Mitä rakennetaan nesteen viereen?

EliSiis

Teivoa vastapäätä? Oudon näkönen kun paljaana.

23

1115

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teivonmäki

      Aluueel tulee vastaavan lainen teollisuusalue, kuin on Akun tehtaan alue tien toisella puolella. Risteyksen tuntumaan pitäisi tulla ABC-huoltamo. Näin huhut kertovat. Risteystä laajennetaan ja kiertoliittymä rakennetaan Teivaalan tielle lähelle rautatiesiltaa. Kiertoliittymästä ajetaan teollisuusalueella. Myös uusi paloasema on tulossa tälle alueelle, koska Tampereen länsipuoli tarvitsee asemaa, jotta voidaan täyttää vaatimukset vasteajasta, joka siis tarkoittaa aikaa, joka saa kulua hälytyksestä kohteeseen saapumiseksi. Vanha paloasema Ylöjärvellä jää VPK:n ja kaupungin käyttöön.

      • Maa vähenee

        Kas kun Teivaala on raskinut myydä maatansa. Aikoinaan nykyomistajien isä totesi aina, ettei myy, mutta voi vaihtaa.

    • Tuhlausta

      Rakentaisivat Manhattanin tuohon paikkaan. Vielä vähän kun siirretään rajaa niin, että alue olisi Tamperetta. Olisi suosittu asuinalue. Järkyttävää miten arvokkaita maa-alueita tuhlataan Ylöjärvellä aivan vääriin asioihin.

      • cesnna125

        no siihen tietysti minun yksityinen lentokenttä perkeleen kitisijät

        terveisin maajussi ylöjärveltä

    • Varoitus!!!!

      Ylöjärveltä löytyy RakTop Oy - niminen rakennusliike jota kannattaa varoa kuin ruttua. Yrityksen työnjohto on pihalla kuin ula kanava eli täysin ammattitaidotonta porukkaa. Yritysjohto valehtelee sekä siirtelää vastuitaan milloin kellekkin. Raaka-aineet tärvellään ja työnjälki täysin kelvotonta. Korjauksia vaadittaessa alkaa mahdoton polemiikki sekä sanastelu. Ilman vedenpitäviä urakkasopimuksia ei kannata teetättää yhtikäs mitään ja sopimuksetkin kannattaa laatia asianajajan avustuksella, sillä ovat sen verran kieroa porukkaa , että muuten jäät toiseksi. Ilman ulkopuolista rakennusvalvontaa ei risuakaan ristiin, jälki on nimittäin sitä luokkaa ettei sitä katsele koirakaan. Korjaaminen tietenkin rakentajan niskaan ja tuntivelotuksella, kuinkas muutenkaan. Raha firmalle kyllä kelpaa ja omistajat lupailevat 9 hyvää ja 10 kaunista, mutta siihen se tekeminen sitten jääkin. Eli viisainta on että pysytte kaukana kyseisestä firmasta. Lisäksi kehottaisin välttämään kaikkia LVI palveluita, joita RakTop yrityksen samoissa tiloissa kuruntie 4 toimiva Ylöjärven LVI Tec välittää. Ovat pitkälle samaa puulaakia, joten lopun jo tiedättekin. Laittakaa nyt ihmeessä sana kiertämään ettei tule jollekin täysin tietämättömälle kalliiksi seikkailuksi.

      • alfredo garcia

        Äijä on ihan perseestä. Kaikenlaista pierua ja paskaa tämä keskustelupalsta päästää läpi. Tosiasioita tiskiin! Tavarantarkastajan lausunto tänne ja heti!

      • Ralaus

        Kyseisen rak.liikkeen omistamalla autolla on tehty useita myymälävarkauksia eripuolilla tampereen aluetta. Antaa tosi hyvän kuvan yrityksestä. Poliisille luovutettu tiedot.

    • tiedottaja2

      Sinne tulee Paloasema ja ABC-Huoltamo. Moisiolla sijaitseva Paloasema suljetaan

      • tie3

        Ei moision asemaa suljeta jää Vpk:n käyttöön.

      • ????

        Eikä siihen sitten ikinä muuta tulekaan. Nokian ABC:n viereen sinne Kolmenkulman alueele piti kanssa tulla mittava yrityspuisto kymmenine yrityksineen. Ei ensimmäistäkään tullut, jos ei Sandvikin varastoa sellaiseksi lasketa, taisi kuitenkin jo tavallaan ennestäänkin sillä alueella olla.

    • Vars Peko

      Siihen tulee se uus monitoimihalli rautatien päälle !

      • KEIJÄRVELLÄ PURJEET

        JA KEIJÄRVELLE ISO VENESATAMA. MITÄHÄN SUUNNITTELIJA
        ON AJATELLUT MIHINKÄ SUUNTAAN ISOT VENEET MENEE.
        JA KAIKEN KUKKURAKSI SIVUNEN MAKSOI SIITÄ UTOPISTA
        PALKINNON.

      • KETÄ LAHJOTTIIN
        KEIJÄRVELLÄ PURJEET kirjoitti:

        JA KEIJÄRVELLE ISO VENESATAMA. MITÄHÄN SUUNNITTELIJA
        ON AJATELLUT MIHINKÄ SUUNTAAN ISOT VENEET MENEE.
        JA KAIKEN KUKKURAKSI SIVUNEN MAKSOI SIITÄ UTOPISTA
        PALKINNON.

        Miten on mahdosta että ABC on saanut lämmitysmuodon maalämpö
        koska paikka on kokonaisuudessa POHJAVESIALUETTA toimikohan
        taas hyväveli verkosta. Sitä asiaa pitäis tutkia suurennuslasilla
        kuka on antanut luvat monelta muulta on hylätty tällä verukkeella.
        KUKA ON SAANUT LAHJUSTA

      • Paljonko tarttet, et
        KETÄ LAHJOTTIIN kirjoitti:

        Miten on mahdosta että ABC on saanut lämmitysmuodon maalämpö
        koska paikka on kokonaisuudessa POHJAVESIALUETTA toimikohan
        taas hyväveli verkosta. Sitä asiaa pitäis tutkia suurennuslasilla
        kuka on antanut luvat monelta muulta on hylätty tällä verukkeella.
        KUKA ON SAANUT LAHJUSTA

        Ja mikähän sitten mahtaakaan estää maalämmön rakentamisen ABCn tontille. Sehän on suljettu järjestelmä, eikä tarvitse kuin vähän sähköä.

        Jakeluaseman rakentaminen sen sijaan voi teoriassa vaarantaa pohjavesialueen. Ei Ylöjärvellä kukaan muu ryhmittymä olisi saanutkaan jakeluasemalleen rakennuslupaa. Muistellaan vaan Virtasen Essoa ja Julkujärven Teboilia, mikäs kohtalo niillä oli. Tosin nykyään on suuremmat vaatimukset huoltoaseman jakelulaitteistolle allastuksineen ja kaivoineen ja seurantalaitteistoineen.

        Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että verottajaa ja tilintarkastajia tässä kytköksessä tarvitaan.

      • maalämpöluvat
        Paljonko tarttet, et kirjoitti:

        Ylöjärven Kaupunki evät maalämpö luvat isolta tehtaalta ja syy oli
        pohjavesialue ?????? että kuka lahjoi ketä

      • KUKA MAKSOI KELLEKIN
        Paljonko tarttet, et kirjoitti:

        Ja mikähän sitten mahtaakaan estää maalämmön rakentamisen ABCn tontille. Sehän on suljettu järjestelmä, eikä tarvitse kuin vähän sähköä.

        Jakeluaseman rakentaminen sen sijaan voi teoriassa vaarantaa pohjavesialueen. Ei Ylöjärvellä kukaan muu ryhmittymä olisi saanutkaan jakeluasemalleen rakennuslupaa. Muistellaan vaan Virtasen Essoa ja Julkujärven Teboilia, mikäs kohtalo niillä oli. Tosin nykyään on suuremmat vaatimukset huoltoaseman jakelulaitteistolle allastuksineen ja kaivoineen ja seurantalaitteistoineen.

        Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että verottajaa ja tilintarkastajia tässä kytköksessä tarvitaan.

        MENEPPÄ KERTOMAAN YLÖJÄRVEN RAKENNUSVIRASTOON
        SIELLÄ EVÄTTIIN MAALÄMPÖ VARIKON VIERESSÄ OLEVALTA
        TEOLLISUUDELTA. SYY POHJAVESIALUA.
        ABC POHJAVESIALUE SAA MAALÄMMÖN KUKA MAKSOI KELLEKIN
        EI OLE REHELLISTÄ TOIMINTAA.

    • kuka saa kuka ei

      Kaikki tirtää ilman kysymättäkin itse en ymmärrä toinen saa
      toinen ei tää on sitä Kaikkosen politiikkaa vai oli se Sivusen

    • Herra 41

      Paloasema Hiittitiellä on toiminut jo jonkun aikaa. ABC.n avajaiset on torstaina 6. 6. Tuli n 100 työpaikkaa ja aina auki oleva Sale. Ainakin lähiseudulle mukava palvelujen lisäys.

      • Epätasa-arvoa

        Jo vain. Ylöjärvellä on hyvät palvelut. Siis soppeenmäen ja Tampereen välisellä aluella!

      • yäö-aisankannattaja

        Työpaikat ok, mutta jostain ne tulevat asiakkaat ovat poissa ja sieltä työpaikat vähenevät. Ei abc ja sen kauppa voi joka mutkassa olla vähentämättä muilta yrittäjiltä toimeentuloa.

      • karjulas

        Miten se sata työllistää? Ylöjärven tehtaatkin työllistää vain 30-80.

        13 taitaa olla oikea luku.. ja muutama välillisesti osa-aikaisesti..

    • tietoine

      Siihen tulee ABC.

      • tietää paremmi

        ...tut. Siihen tulee paloasema.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3440
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2266
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1935
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      411
      1877
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1691
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1507
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1408
    8. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1323
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1271
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1226
    Aihe