AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Torsten Stålhandske

Torsten Stålhandske

92 Vastausta 1 058 Lukukertaa
Oliko Hakkapeliittojen johtaja Torsten Stålhandske suomalainen vai ruotsalainen?

Hän oli rälssimiehen

Porvoon pitäjän Hommanäsistä. Siis suomenruotsalainen, kuten sen ajan suomalainen upseeristo yleensäkin. Hän ilmoitti olevansa "finne på nation" eli suomalainen kansallisuudeltaan. Hän arvosti suomenkielisiä alaisiaan mm. käyttämällä henkikomppaniana vuorotellen suomen- ja ruotsinkielisiä yksiköitä.

H'ämeen-Uudenmaan ratsuväkirykmentti oli kaksikielinen eli Uudenmaan rannikon komppaniat koostuivat pääasiassa ruotsinkielisistä.

Stålhandske oli tietysti Ruotsin kansalainen ja Ruotsin armeijan kenraali.

Eikös

Eikös kaikki Suomessa asuvat olleet silloin Ruotsin kansalaisia? En tiedä pakotettiinko kaikki Suomessa asuvat palvelemaan Ruotsin armeijassa.

Torsten

Stålhandske syntyi Porvoossa 1.9. 1593 ja kuoli 21.4.1644. Haudattu Turun tuomiokirkkoon.
Isä, Torsten Svensson syntyi Ruotsissa. Äiti, Carin Lydikintytär syntynyt Uudellamaalla.
Stålhandske oli suomenmielinen, vaikka viralliseti oltiinkin Ruotsin kansalaisia. Hän myös puhui Suomea.

Kustaa Horn

Kustaa Horn oli toinen tärkeä suomalainen kenraali jonka esi-isä oli asemies Olof Matsson Varsinais-Suomesta.

Teknisesti ottaenhan kaikki "suomalaiset" olivat tulloin ruotsalaisia. Ruotsia puhuttiin koska Agricolan suomenkielen kehitystyötä ei katsottu Tukholmassa hyvällä Euroopan epävakaan polittisen tilanteen takia.

puhuttiin

Suomessa, kuten muissakin itämeren maissa, kirkon kieli oli Latina, kauppakieli oli Saksa, se oli Hansan peruja, Ruotsi oli ennenkaikkea läntisen eliitin kieli ja maakunnissa puhuttiin niitä kieliä mitä niissä oli, myöhemmin myös kirkon ja valtakunnan kieli oli Ruotsi, mutta kielikysymykset nousivat vasta 1700 luvulla oikeastaan esille kun Ruotsi alkoi menettää alueitaan, Pommeri ja Balttian alueet meni naapureille ja myös kielet väheni valtakunnassa.

Silloin valtakuntaa ruvettiiin Ruotsalaistamaan turvallisuuspoliittisista syistä ja Suomen kieli päätettiin oikeastaan lakkauttaa.
Tällöin Suomeenkin syntyi Ruotsinkielinen vähemmistö, joka on olemassa vieläkin.

ei ihan noinkaan

Ei ihan noinkaan, Suomen aatelistosta on Ruotsalaistaustaisia noin 22 %:tia, Saksalaistaustaisia noin 21 %:tia ja Suomalaista talonpoikaistaustaa on noin 40 %:tia, loput on sitten muita kansallisuuksia tai alkuperää ei voida selvittää ...
Ei pidä liioitella Ruotsalaisten osuutta, vaikka valtakunnan hallintokieli olisi ollutkin ruotsi.

Tiedot löyttyy aatelisseuran sivuilta.

Ruotsalaiset

Ruotsalaiset siat kävivät sotiaan Suomesta ja Baltiasta saamillaan kenraaleilla ja sotilailla. Veikkaan että aika monella ruotsinkielisellä ja suomenkielisellä suomalaisella on esi-isiä jotka kaatuivat Ruotsin sodissa.

Nämä röyhkimykset kehtasivat vielä Venäjän Imperiumin luhistuttua ja bolshevikkien tultua valtaa lähettää avustusjoukkoja Suomeen ja Baltian maihin.

Luuserit yrittivät liittää Ahvenanmaata Ruotsiin mutta onneksi saksalaiset ja Kansainliitto estivät tämän.

Ruotsin

pääosa oli aina ruotsalaisia. Sama koski kenraaleja.

Suomeen tuli 1918 noin 500 vapaaehtoista Ruotsista. Sillä ei ollut suurtakaan merkitystä. Baltian maihin Ruotsi ei joukkoja lähettänyt.

Ahvernanmaan asukkaat halusivat Ruotsin yhteyteen. Kansainliitto ratkaisi asian Suomen hyväksi. Saksalla ei ollut ratkaisuun merkitystä. Se ei ollut KL:n jäsen.

Ruotsin


Saksa ei ratkaissut asiaa neuvottelupöydässä, vaan laivastovoimalla, jonka nähtyään ruotsalaiset joukot poistuivat Ahvenanmaalta.

Ai ei vai

No mitä sitten Martin Ekström teki Baltian maissa? Oli siellä muitakin ruotsalaisia kun se.

Pääosa oli Baltiasta ja Suomesta otettua tykinruokaa. Todistaahan historiakin sen.

Tai sanotaan näin että väestömäärään suhteutettuna Suomen ja Baltian maiden kansalaisten panos Ruotsin armeijassa oli valtava.

Martin

Suomen armeijan eversti. Siinä ominaisuudessa hän oli Viron vapaussodassa. Saattoi siellä olla joku yksittäinen ruotsalainen muukin.

Ruotisn armeijaan otettiin 1600-kuvulta alkaen miehistö ruotuväkisysteemillä. Se oli periaatteessa samanlainen koko valtakunnassa. Väen määrästä tehtiin aina sopimus maakunnan väestön edustajien kanssa. Sota-aika oli sitten eri asia.
Lisäksi oli värvättyä väkeä. Suomen maakuntien osuus saattoi olla suhteessa hieman emämaata suurempi. Baltiasta palveli vain värvättyä väkeä.

Jos vaivautuisit edes hieman perehtymään asiaan, niin voisit jopa käsittää, että olet pahasti metsässä inttämisessäsi.

1600-luvun

nykyisen Suomen alueella asuvan aateliston pääosa oli lähtöisin täältä ja nimenomaan ruotsinkielisestä väestöstä. Rakenne muuttui läänitysten myötä. Baltiasta tuli aatelisia nimenomaan upseereina ja erityisesti Suuren Pohjan sodan jälkeen, kun Venäjä valtasi Baltian.

Jaahas

Ja kukaan suomenkielinen Suomen kansalainen ei saannut aatelisarvo?

Toisaalta kaikki puhuivat silloin ruotsia. Vasta autonomian aikana pystyi suomenkielellä virkamiesten kanssa asioimaan.

Kouluissa kaikialla vain ruotsia. Ruotsi suoritti etnistä puhdistusta suomalais-ugrilaisten heimojen keskuudessa pakottamalla nämä oppimaan ruotsia.

Toisaalta samaahan ne slaavit teki Venäjän puolella. Onneksi Suomessa syntyi 1800-luvulla kansallismielinen herätys joka pelasti Suomen kansan olemassaolon.

Voivoi, ei ollut

olemassakaan. Oli vain muutama Ruotsin maakunta, joissa puhuttiin suomea ja ruotsia. Kyllä aatelisarvoja tuli myös alkujaan suomenkielisille. Ruotsia oli osattava. Se oli ainoa virkakieli.

Mitään etnistä puhdistusta ei tietenkään tapahtunut. Maassa oli 1600-luvulla vain muutama koulu ja Turun yliopisto. Opetuskieli oli tietysti ruotsi.

Kansallismielisen herätyksen 1800-kuvulla aloitti ruotsinkielinen sivistyneistö, joka rupesi korostamaan suomen kielen asenmaa ja vaatimaan opetusta suomen kielellä.

Balttian

aatelliset olivatkin oikeastaan saksalaisia. Virossa virolaiset olivatkin itse vaan "rupusakkia" Samoin kuin suomalaiset Suomessa.

Noof

Baltia eli omaa elämäänsä. Suomi ei ole Baltian maa.

Mitä virolaisiin tulee niin oli ne ainakin toisessa maailmansodassa parempia kuin ruotsalaiset.

Puhutaan sitten

Itämeren maista?

No

No onhan Ruotsikin Itämeren maa. Pohjoinen suuntaus oli lähinnä sitä että Suomi yritti pelastaa itsensä toiselta sodalta mutta turhaan. Jokainen tiesi ettei tanskalaiset ja norjalaiset nössöt pystyneet vastustamaan Teutonista armeijaa.

Suurin osa ei edes halunnut vastustaa vaan suorastaan päästi saksalaiset Pohjois-Eurooppaan. Että se siitä "Pohjoismaisesta suuntauksesta".

Jaa

Suomalaiset eivät sentään "päästäneet" vaan jopa kutsuivat saksalaiset maahan?

Tosta

Tosta ruotsinkielisyydestä alkuperänä, ei ole olemassa kyllä näyttöjä, kaikki tuon ajana asiakirjat on ruotsinkielellä, joten niistä ei voi suoraan päätellä puhuttua kieltä, kauppakieli oli Saksa, keskiajalla kirkonkieli oli Latina, Ruotsinkielellä ei ollut sellaista merkitystä, kuin oli myöhemmin 1700 luvulla.

Mutta siinä olet oikeassa, ettei aareliston alkuperä mitenkään erikoisen Ruotsalainen ollut, päinvastoin niitä tuli vähän jokapuolelta itämerta tänne, kuten varmaan tuli myös Ruotsiin.

Suomen aatelistoa kyllä teloitettiin aikapaljon 1600 luvulla, kun Juhana taisteli kruunusta Eerikiä vastaan ja sen jälkeen Kaarle taisteli Juhanan poikaa Sigismundia vastaan, aika moni aatelissuku sammui silloin ja tilalle tuotiin näitä palkkasotilaita Itämeren alueelta, Mannerheimit tuli Hollannista, Ernrootit Balttiasta, Donnerit Saksasta jne...

Ruotsi oli

pää- ja virallinen kieli. Sitä puhuivat nykyisen Suomen alueella kaikki säätyläiset ynnä ruotsinkielinen rahvas rannikolla ja kaupunkien porvarit. Suomea puhui maaseudun rahvas.

"Suomen aatelistoa kyllä teloitettiin aikapaljon 1600 luvulla, kun Juhana taisteli kruunusta Eerikiä vastaan ja sen jälkeen Kaarle taisteli Juhanan poikaa Sigismundia vastaan, aika moni aatelissuku sammui silloin ja tilalle tuotiin näitä palkkasotilaita Itämeren alueelta, Mannerheimit tuli Hollannista, Ernrootit Balttiasta, Donnerit Saksasta jne... "

Siinä taattua puppua Vaka Vanhalta.
Kustaa Vaasan poikien taistelut teloituksineen ajoittuvat 1500-luvun lopulle.

Donnerien periytymistä en viitsinyt tarkistaa, mutta Mannerheimin suku tuli Suomeen Ruotsista 1700-luvun lopulla. Enrnrooth-nimen otti 1687 aateloitu lakimies Johan Henrik Plagman. Hänen isoisänsä isä oli tullut Baltiasta Suomeen. Suku oli kauppiaita Johan Henrikiin asti.

ehkä

Ehkä, Mannerheimin suvun alkuperäksi kyllä väitetään Hollantia, mikäli sinulla on jotain tietoa muusta alkuperästä niin mihinkähän lähteeseen oikein tietosi perustuu, ehk'ä suku tuli Ruotsin kautta mutta alkuperä on Hollanti.

Donner itse sanoi apri vuotat sitten teeveessä, että Suomen Donnerit tuli maahan suoraan Saksasta, eikä ne ole tulleet Ruotsin kautta, Ruotsin Donnerit on joko Suomalaisten jälkeläisiä tai toista haaraa suvussa.

Ernroothin osalta homma menee noin, mutta suku on Balttiasta kuten sanoinkin, en minä aateloinnista ole mitään puhunut ...
Mainittiin muuten miehen hautajaisissa teeveessä, suvun alkuperä.

Puppau tulee sulta iteltä enempi ...
Vai olet sinä taasen vaka vanhan kanssa välill'ä käynyt keskusteluja, onko sinulla montakin noita sivupersooonia ????

Täsmennetään

Kyse oli Mannerheimin suvun tulosta Suomeen, ei Ruotsiin. Sitäpaitsi suvun jäsenistä vain maahan 1700-luvun lopulla tullut Carl Erik Mannerheim oli upseeri. Seuraava oli vasta CGEM. Puppua oli siis väitteesi tältäkin osin.

Plagmanit ei siis ollut sotilassuku 1600-luvulla. Puppua jälleen.

Mistä ja milloin Donnerit ovat tulleetkin, niin suku on tiedemiehiä ja teollsiuuden harjoittajia. Liekö ainoatakaan sotilasta. Puppua tämäkin osa jutustasi.

Tarinasi ovat suoria kopioita vakavanhan aiemmista höpinöistä. Keksi uutta, tai käytä edelleen vanhaa nikkiäsi.

Missä

Ja missähän kirjoituksessa olen väittänyt Donnerin olleen sotilassuku ????

Mannerheimit ihan yleisesti väittää suvun alkuperämaaksi Hollantia, se missä suvun jäseniä liikkui ja mistä suku tuli Suomeen, no en ole koskaan tästä mitään kirjoitellut, olen maininnut ihan yleisesti tiedossa olleen asian, suku itse väittää suvun alkuperämaaksi Hollantia.

Lopeta tuo vakavanhan juttujen kumoaminen ja pysy tässä aiheessa, minua ei kiinnosta sinun perverssi suhteesi kyseiseen henkilöön ????

Tiedot jota mainitsin ovat ritarihuoneen sivuilla yleisesti luettavissa, en tajua miksi pitää väittää mustaa valkoiseksi, Suomen aatelistolla ei ole mitenkään erityisen Ruotsalainen tausta, vaikka ne varmaan alkuperänä se suurin ovatkin, kun katsotaan mistäpäin maailmaa niitä tänne on tullut, mutta jos Ruotsista on tullut 22 % ja Saksasta 21 %, niin ei ero nyt niin oleellinen ole, että pitäisi väittää aateliston verenperintöä Ruotsalaiseksi.

Et siis tunne

!"Suomen aatelistoa kyllä teloitettiin aikapaljon 1600 luvulla, kun Juhana taisteli kruunusta Eerikiä vastaan ja sen jälkeen Kaarle taisteli Juhanan poikaa Sigismundia vastaan, aika moni aatelissuku sammui silloin ja tilalle tuotiin näitä palkkasotilaita Itämeren alueelta, Mannerheimit tuli Hollannista, Ernrootit Balttiasta, Donnerit Saksasta jne... "

Kerro muutama esimerkki 1600-luvulla teloitetuista Suomen aatelisista kruunun tavoittelun yhteydessä. Ja pari esimerkkiä teloituksiin sammuneista aatelissuvuista.

Kerro samoin yksi 1600-luvun Suomeen tullut palkkasotilas noista kolmesta suvusta kustakin.

Valeesta kiinni jääminen johtaa yleensä aiheen vaihtoon ja solvauksiin. Teepä poikkeus ja vastaa väitteistäsi. Vai tuliko päästeltyä pötyä taas kerran?

en minä

En minä mitään ole valehdellut, totesin vain aika monen Suomalisen aatelissuvun sammuneen Kustaa Vaasan poikien valtataisteluissa, mikä on totta.
Suomen aatelisiahan teloitettiin, mitä esimerkkejä oikein haluat ????

En ole missään väittänyt, että Donnerit, Mannerheimit tai Ernrootith tuli maahan 1600 luvulla, otin esimerkiksi ehkä tunnetuimpia aatelissukuja, koska niiden tausta eli aluperä yleisesti tiedetään, jos olisi ottanut jonkun vähemmän tunnetun niin sinäsaatan ääliö alkaisit välittömästi vikistä jostain lähteestä.

Itseasiassa noin 40 %:tia aatelissuvuista on sellaisia, ettei taustaa tarkasti tiedetä, tiedetään vain henkilö nimi joka on aatelisarvon saanut.

Sulla on idioottimainen tapa kumota väitteitä, joita ei ole esitetty.

Missä oikein väitin että Donneron sotilassuku ????
Onko kyseessä jokin vakavanhan juttu taas, juttu jota kukaan ei tunne ja josta kukaan muu kuin sinä ei ole kuullut mitään ????

Et siis

"Pushmanni", joka on esittänyt alla olevan väitteen 7.6. 2010 klo 16.38?

"Suomen aatelistoa kyllä teloitettiin aikapaljon 1600 luvulla, kun Juhana taisteli kruunusta Eerikiä vastaan ja sen jälkeen Kaarle taisteli Juhanan poikaa Sigismundia vastaan, aika moni aatelissuku sammui silloin ja tilalle tuotiin näitä palkkasotilaita Itämeren alueelta, Mannerheimit tuli Hollannista, Ernrootit Balttiasta, Donnerit Saksasta jne..."

Kuka tämän väitteen sitten on esittänyt?

"En ole missään väittänyt, että Donnerit, Mannerheimit tai Ernrootith tuli maahan 1600 luvulla, otin esimerkiksi ehkä tunnetuimpia aatelissukuja, koska niiden tausta eli aluperä yleisesti tiedetään, jos olisi ottanut jonkun vähemmän tunnetun niin sinäsaatan ääliö alkaisit välittömästi vikistä jostain lähteestä. "

Olen kysynyt näiden sukujen perään, mutta et kykene vastaamaan.
Miksi et osoita, että ne tulivat palkkasotilaiksi Suomeen 1600-luvulla? Sitähän väität. Asia ei ole yleisesti tunnettu, koska väittämäsi on pelkkää puppua. Siinä ei selittelyt auta.

Hermostuminen vain todistaa, että kerrot omia kuvitelmiasi kykenemättä niitä todistamaan.

eihän

Eihän tossa sanota, että suvut tuli maahan 1600 luvulla ????
Vai luemmeko ihan eri tekstejä ????

Selväksi tuli!

aiheesta mitään etkä ymmärrä edes omia tekstejäsi.

eipä

Eipä tainnu oikein tulla, oletko jälleen kumomassa jotain vakavanhan juttua, vai mistä on kysymys ????

Totesin että Donner sanoi teeveessä sukunsa tulleen Suomeen Saksasta ja suoraan Saksasta, eli ei ole mitään tekemistä Ruotsin kanssa, ei Donner puhut mitään vuosiluvuista, joten mistä sait päähäsi että väitin sen tulleen 1600 luvulla ????

tarkennetaan

Tarkennetaan vielä, eli marraskuussa 1599 teloitutti Kaarle Herttua noin 50 Suomen aateliston johtomiestä, oikeassahan sinä siinä olet, ettei homma tapahtunut 1600 luvulla, mutta muuten puhut paskaa kuten aina ...

Suomalaisia aatelisia kaatui kyllä kokoajan tämän valtataistelun aikana, kuten varmaan kaatui Ruotsalaisia ja muitakin aatelisia, kun Sigismund ja Kaarle selvittelivät välejään.
Varsinainen sovinto, Suomen aateliston ja Kaarle herttuan välille tuli 1602 Porissa, jossa Kaarle vahvisti aateliston aseman ja yhtenäisti sen oikeudet, molemmissa maissa.

Höpinät

"aika moni aatelissuku sammui silloin ja tilalle tuotiin näitä palkkasotilaita Itämeren alueelta, Mannerheimit tuli Hollannista, Ernrootit Balttiasta, Donnerit Saksasta jne..."

Kerro siis, mitkä aatelissuvut sammuivat Kaarlen teloituksiin. Ja Hollantihan on Itämeren alueella, eikö niin?

Kerro myös viimein, ketkä olivat noihin kolmeen sukuun kuuluneet palkkasoturit, jotka nimenomaan "tuotiin" Suomeen? Sukujen historioissa tällaisia ei löydy, eikä Donnerin suvusta sotilaita ylipäänsäkään. Lisäksi suvut muuttivat Suomeen omien tarkoitusperiensä mukaiseti. ei niitä "tuotu" sammuksiin teloitettujen tilalle. Kunhan höpiset.

Kun kirjoittaa, mitä ei tarkoita, ja tarkoittaa, mitä ei kirjoita, niin tulos on tuollaista höpinää. Montako kertaa olet yrittänyt sanomisiasi paikkailla? Ymmärrätkö niitä itsekään? Jos jotain ymmärtäisit, niin tarkistaisit asian ennen kuin alat siitä satuilla.

niin

Niin, mihin perustuu väittessi ettei aatelissukuja sammunut tai niitä Suomen aatelisia ei teloitettu missään vaiheessa ????
Aijaa, onko sinulla jokin ihan oma historian lähde ????
Saitko jotain salattua tietoa siltä kamultasi vakavanhalta ????
Mitä minun pitäisi paikata ????

Höpinät

Kun kirjoittaa, mitä ei tarkoita, ja tarkoittaa, mitä ei kirjoita, niin tulos on tuollaista höpinää.

Kerro jo viimein, mitä sukuja sammui teloituksiin 1500-luvun lopulla.

Kerro, mistä lähteestä sait tiedot noiden kolmen suvun Suomeen tuoduista palkkasotilaista. Sukujen historioista niitä ei löydy.

Vaka Vanha ymmärsi sentään lopettaa, kun jäi höpinöistä kiinni. Voi olla, että et sama jätkä olekaan. Tai sitten olet vain tyhmistyyt VV:n ajoista, mikä on kova suoritus.

Eikös

Eikös sitä 1500-luvun lopulla ollut taas Ruotsilla sota Pitkä viha ja sitten Nuijasota. Mutta tuskin niiden aikana aatelistoa likvidoitiin. Korkeintaan talonpoikia ja tavallisia sotilaita.

Entäs

Marttilan taistelu? Eikös sen aikana teloitettu aatelistoa?

Kyllä

teloitti vastustajiaan. Kyse on nyt siitä, että hölmö Pushmanni väitti erikseen tuotetun palkkasotilaita sammuneiden sukujen tilalle. Hän mainitsee kolme sukua, josita yksikään ei palvellut palkkasotilaina Ruotsiin tai Suomeen tullessaan. Kaikkien kantaisät olivat porvareita.

höpöhöpö

Höpöhöpö, jälleen omia tulkintoja ...

Suomeen kuten Ruotsiinkin tuli palkkasotilaita euroopasta, näitä eri aatelissukujen perinnöttä jääneitä nuorempia veljiä, joilla ei oikeastaan ole ollut muuta vaihtoehtoa elämässä, kuin pestautua palkkasotilaiksi, hyvä avioliitto tai kouluttautua papiksi, systeemi kun on näiden aateliskartanoiden kanssa sellainen, että vanhin veli peri kaiken.

Mainitsin kolme Euroopasta tullutta varsin tunnettua sukua esimerkkinä, homma kun meni niin että Kaarlen toimesta melkoinen joukko Suomen omaa aatelistoa teloitettiin 1500-1600 lukujen vaihteessa, kyseiset esimerkit ei tarkoita sitä, että ne nimenomaan olisi tuotu näiden teloitettujen tilalle, väitehän on aika naurettava, vaikka tekstistä voikin sellaisen tulkinna myös tehdä joku täysin ääliö.

vituttaa vain tämän kaverin tyyli, kumota väitteitä joita ei ole edes tehty ...
Sitten se vielä juttelee sen vakavanhan kanssa aina välillä.
vittu mikä ääliö ...

Samaa höpinää

"Suomen aatelistoa kyllä teloitettiin aikapaljon 1600 luvulla, kun Juhana taisteli kruunusta Eerikiä vastaan ja sen jälkeen Kaarle taisteli Juhanan poikaa Sigismundia vastaan, aika moni aatelissuku sammui silloin ja tilalle tuotiin näitä palkkasotilaita Itämeren alueelta, Mannerheimit tuli Hollannista, Ernrootit Balttiasta, Donnerit Saksasta jne... "
"Mainitsin kolme Euroopasta tullutta varsin tunnettua sukua esimerkkinä, homma kun meni niin että Kaarlen toimesta melkoinen joukko Suomen omaa aatelistoa teloitettiin 1500-1600 lukujen vaihteessa, kyseiset esimerkit ei tarkoita sitä, että ne nimenomaan olisi tuotu näiden teloitettujen tilalle, väitehän on aika naurettava, vaikka tekstistä voikin sellaisen tulkinna myös tehdä joku täysin ääliö. "

Näin siis höpöttäjä-pushmanni muuttelee juttujaan..

Kun kirjoittaa, mitä ei tarkoita, ja tarkoittaa, mitä ei kirjoita, niin tulos on tuollaista höpinää. Montako kertaa olet yrittänyt sanomisiasi paikkailla? Ymmärrätkö niitä itsekään? Jos jotain ymmärtäisit, niin tarkistaisit asian ennen kuin alat siitä satuilla.

ei muuttele

Ei muuttele, kyse on omista tulkinnoistasi.

Heheh

Kykenetkö enää kusettamaan edes itseäsi? Kukaan lukutaitoinen ei höpinöihisi lankea.

Mitkä olivat

Kustaa Vaasan poikien nimet? Erik, Juhana, Kaarle ja Maunu? Oliko näin?

Kyllä ne taitavat

Maunu on toiseksi nuorin ja vähiten tunnettu, koska ei kohonnut milloinkaan kuninkaaksi, kuten muut veljet.

Torsten ja Kustaa II Aadolf

Saattoivat hyvinkin kunnostautua suomalaisten tapattamisessa taistelukentillä, mutta herrojen kunniaksi täytyy laskea että he taistelivat jatkuvasti itse mukana eturintamassa. Kustaa menehtyi johtaessaan ratsuväen vastaiskua ja Torsten taistelussa saamiensa haavojen komplikaatioihin. Eivät suinkaan piileksineet turvassa syrjäisissä päämajoissaan ryyppyjä kohottelemassa ja hoviherroja vokottelemassa.

Jospa annat

kuvaamastasi toiminnasta. Vaikka viime sotien ajalta.

"Eivät suinkaan piileksineet turvassa syrjäisissä päämajoissaan ryyppyjä kohottelemassa ja hoviherroja vokottelemassa. "

Enhän väittänyt mitään esimerkkejä löytyvänkään

Totesin vain että Kustaa ja Torsten EIVÄT syyllistyneet sellaiseen, ylipääsäkin ja sotilaalle erityisesti, sopimattomaan käytökseen että olisivat esimerkiksi päämajassaan ryypänneet ja puolijulki-homoilleet. Mutta kun nyt kysyt niin viime sotien ajoilta tulee heti lukuisia esimerkkejä mieleen. Otetaanpa nyt esimerkiksi SA:n esikuntapäällikkö Ernst Röhm, joka ei suinkaan ollut absolutisti, ja jonka osalta Hitler oli hyvinkin huolestunut juopottelun vaikutuksesta virkatehtävien hoitoon, ja joka kiusallisesti pidätettin alastomana samasta vuoteesta niinikään alastoman nuoremman SA-upseerin kanssa aamuyöllä 1933, ja vietiin Landsbergin vankilaan. Aikalaiskertomusten mukaan pidättäjänä oli peräti Adolf itse.

Niinpä niin,

vihjailla. Röhm ei ollut sotilas, eikä toiminut viime sotien aikana, kun tapettiin jo 1933.

Hauska sattuma, että sanoit "esimerkiksi", mutta sitten ei esimerkkiä ollutkaan. Eli tulitpa taas valehdelleeksi.

Röhmin paramilitäärin

organisaation vahvuus 1933 oli suurempi kuin Suomen armeijan vahvuus 1944. Röhm ajoi SA:ta Valtakunnan pääasevoimaksi, aiemman maavoimien aatteellisemmaksi korvaajaksi. Henkilönä Röhm oli keisarillisen armeijan kapteeni, karriääriupseeri eikä reservin, ja toimi sotien välillä hallitsijoiden sotilaallisena neuvonantajana etelä-Amerikassa. Meriitit olivat vähintäänkin jonkun tsaarin armeijan tallimestarin veroiset. Ellei 1933 ollut mielestäsi historiallisessa mielessä viime sotien aika, niin mikä sitten.

Onko taaskaan

"Meriitit olivat vähintäänkin jonkun tsaarin armeijan tallimestarin veroiset."

Jos tuolla valheella viittaat Mannerheimiin, niin hän osallistui tsaarin armeijassa kahteen sotaan ja komensi jälkimmäisessä mm. armeijan suuruista yhtymää. Röhm on voinut vetää vertoja jollekin tallimestarille, mutta kerro, milloin M. oli sellaisessa tehtävässä tsaarin armeijassa.

Röhmin ja Mannerheimin rinnastaminen sotilasjohtajina osoittaa täydellisen tietämättömyytesi - jälleen kerran.

Surkeat mustamaalausyritelmäsi vaikuttavat juuri päinvastoin kuin kuvittelet. Mutta et tietysti ymmärrä sitäkään.

Tsaarin hevostenostelija

Ressukka painettiin ulos kadettikoulusta hölmöyden takia eikä samasta syystä otettu Pietarin sotilasakatemian esikuntaupseerikoulutukseen. Laitettiin sen sijaan ostamaan kaakkeja tsaarin talliin. Että semmoinen sotasankari...

Hevoskauppias ylipäällikkönä?

Olis luullu ainakin huippu rauhansopimus syntyneen?

Mannerheim

kurittomuuden takia Haminan kadettikoulusta. Opinnot sujuivat eritäin hyvin. Yleisesikunta-akatemiaan hän ei edes pyrkinyt saatuaan mallieskadroonan päällikkyyden ratsuväen upseerikoulusta.

Hän toimi sitä ennen muutaman vuoden hovitallihallinnon hevosten hankkijana.

Varsinainen meriitti oli kolmen vuoden toiminta rintamakomentajana. Sinä aikana ura nousi prikaatin komentajasta armeijan komentajaksi ja tuli ylennys kenraaluutnantiksi sekä korkeita kunniamerkkejä. Tsaarinarmeijan yli tuhannesta kenraalista vain parikymmentä kelpasi ratsuväkiarmeijakunnan komentajaksi. Mannerheim kuului tähän eliittiin.
Ei Mannerheimin ansiot I maailmansodassa valehtelemalla mihinkään katoa.
Ratekin "luovaa" "historiointia". Sota alkoi 1939 ja päättyi 1945. 1933 on tämän ajanjakson ulkopuolella. Saksa ei ollut sodassa eikä tietääkseni mikään muukaan Euroopan valtio. Miten tämä vuosi olisi voinut olla sotien aikaa? Vai kävikö taas niin, että Rateki höpöttää ummet ja lammet paskaa ja keksii hätäisiä selityksiä jäädessään kiinni. Epäilen jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Mannerheimin, Euroopan ja sota-ajan

olet ottanut keskusteluun aivan itse, ja nyt kuitenkin vaadit minulta todisteita itse esittämiisi näkemyksiin?

En siis ymmärrä miksi haastat minua todistamaan vääräksi omia väitteitäsi "tietääksesi mikään muukaan euroopan valtio ei ollut sodassa 1933", mutta menköön nyt sitten. Naisen tieto, lapsen muisti, vaan ei partasuun urohon, loihe lausumaan V.V. Väinämöinen kun uhoavan Joukahaisen suohon lauloi. Italia oli tukevasti käymässä Abessinian sotaa 1933.

Ratekin tiedot

"Italia oli tukevasti käymässä Abessinian sotaa 1933. "

Ja Röhm sa-miehineen oli siis siellä kovasti mukana? Vaikea häntä on muuten sodanjohtajaksi nimittää.
Ja Italian sota teki vuodesta 1933 Saksalle sotien aikaa? Logiikka tuokin. Että se siitä Väinämöisestä...

Mistä ihmeen Saksan sotien ajasta?

Onko Italia sama kuin Saksa? Onko Italia eurooppaa? Oliko eurooppalainen valtio siis sodassa vai eikö, tämä Joukahaisemme äsken kertoi että hänen tietojensa mukaan mikään eurooppalainen valtio ei olisi tuolloin ollut sodassa.

Puukkoa haavassa kiertääkseni, Ranska soti Marokossa vuoteen 1934 asti. Onko Ranska eurooppalainen valtio?

Miten ihmeessä nämä yleensä liittyvät keskusteluun oikeista sotapäälliköistä jotka taistelivat ja kuolivat joukkojensa mukana, eivätkä leikkineet komentajaa ripustellen itseensä mitaleita ja kaluunoita kuin joulupuuhun, eivätkä taistelemisen sijasta ryypänneet ja elostelleet nuorempien upseerien kanssa. Kuten Röhm.
Kun sinä puhut sotien ajasta, niin on tietysti oleellista selvittää, sodittiinko. Saksa ei ainakaan sotinut. Euroopassa ylipäätään ei sodittu. 1933 ei ollut "viime sotien aika", vaan 1939-1945 eikä Röhm ollut mikään sotapäällikkö. Sinä siis puhut paskaa (kuten aina), Pohjan akka. Että se siitä Väinämöisestä.

Niin, niin

tai ainakaan Sveitsissä ei sodittu...ja rauhallista oli Andorrassakin, vai miten?

Minä en ole puhunut itse asiassa sotien ajasta mitään, muutoin kuin 30-vuotisen sodan ajasta. Itsehän kerroit että moista pöyristyttävää käyttäytymistä kuin juopottelua ja homostelua olisi esiintynyt viime sotien aikana. Minulle siitä tuli heti mieleen tämä Röhm, joka yllätettiin niin sanoaksemme housut kintuissa, tai siis juovuksissa ja ilman housuja. Miten niin juuri 1939-1945 oli viime sotien aika? Miksei samalla 1914-1918. Yleensä sanotaan toisen maailmansodan aika, ei toisten maailmansotien. Monikossahan itsekin puhut sotien ajasta.

Tiedoksesi että viimeisin sota euroopassahan on Jugoslavian hajoamissodat kuten Kroatian sota 1991-1995.

Muuttelet avuttomia selityksiäsi aina kun jää hajoaa ohuiden tietojesi alta.
Siis sodittiinko Euroopassa vai ei? Kerro missä päin Eurooppaa. Jos sinä olet sitä mieltä, että sotien aikaa on se kun jossain päin maailmaa on sodittu, niin ei taida sodatonta aikaa ollakaan. Mutta siitähän ei nyt ollut kysymys, eihän?

Rateki: "Minä en ole puhunut itse asiassa sotien ajasta mitään, muutoin kuin 30-vuotisen sodan ajasta".

Rateki: "Ellei 1933 ollut mielestäsi historiallisessa mielessä viime sotien aika, niin mikä sitten".

Menikö TAAS vähän Ratekin pää sekaisin...?

Viime sotien aika on Suomessa käytetty käsite, jolla tarkoitetaan - arvaapa - viime sotien aikaa, eli talvi-, jatko- ja lapinsodan aikaa. Sitten eri asia on taas sotien välinen aika eli vapaussodan ja talvisodan välinen aika tai vastaavasti maailmansotien välinen aika. Nyt sinä et erota viime sotien aikaa 1939-1945 sotien välisestä ajasta 1918-1939. Saksa ei sotinut 1933, joten tuo vuosi ei ollut Saksallekaan mitään mystistä viime sotien aikaa.

Rateki: "Itsehän kerroit että moista pöyristyttävää käyttäytymistä kuin juopottelua ja homostelua olisi esiintynyt viime sotien aikana".

En ole ottanut kantaa koko kysymykseen, mutta eipä tuo ole ensimmäinen sinun päästäsi keksitty väite...

Ehkä vastaat itse omiin väitteisiisi

Minä puolestani vastaan siihen haasteeseen joka heitettiin että:
"1933 on tämän ajanjakson ulkopuolella. Saksa ei ollut sodassa eikä tietääkseni mikään muukaan Euroopan valtio"

Olen osoittanut että kaksikin Euroopan valtiota oli tuolloin sodassa.
Hyvä, kaksi Euroopan valtiota oli sodassa. Kumpikaan niistä ei ollut Saksa eikä sotaa käyty Euroopassa. Tuo ei tee vuodesta -33 mitään viime sotien aikaa. Sinä vain et ymmärrä käsitteitä kuten et ymmärrä paljon mitään muutakaan.

Häveliäästi ohitit sen seikan, että olit jo ehtinyt unohtaa mitä olit aiemmin kirjoittanut.

Sehän onkin

kun viime sotien aika on 90-luvun alkupuolisko.
Sikailtiinko ja dokattiinko siis Jugoslavian sodan johdossakin? Vetääkö sodanjohdon tehtävät erityisesti h-väkeä vai muuttaako ne hommat tekijänsä semmoiseksi? Onko se se nuorten miesten jatkuva läsnäolo ja naisten vähäisyys?

Stålhandske oli tietysti ruotsalainen

"Stålhandske oli tietysti Ruotsin kansalainen ja Ruotsin armeijan kenraali."

Mitään Suomea ei tuolloin ollut olemassakaan ja vielä vähemmän mitään Ruotsi-Suomea.

Itämaa tunnettiin kartoissa ja sitä perua meillän on vieläkin tuossa ranikolla "österpotseja" eli Österbotten (lat. Ostrobotnia)

http://sv.wikipedia.org/wiki/%C3%96sterbotten

Onhan se Länsipohjakin olemassa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4nsipohja

http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4nsipohjan_maakunta

http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4sterbotten
Tuossa kartassa on Suomi. Se ei tietenkään ollut valtio, mutta sellainen paikka oli olemassa. Kuten oli Savo tai vaikkapa Karjala. Ja kun oli Savo ja Karjala, oli tietenkin savolaisia ja karjalaisia. Kuten oli suomalaisiakin.

http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Grand_duchy_of_finland_1662.jpg

Tässä "olemattoman" Suomen vaakuna 1580-luvulta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Landskaps_vapen_gustav_vasas_grav_Finland.jpg

Magni ducatus Finlandiae kääntyy kaiketi Suomen suuriruhtinaskunta.

titteli

Kustaa Vaasan titteli taisi olla jotain sellaista, kuin Svean, Götän ja Vendien kuningas, sekä Suomen suuriruhtinas.

Se miksi Suomea kutsuttiin ruhtinaskunnaksi, on minulle mysteeri, ehkä jotain vanhempaa perua, empä tiedä, tai sitten se viittaa jotenkin Venäläisten titteleihin, nehän oli ruhtinaita ja suuriruhtinaita.
Ehkä Kustaa Vaasa vaan halusi, että hänen valtakuntaansa kuuluu myös ruhtinaskunta edes nimellisesti, vaikkei hallinollisesti sitä kai koskaan ole ollut edes olemassa.

Jaa-a

Suomalaiset heimot on kyllä aikoja sitten ruotsalaistettu ja venäläistetty. Heimoaktivismi aiheutti "Suomen kansalle" paljon ongelmia.

Eniten haittaa siitä varmaan oli Venäjän puolella asuville sukulaisillemme joita vainoharhaiset venäläiset likvidoivat syyttäen heitä separatismista.

Olisi vaan ajattu Pohjoismaista puollustusliittoa loppuun asti. Olisi sillä pysytty toisen maailmansodan ulkopuolella.

Ensimmäisessä maailmansodassa oltaisi säästytty paljolta jos olisi toteltu Kerenskiä ja Tsaaria eikä suojeltu vallankumouksellisia.
Nythän sä puhut sitten jostain ihan muusta.

Totta

Totta, aihe kyllä vaihtui varsin sulavasti ...

Mutta oliko hän aatelismies

Epäilemättä, sillä eihän noilla meriiteillä, Kustaa II Aadolfin luottosotilaana, tietenkään aateloinnilta välttynyt vaikkei olisi ollutkaan. Jostain syystä vain kovin vähän suoria mainintoja asiasta olen löytänyt, enkä ole löytänyt tietoa minkä arvoinen aatelinen ja missä sijaitsivat rälssit.

Aatelis arvon

Aatelis arvon sai keskiajalla jokainen jolla oli kykyä ja taitoa hankkia se. Ilmeisesti oli aatelismies. No mitäs siitä. Tärkeintä että oli Suomesta.

Voisiko mainintojen vähäisyys johtua siitä etteivät riikinruotsalaiset halua korostaa Suomen kansalaisten roolia heidän sodissaan? Teknisesti ottaen olimme kaikki Ruotsin kansalaisia mutta ajatus itsenäisestä Suomesta jolla on oma kieli eli jo silloin.

Rälssimiehen

Torsten siis yntyi aateliseksi. Hänen kotikartanonsa oli åpieni Hummelsund, ei Hommanäs, niinkuin tuolla ylhäällä lipsahti.

Ylemmistä aatelisarvoista en tiedä, mutta lopulta hän oli ratsuväen kenraali eli Ruotsin ratsuväen komentaja. Eiköhän niillä ansioilla tullut myös lisää rälssimaita.

Todettakoon, että hän palveli nuorena skotlantilaisessa palkkaväessä ja osasi englantia. St. oli jalkaväkimeis, joka siirtyi everstiluutnanttina ratsuväkeen parempien vakanssien perässä.

Höh, minäpä kerron

Ruotsalaiset ja länsi-suomalaiset ovat lähtöisin molemmat kansat Pohjois-Saksan, Tanskan ja Hollannin alueilta. Samoja germaaneja molemmat, joten asialla ei liene merkitystä.

geeneistä

Eurooppalaisen geeneistä on noin 1-4 %:tia lähtöisin Neandertaalilta, vaaleat hiukset ja siniset silmät voi olla tätä kantaa ...
Ainoa rotu minkä geeneistä ei neandertaalia ole, on se Afrikan musta mies, jota sinä pidät rodullisesti alempana.

Lähde ????? varmaan yksi kahjo on sitä heti huutelemassa, no yhdysvaltalainen antrobologi professori John Hawks kommentoi näin BBC:n haastattelussa, Tiede lehden 6/2010 jutun mukaan.
Tulokset on julkaissut mm. Sciense.

Tulipa

"Eurooppalaisen geeneistä on noin 1-4 %:tia lähtöisin Neandertaalilta, vaaleat hiukset ja siniset silmät voi olla tätä kantaa ..."

Neanderttaaleiltahan se vaaleus ja sinisilmäisyys siis periytyy. Ja on oikein lähdekin. Herramunjee...

Mitä tietoja meillä oli ennen kuin oli Pushmanni?

Eiköhän

Eiköhän vaaleudella ja silmien värillä ole enemmän tekemistä ihmisen asuinpaikan, ravinnon ja valaistuksen suhteen.

jep

näin varmaan on, mutta geneettinen mutaatio joka ominaisuuden aiheuttaa, on laskettu noin 80 000 vuotta vanhaksi, Homo Sapiens on ollut Euroopassa vain 40 000 vuotta, joten hommassa on kumminkin melkoinen kysymysmerkki, joka vaatii selityksen ...

no luehan

No luehan tieteellisiä julkaisuja, sieltähän se löytyy ...

Sinisilmäisyys voi olla jäänne neandertilta, ainoa rotu jossa ei ole neandertin geenejä on afrikkalainen ja siellä on vaaleita ja sinisilmäisiä aika vähän ????

No ehkä tämä on aika raflaava esimerkki ja aiheuttaa närää, näiden rotuhygieenikkojen piirissä, mene ja tiedä, mutta tämmönen oli artikkeli, joka lehdessä oli.

Jaa a

Saksalaismielisten ja ryssänmielisten on ihan turha rotupelillä yrittää hajottaa Suomen kansaa. Se ei palvele muun kuin juutalaisuuden asiaa.

Kaikki

Kaikki tuo on yhdentekevää ottaen nykypäivänä huomioon juutalaisten hallitsevan aseman.

Eikö ole ihmeellistä että maailma oli tuohon aikaan siveellisempi ja kauniimpi paikka kun juutalaiset eivät hallinneet media ja päässeet ulottamaan lonkeroitaan kaikille elämän alueille.

Suomea ja

Suomea ja suomalaisuutta ei ollut edes olemassa kuin vasta 1800-luvun nationalistisessa huumassa. Valtiollisesti Suomi sai itsenäisyyden 1917 eikä silloinkaan ollut mikään valtio muiden joukossa.

Suomi on kuin Venäjän ja Ruotsin suurvalta raunioista noussut torakka jota on ylläpitänyt suomalaisten sitkeä ja itsepäinen halu selviytyä elossa.
Voi herran pieksut! Eli sinun logiikkasi mukaan kun Savo ei ole eikä ole koskaan ollut valtio, niin Savoa ei ole olemassa eikä ole savolaisia ihmisiä. Kyllä Suomi on ollut olemassa, vaikka se ei ole ollut valtio. Nykyäänkin on olemassa Palestiina ja palestiinalaisia, vaikka sellaista valtiota ei ole. Mikä tässä on niin helkkarin vaikea ymmärtää!

Ne oli

Ne oli Ruotsin ja Venäjän osia.

Mitä väliä sillä on. Sen vain tiedän että ruotsalaiset kusetti Suomea ja Saksaa aika pahasti toisen maailmansodan aikana.

Ja mitä saksalaisiin ja suomalaisiin pakolaisiin jotka saivat "turvapaikan" Ruotsista tulee niin ei heitä kohdeltu hyvin.
Joo ja taas ollaan ihan omissa sfääreissä...

suomalainen ruotsin valtakunnassa

Heppu oli omien sanojensa mukaan suomalainen kansalaisuudeltaan, toimi pääosan 30 vuotisesta sodasta nimenomaan suomalaisen ratsuväen komentajana, MUTTA kuten kaikki muutkin suomalaiset Ruotsin armeijassa tuohon aikaan, olivat siis kruunun alamaisia. Eli Ruotsin valtakunnan suomalaisia.

Ruotsin armeijassa palveli suhteellisesti enemmän suomalaisia kuin riikin ruotsalaisia. Pultavan sotaretkellä riikin ruotsalaiset kantoivat päävastuun (kts. Peter Englund, Pultava) ja tuloskin oli sen mukainen.

30 vuotisessa sodassa Ruotsin armeijasta valtaosa oli saksalaisia palkkasotureita. Mikään tuon ajan armeija ei ollut kansallisarmeija missään mielessä, vaan soti jonkin lipun alla riippumatta kansallisuudestaan. Kroaatit keisarin armeijassa, skotit ja suomalaiset ruotsin armeijassa, ukrainalaiset ja tataarit Puolan armeijassa jne.

Rotuopit ovat hassuja ja niiden parissa on kiva naureskella ja hihitellä, mutta historian kannalta niillä ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan sellainen kenopää, joka uskoo rotuoppeihin, kuvittelee että ne määrittelevät ihmisen. Ihminen on paljon muutakin kuin geneettinen perimänsä.

Jos puhutaan Ruotsin valtakunnan suomalaisista, poliittisesti he olivat siis kruunun alamaisia eli Ruotsin valtakunnan alamaisia eli ruotsalaisia, mutta samaan sakkiin kuului eestiläisiä, norjalaisia, tanskalaisia, saksalaisia, muita baltteja ja sekalaista seurakuntaa. Rodulla tai geeneillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Ja Röhmistä vielä. Röhm pääsi hengestään, koska vanha kaveri A. Hitler ei suvainnut moista kaljaöykkäriä kilpailijanaan. Homoudesta sen verran, että SA joukoissa se oli ihan yleistä ja natsien muissakin organisaatioissa korostui homoseksuaalinen tendenssi. Lukemattomia filminpätkiä kuvattiin, joissa terveet arjalaispojat kirmailevat alastomina tai puolialastomina pitkin ja poikin niittyjä. Homoseksuaalista kuvastoa siis sekin.

Turhaan haaveilet

" Homoudesta sen verran, että SA joukoissa se oli ihan yleistä ja natsien muissakin organisaatioissa korostui homoseksuaalinen tendenssi. Lukemattomia filminpätkiä kuvattiin, joissa terveet arjalaispojat kirmailevat alastomina tai puolialastomina pitkin ja poikin niittyjä. Homoseksuaalista kuvastoa siis sekin."

Homous oli natsi-Saksassakin rikos. Homot koottiin keskitysleireihin, kuten juutalaiset ja mustalaiset. SA-joukoissa on tietysti voinut joitakin homoja olla johtajan esimerkin mukaisesti.

Alastonkirmailu taas kuvasi natsien ihannetta terveestä arjalaisesta ja hänen kasvatuksestaan kunnon kansalaiseksi. Se ei siis johtunut homoilusta mitenkään.

On huvittavaa, miten tälle palstalle on kertynyt homointoilijoita korostamaan oman seksuaalisen suuntautumisensa yleisyyttä. Taitaa olla yhtä paljon kuin hurrivihaajia ja armeijakaunaisia. Aika monissa nämä ominaisuudet näkyvät yhtyvän.

Ruotsin

"Ruotsin armeijassa palveli suhteellisesti enemmän suomalaisia kuin riikin ruotsalaisia. Pultavan sotaretkellä riikin ruotsalaiset kantoivat päävastuun (kts. Peter Englund, Pultava) ja tuloskin oli sen mukainen."

Saattoi joskus ollakin, mutta Ruotsissa kehitettiin 1600-luvun loppuun mennessä kansallinen ruotuväkiarmeija. Se perustui talojen muodostamiin ruotuihin. Systeemi oli sama koko valtakunnassa. Voittomaat taas asettivat värvättyä väkeä.

Suomalaisia rykmenttejä pidettiin tasoltaan ruotsalaisia heikompina. Siirto sellaiseen koettiin nuoren upseerien piirissä lähinnä rangaistuksena.Esimerkiksi Kustaa II Aadolf kelpuutti ne lähinnä varuskuntajoukoiksi. Poikkeukssena oli ratsuväki. Kaarle XII hyväksyi omassa johdossaan olevaan armeijaan vain Hämeen-Uudenmaan Ratsurykmentin, jossa oli yli puolet ruotsinkielisiä uusmaalaisia.

Pultavaan kelpasivat myös suomalaisten rykmenttien jäljellä olevat rippeet. Ne tuhoutuivat siellä ruotsalaisten lailla. Kaarle XII:n voittojen takana oli ruotsalainen jalkaväki. Se oli kurinalainen ja hyvin koulutettu. Sen pistinrynnäkköä ei alkuun kestänyt mikään muu armeija. Pultavassakin se sortui lähinnä venäläisten reduttien tykkituleen. Ratsuväki taas rynnäköi Pultavassa lähes viimeiseen mieheen. Tykistön tulivoima oli jo sille liian suuri.

ruotuväki

Ruotuväki oli aika hyvä tapa pitää yllä jonkunlaista uskottavaa armeijaa, perseaukiselta kuninkaalta.
Vaikka jalkoihinhan se monissa taisteluissa jäi ...
Hyvää provoo!
 /   /  / Torsten Stålhandske

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta