Erittäin iloista ja ihanaa on se, kun juutalainen ilman Yeshuaa

löytää Kuninkaansa

Nasaretilaisessa Yeshuassa, Isän oikealla taivaassa Poikana ja Immanuelina. Samoin uskonnollisen taustan omaava Vanhan Testamentin ja heprean kautta auttaa nopeasti ymmärtämään paremmin Pojan täydellistä juutalaisuutta koko lain täyttäjänä ja Hyvänä Paimenena. Samoin Hyvän Herran siunaus ja sen ihanuus vaikuttaa sitä hyvää hengellistä, josta koko juutalaisuudessa pohjimmiltaan on kysymys, kiittäen ja kunnioittamen Israelin Pyhää Herraa Yeshuaa, amen.

Israelin siunatessa Juudan, hän lausui:

´Juuda, sinua sinun veljesi ylistävät; sinun kätesi on vihollistesi niskassa, sinua kumartavat isäsi pojat. Juuda on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona, kuka uskaltaa häntä häiritä? Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat. Hän sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä; viittansa rypäleen veressä. Hänen silmänsä ovat viinistä sameat, hänen hampaansa valkeat maidosta.´ (1. Moos. 49:8)

Kuten näemme, on viittaus Herraan Yeshuaan selvästi annettu Kuninkaasta, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja pysyy loppuun asti, samoin kaikki tulee kumartamaan Kuningasta ja Herraa Yeshuaa. Näemme myös tulevan vielä toteutumattoman profetian rypäleen verestä punaisista värjäytyneistä vaatteista, kun Harmagedonissa vihollisensa jalkojensa alle poljetaan.

21

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+17

      Juoppo kuningas. Huolestuttavaa.

      • Jumala voi murehtia

        ihmislapsista tämän maailman vihan viinipuussa. Kuinkas sinä tallaat?


      • viinin juonnista

        jotakin:

        ´Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni". Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.´ (1. Moos. 6:5)

        Nooastakin on kirjoitettu: ´Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, niin hän juopui ja makasi alasti majassansa. ´ (1. Moos. 9:20)

        Toki Paavali opettaa uudestisyntyneille: ´Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ...´ (Room. 14:21)

        Mutta tosiasia on kuitenkin: ´... sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.´ (Room 14:17)

        Ennenkaikkea Pyhällä Hengellä on hyvä täyttyä ja Herraan turvata.


      • Kaikille ei viini

        sovi luonnollisesti tai hengellisesti, uskokaan ei ole jokamiehen.


    • 2+12

      Ei ole silmät viinistä sameat.

      En syö ja juo syntisten kanssa, kun ei seura kiinnosta.

      • ole siunattu

        hyvästä valinnasta, mutta ei pelasta ilman Herran Yeshuan antamaa viinipuun viiniä, mutta on pyhitetty pois normaalista syömisestä ja juomisesta.


      • Raakel oli

        kirkassilmäinen ja Leea sameampi, mutta luonnollisesti ei viinistä, ja Herra siunasi Leeaa, koska näki, että häntä syrjittiin.


      • pelastuksella
        ole siunattu kirjoitti:

        hyvästä valinnasta, mutta ei pelasta ilman Herran Yeshuan antamaa viinipuun viiniä, mutta on pyhitetty pois normaalista syömisestä ja juomisesta.

        tarkoitetaan Jumalan valtakuntaan pääsemistä Kuningas Yeshuan omana.


    • kultamiest leemanni

      Muutosta pukkaa... goldmaniit lehmanit .....suomalaisen veronmaksy nolla ... no more juutalais veroa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Tule Herra Yeshua

        päättele siitä sitten itse, mitä merkitsee osaltasi?


      • 1+20

        Suomalaiset maksavat veroa Suomeen ja hallitus tukee hellenistisiä maita, yeshuan kirjoittajia.

        yks' suomalainen pakkotukija.


      • Voi sinua kun
        1+20 kirjoitti:

        Suomalaiset maksavat veroa Suomeen ja hallitus tukee hellenistisiä maita, yeshuan kirjoittajia.

        yks' suomalainen pakkotukija.

        eurojen tähden olet huolissasi, sillä kyseessä on sielusi eikä rahasi.


    • Näkemystä Jumalan
    • 8888888justice

      yhtyy edellliseen... jos vähänkin kehtaa tutkia pankki maailmaa ja kenelle siellä raha virtaa,,, sori... no more jewish tax..... juoni juutalainen mie nään siut aina....

    • ziz77us

      Sanon sen teille jotka haukutte juutalaisia, suurin osa on käynyt koulunsa kunnolla ja ollut samalla alalla koko ikänsä. He aloittavat työt ja säästävät joka kuukausi, niin on tehnyt heidän isänsäkin.

      Toista se on niinkuin mun työpaikallakin osa on työtä vieroksuvia äijiä, ei siinä vielä mitään jos ei ole käynyt koulua, mutta sitten eripituisiä pätkätöitä, jos juopottelulta on kyennyt menemään. Sitten tullaan tänne ja vihataan juutalaisia koska ne on kunnollisia yhteiskunnan tukipilareita, menkää helvettiin pohjasakki.

    • Kuulkaa kaikki

      Hyvästä Kuningas Yeshuasta, sillä alaisuudessaan saamme kaikki jäädä pelkästään saamapuolelle ja vieläpä parhaassa mahdollisessa eli elämisen arvoisessa elämässä ja hyvässä hengellisessä yltäkylläisyydessä. Tietysti edellyttää valtakuntaansa syntymistä ja opetuksen mukaista elämistä hengelliselle, sillä sitä saa, mitä kylvää.

      Herra Yeshua on Hyvä Kuningas, joka tahtoo pelkästään hyvää Isän Jumalan oikealla puolella valtaistuimella ja kannattaa jokaisen hänen armoonsa panna toivonsa ja pyhittyä totuudessa, amen.

      HalleluYah Yeshuan nimessä ja Hengessä, amen.

    • 8888888justice

      Heh tuosta juuutalaisesta maailmasta on koulutus kaukana... tai toisaalta ei.. tiukka yhteisö ,,mikä on kunnioitettavaa.. jos joku juutalais perheen vesa haluaa hollyvoodiin oikeasti niin puhelu vaan sinne.. hallistesavat paikat ovat juutalaisilla,, kultakaupaan,,, juu sielläkin...jne jne olen läheltä nähnyt miten tämä hyvä veli järjestelmä toimii.. juu kouluja on hyvä käydä,, sillä omaisuudella mikä kansalla on.. ja ihan omat koulut on ainakin täällä helsingissä.. ja vanhainkodit kanssa. yhteiskunta yhteiskunassa.. minulle kävisi kympillä juutalaisuusden edut.. mites niistä pääsis nauttimaan.. ois fed.imf.goldmann,,, työ paikkoja löötys :D

    • Jokainen joka tahtoo

      tulla tuntemaan Israelin Pyhän Kuningas Yeshuan (Jeesuksen) kannattaa rukoillen ja anoen Pyhän Hengen opetusta Yeshuan nimessä ja kiittäen Isää Jumalaa lukea Raamatun Uuden Testamentin todistus Juutalaisten Kuninkaasta joka Uudessa Jerusalemissa hallitsee ja vaikuttaa hengellistä hyvää sitä häneltä anovissa, sillä on hyvä paimen ja rikas antaja kaikille janoaville, amen.

      HallelluYeshua!

    • 303

      Kuka sai vallan puhua suuria sanoja neljäkymmentä kaksi kuukautta ?

      Kolme ja puoli vuotta.

    • tosin ei näillä

      palstoilla ole pelkoa juutalaisten kanssa keskustelusta, mutta tämä juutalaisuus-palsta on mitä soveliain Herran Yeshuan todistukseksi ja Jumalan valtakunnan hyvän sanoman esilläpidettäväksi, sillä pelastus on juutalaisista, amen.

      Varotaan vääriä profeettoja ja opettajia, jotka eivät tunne Herraa Yeshuaa eivätkä Pyhän Hengen opettamina voi vastaanottaa Raamatun tervettä profetaalista sanomaa eikä opetusta. Rukoillaan ja valvotaan myös kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat Jumalan vanhurskautta ja hyvää elävää sanaa Yeshuan nimessä, amen.

    • Taivaassa iloitaan

      yhdestäkin joka tekee parannuksen eli mielenmuutoksen avuksi pyytäen Abba Isän armoa ja totuutta Yeshuan nimessä Pyhän Hengen opetukseksi, amen.

      Hallelujah, sillä Herra Yeshua on hyvä paimen, amen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      21
      5003
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4026
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      73
      3593
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2688
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2453
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2338
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2123
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2097
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      134
      1623
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1505
    Aihe