Joko kunnantalon 24.1.2015 11:23 11 SULJE
savupiipusta nousee valkoinen savu? Annuntio vobis gaudium magnum. Habemus Attendo
Annuntio vobis gaudi27.1.2015 16:190 SULJE
KÄRSÄMÄEN KUNNAN SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAJAVALINTA
Kunnanhallitus on kokouksessaan 26.1.2015 valinnut Attendo Oy:n ja Attendo Treveyspalvelut Oy:n ryhmittymän Kärsämäen sote-palveluiden tuottajaksi seitsemän vuoden sopimuskaudelle. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus viiden vuoden lisäoption tilaamiseen. Sopimuksen arvo seitsemän vuoden sopimuskaudelle on yli 60M€.
Markkinaoikeus velvoitti 14.11.2014 (MAO:771/14) kunnan järjestämään uuden tarjouskilpailun. Kärsämäen kunta on toiminut vaatimuksen mukaisesti ja kilpailuttanut hankinnan uudelleen (Hilma 11.12.2014). Uudelleenkilpailutuksen voittajaksi kunnan hallitus on päättänyt Attendo Oy:n ja Attendo Terveyspalvelut Oy:n muodostaman ryhmittymän.
Attendo on aloittanut ensimmäisen kilpailutuksen perusteella tehdyllä väliaikaisella sopimuksella Kärsämäen kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisen 1.1.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoinen tuottaja Attendo Oy aloitti palveluntuotannon 1.1.2015 ja jatkaa keskeytyksettä uuden kilpailutuksen jälkeen. Uuden kilpailutuksen mukainen sopimus tulee voimaan viimeistään 1.7.2015. Uuden kilpailutuksen tulos ei aiheuta muutoksia asiakkaille, yhteistyökumppaneille tai henkilöstölle.
Kärsämäellä 27.1.2015
Kärsämäen kunnanhallitus
xxxxxx xxxxxxxx
kunnanjohtaja"
"Annuntio vobis gaudium magnum.
Habemus Attendo
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759