Kokemuksia EF kielimatkoista

-tyttö-

Hei (: Olen vähän ajatellut mennä ef kielimatkalle ensi vuonna, ja olisi kiva jos joku voisi kertoa vähän kokemuksia ja kertoa matkasta.

4

436

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meri

      Mulla oli ainakin ihan mahtava reissu! Olin neljä viikkoa Brightonissa ja asuin isäntäperheessä. Isäntäperhe oli aivan ihana, varsinkin perheen äiti autto meitä kaikessa mahdollisessa. Ruoka oli hyvää, talo oli siisti ja meidän huoneella (jossa asui 3 tyttöä) oli jopa oma kylppäri, mikä oli tietty plussaa.

      Itse oppitunnit oli yleensä tosi hauskoja ja opettajat tosi mukavia. Me tehtiin paljon kaikkia ryhmätöitä, sen lisäksi leikittiin, tehtiin esityksiä ja käytiin eri kielioppijuttuja. Kaikkein eniten tolla reissulla varmaan oppi sellasta rohkeutta käyttää kieltä.

      Viikonloppuisin tehtiin kaikkia erilaisia retkiä. Käytiin kaksi kertaa Lontoossa ja sitten ylimääräisellä retkellä Oxfordissa. Oli tosi mielenkiintoista. Erityisesti tykkäsin meiän toisesta Lontoon reissusta, kun saatiin kaikki liikkua metrolla omin päin ja käydä missä halusimme.

    • Anz-crewiläinen

      Tosi hienoo et oot lähössä EF:n kielimatkalle! (olit ilmeisesti jo viimekesänä kyllä?:D)

      Joka tapauksessa kaikille kielimatkoista haaveileville/lähteville voin sanoo että onnea teille tulee varmasti upea reissu ! Mä olin kesällä 2011 kolme viikkoa Maltalla, ja oli kyllä aivan parasta!

      Asuin isäntäperheessä jossa oli kaksi pientä lasta vanhemmat. Samassa perheessä kanssani asui kaksi muuta suomalaista tyttöä & kolme muuta suomalaista tyttöä asui ihan lähellä toisessa isäntäperheessä. Mulla oli isäntäperheessä oma huone ja niillä kahdella tytöllä yhteinen. Mun perhe oli ainakin tosi mukava ja jäi oikein lämmin olo siitä. :) Suosittelen isäntäperheessä majoittumista koska pääset enemmän sisälle paikalliseen kulttuuriin ja se on hieman vapaampaakin.

      Koulua meillä oli arkipäivisin ja iltapäivällä lähdettiin retkille läheisiin kaupunkeihin/shoppailemaan/rannalle. Rahaa paloi joka viikko 150-250€ tai enemmänkin....:D Discoja ja muita bileita oli 3-4kertaan viikossa, ja ne oli oikeesti niitä kaikista parhaimpia kokemuksia siellä, hahah! Meillä oli niiin hauskaa!

      Kerta kaikkiaan hieno kokemus ja sain ihania ystäviä!

    • Diana Crewiläinen

      Ihan huippu juttu, että oot päättäny lähtee kielimatkalle kesällä!

      Ite olin Ranskassa, St Raphaëlissa, joka sijaitsee siis Ranskan Rivieralla. Olin kielimatkalla 3 viikkoa ja voin sanoo, että oli kyllä ihan sika makee matka ja opin kaikennäköstä sen aikana. Opin puhumaan ranskaa paljon paremmin, sain uusia ystäviä ympäri maailmaa, rusketuin ja pääsin syömään ihania ranskalaisia ruokia!

      Reissasimme myös mm. Italiaan, Pariisiin ja Cannesiin. Kaikkialla oli tosi kivaa ja mulla on ikimuistoisia kuvia tallessa. Isäntäperheeni oli tosi ystävällinen ja saimme aina apua, kun sitä tarvitsimme.

      Itsenäistyin ja itseluottamukseni kasvoi todella paljon! Olen edelleen yhteyksissä niiden ihmisten kanssa, jotka tapasin kielimatkallani. Sääolot olivat huikeat, sillä joka päivä paistoi aurinko ja oli noin 30 astetta lämmintä. Matka oli suorastaan uskomaton ja lähtisin mielelläni uudelleen :D Suosittelen lämpimästi! :)

    • Ef:n Ambassador

      Mulla oli todella hyvä reissu, kun olin viime vuonna Australiassa Ef:n kautta. Sain todella paljon kavereita ympäri maailmaa ja kielitaito kehittyi. Asuin isäntäperheessä ja siellä joutui puhumaan koko ajan englantia. Oltiin eka Cairnsissa ja sit loppu matkasta kävimme Sydneyssä ja siellä kiertelimme nähtävyyksissä ja päästiin shoppaileen.Aurinko paistoi joka päivä ja oli lämmintä n. 30 astetta päivittäin, myös ruskettui tosi hyvin. Yks unelmien täyttymys toteutui, kun pääsin käymään Australiassa ja ilman omaa perhettä.
      Kun pääsin kielimatkalle itsenäistyin todella ja englanninkieli kehittyi uuteen uskoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      83
      7371
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      113
      6052
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      136
      4185
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      222
      2898
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2846
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      35
      2808
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      84
      2550
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2298
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      184
      2152
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1686
    Aihe