Valikko

Kärsämäki

Keskustelua Kärsämäen alueen asioista

ALOITA UUSI KESKUSTELU


Keskustelut

Eilen 16.07
Näkökulma sotesta: Maakuntamallia pukkaa
Torstai 21.5.2015 klo 15.22 Sotesta on jo sovittu - sitä ei vain kerrota, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen Sote-ratkaisu on jo tehty, mutta julkisuuteen siitä ei ole kerrottu. Hallituksen muodostaja, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vakuutti vielä myöhään keskiviikkoiltana Iltalehdelle, että tulevan hallituksen muodostavat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset eivät ole päättäneet viedäänkö vuosikausia väännetty sosiaali- ja terveysuudistus loppuun kuntayhtymä- vai maakuntamallin pohjalta. Sipilä sanoi kummankin mallin sopivan hänelle. Se oli höpöhöpöpuhetta - mitä termiä Sipilä itse usein käyttää. Malli on valittu jo tiistai-iltana, ja se on maakuntamalli. Sitä ei vain haluta kertoa julkisuuteen kesken hallitusneuvottelujen, sillä "keskustan maakuntamalli" on jo terminä hankala asia monelle kokoomuslaiselle. Olkoonkin, että nyt sorvatun sote-ratkaisun mukana Suomeen tuodaan niin sanottua Ruotsin mallia, joka lisää ihmisten valinnanvapautta - eli suomeksi: korostaa yksityisten terveyspalveluiden tarjoajien roolia, minkä puolesta kokoomus on puhunut pitkään. Todennäköisesti lopullisesta versiosta käytetään kuitenkin jotain muuta nimeä kuin maakuntamalli, ihan vain hygieniasyistä. Kuntayhtymämalli on törmännyt edelleen samaan perustuslailliseen ongelmaan kuin edellisellä vaalikaudella. Siinä kunnat rahoittaisivat jotain sellaista, mistä ne eivät pääse itse riittävästi päättämään. Sen sijaan maakuntamallissa sote-asioista päättää vaaleilla valittu kansanosa, joten demokratia toteutuu ainakin lakipykälien osalta. *** Periaate lyhyesti: maakuntamallissa on tietty määrä erillisiä sote-alueita, joissa on riittävän suuri väestöpohja. Näille alueille annetaan jatkossa sote-palveluiden itsenäinen rahoittamis-, järjestämis- ja tuotantovastuu. Järjestelmän kritisoijien mielestä tässä mallissa pienet kunnat saavat liikaakin sanavaltaa sote-asioissaan, ja taloudellisesti järkevän keskittämisen sijaan sote-palvelut pirstoutuvat pieniin yksiköihin - "kohta kaikissa kylissä saa suorittaa avosydänkirurgiaa", kuten eräs alan vaikuttaja totesi kuultuaan maakuntamallin läpimenosta. Toisaalta tuunattu maakuntamalli antaa ainakin mahdollisuuden päästä eroon sellaisista järjettömistä kokonaispaketeista, joissa kunnat ovat ulkoistaneet koko sote-palvelunsa yhdelle yksityiselle yritykselle. Mitä Sipilänkin usein toistelemat "valinnanvapaus" ja "pienten toimijoiden mukaanotto" sitten lopulta tarkoittavat, jää vielä nähtäväksi. Sote-mallista ei päästy sopuun hallitusneuvottelujen rakenneuudistusryhmässä, vaan siihen tarvittiin johtoryhmän trion - Juha Sipilän, Timo Soinin ja Alexander Stubbin - konsensuspäätös.
20
 
21.05.2015
Nyyt On Timo Soini tehnyt
pahan virheen! Vaalien voittaja puhuu; Tämä on Soinilta uskomattoman ylimielistä" Perttu Koistinen 4 tuntia ja 48 minuuttia sitten (päivitetty 12 minuuttia sitten) Vihreiden kansanedustajan mukaan Timo Soinin lauantaisilla kommenteilla ei ole mitään tekemistä tavallisten ihmisten todellisen huolen kanssa. Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soinin blogissaan esittämät kommentit eivät miellytä kansanedustaja Emma Karia (vihr.). Soini ihmetteli, kuinka kaikki arvioidaan taas perussuomalaisten syyksi. "Kyllä me nyt olemme tuhon omia, kun saunominen ei ole synti, formuloissa ja raveissa voi käydä ilman lupaa, lihansyöntiä ei kielletä, eikä kouluihin tule pakollista kasvisruokapäivää. Kanarian saarilla voi vierailla ilman tasa-arvoluentoja. Metsän riistaa voi paistaa parilalla, ajaa autolla Helsingin keskustassa ja pyyhkiä pöytää jäniksenkäpälällä", Soini kirjoitti sarkastiseen sävyyn. Emma Karin mukaan heitoilla ei ole mitään tekemistä tavallisten ihmisten todellisen huolen kanssa. Soinista on hänen mukaansa hyvin todennäköisesti tulossa seuraava valtiovarainministeri ja hänen esityksestään tullaan tekemään useiden miljardien säästöjä suomalaisten palveluihin ja tukiin. – Tämän mittaluokan leikkaukset tulevat sattumaan jokaiseen suomalaiseen, Emma Kari kirjoittaa blogissaan. – Ihmiset ovat huolissaan lastensa päiväkodeista, kouluista ja omista työpaikoistaan. Sen sijaan, että Soini osoittaisi millään tavalla ymmärtävänsä ihmisten huolta tai tekemiensä päätösten seurauksia, hän turvautuu halpoihin heittoihin kasvisruokapäivistä tai saunomisesta. Kummallakaan asialla ei ole mitään tekemistä tavallisten ihmisten todellisen huolen kanssa. – Tämä on Soinilta uskomattoman ylimielistä. Lisäksi se kertoo jotain todella huolestuttavaa siitä, kuinka kevyesti perussuomalaiset suhtautuvat niihin edessä oleviin leikkauksiin, joista suomalaiset tulevat maksamaan kovan hinnan, Emma Kari toteaa.
33
 
20.05.2015
"Näin käy Sipilä-talk!
Keskiviikko 20.5.2015 klo 20.49 Menevätkö insinööri-Sipilän termit yli ymmärryksen? IL selittää avainkäsitteet. Diplomi-insinööritaustainen hallitustunnustelija Juha Sipilä on tuonut poliittiseen kielenkäyttöön uusia käsitteitä. Diplomi-insinööritaustainen hallitustunnustelija Juha Sipilä on tuonut poliittiseen kielenkäyttöön uusia käsitteitä. (TOMMI PARKKONEN) LUE MYÖS Näin hallitus saa kasaan 10 miljardia Olli Rehn katosi hallitusneuvotteluista: "Brysselissä" Sipilä: Sote-mallista ei ole vielä päätöstä 1) Yhteiskuntasopimus Selitys: retrotermi - jo Esko Aho haaveili 90-luvun alun lama-Suomessa yhteiskuntasopimuksesta, joka tähtäsi kustannustason alentamiseen. Ahon projekti törmäsi seinään, eikä Sipilä onnistunut yhtään paremmin. Käsite on alun perin peräisin 1762 julkaistusta Jean-Jacques Rousseaun teoksesta. 2) Tuottavuushyppy Selitys: Sipilä kysyi työmarkkinajärjestöiltä, millä keinoilla syntyy noin viiden prosentin tuottavuushyppy suomalaisen työn, julkisen sektorin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi. Tuottavuuspomppu jäi näkemättä, sillä yhteiskuntasopimus kaatui työaikariitaan. 3) Rosessikaavio Selitys: Sipilä kertoi tehneensä vaalien jälkeen insinöörinä prosessikaavion, jonka avulla hallitus- ja etujärjestötunnustelujen läpikäyminen onnistuu rinnakkain. Viimeiseksi prosessikaavioon tai "rosessikaavioon" - kuten Sipilä sanan vääntää - on sijoitettu ministerivalinnat. 4) Iterointi Selitys: Sipilä kertoi viime viikolla, että talousryhmän paperi viedään iteraatiokierroksille. Kun Sipilältä kysyttiin, mitä iterointi tarkoittaa, Sipilä sanoi, että "se suppenee se asia pikkuhiljaa kohti tavoitetta." Wikipedian mukaan iteroinnissa samoja työvaiheita toistetaan, kunnes haluttu tulos on saavutettu. 5) Jappaus Selitys: "Me kolme puoluetta emme enää jappase tämän asian kanssa", Sipilä sanoi tiistaina. Alexander Stubb (kok) kirjoitti ilahtuneena termin muistivihkoonsa. Sipilän lähipiirin mukaan jappaus tarkoittaa turhan hölönpölyn puhumista. 6) Vatulointi Selitys: "Tarkoitus on, että emme ainakaan enää vatuloi tämän asian kanssa", Sipilä on viitannut sote-uudistukseen. Urbaanin sanakirjan mukaan vatulointi tarkoittaa hidasta ja vätystelevää tekemistä. 7) 10 miljardin haaste Selitys: Ennen vaaleja Sipilä puhui kahden miljardin säästöistä, nyt Sipilän puheissa vilahtelee "10 miljardin paketti" tai "10 miljardin haaste", joka pitää sisällään valtiovarainministeriön arvion pitkän aikavälin kestävyysvajeesta. 8) Jumppaus Selitys: "Nyt on käyty jumppaa", Sipilä on kuvaillut kiistakysymysten käsittelyä hallitusneuvotteluissa. Sipilä on sanonut myös, että neuvotteluissa "väännetään asioita kohilleen, kuten oululainen sanoo". Tärkeää on d-kirjaimen puuttuminen. 9) Julkinen runko Selitys: "Julkinen runko timmiin kuntoon", Sipilä paalutti keskiviikkona sote-uudistuksesta puhuessaan. Julkisella rungolla viitataan siis julkiseen terveydenhuoltoon. 10) Trio Selitys: "Jos asiat eivät etene, käydään triossa", Timo Soini sanoi keskiviikkona. Sipilän mukaan eri "koreihin" ripoteltuja asioita on "jumpattu triossa". Trion muodostavat puheenjohtajat Sipilä, Soini ja Stubb eli "kolme ässää", jotka harjoittavat keskenään "lukutalkoita"."
1
 
19.05.2015
Hallitusneuvotteluissa törmätty sote-kiistaan
Hallitusneuvotteluissa törmätty sote-kiistaan - "Tiivis ilta kolmestaan" Tiistai 19.5.2015 klo 16.58 (päivitetty klo 19.04) Hallitusneuvotteluissa on tänään keskitytty neljän miljardin leikkauksiin ja sote-uudistukseen. Puheenjohtajat esiintyivät tiistain tiedotustilaisuudessa aiempaa vakavampina. Puheenjohtajat esiintyivät tiistain tiedotustilaisuudessa aiempaa vakavampina. (LEHTIKUVA) Väännön tiukentuminen on näkynyt monen hallitusneuvottelijan kasvoilla ja myös johtoryhmän Juha Sipilä (kesk), Timo Soini (ps) ja Alexander Stubb (kok) saapuivat päivän tiedotustilaisuuteen aikaisempaa vakavampina. Ainakin rakenneuudistusta pohtivassa työryhmässä on ollut sen verran erimielisyyksiä, että se on kääntynyt sosiaali- ja terveysuudistusta koskevissa asioissa johtoryhmän puoleen. - Tänään saatiin tehtäväksianto, että nyt tässä on pari sote-asiaa, jotka trion pitää ratkaista. Ja niitä tässä sitten ratkotaan, hallituksen muodostaja Sipilä totesi tiistain tiedotustilaisuudessa puoli viiden aikoihin. - Aloitimme sitä hommaa reilu tunti sitten. Sipilä on aikaisemmin kertonut, että ryhmien mahdolliset kiistanaiheet tuodaan nimen omaan johtoryhmän ratkaistavaksi. - Osaamme delegoida (ryhmille), ja jos delegaatio epäonnistuu, me osaamme ratkoa, Stubb kuvaili johtoryhmän roolia. Rakenneryhmän vetäjä Juha Rehula (kesk) ei tiistaina kommentoinut mitä kiistanaiheita sote-uudistuksessa on syntynyt. Sipilä kertoi johtoryhmän viettäneen maanantaina muutaman tunnin juuri rakenneryhmässä, jossa trio kuuli myös sen kutsumia asiantuntijoita. Sipilän mukaan soteen haetaan vielä tänä iltana sellainen ratkaisu, joka on "varmasti toteutettavissa". - Meillä on tiedossa tiivis ilta kolmestaan. Sipilä ei paljastanut jatketaanko sote-uudistuksen vääntämistä kuntayhtymä- vai maakuntamallin pohjalta. - Jommalta kummalta. Sipilä toi tiistaina sote-uudistuksen etenemistä kuvaillessaan poliittiseen keskusteluun - iteroinnin lisäksi - jälleen uuden termin. - Me kolme puoluetta emme enää jappase tämän asian kanssa. Hän ei kuitenkaan selventänyt mitä jappaus tarkoittaa. Alexander Stubb todennäköisesti aikoi selvittää sanan tarkoituksen, koska kirjoitti sen tiedotustilaisuuden aikana ylös muistivihkoonsa. "Arvopohjat näkyvät" Tiistaina selvisi hieman tarkemmin, miten tuleva hallitus aikoo tarttua 10 miljardin sopeutustarpeeseen. Neljän miljardin leikkauslista on parhaillaan hallitusneuvottelutyöryhmien käsittelyssä, kaksi miljardia on tarkoitus hoitaa nopeilla rakenneuudistuksilla ja loput neljä miljardia on pitempiaikaisia uudistuksia, joista noin miljardi tulee kuntien tehtävistä ja lopusta kolmesta miljardista valtaosa koostuu sote-uudistuksesta. - Silloin kun tehdään kipeitä toimia, silloin totta kai näkyy puolueiden arvopohja ja arvovalinnat. Puhumme paljon sosiaalisen oikeudenmukaisuuden säilyttämisestä näissä kysymyksissä, Sipilä kuvaili leikkauslistan laatimista. - Olen kiittänyt kollegoita, että ovat tuoneet eri näkökulmia esille, koska päätökset eivät ole helppoja. Sipilä ei tarkempia lukua tai leikkauskohteita lähtenyt antamaan. - Tässä on paljon kyselty mistä säästetään, mitä säästetään ja kuinka paljon. Tämä kokonaisuus selviää vasta ensi viikon puolivälissä - kerromme sitten kun koko kokonaisuus on valmiina. Hallitusneuvotteluja on tarkoitus jatkaa myös viikonloppuna. Viime viikonlopun neuvottelijat pysyivät poissa Smolnasta. - Sunnuntaina tehdään hallinnonalakohtainen muutosohjelma. Sipilä on aikaisemmin suunnitellut vähentävänsä ministereiden määrää jopa kahteentoista, mikä vaatisi joidenkin nykyisten ministeriöiden yhdistämistä. Hän ei tiistaina ottanut kantaa mitkä ministeriöt ovat muutospaineessa. - Vielä ei ole tehty päätöksiä, se työ alkaa tänä iltana.
1
 

Sivu /73