Kiitoskortit 5 vuotta myöhässä?

wanhaMorsianElina

Suomessa on tapana lähettää suurempien juhlien jälkeen kiitoskortit vieraille, kuten esimerkiksi häiden jälkeen. Käsittääkseni kortit tulisi lähettää viimeistään 6kk kuluessa häistä. Noooh, ollaan oltu nyt miehen kanssa 4 vuotta naimisissa emmekä vieläkään ole niitä kiitoskortteja lähettäneet.... :D

En oikeastaan pode siitä minkäänlaista huonoa omaatuntoa, sillä häämme ylipäätänsäkään eivät menneet täysin suomalaisten perinteiden mukaan (mies on ulkomaalainen): emme nyt esimerkiksi ottaneet virallisia hääkuvia lainkaan. Kukaan ei ole edes missään vaiheessa kysellyt tai ihmetellyt, että missä kiitoskortit viipyvät. Kaikki vieraamme tietävät, että olemme sekä lahjoista että heidän läsnäolostaan äärimmäisen kiitollisia, joten toisaalta tuntui hassulta lähettää kortteja. Meidän perheellämme muutenkaan ei ole ollut tapana lähettää kiitoskortteja, tuntuu että vanhempani ovat kokeneet sen ´turhana´. Kaiketi tämä ajatus/ tapa on sitten syöpynyt myös minulle, en osaa sanoa. Useinhan se kuitenkin niin menee.

Nyt olemme kuitenkin alkaneet pohtimaan, jospa 5-vuotis tai vaihtoehtoisesti sitten 10-vuotis hääpäivämme kunniaksi menisimmekin vihdoin ottamaan "viralliset hääkuvat" (meillä molemmilla on puvut tallessa ja ne mahtuvat edelleen) ja sitten lähettäisimme kaikille hääpäivässämme mukana olleille vieraille kiitoskortin, johon liittäisimme jonkin tämän tapaisen tekstin:

"Viisi vuotta sitten rantauduimme avioliiton onnelliseen satamaan. Kiitos, että olitte tuolloin mukana elämämme tärkeimmässä päivässä. Emme koskaan unohda läsnäoloanne! Lämpimin terveisin, Eerik ja Elina" (nimet muutettu)

Mitä ajatuksia tällainen kiitoskortti herättäisi? Olisiko se mielestänne kaunis vai täysin mauton ele? Kommentteja olisi mukava kuulla, sillä omia ideoita ja ajatuksia on vaikea tarkastella objektiivisesti. Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille!

4

898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riippuu

      Ihan kiva idea, jos joku olisi kortteja kaivannut. Jos vierat eivät kortteja ole odottaneetkaan, tuntuu ehkä vähän hassulta. Mistä vieraat tietävät, että arvostitte heidän läsnäoloaa, oletteko esim. suullisesti kiittäneet osallistujia? Jos olette jo jo jollain tapaa kiittäneet, ei kiitoskortteja ehkä tarvitse enää viiden vuodenkaan päästä lähettää.

      Myös vieraiden nykytilanne vaikuttaa. Onko joukossa esim. paljon (nykyisin) eronneita pareja? Jos on, voi vaikuttaa vähän leuhkimiselta lähettää kortti "katsokaa, mepä olemmekin edelleen yhdessä".

      Sinänsä hääkuvan ottaminen samoissa asuissa voisi olla kiva itsenne kannalta.

      • wanhaMorsianElina

        Olemme keskustelleet oikeastaan kaikkien vieraiden kanssa häiden jälkeen, jolloin olemme pystyneet suullisesti ilmaisemaan kiitollisuutemme. Eronneita pareja ei ole lainkaan, mutta tuo on kyllä hyvä pointti. Hääkuvat juu otettaisiin ihan itsemme takia ja olenkin iloinen siitä, ettemme ottaneet kuvia tuolloin: olen nimittäin häidemme jälkeen laihtunut lähes 10 kiloa :) puvussani on onneksi nyöritys, joten se istuu laihtumisesta huolimatta (oli pakko yksi päivä kokeilla ja istu jopa paremmin kuin häissä).


    • Rouva O

      Minusta tuo on hauska ajatus! Toteuttakaa ihmeessä!

      Kyllä sitä kortteja voi lähetellä ilman, että tarvitsee niin tarkasti miettiä, että mitäköhän mieltä tuo ja tuo voisivat mahdollisesti olla... Ja jos joku pariskunnista on eronnut, niin lähettäkää kummallekin oma kortti, eihän se sen kummempaa ole.

    • Mietin...

      Hieman hassu ajatus ehkäpä...? Itse en tekisi.. tuntuu ajatuksena jotenkin kummalliselta laittaa hääkamat päälle.. totta kai siis itseä varten voitte kuvauttaa, mutta lähetyspuoli... Toisaalta jos saisin omilta tutuilta tuollaisen niin mikäs siinä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      85
      7426
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      115
      6143
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      158
      4274
    4. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      37
      2933
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      225
      2926
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2856
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      86
      2571
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2308
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2229
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1696
    Aihe