Apua koiran eroahdistukseen!?!?

UnnaJenna

Kävin viime syksynä hakemassa Ruotsista itselleni 2,5vuotiaan pienen koiran.
Koira on kaikilla muilla tavoin ollut kuin unelma mutta kotona yksin olosta ei vieläkään tule mitään.

Koira on tosiaan ollut minulla vuoden, ja joutunut tuona aikana olemaan useamman tunnin päivässä/illassa yksin ollessani töissä. Naapuritkaan eivät ole pahemmin valittaneet mutta nyt ongelma tuli uudelleen esille muuton yhteydessä.
Muutin uuteen kerrostaloon jonkin aikaa sitten ja täällä hakunta ja vinkuminen ihan kaikuu rappukäytävässä. Minä olen harvoin haukkumista todistamassa mutta olen jättänyt videokameran tallentamaan muutaman kerran. Ja koiran haukunta ja vinkuminen on lähes jatkuvaa.
Koira on nyt 3,5vuotias ja niin ihana kuin olla ja voi, mutta pelkään häätöä yli kaiken.

Feromoni suodattimet ja sitruunapannat on kokoeiltu. Olen aloittanut yksin pitämisen parilla minuutilla ja yrittänyt pidentää poissa olo aikaani aina vähän kerrallaan, mutta vinkuminen on ihan jatkuvaa, niin koita nyt sitten palkita hiljaisella hetkellä?!?!

Olisiko kellään enää mitään vinkkejä apuja?
Koira on minulle kaikki kaikessa, mutta entä jos saamme häädön hakunnan vuoksi? Joutuisin kyllä siinä tapauksessa luopumaan koirasta..

Olisin niin kiitollinen vinkeistä...

ps. koira ei siis juurikaan koskaan hauku minun läsnäollessa, joten en kykene torumaankaan sitä juuri sillä hetkellä..

4

644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivottavasti ratkai

      Oletko kokeillut jättää tv tai radia auki siksi aikaa kun olet poissa? Koirallaisihan kaikki tutut asiat mukana, kun jo asuitte edellisessä paikassa, eli sinun huopa tai pusero tai hänen omaa makuupaikan viltti tai alunen. Kissa kaverina voi olla onnistunut tai täysin epäannistunut ratkaisu. Mutta toiset koirat ja kissat tulevat hyvin toimeen keskenään, kuten meillä. Koirasi on aika yksinäinen. Olisiko tavapiissä ketään eesim koululaista, joka vois käyttää koiraasi lenkillä keskellä työpäivääsi. Sillä olisi mitä odottaa pitkälle päivälle extraa. Moni koululainen ulkoiluttais varmaan ilmatteeksi, mutta jätskirahalla ainakin.

      • UnnaJenna

        Kissoille olen ERITTÄIN allerginen joten ei tule kysymykseen...
        Niin ja kaikenmaailman luita ym. kongoja olen ostanut, mutta yleensä leikkii ja jyrsii niitä vain minun läsnä ollessa..
        Nyt olen kuitenkin huomannut että raa-at rustoluut tekevät yksinollessakin kauppansa.


    • tuossa koulutuksessa on juurikin tuo kehuminen ja toruminen. Eroahdistusta hoitaessa koiraa ei piä kehua eikä torua jos se on oikeen tai väärin. vaa tilanteesta pittää tehä mahollisimman neutraali.

      Eli ku alat harjotella tuolla hetki-kerrallaan-menetelmällä.
      Ole ensin huomaamatta koiraa n.puoleen tuntiin, mene pois asunnosta, tule takasin asuntoon ja oo taas huomaamatta koiraa. Kehumisesta tai torumisesta ei oo mittää hyötyä koska se jää odottamaan palkintoa. Ja tarkotushan on jättää koira vaa olemaan, ei oottamaan ja turhautumaan oottamisen kestosta..

      Eli jätä palkat pois ja torumiset kanssa ku alat harjotella nii uskon että saat tuloksia nopeampaa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4016
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      128
      1571
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1505
    Aihe