kun saimme kuulla uudesta budjettilinjauksesta. siinähän hyökätään ankarasti opiskelijan toimeentulon kimppuun. tämä on vaalipudjetin tekoa härskeimmillään, ensin ovat vaalitukensa kaivaneet opiskelijoiden asuntotuesta ja nyt tietäessään että kovin moni opiskelija ei äänestä rokottavat röyhkeästi muutenkin. oisihan esimerkiksi maataloudelta voinut ottaa kesantoon käytettävät rahat, nehän on ihan tyhjästä maksamista. opiskelijat ovat maamme tulevaisuus ei tyhjänpanttina seisovat pellot!!!!!
vaimon kanssa
5
110
Vastaukset
- jos noita
"tyhjän panttina" olevia peltoja olisikaan. Tänä vuonna on arvioitu että viljaa tulisi 25% vähemmän kuin normaalisti, eikä se riittäisi kulutukseen. Saattaa tulla myös sellainen tilanne että muutkin maat lopettavat viljan myynnin ulos. Nyt meillä on vanhoja varastoja reservissä, mutta entäpä jos ei olisikaan, ja entäpä jos emme saisi ostettua viljaa ulkoa, ja entäpä jos meillä ei olisi enää reservissä peltoja käytettäväksi.
Metsitettyjä peltoja kun ei saada aivan yhdessä vuodessa käyttöön. Kasvihuoneilmiöm pahentuminen ja kasvava väestömäärä on sellainen yhtälö että suomessakin pitää lisätä peltopinta-alaa, ja varutua huonoihin vuosiin reservipelloilla jotka saadaan välittömästi kasvukauden alussa käyttöön. Maataloutukiehdoissakin sanotaan että kesantopeltojen pitää olla viljelykunnossa. - 23
pitää sen vaimon yli talven.
toisillenne pahaa tehkö , Nykäsen Matti sai juuri ,ison "kakun" kun pinna palo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1284531Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k743279- 1021550
- 881395
- 96927
- 80816
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka19798- 42720
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?112699- 44652