Mielisairaalat ja parisuhteen muodostus

Tenu Timppa

Oletko tavannut nykyisen/tulevan puolisosi mielisairaalan osastolla?
Ehkä jopa kyseessä on hoitaja tai psykiatri?
Vaiko ihan potilaiden kesken?

2

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :->

      :->

    • Evelyris

      Olen tavannut 4 miesystävääni psykiatrisella, mukaanluettuna nykyinen jonka kanssa olen kihloissa ja yhdessä on oltu nyt jo yli kaksi vuotta. Aiemmat suhteet ovat olleet puolitoista vuotta, vuoden, ja vajaan kolmen kk:n mittaisia - tuon viimeisen lyhykäisyys johtui siitä, että tapasin nykyiseni; muuten olisin varmaan elänyt elämäni onnellisena sen edellisen kanssa. Valinta ei ollut mitenkään helppo. Mutta olen huomannut, että ihmiset joita tapaa muualla, joilla ei ole näitä ongelmia, eivät useinkaan kestä elämistä suhteessa rajatilahäiriöisen kanssa. Sitä on niin vaikea käsittää jos ei ole koskaan itse nähnyt ja kokenut millaista sairaan elämä voi pahimmillaan olla. Niin ja nämä ovat siis kaikki olleet toisia potilaita. Minusta olisi erittäin epäasiallista käytöstä edes suhtautua hoitajaan tai lääkäriin mahdollisena kumppanina. Niin ja jos joku nyt olettaa että olen pokannut miehen joka sairaalareissultani niin voin valaista asiaa sen verran että olen ollut sairaalahoidossa reilusti yli 20 kertaa. Myöskin kun sairauden oireisiin usein kuuluu eristäytyminen, niin eipä niitä ihmisiä sitten tapaakaan saati että lähemmin tutustuisi missään muualla kuin sairaalaosastolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      21
      5003
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4016
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2453
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2338
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2087
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      130
      1594
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1505
    Aihe