Onko kenelläkään kokemusta varattuna ollessa salasuhteesta johonkin kolmanteen henkilöön? Kärsiikö vakisuhde moisista pahoin ja kuinka vaikeaa on lopulta pitää suhde salassa ja ilman sen suurempia tunteita?
Olen kuullut väittämän, että välillä pitää käydä vieraissa että huomaa ettei ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolen.
Ymmärrän kyllä, että pettäminen ei ole ollenkaan hyväksyttävää toimintaa. Vaan mieltä kutkuttaisi sellainen kaveripohjainen suhde (joka voisi kenties myös sisältää fyysistä "hauskanpitoa") mukavan ja samassa tilanteessa olevan nais-ihmisen kanssa. Tietenkin siten, että molemmat salasuhteen osapuolet ymmärtää mikä on homman nimi.
Mitkään baarista bongatut yhdenyön hoidot ei kiinnosta.
Vissiin tämä on vaan kesän aiheuttamaa hormoonitoiminnan vilkastumista, tai lähestyvää kolmenkympinkriisiä. On aina tullut oltua sellaisessa kiltinpojan roolissa ja kieltäydyttyä seikkailuista. Välillä haluaisi tehdä jotain itsekästä.
Toivottavasti tää nyt herättää muitakin mielipiteitä, kuin pelkkää pahennusta.
Varattujen salasuhteet
12
1475
Vastaukset
- Jos kokeilet, niin
näet, että vain tuhkaa tulet pesästä löytämään.
Tarvitseeko poika vielä muita neuvoja? - kyllälähteetaas
Jos puoliso yhtäkkiä päättää lopettaa tarjoilun, niin mitä ohjekirja neuvoo tekemään sellaisessa tilanteessa?
Vetämään käteen? Eroamaan?- joku_lainoppinut
Niin, eiks raamatussakin se yks äijä ruvennut panemaan orjiaan tai jotain palvelijoita, kun emäntä ei enää jaksanut? Tosin se tais kyllä ihan emännän luvalla sitä tehdä...
Heh, väärä palsta. Avoimen suhteen tarkoitus on se että luvan kanssa voi mennä kuten kuvailit. Ei ole pettämisestä kokemusta. Varmaan tuolla uskottomuuspalstalla voidaan auttaa paremmin.
- Avoimessa elävä
No aattelepa ite: pahastuisitko sinä, jos muijasi kävisi salaa polkemassa parhaan kaverisi, tahi jopa veljesi kanssa? Olisko siinä tunnelma katossa, mitäpä luulet?
Sinänsä pettäminen ei ole sama asia, kuin "avoin suhde". Avoin suhde kun on lähinnä sopimus siitä, että jaetaan asumiskulut, ja naidaan mikä liikkuu. Näin meillä. Tai ei voi sanoa "meillä", vaan tuon naisihmisen kanssa.Teillä noin, meillä eri tavalla. Taitaa avoimia suhteita olla yhtä monta erilaista kuin on "perinteisiäkin". Kaikkenlaista mahtuu sekaan.
- kaksnaamatopi85
Noh onhan se avoin suhde yhteen suuntaan, mutta salainen toiseen.
Ei kait sillä niin väliä vaikka eukko vieraissa käviskin, kunhan mun ei tarvitse tietää. Okei, ehkä veljen tai kaverit vois jättää rauhaan.
- kyle899
Hei!
Etsin anonyymiin haastatteluun nuorta miestä/poikaa, joka on ollut pettävänä osapuolena suhteessa.
Olen kirjoittamassa kirjaa, jossa käsitellään myös kyseistä aihetta. Haastattelija voi antaa kysymyksiini vastauksia täysin anonyymisti, sataprosenttisella luottamuksella.
Lähetä sähköpostia osoitteeseen: [email protected] ja palaan asiaan! - vihainen84
Mun mielestä Avoin suhde on sairaus ja ihmiset jota sitä harjoittaa on sairaita ja joutais mielisairaalaan. Jos oma nainen tai mies ei tyydytä niin ero vaan!
- Jännä mielipide
"Mun mielestä Avoin suhde on sairaus ja ihmiset jota sitä harjoittaa on sairaita ja joutais mielisairaalaan. Jos oma nainen tai mies ei tyydytä niin ero vaan! "
Mitä sairasta siinä on? Ihmiset ja suhteet ovat erilaisia. Tärkeintähän on, ettei petä toisen luottamusta eli että molemmat sitä haluavat ja asiasta on sovittu. Avoin suhde on toki yhteiskuntamme normien vastainen parisuhteen muoto joten moni sitä ihmettelee, mutta se ei tee siitä sairautta.
- Hahahpukki
mulla yks mies valehteli että on naisesa kaa avoin suhde...kuitenkin kun tekstasin naiselle ja kysyin asiaa...nainen totesi että todellakin avoin suhde,tiedämme kaiken toisistamme :D
ja mies sitten myönsi että
ei nainen tiedä minusta...
eli se ei oikeasti ollut avoin suhde...vaan mies valehteli ....
lopetin säätämisen. - ehkäjotaintänne
Katsokaa tämä blogi http://mielenkiemurat.blogspot.com/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama805489Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1014481Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1354073Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782826Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2022822Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?322666Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta832524Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl882274- 1822093
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431666