Suunnitelmissa on treenata juoksua ja uintia vuoden ajan ja heittää puolitriahtlon ensi kesänä. Kuitenkin siis harrastusmielessä omana tavoitteena. Käykö varusteiksi tavalliset lenkkarit, uimahousut ja vanha mutta toimiva 21-vaihteinen?
Pyörä ensimmäiseen puolitriathloniin?
1
62
Vastaukset
- Sanoisin näin
Käy ihan hyvin, mutta pelkissä uikkareissa voi tulla kylmä ja lenkkarit ovat tänä päivänä hyvinkin teknisiä laitteita. Pyörässä ei niinkään ikä paina, mutta pyörän on oltava sopivan kokoinen ja ajoasennon on oltava juuri sinulle oikea.
Märkäpukuja myydään nykyään kaiken laisissa marketeissa, joten kannattaa tutustua. Markettien märkäpuvut eivät ole yhtä nopeita riisua, kuin kilpakäyttöön tarkoitetut, mutta ajavat varmasti asiansa.
Lenkkarit ovat sitten oma lukunsa ja niihin kannattaa satsata paljon. Juoksuharjoittelu on todennäköisin tapa rikkoa paikat. Hyvät lenkkarit ehkäisevät vammoja.
Pyöräksi käy melkein mikä tahansa maantiepyörä. Sääntötulkinnat ovat kohtuu väljät harrastajasarjoissa, tosin aerotangot ovat sallittuja vain peesivapaissa kilpailuissa. Tärkeintä on löytää sellainen maantiepyörä, jonka ajoasento on riittävän pysty lajiin. Muista että juokset vielä fillarilenkin jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897478Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1186211Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604337Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?423086Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2292968Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782876Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882587Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862269
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181805