Yhteiskunnassamme on jälleen noussut pinnalle keskustelu siitä, voiko kristillinen kasvatus parantaa homoudesta tai suojella ettei siihen joutuisi. Mitä mieltä olette?
Uusi Arkkipiispa on huolissaan siitä, kun automaattisesti nimensaannin yhteydessä kirkon jäsenyyteen tulevat eivät kaikki kannata kirkon sisällä olevan nuorisojärjestön kampanjaa " Sinun ei tarvitse alistua". Siinä nuori Anni-tyttö mm. kertoo pääseensä eroon sairaasta seksuaalisesta vitistä molempiin sukupuoliin ja tervehtyy heteroksi. Luulisi, että kirkko olisi tästä iloinnut, mutta päinvastoin, kirkkokin haluaa ihmisten olevan hämillään seksuaalisuudestaan ja tukee perversioita, jotka muutama vuosi sitten olivatkin sairasudiagnoosien alla olevia poikkeamia. Mutta nyt maamme presidentinkin tulemana Seta ry alkaa pitää heteroutta poikkeamana?
Pitäisikö tavallisen miehen ja naisen alkaa puolustaa normaalia seksuaalisuhdetta lastensa kasvatuksessa, maan pienen äänekkään osan puhuessa toiseen suuntaan?
Kaikki ei ole välttämättä tervettä eikä kannatettavaa? Vai onko kaikki sallittua?
Samalla periaatteella millä homot ja lasbot, sekä bi-seksuaalit yhteisnimellä seksuaalivähemmistöt (onneksi vielä vähemmistö) puolustavat omaa oikeauttaan tyrkyttää nuorille tapojaan, voidaan alkaa pitää rikollisia ja yhteiskuntakelvottomia kansalaisia "ihmisoikeuksien nojalla" ei-rikollisina ihmisinä, joita ei tule rangaista rikoksistaan, koska heillä nyt sattuu olemaa erilainen oikeustaju ja moraalikäsitykset?!
Kirkko ja Valtio tulisi saada erilleen ja arvoista tulisi puhua siten, miten ne vaikuttavat koko yhteiskunnan toimintaan ja tulevaisuuteen. MUTTA tämä todellinen keskustelu sivuutetaan vain pienen seksuaalivähemmistön hetkellisen "nautinnonhimon tähden"...?!
Vastaanotolleni tulee suuri määrä "seksuaallivähemmistöongelmaisia" , jotka voisivat hyötyä moraalikasvatuksesta ja opista, mikä on tervettä ja sairasta=normaalia, mikä mahd. oikein tai väärin näissäkin kysymyksissä.
MUTTA onko kirkosta ja Seta ry.stä tullut lainsäätäjiä ka mediapomoja?!
Eikö muiden eri mieltä olevien mielipide olekaan yhtä tärkeä tai edes sallittu?!
Minusta Arkkipiispan ja kirkon ei tule olla huolissaan eronneiden määrästä, vaan pitää huolta ja tukea niitä, joilla on terve kristillinen ihmiskäsitys.
Arkkipiispa voisi aloittaa teologian lukemisensa opetellen vaikkapa Paavalin Roomalaiskirjeen ulkoa....
Voiko homoudesta parantua ?
18
411
Vastaukset
- Liisa 16.v
Asiaa....olen 16-v. tyttö ja minusta on painostavaa, kun media ja ystävät alkavat pitää normaalina lesbosuhteita ja useita poikakavereita eli biseksuaalista käytäntöä. On vaikeaa puolustaa normaalia seurustelutapaa tai ajatusta yhdestä suuresta rakastumisesta tai vastuullisesta seksuaalisuudesta ja perheen perustamisajatuksista, kun mediassa pakotetaan hyväksymään toisenlainen asenne omaan ja muiden seksuaalisuuteen ja sen käytäntöihin.
Kiitos nuorisojärjestölle rohkeudesta; " En alistu!" - Ville 8 vuotta
Kyllä voi kai parantua.
Mul on tunne, ettei mun tee mieli yhtään ketään toista poikaa, niinku sillee.
Tyttöjä kyl tiirailen ja vedän välillä letistäkin ja nostelen hameita.
Olenko terve?- Fniss!
Vaikuttaa siltä, että olet kiinnostunut itseäsi piolet nuoremmista tytöistä. Ei, ei ole tervettä tuollainen pikkutyttöjen hameenhelman alle kurkiminen.
Keskustele ongelmastasi vaikkapa kouluterveydenhoitajan kanssa. Hän ehkä passittaa sinut edelleen...
http://jarinhotelli.blogspot.com
Osasto: "Avioliitto ja seksuaalisuus"
Kirjoitus: "Onko olemassa kristillistä homoseksuaalisuutta?"
yst terv
jari- Täti -54
Kehittäviä ideoita..?
- Antero K
Termeinä voisi alkaa käyttä mieluummin normaali ja -epänormaali seksuaalinen käyttäytyminen, Aiemmin sairausluokituksessa puhuttiin kehityshäiriöistä ja terveestä ja sairaasta seksuaalisuuden ilmenemismuodosta.
Minusta nuoria tuhotaan ja sekoitetaan heidän mieliään juuri näillä seksuaalivähemmistön propaganda-touhuilla, joihin pitäisi puuttua kovalla kädellä eli kieltää ne..- Hänestä ei ole kirko
Homouden normalisointi on aivopesua jossa homokäyttäytyminen asetetaan samanveroiseksi ja aiheena pois perinteisestä hengellisestä opetuksesta.
Näin sekoitetaan nuoret kuvittelemaan jopa homokokeilut tasa-arvoiseksi sukupuolikäytökseksi heterouden kanssa.
Homomyönteinen keskustelu muutenkin on piilotettua esiaviollisen seksikokeilun sallimista ja normalisointia.
Arkkipiispan toiminta panee miettimään miksi kristitty voi kirkon jäsenenä enää olla edes kannattajajäsenenä.
Kirkkohan on tekemässä itseään sisältäpäinkin tarpeettomaksi Arkkipiispan johdolla.
- Lähtekää siitä ulos
Lopun alkua tämä on, Valitushuuto maailaman synnin tähden on suuri:
"Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."
"kaksi enkeliä tulivat Sodomaan illalla, .... me hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen.
Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta, ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden sekä kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvullisuuden."
*
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa." Kyllä siitä parantua voi, ei ns homoja ole olemassakaan, jokainen voi löytää rakkaudessa heterosuhteen. Jos mies on homoillut on homoseksuaalisuuden synti eri asia, kuin "olla homo" joka ei estä vastakkaisen sukupuolen kanssa olemista ja kaikkea mitä siihen liittyy.
En minä ole koskaan pystynyt käsittämään jonkunlaista julkijulistusta sellaisia parisuhteita. Täysin luonnotonta puuhaa.
Olen ymmärtänyt hätäpäissään paineiden purkua, esim. jos joku ottaa hyvin suihin, heh, en ole itse pystynyt toistaiseksi sellaiseen.
Puuroa osaa jokainen lennättää, rakkaus on rakkautta ja kuuluu heterosuhteeseen ja se on aivan toinen asia.
Minulla on ollut monta rakkautta joita en saanut koskaan, siitä tiedän jo 50 vee hiukan mitä on rakkaus. Varmaan sinäkin.
Naisia ollut on elämässä intiimisuhteissa joita en rakkastanut niin että olisi riittänyt parisuhteeseen asti minun puoleltani, ei joihinkin aikoihin kuitenkaan seikkailuja kun olen ollut hyvässä vakiintumisiässä, mutta voi olla että meni viimeinenkin rakkaus elämässä ilman että joku sai koskea kuin minä.
En minä ainakaan ala itseäni ns homoksi luulemaan vaikka homoilisin, Tuollaiset asiat ovat korvikejuttuja jos on hankaluuksia löytää parisuhdetta maailman elämässä. Hengelliseen elämään homoilu ei mahdu millään konstilla. Synti ei muutu koskaan miksikään muuksi vaikka polttaisi isossa huoneesa paljon kynttilöitä ja vaatisi synnin pyhittämistä valkoiset tai purppuranpunaiset viitat päällä- ei synti muutu synnistä silläkään jkonstilla miksikään muuksi.
Synti voi muuttua muuksi ainoastaan vilpittömällä synnin surulla Jumalan edessä, ja parannuksen teolla eli synnin hylkäämiseen tuossa prosesessissa. Vain näin se voi johtaa anteeksiantoon synnistä.
Syntiä voi katua itsekkäistä syistä, se ei ole aitoa parannukseen ja katumukseen johtavaa synnin surua. Eli siis joku voi katua syntiä sen vuoksi että miettii mitä naapurin Ville asiasta ajattelee. Ville ei anna syntejä anteeksi.
Minulla on elämässäni ollut satoja hyviä ystäviä, miehiä, jotkut hyvinkin läheisiä mutta en ole homosuhdetta koskaan perustanut, minulla ei ole ollut ainuttakaan päivää sellaisissa rakkaussuhteissa koskaan. Kaikki ystäväni olivat aivan puhtaasti ei seksuaalisella tasolla elämässäni aina.
Pelkkiä kavereita ilman pippelijuttuja.
Puuron lennätys tekee eetua aina, vaikka aidanrakoon pippeliä lykkäisi.
Tuosta on kysymys, ei muusta jos joku ilkiää puuroa sillä tavalla lennättää.
Perseestä olen neitsyt enkä ole saanut peräsuoliyhdyntää onnistumaan koskaan, tyvärr, en ole pystynyt saavuttamaan kestävää erektiota, ei riittävän kiihottavaa touhua.
Minulle rakkaussuhde joka olisi seksuaalisuuteen perustuva miehenä miehen kanssa on aina ollut kauhistus ja mahdottomuus. Minulle on mahdotonta rakastua mieheen, naisiin olen aina rakastunut, vaikka vihaankin koko naiskuntaa naisten rääväsuiden takia ja pettymyksieni vuoksi joskus ja kestää rakkauspettymyksistä toipua.
Puuron lennättäminen on toinen asia kuin rakkaus.
Kyllä minut miehet tuntevat miehenä joka ei ole sen hintimpi kuin kukaan muukaan mies, siis joka ymmärtää elämääkin, olen saanut kuulla tunnustusta muilta miehiltä ohikulkiessani, kiitos vaan, enkä ole ketään ns. homoksi koskaan luullut tai nimitellyt edessä ja takana sen kummemmin koskaan elämässäni.
Olen tehnyt uusia sivuja, joihin taisinkin jo kai laittaa osoitteen:
http://jarinhotelli.blogspot.com
t. jariH O M O F O B I A A
http://antsu1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66646-annin-tarina-ja-suvaitsevaisuuden-rajat#kommentoi
Entä kun joutuu asian kanssa tekemisiin - kun kotona on lesbolapsi?
Sanooko silloin isä tyttärelleen, ettet ole enää tyttäreni, vaan taas vasta
sinä päivänä, kun lakkaat lesboilemasta ja alat antautua miehille, tuntui
miltä tuntui?
Mutta biseksuaalisille sanoisin, tosin nöyrästi ja tuomitsematta:
selvittäkää (ala)päänne.- Rakkaus ei katoa
"Sanooko silloin isä tyttärelleen, ettet ole enää tyttäreni, vaan taas vasta
sinä päivänä, kun lakkaat lesboilemasta ja alat antautua miehille, tuntui
miltä tuntui? "
Ei vaan - "isä" sanoisi lesbo tyttärelleen että "Minä rakasta sinua vaikka olisit puoliksi juustoa".. Se että joku on (tai uskoo olevansa) lesbo ei muuta oikeita ihmissuhteita, mutta kirkon tehtävä on pysyä Raamatun opetuksessa. Pastorinkin tulee rakastaa lesboja tai homoja ihmisinä - se ei kuitenkaan saa muuttaa Raamatun sanomaa topiseksi, sillä niin pian kun ihminen muuttaa Raamatun sanan toiseksi hän todellisuudessa puhuu omiaan ja väittää että hän tietää mikä on ihmiselle parasta (hyvän ja pahan eron) paremmin kuin Jumala.
- Homopoika
Olen homo ja ylpeä siitä. Tai yhtä ylpeä kuin hetero on heteroudestaan.
Ihmeellistä propagandaa täällä hihhuleidden palstalla. Kirjoittakaa samanmoinen viesti vaikka kirjeystävät nuoret osioon niin menee viesti perille.
T:Homopoika Hei
Jeesus Jumalan Henki parantaa kaikki synnit aivan 100% varmasti.
Jes 1:18.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/12.1
Ei mikään synti ole toista syntiä kummempi.
Jumala ja Jeesus ovat aivan sitä varten että ihminen paranee kaikista synneistään.
yst. jariArka aihe monelle - mutta .. Kysymys on oikeastaan että voiko synnistä parantua?
Raamattu sanoo että voi - Jesuksen lumastuksen ja opetuksien kautta ..
Mitä synti sitten on ?
Periaatteessahan Raamattu opettaa, että synti on elämän tuhoamista ja että siksi sen palkka (eli seuraus) on elämän tuhoutuminen - eli kuolema.
Siis kaikki sellainen tekeminen mikä tuhoaa elämää = syntiä,
Jumalan Sana kertoo meille esimerkkejä siitä mikä on sellaista tekemistä ja koska Raamattu sanoo että "homoilu on syntiä" niin se tietysti myös on syntiä - se tarkoittaa että myös homous kuuluu synteihin joiden tekijöillä ei voi olla iankaikkista elämää - mikään kirkko tai lahko ei ole oikeutettu muuttamaan tätä - sen enempää kuin muitakaan Raamatun mainitsemia syntejä .. Ja synti vie aina kuolemaan -- jos ei Jumala syntistä pelasta --
Siis - jos jokin kirkko opettaa että synti ei ole synti on sen kirkon opetus VÄÄRÄ siis Raamatun Jumalan vastainen ...
Raamattu kertoo että ainoa jolla on kuolemattomuus eli siis synnittömyys - on Jumala ja sitten ne jotka elävät Jumalan (synnittömässä) tahdossa elävät.
Synnin seuraus on aina kuolema - koska synti tuhoaa elämää - esimerkiksi seksuaalisuuden eksyminen (mistä se sitten johtuneekin) on asia joka ei ole Jumalan tahdon mukainen - mutta - ei sen suurempi synti kuin muutkaan elämän tuhoavat synnit - siis kyllä Jumala voi antaa anteeksi kaikki syntimme - mutta haluaako ihminrn ottaa vastaan anteeksi annaon - ja tunnustaa syntisyytensä onkin jo toien asia - se kitenkin on mitä Jumama meile tarjoaa ?? Anteeksiannon ...ja elämän ---
alex- Diu
Vieläkö joku seuraa raamattua vereen ja henkeen?
Ei minulla ole mitään uskovaisia vastaan, mutta jos homoseksuaalisuus onkin nyt sairaus, taitaa siellä omassa pääkopassa olla jotain muuta kun tervettä järkeä.
Uskonto on kuin sukupuolielin, se on sinulla, mutta älä sitä toisten naamaan hiero.
Alkaa jo päässä räjähtää tälläset jotka seuraa jotain opusta vereen ja henkeen.
Menkää sitten vaikka myymään tyttärenne orjiksi, leppako on lintu.
Sitten vielä kun ottaa jotain mitä Johannes sun muut on sanonut, ja niitä käyttää puolustuksena. Sitten sulkee silmänsä näiltä muilta kohdilta "Lepakko on lintu."
Lukevat sitä kirjaa kuin itse haluavat, hyppivät tyhmät kohdat yli. Oma elämä ei ole tarpeeksi kiinnostavaa, vaan pitää homoille ja lesboille sitä raamattua tunkea kurkusta alas.
Säälittävää Hei
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/12
Hyvää juhannusta
jari- ilmiantaja
Homoudesta ei voi parantua. Sen osoittaa jo se, että adventisthomot ovat homoja, vaikka ovat liittyneet advetisteiksi. He harrastavat omia mieltymyksiään ja heillä on usein hyvinkin avoin suhde samaa sukupuolta olevia kohtaan.
Toiset kuitenkin salaavat homostelunsa seurakuntansa muilta jäseniltä, lähinnä heteroilta, koska he pelkäävät, että joutuvat kokemaan henkistä häirintää tai jopa vainoa.
Miksi siis poikkeavuudesta tulisikaan parantua?
Aivan sama kuin joku vaatisi syntymästään sokeaa näkemään, tai kuuroa kuulemaan.
Voiko siis esim. pantteri vaihtaa turkkiaan? - itse jumala
Syntiä on vain se, mitä ihmiset määrittelevät synniksi. Kuten he ovat tehneet raamatussa saadakseen siirrettyä vastuun surkeasta käytöksestään mielikuvitusolennolle.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama805489Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1014481Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1344061Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782826Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1962809Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?322656Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta832524Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl872271- 1822083
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431666