Kaupunginhallitus ei lämmennyt Anjalankosken lukio -valitukselle
26.1.2015 20:11
Johanna Värjä
Kouvolan kaupunginhallitus ei hyväksynyt maanantai-iltana valitusta valtuuston päätöksestä lakkauttaa Anjalankosken lukio 1. elokuuta lähtien.
Valituksen on tehnyt Inkeroisissa toimiva Mämmälän kotiseutuyhdistys, joka vaatii Itä-Suomen hallinto-oikeudessa päätöksen kumoamista.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että hallinto-oikeudelle annetun lausunnon jälkeen lakkautuspäätös pannaan täytäntöön valituksesta huolimatta. Kaupungin lausunnon mukaan valtuuston päätös on tehty muodollisesti ja hallinnollisesti oikein kuntalain mukaisesti.
Aiemmin aiheesta:
Lukio Lakkautetaan
6
131
Vastaukset
- no_mikäettei
Lukion hyviä tiloja ei pidä tyhjilleen koulun loputtua. Pienimuotoinen vapaa-ajan alue sinne mahtuisi. Pienoismessuja yms.
Ennen koulujen alkamista, parkkipaikkojakin löytyisi parille sadalle autolle. - jojenvarrelta
Isommissa yksiköissä on enemmän valinnan varaa aineissa.
Piruako niitä oppilaita ylipäänsäkään pitää juoksuttaa paikasta A--B tai C:n ATK aikakautena. Jokaisessa kodissa on jonkinversion tietokone käytössä ja osa kulkee jopa hyvin mukana vaikka nuokkarin nurkkaan, jos se sattuu olemaan auki.
Onko uudistuminen kiini opettajista, kun ne ovat niin vanhanaikaisia ettei kyvyt riitä riittävään ATK työskentelyyn? Jokuhan tässä nyt pahasti mättää. - 111111112
Lamminmäki ja Larikka. Kokoomuskuoro Höperöt taustalla. Eihän näissä mitään järkeä ole.
- Kreikan_malli
Koko maata tämä säästämisbuumi koskettaa. Katsotan, että kymppitonnikin on jo iso säästö.
- kouvolanmalli
Kuitenkin on vara pitää ylisuurta virkamieskuntaa ja keksimällä esimiehille uusia nimikkeitä, että näyttäisi kaupunkilaisten silmin, että onhan tässä tehty, monta miljoonaa tässäkin palaa veromarkkoja?
- ti9laalisää
Jos kaksi lukiota "yhdistetään": niissä opetetaan eri aineita - oppilaat ja opettajat matkustelevat niiden välillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739