Timo Soinin vikatikki.

E. Järvenpää

Timo Soini saattoi tehdä hallaa omalle hyvin alkaneelle vaalityölleen ehdottamalla työeläkevaroja tien rakennukseen. Hyvä työeläkevarallisuus 138.8 miljoonaa euroa ja sen erinomaiset viimevuoden tuotot 14 miljardia euroa on lain mukaan tarkoitettu eläkkeiden maksun turvaamiseen.

Eläkekassojen tuotot ovat olleet viimevuosina kymmenen prosentin paikkeilla ja ne ovat syntyneet pääosin hyvistä kansainvälisistä hajautetuista sijoituksista. Onko tienrakentaja valmis maksamaan vastaavaa korkoa lainoistaan, ei varmaankaan, kun rahaa saa pankista halvemmalla. Mikäli Soini oletti, että eläkevarallisuutta purettaisiin alle torihintojen, ei se onnistu ilman lain muutosta.

Aiheena ehdotus on herkullinen kun me eläkeläiset emme ymmärrä tätä pörssimaailman peliä ja eläkelainsäädäntöä. Toisaalta tiet ja valtion velka on päästetty lipsahtamaan hallinnasta. Avaus avartaa kuitenkin käsitystä populismista, joka tässä tarkoittaa kiehtovan aiheen esille ottoa, välittämättä sen käytännön toteutusmahdollisuudesta.

Tunnen monia kunnon kansalaisia jotka ovat presuja, toivotan heille onnea, mutta näpit irti Senioreista ja heidän eläkevarallisuudestaan.

14

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • E.Järvenpää

      Pahoittelen virhettä, työeläkevarallisuus on 138.8 miljardia euroa. Valitettavasti sitä ei voi alkupoerätekstiin korjata.

    • jakolasku

      Gallupit voi nyrjähtää hieman alaspäin Soinin eilisen avautumisen johdosta.

      Persut on aika hajanainen sakki, osa varmaan ei edes tiedä olevansa oikeistopuoluetta kannattamassa. Ihmiset kuuntelee julistusta jossa ei ole paljon päätä ei häntää.

      Valtion "velanpaikkuukokous" (EU) viikonloppuna oli Kataisen mainoskokous ja uskottavuuden vahvistamista. Paljon paloi rahaa Kataisen "vaalimainontaan"!

      • Anja Koivistoinen

        Soinin suusta lipsahti iso sammakko! Olin pudota tuolilta. Hupss! Mikähän verenkiertohäiriö Soinin päässä liikkui. Soini on varmasti väsynyt mies.

        Juuri edellisenä päivänä persujen vahva ehdokas kirjoitti Keskarin mielipidesivuilla," Indeksiremontti eläkerahastojen koroilla." Taitetun indeksin poistamiskustannukset voidaan rahoittaa eläkerahastojen vuosittaisilla koroilla ja siitä huolimatta rahastojen kasvu jatkuu erinomaisena, kirjoitti hän.

        Eläkeläisten ja ikäihmisten puolesta asiasta on kirjoittanut Esko Järvenpää ja saanut usein keppiä. Ajattelin, kun persut on nyt nousukiidossa, niin varmaan tämä viesti menee heidän suustaan viimein perille. Antaas kottoo ny.
        www.seniori-manu.fi


      • Vanha höperö
        Anja Koivistoinen kirjoitti:

        Soinin suusta lipsahti iso sammakko! Olin pudota tuolilta. Hupss! Mikähän verenkiertohäiriö Soinin päässä liikkui. Soini on varmasti väsynyt mies.

        Juuri edellisenä päivänä persujen vahva ehdokas kirjoitti Keskarin mielipidesivuilla," Indeksiremontti eläkerahastojen koroilla." Taitetun indeksin poistamiskustannukset voidaan rahoittaa eläkerahastojen vuosittaisilla koroilla ja siitä huolimatta rahastojen kasvu jatkuu erinomaisena, kirjoitti hän.

        Eläkeläisten ja ikäihmisten puolesta asiasta on kirjoittanut Esko Järvenpää ja saanut usein keppiä. Ajattelin, kun persut on nyt nousukiidossa, niin varmaan tämä viesti menee heidän suustaan viimein perille. Antaas kottoo ny.
        www.seniori-manu.fi

        Sitä vaan mietin, että mihin niitä eläkerahastojen varoja yleensä
        käytetään, kun ne eivät tule eläkeläisten käyttöön?
        Jotenkin luulen, että ne varat menevät vielä näihin pakolaisten elättämiseen
        eikä niistä siten ole mitään hyötyä meille eläkeläisille. Tavallaan Soini on
        oikeassa sijoittamalla eläkevarallisuutta tarpeellisiin yhteiskuntaamme
        hyödyttäviin tarpeisiin. Minäkin käytän autoa ja käytän tiestöämme ja mukava
        on jos liikenne sujuu ja on turvallista. Empä usko tuon Eskonkaan ajelevan
        missään metsäpoluilla.


    • jakolasku

      Vehviläinen Hesarissa ei ole samoilla linjoilla Soinin kanssa.

    • jakolasku

      Valta on sokaissut vaikka ei sitä valtaa vielä ole. Eläkeläiset pötkii pakoon tällaisia hitlereitä.

      Oikeastaan tämän tokaisun jälkeen voidaan vetää johtopäätös että eläkeläisten asiat ei paljon paina persujen mielissä, mutta kiva olisi saada se mummelin ääni.

      • Vanha höperö

        Ei muut pötki pakoon, vain sinä itse taidat olla luikuri ja takinkääntäjä
        joka lähtee tosipaikassa käpälämäkeen kuin ne kuuluisat käpykaartilaiset.


      • jakolasku
        Vanha höperö kirjoitti:

        Ei muut pötki pakoon, vain sinä itse taidat olla luikuri ja takinkääntäjä
        joka lähtee tosipaikassa käpälämäkeen kuin ne kuuluisat käpykaartilaiset.

        Kiitos mairittelevasta lausunnosta. Minulle ei ole mitään merkitystä mitä sinä minusta luulet.


      • Vanha höperö
        jakolasku kirjoitti:

        Kiitos mairittelevasta lausunnosta. Minulle ei ole mitään merkitystä mitä sinä minusta luulet.

        Sama täällä ei minuakaan haittaa mitä haastelet, mutta taidat olla niitä ruotsalaisten perseennuolijoita sinäkin.


    • E.K Järvenpää

      Peruuta sen verran, että jos pääministeri Soini Vapun jälkeen tekee esityksen eduskunnalle lainanotosta työeläkelaitosten rahastoista otettaavaan lainaan 10% korolla, eläkeläiset voivat hyväksyä sen. Tämä on teoriaa.

    • jakolasku

      Liian vähän, ainakin 30 prossaa niin aloitetaan keskustelu lainanotosta eläkeläisiltä, ja takaisinmaksu heti kun eläkeläiset sitä haluaa.

    • jakolasku

      Voivoivoivoiiiii!

      Nyt on Vistbacka sotkeutunut vaalirahakohuun. Puolueen luotettavuudessa alkaa näkyä epärehellisyyttä. Kuinka käykään rehelliselle populistipuolueelle?

      www.iltalehti.fi

      • jakolasku

        Lisää persujen sotkuja, nousukiito(ko) kohta lopussa? Muutama nyrjähdys vielä niin alkaa peräseinä häämöttää persuille.

        www.iltalehti.fi


    • 12+450 =000

      Eläpä höpötä sinä ruotsalaisten nuoleksija ja katsotaan sitten vaalien jälkeen
      mikä on sinun paikkasi luikuri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      32
      5135
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4111
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3686
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2728
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      158
      2544
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2388
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      29
      2211
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2199
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      138
      1715
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1548
    Aihe