Veneen näköisiä Nordic 81 MS:iä näkyy harvakseltaan vesillä ja silloin tällöin myynnissä. Valmistus loppui kaiketi 80-luvun alussa. Mahtaneeko kellään olla tietoa, paljonko mallia Kråkö:ssä valmistui.
Nordic 81 MS
classicboats
3
2344
Vastaukset
- Porvoosta terveisiä
Eikä heillä ole valmistettu Nordic 81 vaan Family Cruisereita. Nordic Marin voi olla parempi osoite kysellä tietoja, Thure Linströmin poika Alf pitää sitä hänen puhelinnumero on 0400 718132. Hyvä olisi varautua kyselemään ruotsiksi koska hän on hiukan huono puhumaan suomea.
- turmarkku
Hei, meiltä tulee myyntiin v. 80 valmistunut moottoripursi Nordic ms 81. Ostimme sen elokuun lopulla -98 Päijänteeltä ja veimme samana syksynä Saimaalle jossa olemme seilanneet nyt siis 13 vuotta. Mökkeilyn myötä olemme nyt luopumassa vaikka haikealta tuntuukin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1281571
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505