Kärsin sinkkuudesta vaikka olen itsenäinen nuori nainen, jolla on laaja ystäväpiiri ja asiat muutenkin kunnossa. Joskus kipu on niin valtava, että se muuttuu fyysiseksi säryksi rintakehässä ja mahassa. Onko kellään muulla samoja fiiliksiä? Luonteeltani olen aika temperamenttinen ja jossain määrin myös ristiriitainen, varsinkin silloin kun ihastun kovasti. Ihastun tosin hyvin harvoin ja viime suhteesta onkin reilusti aikaa. En tiedä onnistunko pelottamaan miehen tuolla käytökselläni, kun en pysty aina ihan täysin hallitsemaan tunteitani (vaikka yritänkin). En pysty olemaan aina tasainen, järkevä, kiltti ja mukava. Luulen, että mua pidetään joskus hieman hulluna tuon takia. Itse olen suht sinut oman temperamenttini kanssa, mutta mua pelottaa, että kukaan (mies) ei kestä luonnettani ja jään yksin. Ystävät ovat onneksi antaneet uskoa, että olen ihan normaali ja ihana, mutta silti arveluttaa ja toiseksi, olen ystävien seurassa "tasaisempi". Saako nainen olla mielestäsi äkäinen tai ristiriitainen? Ihastuessani tunnen sekä positiivisia, että negatiivisia tunteita toista kohtaan. Joskus tunnen jopa vihaa jos en saa huomiota ja saatan sanoa ilkeästi. Toisaalta olen ystävällinen ja hempeä. Entä jos mies luulee, että mulla on jokin mielenterveysongelma ja alkaa karttaa? Olen hyvin voimakastahtoinen ja päättäväinen vaikka pohjimmiltani olenkin lämmin ja ystävällinen. Rakastan elämää ja ihmisiä, enkä halua kellekään mitään pahaa. Joskus mietin että onko ihan normaalia kaivata parisuhdetta näin paljon, että ihan itkee sen takia. Keväällä rakastuin erääseen mieheen, josta en ole päässyt vieläkään yli vaikkei mitään suhdetta edes syntynyt. Olin aivan murtunut ja nyt jo vähän parempana, mutta yhä sattuu. En tunnu pääsevän eteenpäin vaikka kuinka yritän jatkaa elämääni. Järjellä olen asian jo aikaa sitten käsitellyt, mutta tunteita on vielä olemassa. Liikun niin paljon kuin mahdollista, se tuntuu olevan ainut mikä auttaa (ja ystävät myös, mutta en halua heitä paljoa kuormittaa ongelmallani). Liikunta saa ajatukset hetkeksi pois sinkkuudesta ja lisää muutenkin hyvänolon tunnetta. Laitan myös paljon hyvää ruokaa, hemmottelen itseäni ja löydän ilon aiheita myös pikkuasioista. Kaipaan silti ihan älyttömästi läheisyyttä ja varsinkin seksiä. Ajattelen noitakin juttuja aivan liikaa ja olo on turhautunut. Onko mulla jokin seksiriippuvuus? Toisaalta en sorru yhdenyönjuttuihin tai vastaavaan vaan sinnittelen tässä. En yhtään tiedä kauanko mun on oltava ilman miestä ja seksiä. Olenko nomaali, kun ihastun niin harvoin? Kaverit ympärillä tuntuvat tapaavan nopeasti uuden ihastuksen ja aloittavan taas seurustelun. Itse en siihen pysty. Kertokaahan omia kokemuksianne, kiitos jo etukäteen.
Hulluutta?
12
317
Vastaukset
- mies2Xv
Ensin toivottavasti turha varoitus:
Toivottavasti tiedät millainen tämä palsta on ja millaista palautetta odottaa!
Itsekin olen jokseenkin ristiriitainen ja joskus äkäinen, etenkin reaktiivisesti. Toisaalta pyrin myös kehittämään luonnettani aina vain paremmaksi enkä suinkaan pidä itseäni "valmiina" ihmisenä. Kerran yritin tapailla naista, joka oli myös ristiriitainen ja herkästi suuttuva, joskin minulle vierailla tavoilla, ja kun siltä tuli jotain ihmekäytöstä niin toki minäkin otin siitä itseeni ja vinkkasin että minähän en tuommoista halua ruveta nielemään, ja siinä kohtaa tämä nainen vihelsi jutun poikki! Siksipä minä ensinnäkin kysyisin haluatko itse parhaasi mukaan yrittää tulla toimeen ristiriitaisten ja temperamenttisten ihmisten kanssa? Minä en ainakaan tätä naista osannut "käsitellä" eikä hän myöskään tullut minun kanssani toimeen, ja aika selvää oli, että häntä ei kiinnostanutkaan yrittää oppia tulemaan kanssani toimeen.
Ja noista mielenterveysongelmista... ei niissä mitään mystistä ole. Jos jokin psyykkinen asia aiheuttaa ongelmia, niin kai se periaatteessa voidaan lukea mielenterveysongelmaksi. Tai ehkä se ansaitsee sen sanan vasta kun siihen lähdetään hakemaan ammattiapua. Enivei, haki apua tai ei, ongelmat kannattaa tunnustaa ongelmiksi eikä vain ominaisuuksiksi, vaikka ovat ne sitäkin toki. Minun esimerkkini nainen tuskin luokittelee minun kanssa ongelmia aiheuttaneita ominaisuuksiaan ongelmiksi. Mikäpä siinäkään periaatteessa, omapa on valintansa, ja kenties ihan riittävän hyvä valinta! Mutta rajoittaahan semmoinen kuitenkin niiden ihmistyyppien valikoimaa, joiden kanssa tulee toimeen.
Ihastukset ovat minullakin harvenneet sitten teini-iän. Hyvä jos enää kerran vuodessa-parissa ihastuu edes vähän, kun on kyynistynyt. Toisaalta samalla mielikuvakeskeisyys on vähentynyt, joten onko se nyt sitten paskakaan diili. Minulla on sellainen tunne, että tämän tien päästä löytyy ehkä uudelleen se ihmisten arvostaminen, kestävämmälle pohjalle perustuen kuin teininä.
Seksiriippuvuus on mielestäni nykyajan kirous. Kannattaa miettiä onko se sellaisenaan sinulle todella ominaisin seksualisuuden muoto sinua vaiko jotain minkä olet omaksunut liiankin kyseenalaistamatta. Joka toisessa leffassa on sensuurin rajoissa pidetty mutta silti hyvin selkeä panokohtaus tai useampi ja joka tuutista toitotetaan hyvin aktiivisen seksielämän normaaliutta ja, hitto, toimintaperiaatteita ja tekniikoitakin, niin kai siitä monillekin väistämättä muodostuu semmoinen asia, jossa ei haluaisi hävitä muille tai jäädä vähäosaiseksi. Oikeastihan varmaan kuitenkin pärjää hyvin ominkin käsin ja seksitönkin läheisyys tyydyttää kyllä monia tarpeita sekin. Ongelma on ainakin minulla vaan se, että siinä seksittömänäkin hyvässä tilanteessa monesti ajatukset menevät suotta asioiden edelle, koska on melkeinpä ehdollistunut näkemään kaikenlaisen hempeilyn irrallisena ja vain välineenä itse asiaan eli panemaan pääsemiseksi, niin siitä ei sitten osaa nauttia ja jopa kokee tulleensa loukatuksi jos toinen sillä kertaa olikin ihan tyytyväinen jo vain vaatteet päällä syleilyyn.- sinkku_
Kiitos paneutumisesta ja noin pitkästä (perusteellisesta) vastauksesta. Mitä mainitsit tuosta kyynisyydestä niin täytyy kyllä sanoa, että en ole omasta mielestäni yhtään kyyninen. Ihastun harvoin koska uskon romanttiseen rakkauteen ja tunteisiini enemmän kuin järkiliittoon, missä toisen kanssa tulee toimeen, mutta muu onkin jo niin laimeaa, että tunnepuoli jää kylmäksi. Ja kai sitä on iän mukaan tullut kriittisemmäksi koska haluaa miehen, jonka kanssa voi ajatella yhteistä tulevaisuutta. Ja mitä kysäisit miehen luonteen vaikeudesta (tai haastavuudesta) niin kyllä tykkään enemmän voimakastahtoisesta miehestä, joka ei aina myönny kaikkiin ehdotuksiini vaan pitää oman päänsä. Toki joitakin kompromisseja voi tehdä, mutta arvostan sitä että miehessä on luonnetta. Ehkä löydän joku päivä kaltaiseni ja luulen, että liian kiltti mies olisi omaan temperamenttiini nähden jotenkin hyvin epäsuhta. Tykkään kuitenkin miehekkyydestä ja sellaisesta rauhallisuudesta, mutta kyllä päättäväisyyttä olisi myös oltava (joskus uskaltaa sanoa sen ei-sanan ja pysyä siinä). En hae niinkään ihmisten arvostusta koska tiedän, että kaikki elämäni tärkeät ihmistet arvostavat ja kunnioittavat mua just tällaisena. Muilla ei ole väliä. Tarkoituksenani oli kysellä muiden vastaavia kokemuksia ja sitä, löytyykö muita yhtä herkkiä, mutta samalla vahvoja (siitä kai tuo ristiriita tulee?). Itken ja toisaalta nauran paljon, kai se on sitten vain luonne ja tulen sen kanssa itse toimeen, mutta pelkään kuitenkin näyttää voimakkaita reaktioitani ja tietysti peittelen niitä sitten. Seksistä; minusta on aivan luonnollista ja normaalia kaivata ihan suoraakin aktia. Hellyys on hirveän tärkeää ja sekin on ihanaa, ei kaipaa aina muuta. Ei sinne sänkyyn mikään kiire ole, mutta tieto siitä että joskus tuon ihanan ihmisen kanssa. Ensin voi hyväillä, halailla ja suukitella. Tunnen olevani seksuaalisesti elämäni voimissa, nautin suunnattomasti (myös yksin), mutta rakastelu käden kanssa tuntuu usein niin halvalta..tai jotenkin kylmältä. En usko, että seksinsävytteiset mielikuvani syntyvät mediasta koska en ole katsellut TV:tä pariin vuoteen ja leffojakin hyvin harvoin. Mielestäni siinä ei ole hävettävää tai epänormaalia jos ajattelee, ehkä se on sitten ongelma jos se partneri on saatava ilman tunteitakin. Sellaiseen seksiin en pystyisi, mutten tuomiste niitä jotka sitä tekevät. Eihän siinä periaatteessa ole mitään väärää, jos molemmat on sinkkuja.
- Helppo homma:
Luet pari viikkoa tämän palstan juttuja säännöllisesti. Jos vielä sen jälkeen haluaisit itsellesi suomalaisen miehen, niin hae psykiatrista apua mahdollisimman pian.
- mies olen
Luulenpa, että turhia edelliset kommentoivat. Ymmärtääkseni monet tälle palstalle kirjoittavat miehet arvostavat nimenomaan nuorta naista, joka on tunneihminen ja joka pitää seksistä mutta on harrastanut ja haluaa harrastaa seksiä vain seurustelusuhteessa.
Nyt vaan treffailemaan itsellesi sopivia miehiä ahkerasti. Kyllä heistä jonkin kanssa alkaa kipinöidä. Siitä kannattaa miehelle kertoa etukäteen, että positiiviset tunteesi tulevat näkymiin myös vihaisuutena ja aggressiivisuutena.
"Keväällä rakastuin erääseen mieheen, josta en ole päässyt vieläkään yli vaikkei mitään suhdetta edes syntynyt."
Tätä en aivan ymmärtänyt. Tarkoitatko vuosi sitten? Ja ei kai sentää voi rakastua, jos fyysiselle intiimitasolle ei mennä? Ihastua toki voi etäältäkin.- pellefanttii
Hyvinkin mahdollista. Itsekin rakastuin kesätöissä olevaan naiseen niin pahasti että olisin voinut vaikka kuolla hänen puolestaan. 2-3 vuotta rakastumisen jälkeen satuin näkemään kyseisen naisen kaukaa niin vielä silloinkin pelkkä näkeminen sai polvet veteliksi ja perhosia vatsanpohjaan. Sain pian tietää että nainen oli jo varattu joten sen takia en voinut edes yrittää enempää kuin kaukaa ihailua.
- Eikö teillä miehillä
ole ikinä mitään muuta mielessä kuin paneminen!! Ei minun rakkaudestani ainakaan tarvitse maksaa, sen saa ihan ilmaiseksi. Totta kai voi rakastua ilman seksiäkin, ainoastaan mies, joka ei edes tiedä mitä rakkaus on, tarvitsee himoa kuvitellakseen sitä rakkaudeksi. Käy sinä vain huorissa tunteeton puupökkelö!
- Controlfriikki
Sinun kannattaa pysyä sinkkuna kun keraan olet vauhtiin päässyt. Erittäin ristiriitainen luonteesi johtaa "myrskyisään" suhteeseen joka on jo ennalta tuhoon tuomittu.
"Hyvin voimakastahtoinen ja päättäväinen" ja "Tunnen jopa vihaa jos en saa huomiota". Saako mies hengittää ilman sinun kirjallista lupaa? Olet controlfriikki ja täysin parisuhteeseen kelpaamaton luonne. Tasapainoista suhdetta ei tuolle pohjalle voi rakentaa. Anteeksi kun olen rehellinen.- sinkku_
"Saako mies hengittää ilman sinun kirjallista lupaa?" Toisaalta voisi kysyä, että saanko minä tuntea ja olla oma itseni ilman miehen lupaa?
"Olet controlfriikki ja täysin parisuhteeseen kelpaamaton luonne." Onko se kontrollifriikki jos koittaa huomioida omien fiilisten ohella myös toisen ja olla vähemmän vaikea? Tottakai sitä haluaa kehittää itseään ihmisenä vaikka hyväksyisikin itsensä.
Onko parisuhteen oltava aina tasapainoinen? Ei siinä lasta kasvateta vaan rakastetaan kumppania, lasten kasvattaminen (ja rakastaminen) on eri asia. Onko jotain kehiteltyä ja tiettyä parisuhdemallia, mitä kaikkien parien tulee noudattaa? Huh! Aikuisen naisen ei tarvise olla aina mukava ja kiltti, tuskin tytönkään. Isäni sanoi kerran, että tyttökin voi olla veijari ja minusta se oli ihanasti sanottu.
Kiitos noinkin rakentavasta palautteesta, tajusin että meitä on tosiaankin moneksi. Myös omat tyttöni aion kasvattaa (jos saan joskus lapsia/tyttölapsia) niin vahvoiksi, ettei heidän tarvitse heikkoinakaan hetkinä kyseenalaistaa omaa aitoa naiseuttaan ja luonnettaan tässäkään maailmassa.
Minusta vaikuttaa siltä, että teet sinkkuudestasi suuremman ongelman kuin se onkaan. En ihan alkaisi puhumaan "seksiriippuvuudesta", jos kaipaat intiimiä kosketusta, se on nähdäkseni varsin tavanomaista. Ihastumisten frekvenssikään tuskin on mikään mielenterveyden mittari. Itse ihastuin nuorena helposti, mutta näin elämän ehtoopuolella huomattavasti harvemmin.
Nainen "saa" olla äkäinen ja ristiriitainen ja vaikka mitä. Pitää vain muistaa, ettei kaikkia voi miellyttää. Osa miehistä ei varmaankaan pidä erityisestä temperamenttisyydestä, mutta heidän vastapainoksi on miehiä, jotka eivät asiasta joko piittaa tai joita se viehättää. Nyt en osaa kuvauksesi perusteella ihan arvata, millainen luonteesi todella on luonnossa. Jos se on sitä, että alat haastamaan riitaa jokaisesta pikkuasiasta, niin sitten voi olla ongelmia, ellei löydy sellaista machoa, joka ottaa henkisen yliotteen ja on vielä sinuakin temperamenttisempi ja voimakastahtoisempi. Jokuhan tällä palstalla ihan tässä parin päivän sisään haaveili sellaisesta alistajasta.
Mutta kun sitten kerrot, että olet ystäviesi seurassa tasaisempi, ja sinulla ennen kaikkea on ystäviä. Laaja tuttavapiiri. Et sinä silloin voi, ellet nyt valehtele meille ja itsellesi ystävistäsi, kovin kamala ihminen olla.- Beri
Hyvin pitkälle tässä komppaan aikaisempia vastauksia.
Tuo vihan tunne tuossa tunnepuolessa on se mikä sinun pitäisi puhua jonkun kanssa auki. Tätä varten on ystävät, mutta jos he ovat sitä mieltä että olet "normaali ja ihana" niin sitten olet joko suurennellut ongelmaasi (itsellesi) tai osaat näytellä ystävien seurassa. Tuollainen toiminta vaikuttaisi näin maallikosta kontrollointitarpeelta tai/ja menetyksen pelkoa.
Itse uskoisin että pidemmässä suhteessa tuollaiset tunteet vähenevät/poistuvat kun pystyy luottamaan kumppaniinsa. Ongelma tietysti on että mistä löytää kumppanin joka kestää alkumyrskyt. Lohduksesi voin sanoa että niitä löytyy. Itsekkin olen tunneihminen mutta ne eivät tule niin voimakkaana läpi. Meillä miehillä on vaikeammin aukeavat kyynelkanavatkin. :)
Itsensä tutkiskelun voisi aloittaa vaikka googlaamalla sanan tunnelukko ja sitä kautta mennä tutkimaan itseään ja miettimään omia tuntemuksiaan. Kuitenkaan älä tukahduta tunteitasi sillä ne olet sinä itse.
Menestystä.- sinkku_
Kiitos rakentavasta kommentista. :) Tosiaankin ystävien kanssa pysyn ihan aidosti rauhallisempana koska ne tunteet ei ole samanlaisia kuin ihastuessa/rakastuessa. Ja toisaalta jos sitten välillä tulistun niin ystävät ymmärtää sillä tuntevat mut niin hyvin, eivätkä ota itseensä. Koen, että tulen naisten kanssa paljon paremmin toimeen ja moni nainen ymmärtää myös luonnettani miehiä paremmin. Joskus kiroankin, etten ole lesbo. On mulla pari miespuolistakin kaveria, joiden kanssa on helppo olla, mutta tunnetasolla siinä ei tietysti ole romantiikkaa mukana (ja hyvä niin, ei kaveruudesta tulisi muuten mitään). Kai ne mun reaktiot on joitain menettämisen palkoa ja osittain taidan "testata" toisen luovuttamisherkkyyttä. Siis että miten helposti toinen antaa periksi. Haen syvää suhdetta, ja haluan ettei se kaadu ensimmäisten suurempien yhteenottojen ja riitojen vuoksi vaan niiden yli mennään yhdessä reippaasti ja nauretaan jälkeenpäin. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että varmasti tunteet tasoittuu ajan ja luottamuksen kasvamisen myötä. Auronkoista keväänjatkoa sulle ja menestystä omalle tiellesi.
- Kaihoisan kaipuu
sinkku_ kirjoitti:
Kiitos rakentavasta kommentista. :) Tosiaankin ystävien kanssa pysyn ihan aidosti rauhallisempana koska ne tunteet ei ole samanlaisia kuin ihastuessa/rakastuessa. Ja toisaalta jos sitten välillä tulistun niin ystävät ymmärtää sillä tuntevat mut niin hyvin, eivätkä ota itseensä. Koen, että tulen naisten kanssa paljon paremmin toimeen ja moni nainen ymmärtää myös luonnettani miehiä paremmin. Joskus kiroankin, etten ole lesbo. On mulla pari miespuolistakin kaveria, joiden kanssa on helppo olla, mutta tunnetasolla siinä ei tietysti ole romantiikkaa mukana (ja hyvä niin, ei kaveruudesta tulisi muuten mitään). Kai ne mun reaktiot on joitain menettämisen palkoa ja osittain taidan "testata" toisen luovuttamisherkkyyttä. Siis että miten helposti toinen antaa periksi. Haen syvää suhdetta, ja haluan ettei se kaadu ensimmäisten suurempien yhteenottojen ja riitojen vuoksi vaan niiden yli mennään yhdessä reippaasti ja nauretaan jälkeenpäin. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että varmasti tunteet tasoittuu ajan ja luottamuksen kasvamisen myötä. Auronkoista keväänjatkoa sulle ja menestystä omalle tiellesi.
Tuttuja ajatuksia.
En oo kauheen pitkään ehtinyt olla sinkkuna, mutta jostain syystä se tuntuu toisinaan melko pahalta. Osittain tietysti vielä käsittelen puolisen vuotta sitten tapahtunutta eroa ja luojan kiitos eteenpäin oon päässyt, mutta osittain on kyse ihan hirvittävästä kaipuusta antaa ja saada rakkautta, läheisyyttä ja seksiä. Välillä masentaa kun kaipaisi niin kovasti miestä vierelle, on yksinäinen olo ja väkisinkin mieleen tulee ajatuksia "loputtomasta" sinkkuudesta:D
Olen nainen, joka tykkää olla ihmisten parissa. Jos seurustelen ja suhde on hyvä, viihdyn tietysti toisen seurassa ja mielelläni vietän paljon aikaa kumppanin kanssa. Olisi ihanaa tehdä kaikenlaista jonkun muunkin kun ystävien kanssa. Vaikka ystävät on toki todella tärkeitä. Ystäviltä ei kuitenkaan voi saada niitä asioita, joita seurustelusuhteessa parhaimmillaan saa.
Tällä hetkellä olen( tai aiankin yritän) keskittynyt omaan elämääni, opintoihin ja urheiluun. Välillä kyllä huomaan, että kaipaus jonkun lähelle on niin valtava, että sitä vaan haaveilee jostain ihanasta miehestä, siis kuvitteellisesta ja keskittyy ihan liikaa sen pohtimiseen, että tapaako sitä enää koskaan jotain ihanaa tyyppiä vai jääkö yksin:D
Edellinen suhde oli niin hankala, mies aika vastuuton omin tekojensa suhteen, että jonkun verran on joutunut keräillä myös luottamusta ihmisiin takaisin, ja samalla joutunut tekemään tosissaan töitä itsensä kanssa. On tiettyjä asioita, joita ei enää halua omaan elämäänsä kumppanini kylkiäisenä...
Tavallaan oon mäkin tosi onnellinen tästä elämästä näinkin. Ystävät, ihanat harrastukset, joista saa tosi paljon voimaa, se että lumet sulaa ja kohta on kesä jne...On paljon pieniä asioita, joista tulen iloiseksi ja hyvälle tuulelle. Muttei se tunnu itselle riittävän. Tarve jakaa oma elämä jonkun erityisen kanssa on suuri. Kohta on 31 vuotta lasissa, eikä jskais enää kauheesti pelleillä millään "kevytsuhteilla".
En mäkään ihastu kauheen helposti, ainakaan kunnolla. Kiinnostun kyllä helposti ja olen utelias uusista ihmisistä. En jaksa yhden illan juttuja tms. Mieluummin pyydän miestä treffeille kun lähden vaikka baarista jonkun kotiin. No, toistaseks on tullut vaan pakkeja, kun olen ottanut kontaktia itseä kiinnostaviin tyyppeihin...:D heh. Tai sitten on ollut sellasta, että kiinnostusta löytyisi, mutta toinen onkin varattu/kiinnostunut jostakin toisesta. ja sellaseen en viitsi lähteä. Se on epäreilua kaikkia osapuolia kohtaan ja muutenkin ihan liian epämäärästä.
Pidän silmät auki. jos vaikka joskus vielä tapais miehen, joka uskaltais kohdata itsensä, toisen ihmisen, sellaisena kuin on. Ei etteikö tällasia miehiä jossain olis. Varmasti on. Eri asia onkin sitten se, että synkkaako. Ja millä todennäkösyydellä juuri minä törmään mieheen,jolla synkkaa mun kanssa? Rakkaus on kyllä todellinen mysteeri:D
Ehkä kesän tulo saa ihmiset vähän paremmalle miellelle ja rohkeemmiks kohtaamaan toisiaan.
Joten.Mun mielestä on ihan normaalia kaivata lähelleen ihmistä. Yhtä normaalia kuin se, jos ei kaipaa ja on rehellisesti tyytyväinen yksin elämiseen. Mut välillä kieltämättä itseänikin ärsyttää kun kaipauksen tunteet on niin voimakkaita ja että on vaikee olla ajattelematta tätä kaikkea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1324506Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k803260- 1021540
- 881385
- 96917
- 80806
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka19768- 42720
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?112699- 42628