Milloin opitaan hallitsemaan säätä?

se hyödyttäisi monia

Sitten joskus tulevaisuudessa, kun ihminen oppii hallitsemaan säätä, niin jokaiselle tulee sitten varmaan mieluisia säitä. Ei muuten tarvitse paljoa tehdä sen eteen, että saadaan jokaiselle suomalaiselle sitten lempisää. Tarvitsee vain jotenkin onnistua blokkaamaan tuolta pohjoisesta tulevat virtaukset ja saada virtauksia tulemaan tuolta idän ja kaakon suunnalta, niin saamme nauttia helteistä koko kesän.

Toisinaan harmittaa, kun olen syntynyt nykyaikaan. Tulevaisuudessa kaikki olisi varmasti niin paljon kivempaa. Voi miksi, miksi en syntynyt vaikka tuhat vuotta myöhempään aikaan vaikkapa vuonna 3000?

36

2059

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • weather man

      Ilmaa ei koskaan opita hallitsemaan ja se onkin hyvä asia, koska tulisi valtavat riidat, kun joku haluaa hellettä, mutta toinen viileää säät. Toinen sadetta, toinen kuivaa. Koskaan ei vallitseisi yksimielisyys edes kolmen perheen kesken, kuinka sitten kylän, kaupungin, kansan kesken. Ainoastaan kiertävä sää kaksi kuivaa päivää ja yksi sadepäivä olisi ehkä kaikkia miellyttävä. Luonto ei kärsisi kuivuudesta eikä märkyydestä.

      • mistäs muka tiedät?

        "Ilmaa ei koskaan opita hallitsemaan"

        Mistäs muka tiedät? Jos luulet, että nykyihminen osaa ja tietää kaiken, mikä on ihmiselle mahdollista, niin olet pahasti väärässä. Vielä nykypäivänää ei todellakaan osata eikä tiedetä kaikkea sellaista, mikä on ihmiselle mahdollista.

      • asdfghjkkjhgf

        Kyllä ilmastointi riittää. Säätilan hallitsemisesta puhuvat eivät tiedä mistä puhuvat.

      • ISO-V

        Niin kylla kaikkea opitaan hallitsemaan ja ohjailemaan, se on vain se etta mita oikeasti tehdaan ja miten, niin se on eri laista kuin joku tieteis fantasia. Sitten on myos se, etta koska kaikki vaikuttaa kaikkeen ja haittoihin ei ole varaa, niin kaikkea mita sinallaan voitaisiin hyvin tehda, niin ei tehda. http://mattiviikate.newsvine.com/

      • KRP.
        ISO-V kirjoitti:

        Monet internetti sivut linkittää toisten sivujen uutisia ja hankkivat näin mainostuloilla ja profiloimalla ihmisiä kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa. Käyttämällä näitä itepalvelu sivustoja teet töitä ilmaiseksi muille ja autat samalla profiloimaan kohdennettuja uutisia ja mainoksia ihmisille. Tämä taas aiheuttaa korkeampia hintoja tuotteisiin. Maksat siis mainostuloja, mainoksia tuotteiden hinnoissa.

      • ISO-V
        KRP. kirjoitti:

        Tuo on totta. Ainoat hyotyjat yleensa on omistajat ja heidan lahipiirinsa. Muut maksavat jo sahkolaskussa enemman kuin ikina saavat, varsinkin kun yleensa vaikka kavisi saka, niin et paljoa mitaan saa, koska saannoissa sanotaan ja rajataan kaikki niin tarkkaan. Eli jos trafiikkia tai mita sitten haetkin tulisi, niin hyvin todennakoisesti joku muu korjaa potin, koska trafiikki tulee jotain kautta josta et mitaan saa. Saatan itse aloittaa yritys toimintaa tuollakin alalla, mutta se on viela epavarmaa. Jos nain teen niin tarkoitus on nimen omaan kitkea kaikkia epaselvia ja turhauttavia toimintatapoja. Mutta jos haluatte lukea oikeasti hyvia, itse tekemiani kirjoituksia niin linkista niita loytyy. http://mattiviikate.newsvine.com/

      • viruslinkkejä!

        ISO-V:n sivuilta saa haittaohjelmia koneelle. Kuka on vastuussa?

      • ISO-V
        viruslinkkejä! kirjoitti:

        ISO-V:n sivuilta saa haittaohjelmia koneelle. Kuka on vastuussa?

        Ei sielta saa normaali ihminen haitta ohjelmia, itse en ainakaan ole havainnut ainuttakaan. Johtuu ihan muista asioista jos saat haittaohjelmia jostain, ne ovat itse aiheutettuja eivatka sinallaan liity mitenkaan sivuihin. Ihan tiedoksi etta asiaton vaite haittaohjelmista tarkasti spesifioituna kuten tuo omasi, jota myos naemma copy&paste menetelmalla levittelet niin on hieman laitonta. Tuossa asiassa ainakin sina olet viestin lahettajana vastuussa. Muuten jos haluat kysya jotain niin vastaan mielellani. http://mattiviikate.newsvine.com/

      • jep jep

        > Internetin haittaohjelmien määrä kasvaa vauhdilla. Symantecin raportin mukaan viime vuonna ilmestyi yhtä paljon haittaohjelmia kuin yhteensä koko internetin aiemman historian aikana.

        Uusia haittaohjelmia liikkui internetissä viime vuonna lähes kolme miljoonaa. Haittaohjelmien määrä verkossa on jo ylittänyt ns. turvallisten hyötyohjelmien määrän.

        Symantecin raportin mukaan myös verkkorikollisten toiminta on entistä ammattimaisempaa. Netin pitkäkyntiset tavoittelevat rahaa ja rahaksi muutettavaa tietoa.

        Monet kuluttajat ja pk-yritykset eivät raportin mukaan huolehdi riittävästi ohjelmistojensa päivityksistä ja tietoturvansa pitämisestä ajan tasalla. Päivityksiä ei joko asenneta koneelle lainkaan tai ne asennetaan vasta pitkän ajan kuluttua niiden julkaisemisesta. <

        http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/04/netin_haittaohjelmien_maara_kaksinkertaistui_1617564.html

    • Juupa jaapa

      Siitä väitellään mikä on parempi kuin se toinen, mutta kukaan ei kuitenkaan voi tehdä asialle mitään.

      • ei vielä ehkä joskus

        "mutta kukaan ei kuitenkaan voi tehdä asialle mitään"

        Ei vielä, mutta katsotaan asiaan uudestaan joskus tuhannen vuoden kuluttua. Ongelma on vain siinä, että ainakaan minä en ole silloin enää sitä asiaa katsomassa.

      • nytkään
        ei vielä ehkä joskus kirjoitti:

        "mutta kukaan ei kuitenkaan voi tehdä asialle mitään"

        Ei vielä, mutta katsotaan asiaan uudestaan joskus tuhannen vuoden kuluttua. Ongelma on vain siinä, että ainakaan minä en ole silloin enää sitä asiaa katsomassa.

        Ongelma on vain siinä että sinä et ole, jne. jne. Kuule - kumpa et olisi nytkään.

      • vai niin
        nytkään kirjoitti:

        Ongelma on vain siinä että sinä et ole, jne. jne. Kuule - kumpa et olisi nytkään.

        Onpas täälläkin sitten ystävällistä väkeä vastassa.

    • herätys haarp unesta

      Eli usalaisilla on haarp ja venäläisilläkin joku samantapainen ja näitä on ympäri maapalloa joilla voi muokata säätä ja tehdä maanjäristyksiä, tsunameja yms.

      Nämä ennätys helteet on 99% varmuudella näiden valtioiden kiusaa ja heillä on omat syynsä miksi he näin toimivat.

      http://www.bariumblues.com/haarp1.htm

      • gasgaga

        joo, nykypäivän ihminen on huomattavasti enemmän pihalla luonnon toimista ja kaikesta mitä siihen liittyy. aivan hukassa.
        nykypäivän ihminen taistelee luontoa vastaan, luullen sitä vihollisekseen, hävittäen sen tajuamattaan hävittävänsä myös itsensä.

        nykypäivän ihmisen on tuota seikkaa mahdoton ymmärtää.
        Ei nykypäivän ihminen tiedä muuta kuin miten tehdä entistä parempia tuotteita luonnosta. ja näitä tuotteita on saatava myydyksi jotta se olisi kannattavaa, koska ihminen on luonut luonnon päälle ja todellisuudekseen sääntöjärjestelmän joka on tärkeämpi kuin se missä asutaan ja mikään inhimillinen. tätäkään ei ihminen enää havaitse vaan kokee sen normaaliudeksi.

        aivan koneeseen kadonneita ihmiset ovat, eivätkä tunnu sieltä enää ulos pääsevän.

      • PenaMies

        Näinhän asia on. He ovat myös luoneet käsitteen "ilmaston lämpeneminen." Oikeastihan ilmasto ei lämpene, vaan sitä lämmitetään, jotta USAn poliitikot ja tiede-kansa saisi rahaa kaiken maailman avustuksista ja muista. Siksi he sitä ilmaa lämmittävät. Myös poliitikot saavat ilmaa siipiensä alle tällä tavalla.

      • Rahaa?
        PenaMies kirjoitti:

        Haluatko tienata helposti rahaa, joka vie sinulta päivässä 5min ja käytät vain omaa internettiä. PTC sivut ovat ratkaisu pieniin ja suuriin rahaongelmiin ja vaikka pikavipin voi jättää ottamatta kun saman määrän saat täältä, mutta aivan ilmaiseksi. Sivulla saat jokaisesta välilehdessä auki pitämästä mainoksesta 10$ (joka muuttuu tililläsi euroiksi) ja päivässä voit klikata 4-6 mainosta, joten päivässä 50$ -> 10pv 500$.

        Mikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
        Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.

        Saako tästä oikeasti rahaa?
        Kyllä saa, kaverin sai 7500€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon. Se vie aikaa ehkä muutaman kuukauden ja itsekin saanut jo muutaman tonnin :)

        Minne se raha sitten saadaan?
        Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.

        http://www.tendollarclick.com/index.php?ref=vilz

        Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.

        Kun olet sivulla paina create account, laita tänne omat tietosi, (nimi ja sähköposti, haluamasi käyttäjätunnus, maa, ja laita kohtaan terms and service: i accept), sen jälkeen paina create account ja olet rekisteröitynyt.Tämän jälkeen saat sähköpostiin vahvistus koodin ja tämän avulla päset kirjautumaan :). Kun olet kirjautuneena paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.

        ELI KUN OLET KIRJAUTUNEENA MENE KOHTAAN VIEW ADS JA PAINA LINKEISTÄ JOISTA VOIT PAINAA, TÄMÄN JÄLKEEN ODOTA MINUUTTI (VOIT TEHDÄ SAMALLA MUUTA) JA TÄMÄN JÄLKEEN PAINA OIKEAA NUMEROA JOTA SE VAATII MINUUTIN JÄLKEEN. JOKA PÄIVÄ SAAT UUDET LINKIT JOISTA VOIT PAINAA.

      • joku vain
        Rahaa? kirjoitti:

        Toivottavasti ei koskaan opi vaikka nyt toivoiskin viileämpää säätä. mutta onneksi kaikki ei ole ihmisen kädessä.

      • gladiaattori

        Huomatkaa tuossa linkissä oleva ref, mikä tarkoittaa referer eli suomeksi suosittelija tai asiaan viittaaja.

        Se ei ole tarpeellinen itse sivun avaamiseksi, vaan on palvelimelle menevää ylimääräistä tietoa, mistä palvelin tietää kuka siihen sivuun on antanut linkin. Tuollaisille sivustoille rekisteröityneillä on jokaisella oma koodi ja sitä koodia käyttämällä he saavat aina yhde pisteen, mistä he saavat jotain etuja mm. rahaa.

        Ottakaa aina tuollaiset tunnuskoodit pois osoitteesta jos haluatte käydä tarkistamassa sivuston ilman että nuo spämmerit saavat siitä hyötyä.

        Toinen on id tai sid, mikä tarkoittaa session identity. Se tulee yleensä keskustelupalstoilta, missä sitä käytetään tunnistamaan keskustelijan istunto esim. luettujen ketjujen kirjaamiseksi. Sekään rimpsu ei ole tarpeellinen itse sivun löytämiseksi. Voitte siis jättää sen pois jos annatte linkin omalla tunnuksellanne lukemalta palstalta.

    • fhfjyfyyk

      En usko, että säätä koskaan tullaan hallitsemaan. Sillä saattaisi olla katastrofaalisia seurauksia maapallon ekosysteemille. Ja kuinka tylsää olisi jos olisi koko kesän hellettä. Sitten alettaisiin kaipaamaan sateita. Siitä olisi ehkä hyötyä joissakin kehitysmaissa viljelyn kannalta, mutta säätä ei kannattaisi lähteä säätelemään vain sen takia, koska ihmiset haluavat hellettä.

    • benedi

      vuonna 3000, sillä silloin maa on autio ja tyhjä, eikä siinä valoa ole!

      • hafagfdg

        ihminen kyllä jo nyt onnistuu muuntamaan sääolosuhteita kuin myös luontoakin mutta ei hallitsemaan koska ihminen ei hallitse itseään.

      • ja mistäs sinä

        sen muka tiedät? Maailma voi olla vuonna 3000 vaikka kuinka paljon parempi paikka, kuin nykyään. Toisin, voi se olla kyllä huonompikin paikka, mutta ei voi tietää.

      • fghm,.
        ja mistäs sinä kirjoitti:

        sen muka tiedät? Maailma voi olla vuonna 3000 vaikka kuinka paljon parempi paikka, kuin nykyään. Toisin, voi se olla kyllä huonompikin paikka, mutta ei voi tietää.

        Tosiaan noin tyhmiä?Jo Moskovan Olympiakisojen avajaisiin oli keinotekoisesti tehty "hyväilma".Käytetään paikallisesti myös nykyaokaisessa sodankäynnissä.Että semmosta.

      • asdfgjkjhgfd
        fghm,. kirjoitti:

        Tosiaan noin tyhmiä?Jo Moskovan Olympiakisojen avajaisiin oli keinotekoisesti tehty "hyväilma".Käytetään paikallisesti myös nykyaokaisessa sodankäynnissä.Että semmosta.

        Erikoinen "yhdyssana". Voidaan varmaan vaikuttaa paikallisiin pilviin, mutta se on vielä hyvin kaukana säätilan hallitsemisesta.

    • nanopox

      Vuonna 6782 1. kesäkuuta taivaalle päästetään leijumaan molekyylin kokoisia nanokoneita jotka pystyvät ohjailemaan säätä mm. siten että päivällä sopivaan aikaan aurinko paistaa ja sadetta on vain öisin.

    • ??/

      Tarkoitat varmaan, että kansanedustajilla ja suuryritysten johtajilla kuin myös kaupunginjohtajilla on sitten hyvät kelit. Työtä tekeville ja työssä käyville kuten myös ei-käyville sataa räntää. Ensimmäinen sään hallinnan sovellus lienee kuitenkin sotilaallinen.

      • herätkää

        Kirjoitin tuonne aikaisemmin, että usalaiset pahis-illuminaatit hallitsee säätä, miksette pysty ymmärtämään näin yksinkertaista asiaa, kun jauhatte vieläkin siitä, että ihminen ei mukava pysty vaikuttamaan säätiloihin ja luonnonilmiöihin. Pistää oikein vihaksi ihmiset jotka eivät ymmärrä selvästi näkivylliä olevia asioita.

      • Hollywuud
        herätkää kirjoitti:

        Illuminati on juutalaisen Adam Weishauptin perustama. Hän oli saanut Jesuiitta-koulutuksen. Jesuiitat ovat juutalaisten perustamia.
        http://www.israelect.com/reference/WillieMartin/Ignatius_Loyola.htm
        Edellisessä mainittu Illuminati on sen kuuluisimman edeltäjä. Kyse on pitempiaikaisesta jatkumosta.

        Weishauptin Illuminati oli taasen kommunismin edeltäjä. Juutalaisen Moses Hessin oppilaan juutalaisen Karl Marxin luoma marxismi pohjautuu salaseurojen vuosisatojen aikana keräämiin kokemuksiin. Ensimmäiset kommunistiset kokeilut suoritettiin 1500-luvulla Etelä-Amerikassa jesuiittojen hallitsemilla leireillä.

        Illuminatien hallitsema USA:
        http://thomas.loc.gov/cgi-bin/bdquery/z?d102:HJ00104:|TOM:/bss/d102query.html|

        http://www.altavista.com/image/results?fr=altavista&itag=ody&q=chabad white house&kgs=0&kls=0

        Lopettakaa television katselu ja muu viihteen seuraaminen.

    • duubiduubiduu

      ... ihminen oppii tulemaan toimeen sen kanssa, mistä se sää syntyy.

    • mielenmaailma

      >Toisinaan harmittaa, kun olen syntynyt nykyaikaan. Tulevaisuudessa kaikki olisi varmasti niin paljon kivempaa. Voi miksi, miksi en syntynyt vaikka tuhat vuotta myöhempään aikaan vaikkapa vuonna 3000?

      Hei, ehkä voisit koettaa löytää jotain elämisen arvoista nykyhetkestä? Vaikuttaa olevan monelle meille ihmiselle ominaista yrittää "karata" käsillä olevasta nykyhetkestä menneisyyden muistoihin tai tulevaisuuden kuvitelmiin. Voi ajatella, että niin menneisyys, tulevaisuus kuin nykyisyyskin ovat enemmän yksilön kokemuksellisia muistiperustaisia mielentiloja - nykyisyydellä vaikuttaisi vain olevan vahvin vastine aistiperustaisessa havaintotodellisuudessa. Ylipäätään mielentilojen tunnelmat tuntuvat vaikuttavan vahvasti siihen, miten havaintotodellisuus mielessä tulkintuu: sama maailma näyttäytyy ärtyisänä ärsyttävänä ja iloisena iloa pursuavana. Kaikkea kaunista-hyvää elämänmatkallesi!

      • Rahaa?

        Haluatko tienata helposti rahaa, joka vie sinulta päivässä 5min ja käytät vain omaa internettiä. PTC sivut ovat ratkaisu pieniin ja suuriin rahaongelmiin ja vaikka pikavipin voi jättää ottamatta kun saman määrän saat täältä, mutta aivan ilmaiseksi. Sivulla saat jokaisesta välilehdessä auki pitämästä mainoksesta 10$ (joka muuttuu tililläsi euroiksi) ja päivässä voit klikata 4-6 mainosta, joten päivässä 50$ -> 10pv 500$.

        Mikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
        Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.

        Saako tästä oikeasti rahaa?
        Kyllä saa, kaverin sai 7500€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon. Tänä sivusto todella toimii. Se vie aikaa ehkä muutaman kuukauden ja itsekin saanut jo muutaman tonnin :)

        Minne se raha sitten saadaan?
        Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.

        http://www.tendollarclick.com/index.php?ref=vilz

        Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.

        Kun olet sivulla paina create account, laita tänne omat tietosi, (nimi ja sähköposti, haluamasi käyttäjätunnus, maa, ja laita kohtaan terms and service: i accept), sen jälkeen paina create account ja olet rekisteröitynyt.Tämän jälkeen saat sähköpostiin vahvistus koodin ja tämän avulla päset kirjautumaan :). Kun olet kirjautuneena paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.

        ELI KUN OLET KIRJAUTUNEENA MENE KOHTAAN VIEW ADS JA PAINA LINKEISTÄ JOISTA VOIT PAINAA, TÄMÄN JÄLKEEN ODOTA MINUUTTI (VOIT TEHDÄ SAMALLA MUUTA) JA TÄMÄN JÄLKEEN PAINA OIKEAA NUMEROA JOTA SE VAATII MINUUTIN JÄLKEEN. JOKA PÄIVÄ SAAT UUDET LINKIT JOISTA VOIT PAINAA.

      • hippi83

        itse palaisin pari muutamaa vuosikymmentä takaisinpäin. tulevaisuus näyttää AIKAMOISEN kontrolloidulta. Iso-veli valvoo.

    • 19

      ei milloinkaan opi hallitsemaan säätä
      ja jos tuhat vuotta myöhempään syntyisit vois olla aika varmaan että tätä maailmaa täs kunnossa ainakaan enää olis
      happea pitäis jostain ostaa ja vesi olis kortilla
      mutta luulen kyllä että maailmaa ei oo olemassa vuonna 3000
      jos sais yhden toiveen niin toivoisin kyllä ettei tänne olis koskaan syntynytkään :)

      • ehkäpä sittenkin on

        "mutta luulen kyllä että maailmaa ei oo olemassa vuonna 3000"

        Maailma on ollut olemassa jo viimeiset viisi miljardia vuotta, joten miksi sitä ei olisi olemassa enää vuonna 3000? Tuhat vuottakin on aika mitättömän lyhyt aika maailman historiassa.

    • sdfsdflödf

      Säähän voidaan vaikuttaa jo nyt koko planeetan mittakaavassa. Ongelmakohta on tuo hallittavuus, sillä kyse on nollasummapelistä. Säätilan energia tulee itse systeemistä, ainut mihin voidaan vaikuttaa on antaa impulssi kaoottisen systeemin muuntamiseksi toiseen tilaan. Luonnollisen, harmonisen systeemin sorkkimisessa on omat vaaransa - varsinkaan kun ei omaa täydellistä tietoa. Säätila on sähköinen ja kytköksissä magneettikenttien ja plasmavirtojen kautta muihin planeettoihin ja koko helvetin universumiin. Planeetan säätilan sorkkiminen on kuin jättimäisellä transistorilla leikkimistä. Suosittelen ottamaan selvää maapallon magneettikentän yhteydestä Aurinkoon ja systeemin mittakaavasta.

      Perinteisemmät kemialliset menetelmätkään eivät ole vain paikallisia, vaan ne vaikuttavat jollain lailla koko maapallon säätilaan. Jos imet vettä joen ylävirralla, niin alavirralla on vastaavasti vähemmän vettä. Säätilan kohdalla kyse on monimutkaisesta, palautelinkkejä sisältävästä järjestelmästä. Sähköisin keinoin on mahdollista päästää irti koko maapallon säätilan energiavaranto.

      Tarkoituksellista vaikuttamista suurempi ongelma taitaa olla kuitenkin tahaton vaikuttaminen. Koko maapallon kattavat sähkölinjat ja elektroniikkalaitteet synnyttävät keinotekoisen sähkömagneettisen kentän, mitkä vaikuttavat maapallon luonnolliseen sähkötasapainoon. Sähkölaitteet tuottavat elämälle haitallisia positiivisia ioneja. Se on yksi syy miksi tietokoneita sisältävässä tilassa työskentely alkaa väsyttämään. Esim. voimalinjat tuottavat valtavat pilvistöön vaikuttavat ionivirrat ja niiden magneettikenttien on havaittu vaikuttavan maaperän mineraalien ja metallien koostumukseen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      132
      4506
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      80
      3260
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      102
      1540
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1385
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      96
      917
    6. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      80
      806
    7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      19
      768
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      720
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      112
      699
    10. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      42
      628
    Aihe