Lapsi sairastuu etävanhemman luona, joka on kirjoilla toisella paikkakunnalla, kuin lapsi. Voiko lapsen viedä etävanhemman paikkakunnalla lääkäriin, vai onko sairaan lapsen kanssa lähdettävä lapsen "omaan kuntaan" lääkäriin? (jos siis yksityistä lääkäriä ei ole käytettävissä) Matkaa olisi reilut 100km.
Lapsi sairastuu etävanhemman luona
8
3619
Vastaukset
- Marjo27
Tietenkii viet siihe lähimpään terveyskeskukseen. Ei sillä oo merkitystä et missä se laps asuu virallisesti, lääkäriin mennää siellä missä sairastetaan.
- Miten on
Eli lasten kohdalla tilanne on eri kuin aikuisten?
Olen kuullut eräänkin kertomuksen siitä, kun on toisella puolella Suomea sairastunut, niin vastaus terveyskeskukseen mennessä on ollut, että mene omaan terveyskeskukseen. Mutta nämä kaikki on olleet siis aikuisia ja kyseessä ei ole ollut hengen lähtö lähellä tapauksia, mutta jokatapauksessa loma olisi keskeytynyt ja oltaisiin selvitty lääkekuurilla, kun joku lääkäri vain vastaan olisi ottanut. - terveysasema.
Miten on kirjoitti:
Eli lasten kohdalla tilanne on eri kuin aikuisten?
Olen kuullut eräänkin kertomuksen siitä, kun on toisella puolella Suomea sairastunut, niin vastaus terveyskeskukseen mennessä on ollut, että mene omaan terveyskeskukseen. Mutta nämä kaikki on olleet siis aikuisia ja kyseessä ei ole ollut hengen lähtö lähellä tapauksia, mutta jokatapauksessa loma olisi keskeytynyt ja oltaisiin selvitty lääkekuurilla, kun joku lääkäri vain vastaan olisi ottanut.Tilanne on muuttunut heinäkuun alussa tuli voimaan "laki" että terkkarin saa valita ei ole pakko mennä omaan terkkariin, oli sit aikuinen tai lapsi.
- wilma60
terveysasema. kirjoitti:
Tilanne on muuttunut heinäkuun alussa tuli voimaan "laki" että terkkarin saa valita ei ole pakko mennä omaan terkkariin, oli sit aikuinen tai lapsi.
Mielestäni tämä uusi laki koskee vain omalla paikkakunnalla tapahtuvaa valintaa mikäli siellä on useampi terveyskeskus.
On varmaan paikkakuntakohtaisia eroja siinä että hoidetaanko vieraspaikkakuntalaiset potilaat vai ei. Minun ex on vienyt lapsen oman paikkakuntansa terveyskeskukseen ja ovat saaneet hyvää ja asiantuntevaa hoitoa. Myös aikuiset on hoidettu vierailla paikkakunnilla ja ei ole tarvinnut lomaa keskeyttää sen takia. Mutta riippuu varmaan paikkakunnasta ja ehkä henkilökunnastakin saako palvelua vai ei. - Miten on
wilma60 kirjoitti:
Mielestäni tämä uusi laki koskee vain omalla paikkakunnalla tapahtuvaa valintaa mikäli siellä on useampi terveyskeskus.
On varmaan paikkakuntakohtaisia eroja siinä että hoidetaanko vieraspaikkakuntalaiset potilaat vai ei. Minun ex on vienyt lapsen oman paikkakuntansa terveyskeskukseen ja ovat saaneet hyvää ja asiantuntevaa hoitoa. Myös aikuiset on hoidettu vierailla paikkakunnilla ja ei ole tarvinnut lomaa keskeyttää sen takia. Mutta riippuu varmaan paikkakunnasta ja ehkä henkilökunnastakin saako palvelua vai ei.Pitänee soittaa kiltisti vain omaan terveyskeskukseen ja kysyä. Tosin voi oll, että turha varautua mahdolliseen tulevaan, kun ajathan voivat muuttua.
Kiitos vastauksistanne!
- Äiti vain
Meillä on matkustettu ympäri Suomea. Pienten ja ehtivien lasten kanssa on lääkärin tarvekin yllättänyt. Valitettavasti. Olemme käyneet näyttämässä Pietarsaaressa särkevää korvaa ja tikit haimme Paraisilta. Onpa tainnut olla jotain muutakin, mutta nämä nyt olivat ne karmeimmat kokemukset karavaanarina. Eikä meillä ole ollut mitään ongelmia. Aikaa näistä on jo 6-10 vuotta, mutta ei tilanne ole huonommaksi voinut mennä.
Etävanhemman luona vierailleen lapsen saimme käyttää omassa terveyskeskuksessamme, vaikka lapsen omaan terveyskeskukseen oli matkaa n. 40 km. Lapsi tarvitsi lääkäriä ja lääkettä vaivaansa. Perustelin oman terveyskeskuksemme käyttöä sillä, että verorahat maksetaan palveluista ja lapsi vierailee säännöllisesti meillä, joten palvelujakin tulee saada, kun lapsi niitä sattuu tarvitsemaan.
Suosittelen kyllä miettimään asian etukäteen, voit sitten olla huoleti, jos sairaus sattuisi yllättämään. Kannattaa tarkistaa lapsen tilanne etävanhemman terveyskeskuksesta eikä omastanne. Kysymällä asiat varmasti selviävät. Muista vielä pakata KELA-kortti mukaan, niin asiointi sujuu mutkattomasti. - Stealhorse
Kyllä on sitten nyky Suomessa kummaa, jos ei voisi hakea sairaalle lapselle hoitoa toisen paikkakunnan terveyskeskuksesta, jos apua tarvitsee.
Nykypäivänä on paljon etäisiä ja -äitejä ja lapset reissaa paikkakunnalta toiselle. Jos lapsi sairastuu ja tarvitsee välitöntä lääkärinhoitoa ja lääkitystä, niin en ainakaan itse lähtisi ajamaan pitkän matkan päähän kipeää lasta kyytimään. Oman paikkakunnan terkkariin yrittäisin ajan saada. Voihan olla, että sieltä tulee sama viesti: vietävä sinne, missä on kirjoilla.
Jos tyyli on mahdollisesti näin kielteinen, niin paljon on sitten vielä parannettavaa myös terveydenhoitopalveluissa. - näioo
Päivystysasiat hoidetaan aina lähimmässä paikassa. Muut akuutit riippuen välimatkasta omaan kuntaan. Esim. alle 50km matka ja pissatulehdus; omalle terveysasemalle. Pari sataa kilsaa matkaa ja pissatulehdus, saa hoidon vieraalla paikkakunnalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897458Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1176189Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1594326Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?423076Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2292958Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782866Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882577Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862249
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181795