony Brook yliopistoon matematiikan professoriksi. Sitten 1980-luvun alussa hän perusti yhdessä James Simonin kanssa Axcom Trading Advisors rahaston jonka nimi muutettiin hieman myöhemmin medallioniksi, sen kunniaksi että sekä Ax että Simon molemmat saivat kahta matematiikan ”pikku nobel” palkintoa samaan aikaan.

        Peter Weinberger. Väitellyt tohtoriksi University of California Berkleyssa numero teoriasta, Jatkoi tutkimuksiaan University of Michigan Ann Arbor:issa josta lähti A&TT Bell Labs:in palvelukseen missä hän mm. oli mukana kehittämässä UNIX pohjaisen AWK ohjelmointi kielen (josta muuten A tulee Aho nimestä ja W Weinberger nimestä). Lisäksi hän kehitti monta muitakin UNIX pohjaisia työkaluja. Häntä pidetään myöskin digitaalisen valokuvaamisen uranuurtajana. Sen johdosta A&TT:lta vuoti ulos hänen oma parrakkaan kuvansa digitaalisesti muutettuna A&TT:n logon tyyliin ja kuvasta tuli hitti tuote joka komeili T-paidoissa, kahvimukissa ja jopa yhdessä vesitornissa joskus 80-luvun puolessa välissä. PJW oli super julkis silloin. A&TT:lta hänen matkansa jatkui RTC:lle jossa hän toimii vähän aikaa chief technology officer tittelillä ennen kuin hän lahti 2003 Googlelille vanhojen A&TT Bell Labs:in työtovereitten luo jatkamaan UNIX pohjaisteen tietokone sovelluksien kehittämistä.

        Robert Lourie. Fysiikan professori Virginian yliopistosta vastaa RTC:n futuuri tuotteista. Omistaa useita maatiloja ja harrastaa kilpahevosten kasvattamista. Lyö vetoa laukkakilpailuissa samoin kuten Hannu.

        Alexander Astashkevich, Medallion Fund:n Research manager, tappoi vaimonsa ja suoritti sen jälkeen itsemurhan helmikuussa 2006. Hän oli väitellyt tohtoriksi MIT:ssa (Massachusetts Institute of Technology) ja hän jätti 6 vuotta ennen kuolemansa professorin viran University of California Berkleyssä tienatakseen miljoonia vuodessa RTC:lla. Hän oli ilmeisesti väitellyt tohtoriksi ensin Tomskin Yliopistolla Venäjällä ja hän oli opettanut Moskovassa insinööreille monimuuttuja laskentaa ja matematiikkaa. Muuten hänen erikoisalansa oli nk. Poisson manifolds (en tiedä mitä se on Suomeksi ja vain hämärästi mitä se on muutenkaan) ja Lie Algebras ja Lie Groups (samat sanat). Ilmeisesti raskas työ ja perhe-elämän hajoaminen johti hänen ratkaisuunsa.
        Siitä Tomskin yliopistosta, josta on tullut kaksi Nobelin palkinnon saajaa voitte lukea lisää tästä linkistä
        http://www.tsu.ru/WebDesign/TSU/coreen.nsf

        Kresimir Penavic, Research manager Medallion Fund:ssa, Kroatialainen matematiikan tohtori. Jäi eläkkeelle 2003 RTC:sta mutta lähti kuitenkin mukaan sen jälkeen vielä Forexster nimiseen yhtiöön joka pitää päämajaa Bahamaksella. Forexster on luvannut ja osittain onnistunutkin muuttamaan koko valuuttakaupan hinnoittelu rakenteen tuomalla ostajan ja myyjän ”silmittäin” tietokoneruudussa ja näin pudottaen välittäjäpankin pois, kuitenkin säilyttämällä osapuolien lainalimiitit.. Pankeille jää vain ”clearing housen” roolia ja miljoonan $ valuutta transaktion kustannus maksaa vain 10$ Forexsterilla kun pankkien kautta se maksaa 500 $. En ole kylläkään jaksanut tutkia miten se on onnistunut viime vuosina. Bears&Stearns pankki USA:sta meni siihen mukaan ihan alkuvaiheessa, samoin SEB-pankki Ruotsista. Edellinen on kanttu vei jälkimäinen viittä vailla….

        JATKO 5
        Alkes Price. Matemaatikko nero joka väitteli matematiikan tohtoriksi 16-vuotiaana Chigagon yliopistolla, samalla kun hän teki kesätöitä Pentagonille…Lähti RTG:n jälkeen professoriksi Harvardin Lääketieteelliseen, epidemia osastolle opettamaan ja tutkimaan miten epidemiat leviävät matemaattisesti. Samaan aikaan hän on mukana samassa DNA tutkimusprojektissa kuten yllä mainittu Nick Pattersson.

        Tätä listaa RTC:n etevistä tiedemiehistä voisi jatkaa loputtomiin. En ole ihan huvikseni tätä listaa kasannut. Ajattelin julkaista tämän kirjoitukseni ennen Espoon kokousta jotta, jos on joku henkilö, joka vielä uskoo että ”vanhalla” Wincapitalla oli toimiva tuote kuten eräs oikeustieteen tohtori väittää, tai että Espoossa julkaistaan kehittyneempi versio siitä, niin se on täyttä humpuukia. En saanut sitä valmiiksi mutta julkaisen sen nyt. Mielestäni olen tällä yhdellä esimerkilläni, täysin selkeästi tuonut esiin sen että nämä ”rubluutti” hommat ovat ”isojen poikien touhuja” ja sorry vaan Wincapitalaiset, Hannu ei kuulu niihin.

        Siinä entinen verkosto yrittäjä, puhelinaikakauppias, ja tissibaarin pyörittäjä ei pysty edes vuoden ATK koulutuksen ammattikoulusta saatuaan, saamaan aikaan mitään muuta kuin iso kupla, vaikka olisi ATK:n ajokorttikin.

        Avatkaa nyt hyvässä ihmeessä silmiänne.

        Luuletteko todella että Hannu olisi pystynyt luomaan toimivan ”ennustusohjelman” joka toimii vaikka se ei edes ollut kytketty verkkoon. Ja nyt sitten kun, hän on ensin vanhalla läppärillä jossain Nässjön mökissä ja nyt vuoden vankilassa istumisen jälkeen, salamavauhdilla saanut, uudella Compaq läppärillä, valmiiksi automaattisen valuuttakaupan järjestelmän. jota voidaan käyttää Internetissä pelkästään EUR/$ valuutta pareilla. Ja tietysti ”tämä historiallinen tuotto” on ollut luokkaa 400%.

        Tämä RTC pidetään maailman etevimpänä Hedge Fund hoitajana ja se edustaa maailman huippua sekä teknillisen analyysin että kaupan automatisoinnin kehittäjänä. Heidän paras rahasto, Medallion, joka nykyään on suljettu ulkopuolisilta on tehnyt 30 vuoden aikana keskimäärin 35% mm. valuuttakaupalla. Kuitenkin heitä ei kiinnostaa niin yksinkertaista kauppaa kun Euro/$ valuutta pareilla käytyä kauppaa, koska siinä ei ole pitkässä juoksussa voiton mahdollisuuksia. Sitä kauppaa on lähinnä tarkoitettu yrityksille jotka maksavat ulkomaan laskujaan ja ”thaimaahan matkustaville lomalaisille jotka tarvitsevat matkarahaa”… RTC käyttää vain valuuttakaupoissa SWAP:ja, SWAPIT ovat yksinkertaisesti sanottuna, sekä myynnin että oston, sisältäviä sopimuksia, joilla käydään myös lyhyttä kauppaa. Sittenhän tietysti näistä SWAP:eista on tehty vaikka kuinka monimutkaisia versioita. Vientiä ja tuontia harrastavat yritykset käyttävät näitä Swapeja suojatakseen omat valuutta riskinsä.

        Tämä Medallion rahaston suhteen, on hyvää taas mainita, että RTC ei täysin luottaa heidän 30 vuoden aikana kehittämäänsä rubluuttiinsa. Heillä on 20 meklaria valvomassa ja puuttumassa rubluutin kauppoihin.
        Miksi sitten RTC ei käy ihan yksinkertaista EUR/$ kauppaa kuten Wincapita itse tai uudemman version mukaan “Wincapitan” yhteisyritykset . RTC:n mielestä nämä yksinkertaiset valuuttamarkkinat ovat niin lähellä ”täydellistä” markkinapaikkaa, missä, kaikki tarjolla oleva tieto on jo ”imaistu” kursseihin, ja toimijoita on niin paljon että kysymyksessä on nollasumma peli, missä tieto on tasaisesti jaettu ja silloin se menee kolikon heitoksi. Joskus voittaa joskus häviää.

        Nyt sitten joku heittää tietysti kehään, että Georg Soros ja hänen Quantum Fund eikös ne ovat valuuttakaupalla rikastuneet? Pitää paikkansa mutta ei hänkään ole ”perinteisellä valuuttakaupalla” rikastunut. Hänen strategiansahan on ollut etsiä maita jossa on selvä devalvaation tai revalvaation tarvetta. Hänen strategiansa ei perustunut johonkin teknilliseen analyysiin vaan enemmän ”Unkarilaiseen maalaisjärkeen”, pirun isoon rahakasaan, hienot mm. hänen itse keksimät rahoitusinstrumentit ja holtiton riskinotto. Tuskin kaikki pankit tiesivät, että jos hänen ostamat valuutta swapit olisivat ns. kussut housuille, niin Soros ehkä ei olisi pystynyt niitä lunastamaan. RTC:n strategiat perustuvat enemmän tietokone analyyseihin ja Medallion rahaston tuotto on pitkässä juoksussa ollut lähes 10% yksikköä kovempi kuin Soroksen Quantum.

        JATKO 6
        Mutta vaikkakin RTC ja James Simon ovat alan legendoja niin kaikki ei toimi yhtä hyvin kuin Medallion rahasto. Heillä on yksi rahasto nimeltään Nova rahasto joka investoi pelkästään NASDAQ pörssiin (pörssissä missä Madoff oli vielä viitisen vuotta sitten puheenjohtaja!!!). Tämä rahasto on 99% täysin elektroninen ja heillä on vain yksi traderi valvomassa. Tämä Nova rahasto on niin suuri että se on useasti edustanut 10-14% koko Nasdaqin päivän liikevaihdosta. Jostain syystä, joko oma ahneus tai tappioiden peittämiseksi, se yhdistettiin Medallioniin. Rahaston ex-johtaja väittää että se tuotti 50% vuodessa mutta huhuja on muitakin.

        RTC:n Institutionaalinen Equities-rahasto aloitti vuoden 2005 puolivälissä, ja siinä tarjotaan rahasto institutionaalisille sijoittajille. Tämä rahasto sijoittaa pitkäaikaisemmin kuin Medallion ja enemmän perinteisiin osaketapaisiin rahoitusinstrumentteihin. Heillä oli myös näitä kuuluisia asuntolainoihin perustuvia tuotteita, joten on helppo arvata että sen rahaston arvo nyt sitten sukelsi ja se on kai vieläkin pakkasella. Alunperin RTC suunnitteli tämän rahaston noin 100 miljardille $:lle ja he ehtivät saada siihen jotain 25 miljardia mutta nyt se on sulanut johonkin $8 miljardiin.

        Koska yhtiön henkilökunnan itse omistama Medallion rahasto on vieläkin tuottanut 35% luokkaa niin on helppoa ymmärtää että ulkopuoliset sijoittajat ovat hieman käärmeissään.

        RTC toimii myös aika lähellä pörssien eettisten sääntöjen rajamailla. Kun muutama vuosi sitten RTC haastoi kaksi entistä venäläistä tohtori-työntekijänsa oikeuteen, niin oikeus käsittelyssä tuli mm. ilmi että RTC:lla oli käytössä tietokoneella kaikki NYSE:n ja NASDAQ:in pörssien keskeneräiset osto/myynti toimeksiannot. Niillä tiedoilla RTC:lla oli helppo kehittää omaa strategiaansa.

        RTC käyttää myös muita ’luovia” ratkaisuja kauppakäynnissä. Julkisten huhujen mukaan heillä on kaikissa pörsseissä käytössä äänten desibeli mittarit jonka perustella heidän tietokoneensa pystyvät arvioimaan onko pörssissä menossa nopeita liikkeitä ylös/alaspäin.

        Kuitenkin se pelkkä kultainen käsi ei aina toimi. Kuitenkin James Simonilla on yhtä kultainen sydän kuten Hannullakin. Hänkin haluaa auttaa lähimmäistä. Paitsi että hän ylläpitää erästä USA:n parhaita yliopistoita niin hän myöskin rahoittaa jonkun CERN tyyppisen hiukkaskiihdytin projektin USA:ssa. Hän pyörittää Nepalissa aikamoisen lasten terveyden perushuollon, satoine lääkäreineen. Autismista kärsivien lasten tutkimusprojektiin hän on jo sijoittanut $34 miljoonaa ja luvannut kahdelle YALE yliopistolla toimivalle professorille $100 miljoona rahaa lisää tutkimusrahaa. Itse hän käyttää yhden päivän viikossa siihen projektiin. Jos olen ymmärtänyt asian itse, niin he yrittävät löytää DNA:n kautta riskiryhmiä. Simon on myöskin erittäin huolissaan Amerikkalaisten matematiikan taidosta, varsinkin kun Suomi komeilee tilastoissa ykkösenä ja USA:n lapset ovat samalla tasolla kun Mexicon lapset. Hänen säätiöt rahoittavat peruskoulujen matematiikan opettajat ja rahoittavat heidän jatkokoulutustaan. Samalla hän rahoittaa matematiikan professuureja ja tohtoriksi väitteleviä oppilaita. Ynnä paljon muuta.

        Kyllä Hannun kultainen sydän jää hieman hopealle vaikkakin hän palautti lähipiireilleen se jotain 96 miljoonaa Euroa. Aika moni jäi kaipaamaan omiaan rahojaan….

        Joten toivottavasti Teillä oli siellä Espoon Herätys Juhlassa hurmio päällä. Minun isoisän maatilalla Sievissä oli vuonna jotain yli 30.000 herätystä odottavaa ihmistä körttiläis- juhlassa ja hurmio oli kovaa. Muistakaa kuitenkin että ”joukossa tyhmyys tiivistyy”. Pitäkää eniten mielessä että Hannu ei ole, eikä pysty kehittämään, jotain valuuttakauppa ohjelmaa. Jos hänellä oli ennen olemattomat Marko ja Tiina apurina ja Joensuun huippuyliopistolta superlahjakas matematiikan lahjakkuus vyölaukkumies (joka ei kylläkään silloin tiennyt että oli kusetus) auttamassa, niin miten se nyt muuttuisi kun remmiin on astunut jo monta vuotta väärin ymmärretty tohtorimies, parhaansa päivänsä nähnyt entinen, liitosta pois potkittu asianajaja, lievä huonekalukauppias pohjoisesta, Helsingista/Aurasta joku yleismies, Lohjalta joku sisustusmies ja mahtaako se olla moottorimies Vantaalta? Milla tavalla he tuovat lisäarvoa tähän ohjelmiston kehittämiseen?

        AVATKAA SILMÄNNE TE SOKEAT LAMPAAT MENOSSA TEURASTUKSEEN.

        YSTÄVYYDELLÄ

        HIKO

      • voi syyttää

        jos robo toimii odotuksia paremmin??

      • hiko
        voi syyttää kirjoitti:

        jos robo toimii odotuksia paremmin??

        En mina syyta Hannua mistaan. Yritan vain saada ihmiset ymmartamaan etta valuuttakaupassa ei taota mitaan satojen prosentien tuottoja eika sellaista roboa pystyta ikina kehittamaan joka tekisi itsenaisesti voittollista valuuttakauppaa pitkassa juoksussa. Esittelin vain lyhyesti, mutta kuitenkin liian pitkana kirjoituksena, maailman etevimman yrityksen silla alalla jotta saisitte jonkun nakoisen kasityksen mita tarvitaan jos haluaa kilpailussa olla mukana ja milla %:lla he pelaavat. Voiko joku taysjarkinen henkilo todella uskoa etta Hannu silla koulutus- ja ammatti-taustalla kykenisi kehittamaan jonkun kilpailevan tuotteen? Ei tama ole sellainen ala missa "herattaan yolla ja nyt mina sen keksin" tai "hypnoosissa sen keksin". Kaikki sellainen on humpuukia.

        Vielakin Ystavyydella

        HIKO

      • pena*

        > Voiko joku taysjarkinen henkilo todella uskoa etta Hannu silla koulutus- ja
        > ammatti-taustalla kykenisi kehittamaan jonkun kilpailevan tuotteen?

        Uudessa Wish Wincapitassakin löytyy taustalta ja ihan huipultakin monen alan ammattilaista. Esimerkiksi se kaveri joka esiintyi Hesarin kuvassa Wincapitan johtoryhmästä näytti ainakin ihan samalta kuin se heepo joka kävi pystyttämässä joku vuosi sitten naapurin taloon Nunnauunin.

      • liekki w
        pena* kirjoitti:

        Eipä tarvii työntää toivekaivoon...

        Uuninpystyttäjältähän muuten sujuu pyramidin pystytys yhtä hyvin, heh heh

      • sawatdii.
        hiko kirjoitti:

        En mina syyta Hannua mistaan. Yritan vain saada ihmiset ymmartamaan etta valuuttakaupassa ei taota mitaan satojen prosentien tuottoja eika sellaista roboa pystyta ikina kehittamaan joka tekisi itsenaisesti voittollista valuuttakauppaa pitkassa juoksussa. Esittelin vain lyhyesti, mutta kuitenkin liian pitkana kirjoituksena, maailman etevimman yrityksen silla alalla jotta saisitte jonkun nakoisen kasityksen mita tarvitaan jos haluaa kilpailussa olla mukana ja milla %:lla he pelaavat. Voiko joku taysjarkinen henkilo todella uskoa etta Hannu silla koulutus- ja ammatti-taustalla kykenisi kehittamaan jonkun kilpailevan tuotteen? Ei tama ole sellainen ala missa "herattaan yolla ja nyt mina sen keksin" tai "hypnoosissa sen keksin". Kaikki sellainen on humpuukia.

        Vielakin Ystavyydella

        HIKO

        Buri Ramissa ei sada.....

      • 853% tuotto

        Rahat pois vaan tunkeilta. Se Hannu osaa.

      • d g

        Mitä tylsiä vanhojä miehiä.
        Moneybookers kortti sisään automaattiin, 10 000 bahtia ulos ja sen jälkeen goukkariin.
        Ei voi olla liian vaikeata.

        Joku 72 v jeesus jakaa rahaa 100 miljoonaa dna-tutkijoille.Eikö tuossa vaiheessa pitäisi olla Pattayalla jakamassa omaa dna:ta nuorille naisille ?

        Helppo se on tehdä rahaa jos on NYSE/NASDAQ keskeneräiset kauppatiedot käytössä.Kyseessä
        on siis Renessaince - huijaaja.Eikä mikään nero.
        Hannu sen sijaan on sitä.

      • LUOTAN

        Olkoonpa mikä tahansa SIIMMONNSSI niin hujarilta tuntuu. Kohta on ukko helisemässä kun automaattivaihteinen RUBLUUTTI alkaa myllyttämään valuuttakursseja.
        Hande on nero ja pesee tuollaiset ulkomaanpellet ja niiden paskaohjelmat mennen tullen. Näin on asia.

        Ps.
        Handen kanssa asiasta puhuttiin huoltoasemalla ja samaa mieltä oltiin. Vielä soitettiin asiasta paskahousu tumppari tumputtajalle ja vaikka hän ei olekkaan koskaan valuuttakauppaa itse tehnyt niin tästä asiasta oli 400% samaa mieltä. Rubluutti näyttää ulkomaanpellelle ja rahasuvuille vielä närhen munat.

      • Tummelimies
        LUOTAN kirjoitti:

        Ps. Kiitos että lopetit sen iänkaikkisen Tummelin käyttämisen ja tyrkyttämisen.

      • VANKILASSA
        Tummelimies kirjoitti:

        Ps. Kiitos että lopetit sen iänkaikkisen Tummelin käyttämisen ja tyrkyttämisen.

        Mutta olethan luonnollisesti sitä mieltä, että Haanukkaan ammattikoulupohjalta kehittämä ohjelma hakkaa Simmonsin supertietokoneet mennen tullen. Lisäetua tulee siitä että Handen ohjelmaa käyttävät peräkammarinpojat kotikoneeltaan nakkisormet sinisinä.

        Ps.
        Se ero on että Simmons on noussut maailman 50 rikkaimman joukkoon eikä ole epäiltynä törkeästä petoksesta.
        Hande on jo tuomitukkin talousrikoksista ja on taas epäiltynä törkeästä petoksesta. Lisäksi VALUUTTAMESTARILLA on maksuja 300.000 euroa ulosotossa ja perse apposen auki.
        Muuten ovat molemmat saalla alalla siellä valuuttakaupassa.

      • Rubluutti
        VANKILASSA kirjoitti:

        Ps. Valehtele lisää.

      • sawatdii
        sawatdii. kirjoitti:

        Buri Ramissa ei sada.....

        Täällä sataa
        vettä ja räntää

      • hiko
        pena* kirjoitti:

        > Voiko joku taysjarkinen henkilo todella uskoa etta Hannu silla koulutus- ja
        > ammatti-taustalla kykenisi kehittamaan jonkun kilpailevan tuotteen?

        Uudessa Wish Wincapitassakin löytyy taustalta ja ihan huipultakin monen alan ammattilaista. Esimerkiksi se kaveri joka esiintyi Hesarin kuvassa Wincapitan johtoryhmästä näytti ainakin ihan samalta kuin se heepo joka kävi pystyttämässä joku vuosi sitten naapurin taloon Nunnauunin.

        Nunnauunin pystyttamien on vaativa tehtava.

        Valuuttakaupan tekeminen on sekin vaativa tehtava.

        Valitettavasti naitten vaativien tehtavien valissa ei loydy synergia.

        terveisin HIKO

      • hiko
        d g kirjoitti:

        Mitä tylsiä vanhojä miehiä.
        Moneybookers kortti sisään automaattiin, 10 000 bahtia ulos ja sen jälkeen goukkariin.
        Ei voi olla liian vaikeata.

        Joku 72 v jeesus jakaa rahaa 100 miljoonaa dna-tutkijoille.Eikö tuossa vaiheessa pitäisi olla Pattayalla jakamassa omaa dna:ta nuorille naisille ?

        Helppo se on tehdä rahaa jos on NYSE/NASDAQ keskeneräiset kauppatiedot käytössä.Kyseessä
        on siis Renessaince - huijaaja.Eikä mikään nero.
        Hannu sen sijaan on sitä.

        Pieni korjaus d g:lle.

        Oikeus katsoi etta Renessaince oli hankinut keskeneraiset kauppatiedot rehellisella tavalla. Muut meklarit eivat vaan alyneet itse hankia niita. Eli ei huijaaja.

        Lampimin Terveisin

        HIKO

    • pellejä

      Noi hikon mainitsemat heput ei tajuu mitään internetin suomista mahdollisuuksista ja vivutetusta valuuttakaupasta.

      • Treidaara

        Näin on, idiootteja kaikki Hikon mainitsemat tyypit, eivät tajua mitään vivusta. Olisivat hiljaa saakelin idiootit kun eivät mitään tajua robotista ja vivusta, 4% ilman vipua vuodessa tarkoittaa että voitat 400% vivulla jollainen on Hannun systeemissä, noi saakelin idiootit ei sitä tajua kun eivät tiedä mitään valuuttakaupasta.

      • VASTA 50

        Onhan se jo selvä osoitus ettein sellainen treidari joka on maailman rikkaimpien listalla vasta 50 ja on tienannut omaisuutensa valuuttakaupalla ja sijoitustoiminnalla ymmärä HANDEMAISESTA kusetus treidauksesta mitään.

        Ps.1
        Siksipä ei ole ulkomaanpellejä vankeuteen tuomittukkaan, eikä heitä tälläkänn hetkellä epäillä törkeistä petoksista.
        Surkeeta porukkaa kaikki tyyni....

        Ps.2
        Hande rulettaa ja WinCapita for ever and ever....LUOTAN, LUOTAN ja USKON VAHVASTI HANDEEN !!!!!!!!!!!

      • peräseinäjoki 45
        VASTA 50 kirjoitti:

        V...u, et ymmärrä treidaamisesta mitään, ole hiljaa. Kohta aletaan treidaamaan 200 vivulla ja silloin 4% voitot kasvaa vivulla 800% vuodessa, saakeli silloin sitä leuat loksahtaa, mäkin aloitan 10 000,- eurolla jolloin seitsemän vuoden päästä mulla on 20 971 520 000,- euroa eli 20 miljardia, siinä jää kaiken maailman professorit jälkkeeeeeen. Turha tulla itkemään sitten mitään. Hannu on Budha.

      • VARREKSI ?
        peräseinäjoki 45 kirjoitti:

        Oliasi ikävä sitten kun on sen huiskun esittämisen aika joskus 2030 luvulla jos ei olisi vappuhuiskussa vartta.
        'Ohjeet vappuhuiskun valmistamiseen on alempana ketjussa.

        Tarvikkeet onkin omasta takaa. Satoja ulosottokuitteja ja 100 kertainen vipuvarsi. Siitä se lähtee.....

      • huippoupasi
        VARREKSI ? kirjoitti:

        Oliasi ikävä sitten kun on sen huiskun esittämisen aika joskus 2030 luvulla jos ei olisi vappuhuiskussa vartta.
        'Ohjeet vappuhuiskun valmistamiseen on alempana ketjussa.

        Tarvikkeet onkin omasta takaa. Satoja ulosottokuitteja ja 100 kertainen vipuvarsi. Siitä se lähtee.....

        per...si se huiskasi. Ette ymmärrä mittään valuuttakaupasta ja vivusta, olkaapa siis saa..na hiljaa. Ulosotto on itselläs, minä en ole kenellekkään mitään velkaa, muut ovat minulle velkaa, mutta kohta aukee taas niin sitten pipsit paukkuu ja tunkit itkee. Kohta saadaan 500 vipu niin voitot 500 kertaistuu, kaikki maailman fyrkat on kuudessa vuodessa mulla, että nauti rahoistasi nyt sillä kuuden vuoden päästä sinulla ei ole senttiäkään.

      • ....................
        huippoupasi kirjoitti:

        hiilly, sponzorinketku, vielä se totuus sullekin vastaan humahtaa ja kovaa, eppäilen

      • WWWWISH

        Unohdit tuosta että ne ei ymmärrä MAAILMANLAAJUISESTA intenet wepistä mitään. WWW!!!!!!

      • LÄHTEE
        huippoupasi kirjoitti:

        per...si se huiskasi. Ette ymmärrä mittään valuuttakaupasta ja vivusta, olkaapa siis saa..na hiljaa. Ulosotto on itselläs, minä en ole kenellekkään mitään velkaa, muut ovat minulle velkaa, mutta kohta aukee taas niin sitten pipsit paukkuu ja tunkit itkee. Kohta saadaan 500 vipu niin voitot 500 kertaistuu, kaikki maailman fyrkat on kuudessa vuodessa mulla, että nauti rahoistasi nyt sillä kuuden vuoden päästä sinulla ei ole senttiäkään.

        Wituiksman Oy pullistuviin pankkiholveihin REHTUURI hoitoon.

        WITUIKSMAN rulettaa!!!

      • ROISTO TAJUU
        LÄHTEE kirjoitti:

        Wituiksman Oy pullistuviin pankkiholveihin REHTUURI hoitoon.

        WITUIKSMAN rulettaa!!!

        Toööaset yliopistoilla koulutetut kaverit, eihän ne voi tajuta siita alasata mistä ne opettaa MITÄÄN!

        Ammattikoulu kaveri osaa laikike.

        Annan 10/1 suhteessa vedeon. JOKAIAINOA HAANUKKAAN LIIKEYRITYS on MENNYT PERSILLEEN, eli siis konkurssiin!!!!

        Laitan rähän heti aluksi pouhjakassa 1.000 euroa.

        Jos löytyyy Haanukas

      • hiko
        Treidaara kirjoitti:

        Näin on, idiootteja kaikki Hikon mainitsemat tyypit, eivät tajua mitään vivusta. Olisivat hiljaa saakelin idiootit kun eivät mitään tajua robotista ja vivusta, 4% ilman vipua vuodessa tarkoittaa että voitat 400% vivulla jollainen on Hannun systeemissä, noi saakelin idiootit ei sitä tajua kun eivät tiedä mitään valuuttakaupasta.

        Idiootteja kaikki????

        Kylla se asia on nyt etta Sina et ymmarra. Kyseiset herrat osaavat kyllakin ja viela niin monimutkaisia vipuja joista Sina etta ymmarra yhtaan mitaan.

        Se vipu josta Sina ehka hieman ymmarrat toimii siten etta jos Sina pelaat rulettia ja pistat yhden pelimerkin mustalle niin vivulla (olkoon omaa rahaa tai lainattua) pistatkin 100 pelimerkkia. Oletko todella niin tyhma etta luulet etta Sinun voittomahdollisuutesi paranevat silla? Mahdolliseset voitot kyllakin suurenevat mutta niin myoskin mahdolliset tappiot. Niin se vipu toimii....

        Mutta onhan se hauska kertoa kavereille kapakassa etta "minulla on 100.000 taalan positio auki".

        Ystavallisin Valuutta Terveisin

        HIKO

      • hiko
        peräseinäjoki 45 kirjoitti:

        V...u, et ymmärrä treidaamisesta mitään, ole hiljaa. Kohta aletaan treidaamaan 200 vivulla ja silloin 4% voitot kasvaa vivulla 800% vuodessa, saakeli silloin sitä leuat loksahtaa, mäkin aloitan 10 000,- eurolla jolloin seitsemän vuoden päästä mulla on 20 971 520 000,- euroa eli 20 miljardia, siinä jää kaiken maailman professorit jälkkeeeeeen. Turha tulla itkemään sitten mitään. Hannu on Budha.

        Ja kuten varmaan tiedat niin Budhahan ei voi/saa omistaa mitaan muuta kun vaatteet paalla ja kassi. Tastahan se Hannun koyhyys johtuu....

        Budha Terveisin

        HIKO

    • Kopiokone-hiko

      tämä hikon kopiointivimma. Ei sillä ole mitään omaa sanottavaa?

      • 15+6

        Olihan tuossa Hikon omaa tekstiä muutama ruudullinen. Sinun tuotoksillasi ei kannattaisi pitää ääntä.

      • hiko

        Kerrotko minulle ystavallisesti minka kohdan olen kopioinut?

        Terveisin Hiko

    • onkomitäänrajaa tyhm

      ETTÄ JOS HANNU OLISI NERO, HÄN OLISI SAANUT SEN VALUUTTAKAUPAN TUOTTAMAAN. MUTTA KUN EI!

      • tuleva sponssi

        Voe väitätkö että Hannu on Ponzoori Pahimmasta Päästä ja Rikkinäisen Rubluutin Rakentaja ?
        Mä en usko ennen kuin näen.Uutta softaa pukkaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe