Älkää ikinä menkö Kiina-klinikalle! Aivan järkyttävää! "Master Li" ei kertonut mitään tekemästään hoidosta vaan aloitti "raaputtamaan" selkääni jollain ihme luunpalasella. Lopputuloksena koko selkä ja niska tulipunainen ja näpyillä. Hän ei siis kertonut hoidosta mitään ennen kuin aloitti. Onneksi näin selkäni peilistä suht hyvissä ajoin ja laitoin stopin siihen paikkaan! Mielestäni tämän "mesterin" harjoittama toiminta on erittäin kyseenalaista ja epäilyttävää. Hän meinasi soittaa vartijat paikalle, kun kieltäydyin maksamasta ja annoin ukon kuulla kunniansa. Lopulta oli pakko maksaa muutama kymppi, että pääsin koko ällöttävästä paikasta pois. Tohtori yritti änkyttää jotain, että oletti minun tietävän millaisesta hoidosta oli kyse. Tämä ilmeisesti sen perusteella, että olin sanonut pikaisesti vilaisseeni hänen kotisivujaan. Nyt harmittaa, ärsyttää ja ketuttaa tosi paljon! Pelkkä puoskari koko ukko!
kyllä nyt haukut aivan turhaan ja tietämättömyyttäsi!!!!
Hän käytti gua shaa joka on tosi tehokas hoitomuoto, ainakin minä olen saanut
siitä selkävaivaan apua.
Tottakai selkä tulee punaiseksi, se kuuluu hoitoon.
Mitä järkyttävää siinä hoidossa oli paitsi selkä tuli asianmukaisesti punaiseksi kun verenkierto
vilkastui???
vilkastumaan ilman sarvella raapimista. Kaikkeen sitä ihmiset uskovat. Jokainen voi hieroa itse niskaansa, ilman että on verillä ja varmasti on terveellisempää.
Voi hyvä tavaton - gua sha on huomattavan paljon tehokkaampaa kuin ammattilaisen tekemä hieronta - jos pystyy itse hieromaan niskastaan ongelmat pois, niin mihinkään hoitoon ei tarvitsekaan mennä. Nuo ihmiset, jotka pystyvät itse hieromaan kipunsa pois, eivät tiedä niska- ja selkäkivuista yhtään mitään. Tohtori Li on erittäin asiantunteva, ja kertoi ainakin minulle tarkkaan, mitä tekee. Hänen englantiaan ja suomeaan on hieman vaikea ymmärtää, joten jos jokin jää epäselväksi, niin kannattaa kysyä uudelleen.
Munkin visiitti Kiina-klinikalle oli hienoinen pettymys. Kertaani kuului akupunktiohoito sekä Gua Sha -käsittely. En lähteny hakemaan niinkään hoitoa johonkin vaivaan vaan pelkästään uutta kokemusta, enkä myöskaan ollut ottanut selvää Gua Sha:sta etukäteen, sillä en kokenut siihen mitään tarvetta. Korva-akupunktiota olen kokeillut kerran aikaisemmin. Kerroin näistä molemmista Master Li:lle, tehtiin pieni tutkinta, ja sen jälkeen hän totesi että selkäni on aika pahasti jumissa. Sitten Li näytti mulle jotain kuvia (ennen-ja-jälkeen tilanteita hoidetuista ihmisistä), jotka oli otettu hänen opiskeluaikoina 70-luvulla. Hoito alkaa: Mulle laitettiin neula molempiin pohkeisiin ja neula molempiin pakaroihin. Sitten alkoi Gua Sha. Se ei ollut nastaa etenkään ku en vieläkään ollut päässyt jyvälle, että mitä mulle oikein tehdään ja millä. Jouduin vähän ajan päästä huomauttamaan, että sattuu liikaa. Master Li:stä ei missään vaihessa huokunut rauhoittava, ammattitaitoinen vaikutelma unohtamatta suomi-englanti -sillisalaattia, mitä hän käytti. Siitä ei tahtonut ymmärtää mitään. "Hoidon" jälkeen oli aivan pihalla, että tässäkö tämä oli. Li:n kommentti siihen oli, että hän on tehnyt tätä vuosikymmeniä ja, että on maailman paras alallaan. Seuraavat pari päivää varmaan kertovat onko selkäni jotenkin parempi koska nyt se ei ainakaan siltä tunnu.
Summa summarum: itselleni en suosittele, mutta ehkä (?) niille joilla oikeasti on isoja selkäongelmia ja, jotka jo tietävät mitä hakevat ja siten huono kommunikaatio ei niin haittaa.
Hankin Citydealista akupunktio+guasha -hoidon 60eurolla. Ennen hoidon alkua Master Li suostutteli minut ottamaan "homehoidon" ja maksamaan 15 euroa lisää. Suostuin. Akupunktio tarkoitti kahta neulaa hartioihin. Guasha-hoito buffalon sarvesta tehdyillä puukapuloilla ja öljyllä tehtävää ronskinpuoleista "hierontaa". Lisäksi Master Li selvitti mistä Suomessa yleinen homeonglema johtuu: hometta ei ole rakennuksissa vaan ihmisissä, joista se tarttuu muihin ihmisiin! Hoito kesti tunnin, josta puoli tuntia oli tuon "homeopin" selitystä ja toistoa. Olin erittäin pettynyt. Myöhemmin soitin Master Lille ja vaadin takaisin maksamaani 15 euroa, koska hänkin lopulta myönsi, että tuo 15 euron lisämaksu oli tuon "homeopin" jakaminen. Sanoin, että minusta asioista kertominen ei ole mitään hoitoa, ja hän maksoi tililleni 15 euroa takaisin. Master Li on varmasti aikoinaan 1970-luvulla ollut Helsingissä kova stara, mutta hän ei kyllä ole tainnut liiemmin lisäkouluttaa itseään sen koommin!!!
Minäkin kävin kokeilemassa akupunktio+guasha -hoitoa, jonka olin ostanut Citydealista. Olen aikaisemminkin ottanut akupunktiohoitoa toisella erittäin pätevällä kiinalaisella lääkärillä, mutta tämä oli aivan erilainen kokemus. Tunnin hoitoajasta "Master Li" esitelmöi yli puoli tuntia omasta eriomaisuudestaan, mikä tuntui oudolta. Varsinainen hoito kesti n. 15. minuuttia. Vaivanani oli niska- ja hartiasäryt. Master Li laittoi vain 2 akuneulaa kainalotaipeisiin. Kun kysyin asiasta ja kerroin, että aiemmissa hoidoissa on käytetty yli 10 neulaa eri puolilla kehoa, mestari vain tuhahti ja totesi, että hänen hoitonsa on tehokkaampaa. Hoidon jälkeen hän nosti käsivarsiani hihkuen, että katso, miten korkealle kädet nousee. Siihen totesin, että niin ne nousivat ennen hoitoakin, ei niissä ollutkaan mitään ongelmaa. Master vakuutteli, että jos kävisin hoidossa 5 kertaa, paranisi niskani lopullisesti ja 5 hoidon aikana kaikki niskalihakseni uudistuisivat (hänen sanomanaan:"kasvaa uusi liha")!!! Hän myöskin varoitteli, että jos niskaa ei hoida, on vaarana perkinsonin tauti!!! Huhhuh. Minulle riitti tuo yksi kokemus ja harmitti maksaa moisesta. Kävin seuraavalla viikolla kiinalaisen naislääkärin vastaanotolla, joka kertoi, että Master Li ei ole laillistettu lääkäri vaan hän on käynyt Kiinassa armeijan lääkintäkursseja ja on täysi huijari. Hän kertoi, että moni Masterin "hoidossa" käynyt on tullut hänen vastaanotolleen ja kukaan ei ole ollut tyytyväinen... Ihmettelen, miten Suomessa on mahdollista harjoittaa tuollaista puoskarointia...pitäisikö tuosta "Masterista" ilmoittaa valviraan ta muille viranomaisille?
Olen käynyt Kiina-klinikalla kahdeksan vuoden ajan, ja olen saanut paljon helpotusta niska/selän -alueiden raastaviin kipuihini. Toki hoito on välillä varsin kivuliasta mutta minun kohdallani se on toiminut erinomaisesti. Suosittelen lämpimästi!!!!
Kävin Kiina-klinikkalla viime viikolla. Ostin ihan kiinnostuksesta CityDeal-lahjakortin ja menin ennakkoluulottomasti vastaanotolle. Klinikka on itseasiassa Kiina-huone + yhteiset vastaanottotilat.
Mestari alkoi luennoi minulle minulle puoli tuntia homeesta, omasta opettajastastaan ja taustastaan. Huomasin ihmetteleväni mielessäni "miksi tämä kaikki?". Vastaus tuli lisähintojen muodossa, joita lisähomeopit yms. olisivat maksaneet.
Varsinainen tutkimus ja hoito oli terveydenhuollon ammattilaiselle sinne päin hoitoa, jossa esim. keuhkodiagnoosi tehtiin yhden hengityksen perusteella. Viisi hoitoa ja "vaiva" olisi poistunut. Muuten meininki ja teoriat olivat hitusen villiä ja ympäripyöreitä lääkäriyhteisöön tottuneelle.
Mestarista jäi hieman bisnes-henkinen vaikutelma, jossa hän epätoivon vimmalla pyrkii keräämään eläkerahoja Kiinaan. Niitä hänellä voi jo jonkun verran ollakin, vaikka vastaanotto on perin nuhjuinen. Kova-ego hänellä on myös aasialaiseksi, joka on varmasti kehittynyt myyntityössä. Toivon myös hänen lukupäänsä olevan parempi, kuin hänen suomen kielen taitonsa antaa ymmärtää.
Selkä
Sehän kuuluu oleellisesti tuohon hoitoon, että käsitellyt alueet rupeavat punoittamaan!Pitäisiköhän hieman tietää asiasta, ennenkö kovin suurta älämölöä kehittelee?
Gua Sha
Punoittaa tuossakin!http://www.youtube.com/watch?v=-4FFmGPPW3w
voi sua reppanaa
kyllä nyt haukut aivan turhaan ja tietämättömyyttäsi!!!!Hän käytti gua shaa joka on tosi tehokas hoitomuoto, ainakin minä olen saanut
siitä selkävaivaan apua.
Tottakai selkä tulee punaiseksi, se kuuluu hoitoon.
Mitä järkyttävää siinä hoidossa oli paitsi selkä tuli asianmukaisesti punaiseksi kun verenkierto
vilkastui???
Kyllä verenkierron saa
vilkastumaan ilman sarvella raapimista. Kaikkeen sitä ihmiset uskovat. Jokainen voi hieroa itse niskaansa, ilman että on verillä ja varmasti on terveellisempää.Kerro
Kuinka vastaava saadaan aikaiseksi?Summa summarum: itselleni en suosittele, mutta ehkä (?) niille joilla oikeasti on isoja selkäongelmia ja, jotka jo tietävät mitä hakevat ja siten huono kommunikaatio ei niin haittaa.
Mestari alkoi luennoi minulle minulle puoli tuntia homeesta, omasta opettajastastaan ja taustastaan. Huomasin ihmetteleväni mielessäni "miksi tämä kaikki?". Vastaus tuli lisähintojen muodossa, joita lisähomeopit yms. olisivat maksaneet.
Varsinainen tutkimus ja hoito oli terveydenhuollon ammattilaiselle sinne päin hoitoa, jossa esim. keuhkodiagnoosi tehtiin yhden hengityksen perusteella. Viisi hoitoa ja "vaiva" olisi poistunut. Muuten meininki ja teoriat olivat hitusen villiä ja ympäripyöreitä lääkäriyhteisöön tottuneelle.
Mestarista jäi hieman bisnes-henkinen vaikutelma, jossa hän epätoivon vimmalla pyrkii keräämään eläkerahoja Kiinaan. Niitä hänellä voi jo jonkun verran ollakin, vaikka vastaanotto on perin nuhjuinen. Kova-ego hänellä on myös aasialaiseksi, joka on varmasti kehittynyt myyntityössä. Toivon myös hänen lukupäänsä olevan parempi, kuin hänen suomen kielen taitonsa antaa ymmärtää.