Urpilainen keparissa:
Aluksi hän kiittää Bengt Gustavssonnia, no se asia onkin tällä palstalla jo käsitelty.
Jutan viestintä on ollut jo pidemmän aikaa, että veroja pitää maksaa veronmaksukyvyn mukaan, hän on jättänyt pois kaikkein olennaisemman asian:
”Verotuksessa oikeudenmukaisuus tarkoittaa ensinnäkin sitä, että samalla tulotasolla olevien ihmisten pitäisi maksaa yhtä paljon veroja, ja toisekseen tarkoittaa sitä, että tulojen noustessa verojen pitäisi nousta vähintään samassa suhteessa. ”
Keparissa hän sanoo SDP ei ole kiristämässä ansiotuloveroa, tällä hän allekirjoittaa oikeistopuolueitten harjoittaman veronkevennys politiikan, jolla suurituloisille on ohjattu rahaa, joka on osittain johtanut tuloerojen kasvuun ja köyhyyden lisääntymiseen.
Ansiotuloverotusta on kuitenkin kiristettävä se ei tarkoita, että tavallisen työntekijän tai eläkeläisen verotusta olisi kiristettävä, vaan oikeudenmukaista on, että tulojen noustessa verojen pitäisi nousta vähintään samassa suhteessa, eli progressiivisuutta on lisättävä.
Pariprosenttia lisää pääomatuloverotukseen tarkoittaa sitä, että suurituloisten ei tarvitse osallistua veronmaksukyvyn mukaan yhteiskuntavastuuseen ja tuo parinprosentin korotus lisää kuitenkin suhteellisesti eniten tavallisten pääomasäästäjien verotusta.
Verotuksesta ja monesta muustakin asiassa löytyvät parhaat ”palat” Vasemmistoliiton” sivuilta ja siksi minun ääneni meni Vasemmistoliittolaiselle.
HYI JUTTAA
29
229
Vastaukset
- huh, huh!
Ni...iin Keparissa?! Sielläpä hyvinkin!!
- Isku osui Juttaan
Näin se vaan on jaa ääneni menee myös joko 125 tai 137.
- Älä lyö
..vyön alle! Siitä diskataan. Ei tule voittoa!
- Vasen koukku
Sama mihin isken, kuitenkin osuu kusipäähän.
- Tarkkikselle
Sivistys ja käytöstavat hoi!!!
- Vasen 125/137
Tarkkikselle kirjoitti:
Sivistys ja käytöstavat hoi!!!
Ääni vasemmalle, eli Vasemmistoliitolle.
Ei voi silmiä ummistaa tilastoilta, eikä harjoittaa itsepetosta.
Totta että monella menee hyvin, mutta ei ole oikein että yhä enempi ihmisiä tippuu köyhyysrajan alapuolelle.
Nyt näissä vaaleissa ratkaistaan ennenkaikkea politiikan ARVOT saadaanko muutos oikeudenmukaissempaan politiikkaan, jossa päättäjät ohjaavat markkinataloutta eikä päinvastoin.
EU-on kriisissä rahaa sinne lapioimalla ei ratkaista maiden ongelmia, siellä on pohjaton ahneus.
Muutos eu-politiikkaan, sisäpolitiikkaan on ainut ratkaisu, emme kestä henkisesti nykypolitiikkaa, merkit yhteiskunnan väkivallan lisääntymisestä on jon selvät.Tarvitsemme yhteiskunta rauhaa rakentavaaa politiikkaa ja siinä on VASEMMISTOLIITTO valmis ottamaan vastuuta. - varo vasenta
Vasen 125/137 kirjoitti:
Ääni vasemmalle, eli Vasemmistoliitolle.
Ei voi silmiä ummistaa tilastoilta, eikä harjoittaa itsepetosta.
Totta että monella menee hyvin, mutta ei ole oikein että yhä enempi ihmisiä tippuu köyhyysrajan alapuolelle.
Nyt näissä vaaleissa ratkaistaan ennenkaikkea politiikan ARVOT saadaanko muutos oikeudenmukaissempaan politiikkaan, jossa päättäjät ohjaavat markkinataloutta eikä päinvastoin.
EU-on kriisissä rahaa sinne lapioimalla ei ratkaista maiden ongelmia, siellä on pohjaton ahneus.
Muutos eu-politiikkaan, sisäpolitiikkaan on ainut ratkaisu, emme kestä henkisesti nykypolitiikkaa, merkit yhteiskunnan väkivallan lisääntymisestä on jon selvät.Tarvitsemme yhteiskunta rauhaa rakentavaaa politiikkaa ja siinä on VASEMMISTOLIITTO valmis ottamaan vastuuta.Ei voi myöskään ummisttaa silmiä historialta, eikä muiden maiden kokemuksilta. Olemme nähneet mitä kommunistit historiassa ovet saaneet aikaan...sen kaikki tietää. Kiinassa ja Pohjois-Koreassa on paikallinen VASEMMISTOLIITTO ottanut vastuun ja vallan. Sen seurauksena lähes koko kansa on tippunut köyhyysrajan alapuolelle...no ehkä se joidenkin mielestä on tavallaan tasaarvoisempi maailma...
- Kannattaaseurata
Tarkkikselle kirjoitti:
Sivistys ja käytöstavat hoi!!!
http://koti.welho.com/asuokas/misc/Lrg pig Muhammed.jpg
- VASEN ISKEE
"varo vasenta" älä viitsi levittää paskaa, mutta jos sinua kiinnostaa totuus, niin Kiinalla on maailman suurimmat valuutta- eli rahavarat, joilla Kiina ostelee maailmalta länsimaisen vapaanmarkkinatalouden tekemää velkaa eli lainapapereita ym.
En kuitenkaan ihannoi Kiinaa enkä mitään muutakaan suurta.
Jätetään historia rauhaan, koska siitä on turhaa jauhaa varsinkaan sinun kanssa, joka on peloteltu kommunismilla ja aivopesty finanssikriisien aiheuttajien aatteilla.
Eletään tätä päivää ja pyritään rehellistenihmisten avulla muuttamaan yhteiskunnan suuntaa tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi se on kaikkien etu, turvallinen yhteiskunta jossa ARVOT ovat kohdallaan.
Mene ja tutustu Vasemmistoliiton ohjelmaan sieltä löytyvät oikeat ARVOT,
mikäli kantti ei kestä totuutta, niin paina pääsi pensaaseen, niin kuin muutkin jänikset jotka seuraavat vain kauniita ja rohkeita, sekä samaistuvat Roope Ankkaan. - varo vasenta
Ei se mitään paskaa ole...se on faktaa..p..kamainen totuus ja historia, ehkä teidän kannalta..näin se menee..
- VASEN ISKEE
"varo vasenta" olipa "hyvin" perusteltu, eli ei faktaa joka perustuisi historiaan, vaan juuri sitä jänöjussien loikintaa.
Sinulla on mahdollisuus esittää oman näkökantasi asioista perusteluineen, mikäli omat kyvyt eivät riitä, niin hae vaikka oikeistopuolueiden sivuilta, niin saan VASEMMALLA ISKEÄ sinut kanveesiin.
Ennekuin seuraavan kerran tulet tänne, niin niistä räkä nenästä ja kuivaa korvantaustat siitä se sitten sinun aikuistumisesi alkaa. - HYVIN SANOTTUA
Irma Moisio:
Kansan vallasta
Suomessa valta kuuluu kansalle. Se on demokratian perusperiaatteita. Eivätkö silloin myös kansalta kerätyt verorahat kuulu kansalle? Kansan varat tulee käyttää tasapuolisesti kansan hyvinvoinnin lisäämiseen.
Sirkka-Liisa Lindström:
Kunniamaininta Vasemmistoliitolle
Vasemmistoliitto on ainoa puolue eduskunnassa, joka on kaiken aikaa tuonut esiin niitä vahinkovaikutuksia, joista suomalaiset joutuvat kärsimään tämän EU-politiikan seurauksena. Se on rohkeasti puhunut työttömiksi työnnettyjen, syrjäytettyjen, köyhyysloukkuun ajettujen ja etenkin pahoinvoivien lasten puolesta. Se on vastustanut eriarvoisuuden lisäämistä ja kansan jakamista kahtia.
Pia Lohikoski:
Kyse on työstä, leivästä ja palveluista
Tulo-, varallisuus- ja terveyserot ovat kasvaneet Suomessa viime vuosina ennätysvauhtia. Se on vallassa olevan politiikan seurausta. Terveys- ja hoivapalveluiden saatavuus on muuttunut yhä enemmän tuloista riippuvaiseksi. Sinivihreä oikeistohallitus on edistänyt tätä suuntausta jatkuvasti esittämällä ulkoistamisia ja yksityistämisiä. - Pol Pot
No nämä kommunistien "saavutuksethan" on kaikkien tiedossa. Ihan kirjallisuudesta löytyy.
Tätä vain vahvistaa tuo sinun huono (VASEN ISKEE) asenteesi...väkivaltainen, ikävä ja tosiasiatsivuttava. Tämän tyyppinen asenne ja käyttytmistavat on ja ovat ollet tyypllisiä komunisteille...nyt ja aina...
Koska olet liikkellä tuolla asenteella..en viitsi jatkaa keskustelua... - VASEN ISKEE
Pol Pot, eipä löytynyt yhtään Vasemmistoliitolaista.
Kommunismin saavutukset, mistä niitä voisi löytyä, koska missään ei ole vielä toteutunut kommunismiaatteen mukaista yhteiskuntajärjestelmää.
Nuo sinun viittauksesi kommunismiin ja pol potiin ovat lapsenmielisyyttä, jolla yrität peittää ajatustesi köyhyyttä.
Minun nikki VASEN ISKEE, on juuri sitä minkä tollot kääntävät väkivaltaisuudeksi, minun asenteellani ja käyttäytymiselläni voi rehellisesti puolustaa vähäosaisia ja siinä ei ole mitään häpeämistä, lue lisää kirjallisuutta jotta sivistyt.
Nuo sinun juttusi vain vahvistaa ja VASEN ISKEE jälleen. - vasemmalla osui
Hyvin isketty
ei uskalla enää tulla esittämään paskaa, ei ainakaan 4 tuntiin näkynyt- V..ISKEE KÄTENSÄ P.
Hyvä toverit..jatkakaa vartiointia.
- VASEN ISKEE
Hyvin huomattu kun vasen iskee porvaria se osuu paskaan.
Tosin tuolla jossakin kerrottiin, että ei saa lyödä vyön alapuolelle, mutta mihinkä sitä iskee kun joka tapauksessa osuu kusipäähän.- KÄTENSÄ P...KAAN
Huomaan, että VASEMMALLE ISKEE paniikki... Kuoleva mitätön puolue...valtaa ei ole, eikä tule...onneksi Suemelle ja kaikille...
- VASEN ISKEE
Mietippäs älykääpiö tätä.
"Annatteko taas pettää itseänne?
Miksi vaalilupaukset suunnataan juuri köyhille ja vähäosaisille.
Siksi, että heitä on ylivoimaisesti eniten.
Juuri siksi ja vain siksi! "
Siis enemmistö on mitätöntä ja kuolevaa porukkaa ja valtaa ei ole, koska sinunlaiset köyhät ja vähäosaiset äänestävät oikeistopuolueita.
Miten esimerkiksi minulle voisi tulla paniikkia, jolla on se verran älliä, että kapitalististen lakien voimassa ollessa kerään ja taas kerään ja lahjoitan vain ääneni Vasemmistoliitolle, mikäli vasemmisto saisi enemmistön minunkin kerääminen vähenisi, mutta olisin tyytyväinen kun yhteiskunnasta tulisi oikeudenmukaisempi jossa kansanenemmistö saisi oikeutta. - Pol Pot
Ei se noin mene..enemmistövain ei luota eikä usko Vasemmistoliiton keinoihin ja kykyyn hoitaa asioita. Luulot itsestänne ja osaamisestanne on suuret...utopistisen, voisi sanoa, kommunistisen utopisen suuret. Järkevät ihmiset eivät vain luota teihin. Maailmalla ja historiassa rittää niiiiiiiin paljon esimerkkejä siitä, jos kommarit saa valtaa...nimenomaan varoittavia esimerkkejä. YHTÄÄN toimivaa, vaurasta, ihmisoikeuksia ja mielipiteenvapautta kunnioittavaa järjestelmää ette ole saaneet aikaan..pikemminkin näiden irvikuvia.
Aina VASEN ISKEE kirveensä kiveen...;) - VASEN ISKEE
Sinä palaat aina historiaan, mutta kuten olen jo toistanut missään ei ole vielä toteutunut kommunistinen yhteiskuntajärjestelmä.
Kommunismin nimissä ovat ahneet kapitalistisen luonteen omaavat ihmiset yrittäneet yhtä sun toista, mutta huonolla menestyksellä.
Sodan jälkeen Suomessa oli SKDL:llä valtaa ja sitä valtaa käytettiin suomenhyvinvointijärjestelmän perustamiseen, se on historiallinen totuus.
Kapitalismi on hiljalleen hiipinyt takaoven kautta yhteiskuntaan nyt ihmetellään, että miten tässä näin on käynyt, no ei hätiä mitiä otetaan lisää velkaa, kyllä nöyrä kansa maksaa, eiväthän nuo köyhät ja vähäosaiset jotka ovat enemmistönä edes huomaa sitä.
Pia-Nora Kauppi taisi aikoinaan sanoa, että ei köyhä rahaa tarvitse, eihän he osaa edes käyttää sitä.
Niin eipä taida osata, koska ei köyhällä ole ollut rahaa millä opetella.
Luota oikeistoon ja maksa katteettomat lupaukset, se on lähihistoriaa.
"YHTÄÄN toimivaa, vaurasta,"
En ihannoi noita maailman vauraimpia maita kuten Kiinaa ja Venäjää, koska siellä ei ole Vasemmistoliitolla valtaa.
Oletko sinä pikkupaskiainen joku kivi? - VASEN ISKEE OHI
Historiasta näemme kuitenkin sen mitä on tapahtunut ja kuinka on toimittu. Lapsellinen ajattelumallisi on tyypillinen kommunisteille ja uskovaisille. Kaikki hyvä on meidän aikaansaannosta ja jos menee pieleen, niin tekijä on kapitalisti...uskovaisilla pahan riivaama...
Sodanjälkeinen nousu taisi tapahtua SKDL:stä huolimatta, ei sen ansioista. Muistelen, että silloista Neuvostoliittoa ja sen saavutuksia kovin ihannoitiin SKDL:n piirissä taisipa olla tavotteita viedä Suomea tuohon suuntaankin. Onneksi ette silloinkaan onnistuneet. Onneksi Suomen kansa ei tuolloinkaan luottanut teihin, eikä puheisiinne.
Edelleen huomaan myös kuinka paniikiiki ISKEE VASENpaan.Olet ehkä itsekkin huomannut, että kannatuksenne ei tule kovin kummoinen olemaan.
ps. Vasemmistoliiton vaalikoppikin näytti jo eilen tyhjältä ja kampanja vaisulta...heitittekö "pyyhkeen kehään", vai menikö ahtaajanne lakkoon, vasemmiston hengessä... - VASEN ISKEE
Peilistäsi näet mitä sinulle on tapahtunut.
Kaikki hyvä on meidän aikaansaannosta ja jos menee pieleen, niin tekijä on kapitalisti,---------tulihan se totuuskin sieltä.
Olet ehkä itsekin huomannut, että kannatuksenne ei tule kovin kummoinen olemaan.
Huomannut olen, että yksi hyvä vastaa kuitenkin kymmentä huonoa ja kun mitättömyyksien joukko on tarpeeksi suuri, niin demokratiaan kuuluu, että valta on heillä ja se on kyllä huomattu kaikkialla mediassa.
Kriisit seuraavat toisiaan ja kaikki mihinkä ahneus iskee kuplii.
Minulla kuitenkin kuplii vasta Vappuna, äläkä ala sitten sitäkin juhlaa omimaan.
Tule ulos sieltä kopistasi ja sivistä itseäsi.
http://www.vasemmistoliitto.fi/ - VASEN KUMISAAPAS
No tuo viimeinen oli aika ponneton esitys, jop sinulta...alkaa vissiin "vääntö" loppumaan..lässähti niinkuin koko vasemmistoliiton kampanja..
En ala vappua sinulta ja kaltaisiltasi omimaan...voitte ihan rauhassa otta kossua ja muistella kommarien mennyttä suuruutta ja samalla itkeskellä, taas kerran, pieleen menneitä vaaleja..
Tämän jälkeen en taida enääviitsiä kommentoida tätä, koska sinulta alkaa näköjään ideat loppua, kuten koko vasemmistoliitolla...loppuhää häämöttää.
Kuvaavaa vasemmistolitton tilalle on mm.huumeviljelijä Hansi Harjunharjan hyväksyminen puoleen ehdokkaaksi, aika epätoivoiselta vaikuttaa. - VASEN ISKEE
TÄYTYY KIRJOITTAA ISOLLA, ET OLE TÄSSÄ KEKUSTELUKETJUSSA SANONUT MITÄÄN, MUTTA SEHÄN ON MITÄTÖMILLE OMINASITA.
Käännä välillä levyä, jospa toiselta puolelta löytyisi edes hivenen ideaa, epäilen kyllä sitäkin, koska jos sinulla olisi ollut jotakin niin sinulla olisi ollut moneen kertaan mahdollisuus esittää niitä.
Lue mitä ja mistä olet kirjoitellut, se on lyhyesti todettu, niin ei yhtään asiaa, mutta jatka vaan sen tahkon vääntämistä, sehän pyörii vissiin sittenkin.
"Tämän jälkeen en taida enääviitsiä" siis toistaa itseään. - VAI ISKEE
No kuinkas VASEN ISKI ? Montako edustajaa Vaasanvaalipiiristä ?
- Olisiko käynyt niin.
Miten on..olenko ymmärtänyt väärin, vai onko Arhinmäki ja Jutta nyt porvareiden (kok) kanssa samassa veneessä...tai pitäisikö sanoa "ministeri audin" takapenkillä... miettimässä veronkorotuksia ja siunaamassa Kreikan ja Portugalin apupaketteja... Lapinlahden lintujen biisissä joskus ammoin oli, että "Olisiko käynyt niin, etä silmääsi on kustu..." ..niin miten on Paavoa, Juttaa ja kumppaneita äänestäneet.. "Olisiko kynyt niin..."
- Kuse--sonni
Niin ajattele nyt miten äänestit???
Äänestitkö niin kuin ennenkin eli RKP:tä
Koita nyt ymmärtää, että suomessa on ollut jo pitkään oikeistolla valta.
Kerro miten vähemmistö voi kusettaa kun enemmistöllä on valta?
Olet kyllä ymmärtänyt väärin kun äänestit, koska olet antanut valtuudet oikeistolle kusettaa kansaa.
Jutta ja Paavo eivät voi muuta kuin laulaa olisiko käynyt niin että silmääsi on kustu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama355176Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä674165Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783716Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732738Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622576Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta652412Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282275Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792209- 1381735
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401568