Oliko asialla Annelina esiintyvä Jyrki? Myös toinen ostaja joutui raastupaan syytettyjen penkille.
Ilta-Sanomat 21.1.2015:
"Myyjä repi huoltokirjasta sivun - Ford Escortin hinta viisinkertaistui yhdessä yössä
Kihlakunnansyyttäjä vaatii vankeustuomiota noin 50-vuotiaalle miehelle rahanpesusta ja kahdesta petoksesta. Syytteet mies sai myydessään ruotsalaisyhtiön omistuksessa olevan ja Ruotsin rekisterikilvillä varustetun asuntovaunun sekä omassa omistuksessaan olevan henkilöauton.
Henkilöauton mies osti vain päivää ennen myyntiä. Hän maksoi 14 vuotta vanhasta Ford Escortista auton myyneelle naiselle 400 euroa.
Yhdessä yössä auton arvo viisinkertaistui, kun mies myi vanhan menopelin 2000 eurolla innokkaalle ostajalle, joka sai autosta aivan väärän käsityksen.
Myyjä oli yön aikana näpelöinyt huoltokirjaa ja tehnyt siihen omia merkintöjä. Hän repäisi lisäksi yhden sivun huoltokirjasta ja samalla katosi 112000 ajettua kilometriä. Kadonneella sivulla oli tiedot mittariston vaihdosta. Vasta muutaman päivän kuluttua ostaja huomasi sivun puuttuvan huoltokirjasta.
Syyttäjä katsoo, että myyjä aiheutti ostajalle 1000 euron vahingon antamalla väärät tiedot autosta ja pitää kauppaa petoksena. Mies myönsikin syyllisyytensä petokseen.
Ruotsin rekisterissä olleen asuntovaunun mies väitti hankkineensa tuntemattomaksi jääneeltä myyjältä ja maksaneensa siitä 6000 euroa.
Syyttäjä ei pidä miehen kertomusta asuntovaunun ostamisesta uskottavana ja syyttää häntä rahanpesusta.
Syytetty myi asuntovaunun noin 70-vuotiaalle ostajalle 5800 eurolla. Ostaja ei selvittänyt että asuntovaunu ei edes ollut myyjän nimissä. Ostaja sai myös syytteen ja häntä syytetään tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta. Syyttäjä vaatii miehelle sakkorangaistusta.
Asuntovaunu on tällä hetkellä takavarikoitu ja Päijät-Hämeen käräjäoikeus joutuu ratkaisemaan kenelle se kuuluu. Kaikki rikokset on tehty viime keväänä parin viikon sisällä."
Pimeä jobbari väärensi huoltokirjan - Syyttäjä vaatii vankeutta
11
223
Vastaukset
- Jyrki, Jyrki
Eikös Mäntsälä ja Pukkila kuulu Päijät-Hämeen käräjäoikeuden piiriin?
- Ari Job
Oliko tässä jotain näyttöä että huoltokirjan sivu oli irronnut myyjän toimesta?
- Jobbarit linnaan!
No riittäisikö tämä:
"Mies myönsikin syyllisyytensä petokseen."
- kivensisäänvaan.com
Hyvä.
Pimeän kaupan jobbarit joutaisivat kaikki hevon v:ttuun. - mxmx
Kyseinen myyjä toiminut ihan omalla nimellään eikä nimi ole viitannut Jyrkiin eikä Anneliin. Lahden juttuja.
- LinnaanPisteCom
No oli miten oli, "Jyrki-Anneli" on lopettanut autokauppa-puuhastelunsa, sattumoisin sitten samoihin aikoihin.
- JyrkiRekoPussihousu
Yksi potentiaalinen vilunkiukko, jobbari "REKO". On siinä "yksityishenkilöllä" käyttöautoja yhdelle miehelle...
Myynnistä poistettuja:
http://www.nettiauto.com/ford/galaxie/6798330
http://www.nettiauto.com/daewoo/matiz/7088620
http://www.nettiauto.com/volvo/v40/7015735
http://www.nettiauto.com/renault/grand-scenic/6798273
http://www.nettiauto.com/opel/omega/6990466
http://guhlx.com/ford/focus/6822421?
http://m.nettiauto.com/en/volvo/v40/7015735?vifAdCount=1
Sinällään uskomatonta, että tällaiset "autoliikkeen kaltaiset" toimijat saavat huseerata melko vapaasti. Käsittämättömintähän tässä on se, että näiltä jobbareilta ostetaan autoja yleensäkään!? Halpoja? Ilman takuita ja 99% varmuudella sitä sun tätä "viriteltyinä" helminä.
Hyvä, että edes joitain vilunkiukkoja jää kiinnikin, mutta kyllä tuo jobbaaminen rehottaa vielä ihan liikaa... veronkorotuksiakaan ei tarvitsisi niin paljon miettiä, kun saataisiin nämäkin muiden siivellä eläjät veronmaksun piiriin toiminnastaan. Sillä yritystoimintaahan tuo on, mutta jobbarihan ei veroista tai muista vastuista ole moksikskaan ja linssiinviilaus jatkuu jopa isältä-pojalle sukupolvesta toiseen. Pussihousujen vuosisataisista perinteistä puhumattakaan. - tervesuuntaus
UPEETAA!! MAHTAVAA!!
Hienoa, että yksityishenkilöiden tehtailemiin petoksiin puututaan!- liikeSEon
Kyseessä on liike. Älkääs levitelkö asiattomia kommentteja laillisesta yrityksestä.
Virallinen nimi: ANNELI KUUSIKKOYTJ
Y-tunnus: 22501965YTJ
Toimiala: Henkilöautojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vähittäiskauppa (TOL: 45112) YTJ
Toiminnankuvaus:
Tässä voit markkinoida yrityksesi toimintaa potentiaalisille asiakkaille.
Osta täältä helposti näkyvyyttä.
Toimialakuvaus: (Päivitetty: 27.02.2009)
Autojen ostaminen, ehostaminen, korjaus, myynti ja maahantuonti. Varaosien osto, myynti ja maahantuonti. Siirtokuljetukset. Autoalan konsultointi.
Kaupparekisteri
Yrityksen tila: aktiivinenYTJ
Yrityksen kotipaikka: PUKKILAYTJ
Yhtiömuoto: Yksityinen elinkeinonharjoittajaYTJ
Yrityksen kieli: suomiYTJ
Yhteystiedot
Käyntiosoite: Marjamäentie 22YTJ
07560 PUKKILA
Postiosoite: Marjamäentie 22YTJ
07560 PUKKILA
Puhelin: 044 3353470YTJ
- juunou
Kyllä kun tuota nettiautoa tutkailee nii löytää nuita jobbareita. Nämä jobbarit tunnistaa yleensä siitä kun myydään naisen nimellä kun eivät enää omaa voi käyttää tai uskalla. Keksittyjäkin nimiä tulee vastaan. Kannattaa AINA etsiä auton historiasta kaikki tieto esim trafilta ja myyjästäkin tietoa löytyy vaikka puhelinnumerolla tai nimellä (prepaid tai keksitty nimi niin vaikeempaa). Jokainen tekee tietysti miten itse parhaakseen näkee.
- tunnistus
Jos on yhtään sisä -ja medialukutaitoa, niin jobbarin tunnistaminen ei ole kovinkaan vaikea tehtävä. "Hienolta" kuulostava naisen nimi, esim. joku Carola tai vastaava, mutta tekstissä on eri numero, joka yleensä 046-alkuinen.
Sitten tietenkin muita jobbarimaisuuksia on kertoa esimerkiksi kauanko auto on ollut edellisellä omistajalla, mutta mysteeriksi jää kauanko auto on ollut myyjällä. Ja koska tekstissä on eri numero, yleeensä kuka tämän auton omistaa NYT ja kuka sitä myy NYT.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729