En halua tapailla näin montaa miestä, eroon ongelmasta

aina.huono.omatunto

Osaako joku määritellä ongelmani.

Olen sinkku, minulla on jo 5 vuotta kestänyt syömishäiriö (anoreksia-bulimia-kierre). Eksäni lisäksi 4 miestä vakituisesti ja useita satunnaisesti. Rakastan ajanviettoa ja läheisyyttä miesten kanssa, mutta en juurikaan harrasta seksiä heidän kanssaan, en oikeastaan pidä seksistä. Ihastun helposti, mutta tunteet myöskin hälvenevät pian. Aloitan "tapailut" lähinnä kaveripohjalta, mutta kun miehillä alkaa ilmestyä suurempia tunteita, en vain osaa kieltäytyä. Kaipaan ensirakkauttani. "Saalistan" miehiä, ja kun he nöyrtyvät, en enää haluakkaan heitä.
Minulla on rankka lapsuus, koulukiusaamista ja hyväksikäyttöä, en halua muille hylkäämisen tunnetta vaan olen liiankin kiltti kaikille. Tapaileminen vie liikaa aikaani ja rasittaa, haluaisin vain löytää miehen, jonka kanssa haluaisin seurustella jälleen vakavasti.

Tiedän, etten ole narsisti, sillä todella välitän muista ihmisistä ja heidän tunteistaan, pyrin kertomaan miehille, etteivät ihastuisi minuun ja pidän heidät ajantasalla tunteistani. Koen tunteita itsekkin ja rakastan perhettäni. Haluaisin vaan oppia kieltäytymään. Haaveilen, ettei minun tarvitsisi tapailla juurikaan ketään, vaan saisin opiskella ja urheilla rauhassa.

Miten uida puhtaille vesille

3

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama tunne

      Tuo kuulostaa niin kovin tutulta minulle, tosin minulla ei ole syömishäiriötä mutta muuten fiilikset on aika samat. Seksiä kyllä harrastan, mutta kyllästyn nopeasti enkä pysty seurustelemaan. Kaipaan sitä yhtä rakkauttani jonka menetin. Tahtoisin suhteen, mutta en kuitenkaan löydä ketään kenen kanssa sen tahtoisin tosissani... haluaisin omaa aikaa vain juuri noihin mainitsemiisi opiskeluun ja urheiluun, ja ärsyttää, jos joku tahtoo viedä tätä aikaa minulta. Mutta kuitenkin tunnen itseni myös yksinäiseksi. Välitän myös muiden tunteista, mutta niitä tulee silti väkisinkin joskus loukattua vaikka en tahtoisi. Mistähän tämä kaikki oikein johtuu... minulla on myös rankka lapsuus; perheeni on hyvä, mutta minua kiusattiin paljon, olen kokenut väkivaltaisen suhteen ja muita melko rankkoja asioita, ja niiden seurauksena lievän masennuksen. Kunpa osaisinkin auttaa sinua, ja itseäni... hyvä kumminkin huomata, ettei ole yksin.

      • ap

        Hei. Pisti silmään kommenttisi "Kaipaan sitä yhtä rakkauttani jonka menetin". Pyyhin omasta viestistäni pois vastaavan. Kaipaan rakkautta, jonka typeryydeltäni menetin 3 vuotta sitten. Onkohan mahdollista, että tuntemuksemme liittyisi tuohon tai rankkaan lapsuuteen...


      • jasmiinat
        ap kirjoitti:

        Hei. Pisti silmään kommenttisi "Kaipaan sitä yhtä rakkauttani jonka menetin". Pyyhin omasta viestistäni pois vastaavan. Kaipaan rakkautta, jonka typeryydeltäni menetin 3 vuotta sitten. Onkohan mahdollista, että tuntemuksemme liittyisi tuohon tai rankkaan lapsuuteen...

        kannata jäädä roikkumaan tuollaiseen. Kaikki muuhan siinä menee pilalle. Kyllä se rakkauden menettäminen kuuluu useimpien ihmisten elämään jossain vaiheessa. Kyllä siitä selviää ilman mitään älyttömiä traumoja kun vain on oikea asenne. Eli hyväksyy sen tosiasian että elämään kuuluu kaikenlaiset kolhut, ja elämä jatkuu niistä huolimatta.

        Hyväksikäyttöä tms vakavampaa jos on kokenut, niin saattaa tarvita apua siitä yli pääsemiseen. Mutta siinäkin pitää olla oikea asenne. Pitää tajuta että itse siitä on yli päästävä, se toinen ikäänkuin ohjaa siihen ja on tukena.

        Jos ajattelee miten monet ihmiset tässä maailmassa ovat kokeneet kovia ja silti siitä voittajana yli päässeet, niin silloin itsekin tajuaa että pystyy. Tsemppiä molemmille!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe