Järjetöntä toimintaa kaupungilta antaa tekohengitystä tappiolliselle pesulatoiminnalle.
Oli sitten syy tappiolliseen toimintaan mikä tahansa,pitäisi jo perustettaessa osata ottaa huomioon niin alkuinvestointien ja muiden kulujen vaikutus yhtiön toimintaan myös pidemällä aikavälillä.Ihan turhaa selitellä,mistä lisärahan tarve johtuu...se johtuu liiketaloudellisesta osaamattomuudesta.
Ko. toiminnot olisi heti ehdottomasti ulkoistettava ja näin olisi jo alkuunsa säästetty meidän veronmaksajien rahoja,mitään suuria alkupääomia ei olisi tarvittu ja tuohon pesulaan poltettu raha olisi voitu sijoittaa paremmin ja saatu taatusti tehokkaampia työllistäviä vaikutuksia pienemällä rahalla ja riskillä.
Kysymys:Toimiiko ko. päättäjät virkavastuulla ja olisko aihetta lähteä tutkimaan onko virkavastuuta rikottu kun tulos on tämä?
Vastaus: Tehdään tutkintapäätös ja tutkitaan.
Pesulayhtiön vaikeudet
3
<50
Vastaukset
- yrittäjävm65
Osalla kaupungin virkamiehistä ei ole mitään käsitystä asioista joista he tekevät rintarottingilla esityksiä kaupunginhallitukselle.Kehitysjohtajakin on jostain Porin perukoilta Kokkolaan rantautunut,niin ei voi tuntea paikallisuutta.Joskus voisi näyttää naamaansa ja käydä tervehtimässä yritysissä.Ei ole ainakaan Heinolankaaren yrityksissä näkynyt.
- belarus
älkää nyt hyvät ihmiset valittako pesulalla on työllistävä vaikutus ensin remontoidaan siihen uudet tilat että saadaan pesula hyväksi sitten joku viisas huomasi että voi hell.. tännehän pitää myös saada koneet mahtumaan sisälle ei muutako puretaan seinä että ne saadaan sisälle kyllä veromarkoille käyttöä löytyy
- kustupoju
mikä on tilanne nyt onko kaikki ok?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5873900Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483338- 382811
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662779Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121997- 291875
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171830Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759