Suur-Ikaalinen!

Fiksuin vaihtoehto on liittää Ikaalinen, Hämeenkyrö ja Parkano (sekä Jämijärvi halutessaan) yhteen. Tässä Luoteis-Pirkanmaan suurkunnassa olisi 25 000 (/27 000) asukasta. Se olisi sopiva koko kunnalle. Kolmen kunnan liitoksessa mikään kunta ei pääsisi yksin dominoimaan ja sortamaan pienempäänsä.

Kunnan nimeksi sopisi Suur-Ikaalinen, Luoteis-Pirkanmaa, Sata-Häme tai Kyrösjärvi.
Ilmianna
Jaa

77 Vastausta

Etkös oo myöhässä. Ikaalinen voi liittyä Parkanon, Jämijärven ja Kankaanpään kimppaan viä. Tulisko nimeksi Kyrönkangas? kuitenkin nämä saavat 3%:ia lisää valtionosuutta huom vuosittain ollessaan yhdessä ja yli 4 miljoonan kertaluonteisen porkkanarahan. Kunta perustetaan Pirkanmaalle ja Pirkanmaan srhp:iin.

Ikaalisilla on toisenlainen kehitys, tulee pikemminkin 3%:n veronkorotukset valtionosuusleikkauksien, terkkariremontin, huoltosuhteen muutoksen yms syitten vuoksi. Isäntäkunnan H-kyrön renkinä hääritään..

Samaan aikaan kuitenkin kuntaministeri toivoo 50 000 as kuntia, mikä kyllä tarkoittaa kaikkia yllä mainittuja pieniä entisen Ikaalisen H-kyrön osia paitsi Viljakkalaa yhteen niin ollaan aika lähellä. Tämän kaltainen aluekeskus on jo aika suuri vastapaino Seinäjoki-Tre- Pori kolmion sisällä. Ainakin miltei on 1 matkailuklusteri Pirkanmaalla.. Pirkanhiihtokin menee yhden pitäjän alueella..
Ilmianna
Jaa
Hämeenkyrö linjasi Parkanolaiset pois näistä yhteistyö- ja liitoskuvioista, joten tuo kuvio ei toimi. Ikaalisilla on nyt valinnan paikka ottaako veronkorotuksin takkiinsa tai liittyykö Parkano-Kankaanpää-Jvi kimppaan. Siinä on 28 000 as kolminapainen kaupunki.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Aika paha on, että olemme rankinä H-kyrölle sos terv palvelujen osalta ja kaiken lisäksi Ikaalisista eronnut troikka voi tulla myös Ikaalisten ja H-kyrön isännäksi kun 17 000 asukkaan pohja ei riittänyt edes paras-alueeksi niin miten nyt kun puhutaan vahvasta peruskunnasta, joka ei tarvitse kuntayhtymiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Niin Ikaalinen voi vastata vain Hämeenkyrön uhitteluun, että sitten suljetaan Hämeenkyrö pois, jos Parkano, Jämijärvi ja Kihniö kelpaa mukaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Nokkosleikkiä kirjoitti:
Niin Ikaalinen voi vastata vain Hämeenkyrön uhitteluun, että sitten suljetaan Hämeenkyrö pois, jos Parkano, Jämijärvi ja Kihniö kelpaa mukaan.
Mihin Kankaanpään unohdit?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Noiden teoreetikon ehdottaman kolmen kunnan yhteisnimi voisi olla Kaalihameparka.
Ilmianna
Jaa
Kaikki kuntien palvelut tulee yksityistää ja lakkauttaa kunnat. ihminen hakekoon palvelunsa netistä.
Ilmianna
Jaa
Ei yksityiset voi korvata kuntia. Turha provosoida. Kuntarakenne menee kuitenkin remonttiin, sillä uudistus on viipynyt jo 10 vuotta eikä tuloksia olla oikein saatu aikaan.

Kuntalehti:
" Koko Suomessa alkaa valtava perkaustyö
Kuntaministeri Henna Virkkunen on nimennyt työryhmän maanlaajuista kuntauudistusta valmistelemaan.Maanlaajuinen kuntauudistus valmistellaan asiantuntijatyöryhmän voimin, jota vetämään kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) nimitti kokeneen kuntaliitosselvittäjän Arto Kosken syyskuun alusta.

Työryhmä selvittää, valmistelee ja tekee esitykset hallituksen kuntauudistuksen sisällöksi eli se on valmis piirtämään Suomen kuntakartan uusiksi. Kunnat käynnistävät tänä syksynä massiivisen selvitystyön, jossa selvitetään kullekin Suomen kolkalle soveltuva kuntarakenne.
Kuntalehden mukaan kuntapäättäjillä on nyt kuukausi-kaksi aikaa aloittaa alueensa kuntauudistusselvitys.

Kuntareformi korvaa edellisellä hallituskaudella toteutetun Paras-hankkeen. Uusia kuntaliitosporkkanoita ei ole luvassa, vaan viimeiset porkkanarahat jaetaan 1.1.2013 yhdistyville kunnille. Joitain kannusteita on kuitenkin tarjolla, mutta kunnille on luvassa myös keppiä, jos uudistuksia ei saada aikaan."
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Jääkö Ikaalinen porkkanarahatta kun ei ottanut Jämijärven neuvottelutarjousta vastaan??
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ikaalinen saa vielä keppiä, menettää valtionosuuksia, sillä isäntäkuntamalli on kuntaministeri Virkkusen mukaan varattu vain Lapin kunnille, missä etäisyydet ovat huomattavat. Nyt panostetaan peruskuntiin, kuntien yhdistämisiin mitä tuetaan ja vitkastelijoita rokotetaan. Ikaalilaisille tämä tietää kuntaveron , kiinteistöveron yms maksujen ja taksojen korotuksia.
Ilmianna
Jaa
Riittääköhän kuntapäättäjillämme tahtoa tai ovatko turhan riitaisia jo yksistään keskenään. Kuntien yhdistäminen ja sen selvittäminen on myös luottamushenkilöitä osoitus siitä, että tahdotaan oman paikkakunnan parasta vaikka omakin luottamuspaikka ei ole enää varma uudessa yksikössä. Valtio osoittaa sitten aikanaan mihin liitytään. Siihen asti sammutetuin lyhdyin lastuna laineilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Varmaa on ainakin,jos ikaalinen alkaa neuvotella Kankaanpää,Jämijärvi,Parkanon kanssa nimi ei todellakaan ole mikään suur-Ikaalinen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
heh.heh.... kirjoitti:
Varmaa on ainakin,jos ikaalinen alkaa neuvotella Kankaanpää,Jämijärvi,Parkanon kanssa nimi ei todellakaan ole mikään suur-Ikaalinen.
Nimestä ei niin väliksi on ne Sastamala ja Akaakin ratkaisseet tämän ottamalla historiasta yhteisen nimen.

Parkanolla menee kuitenkin paljon huonommin kuin täällä ja on muutenkin syrjäinen kolkka. Ei kannata edes keskustella. Enemmin asiointisuunnan H-kyrön kanssa yhteen kun se aika tulee, jos tulee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei Parkanolle kirjoitti:

Se aika tulee pian.
Nii paljon on Arkadianmäellä ollut asiasta puhetta. Pakkoliitoksia ei, mutta nii tiukalle pistävät pienet kunnat ettei vaihtoehtoja jää.

Jos vielä odotellaan niin aika loppuu kesken.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Toukokuuhun 2012 asti on ovet avoinna Parkanossa, Kankaanpäässä ja Jämijärvellä mutta eihän edes lähdetty neuvottelemaan, joten Apulannan sanoin valtio muistaa " Anna mulle piiskaa!". Tosiaan tuo on se ajankohta jolloin lyödään lukkoon 2013 yhdistyvät kunnat ja viimeinen kerta kun saa kunnon porkkanarahaa. JKP -kunnat saa nyt 4,3 milj euroa kertaluonteista porkkanarahaa ja lisäksi 3 %:ia enemmän valtionosuutta vuosittain yhdessä kuin erillään.

On se vähän houkuttelevampaa kuin se vaihtoehto johon kuntalaiset jossain vaiheessa heräävät kun kuntavero on jossain 25-30% välillä ja kiinteistövero tapissa sekä maksut. Eikä se näitten laskennallisten arvioitten mukaan ole edes kaukana n. 3-5 vuoden päässä kun mennään kunnolla kuntalaisten taskulle. Ikaalisissa terveyskeskusremontti myös kirpaisee samaan aikaan joten se lisärasituksena vaikka onkin tärkeä investointi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei ikinä kannata mihinkään Parkanon perämettien kanssa tehdä liitosta! Siellä on suurempi työttömyyskin. Suuntaudutaan ison Ylöjärven kanssa yhteen niin kuin Kuru ja Viljakkala!! Tampereella muutenkin käyn asioilla. Tuo on täysin vastakkainen asiointisuunta Pohjanmaalle päin!

PARKANO JA POHJANMAA EI OLE ASIOINTISUUNTA!!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Maksaishan tuolla suunnattomalla porkkanarahalla 10% terkkarin susiremontista. Millärahalla uusi päiväkoti?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
11 VASTAUSTA:
Ei muuta ko verot tappiin niin tulee kummatkin!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tappiiinn kirjoitti:
Ei muuta ko verot tappiin niin tulee kummatkin!
Posari "Ensi vuoden budjetista ei selvitä ilman itkuja
Ensi vuodelle voi luvata yhä kireämpää taloutta. Näin lupasi talouslukuja kaupunginvaltuutetuille maanantaina esitellyt kaupunginjohtaja Tero Nissinen.

Esillä olivat uudet laskelmat ensi vuoden talousarvioksi. Tämä budjettikehys meni uusiksi, kun kesäkuussa valtuusto päätti esitettyä kalliimmasta terveyskeskusremontista.
Nyt tarvitaan enemmän tuloja eli kunnallisveron ja kiinteistöveron korotusta ja menojen vähentämistä. Yksi epävarmuustekijä ovat valtionosuudet, joiden kehityksestä ei tiedetä."

Kyllähän nuo valtionosuuksien muutokset oli jo kuntaministeriön sivuilla määritelty alustavasti. Vähän tulee lisää indeksikorotuksesta johtuen. Indeksikorotus ei kuitenkaan ole täysimääräinen johtuen valtionosuusleikkauksesta.

Veikataanko? Uskaltavatko valtuutetut nostaa tarvittavat 2% veroäyriä tai velkaannutaanko.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kankaanpää, Parkano ja Jämijärvi saavat VUOSITTAIN n. 1,3 milj euroa valtionosuutta enemmän yhdessä kuin erikseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tappiiinn kirjoitti:
Ei muuta ko verot tappiin niin tulee kummatkin!
Ikaalinen saa terkkariin 10 milj egeä vastoin esittelevän kaupunginjohtajan mielipidettä kerralla remontoituna. Kaupunginjohtajan mukaan kerralla noin mahtavan investoinnin tekeminen tekee kaupungin talousaseman epävakaaksi ja tuskinpa päiväkodin lisääminen joukkoon paransi tilannetta.

Onkohan tämän investointibuumin takana odotettavissa oleva liittyminen toisten kuntien kanssa yhteen? Rapavelkanen ei ketään kiehdo? Mitähän yrityselämä tykkää 2 % korotuksesta veroäyriin yksin näistä investoinneista johtuen.? Voi olla, ettei heti uskalleta nostaa veroprosenttia vaan otetaan velkaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Velkaantumiskierre kirjoitti:

selvää valmistautumista ilmassa..

Terkkariremontti on Ikaalisten itsenäisyyden lopun alku.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
J P K kirjoitti:
Kankaanpää, Parkano ja Jämijärvi saavat VUOSITTAIN n. 1,3 milj euroa valtionosuutta enemmän yhdessä kuin erikseen.
Ylen uutinen: "Noin neljäsosa Suomen kunnista korottaa kunnallisveroja ensi vuonna. YLE Uutisten tekemän kyselyn mukaan suurin osa kunnista pyrkii tasoittamaan talouttaan kuitenkin muita maksuja nostamalla. Jopa 30 prosentin kunnallisvero voi kuitenkin siintää tulevaisuudessa.
Katso ensi vuoden veroäyrisi

Kuntien veroprosentit nyt ja ensi vuonna.

Ensi vuonna nousevat niin kiinteistöverot, vesi- ja jätevesimaksut kuin energian ja lämmityksen hintakin. YLE Uutisten tekemän kyselyn perusteella kunnallisia maksuja korottaa joka toinen Suomen kunta. Kysely lähetettiin kaikkiin kuntiin ja siihen vastasi 65 prosenttia kunnanjohtajista. Esimerkiksi Mikkelissä korotetaan kaikkia maksuja, joita ei ole lainsäädännöllä tietylle tasolle asetettu.
- Kyllä minun mielestä monella tapaa täytyy kaupungin kassaan kerätä tuloja, sanoo Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander."

Siis 30%:n kuntavero siintää tulevaisuudessa ja suuremmissa kunnissa 21%. Lompakkoni äänestää Parkanon, Kankaanpään ja Hämeenkyrön kimppaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
yhteen ja pian kirjoitti:

Ilmeisesti ne kunnat jotka eivät tee mitään, joutuvat nostamaan kovasti maksujaan ja verojaan, jopa 30%:iin. Tämä antaa Parkano-Jvi-Kankaanpää tapaisille liitoskunnille selvän kilpailuedun pienemmällä vero%:lla houkutella yrittäjiä ja investointeja. Erot kasvavat kuntien kesken. Nytkin täällä nousee veroprosentti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Verokilpailu kirjoitti:

Kaupunginjohtajakin yrittää jättää uppoavan laivan..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
laivan suuntima kirjoitti:
Kaupunginjohtajakin yrittää jättää uppoavan laivan..
ei jääny yritykseksi.. Ny taitaa olla hyvä aika ottaa "yhteinen kaupunginjohtaja".. eiköhän tuo Parkanossa, Jämijärvellä ja Kankaanpäässä ole ovi raolla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hyvä hetki kirjoitti:
ei jääny yritykseksi.. Ny taitaa olla hyvä aika ottaa "yhteinen kaupunginjohtaja".. eiköhän tuo Parkanossa, Jämijärvellä ja Kankaanpäässä ole ovi raolla.
Hämppäkyrössä taitaa olla lähialueen pätevin kuntakiho, ptetaan ennemmin se suunta ja koitetaan rakentaa kyrösjärven ympärys yhdeksi kokonaisuudeksi?

######################
Ikaalinen itsenäistyi Hämeenkyröstä vuonna 1641 omaksi kirkkoherrakunnakseen, Suur-Ikaalisten pitäjä perustettiin siis vuonna 1641. .Tätä ennen Ikaalinen oli ollut Hämeenkyrön kappelina jo yli sadan vuoden ajan. Näin muodostuneeseen Ikaalisten pitäjään kuuluivat myös nykyiset Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kihniö, Parkano ja Honkajoki.
######################
Parkanosta muodostettiin itsenäinen seurakunta ja samalla kunta 1. toukokuuta 1867. Kauppalaksi Parkano muuttui 1. tammikuuta 1972 ja kaupungiksi 1. tammikuuta 1977. Kihniö erosi Parkanosta 1. tammikuuta 1920, jolloin siitä tuli itsenäinen kunta.
######################
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/18601/E2_1866.jpg
######################

Yoisaalta tuo paluu menneisyyteenkään ei kuulosta ihan pahimmalta mahdolliselta skenaariolta :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hämeenkyrön renkinä täsä..eikös se tarkoita että H-Kyrö päättää. Kun tehdään kuntaliitos päässään eres talonväeksi naimisen kautta mutta nyt ollaan vain renkinä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Luuletko toisiaan, että kuntaliitos Hämeenkyrön kans riittää Kuntaministeri virkkuselle ja nykyhallitukselle tulevan kuntarakennelain astuessa voimaan 2013. On puhuttu jopa 50.000 - 80.000 asukkaan kunnista. Ikaalinen -Hämeenkyrö ei saavuta edes nykyistä kuopattua paraslain vaatimaa 20.000 asukkaan vaatimusta.
Aivan turhaa on aloittaa sote alueen valmistelut, koska paras laki oli ja meni.
Lisäksi valtioneuvostolta tulee vielä tämänvuoden puolella pohja tulevaksi kuntakartaksi, että siinäs aloitatte Hämeenkyrön kans valmistelut :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Gummibear12 kirjoitti:

Tämä hallitus tulee eroamaan siinä lokakuun puolessa välissä. Näkeehän sen, että täydellisen ammattitaidotonta politiikkaa lähes kaikilta ministereiltä. Yritetään olla kovin vakuuttavia, vaikka edes termit esimerkiksi Urpilaisella eivät ole hallussa saatikka ymmärrettynä. Hallitus on persujen pelossa rasvannut oman hirttoköytensä. Muistetaan vaan täällä Ikaalisissakin, että ensi vuonna on kunnallisvaalit; on oletettavaa, että täälläkin valtuusto uusiutuu reippaasti. On todella syytäkin. Nyt siellä istuu nokkapaikoillakin henkilöitä, jotka älyllisen tekemisen puutteessa leikkivät eläkepäiviensä ratoksi ammattipoliitikkoa.

Niin että kuntaministeriön suunnitelmat menevät uusiksi, ja muuttuvat inhimillisempään suuntaan. Raha ei saa merkitä yhteiskunnan kehityksessä ainoata kriteeriä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Homo Sapiens kirjoitti:

Tarkoitatko että kuntaministeriö luopuu suunnitelmistaan ja sitten vain hoidetaan sillä rahalla mikä jää jos jää isoja ikäluokkia. Kenet jätät hoitamatta kysyn minä.Onko hallinnointi tärkeämpää vai lähipalvelut sosiaali- terveydenhuollossa. Nämä ovat arvovalintoja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Gummibear12 kirjoitti:
Luuletko toisiaan, että kuntaliitos Hämeenkyrön kans riittää Kuntaministeri virkkuselle ja nykyhallitukselle tulevan kuntarakennelain astuessa voimaan 2013. On puhuttu jopa 50.000 - 80.000 asukkaan kunnista. Ikaalinen -Hämeenkyrö ei saavuta edes nykyistä kuopattua paraslain vaatimaa 20.000 asukkaan vaatimusta.
Aivan turhaa on aloittaa sote alueen valmistelut, koska paras laki oli ja meni.
Lisäksi valtioneuvostolta tulee vielä tämänvuoden puolella pohja tulevaksi kuntakartaksi, että siinäs aloitatte Hämeenkyrön kans valmistelut :)
Nykyisen hallituksen mukaan liitokset on tehtävä työssäkäyntialueen suuntaan. Ikaalisista se on Tampereelle, joten Hämeenkyrön suuntaan mennään eikä vaihtoehtoja ole. Mitä sen jälkeen, se nähdään sitten.

Voipi olla että Ikaalinen päätyy Nokian vihoviimeiseksi peräkyläksi. Mutta nyt lienee myöhäistä vaikuttaa asiaan, juna meni jo.

Unohtakaa Kankaanpää. Se ei ole enää vaihtoehto, ainakaan tämän hallituksen aikana.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onko Ikaalinen Tampereen työssäkäyntialuetta? On tässä vaihtoehtoja. Huom täytyy olla yhteinen raja kuntajakolain mukaan. Parkano-Jämijärvi-Kankaanpää on, Sastamala, Ylöjärvi. Hämeenkyrön kanssa tulee kysymykseen uusi liitos vähän ajan päästä kun 18 000 as kunta ei ole vahva peruskunta. Varsin varteenotettava tuo Parkanon kompus on siinä mielessä, että siinä on tasavahvat kumppanit, joista kukaan ei ole määrävässä asemassa. Lyhyen ajan sisällä on ilmoitettava kaupungin tahtotila..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
"Onko Ikaalinen Tampereen työssäkäyntialuetta?"

Nykyinen työssäkäyntialueen raja on peräti 80 km ja täältä on liikenneviraston mukaan 55 km Tampereelle. Toki tuon rajan sisään mahtuu myös Kankaanpää ja Nokia, mutta kuulumme tällä hetkellä Tampereen alueeseen johtuen siitä että yli 200 ikaalilaista käy siellä päivittäin töissä. Sekä noin sata henkeä toiseen suuntaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
... kirjoitti:

Ikaalista ei liitetä Tampereeseen, eikä sen enempää H-kyröä. Maantieteelle ei voi mitään. Työssäkäyntialue on vain 1 kriteeri uudessa kuntarakennelaissa. Ikaalinen voi olla niin riitanen pesä ettei se jokaiselle kelpaa.

On joko hyväksyttävä että vaikutusvalta menee kun mennään Ylöjärven tai Sastamalan kanssa kimppaan tai hyväksyttävä että kunnan muut osat ei ole Treen kehyskuntia kun valitaan samankokoisempien kaupunkien liitto. Arvovalinta sanoisin!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ikaalinen ei kuulu lainkaan työssäkäyntialueeseen, kriteerit eivät täyty. H- kyrö taas kuuluu Tre:n työssäkäyntialueeseen.

Aineisto saatavana valtiovarainministeriön kuntauudistusta käsittelevältä paikalta. ( valitse vas. palkista kunta-asiat ja sitten kuntauudistus ja sieltä valmistelumateriaaleja)

Eli Ikaalinen jatkanee itsenäisenä kuntana maailamn tappiin :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Kuntaministeriä mukaillen osassa Suomea ei ole työssäkäyntialuetta ja osassa on. Kankaanpää, Parkano ja Ikaalinen ovat omia työssäkäyntialueita, jotka ovat niin pieniä että ne eivät voi muodostaa peruskuntaa. Sovellettavaksi tulevat muut kriteerit. Kuntaministeri lähti siitä, että ideaalimallissa kunta ei tarvitse kuntayhtymähallintoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon osalta väh 20 000 as on raja ja koulutuskuntayhtymäalue vaatii hiukan vajaa 50 000 as. Mikään noista ei muodosta itsenäisesti edes 20 000 as aluetta vaan vaatii kumppanin. JPK kunnan asukasluku on 21 000 as. Ikaalinen -Hämeenkyrö muodostaa 17 000 as alueen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mikä ratkaisu? kirjoitti:

Juuri näin.
Ikaalisilla, Parkanolla tai Kankaanpäällä ei ole mitään turvaa siitä että ne ovat omia työssäkäyntialueita kun ne eivät täytä erillisinä kuntina tai työssäkäyntialueina mitään vahvan peruskunnan kriteerejä. Vahva peruskunta ei tarvitse kuntayhtymähallintoa palvelujen järjestämiseen, joten 1 hallintoporras jää pois.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ikaalinen liitetään Tampereeseen kuten koko Pirkanmaa. Suomeen jää 20 kuntaa (eli nykyiset maakunnat.) Tampereen naapurikuntia ovat Seinäjoki, Jyväskylä, Lahti, Hämeenlinna, Turku ja Pori.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Parkanossa-Jämijärvellä-Kankaanpäässä on taidettu osua kultasuoneen kun on vahva hyvä ja myönteinen henki päällä Posarin mukaan.
"Sama hyv henki on myös seurakunnan puolella Pohjois-Satakunnan mukaan.

"Jämijärven, Kankaanpään ja Parkanon seurakuntien yhdistymishanke etenee. Kolmen seurakunnan rakennemuutoksen ohjausryhmä on päätynyt ehdottamaan seurakuntien yhdistämistä yhdeksi seurakunnaksi, joka koostuu kolmesta kappeliseurakunnasta.

Ohjausryhmä, eli kolme kirkkoherraa ja talouspäälliköt, on yhdistymisen kannalla niin vahvasti, että sen mukaan seurakunnat katsovat liitosneuvottelunsa loppuun, yhdistyvät kunnat tai eivät."

En usko, että olen väärässä mutta tuo uutisen loppuosa kertoo paljon talkoo hengestä yhteiseksi hyväksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tuo on kaikkein huonoin vaihtoehto, että Tre-Pori-Seinäjoki ovat rajanaapureita, se tarkoittaa nykyisen Luoteis-Pirkanmaan ja Pohjois-Satakunnan alasajoa. Jäädään pelkäksi tyhjäksi tausta-alueeksi. Enemmin pitää muodostaa 1 tai 2 aluekeskusta noitten kolmen kaupungin väliin.

JPK kunnat H-kyrö-Ikaalinen Sastamala on jo miltei 80 000 as kunta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 tai 2 kirjoitti:

"Jäädään pelkäksi tyhjäksi tausta-alueeksi. "

Miten niin jäädään, eikös tuo ole jo realiteetti?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
pärtsä kirjoitti:
"Jäädään pelkäksi tyhjäksi tausta-alueeksi. "

Miten niin jäädään, eikös tuo ole jo realiteetti?
Kyllä tästäkin voidaan mennä alaspäin ja rytinällä. Toisaalta iso kunta voi pitää puolia ja kykenee panostamaan hyviin kohteisiin erilailla. Aina näissä kunnan toiminnoissa tulee kuntarajat kaiken hyvän ja järkevän yhteistyön esteiksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Selvyyden vuoksi Parkano, Jämijärvi ja Kankaanpää ovat uutena kuntana Pirkanmaanliiton ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäseniä. Porilaistutkijakin tuntee Pohjois-Satakunnan ja Luoteis-Pirkanmaan etnisen yhtenäisyyden. Kirjoituksessa on porilaisväriä mutta kun ei sen anna häiritä niin tutkijan maalailema tulevaisuuskuva on yhä ajankohtainen kolmen kunnan ja Ikaalisten kesken.

Näin aluetutkija ja sittemmin Porin kaupungin kehitysjohtaja Aro:
"So What, Pohjois-Satakunta?
Kirjoittanut TimoAro, Julkaistu: 1.3.2011 18:15

"Pohjois-Satakunnasta on tulossa hyvää vauhtia etelän Kainuu ilman radikaalia käännettä. Tämän vuoksi Kankaanpään, Jämijärven ja Parkanon kuntaliitosselvitys on hyvä asia. Ehdottomasti. Selvitys on aina selvitys, mutta Pohjois-Satakunnan vuoksi jotain on aina parempi kuin ei mitään. Alueen on korkea aika omaehtoisesti laittaa stoppi 1980-luvulta alkaneelle supistumiskierteelle.

Selvitys on ensimmäinen askel, mutta se ei riitä. Seurava askel on houkutella Ikaalinen -tavalla tai toisella - kimpaan.

Vaihtoehdot ovat simppelit: joko jatkaminen itsenäisten kuntien sekametelisoppana tai hallittu liittoutuminen. (Tämä kohta vanhentunut uuden hallitusohjeman myötä. Jos kunta ei itse hakeudu liitokseen niin valtio osoittaa liitossuunnan)

Ensimmäinen käytännön realiteetti on, ettei yhdenkään Pohjois-Satakunnan tai Luoteis-Pirkanmaan kunnan asukasluku yllä 16 000 asukkaaseen. Se sattuu olemaan suomalaisen kunnan keskimääräinen koko vuonna 2010 (tosin mediaani 5 700 asukasta). Selvityskunnat pääsevät 20 000 asukkaan rajapyykkiin. Ikaalisen kanssa lähestyttäisiin 30 000 asukasta. Tutkimusten mukaan lähipalveluiden järjestämisen kannalta kunnan optimikoko on juuri 20 000-30 000 asukasta.

Toinen realiteetti on, ettei selvitys tarkoita käytännössä vielä yhtään mitään. Tämän vuoksi selvitystyötä kannattaa aluksi lähestyä kriittisesti.. Valmistelijoiden on vältettävät sudenkuoppia ja päästävä konsulttiretoriikan taakse. Katse pitää olla jo parin mutkan päässä. Päätöksenteossa ei saa mikään muu ratkaista kuin sisältö, sisältö ja sisältö.

Epäilevän Tuomaan sanoista huolimatta uskon tekeillä olevan selvityksen päämäärään. En sano tätä suurta kotiseuturakkautta tuntevana porilaisena tai satakuntalaisena, vaan alue- ja väestötutkijan roolissa: Pohjois-Satakunta tarvitsee ehdottomasti vahvan keskuksen tai keskuksia, joissa realisoituvat alueen vahvuudet. Alue tarvitsee ehkä enemmän kuin koskaan vahvan, ehyen ja toiminnallisesti yhtenäisen kaupunkiseudun. Ideaalitilanne olisi kolmen verkostokaupungin muodostama kokonaisuus (Kankaanpää, Parkano ja Ikaalinen).

Väitän toisin kuin keskustan porilainen kansanedustajaehdokas Viveka Lanne blogissaan tai ELY-keskuksen ylijohtaja Marja Karvonen ja maakuntajohtaja Pertti Rajala yliössään (SK), ettei Pori tarvitse nykyisenkaltaista Pohjois-Satakuntaa eikiä Pohjois-Satakunta nykyisenkaltaista Poria. Uskon vahvasti kaupunkiseutujen varaan perustuvaan kehitykseen ja kaupunkiseutulähtöisyyteen kaikessa kehittämisessä, en hallinnollisiin maakuntiin. Pohjois-Satakunnan lähitulevaisuuden suurin valttikortti on se, kuinka se hyödyntää sijaintiaan kolmen kasvavan kaupunkiseudun vaikutusalueella. Tampereen, Porin ja Seinäjoen kaupunkiseuduilla asuu 636 000 asukasta. Tampereen kaupunkiseutu on asukasluvultaan toiseksi suurin, Porin seitsemänneksi suurin ja Seinäjoen kahdeksanneksi suurin.

Kunta-, alue- ja palvelurakenteen reformeissa avainroolissa on 2010-luvulla kaupunkiseutujen/kaupunki-vyöhykkeiden välinen yhteistyö. Vyöhykkeisyydessä on valtava potentiaali Pohjois-Satakunnan kannalta. Vyöhykkeisyys murtaa perinteisiin rajoihin perustuvat maantieteelliset, hallinnolliset ja ohjelmalliset rajat.

Pohjois-Satakunnanja Luoteis-Pirkanmaan erottavat toisistaan keinotekoiset hallinnolliset rajat. Molemmat alueet ovat historiallista, kielellistä ja kulttuurista samaa aluetta, joka ei häviä mihinkään eikä milloinkaan hallinnollisten rajojen siirtelyssä. Maakuntasuuntautumisesta käytävä keskustelu on tässä mielessä ajan hukkaa. Maakuntarajohin perustuvaa rakennetta ja toimintamallia tarvitaan jatkossakin viranomaistehtävien ja resurssien allokointiin, mutta toiminnallisen kehittämisen pitää tapahtua kaupunkiseutujen kautta.

Kynnyskysymys rajaa lähtökohtaisesti aidosti uusien vaihtoehtojen ja toimintamallien hakemista. Paljon tärkeämpää olisi, että valmistelussa kaikki kehittämisenergia ja -potentiaali suunnattaisiin yhtenäisen kaupunkiseudun edellytysten luomiseen. En perustaisi yhtään tulevaisuuspäätöstä yhdenkään nykyisen hallinnollisen maakunnan varaan. Nähdäkseni nykyisen maakuntajaon alasajon lähtölaukaus ammuttiin jo 2010-luvun vaihteen aluehallintouudistuksessa."
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Oikeassa olet Satakuntakin liitetään Varsinais-Suomeen, ei mikään ihme, että Kankaanpää ja Jämijärvi ottaa järkevämmän suunnan.

Kolmiokaupunki-ajatus on järkevä, sillä saadaan enemmän saman veroisten ja kokoisten kaupunkien liitto. Mikään osa ei ole määräävässä asemassa suhteessa toisiinsa, toisin kuin Ylöjärven vaihtoehdossa. Asiointiinhan liitos ei vaikuta. Se menee Treelle. Pikemminkin vahvistetaan omia asemia Luoteis-Pirkanmaalla kun saadaan vahvempi väestöpohja taakse.

En ole tosin kuullut että paikallisesti tätä vaihtoehtoa on edes harkittu vaikka se on eniten Ikaalisten edun mukainen. Kahden kk:n kuluttua Ikaalistenkin annettava ilmoituksensa mikä on liitoskokonaisuus/- det, jo(t)ka otetaan lähtökohdaksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Viime viikkoina on erilaisia kuntakarttoja pyörinyt lehdissä, milloin on suunniteltu suur-Tamperetta, milloin kuvattu työssäkäyntialueiden pohjalta laadittuja uusia kuntarajoja.

Merkillepantavaa on ollut Ikaalisten pysyminen valkoisena läikkänä kaikissa kartoissa. Emme kelpaa suur-Tampereeseen eikä Kankaanpään suunta ole työssäkäyntialuettamme. Ikaalinen ja mahdollisesti Hämeenkyrökin ovat jäämässä eräänlaiseen välitilaan. Kukaan ei halua leikkiä näiden kuntien kanssa, näiden kohtalo ei edes kiinnosta ketään.

Ilmeisesti nyt pistetään pikavauhtia mielekkäät suurkunnat pystyyn, Tampereella aloitetaan juuri selvitykset. Kun uudet isot toimivat kunnat on muodostettu, ratkaistaan seuraavaksi jämäkuntien kohtalo. Todennäköisimmin erilaiset jämäpalat liitetään yhteen.

Ikaalinen itsenäisenä kuntana on tullut tiensä päähän.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Olet oikeassa tuossa Ikaalinen on valkoinen läikkä työssäkäyntialuekartalla, Parkano muodosta työssäkäyntialueen Kihiniön kanssa, Kankaanpään työssäkäyntialueeseen kuuluu Jämijärvi ja Honkajoki. Laviasta käyvät enemmän jo töissä Sastamalassa. Hämeenkyrö ei ole päässyt maantieteellisen etäisyyden vuoksi Suur-Treeseen, vaikka pyrkyä on ollut. Toisaalta Kurun ja Viljakkalan kuntaliitokset Ylöjärven kanssa näyttävät nyt oudoilta, sillä ne ovat tulevasta keskuksesta hyvin kaukaisia ja kuuluvat alueellisesti pikemminkin Luoteis-Pirkanmaalle kuin Treen seutukuntaan.

Vaikka Kankaanpää ja Parkano muodostavat omat työssäkäyntialueensa niin ne ovat niin piskuisia, etteivät täytä kuntaministeriön vahvan kunnan kriteerejä. Kuvattuun soppaan on ratkaisu myös historiasta. Kootaan Parkano-Ikaalinen-Kankaanpää ja H-kyrö sekä Jämijärvi uudestaan Kyrön kaupungiksi. Sentään 44 000 as. Tässä on se vastavoima, joka tarvitaan, jotta Tre-S-joki-Pori kolmion sisälle, ettei jäädä harmaaksi taustamassaksi. Tämä on tärkeää nyt kun maakuntien asema heikkenee ja kaupunkikeskuksista tulee alueensa vetureita. Nyt meillä ei ole tämänkaltaista veturi ja tulevaisuus näyttää näillä eväillä synkältä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"Kuvattuun soppaan on ratkaisu myös historiasta. Kootaan Parkano-Ikaalinen-Kankaanpää ja H-kyrö sekä Jämijärvi uudestaan Kyrön kaupungiksi"

Historia sikseen, ei kuntaliitoksia missään nimessä pidä lainkaan miettiä historian pohjalta. Pitää tarkastella vain sitä, että mikä järkevää ja tarkoituksenmukaista. Mielestäni ehdottamasi Kyrön kaupunki on ideana aika järkevä, MUTTA rajoja pitäisi pystyä miettimään uudestaan. Pitäisi kyseenalaistaa ihan viimeaikaisetkin muutokset, siis Viljakkalan ja Kurun tilanne.

Viljakkala voisi luontevammin kuulua tuohon Kyrön kuntaan kuin Ylöjärveen. Samoin esim. osa Ikaalisista ja Hämeenkyröst'ä Vammalan tai Nokian suuntaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kuntajakolain heikkous on nimenomaan se, että kylien suuntautumisen järkevöittäminen on tehty hyvin hankalaksi. Esim. Kauvatsa voi tänä päivänä olla kiinnostuneempi Sastamalasta kuin Kokemäestä.

Myös Kurulle ja Viljakkalalle tulee antaa mahdollisuus miettiä asia uudestaan mutta se edellyttää edellä mainituilta neljältä entisen Kyrön pitäjän kaupungilta tahtoa ajaa omaa asiaa laittamalla oma pesä kuntoon, joka vuorostaan voi houkutella mainitut kylät samaan yhteyteen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Epäilevien tuomaitten sanoista huolimatta kuntaministeri ei aseta uuden kunnan perustamisen esteeksi Kankaanpään ja Jämijärven siirtymistä Pirkanmaalle ja Pirkanmaan srhp:iin sekä kaiken lisäksi vakuuttaa, että valtionhallinnon palveluihin ei tulla kajoamaan, heikentämään tai vähentämään uuden kunnan perustamisen vuoksi.

Kankaanpään Seutu:
"Jämijärven, Kankaanpään ja Parkanon päättäjät voivat kaikessa rauhassa jatkaa uuden kaupunkikunnan rakentamista Pirkanmaan ja Satakunnan rajapintaan. Kuntaliitosasioissa valtioneuvostossa esittelijän roolissa oleva kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen (kok) antoi varauksettoman tuen hankkeen valmistelulle.

Kankaanpään kaupunginjohtajan, Paavo Karttusen mukaan ministerin viesti oli harvinaisen selkokielinen. Ministeriöllä ei ole mitään syytä asettaa kapuloita rattaisiin maakuntakysymyksen vuoksi tai siihen millä tavalla kunnat haluavat tulevaisuutensa rakentaa.

– Ministeri korosti, ettei hallitus aio käyttää pakkokeinoja kuntien yhdistämiseksi. Kuntakolmikon käynnistämä selvitystyö tapahtuu parhaimmalla mahdollisella tavalla eli kuntien omasta tahdosta. Ministeri luonnehti alueen hallinnollista lähestymistä esimerkilliseksi malliksi. Kunnat määrittelevät hänen mukaansa sen, mikä on niille luontainen alue, painotti ministerivierailun ”puhemiehenä” toiminut Paavo Karttunen.

Ministerin tapaamiseen osallistui laaja edustus päättäjiä liitosta valmistelevista kunnista. Kankaanpään kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa ministerin vastaus ei yllättänyt.

– Tapasimme ministerin esikuntaa kuntamarkkinoilla ja toimme asiamme jo silloin esille. Osasimme odottaa, että ministeri asettuu tukemaan hanketta, mutta on hyvä siitä huolimatta kuulla varmistus häneltä henkilökohtaisesti. Erittäin tärkeää on huolehtia, että voimme luottaa myös siihen, ettei valtio ryhdy vähentämään valtiohallinnon palveluja ... alueelta siitä syystä, että Kankaanpää ja Jämijärvi siirtyvät Pirkanmaalle. Ministeri ymmärsi mielestäni hyvin huolemme ja totesi, ettei tällaisia kaavailuja ole ja että hän on tässäkin kysymyksessä samaa mieltä, vaikka hallintoratkaisut ovatkin muiden ministeriöiden alaa, sulatteli Jorma Lepistö kuulemaansa.

Parkanon kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg arvioi, että sama turvamäärite pitää ulottaa myös muun muassa yhdistys- ja seuratoimintaan."
Ilmianna
Jaa
Mun mielestä kannattas nostaa Kyrösjärven pintaa ,Ikaalinen pääsis sinne minne kuuluu ?POHJAAN
Ilmianna
Jaa
Kaupunginjohtaja jättää kuitenkin tämän laivan.
Ilmianna
Jaa
Keskitytään myönteisten asioitten eteenpäinviemiseen niin asiat suttaantuu.

Oletteko käyneet valtiovarainministeriön kuntaosaston liitteitä ja linkkejä kattomassa.? Kuru ja Viljakkalakin ovat "kasvuseutuja". Pääsevät Ylöjärven livuilla tuohon kastiin tilastollisesti, vaikka on kaukana totuudesta. Muutoin ainoastaan Sastamala on selvä muuttovoittokunta pitemmällä tähtäimellä. Sen sijaan H-kyrö ja entisen Kyrön kunnat ja kaupungit ovat taantuvaa ja ikääntyvää aluetta. Osa tuon Sastamalan vetovoimaa on järkevät kuntaliitokset. Siellä on Pirkanmaan alin työttömyysprosentti 6,6 teollisuuskaupungissa!!

Tuleekohan Hämeenkyrön, Ikaalisten, Parkanon ja Kankaanpään ottaa lusikka käteen ja tehdä Sastamalat, sillä Sastamala on saanut vetovoimaa ja kasvua aikaan, vaikka ei ole Treen seutukuntaa, pikemminkin suurimpien kasvusäteiden ulottumattomissa.
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Ikaalisten kannattaa ehdottomasti liittyä Kankaanpään, Parkanon ja Jämijärven kanssa. Jos neljänneksi tulee Ikaalinen ja suunta on heillä jo muutenkin Tampereelle päin, niin Ikaalinen on selkeä voittaja tässä yhteenliittymässä. kaikki muuthan kunnassa tulee Ikaalisiin päin.

Miksi lähteä Hämeenkyröön päin? Sieltä ei ole voittoja kuntarintamalla saatavissa. Nykyisellä kuntarakenteella Kankaanpää, Parkano, Jämijärvi ja Ikaalinen olisivat kuitenkin jonkinlainen yksikkö, jolla olisi Pohjois-Satakuntalainen identiteetti. Maakunnalliset palvelut löytyvät Tampereelta, mutta "parkajäik-kuntalaiset" poikkeisivat Tampereen reissuillansa myös kolmostienvarreesa Ikaalisten ireaparkissa kaupoilla.

Joku puhui, että ei kannata liittyä Parkanon perämettiin, mutta tilannehan on se, että perämettät liittyy Ikaalisiin.

Erikoista, että Ikaalisissa ei ole tätä asiaa tiedostettu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
6 VASTAUSTA:
Olet asian ytimessä. Ensinnä täytyy miettiä Ikaalisten etua: onko se syrjäseutuna H-kyrössä tai keskuksena kulkusuunnassa Jämijärven, Parkanon ja Kankaanpään muodostamassa kaupungissa.

Tässä on joku harhakuvitelma että tämä ratkaisu muuttaa suuren kasvukeskuksen maantieteellisesti etäisemmäksi tai läheisemmäksi mutta eihän Ikaalinen ole Treen seutukuntaa. Ei edes H-kyröä ole laskettu misään tuohon Suur-Treeseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
paljon pelissä-.-. kirjoitti:

Lopeta tuo jankkaus. On lapsellista vastailla omiin viesteihin.
Ei ketään kiinnosta asua Kankaanpään vihoviimeisessä peräkylässä, ei muita kuin teitä jotka siitä rahallisesti hyötyvät.

Kankaanpään asiointisuunta ei ole Tampereelle, eikä koskaan tule olemaan. Se ymmärretään sekä Parkanossa, Jämijärvellä että Kankaanpäässä. Sekä nimilistojen perusteella myös täällä.

Hämeenkyrö on virallisesti Tampereen seutukuntaa, liitoksen jälkeen olisi myös Ikaalinen. Turha muuta väittää.

Reaktio kertoo paljon. Väite on vain perustelujen pitävyyden arvoinen.

"Ei ketään kiinnosta asua Kankaanpään vihoviimeisessä peräkylässä, ei muita kuin teitä jotka siitä rahallisesti hyötyvät." Tämä ei vakuuta, sillä eikö tuo JPK kunta ole pirkanmaalainen. Jämijärvi ja Kankaanpää siirtyvät Pirkanmaalle.

Väitin, että H-kyrön suunnassa Ikaalisista tulee syrjäseutua ja JPK kuntien kanssa toisin keskeinen Treen kulkusuunnan keskus. Tämä on loogista, sillä JPK kunnat asioivat hallinnollisissa ja terveydenhuollon asioissa toisin kuin tähän asti. Kankaanpääläiset tuttavani asioivat lähinnä Kankaanpäässä ja erikoistavaroita sitten hakevat sekä Treelta että Porista.

H-kyrön kanssa on vielä se ongelma, ettei se täytä ministerin vaateita kunnan koosta, jossa 20 000 on minimi.

Tiedoksesi, en kirjoittanut edellistä viestiä (tmp100) mutta on hyvä tietää samoin ajattelevia on enemmän.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
-Methusalem- kirjoitti:
Hämeenkyrö on virallisesti Tampereen seutukuntaa, liitoksen jälkeen olisi myös Ikaalinen. Turha muuta väittää.
Näin on mutta yhdessäkään liitosesityksessä esim Aamulehdessä ei Hämeenkyrö ole liitetty Suur-Tampereeseen tästä huolimatta. Miten siis Ikaalinen?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
-Methusalem- kirjoitti:
Hämeenkyrö on virallisesti Tampereen seutukuntaa, liitoksen jälkeen olisi myös Ikaalinen. Turha muuta väittää.
Toivottavasti Ikaalinen ja Hämeenkyrö ovat myös Suur-Tamperetta pian. Se voi tuoda Luoteis-Pirkanmaalle piristysruiskeen ja kehittää esim. 3 tietä nopeammaksi liikenneyhteydeksi vähän samoin kuin tuo ohitustie ja 3-tie Vaasan päässä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
On totta että Ikaalinen kehittyisi vain Parkano-Kankaanpää-Jämijärvi ja Ikaalinen akselilla. Se on ainoa kehityksen suunta Ikaalisislaisille. Hämeenkyrö todella huonoin vaihtoehto, mitä saattaa olla. Hämeenkyrön puuhanaisista ja miehistä sanon vain sen, että harhaanjohtivat ikaalislaisia. Olisi kiva tietää tällä palstalla, ketkä kaikki olivat vaikuttamassa Hämeenkyröön menoa???? Haluaisin siis todella vielä ikaalilaisena tietää asiasta.
Epäilen tiettyjä ikaalisten vaikuttajia ja eniten akselia Luhalahti-Röyhiö-Vatsiainen?????? Olenko väärässä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
"Olisi kiva tietää tällä palstalla, ketkä kaikki olivat vaikuttamassa Hämeenkyröön menoa???? Haluaisin siis todella vielä ikaalilaisena tietää asiasta.
Epäilen tiettyjä ikaalisten vaikuttajia ja eniten akselia Luhalahti-Röyhiö-Vatsiainen?????? Olenko väärässä? "

Tällaiset kyselyt osoittavat kauniilla tavalla, miten kuntaliitokseen ei ole Ikaalisten kohdalla yksiselitteistä vastausta. Osa kunnasta on suuntautunut yhtäälle, toinen toisaalle. Jos koko kunnalle valitaan yksi ainoa liittymissuunta, jää osa asukkaista väistämättä tappiolle, liitos vain entisestään hankaloittaa heidän elämäänsä.

Hämeenkyrö on täysin relevantti vaihtoehto osalle Ikaalista, samoin kuin Ylöjärvi. Parkanon ja Kankaanpään suunta on sekin osalle kuntalaisista mielekäs suunta.

Mitään hyvää kaikkia tai edes suurta enemmistöä tyydyttävää ratkaisua ei ole näköpiirissä tuolla yhden liitoksen mallilla. Toivoisin, että Hämeenkyröön tai vaikka Parkanoon suuntautuneet kylät aloittaisivat aktiivisen kampanjoinnin pienempien kuntarajojen muutosten puolesta. Ikaalisten keskustaajaman kohtalo voi odottaa, sillä ei sinänsä ole mitään väliä kyläläisten kannalta. Palveluja haetaan jo valmiiksi muista kunnista, siellä ikaalisten hautausmaalla voi käydä edelleen vaikka oma kylä kuuluisikin toiseen kuntaan. Tärkeintä on pelastaa nopeasti oma kylä johonkin mielekkääseen kuntaan ja turvata näin elämän jatkuminen edes jossain määrin järkevänä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ikaalisissa asiat osin todella hyvin, kiitos siitä yli 15 vuotta toimineelle teknillisen lautakunnan puheenjohtajalle ja teknisen lautakunnan jäsenille. Ikaalinen tuli laitettua kuntoon todella niukoilla määrärahoilla tuon henkilön aikakautena ja viimeiseksi jäi hänen kova panostuksensa ja ehdoton vääntönsä terveyskeskusremontin aikakaansaanokseksi. Hänen kaudellaan ei kytkytkaupat pelittäneet, rehellisyys maan peri ja laittoi näköjään itsensä totaalisesti ikaalislaisten hyväksi peliin, todennäköisesti täysin pyyteettömästi. Teki ikaalislaisille tosi hyvän työn, hattua nostan, vaikka en ole samasta puolueesta. Ikaalisissa satsattiin todella paljon tekniikkaan, kunnostettiin kouluja, lukio, kunnan rakennuksia. Tieasiat saivat maakuntaa myöten jatkuvaa huomiota ja valtiolta lisämäärärahoja. Kyseinen henkilö viereili usein maan hallituksen pakeilla pyytäen rahaa Ikaalisiin jos jonkinlaiseen projektiin, sai jopa silloisen Pääministerin nostamaan rajusti kuntaosuuksia, josta todella hyötyi myös Ikaalinen. Vesi- ja viemäriverkostoa uusittiin, uusia vesiverkostoja alettiin rakentaa ja suunnitelmat laitettiin kuntoon, jäteauto saatiin poikkeamaan ikaalislaisissa "mökeissäkin". lista on loputon. Itse hän ei itseään mainostanut teknisen lautakunnan puheenjohtajana, kerran jutellessani siitä hänen kanssaan, miten hän itse jaksaa, totesi vain, että vielä on Ikaalisten hyväksi paljon tekemistä. Koki itsekin, että perusasiat alkoivat olla kohdillaan, ei ollut pelimies, niinkuin useimmat muut ikaalislaiset politiikot ovat. Hänelle nostan aidosti hattua aina.
Ilmianna
Jaa
Totta Ikaalinen olisi pärjännyt omillaankin, mutta jatkossa pärjääminen on sitten neulan etsimistä heinäkasasta. Totta on, että osa halusi kovasti Hämeenkyröön, mutta suurin osa ei todellakaan halunnut. Siitä voimme kiistellä vaikka seuraavat 60 vuotta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Niin jos kaupunginjohtaja jättää tämän paikkakunnan, niin syyttäkööt siitä itseään myös keskustalaiset, niin kova hinku oli kokkarikaupunginjohtajan alaisuuteen Hämeenkyröön. Eiköhän valtakunnan politiikka jo näytä, mihin suohon kokoomuspuolue saa ikaalilaisetkin. Hämeenkyrössä oli muistaakseni terveydenhuollonkin johdossa kokoomuskansanedustaja ehdokas, en muista pääsikö läpi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ikaalisissa ja Parkanossa on vielä todella hyvät kaupunginjohtajat. Kiitos heille molemmille, aktiivisesti vievät kumpikin kaikesta huolimatta kuntaansa eteenpäin, vaan peli heidän seläntakana on välillä turhaa, kyllä nämä kokeneet kaupunginjohtajat tietävät, mitä pelimiehet tekevät. Voimia molemmille kapunginjohtajille, jos välillä uupuu, niin suurin osa meistä tavallisista kuntalaisista olemme kuitenkin teidän takana.
Ilmianna
Jaa
Niin tuohon listaan toivon vielä Parkanon ja Kihniön mukaan, se olisi kokonaisuudelle paras vaihtoehto.
Ilmianna
Jaa
ja pöh. Parasta on kun mennään Hämppäkyrön ja Ylöjärven kanssa yhteen Tampereen seutukuntaan, joka liittyy Suur-Tampereeseen. Tässä vaaditaan rivakkuutta, että päässään tähän kun on saumaa uudistuksen yhteydessä.
Ilmianna
Jaa
Kuinkas tänä päivänä tilanne?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kepu sekotti pakan eikä kortteja jaettu kuin kepulaisille
sivuraiteille joutuneille poliitikoille kun maakuntahallinto
ja maakuntavero tulee ja verorahoilla on tarkoitus
elättää maaherraksi valittavat kepulit ja uusi tarpeeton
virkamiesjoukkio.
Sotealueitten vatulointi jatkuu eikä siitäkään tule
ainakaan Pirkanmaan osalta toimivaa ratkaisua.
"Pane kepuli asialle ja mene itse hoitamaan homma" sopii
nykyiseen vähäpoikien muodostaman hallituksen
vähäisiin aikaansaannoksiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Nimeksi sopisi suuri-kaalinen, vaakunaan kaalinpää;)
Ilmianna
Jaa
Siirretään maakunnan hallinto ja keskus Ikaalisiin. Saatais kunnon kylätappeluita ja muuta viihdettä koko Pirkanmaan alueelle. Onneksi kepulit ei saanu omaa veroansa. Lisää suojatyöpaikkoja on toki hyville veljille luvassa. Jos ei pääse eduskuntaan millään, voi päteä vapaasti maakuntahallituksessa, johon on hiukan helpompi päästä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kepulaisille pitäisi antaa selkään ja kyydittää itärajalle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ikaalisissa on mennyt nyt hyvin. Jatkossa pitää harkita yhteistyötä Tampereen kanssa, mutta pysyä edelleen itsenäisenä. Maakuntahallintoon yhdessä päätettävä hyvä edustaja, jolla on laskupäätä, nimittäin Ikaalisista pääsee korkeintaan yksi sinne.
Henkilöllä pitää olla selkärankaa, hyvä koulutus ja pitkä poliittinen tausta ja kyky neuvotella oman kunnan parhaaksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Täällä ei ole kuin yksi sellainen mutta palaako hän
enää politiikkaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jyrki on vakavasti sairas ja hänen toimintakykynsä on pysyvästi alentunut!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Suur-Ikaalinen!

Fiksuin vaihtoehto on liittää Ikaalinen, Hämeenkyrö ja Parkano (sekä Jämijärvi halutessaan) yhteen. Tässä Luoteis-Pirkanmaan suurkunnassa olisi 25 000 (/27 000) asukasta. Se olisi sopiva koko kunnalle. Kolmen kunnan liitoksessa mikään kunta ei pääsisi yksin dominoimaan ja sortamaan pienempäänsä.

Kunnan nimeksi sopisi Suur-Ikaalinen, Luoteis-Pirkanmaa, Sata-Häme tai Kyrösjärvi.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta