Luonnolliset

Tuli ihan kylmät väreet lukiessani tuon.

Meinasin kirjoitella jo omia kokemuksia(jotain vastaavaa) kunnes tuli mieleen sellainen hurja seikka...mahtaako sinulla olla siskoa josta et tiennyt? Se olisi yksi aika hyvä selitys.

sitten halua häntä??? tiedätkö tämän naisen tunteista???tee jotain!!

välillänne on kai ollut? Jos mä oisin sä, niin en antaisi noin mehukkaan tilanteen valua pois hyppysistä :) Kuinka usein kohtaa ihmisen, joka herättää itsessä noin erikoisia tunteita?
Tietenkin jos ette enää käytännön syistä kohtaa, voi olla vaikea kysyä toista ystäväksi.. Mutta tekstistäsi voisin päätellä sen, että olette molemmat (?) pohdiskelevia ihmisiä, joten teillä voisi olla paljon puhuttavaa keskenänne. Piditte toisistanne aiemmin, yhteydenottokaan ei varmaan vielä ole liian myöhäistä.
Olisin itse onnellinen, jos joskus saisin läheisen ystävän, joka voisi valottaa vastakkaisen sukupuolen järjenjuoksua :D Samankaltaisuus (arvot, luonne, kiinnostuksenkohteet) on aina ollut hyvä lähtökohta nimenomaan ystävyydelle. Ja jos muita tunteita herää, niin eihän sekään niin kauheaa ole..

Muistan elämäni varrelta montakin miespuolista..Ja ihan ystävää. Monesti mies on rehdimpi ystävä kuin nainen naiselle.
Ja on harmillista jos hänet menettää, muuttaa paikkakuntaa tms. No nykyään voi pitää yhteyttä netin kautta, vaikka asuis missä. Its etutustuin viime syksynä tosi kivaan mieheen, opiskelunkautta.
Mutta nyt en jatkanut siellä enää, niin en ole hänestä kuulut enkä nähnytkään.En tullut ottaneeksi edes puh. numeroa tms. Meillä oli tosi hyviä keskusteluja.

Seurustelin viime talvena miehen kanssa, joka oli kuin omasta sisarus-
parvestani ( = elämäntilanne, sosiaalisuus, luonne, mielenterveys, sairaudet, pituus, harrastukset...
enojeni piirteitä kasvoissa...)
Pääasiassa samankaltaisuuden takia se lyhyt suhde kariutui. Tai se samankaltaisuus oli vääränlaista.

Samankaltaisuus pitäisi olla älyllistä, mutta toisen pitäisi olla
impulsiivisempi/tulisempi persoona.... (oletan) Jotain pitää olla, joka lyö kipinän.

(Tiedeohjelmissahan se on sanottu: immuniteetti eli vastustuskyky pitää olla mahdollisimman erilainen, minkä pystyisi aistimaan haistamalla. Näin jälkeläisistä tulisi terveitä. Veikkaan että tällainen oikeanlainen erilaisuus on sama asia kuin vahva seksuaalinen vetovoima ja voi kestää kauan/elämän. Ja että sen voi tietää muutenkin kuin haistamalla.)

Joskus elämänvirrassa tulee vastaan ihminen, joka jollakin tavalla jättää syvemmän jäljen kuin joku toinen. Onko hän sitten "biologinen vastinpari" vai sielunkumppani vai jotakin muuta, mutta hänen kohtaamisensa jälkeen ei mikään tunnu enää palaavan entiselleen. Aivan kuin tuon tärkeän ihmisen oli tarkoitus olla juuri siinä, juuri silloin ja jättää se syvä jälki, jonka merkityksen voi yhä uudelleen, kuukausienkin päästä havaita. Ehkä hän oli biologinen vastinpari, ehkä sielunkumppani, ehkä enkeli. Tärkeintä kuitenkin oli se, että hän oli juuri siinä, juuri silloin.

Lämpimin ajatuksin omalle enkelilleni.

voi olla mies ja nainen. Ei siinä pitäisi olla mitään sen kummempaa.
"Ympäristö" yleensä ei ole samaa mieltä, vaan kyseliöitä löytyy, " mitä teillä oikein keskenään on "
Niin ja kavereiden välistä seksiä ei ole. ( vastaus yhdelle ystävälle )
Kun rajansa tietää, ei siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä....

samankaltaista olen kokenut sillä erotuksella että ystävyydestä huolimatta koen myös voimakasta fyysistävetovoimaa häneen ja se on aivan erillaista kuin aiemmin koetut tunteet...uskallan sanoa sitä rakkaudeksi kaikissa sen olomuodoissaan
pystyin lukemaan häntä ilman sanoja,vain katse riitti
tämä mies on muuttanut ajatuksiani maailmastani, aktivoinut tunteitani rehellisempään suuntaan etc.
siis tuonut positiivisuutta elämääni vaikka emme ole nähneet toisiamme melkein vuoteen.
En kiellä että hänen ilmestyminen elämääni toi myös tullessaan pyörremyrskyn kaltaisen tilan ja olen joutunut syvään itsetutkisteluun elämässäni, tunne jossa on puhdistauduttava meneestä...syntyä ikääänkuin uudestaan
Kaipaan häntä syvästi ja tunnen hänet sielunivastinkappaleeksi niin "hyvässä kuin pahassa".
Päällisin tunteeni on ILO !! Se tunne kun näen hänet ja sielunihymyilee olen "ilossa häneen"
se on puhdas tunne ;-)
ja ihan mieletön kaipaus kohtamiseemme

Kun te sielunpuolikkaan löytäneet kohtasitte toisenne ensimmäistä kertaa, niin tuntuiko hän jotekin erityiseltä heti vai mikä hänessä oli se jokin, mihin huomionne kiinnittyi?

Oletteko samankaltaisia muutenkin töidenne kautta/ sama elämäntilanne tai joku muu juttu? Olen ymmärtänyt, että sielunkumppaneilla voi olla hyvinkin erilaiset lähtökohdat ja muuta, mutta silti toinen vain on juuri Hän.

totta tuo sanomasi. Sellaisen ihmisen kun kohtaa, ei sitä voi uhohtaa ikinä. Hyllylle laatikkoon en kuitenkaan häntä siirrä vaan sydämeni sopukkaan talteen.

loppujen lopuksi tuossa ei ole mitään mystistä, vaan ihan normaalia biologiaa.. vai miksi sitä nyt sitten kutsuisi.
Onhan sekin tutkittu, että ihmiset rakastuvat itsensä näköisiin. Tai vähintäänkin oman isänsä/äitinsä näköisiin ihmisiin. Ja jos olemuksessa vielä samaa, jotain tuttua... niin silloin se iskee, se joku tunne, että siinä se on.

Itse olen tavannut erään miehen, jonka nähdessäni seisovan baaritiskillä ekan kerran, hänessä oli jotain kamalan tuttua. Vaikka täysin tuntematon ihminen. Hänen olemus ja kaikki, ajattelin jotenkin että siinä se on. En tiedä huomasiko hän heti minut samoin, koska ujona pysyttelin taustalla (hän jututti ystävätärtäni)..
mutta myöhemmin tajusin kyllä, että hänkin oli huomannut minut, ja juttelimme sitten kyllä.

Mitään sen kummempaa välillemme ei syntynyt. Olin itse parisuhteessa silloin, ja muutenkin olen ujo ihminen... en osannut tehdä asialle mitään.

Olemme kyllä nähneet pari kertaa jälkeen päin. Vaihtaneet muutaman sanan, itseasiassa enempiä sanoja ei jotenkin edes tarvita. Hänen seurassaan on helppo olla myös hiljaa.
Minä myös ajattelen että en varmasti unohda häntä koskaan kokonaan, ja luulen että hänellä sama tunne.

Mielestäni tuossa ei oikeastaan ole mitään outoa... täällä maanpäällä on jokaiselle samankaltaisia ihmisiä, jotka vaikuttavat meihin enemmän kuin muut ihmiset.

Se on vain harmi, jos muut seikat estävät lähemmin tutustumisen, tai ystävyyden/rakkaussuhteen.
tai jos ei ole tarpeeksi rohkea, että luottaisi intuitioon, että siinä se on.

Sait pysähtymään ja miettimään..... Suunnilleen samoja aikoja taaksepäin mietin.....
Ystävä voi olla. Ympäristö ei sitä oikein tahdo ymmärtää. Pelleiltiin sitten kyllä toisten kustannuksella....
Niin....
Toisinaan mietin... onko kaikki hyvin...
No näin se vain menee... kevättä päin..

Tekstisi on todella tutun oloista. Monet asiat sopivat minunkin elämääni, mutta nyt en ala ruokkia tällä "luulotautiani". Kun tapasin "vastinparini" ensimmäisen kerran, ajattelin tapaamisen jälkeen, että tämän ihmisen muistan koko loppuelämäni. Niin varmasti muistankin, mutta asiat eivät ole edenneet yhtään niin kuin silloin ajattelin. Huomasin alusta asti, että olemme todella samanhenkisiä. Silloin minua ärsytti välillä ja ajattelin, että myötäileeköhän joka asiassa. Myöhemmin tavattuamme tajusin, että olemme vain niin samanlaisia. Sen jälkeen minusta on ollut hauska seurata, mitä kaikkea teemme samalla tavalla.

Minäkin huomasin tämän miehen kuvaa katsoessani, että meillä on samanlaisia kasvonpiirteitä. Myös nimet ovat melko samanlaiset. Kun kuulin hänen nimensä, minulle tuli heti mieleen lehtijuttu itsestäni, jossa oli virheellisesti sama nimi kuin hänellä. Luoteemmekin ovat samansuuntaiset. Se on vaikeuttanut tutustumista, kun molemmat vältämme hankalia tilanteita, emmekä ole ikinä puhuneet meihin liittyvistä asioista suoraan. Olen tullut siihen tulokseen, etten halua menettää näin merkittävää ihmistä elämästäni, mutta vahvojen tunteiden takia vilpittömästi ystävänä oleminen tuntuu mahdottomalta. Tuo Jin ja jang selittäisi kyllä tilanteessani sen, miksi hänen avokkinsa ja minä emme ole koskaan pitäneet toisistamme. Välillä ajattelin, ettei hän ole minusta voinut oikeasti välittää, koska näköjään pitää aivan päinvastaisesta ihmisestä kuin itse olen.

Monimutkainen asia nämä vastinparit... Itse olen sitä mieltä, että vastinparit sopivat toisilleen myös elämänkumppaneiksi. Toki se vaatii jonkin verran itsetuntemusta ja itsetuntoa, ettei ala inhota toisessa omia huonoja piirteitään. Muuten minusta on oikein kätevää, että ymmärtää toista helposti ja astiat pysyvät samassa järjestyksessä kaapissa.

Kiitos vaan kaikille vastauksista, tiesin että eihän tämä erikoista varsinaisesti ole, elämä vaan joskus näyttää sitä jännempää maagista puolta, ja sekin on vaan osa luontoa. Elämä on suurenmoista. Mekin jatkamme matkaa omillamme, omien kumppaneidemme kanssa.

Vain yksi elämä! Huom!