Pitäiskö tehä jotain

Kesäksi terve?

Ajattelin vähän avatua omista kokemuksistani, kun toissa kesänä
ilmoittausuin työttömäksi.

En nyt muista oliko Kesä, Heinä vai Elokuussa, mutta kaiken,
rippilahjaksi saatuja kalvosinnappeja myöten jouduin myymään,
ennen kun ensimmäinen korvaus tuli Tammi, Helmi tai Maaliskuussa.

Kahdesti käynyt sosiaalihuollossa, kun ollut liiän nälkä ja muuta,
olisiko ollut 450 ja 200 kun sain ja jo ensimmäinen käsittely
kesti pari kuukautta, ja sanoivat etten saa ottaa enää yhteyttä,
ennekuin osuuteni perintötilasta kokonaan realisoitu.

Olen varmaankin paperilla maatalousyrittäjä, vaikka sukumme
viimeksi viljellyt 1960? luvulla.

Sain ensin jotain 4-600 kuukaudessa, mutta sitten sanoivat että
tehneet virheen ja joiudun maksamaa 95% takaisin.

( on joku ohje laskennallisista tuloista pinta-alan mukaan )

Nykyisn saan alle 100 E kuussa.

Syskyllä kun taas nälkä heikotti, hakeuduin tehtaaseen, jossa
kuulemma vaikea saada työntekijöitä pysymaan, kovalla
palkallakaan.

Omistaja kertoi häpeillen kuulleessa lounasravintolassa,
nuorelta tekstiili? alan yrittäjänaiselta kuinka hän saa
työvoimavirastosta ilmaista orjatyövoimaa ja ihmetteli,
enkö tiedä ehtoja kun pyrin työhön jota kukaan ei halua tehdä.

Kerroin että olen nälkäkuoleman edessä ja että suostun
mihin vain.

Aamulla 5 jälkeen lähdin aina tehtaalle ajelemaan ja 6
kait alkoi työ virallisesti.

Työpäivän pituus oli 8 tuntia ja taukoja ei saanut pitää.

Opin kolmantena päivänä että 5-6 kertaa tunnissa oli
koneella vaihe jossa n 2 minuuttia aikaa käydä asioilla.

Pomo sanoi ettei ruokatuntui ole, mutta huomasin että
naapurisalissa joku söi koneen päällä ja opin että
ehtii 2 min aikana laittaa ruan mikroon ja sit vajaan
vartin päästä käydä hakemassa ja syödä työn lomassa.

Muoviraaka-aine piti sekoittaa paljain käsin, mutta
tulin tosi kipeäski niistä pehmitinaineita, joten ostin
kanskat.

Pomo sanoi että hanskat ovat pahasta ja hidastavat
työntekoa.

Palkka oli 1.13 Euroa tunti.

Inhottavinta oli kun tuli sellaisa finnin tapaisia paisitä,
mutta jos erehtyi puristaa tuli märkää ulos ja sattui.

Meteli oli kova ja lopulta meni enemmän rahaa kun sain palkkaa,
työvaatteissiin ja korvasuojuksiin.

Kemikaalisaviusta oli ilma sininen ja tosi ikäviä oireita oli,
esim että muna alkoi seistä.

Joku kemikaaleitsta ehkä hormionin tapainen.

Olin kuukauden kun lupasi töitä, mutta ottikin sitten toisen
orjan tilalleni.

Niveliä särkenyt nyt neljä kuukautta ja käsiin tulee vieläkin
paiseita, mutta sellaisia isompia.

Kivut niin kovia ettei voi ajaa autoa, nostaa mitää, uida jne..

Pitäisikö nästä asioista päättävien jotenkin järkevöittää
näitä käytäntöjä.

6

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • provo-provo

      no ei kai tuollaista oikeesti tapahdu, ja jos tapahtuu ,niin onkohan jotenkin sen työporukan oma vika. ,jos ei ole luottamusmiestä hoitamassa laittomuuksia kuntoon. Työvaatteet ,kuulosuojaimet, turvajalkineet , suojarasvat, hanskat ym. kuuluu työnantajan hommata maksuttomasti. ja muutkin juttusi ovat ilmeisen kummia, ei noin menetellä.vai onko joku provo, jos niin ei ainakaan onnistunut sellainen.

      • Kesäksi terve?

        Ei siellä ollut mitään ammatiyhdistystä, ja tyäntekijöitäkin vain kuusi
        kappaletta.

        Sitäpaitsi pomo korosti kvin että, ei ole minun työnantaja eikä
        sillatavoin vastuussa, vaan tyänantaja on valtion joka maksaa
        palkan ja kaikki hänen kulunsa, sotut ja muut.

        Siis olen ymmärtänyt että tämä ihan arkipäivää ja normaalia
        Suomessa.


    • Kesäksi terve

      Aloittaja

      Olin nyt viikon työssä vieraalla paikkakunnalla, kun tuttava tarvitsi
      tuuraajaa.

      Edestakainen työmatka oli 140km ja polttoaineisiin meni 95-105E

      Palkka tuli ennakonpidätysen jälkeen 200E

      Kela ilmoitti etten saa sitten siltö kuulta mitään, kuj tulot niin
      isot. Jäin siis pakkasen puolelle tuosta työssäkäynnistä.

      Mielestäni järjestelmässä on parantamisen varaa, koska tuo
      ikävä kokemus aiheutti sen, ettei tee mieli töitä pahemmin tehdä.

      Toinen kokemus

      Kaveri tuli viime vuonna ulkomailta Suomeen ja haki erikoisalansa
      työtä.

      Sain ilmoituksen että Suomem suurin, tunnetuin ja alansa ehdoton
      markkinajohtaja koruteollisuudessa hakee erikoisosaajaa.

      frendi meni muina miehinä käymään, ei ilmoittautunut pomolle,
      vaan jutusteli vanhempine duunarien kanssa.

      Kertoivat, että älä sinä poika tänne tulu, kun tuotteemme täuttä P
      ( messinkiä) ja ne joidutaan hapottamaan niin voimakkaissa
      aineissa ( syanidi-liuoksessa ) että kakilta prosessinhoitajilta
      oli enemmän tai vähemmän tippunut hampaita suusta.

      Kaveri ei hakeutunut ko. työhön.

      Tämä siis 2010/2011 Suomessa

      Olen itse tutustunut kaksinaismoraaliin esim Saksassa ja
      Sveitsissä, missä ollan sillai fiksuja että nämä hoidetaan peitellymmin,
      nämä ikävät asiat.

      Kurjalta tuntuu että Suomessa puhutaan yhtä ja tehdään toista.

      Kun sukulaiseni sairastui työstään valtionyhtiössä , niin sanoivat
      suoraan että jos tuot asian esille tai oikeuteen, niin et elä niin kauan
      että päätöksen näet.

      Ko yhtiöllä oli kait aika isot panokset, kun listautumassa silloin porssiin
      ja kaikkea.

      Kun eno sitten allekirjoitti vaitiololupauksen, niin sai lääketieteellistä
      apua ja hoitoa jne

      Ps. olen nyt jo pari viikoa voinut hieman paremmin

    • löylyä lisää

      no ,tuo ei edelleenkään ole totta, kukaan ei suostuisi moiseen, ja vielä väität että teitä 6 kpl on, uskokoon ken haluaa.

    • Kesäksiterve

      En tiedä mitä muut saavat palkkaa. Kaikki vissiin erisuuruista
      olisko alin 7.9 tai 9.77 plus tuotantolisä ja ylin yli 12 e/h

      Voisiko se johtua siitä et tulen kipeöksi, kun en polta niiku muut.

      Muut vetää röökiä ketjussa koneen ääressä ja aluksi luulin että
      siksi ilma niin läpitunkemattoman sinistä.

      Yhtenä päivävnä oli kaverit ilman tupakkaa, mut ilma ihan
      samanlaista silti.

      Kun kumartuu ja katsoo etta valo paistaa takaa, ni näkee et
      seisoessa savua niin paljo et pää savussa, mut hartioista
      alaspäin ilma kirkas.

    • Kesäksi terve

      Nyt en voinut töihin mennä kun olen niin kipeä.
      Pelkään, enkä uskalla työkkäriin kertoa, että nivelet turvoksissa
      En tiedä mitä tapahtuu, jos menetän ton harkinnavaraisen tuen,
      120 euroa kuukasudessa saan, eikä varaa lääkkeisiin.

      Selvitin netissä, mikä on tehoaine ja sain valehtemalla ostettua
      eläinlääkariltä lääkettä jossa samaa ainetta.Säästin varmaan
      jotain satasen.

      Luulen että olen sairastunut, kun syönyt sellaista joka ei ihmisille
      tarkotettua ( eläintenruoka altaasta )

      Paljon energiaa menee, että pysyy julkisivu siistinä ja sillai
      jos osaisin kirjoittaa, voisin tehdä jonkun blogin, kuinka
      uskomattomia joutuu kokemaan elämässä.

      Nyt pitää koko kesä säästää, vielä entisestään, että saan
      kytkimen autoon kun se hajosi.

      Kun ihmiset huomaavat että on heikoilla ja avun tarpeessa,
      niin käyttäytyvät kuin hait, ja koettavat repiä irti
      kaiken mitä vielä omistan.


      Olen kammottavassa, alaspain syäksyvässä spiraalissa,
      joka pienenee ja katoaa kohti tummenevaa tyhjyyttä.

      En jua enkä polta, enkä kärsi mielenterveysongelmista

      Elämänpiirini supistuminen on suoraa seurausta, siitä
      että normaali työttömyystuen sijasta saan jonkinlaista
      harkinnanvaraista etuutta joka laittanut minut pikkuhiljaa
      niin kammottavan kireään tilanteeseen, että jodun ostamaan
      vain ruoka-aianita joiden kilohinta alle kaksi euroa.

      Tietyt jogurtit, kananmuna silloin tällöin, tonnikalan hinta noussut
      27% 9 kuusaudessa jten siitä jouduin luopumaan.

      Pala hiivaa silloin tällöin, kun haluan herkutella


      Yhä enenevässä määrin olen joutunut turvautumaan eläimille tarjoitettuhin
      tuotteissiin.

      Aluksi ravintona, sitten kun puutostaudit alkoivat niin lisäravinteina ja
      nyt siis jo lääkkeinä.

      En omaa aiempaa sairaushistoriaa, joten uskoisin näitten
      kipujen johtuvan suoraan tiukasta tilanteestani.

      Jos osaiaisn sanoin kuvata tilannettani, ei tälläistä ole ollut
      kun Dickensin toissavuosisadan Lontoossa tai Victor Hugon
      Kurjien Pariisisa.

      Tietysti olen myös ylpeä, että olen vielä hengissä ja opin lisää
      keinoja selviytyä, mutta kauhena kuluttavaa tämä on.

      Niin paljon valveillaoloajasta kuluu pelkkään hengissäpysymisen
      startegiaan ja keinojen miettimiseen.

      Aika petoja ovat ihmiset ja erittöin häpeällisenä pidän sitä että
      sosiaalihuolto viime vuonna ilmoitti että mitään tukia en saa pyytää
      ennekuin koti myyty,

      Muutin tänne huolehtimaan äidistäni ja vaikka onkin aika sekaisin
      niin en voi ajatella että koti joka ollut suvulla yli 400-vuotta täytyisi
      hävittää enen äidin kuolemaa.

      Tämä mielivaltainen tukine jako täytyisi ehkä irroittaa kuntasektorilta
      ja siirtää valtiojohtoisen instituution alaisuuteen, ettei tälläistä
      säästösyistä tapahtuvaa mielivaltaa, päästösi käyttämään.

      Jos ramapaudun tai mene kokonaan työkyvyttymäksi, tulee
      se kuitenkin kokonaisvaltaisesti yhteiskunnalle kalliimmaksi.

      Kun olen vieraalla paikkakunnalla käymässä ja tarvitsen yösijaa
      niin aivan kuin astusin pimeyden sydämmeen.

      Aamulla kun otin asian puheeksi ja sanoin että olisi voinut
      varoittaa ensin, että on sellaisia tarpeita ja kyllä minä voin
      auttaakin jos paineet niin kovat, niin kielsi kaiken ja sanoi attä
      ekaa kertaa teki mieli ja naisista vaan on normaalisti kiinnostnut
      eikä suostunut asiata puhumaan.

      Ymmärrän ettei kirjoittamaini teksti ole minullekkaan hyvää mainosta
      ja asettaa omankin luonteeni arvostelun alasieksi.

      Voin kuitenkin vakuuttaa, että olin yhteiskunnan täysvaltainen
      jäsen, ennekuin ilmoittauduin työttömäksi ja vasta kun kun
      tukeni tarkistettiin noin sataan euroon kuukaudessa, alkoi
      tämä negatiivinen säätykierto painaa minua alspain ja
      olen joutnut realisoimaan kaiken vähänkin myytävissä
      olevan.

      Kirjastoni minulla vielä on ja nykyisin ei kirjoilla enää arvoa
      ole, joten san kait jätän jollekin laitokselle perinnöksi.

      Koettakaa päättäjät ymmärtää, että edes muutamalla satasella
      voisin säilyttää haalistuvan arvokkuuteni ja keskittyä enemään
      eteenpäin elämässä, kuin että kaikki kiertyy joka päiväisen
      leivän ympärille niin tiukasti että inhimillisyyskin nutistuu
      ja joudun tähän uhrin asemaan, josta pois pääsy yhä vaikeampaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      83
      7391
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      113
      6072
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      149
      4240
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      225
      2916
    5. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      36
      2870
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2846
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      85
      2560
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2298
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2209
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1686
    Aihe