Harmitti taas lenkillä, kun pieni (lyhytjalkainen terrierin näköinen) koira ryntäsi kelahihnassa oman koirani jalkoihin kovasti äristen. Ei missään simessä ole hyväksyttävää hyökkiä vastaantulevien koirien kimppuun, vaikka se ei pienillä hampaillaan saisikaan muuta kuin pieniä haavoja aikaiseksi.
Haluaisin muistuttaa niitä pikkukoirien omistajia, jotka vielä ajattelevat ettei pientä tarvitse kouluttaa, että kyllä tarvitsee. Tai sitten on varmasti huolehdittava, että itse osaa pitää hihnan ohituksissa lyhyellä.
Isojakin koiria on kouluttamattoman liikkeellä ja ne saavat hurjempaa jälkeä aikaiseksi, mutta se ei ole mikään puolustus minkään kokoisen koiran omistajalle, että jättää sitten omansa kouluttamatta.
Olen kouluttanut oman ison koirani ja edellytän, että vastaantulevat koirakot antavat meidän ohittaa rauhassa, kuten mekin annamme heidän. Olemme jokainen vastuussa omista koiristamme, myös te pienten omistajat.
Onneksi on paljon niitä pikkukoirien omistajia, jotka ovat vastuullisia ja huolehtivat koiransa käytöksestä. Kiitos siitä ja heille toivotankin oikein kaunista kesää ja mukavia lenkkejä =)
Ystävällisesti koulutuksesta
Säikähtänyt airis
0
61
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama857426Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1156143Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1584274Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?372933Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2252926Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782856Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta862571Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902308- 1862229
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431696