Olen kärsinyt unettomuudesta kauan. Olen 28-v. nainen. Tänäkään yönä en ole nukkunut. Lääkäri on kirjoitellut minulle vuosia pillereitä. Minulla on paniikkihäiriö myös, mutta siihen on toimiva lääke. Ongelma on se, että uni alkaa tulla vasta aina aamu yöstä, joskus neljän tai viiden pintaan. Miksiköhän näin? Lääkäri on kirjoittant aiemmin oxamin 15mg ja toimi hyvin sekä paniikkihäiriökohtauksissa, että uni-ongelmaan. Puolentoistavuoden päästä teho laski. Tilalle määrättiin mirtazapinia, joka nosti painoani 10 kiloa. Olen aina ollut vain noin 52-53 kg. Minulle paino on tärkeä olla kunnossa, sillä haluan olla hoikka. Lääkäri tunnusti lihottavan vaikutuksen. Tiedän monia, joita mirta on lihottanut, ruokahalu nousee ja mitään muuta ei voi kun syödä. Lisäksi mirtalla nukun kellon ympäri ja olen aivan tunnelissa seuraavana päivänä. Kaikki seisoo. En jaksa mitään. No, sain melatoniinia 2mg ja olin jo varma et toimii ja nukahdan ku nappaan sen. EI AUTA! Tekee vaan raukeaksi, en nuku silti. Mitä mun pitäis tehdä? Kuka tietää saako tota melatoniinia isompina annoksina? Se ei aiheuta riippuvuutta, koska on pimeähormoni. Tuntuu et sekoan, koska olen vain umpikujassa.
Unihäiriöön lihottavaa paskaa
2
105
Vastaukset
- insomniaa.....
Tuo melatoniinisi taitaa olla depot-muotoinen, vai miten on? Onko se Circadin? Vai YA:n tuote?
Itse otan joskus 6 mg, siis EI-depotvalmistetta, eli kolme 3 mg:n lääkettä.
Onhan noita liuta muitakin lääkkeitä mitä voi kokeilla, ei Mirta ole ainut.
Onhan niitä, esim. Azona, Doxal, Triptyl, Klotriptyl jne.jne., matalla annoksella indikaatiolla unettomuus.
Mikä lääke sinulla on paniikkihäiriöön? Jokin SSRI- tai SNRI-lääkekö? Voisiko se selittää osan unettomuudesta?
No juu, bentzoista tuppaa tehot lähtemään, ne kun on tarkoitettu pariksi viikoksi yhtä jaksoisesti otettaviksi.
Entäpä jos vuorottelisit, esim. jonkun trisyklisen ja vaikkapa Tenoxin kanssa? - _mörrimöykky_
Itse otan 6mg melatoniinia n. tunti ennen nukkumaan menoa. Auttaa jos nukkuminen ei ahdista. Jos nukkumisen yrittämiseen liittyy ahdistusta ei auta kuin benzot. Kannattaa tilata melatoniinit iherb.com verkkokaupasta saa halvalla ja ilman reseptiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama837371Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1136052Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364185Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2222898Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782846Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?352808Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta842550Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902298- 1842152
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431686