Taustoista sen verran, että olen tuntenut tämän miehen parisen vuotta. Annoin hänelle jo aika alku vaiheessa pakit ja sitten hän otti taas yhteyttä. Sai toiset pakit, mutta nyt hän tuntui olevan päättäväinen ja olemalla ystävällinen, kiltti ja kultainen mies sai minut lankeamaan.
Tapailtiin muutama kuukausi, hemmoteltiin kumpikin toisiamme ja nyt mies ei suostu vastaamaan viesteihini. Hän ei ole ilmoittanut, että haluaisi laittaa poikki tai mitään sellaista, mutta kun laitan hänelle meiliä, tekstaria tms. niin hän ei vaan vastaa. Olen kysynyt, että olenko tehnyt jotain loukkaavaa ja jos olen, niin voisimmeko puhua asiasta, mutta silloin hän vain tiuskahti yhden vastauksen (ainoa, minkä olen häneltä päiviin saanut), mutta ei edelleenkään myöntänyt, että olisi minulle kiukkuinen tai loukkaantunut tai että olisin tehnyt jotain hänen mielestään väärää.
En oikeasti tiedä, mitä ihmettä tehdä hänen kanssaan. Minulla ei ole tapana pitää mykkäkoulua, eikä sitä ole harrastettu lapsuudenkodissanikaan, vaan asiat on puhuttu halki ja sitten siirrytty eteenpäin.
Onko muilla kokemusta, miten tällaisen miehen saisi avautumaan tai sanomaan edes jotain? Alan hiljalleen epäillä, että hänellä on joku toinen viritelmä tai hän on kyllästynyt minuun tms. mutta miksi hän ei sitten vain laita poikki. Ja kyse ei ole mistään pikkupojasta, vaan ihan aikuisesta miehestä.
Itse välitän todella tästä miehestä ja haluaisin tämän jutun onnistuvan.
Mikä on homman nimi?
5
697
Vastaukset
- :P
Kuinka kauan mykkäkoulu on kestänyt? Ehkä hän pelaa ja leikkii salaperäistä, vaikeastitavoiteltavaa pitääkseen sinut lieassaan, varpaillaan, jotta miettisit pääsi puhki mitä hän oikein meinaa. Hyvin on kaveri siinä oonnistunutkin. Tai sitten häntä masentaa tai muuten vaan mököttää. Toisilla on sellaisia kausia ettei yhteydenpito muihin vaan huvita.
- alkuperäinen kysyjä
Nyt tuli jotain vastausta, mutta lähinnä jotenkin ärtyneitä ja vihaisia vastauksia. (Kaikkiaan tätä mykkäkoulua ja muutenkin kummaa käytöstä on nyt kestänyt viikon verran.) Eikä edelleenkään suoraa vastausta, että miksi hän olisi minulle kiukkuinen tai että vihelletään peli poikki.
On hän tietysti saanut minut varpailleni, mutta saa myös ihan kohta liikuttamaan jalkojani poispäin ja lujaa. Eikä se ole vain tuo vastaamattomuus, vaan hän tuntuu muutenkin nyt sulkevan minua pois elämästään. - Oki
alkuperäinen kysyjä kirjoitti:
Nyt tuli jotain vastausta, mutta lähinnä jotenkin ärtyneitä ja vihaisia vastauksia. (Kaikkiaan tätä mykkäkoulua ja muutenkin kummaa käytöstä on nyt kestänyt viikon verran.) Eikä edelleenkään suoraa vastausta, että miksi hän olisi minulle kiukkuinen tai että vihelletään peli poikki.
On hän tietysti saanut minut varpailleni, mutta saa myös ihan kohta liikuttamaan jalkojani poispäin ja lujaa. Eikä se ole vain tuo vastaamattomuus, vaan hän tuntuu muutenkin nyt sulkevan minua pois elämästään.Nyt ryhdistäydy nainen!!! Mies on juuri tutustunut sinuun ja piti viikon tauon sinusta ja sinä olet heti täällä kirjoittelemassa siitä!!!
- 1for1
Annoit hänelle ensin pariin kertaan kirvelevät pakit, ehkä tämä että hän sitten vielä iskee sinut vain jättääkseen on nyt kosto siitä...
on se yhteinen piirre, ettei kumpikaan anna itseään, mikäli ei halua.
Mies oli sinsuta kiinnostunut, sinä et miehestä.
Kolmannella kerralla mies sai sinusta luovutusvoiton ja nyt mököttää, kun et ollut mitä hän uskoi saavuttavansa sinusta.
No, unohdetaan arvailut ja jatketaan.
Kirjoitit "mutta nyt hän tuntui olevan päättäväinen ja olemalla ystävällinen, kiltti ja kultainen mies".
Eikö hän aikaisemmin ole ollut ystävällinen ja kiltti? Vai mikä sinut sai antamaan hänelle pakit?
Voi tietysti olla, mikäli mökötys jatkuu,että hän on sanut sinulta haluamansa ja mököttämällä ajaa sinut pois, etsien seuraavaa kaatoa.
Vaikuttaa erään vanhan tutun kaverin käytökseltä, tosin hän ei mököttänyt. Päästyään naisen pöksyihin, mielenkiinto kyseiseen naiseen alkoi hiipumaan ja lopetti yksinkertaisesti yhteydenpidon.
Tilanne omalla tavalla on nyt toisinpäin. Ensin mies juoksi perässäsi koska sanoit "Ei", nyt sinä juokset hänen perässä ja kysyt "Miksi mökötät?".
Aina voi olla mahdollisuus, että kyseinen mies on jostain hämillään ja osaamatta reagoida, hän vaikuttaa mököttävälyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama325125Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644101Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783686Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732728Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1582534Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602388Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792199Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282195- 1381705
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401548