Ääni ei häviä yhtään monille ulkomaalaisille laulajille ja mieshän on hyvän näköinen kuin mikä. Keikoilla ollut hyvä meininki. Ärsyttää floppinimitys, jota käytetään helposti, ihan kuin ei olisi muuta kirjoittamista. Pete eikä kukaan tositv-laulaja ansaitse tarkoituksellista leimaamista, minkä Iltalehti nyt aloitti ja siihenhän tarttuvat kaikki haaskalinnut--- koska Suomessa pyöritään mielellään haaskoilla.
Petehän on hyvä
9
466
Vastaukset
- i'm aaacccciiideeent
ja paineet sen mukaisia. yleensähän nämä paineet kasaantuu voittajille, niinkuin on nähty, mutta peten tapauksessa petelle, koska häntä hehkutettiin niin paljon sekä tuotannon että median taholta.
ei pete toki huonokaan ole, muttei lähimainkaan niin hyvä kun annettiin ymmärtää. päälle vielä "idolstahra", joka on rokkareille ilmeisesti kuolemansynti, ainakin suomessa ja jossain muuallakin euroopassa.
jenkit on ilmeisesti suvaitsevampia. eikös se daughtry ainakin hyvin porskuttele siellä rapakon takana ja on saanut hyvin jalansijaa suomessa ja muualla euroopassa. vaikka enimäkseen jenkeissäkin popparit rulaa.- pityparkkonen?
tääkin vaan mainoskamppanja. Kun artistin muut avut ei purru koitetaan viimeisenä säälikorttia. Siis oikeesti, niin kiva poika, autetaan nyt sitä menestymään, kun on niin kurjaa, että se on surullinen, hohhoijaa!
- 23
pityparkkonen? kirjoitti:
tääkin vaan mainoskamppanja. Kun artistin muut avut ei purru koitetaan viimeisenä säälikorttia. Siis oikeesti, niin kiva poika, autetaan nyt sitä menestymään, kun on niin kurjaa, että se on surullinen, hohhoijaa!
käyttämisestä nyt tämä kampanja vaikuttaa.
Meurmanilla vastaavan käyttö ei tuottanut tulosta. - kukaan osta
23 kirjoitti:
käyttämisestä nyt tämä kampanja vaikuttaa.
Meurmanilla vastaavan käyttö ei tuottanut tulosta.säälistä levyä, josta ei tykkää. Vai yritetäänkö saada Petelle keikkoja?
- kiiiira
kukaan osta kirjoitti:
säälistä levyä, josta ei tykkää. Vai yritetäänkö saada Petelle keikkoja?
keikkojen saamista? Kuka ottaa esiintymään artistia, josta kukaan ei ole kiinnostunut.
- pityparkkonen?
kukaan osta kirjoitti:
säälistä levyä, josta ei tykkää. Vai yritetäänkö saada Petelle keikkoja?
iso osa levyistä ostetaan muista kuin musiikillisista syistä kun halutaan osallisuutta johonkin "tarinaan" ja tässähän on nyt ainekset koskettavaan tarinaan, jossa kivalle pojalle kuuluisi jotain, mitä se ei tässä epäreilussa maailmassa vielä ole saanut ja tädit ja tytöt voi sitten kokea syvää osallisuutta Peten tulevaan menestykseen kun ovat auttaneet hädän hetkellä, jeeeh!
- cix
23 kirjoitti:
käyttämisestä nyt tämä kampanja vaikuttaa.
Meurmanilla vastaavan käyttö ei tuottanut tulosta.Ei kukaan osta säälistä levyjä ja varsinkaan keikkajärjestäjät eivät buukkaa artistia, jonka uutisoidaan flopanneen. Muutama levy saattaa tietenkin mennä kaupaksi artistin tutuille tai muille henkilöille, jotka jostain syystä haluavat tukea tai kannustaa tai paheksuvat iltapäivälehtien epäonnistumisilla herkuttelua. Se on marginaalista myyntiä.
Sen sijaan uutisointi saattaa herättää kiinnostusta, kun kerrotaan, että artisti on valtavan lahjakas ja kiinnostava, mutta levy ei vain myy. Jos levy-yhtiö ei markkinoi, tällaisilla uutisilla saadaan kerrottua, että levy on ilmestynyt. Edelleen melko marginaalista.
Idols-uutisissa näkyy hyvin, että iltalehti on levy-yhtiöiden juoksupoika. Niin kauan kuin menee hyvin ja levy-yhtiö panostaa artistiin, kirjoitetaan myönteisesti ja kehutaan. Kun alamäki alkaa ja levy-yhtiö haluaa päästä artistista eroon, keräännytään haaskalle ivaamaan. - tarjonta
eivät kohtaa. Talvi on hankalaa aikaa rokkarille, jonka fanit ovat pääasiassa 13-16 -vuotiaita ja keikkapaikat pääasiassa ravintoloita, joissa on 18-20 vuoden ikäraja. Nuoret fanit haluaisivat sallittuja keikkoja (mieluiten ilmaisia), mutta esiintyjien pitäisi kuitenkin saada palkkionsa, koska heille se on työtä. Kuka sellaisia keikkoja järjestää? Kesällä on enemmän ulkoilmatapahtumia, joissa ei ole ikärajaa.
- doaoa
Samaa mieltä siinä, että erityisesti Idols-tähdistä "floppi"-nimitystä käytetään usein melkoisen kevyin perustein. Se on negatiivinen ja vahvasti leimaava sana, joka hyvin tehokkaasti vie nekin mahdollisuudet joita vielä olisi.
Itse asiassa en muista floppi-nimitystä käytetyn kenestäkään "tavallisesta" artistista, tai ennen Idolsia. On ehkä kirjoitettu levystä, joka floppasi, mutta floppi-leimaa ei ole aiemmin tähän tyyliin ja näin innokkaasti kenenkään artistin otsaan isketty.
Surullista. Mutta ehkä tässä opitaan ainakin se, että Idols-suosion lisäksi tarvitaan oikeasti kiinnostavaa musiikkia ja suureen yleisöön iskeviä levyjä, jotta menestytään musiikkimarkkinoilla.
Peten tapauksessa kansa saattoi kääntyä vastaan kaiken sen ennakkohehkutuksen seurauksena. Idols-tuotanto ja media tekivät Petelle siinä varsinaisen karhunpalveluksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl772167Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525