Opiskelin aikanaan sisäoppilaitoksessa ja silloin olin jo koukussa sukkiksiin sekä niiden tuoksuihin. Oltiin iltaa istumassa paikallisessa kuppilassa ja opiskelukaverini, taisi olla Tiina nimeltään oli jonkinlaisessa humalassa. Tiina tunnettiin hiukan miehiin menevänä tyyppinä. Tiina oli pukeutunut mustiin sukkiksiin, farkkuihin ja avokkaisiin. Illan kuluessa Tiina kyseli suunnitelmistani ja kun kerroin lähtevä piakkoin asuntolaan, hän kysyi josko voitaisiin mennä samaa matkaa. Asuntolaan ei paljon matkaa ollut ja matkalla Tiina kertoi olevansa hulluna seisoviin kulleihin, varsinkin niiden imemiseen ei niinkään nussimiseen. Kerroin munani olevan jo seisokissa kun olin illan tuijotellut hänen jalkojaan, ja miettinyt minkälaiset tuoksut noista mustista sukkiksista löytyisi. Tiina ei pitänyt minua pervona vaan asuntolassa hiivimme hänen huoneeseensa. Tiina katseli kun riisuin vaatteet pois samalla itse farkkuja riisuen. Alta paljastui nuo mustat sukkikset niin kuin olin arvaillutkin. Muna seisoi komeasti terska paljaana kun Tiina antoi hikiset sukkisvarpaat nuuskittavaksi, tarttui samalla kulliini ja aloitti runkkauksen. Kun kiimatippoja ilmestyi terskaan hän nuolaisi ne pois samalla imaisten kullini suuhunsa. Otti koko munan nieluunsa puristellen pussejani tehden naimaliikkeitä suullaan. Näky oli todella kiihottava kun katselin Tiinan toimia sukkisvarpaita nuuskien. Kullin imeminen keskeytyi hetkeksi kun poimin lattialta avokkaan nuuskittavaksi. Aromit olivat mahtavat, yhtä hyvät kuin sukkiksissa. Pyysin Tiinaa runkkaamaan kulliani avokkaalla johon Tiina suostui kunhan ensin lupasin olla laskematta spermoja kenkään. Haluan ne nimittäin suuhuni ja koko lastin. Runkkaus kengällä tuntui mahtavalta, paisunut liukas terska upposi avokkaan kärkeen ihanasti kiristäen. hetken runkattuaan Tiina heitti kengän pois ja imutteli terskaa, samalla runkaten kullin vartta. Vedin ihanaa hikiaromia sukkisvarpaista ja varoitin sperman olevan tulossa. Tiina kiihdytti runkkaustahtia puristaen terskaa huulillaan samalla työntäen toisen sukkisjalan varpaat suuhuni. Samalla hetkellä kun tunsin ihanan suolaisen maun suussani lähti spermalasti liikkeelle. Tiinan silmät avautuivat aivan auki kun kullini sylki spermaan tytön suuhun. Kaikkea ei Tiina pystynyt nielemään vaan osa spermasta valui suupielestä leualle. Session jälkeen istuimme sängylle huilaamaan, Tiina huuhteli vesilasillisella suunsa, pyysi suudelmaa ja lupasi oikean panon jos kullini vielä jaksaa. Lupasin että kulli seisoo kohta uudelleen kunhan nuuskin hänen kenkiä ja sukkiksia. Ilta päättyi perinteiseen nussimiseen, tosin nuo hikiset sukkikset olivat Tiinalla jalassa. Mahtava muisto nuoruusvuosilta. Kiinnostus sukkiksiin on säilynyt.
Sukkismuisto
pantyhose
0
92
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749