Damien Hirst

Ihan ok. yksi nolla liikaa hinnoissa

Puhut vähän,mutta asiaa !

Eikö Tate Modern ostanut yhden tollaisen hain. Tiedän että 2008 yhdestä maksettiin sothebyllä 9 miljoonaa puntaa. En sitten tiedä, milloin Tate Moderniin on toi kyseinen työ ostettu. Kuitenkin hirveä määrä veronmaksajien rahoja syydetty tonkin kyhäelmän hankintaan. Puhumattakaan niistä sadoista tuhansista muista turhista viritelmistä ja tuherruksista, joita on eri maiden valtioiden museot täynnä.

En väitä, että valtion rahoittamien museoiden, pitäisi tehdä hankintapäätökset, jonkun yleisöäännestyksen avulla. Mutta jotain järkeä tohon systeemiin pitäisi saada. Ei tollaiset konseptitaide installaatio viritykset, ole mitenkään ylesesti taidetuntijoiden ja taidehistorioitsijoiden suosimia. Esimerkiksi se taidekriitikko Mona Lisa Curse dokumentissa kyseenalaisti koko tämän nykyisen taidemarkkina järjestelmän ja postmodernin taiteen. ( http://www.youtube.com/watch?v=EbQ0GqX0Its&playnext=1&list=PL26441D150825CB40 kannattaa katsoa, jos ei huomannut katsoa yle teemalta)

kjwh kirjoitti:

Eikö Tate Modern ostanut yhden tollaisen hain. Tiedän että 2008 yhdestä maksettiin sothebyllä 9 miljoonaa puntaa. En sitten tiedä, milloin Tate Moderniin on toi kyseinen työ ostettu. Kuitenkin hirveä määrä veronmaksajien rahoja syydetty tonkin kyhäelmän hankintaan. Puhumattakaan niistä sadoista tuhansista muista turhista viritelmistä ja tuherruksista, joita on eri maiden valtioiden museot täynnä.

En väitä, että valtion rahoittamien museoiden, pitäisi tehdä hankintapäätökset, jonkun yleisöäännestyksen avulla. Mutta jotain järkeä tohon systeemiin pitäisi saada. Ei tollaiset konseptitaide installaatio viritykset, ole mitenkään ylesesti taidetuntijoiden ja taidehistorioitsijoiden suosimia. Esimerkiksi se taidekriitikko Mona Lisa Curse dokumentissa kyseenalaisti koko tämän nykyisen taidemarkkina järjestelmän ja postmodernin taiteen. ( http://www.youtube.com/watch?v=EbQ0GqX0Its&playnext=1&list=PL26441D150825CB40 kannattaa katsoa, jos ei huomannut katsoa yle teemalta)

Lue lisää

Kuvataiteesta(kin) on tullut joiltakin osaltaan silkkaa bisnestä, rahantekoa. Mainitsemasi tv-dokumentti Mona Liisan kirouksesta kertoi tämän taustoista mielenkiintoisesti, vaikka tulkinta Mona Lisasta jonkinlaisena pontimena ilmiölle onkin Cursen subjektiivinen. Hän on kuitenkin oikeassa: taiteen hintahaarukka on käsittämätön ja vielä käsittämättömämpää on se, että vielä elävien taiteilijoiden töistä maksetaan samoja hirmusummia kuin kuolleitten mestareitten töistä. Vanhat mestarityöt ovat taiteen klassikkoja, niiksi tunnustettuja, mutta nykytaiteilijoiden töiden kestosta aikaa vastaan ei tiedä kukaan. Varsinkin kun siitä kiistellään jo nyt, kuten sinäkin kommentissasi.

Eläin (ja ihminen yhtenä eläimenä) on ollut taiteen aiheena ilmeisesti niin kauan kuin taidetta on tehty. Kymmeniä tuhansia vuosia vanhoissa luolamaalauksissa on sekä alkeellisia piirroksia että uskomattoman hienoja elävän liikkeen kuvauksia. Vastaavat kolmiulotteiset kuvaukset ovat tuntuvasti nuorempia, ehkä ajalta noin 2000 eaa. Pitkään nämä ovat kuitenkin olleet, siinä määrin kuin niitä on säilynyt, kuolleesta materiaalista tehtyjä.

En tunne hyvin taidehistoriaa, joten ensimmäinen oma havaintoni on vasta 1900-luvulta, jolloin mm. Picasso käytti eläimen kalloa sarvineen veistoksen osana. Seuraava oma havaintoni onkin jo tuntuvasti "elävämpi" eli Robert Rauschenbergin Monogram, jonka keskeinen osa on täytetty vuohipukki.

Rauschenberg on yksi uusekspressionismin mukanaan tuoman taiteen sisällön laajentajia. Hän aloitti maalarina mutta teki myös veistoksia, painotöitä, kollaasheja ja valokuvasi. Tunnetuin hän lienee teoksistaan, joita kutsuttiin nimellä combines, siis yhdistelmiä eri tekniikoista. Sana on peräisin toiselta kollegalta, Jasper Johnsilta, joka tarkoitti sillä "maalausta joka leikkii veistosta". Monogram on vuosilta 1955-59 ja Tukholman suuressa Rauschenberg-näyttelyssä v. 2007 oli sen viimeisin versio vuodelta 1959. Teos on kuitenkin yhä tyypillinen combine, eläin on yhä vain osa muustakin materiaalista koostuvasta teoksesta.

Damien Hirst jatkaa siis haillaan perinnettä kuolleesta eläimestä osana taideteosta, jopa sisällöllisenä ja materaalisena pääosana. Onko se kuitenkaan taideteos?

Museot ovat osa ihmiskunnan muistia, ne kertovat eri aikakausien esineistä, tavoista, tyyleistä ja myös taiteesta. Museon tehtävänä on rakentaa jatkumo, joka muistuttaa meitä minkä varaan oma aikakautemme on muodostunut. Kuollut hai formaliinissa on osa kuvataiteen jatkumoa, ja mielestäni sen paikka taidemuseossa on peruteltua, se on, todennäköisesti, yhden kuvanteon haaran päätepiste. Pidemmälle siinä haarassa ei pääse ellei näytteille tuoda elävää eläintä, hai vain korvataan uudella kun edellinen mätänee.

Samanlainen hai täytettynä eläintieteellisessä museossa on osa merieläinten historiallista jatkumoa. Onko hai taidemuseossa jotenkin arvokkaampi kuin eläintieteellisessä museossa? Miksi toisesta kannattaa maksaa varmaankin tuhatkertainen hinta toiseen verrattuna?

Mihin yhteiskunnan pitää rahansa käyttää? Mitä saa 10 miljoonalla eurolla? Yhden panssarinvaunun tai hävittäjälentokoneen? Kannattaisiko jättää yksi panssarivaunu hankkimatta ja hankkia yksi hai taidemuseoon? Mistä yleensä kannattaa maksaa ja kuinka paljon?

Henry Moore kirjoitti:

Kuvataiteesta(kin) on tullut joiltakin osaltaan silkkaa bisnestä, rahantekoa. Mainitsemasi tv-dokumentti Mona Liisan kirouksesta kertoi tämän taustoista mielenkiintoisesti, vaikka tulkinta Mona Lisasta jonkinlaisena pontimena ilmiölle onkin Cursen subjektiivinen. Hän on kuitenkin oikeassa: taiteen hintahaarukka on käsittämätön ja vielä käsittämättömämpää on se, että vielä elävien taiteilijoiden töistä maksetaan samoja hirmusummia kuin kuolleitten mestareitten töistä. Vanhat mestarityöt ovat taiteen klassikkoja, niiksi tunnustettuja, mutta nykytaiteilijoiden töiden kestosta aikaa vastaan ei tiedä kukaan. Varsinkin kun siitä kiistellään jo nyt, kuten sinäkin kommentissasi.

Eläin (ja ihminen yhtenä eläimenä) on ollut taiteen aiheena ilmeisesti niin kauan kuin taidetta on tehty. Kymmeniä tuhansia vuosia vanhoissa luolamaalauksissa on sekä alkeellisia piirroksia että uskomattoman hienoja elävän liikkeen kuvauksia. Vastaavat kolmiulotteiset kuvaukset ovat tuntuvasti nuorempia, ehkä ajalta noin 2000 eaa. Pitkään nämä ovat kuitenkin olleet, siinä määrin kuin niitä on säilynyt, kuolleesta materiaalista tehtyjä.

En tunne hyvin taidehistoriaa, joten ensimmäinen oma havaintoni on vasta 1900-luvulta, jolloin mm. Picasso käytti eläimen kalloa sarvineen veistoksen osana. Seuraava oma havaintoni onkin jo tuntuvasti "elävämpi" eli Robert Rauschenbergin Monogram, jonka keskeinen osa on täytetty vuohipukki.

Rauschenberg on yksi uusekspressionismin mukanaan tuoman taiteen sisällön laajentajia. Hän aloitti maalarina mutta teki myös veistoksia, painotöitä, kollaasheja ja valokuvasi. Tunnetuin hän lienee teoksistaan, joita kutsuttiin nimellä combines, siis yhdistelmiä eri tekniikoista. Sana on peräisin toiselta kollegalta, Jasper Johnsilta, joka tarkoitti sillä "maalausta joka leikkii veistosta". Monogram on vuosilta 1955-59 ja Tukholman suuressa Rauschenberg-näyttelyssä v. 2007 oli sen viimeisin versio vuodelta 1959. Teos on kuitenkin yhä tyypillinen combine, eläin on yhä vain osa muustakin materiaalista koostuvasta teoksesta.

Damien Hirst jatkaa siis haillaan perinnettä kuolleesta eläimestä osana taideteosta, jopa sisällöllisenä ja materaalisena pääosana. Onko se kuitenkaan taideteos?

Museot ovat osa ihmiskunnan muistia, ne kertovat eri aikakausien esineistä, tavoista, tyyleistä ja myös taiteesta. Museon tehtävänä on rakentaa jatkumo, joka muistuttaa meitä minkä varaan oma aikakautemme on muodostunut. Kuollut hai formaliinissa on osa kuvataiteen jatkumoa, ja mielestäni sen paikka taidemuseossa on peruteltua, se on, todennäköisesti, yhden kuvanteon haaran päätepiste. Pidemmälle siinä haarassa ei pääse ellei näytteille tuoda elävää eläintä, hai vain korvataan uudella kun edellinen mätänee.

Samanlainen hai täytettynä eläintieteellisessä museossa on osa merieläinten historiallista jatkumoa. Onko hai taidemuseossa jotenkin arvokkaampi kuin eläintieteellisessä museossa? Miksi toisesta kannattaa maksaa varmaankin tuhatkertainen hinta toiseen verrattuna?

Mihin yhteiskunnan pitää rahansa käyttää? Mitä saa 10 miljoonalla eurolla? Yhden panssarinvaunun tai hävittäjälentokoneen? Kannattaisiko jättää yksi panssarivaunu hankkimatta ja hankkia yksi hai taidemuseoon? Mistä yleensä kannattaa maksaa ja kuinka paljon?

Lue lisää

``Making money is art and working is art and good business is the best art``
Andy Warhol.

Salvador Dali kirjoitti:

``Making money is art and working is art and good business is the best art``
Andy Warhol.

Muillekin tiedoksi, että Damien Hirst-haulla Wikipediasta on heti alussa "Damien Hirst, From Wikipedia, the free encyclopedia", joka on hyvä lukea. Jos pituus hirvittää niin siitä kannattaa lukea ainakin kohta 3.1 Appropriation and plagiarism claims. Kaiken kaikkiaankaan Hirst taiteilijana ei vakuuta omaperäisyydellä, edes aivan uran alun maalauksetkaan eivät ole muuta kuin pastisseja. Mutta kuten aiemmin totesin, jos joku haluaa maksaa niin so what. Joitakin voi huijata kaikena aikaa, kaikkia hetken, mutta kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa.

Henry Moore kirjoitti:

Kuvataiteesta(kin) on tullut joiltakin osaltaan silkkaa bisnestä, rahantekoa. Mainitsemasi tv-dokumentti Mona Liisan kirouksesta kertoi tämän taustoista mielenkiintoisesti, vaikka tulkinta Mona Lisasta jonkinlaisena pontimena ilmiölle onkin Cursen subjektiivinen. Hän on kuitenkin oikeassa: taiteen hintahaarukka on käsittämätön ja vielä käsittämättömämpää on se, että vielä elävien taiteilijoiden töistä maksetaan samoja hirmusummia kuin kuolleitten mestareitten töistä. Vanhat mestarityöt ovat taiteen klassikkoja, niiksi tunnustettuja, mutta nykytaiteilijoiden töiden kestosta aikaa vastaan ei tiedä kukaan. Varsinkin kun siitä kiistellään jo nyt, kuten sinäkin kommentissasi.

Eläin (ja ihminen yhtenä eläimenä) on ollut taiteen aiheena ilmeisesti niin kauan kuin taidetta on tehty. Kymmeniä tuhansia vuosia vanhoissa luolamaalauksissa on sekä alkeellisia piirroksia että uskomattoman hienoja elävän liikkeen kuvauksia. Vastaavat kolmiulotteiset kuvaukset ovat tuntuvasti nuorempia, ehkä ajalta noin 2000 eaa. Pitkään nämä ovat kuitenkin olleet, siinä määrin kuin niitä on säilynyt, kuolleesta materiaalista tehtyjä.

En tunne hyvin taidehistoriaa, joten ensimmäinen oma havaintoni on vasta 1900-luvulta, jolloin mm. Picasso käytti eläimen kalloa sarvineen veistoksen osana. Seuraava oma havaintoni onkin jo tuntuvasti "elävämpi" eli Robert Rauschenbergin Monogram, jonka keskeinen osa on täytetty vuohipukki.

Rauschenberg on yksi uusekspressionismin mukanaan tuoman taiteen sisällön laajentajia. Hän aloitti maalarina mutta teki myös veistoksia, painotöitä, kollaasheja ja valokuvasi. Tunnetuin hän lienee teoksistaan, joita kutsuttiin nimellä combines, siis yhdistelmiä eri tekniikoista. Sana on peräisin toiselta kollegalta, Jasper Johnsilta, joka tarkoitti sillä "maalausta joka leikkii veistosta". Monogram on vuosilta 1955-59 ja Tukholman suuressa Rauschenberg-näyttelyssä v. 2007 oli sen viimeisin versio vuodelta 1959. Teos on kuitenkin yhä tyypillinen combine, eläin on yhä vain osa muustakin materiaalista koostuvasta teoksesta.

Damien Hirst jatkaa siis haillaan perinnettä kuolleesta eläimestä osana taideteosta, jopa sisällöllisenä ja materaalisena pääosana. Onko se kuitenkaan taideteos?

Museot ovat osa ihmiskunnan muistia, ne kertovat eri aikakausien esineistä, tavoista, tyyleistä ja myös taiteesta. Museon tehtävänä on rakentaa jatkumo, joka muistuttaa meitä minkä varaan oma aikakautemme on muodostunut. Kuollut hai formaliinissa on osa kuvataiteen jatkumoa, ja mielestäni sen paikka taidemuseossa on peruteltua, se on, todennäköisesti, yhden kuvanteon haaran päätepiste. Pidemmälle siinä haarassa ei pääse ellei näytteille tuoda elävää eläintä, hai vain korvataan uudella kun edellinen mätänee.

Samanlainen hai täytettynä eläintieteellisessä museossa on osa merieläinten historiallista jatkumoa. Onko hai taidemuseossa jotenkin arvokkaampi kuin eläintieteellisessä museossa? Miksi toisesta kannattaa maksaa varmaankin tuhatkertainen hinta toiseen verrattuna?

Mihin yhteiskunnan pitää rahansa käyttää? Mitä saa 10 miljoonalla eurolla? Yhden panssarinvaunun tai hävittäjälentokoneen? Kannattaisiko jättää yksi panssarivaunu hankkimatta ja hankkia yksi hai taidemuseoon? Mistä yleensä kannattaa maksaa ja kuinka paljon?

Lue lisää

Kuollutta eläintä tai kuolleen eläimen osaa voi tietysti käyttää taideteoksen osana, jos se pyrkii kuvanveiston tapaiseen muodon esille tuomiseen. Mutta eihän toi ideana voi olla mikään suuri läpimurto. Täysin yksinkertainen arkipäiväinen idea.

Eikä siinäkään ole mitään järkeä että hai museossa toimisi jonain taidehistoriaa valottavana esimerkkinä. Koska ei museoiden idea ole pelkästään läpivalaista taidehistoriaa. SIlloinhan se palvelisi lähinnä jotain taidehistoria experttejä, jotka. Kai museoon kuuluu mennä myöskin vain hämmästelemään taidetta (siis jollakin muulla tavalla, kuin että kuinka tyhmiä ideoita taiteilijat ovat kulloinkin keksineet). Pelkkä taidehistoriallinen statementti jää aika etäiseksi taideteokseksi, koska se ei anna mitään konktreettista katselu elämystä, muuta kuin ihmetyksen, että "mitäs tämä nyt täälä tekee".

Minä ainakin menen katsomaan taidetta sillä periaatteella, että haluan nähdä teoksia, joissa taiteilija on rehellisesti koittanut tulkita luonnon, ihmisten muotoa, valoa, värejä ja muuta ihmisille merkityksellistä. Pelkkä näsäviisas yhteiskunnallinen statementti tai idea, ei riitä.

Enkä saa itsekkään mitään irti, siitä että voisin vaan todeta, että joku valinnut taidehistoriallisesti merkittäviä töitä. Eihän tollaisesta taiteen katselusta voi saada minkäänlaista konkreettista nautintoa. Vähän sama kun menisi ravintolaan, tilaisi vaikkapa pihvin ja muusin. Kokki piilottaisikin muusin joukkoon habanero chilin. Kun sitten habanero turskahtaisi suussa, ja pilaisi koko makunautinnon toteaisi että "hmm mielenkiintoista, milläköhän historiallisella perioidilla tavattiin tehdä näin".

Salvador Dali kirjoitti:

``Making money is art and working is art and good business is the best art``
Andy Warhol.

No Warhol oli vaan väärässä. Siihen, onko kyseessä hyvä taideteos ei pitäisi vaikuttaa se, että kuinka paljon kyseisestä taideteoksesta on joku maksanut.

Eri asia, jos rikkaat keräilijät kilpailevat jonkun taiteilijan töistä, ja tarjoavat taiteilijan töistä suuria summia. Silloin rikkaan keräilijän mielestä paljon maksava ja vaikeasti saatava työ on hyvä. Se ei tosin tee siitä taiteen näkökulmasta katsottuna hyvää työtä. Silloin taideteos on muuttunut harvinaiseksi keräilyesineeksi.

kjwh kirjoitti:

Kuollutta eläintä tai kuolleen eläimen osaa voi tietysti käyttää taideteoksen osana, jos se pyrkii kuvanveiston tapaiseen muodon esille tuomiseen. Mutta eihän toi ideana voi olla mikään suuri läpimurto. Täysin yksinkertainen arkipäiväinen idea.

Eikä siinäkään ole mitään järkeä että hai museossa toimisi jonain taidehistoriaa valottavana esimerkkinä. Koska ei museoiden idea ole pelkästään läpivalaista taidehistoriaa. SIlloinhan se palvelisi lähinnä jotain taidehistoria experttejä, jotka. Kai museoon kuuluu mennä myöskin vain hämmästelemään taidetta (siis jollakin muulla tavalla, kuin että kuinka tyhmiä ideoita taiteilijat ovat kulloinkin keksineet). Pelkkä taidehistoriallinen statementti jää aika etäiseksi taideteokseksi, koska se ei anna mitään konktreettista katselu elämystä, muuta kuin ihmetyksen, että "mitäs tämä nyt täälä tekee".

Minä ainakin menen katsomaan taidetta sillä periaatteella, että haluan nähdä teoksia, joissa taiteilija on rehellisesti koittanut tulkita luonnon, ihmisten muotoa, valoa, värejä ja muuta ihmisille merkityksellistä. Pelkkä näsäviisas yhteiskunnallinen statementti tai idea, ei riitä.

Enkä saa itsekkään mitään irti, siitä että voisin vaan todeta, että joku valinnut taidehistoriallisesti merkittäviä töitä. Eihän tollaisesta taiteen katselusta voi saada minkäänlaista konkreettista nautintoa. Vähän sama kun menisi ravintolaan, tilaisi vaikkapa pihvin ja muusin. Kokki piilottaisikin muusin joukkoon habanero chilin. Kun sitten habanero turskahtaisi suussa, ja pilaisi koko makunautinnon toteaisi että "hmm mielenkiintoista, milläköhän historiallisella perioidilla tavattiin tehdä näin".

Lue lisää

Kirjoitat:
"Mutta eihän toi ideana voi olla mikään suuri läpimurto. Täysin yksinkertainen arkipäiväinen idea.

Eikä siinäkään ole mitään järkeä että hai museossa toimisi jonain taidehistoriaa valottavana esimerkkinä."

Eihän se mikään läpimurto olekaan, vain uusi variaatio jo aiemmin tehdystä. Siksi se mielestäni onkin sen polun päätepiste, siitä ei pääse enää eteenpäin. Sellaisenaan se on jo museon arvoinen, sillä tietääkseni vastaavaa päätepistettä ei vielä koskaan ole saavutettu.

Henry Moore kirjoitti:

Kirjoitat:
"Mutta eihän toi ideana voi olla mikään suuri läpimurto. Täysin yksinkertainen arkipäiväinen idea.

Eikä siinäkään ole mitään järkeä että hai museossa toimisi jonain taidehistoriaa valottavana esimerkkinä."

Eihän se mikään läpimurto olekaan, vain uusi variaatio jo aiemmin tehdystä. Siksi se mielestäni onkin sen polun päätepiste, siitä ei pääse enää eteenpäin. Sellaisenaan se on jo museon arvoinen, sillä tietääkseni vastaavaa päätepistettä ei vielä koskaan ole saavutettu.

Lue lisää

Päätepiste? Miksi museon pitäisi esitellä, jotain kuivakkoja, teoreettisia pointteja, joita ei kukaan taideteorioita pyörittelemätön tule koskaan tajuamaan. Ja millä tavalla toi hai lasikaapissa on sitten päätepiste, en pysty tajuamaan.

Tuntuu siltä että monet taiteilijat, taiteen harrastajat ja taiteesta kirjoittavat, ovat vajonneet sellaiseen etäiseen tilaan, jossa koitetaan asettaa taidetta, johonkin taidehistoria janalle. Tähän kuuluu, kaiken taiteen liittäminen johonkin taidesuuntaukseen tai aikajaksoon. Uuden keksimisen arvostaminen, riippumatta siitä, liittyykö siihen uuteen asiaan mitään muita aspekteja kuin se, että onko sitä asiaa esitetty ennen taiteena.

Miksei voi vaikka muovailla haita savesta ja valaa se sitten pronssiin. Sehän on ihan kelpo tapa tehdä taidetta, miksi ketään ei kiinnosta se. Miksi keksiä uusia tapoja, kun vanhatkin näyttää toimivan hyvin.

Henry Moore kirjoitti:

Kuvataiteesta(kin) on tullut joiltakin osaltaan silkkaa bisnestä, rahantekoa. Mainitsemasi tv-dokumentti Mona Liisan kirouksesta kertoi tämän taustoista mielenkiintoisesti, vaikka tulkinta Mona Lisasta jonkinlaisena pontimena ilmiölle onkin Cursen subjektiivinen. Hän on kuitenkin oikeassa: taiteen hintahaarukka on käsittämätön ja vielä käsittämättömämpää on se, että vielä elävien taiteilijoiden töistä maksetaan samoja hirmusummia kuin kuolleitten mestareitten töistä. Vanhat mestarityöt ovat taiteen klassikkoja, niiksi tunnustettuja, mutta nykytaiteilijoiden töiden kestosta aikaa vastaan ei tiedä kukaan. Varsinkin kun siitä kiistellään jo nyt, kuten sinäkin kommentissasi.

Eläin (ja ihminen yhtenä eläimenä) on ollut taiteen aiheena ilmeisesti niin kauan kuin taidetta on tehty. Kymmeniä tuhansia vuosia vanhoissa luolamaalauksissa on sekä alkeellisia piirroksia että uskomattoman hienoja elävän liikkeen kuvauksia. Vastaavat kolmiulotteiset kuvaukset ovat tuntuvasti nuorempia, ehkä ajalta noin 2000 eaa. Pitkään nämä ovat kuitenkin olleet, siinä määrin kuin niitä on säilynyt, kuolleesta materiaalista tehtyjä.

En tunne hyvin taidehistoriaa, joten ensimmäinen oma havaintoni on vasta 1900-luvulta, jolloin mm. Picasso käytti eläimen kalloa sarvineen veistoksen osana. Seuraava oma havaintoni onkin jo tuntuvasti "elävämpi" eli Robert Rauschenbergin Monogram, jonka keskeinen osa on täytetty vuohipukki.

Rauschenberg on yksi uusekspressionismin mukanaan tuoman taiteen sisällön laajentajia. Hän aloitti maalarina mutta teki myös veistoksia, painotöitä, kollaasheja ja valokuvasi. Tunnetuin hän lienee teoksistaan, joita kutsuttiin nimellä combines, siis yhdistelmiä eri tekniikoista. Sana on peräisin toiselta kollegalta, Jasper Johnsilta, joka tarkoitti sillä "maalausta joka leikkii veistosta". Monogram on vuosilta 1955-59 ja Tukholman suuressa Rauschenberg-näyttelyssä v. 2007 oli sen viimeisin versio vuodelta 1959. Teos on kuitenkin yhä tyypillinen combine, eläin on yhä vain osa muustakin materiaalista koostuvasta teoksesta.

Damien Hirst jatkaa siis haillaan perinnettä kuolleesta eläimestä osana taideteosta, jopa sisällöllisenä ja materaalisena pääosana. Onko se kuitenkaan taideteos?

Museot ovat osa ihmiskunnan muistia, ne kertovat eri aikakausien esineistä, tavoista, tyyleistä ja myös taiteesta. Museon tehtävänä on rakentaa jatkumo, joka muistuttaa meitä minkä varaan oma aikakautemme on muodostunut. Kuollut hai formaliinissa on osa kuvataiteen jatkumoa, ja mielestäni sen paikka taidemuseossa on peruteltua, se on, todennäköisesti, yhden kuvanteon haaran päätepiste. Pidemmälle siinä haarassa ei pääse ellei näytteille tuoda elävää eläintä, hai vain korvataan uudella kun edellinen mätänee.

Samanlainen hai täytettynä eläintieteellisessä museossa on osa merieläinten historiallista jatkumoa. Onko hai taidemuseossa jotenkin arvokkaampi kuin eläintieteellisessä museossa? Miksi toisesta kannattaa maksaa varmaankin tuhatkertainen hinta toiseen verrattuna?

Mihin yhteiskunnan pitää rahansa käyttää? Mitä saa 10 miljoonalla eurolla? Yhden panssarinvaunun tai hävittäjälentokoneen? Kannattaisiko jättää yksi panssarivaunu hankkimatta ja hankkia yksi hai taidemuseoon? Mistä yleensä kannattaa maksaa ja kuinka paljon?

Lue lisää

mielestä tässä tapauksessa on melkeinpä turhaa pohtia onko tämä työ taidetta vai ei. Mistä tämä teos kertoo; on vain siitä samasta asiasta mihin törmää niin usein taiteen kohdalla, varsinkin nykytaiteen. Miten usein jokin epämääräinen muuttuu taiteeksi, kun tarpeeksi kuuluisa taitelija tekee sen taiteeksi, tai kuraattori, kriitikko, ym. taho hypettää sitä taiteeksi.
Täytettyjä eläimiä on ollut esillä museoissa, jopa taide sellaisissa ennenkin. Ja jopa D.Hirstin oma selitys tämän "The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living" teoksen merkityksestä on aika laimea, ei ainakaan tuollaisen hintalapun arvoinen. Täyttä kusetusta koko juttu.

Henry Moore kirjoitti:

Kirjoitat:
"Mutta eihän toi ideana voi olla mikään suuri läpimurto. Täysin yksinkertainen arkipäiväinen idea.

Eikä siinäkään ole mitään järkeä että hai museossa toimisi jonain taidehistoriaa valottavana esimerkkinä."

Eihän se mikään läpimurto olekaan, vain uusi variaatio jo aiemmin tehdystä. Siksi se mielestäni onkin sen polun päätepiste, siitä ei pääse enää eteenpäin. Sellaisenaan se on jo museon arvoinen, sillä tietääkseni vastaavaa päätepistettä ei vielä koskaan ole saavutettu.

Lue lisää

"Eihän se mikään läpimurto olekaan, vain uusi variaatio jo aiemmin tehdystä. Siksi se mielestäni onkin sen polun päätepiste, siitä ei pääse enää eteenpäin. Sellaisenaan se on jo museon arvoinen, sillä tietääkseni vastaavaa päätepistettä ei vielä koskaan ole saavutettu."

Kuulisin mielelläni perustelut sille mistä tämä on uusi variaatio ja minkä polun päätepiste teos on?

Norman! kirjoitti:

"Eihän se mikään läpimurto olekaan, vain uusi variaatio jo aiemmin tehdystä. Siksi se mielestäni onkin sen polun päätepiste, siitä ei pääse enää eteenpäin. Sellaisenaan se on jo museon arvoinen, sillä tietääkseni vastaavaa päätepistettä ei vielä koskaan ole saavutettu."

Kuulisin mielelläni perustelut sille mistä tämä on uusi variaatio ja minkä polun päätepiste teos on?

Lue lisää

jo kommentissani "Onko kuollut hai taidetta?" lyhyesti sen polun, jonka teoksista Hirstin hai on vain uusi variatio ja myös päätepiste. Lue se.

olivetree kirjoitti:

mielestä tässä tapauksessa on melkeinpä turhaa pohtia onko tämä työ taidetta vai ei. Mistä tämä teos kertoo; on vain siitä samasta asiasta mihin törmää niin usein taiteen kohdalla, varsinkin nykytaiteen. Miten usein jokin epämääräinen muuttuu taiteeksi, kun tarpeeksi kuuluisa taitelija tekee sen taiteeksi, tai kuraattori, kriitikko, ym. taho hypettää sitä taiteeksi.
Täytettyjä eläimiä on ollut esillä museoissa, jopa taide sellaisissa ennenkin. Ja jopa D.Hirstin oma selitys tämän "The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living" teoksen merkityksestä on aika laimea, ei ainakaan tuollaisen hintalapun arvoinen. Täyttä kusetusta koko juttu.

Lue lisää

paitsi siinä, että joskus on ero asialla ja asialla.

En pidä Hirstin haita taiteena mutta Rauschenbergin vuohityötä kyllä. Näin vuohen Moderna Museet´in näyttelyssä, jossa se oli yhtenä työnä noin puolentoistasadan muun teoksen kanssa. Siinä kontekstissa se ei erottunut muista, samaa ideaa, samoja keinoja ja materiaaleja käyttäen se oli tehty kuin muutkin. Se nyt vain sattui olemaan vuohi eikä sahapukki tai öljytynnyri, joka oli rakennetun taideteoksen keskeinen osa. Ainakin minun kohdallani se myös toimi taideteoksena, se, kuten useimmat työt näyttelyssä, miellytti minua ja lisäksi jopa huvitti, antoi aihetta pikku nauruun.

Hirstin hai ei ole osa taideteosta, Hirst yrittää esittää, että se itsessään on taideteos. Mielestäni tässä on niin suuri ero, että minulle se ei ole taidetta. En toki sano, että se olisi huijauskaan, onhan sen sentään ostanut maailmankuulu taidemuseo. Jos heillä on asiasta eri näkemys kuiin minulla niin mikä minä olen sanomaan, että he ovat väärässä.

Henry Moore kirjoitti:

paitsi siinä, että joskus on ero asialla ja asialla.

En pidä Hirstin haita taiteena mutta Rauschenbergin vuohityötä kyllä. Näin vuohen Moderna Museet´in näyttelyssä, jossa se oli yhtenä työnä noin puolentoistasadan muun teoksen kanssa. Siinä kontekstissa se ei erottunut muista, samaa ideaa, samoja keinoja ja materiaaleja käyttäen se oli tehty kuin muutkin. Se nyt vain sattui olemaan vuohi eikä sahapukki tai öljytynnyri, joka oli rakennetun taideteoksen keskeinen osa. Ainakin minun kohdallani se myös toimi taideteoksena, se, kuten useimmat työt näyttelyssä, miellytti minua ja lisäksi jopa huvitti, antoi aihetta pikku nauruun.

Hirstin hai ei ole osa taideteosta, Hirst yrittää esittää, että se itsessään on taideteos. Mielestäni tässä on niin suuri ero, että minulle se ei ole taidetta. En toki sano, että se olisi huijauskaan, onhan sen sentään ostanut maailmankuulu taidemuseo. Jos heillä on asiasta eri näkemys kuiin minulla niin mikä minä olen sanomaan, että he ovat väärässä.

Lue lisää

Damien Hirst on alunperin Charles Saatchin rakentama liikeyritys, ja myöhemmin taustajoukkoihin on liittynyt joukko muita merkittäviä vaikuttajia.Selvästi hyvää keskitasoa oleva taiteilija on siis päässyt ykköstalliin keskushyökkääjäksi.Liikevaihto on ollut vissiin parhaana vuotena noin 100 miljoonaa,josta
kulujen osuus on tietysti suuri,ehkä noin puolet,eli 50 miljoonaa on jäänyt jaettavaksi, Damien Hirstin osuus on ollut varmasti n.10-20 % tästä summasta..Yritys on ollut siis mukava rahasampo.

Henry Moore kirjoitti:

jo kommentissani "Onko kuollut hai taidetta?" lyhyesti sen polun, jonka teoksista Hirstin hai on vain uusi variatio ja myös päätepiste. Lue se.

Ei tosta sun selostuksestas selvinnyt ollenkaan, miksi se oli joku päätepiste.

kjwh kirjoitti:

Ei tosta sun selostuksestas selvinnyt ollenkaan, miksi se oli joku päätepiste.

miten paljon yleistä kiinnostusta (ja merkitystä) ajatusketjullani on, mutta kun sitä yhä jostakin syystä tivaat niin vastaan.

Mielessäni oli ketju eläimestä kuvataiteen aiheena, tapoja ja välineitä joita siinä on käytetty. Alkaen yksinkertaisista piirroksista maalausten ja veistosten kautta itse eläimen ja sen osien käyttöön osana teosta. Lopulta Hirst toi esille ensin halkaistut naudat ja viimeksi formaliinissa uivan hain.

Haita ei ole enää käytetty osana teoksen rakentamista vaan hai on itse teos, joka on pantu näytteille. Taiteen olemukseen kuuluu taiteen tekeminen, oivallus ja sen toteuttaminen. Haissa ei ole enää tehty mitään, se on puhdas esineen esille pano, uusi ready made-versio. Se on yhden tien päätepiste, jatkaa sillä tiellä voisi vain jättää eläin pyydystämättä, antaa sen olla vapaana omassa elinympäristössään, ja kutsua sitä taideteokseksi. Silloin vastaan tuleekin jo toista kautta toinen taide, valokuvaus, jossa eläinten luontokuvaus on päätynyt samaan pisteeseen oman historiansa kautta.

Edes ready made´na hai ei ole taidetta toisin kuin Duchamp´in pisuaari. Pisuaari taidetta ironisoivana aloitti uuden haaran taiteessa, arjen esineiden käytön osana taideteosta, se oli ovallus, joka kantaa uutta satoa yhä tänään.

Tämä on osa minun näkemystäni taiteesta ja sen sisäisistä yhteyksistä. Muut näkevät asiat toisin ja saattavat kiistää esimerkiksi tuon ihmettelemäsi päätepisteen käytön. Hyvä niin, jokainenhan saa tulkita näkemäänsä niin kuin haluaa ja kiistää ajatukseni, kunhan edes itse miettivät näkemäänsä.

Henry Moore kirjoitti:

miten paljon yleistä kiinnostusta (ja merkitystä) ajatusketjullani on, mutta kun sitä yhä jostakin syystä tivaat niin vastaan.

Mielessäni oli ketju eläimestä kuvataiteen aiheena, tapoja ja välineitä joita siinä on käytetty. Alkaen yksinkertaisista piirroksista maalausten ja veistosten kautta itse eläimen ja sen osien käyttöön osana teosta. Lopulta Hirst toi esille ensin halkaistut naudat ja viimeksi formaliinissa uivan hain.

Haita ei ole enää käytetty osana teoksen rakentamista vaan hai on itse teos, joka on pantu näytteille. Taiteen olemukseen kuuluu taiteen tekeminen, oivallus ja sen toteuttaminen. Haissa ei ole enää tehty mitään, se on puhdas esineen esille pano, uusi ready made-versio. Se on yhden tien päätepiste, jatkaa sillä tiellä voisi vain jättää eläin pyydystämättä, antaa sen olla vapaana omassa elinympäristössään, ja kutsua sitä taideteokseksi. Silloin vastaan tuleekin jo toista kautta toinen taide, valokuvaus, jossa eläinten luontokuvaus on päätynyt samaan pisteeseen oman historiansa kautta.

Edes ready made´na hai ei ole taidetta toisin kuin Duchamp´in pisuaari. Pisuaari taidetta ironisoivana aloitti uuden haaran taiteessa, arjen esineiden käytön osana taideteosta, se oli ovallus, joka kantaa uutta satoa yhä tänään.

Tämä on osa minun näkemystäni taiteesta ja sen sisäisistä yhteyksistä. Muut näkevät asiat toisin ja saattavat kiistää esimerkiksi tuon ihmettelemäsi päätepisteen käytön. Hyvä niin, jokainenhan saa tulkita näkemäänsä niin kuin haluaa ja kiistää ajatukseni, kunhan edes itse miettivät näkemäänsä.

Lue lisää

Hmh okei... noniin tajusin.

Toisaalta mun mielestä kyllä kaikkien mahdollisten variaatioiden tekeminen tosta Duchampin pisuaarista, on jotenkin hullua. Kun tollanen taide perustuu pelkästään konseptiin, eikä siihen konkreettiseen taideteoksen esteettisyyteen, niin on aika turha jotenkin lähteä hakemaan jotain pieniä variaatioita tosta samasta konseptista. Seuraavaksi joku voikin ottaa vaikka polkupyörän tai traktorin ja esittää ne jonain mullistavina taidestatementteina.

Ton Duchampin pisuaarin jälkeen ei olisi noita statementteja tarvinnut oikeastaan ollenkaan tehdä, koska pelkän kaupasta ostetun esineen esittely taiteena ei anna katsojalle sen kummastelun (miksi tämä on nyt täälä) jälkeen oikaestaan mitään.

Mä en ole kyllä itse kauhean vakuuttunut siitä, että johtiko toi Duchampin pisuaari ja koko konseptitaide yhtään mihinkään. Koska taiteesta tajuamaton ei todellakaan saa niistä mitään irti, ne toimivat jonain tämmöisen puolivillaisen taideteoriaväittelyiden välikappaleina. Ketään tuskin oikeasti kiinnostaisi lähteä katsomaan näyttelyä, jossa on jotain puoliarkipäiväisiä esineitä museo täynnä, eli se sellainen konkreettinen esteettisyys, mistä voi nauttia esim. klassisen maalauksen tai kuvanveiston näyttelyissä, on tippunut kokonaan pois. Ja sitä myötä koko taiteen ideakin. Eli jos tämä meno jatkuu vielä samaa menoa, niin Duchampin pisuaari oli tietyllä tapaa alun loppua :D

kjwh kirjoitti:

Hmh okei... noniin tajusin.

Toisaalta mun mielestä kyllä kaikkien mahdollisten variaatioiden tekeminen tosta Duchampin pisuaarista, on jotenkin hullua. Kun tollanen taide perustuu pelkästään konseptiin, eikä siihen konkreettiseen taideteoksen esteettisyyteen, niin on aika turha jotenkin lähteä hakemaan jotain pieniä variaatioita tosta samasta konseptista. Seuraavaksi joku voikin ottaa vaikka polkupyörän tai traktorin ja esittää ne jonain mullistavina taidestatementteina.

Ton Duchampin pisuaarin jälkeen ei olisi noita statementteja tarvinnut oikeastaan ollenkaan tehdä, koska pelkän kaupasta ostetun esineen esittely taiteena ei anna katsojalle sen kummastelun (miksi tämä on nyt täälä) jälkeen oikaestaan mitään.

Mä en ole kyllä itse kauhean vakuuttunut siitä, että johtiko toi Duchampin pisuaari ja koko konseptitaide yhtään mihinkään. Koska taiteesta tajuamaton ei todellakaan saa niistä mitään irti, ne toimivat jonain tämmöisen puolivillaisen taideteoriaväittelyiden välikappaleina. Ketään tuskin oikeasti kiinnostaisi lähteä katsomaan näyttelyä, jossa on jotain puoliarkipäiväisiä esineitä museo täynnä, eli se sellainen konkreettinen esteettisyys, mistä voi nauttia esim. klassisen maalauksen tai kuvanveiston näyttelyissä, on tippunut kokonaan pois. Ja sitä myötä koko taiteen ideakin. Eli jos tämä meno jatkuu vielä samaa menoa, niin Duchampin pisuaari oli tietyllä tapaa alun loppua :D

Lue lisää

subjektiivinen näkemys minkä laskee taiteen piiriin ja mitä ei. Kuitenkin, kun kirjoitat

"Mä en ole kyllä itse kauhean vakuuttunut siitä, että johtiko toi Duchampin pisuaari ja koko konseptitaide yhtään mihinkään. Koska taiteesta tajuamaton ei todellakaan saa niistä mitään irti, ne toimivat jonain tämmöisen puolivillaisen taideteoriaväittelyiden välikappaleina."

tulet samalla nollanneeksi viime vuosisaadan surrealistit (joista syyskeällä 2009 oli Helsingin Tennsipalatsissa mahtava näyttely) samoin kuin esim. pääosan Juhani Harrin töistä. Hän edusti Suomessa puhtaimmillaan Duchamp´in aloittaman linjan yhtä muotoa. Sekä Euroopassa että Yhdysvallissa oli 1970- ja -80-luvuilla paljon vastaavanlaisten "laatikoiden" tekijöitä, jotka jatkoivat saumattomasti 1900-luvun surrealistien töitä. Minun mielestäni ne parhaimmillaan ovat paitsi visuaalisesti uljaita myös sekä oivaltavasti ja älykkäästi tehtyjä että eri tavoin vahvasti tunteisiin vetoavia.

Kun edelleen kirjoitat

"Ketään tuskin oikeasti kiinnostaisi lähteä katsomaan näyttelyä, jossa on jotain puoliarkipäiväisiä esineitä museo täynnä, eli se sellainen konkreettinen esteettisyys, mistä voi nauttia esim. klassisen maalauksen tai kuvanveiston näyttelyissä, on tippunut kokonaan pois."

niin voi vain todeta, myös esteettisyyden kokemus on vahvasti subjektiivista. Toisaalta tuo em. näyttely, joka täytti Tennispalatsin museotilat, oli Israelin museon kokoelmista koottu, joten molemmat seikat osoittavat epäilysi kiinnostuksen puutteesta virheelliseksi. Mutta, kuten hyvin tiedämme, taide on pitkälti makuasia eikä siitä kannata kiistellä.

Henry Moore kirjoitti:

subjektiivinen näkemys minkä laskee taiteen piiriin ja mitä ei. Kuitenkin, kun kirjoitat

"Mä en ole kyllä itse kauhean vakuuttunut siitä, että johtiko toi Duchampin pisuaari ja koko konseptitaide yhtään mihinkään. Koska taiteesta tajuamaton ei todellakaan saa niistä mitään irti, ne toimivat jonain tämmöisen puolivillaisen taideteoriaväittelyiden välikappaleina."

tulet samalla nollanneeksi viime vuosisaadan surrealistit (joista syyskeällä 2009 oli Helsingin Tennsipalatsissa mahtava näyttely) samoin kuin esim. pääosan Juhani Harrin töistä. Hän edusti Suomessa puhtaimmillaan Duchamp´in aloittaman linjan yhtä muotoa. Sekä Euroopassa että Yhdysvallissa oli 1970- ja -80-luvuilla paljon vastaavanlaisten "laatikoiden" tekijöitä, jotka jatkoivat saumattomasti 1900-luvun surrealistien töitä. Minun mielestäni ne parhaimmillaan ovat paitsi visuaalisesti uljaita myös sekä oivaltavasti ja älykkäästi tehtyjä että eri tavoin vahvasti tunteisiin vetoavia.

Kun edelleen kirjoitat

"Ketään tuskin oikeasti kiinnostaisi lähteä katsomaan näyttelyä, jossa on jotain puoliarkipäiväisiä esineitä museo täynnä, eli se sellainen konkreettinen esteettisyys, mistä voi nauttia esim. klassisen maalauksen tai kuvanveiston näyttelyissä, on tippunut kokonaan pois."

niin voi vain todeta, myös esteettisyyden kokemus on vahvasti subjektiivista. Toisaalta tuo em. näyttely, joka täytti Tennispalatsin museotilat, oli Israelin museon kokoelmista koottu, joten molemmat seikat osoittavat epäilysi kiinnostuksen puutteesta virheelliseksi. Mutta, kuten hyvin tiedämme, taide on pitkälti makuasia eikä siitä kannata kiistellä.

Lue lisää

En oikein pidä surrealismia taiteen kannalta kauhean merkityksellisenä.

Munkin mielestä se mikä on esteettistä ja mikä ei, ja taide yleisesti, on kaikkien itse päätettävissä. Toisaalta tohon tulee ongelmaksi se, kun ihmiset jakavat asioita muiden kanssa. Esimerkiksi, mitä sitten museoissa pitäisi esitellä ja kenelle pitäisi antaa apurahat, jos taidetta, tai hyvää ja huonoa ei saisi määritellä.

Mun mielestä pintapuolisesti parhaimman näköiset työt ovat sitä parasta taidetta. Sitten kun mennään johonkin teoreettisiin filosoofisiin nyanseihin siitä, että mikä on hyvää ja mikä huonoa, hylätään se kuva-, ja kuvanveistotaiteen lähtökohta, joka on se yksinkertainen hämmästelemisen ja ihailemisen kokemus, jonka ihmiset saavat nähdessään hienosti tehtyjä töitä.

Eli taide joka perustuu johonkin hyvin epäkonkreettiseen teoriaan, shokkiin tai uutuuden viehätykseen, ei ole kauhean hyvää taidetta. Hirstin hai, se timanttikallo ja niiden ympärillä pyörivät huhut töiden hinnoista ovat hyviä esimerkkejä siitä, että miten ollaan unohdettu se alkuperäinen idea, miksi kukaan haluaa edes katsella taidetta.

kjwh kirjoitti:

En oikein pidä surrealismia taiteen kannalta kauhean merkityksellisenä.

Munkin mielestä se mikä on esteettistä ja mikä ei, ja taide yleisesti, on kaikkien itse päätettävissä. Toisaalta tohon tulee ongelmaksi se, kun ihmiset jakavat asioita muiden kanssa. Esimerkiksi, mitä sitten museoissa pitäisi esitellä ja kenelle pitäisi antaa apurahat, jos taidetta, tai hyvää ja huonoa ei saisi määritellä.

Mun mielestä pintapuolisesti parhaimman näköiset työt ovat sitä parasta taidetta. Sitten kun mennään johonkin teoreettisiin filosoofisiin nyanseihin siitä, että mikä on hyvää ja mikä huonoa, hylätään se kuva-, ja kuvanveistotaiteen lähtökohta, joka on se yksinkertainen hämmästelemisen ja ihailemisen kokemus, jonka ihmiset saavat nähdessään hienosti tehtyjä töitä.

Eli taide joka perustuu johonkin hyvin epäkonkreettiseen teoriaan, shokkiin tai uutuuden viehätykseen, ei ole kauhean hyvää taidetta. Hirstin hai, se timanttikallo ja niiden ympärillä pyörivät huhut töiden hinnoista ovat hyviä esimerkkejä siitä, että miten ollaan unohdettu se alkuperäinen idea, miksi kukaan haluaa edes katsella taidetta.

Lue lisää

niin taideteosten kuin ihmistenkin, on elämän rikkaus. Hyvä ja huono ovat subjektiivisia näkemyksiä, eikä ole sellaisia kriteereitä eikä sellaisia auktoriteetteja, jotka voivat määritellä mikä taide on hyvää ja mikä ei ole.

Henry Moore kirjoitti:

niin taideteosten kuin ihmistenkin, on elämän rikkaus. Hyvä ja huono ovat subjektiivisia näkemyksiä, eikä ole sellaisia kriteereitä eikä sellaisia auktoriteetteja, jotka voivat määritellä mikä taide on hyvää ja mikä ei ole.

Lue lisää

No en mä kyllä näkisi kaikkia yhteiskunnan ja ihmisten virheitäkin rikkautena. Varmasti se raja, että mikä on oikeasti huonoa ja mikä on vaan erilaisuutta, jota pitää vaalia, on aika hämärä. Mutta silti tollasien asioiden pohtimiseen pitää käyttää aikaa, ja tehdä jotain ratkaisuja, vaikka sitten ottaisi riskin siinä, että jotkut asiat eivät saisi näkyvyyttä ja resursseja.

Kuten vaikkapa juuri nämä konseptitaide jutut. Mun mielestä olisi ollut paljon järkevämpää keskittyä johonkin vähän klassisempaan, ja jo hyväksi havaittuun taiteeseen. Eikä juuri siihen uusimpaan muotivillitykseen ja shokeeraavimpaan taidemuotoon.

Ihmekkös, jos tavalliset taiteesta ymmärtämättömät tallaajat, eivät ole kiinnostuneita taiteesta, muuta kuin jonain oman sivistyksensä osoittamisen välineenä, kun taide on tätä hai lasitankissa, tai joku käsivaralla kuvattu sekava video.

Ja sitäpaitsi, juuri nythän on tietyt asiat pinnalla ja saavat paljon näkyvyyttä, esim. Kiasmassa oleva taide, viime vuoden Picasso näyttely jne. Eikö siinäkin ole joku auktoriteetti päättänyt, että mitä nyt esitellään? Eli ollaan juuri arvotettu jotain taidetta yli toisen taiteen.

Jokainen tavallaan pärjää tuossa aiheessa, jos tekee vain mitä osaa! Eli jos tekee muotokuvia, niin pitäisi tehdä vain ns. vapaalla kädellä ja jättää korjaillut ajan helmaa, eli aika parantaa laatua! Ja ostajia tosiaa kiinnostavat nuo tekijän ns virheet enemmän kuin ne onnistuneet työt! Erään kuuluisan taiteijan nenätkin vinksottavat milloin milläkin tavalla ja kehon mittasuhteet ovat aivan epätodellisia ja tuo kelpaa korkeaksi hinnaksi! Taiteiljan rehellisyys virheiden suhteen armahtaa tavaran!

rtkk kirjoitti:

Jokainen tavallaan pärjää tuossa aiheessa, jos tekee vain mitä osaa! Eli jos tekee muotokuvia, niin pitäisi tehdä vain ns. vapaalla kädellä ja jättää korjaillut ajan helmaa, eli aika parantaa laatua! Ja ostajia tosiaa kiinnostavat nuo tekijän ns virheet enemmän kuin ne onnistuneet työt! Erään kuuluisan taiteijan nenätkin vinksottavat milloin milläkin tavalla ja kehon mittasuhteet ovat aivan epätodellisia ja tuo kelpaa korkeaksi hinnaksi! Taiteiljan rehellisyys virheiden suhteen armahtaa tavaran!

Lue lisää

Ei vaan töihin pitäisi panostaa aivan järjettömästi. Hutiloiden tehty työ on aika kökkö.

kjwh kirjoitti:

Ei vaan töihin pitäisi panostaa aivan järjettömästi. Hutiloiden tehty työ on aika kökkö.

Pitää olla puhtaat värit,ja siis puhtaat pensselit, kauniit viivat ja esineiden rajat.

rtkk kirjoitti:

Jokainen tavallaan pärjää tuossa aiheessa, jos tekee vain mitä osaa! Eli jos tekee muotokuvia, niin pitäisi tehdä vain ns. vapaalla kädellä ja jättää korjaillut ajan helmaa, eli aika parantaa laatua! Ja ostajia tosiaa kiinnostavat nuo tekijän ns virheet enemmän kuin ne onnistuneet työt! Erään kuuluisan taiteijan nenätkin vinksottavat milloin milläkin tavalla ja kehon mittasuhteet ovat aivan epätodellisia ja tuo kelpaa korkeaksi hinnaksi! Taiteiljan rehellisyys virheiden suhteen armahtaa tavaran!

Lue lisää

Jotta voisi tallentaa erikoisuuksia! Ja tietenki harjoiteltava riittävästi, jotta otokset olisivat taidekuvia!

...juuri näin se on.