Horoskoopit ovat ihan huuhaata.Esim. kaloista sanotaan,että he ovat herkkiä,herttaisia ja myötätuntoisia ja bullshit.Tunnen sekä mies että naiskaloja ja he ovat kaikkea muuta kuin näitä hellanlettuja,todella ilkeitä,arvostelevia,itselleen kaiken sallivia ja muita tuomitsevia jne...kuntaas skorpparit ovat saaneet kannettavakseen kaiken ikävän,mutta tunnen monia heistäkin ja he ovat todella myötätuntoisia ja järkeviä jne....horoskoopit ovat ihmisten kirjoittamia satuja.Parempi tapa on tutustua ihmiseen.
ihan huuhaata
5
490
Vastaukset
- ihania.
Kerroit merkin negatiivisista puolista. Kalat ovat myös varkaita.
Jokaisella merkillä on negatiiviset- sekä positiiviset puolensa. Minäkin olen ihan valtavan ihana ihminen, tosin jotku ovat erimieltä. Kuu Ravussa se vasta onkin ihana ihminen. Tosin joskus joutuu miettimään, onkohan tämä sama ihminen, kuin eilen? - pintavaahto pettää
Ihmisin kannattaa tutustua ja myös horoskooppeihin kanattaa tutustua syvällisemmin. Horoskoopitkaan ei ole parhaimmillaan noin pintapuolisessa arvioinnissa. Ihmisen aurinkomerkki ei kerro hänestä koko totuutta astrologisessa mielessä.
- rakkaudessa.
Olet täysin oikeassa. Itse olen ihastunut Kuu-merkiin ihmisessä. Kuu Ravussa on ihastuttava ihminen. En tiedä johtuuko kiintymykseni häneen, koska minulla on MC Ravussa. Mutta tuo ihminen kantaa menneisyyttään hartaasti, oikea tulkinta olisi kenties hartaudella. Koska olen tutustunut astrologiaan, olen vain hiljaa tuon ihmeellisen, ainutlaatuisen miehen edessä ja annan hänen olla ja avautua omalla tahdillaan. Kun hän avautuu kaikki on kohdallaan ja luottamuksemme suhteeseemme kasvaa.
- juha82222
rakkaudessa. kirjoitti:
Olet täysin oikeassa. Itse olen ihastunut Kuu-merkiin ihmisessä. Kuu Ravussa on ihastuttava ihminen. En tiedä johtuuko kiintymykseni häneen, koska minulla on MC Ravussa. Mutta tuo ihminen kantaa menneisyyttään hartaasti, oikea tulkinta olisi kenties hartaudella. Koska olen tutustunut astrologiaan, olen vain hiljaa tuon ihmeellisen, ainutlaatuisen miehen edessä ja annan hänen olla ja avautua omalla tahdillaan. Kun hän avautuu kaikki on kohdallaan ja luottamuksemme suhteeseemme kasvaa.
onko se sama kuin perusmerkki(mikä on muuten Härkä itelläni) ??
muuten Härkiä ja Kaksosia syrjitään haukutaan eniten täällä SuomiKeskustelusivuilla.
heistä puhutaan eniten. - Härkä.
juha82222 kirjoitti:
onko se sama kuin perusmerkki(mikä on muuten Härkä itelläni) ??
muuten Härkiä ja Kaksosia syrjitään haukutaan eniten täällä SuomiKeskustelusivuilla.
heistä puhutaan eniten.Sinä olet paljon muutakin, kuin perusmerkkisi, eli aurinkomerkkisi. Sinä kuvastat hyvin Venus-merkkiäsi herkkää ja kaunista, Mars sekä Merkurius ovat Sinulla herkästi ja kauniisti esillä. Älä välitä, ketä haukutaan missä ja milloin. Ketään ei syrjitä. On vain tietämättömiä ihmisiä. Minä olen Härkä myös, olemme hyviä ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama215003Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272087- 1301594
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505