Tätä kirjoitan. Koirani kuoli viime perjantaina ja ajattelin hänelle ostaa muistomerkin. Löysin http://www.kingroom.eu/doghouse/dog.shtml sivun jossa mainostettiin hautakiviä. Onkohan kukaan niitä tilannut? Minulle 10v koirani oli todella rakas!
Surullisena
Tod. surullinen
1
479
Vastaukset
- mistä
Surunvalitteluni rakkaan ystävän menetyksen johdosta.
Googletin ja siellä oli monta jotka myy koirien muistokiviä/ laattoja.
Itse olen ajatellut., että kaiverrutan tai kiinnitytän laatan luonnonkiveen. Etsin jostain kauniin kiven.
Toinen vaihtoehtoni on säilyttää tuhkauurna kotona.
Koirien hautausmaalla näkee paljon muistokivi, mutta en ole tullut kysyneeksi mistä niitä saa.
Omani kun on haudattu tähän saakka omaan pihaan.
Pelonsekaisin tuntein ajattelen tulevaa luopumisen aikaan. Ikävä tulee olemaan hirveä.
Jaksamista sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1324521Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k753262- 1021540
- 881385
- 96917
- 80806
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka19778- 42720
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?112699- 44642