Matti Vanhasen 2 hallituksen ohjelmassa lukee selkokielellä eläkeläisten verotuksen oikaisu yhdenvertaiseksi palkkaverotuksen kanssa. Mari Kiviniemi lupasi noudattaa hallitusohjelmaa. Ministerit ovat vannoneet virkavalan.
Ministeri ovat rikkoneet lupauksensa eläkeläisille jopa niin räikeästi, että kokoomus otti uuteen vaaliohjelmaansa tämän vanhan tekstin. Vuotuinen verovelka eläkeläisille on nyt laskettu uudelleen ja se on 850 miljoonaa euroa. Jos olisi aikeita maksaa velka takaisin, pitäisi siitä olla vähittäismaksuohjelma, näin uusikin lupaus tuntuisi paremmin uskottavalta.
Ministerivalat rikottiin.
3
74
Vastaukset
- jakolasku
420:n miljoonan osakepotista siivutus eläkeläisille.
- E.K Järvenpää
Eläkkeelle jäävillä ja eläkeläisillä on rahastojen tuotoissa maksamatonta jälkipalkkaa odottamassa sievoiset summat, samoin kuin valtiolle on kertynyt verovelkaa eläkeläisille jo kolmentoista vuoden ajan.
Suomen erinomainen hyvinvointiyhteiskunta lähti kehittymään kuusikymmentä luvulla ja silloin myös, nyt eläkkeellä oleva miljoonainen kansanosa alkoi kerätä eläkevarallisuutta joka on paisunut 138,8 miljardiin euroon. Siitä on tullut työkalu ammattinsa osaaville työeläkevakuutusyhtiöiden sijoittajille jotka tahkosivat viimevuonna huipputuloksen 14 miljardia euroa = 14000000000€.
Osa eläkevarallisuudesta kuten työaikana kerätty kansaneläkemaksu on piilotettuna ja lupauksista huolimatta sitä ei sitten kaikille makseta eläkkeiden pohjaosana. Vähän ennen vuosituhannen vaihtumista ryhdyttiin eläkeläisiltä perimään myös perustuslain vastaisesti enemmän veroa.
Tämä verovelka on veronmaksajain keskusliiton mukaan 200 miljoonaa euroa per vuosi, yksityisen Koivusen laskelman mukaan 850). Valtion verovelka eläkeläisille on paisunut jopa 2,6 miljardiin euroon. Emme tietenkään vaadi kertakorvausta, mutta EU oikeuselimien kautta on mahdollista saada takaisinmaksu vähittäin. - e.järvenpää
Osan asioista voi tarkistaa www.tela.fi ja www.etk.fi sekä www.senioripuolue.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907482Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1216227Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604347Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?423096Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2302980Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.792881Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882587Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862269
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181808