Hyvinvointitalo ?

Hulluus huipussaan, vai onko ?
Asialla on mielestäni kaksi puolta.

1, On päätetty liittyä Puulampeen ja nyt tuhlataan sellaiseen mitä ei voi siirtää Puulammelle.Aika lyhytnäköistä kun kuntatalous on kuitenkin vielä terveellä pohjalla.

2. Ollaan menetetty suhteellisuudentaju ja rakennetaan talo 4 000 000 € jonka käyttökulut on lisäksi aivan hirmuiset, talo tehdään pelkästään täydenkuuntansseille ja muutamalle kokoukselle vaikka tiloja jo nyt on vajaakäytöllä.

Ehdotukseni on.
Kaupungitalon tilojen uudelleen organisointi, mukaan otetaan myös kunnan käytössä olevia muita tiloja.
Rakennetaan se näyttämö sinne kaupungintalolle tai tehdään palotalolle koska sinne kuitenkin on tulossa remontteja.
Näin hyödynnettäisiin taloudellisesti jo olemassa olevat tilat.

Laguuna ei kuulkaas ole mikään niiiiiin ISO asia jotta pitäs tehdä riippakivi joka vai tekee miinusmerkkejä talouteen.
Kuka tätä asiaaa oikein ajaa, onko kyseessä kosto jollekkin tai halua ajaa kunta alas ?
Nyt järki käteen ja katsokaa miten muissa pikkukunnissa moisista on tullut riippakivi.
Nyt rahat yritystoimintaan.
Tuolla rahalla saatas tehtyä rakennuksia ja saatas moni yrittäjä siirtymään tänne.
Kai työpaikoilla nyt joku merktys on, ei elämä ole pelkkää laulua ja liikuntaa.
Ilmianna
Jaa

30 Vastausta

eipä noita yrittäjiä ole tullut.
Vai onko ollut tohuajista puutetta. Aikaisemminkin??
Olis hyvä tiettää "kiutaköngäs" kuka olet.

Puhut asiaa , ihan oikeesti niin kalasatamasta kuin muustakin yhteisistä.
Mutta ei viedä käräsmäeltä, ei sievistä, reisjärveltä näitä auditorioita minnekään.

Mutta meiltä viedään omaisuus ja rahavarat sinne mainitsemasi "Puulammen" velkoihin. Ei sekään ole hyvä.

Yritystoiminnasta on turha puhua tässä tilanteessa. Saattaa olla vaikka plussaa, kun on edustuksellisia tiloja.

Tuo paloasema? On niin pahuksen pieni tontti.
Riippakivi?. Mikä sitten ei olisi riippakikvi. Inmet-areena, onko se.
Tanssiteatteri ja muu teatteri tarvitsee tiloja. Kulttuuri tarvitsee tiloja. Opiskelijat tarvitsevat auditoriota ja muu kurssitoiminta, kesäyliopisto. On puitteet, mihin kutsua, on äänentoistot jne.

Nytkin kaupunginvaltuustosali on niin pirun pieni, että kuntalaiset hengittävät päättäjien selkään.
Olisivat edes kaupungintaloa homeremontoidessaan jättäneet sen yleisölehterin. Se oli upeaa aikaa, kun se oli.

Nyt on kuin mikäkin kyläkokous ja yleisöllä ei ole oikeaa istumapaikkaa.
Olisko mahdollista palauttaa yleisölehteri?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Eipä sinne ole asiaa. Miksi Siksi ettei huvita.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
kyllä kai tässä on tupakkitauko pidettävä.
Ilmianna
Jaa
Kaippa lehterin voi palauttaa, ei kai tukirakenteita nyt ole tuhottu, vai onkohan ?
Eri asia on vaan jotta se jonka kuningasajatus oli purkaa lehteri pois voi vetää herneet nenään kun hänen innovaatiota moititaan.
Eli onko tahtoa korjata hätäpäinen virhe ?
Ilmianna
Jaa
venäjälläkin löytyy jokakylästä kulttuuritalo...
Ilmianna
Jaa
nIiin ja valtuustolehteri takasi.
kun istu siellä oli kuin olisi ollut etuskuntatalolla täysistunnossa.

Nyt on niinku kyläpahasen pippalot.

puheenjohtaja paiskii nuijaa ja ilmoittaa mitä sylki suuhun tuo ja kilauttaa kaverille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Niinhän se on on se!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Täplä tarra. kirjoitti:
Niinhän se on on se!
mikä helvetin hyvinvointitalo, eikö nuita ole jo tarpeeksi laitetaan köyhille tarkoitetut rahat haisemaan turhanpäiväiväisyyksiin, vanhukset, nuoret, lapset ovat hädän partaalla sinne ei suunnata noita rahoja, kyllä humpuukkiin näyttää riittävän 30 miljoonaa markkaa huh huh
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
halvempi tulee kun lainataan korottomasti hotellille auditoriota varten, hyvä paikka siinä rannan puolella. Auditorion käyttäjä't kuitenkin tarvii ravitsemus ja majoitustiloja. jos muualle rakentaa pitää taas rakentaa uusi keskuskeittiö.
Ilmianna
Jaa
Siinä se on auditorion paikka,kolmiossa vanha virastotalo,valkoinen talo mähönen kaikki autio rakennuksia.
Siinä voi sitten vieraille esitellä vanhoja Pyhäjärven historiallisesti arvokkaita suojelukohteita Kaupungin pula ajoilta.
Tuosta pienestä suolapalasta,keskuskeittiö kyllä pystyy toimittamaan lisää muutama sata annosta helposti,onhan siellä tilava avara nykyaikainen hyvin varustettu laitoskeittiö.
Eikä sen auditorion niin hieno tarvii olla kun vieraat viedään kuitenkin johonkin nokiseen savusaunaan rentoutuun.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
ei muuta kun koko valtuusto vaihtopenkille, kun tuollaiseen tuhlataan kuntalaisten maksamia verovaroja ne on kaikki pois köyhiltä kohta ei ole terveyskeskustakaan, lääkevarastolle on sama missä se on
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Päivän paras vitsi: "Tuosta pienestä suolapalasta,keskuskeittiö kyllä pystyy toimittamaan lisää muutama sata annosta helposti,onhan siellä tilava avara nykyaikainen hyvin varustettu laitoskeittiö"

Se kuulemma ahas kuin pers*silmä. Helkutin hyvä paikka vain päättäjien puheissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
ei tarvitse vaihtaa ne on kuiteski sukua toisilleen.
Audi´torion sisustamisesta sen verran tuleeko sinne? nouseva laskeva ja pyörivä katsomo niinku särkäniemessä on se ois jännä.
Ilmianna
Jaa
Lainaus:
"Laguuna ei kuulkaas ole mikään niiiiiin ISO asia jotta pitäs tehdä riippakivi joka vai tekee miinusmerkkejä talouteen"

Se on koko Suomelle tai oikeastaan koko Pohjoismaille ISO asia jos TOIVOTTAVASTI vaan tämä tänne saadaan.
Kyllä kaupunkikuvan ilmeeseen ja palveluihin tulee isoja muutoksia Lagunan kautta. Tämä on sellainen hanke jossa koko infran rakenne joutuu tutkittavaksi / tarkastettavaksi.
Englannin kielinen koulutusmahdollisuus, kaavoitukset jne. ovat sellaisia asioita joita tutkiskellaan. Ja yksi osa on myös majoituspalvelut sekä varsin luonnollisesti kokoustilojen määrä / laatu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Äläs nyt höpsötä.
Ei tule mitään tuhansia työpaikkoja, veikkaan jotta työllistää paljon vähemmän kuin vaikka Tornion terästehtaat.
Tulee olemaan luokkaa Inmet Pyhäjärvren kaivos.
Vai että ISO, höpsön töpsön, kunhan korvais ees kaivoksen työpaikat.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Se on kyllä iso juttu jos Laguna korvaa kaivoksen työpaikat.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kun harkitaan ja mietitään .Ei ole vielä mitään varmaa lagunaa ja jos tulee vie 20 vuotta . Kun Fyysikot nostaa p-järven ylös jos hiukkanen kiihtyy.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
mina ei ymmarra kui iso asia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kun valmistuu,niin työllistää noin 60 henkilöä.
Kovin on "valtava" , mutta onhan se hyvänä lisänä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
sanoisimpa "rikka rokassa",työllistää varmaan vain erikoismiehiä ja meillähän niitä alanmiehiä on.
Ilmianna
Jaa
Laguna on kuulkaas niin iso juttu, onhan sen tikanmäkikin sanonut, kun on kymmeniä vuosia sinne rahaa menettänyt.
nytkin 400 000 euroa, jostain oli lukevinani. Jos se ei ole iso juttu, niin miksi on tätä asiaa uskottu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
jos parikymmentä ihmistä suoraan työllistää se on maksimi, välillisesti voi tietenkin tuoda liike elämään jotakin, muttei kannata odotella kuuta taivaalta, ne proffessoorit jotka siellä käväsevät ei paljon kostuta pyhäjärvisiä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
upelo kirjoitti:

No ei tietenkään niistä paljoa tuloja tipu.
Tutkija tulee ja menee, naamat vaihtuu, ei ne tänne iäkseen jää jos joku niin on luullut.
Hotellille käyttöä kylläkin, mutta maksaako sekään veroja Pyhäjärvelle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
ostaaks ne täältä rakennustarvikkeet? vai tuoko ne rekalla jostain muualta.
Se on valtavan iso juttu,no miten iso?
Tarviiks ne sexipalveluja, tarviiks ne raktorimiestä?,tarviiks ne yleensä meiltä mitään, avoimia asioita liian paljon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Rakennustarvikkeet hommaa tarjouksen voittanut joku ulkomainen yritys.
Eli näinollen ne tulee luetteloiden mukaan halpamaista.
( pakko kilpailuttaa kansainvälisesti ).

Rakentajat ostetaan Todennäköisesti osaltaanmyös Suomesta YIT, SKANSKA tai joku muu iso alihankkija joka tettää työn halvimmilla ( Virolaiset, Puolalaiset.... ).

Erikoisammattilaiset tulevat sitten luultavasti Ranskasta,Japanista.

Eipä taida Vallulles löytyä paljoa, mutta ainahan tarjota voi, kun teet halvemman tarjouksen kun Virolaiset Belaruksineen.

Seksipalvelut kyllä kannattaa, jos ei sitten Ryssät hoida senkin asian, niinkuin muillakin Suomen rakennustymailla.

Mutta jos on vuokrata varastotiloja lähettyviltä, asuntoja, ..... ne luulis kelpaavan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiutaköngäs kirjoitti:

Näinhän se on tätä ei voi estää ite pirukaan, annetaan työt pikku lomasta illallisesta ja muusta fyrkasta kaput. Ei pitäjälle ei.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
No perhana Puolalaisillekko tässä työtä järjestellään.eikö meillä ole työmiehiä?Meinaakko että työnjohto virosta?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Osasit ajatella! Braasniekat tulloo vieptyö a myös pimut ...!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
saahaankoha täälä asuaetes? voi olla että kanta väestö pittä evkoija hooposuonlammelle.osa iisalmee pois kehityksen tielytä. tä'ällä käy paljo kansainvölisella lehtimiehijä ei saa tollukat pilata järvi maisemaa
Ilmianna
Jaa
sen nimeksi varmaan tulee hiisihemmolaguna,unohtakaa jo se hiisi joka yhteydessä.
Kaikki rahat lie anottu jo taruolennon kustannuksella.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Hyvinvointitalo ?

Hulluus huipussaan, vai onko ?
Asialla on mielestäni kaksi puolta.

1, On päätetty liittyä Puulampeen ja nyt tuhlataan sellaiseen mitä ei voi siirtää Puulammelle.Aika lyhytnäköistä kun kuntatalous on kuitenkin vielä terveellä pohjalla.

2. Ollaan menetetty suhteellisuudentaju ja rakennetaan talo 4 000 000 € jonka käyttökulut on lisäksi aivan hirmuiset, talo tehdään pelkästään täydenkuuntansseille ja muutamalle kokoukselle vaikka tiloja jo nyt on vajaakäytöllä.

Ehdotukseni on.
Kaupungitalon tilojen uudelleen organisointi, mukaan otetaan myös kunnan käytössä olevia muita tiloja.
Rakennetaan se näyttämö sinne kaupungintalolle tai tehdään palotalolle koska sinne kuitenkin on tulossa remontteja.
Näin hyödynnettäisiin taloudellisesti jo olemassa olevat tilat.

Laguuna ei kuulkaas ole mikään niiiiiin ISO asia jotta pitäs tehdä riippakivi joka vai tekee miinusmerkkejä talouteen.
Kuka tätä asiaaa oikein ajaa, onko kyseessä kosto jollekkin tai halua ajaa kunta alas ?
Nyt järki käteen ja katsokaa miten muissa pikkukunnissa moisista on tullut riippakivi.
Nyt rahat yritystoimintaan.
Tuolla rahalla saatas tehtyä rakennuksia ja saatas moni yrittäjä siirtymään tänne.
Kai työpaikoilla nyt joku merktys on, ei elämä ole pelkkää laulua ja liikuntaa.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta